Juudaksen suudelma

By Tuija Lehtinen

Kipinöiviä kohtaamisia Irlannin nummilla! Juudaksen suudelma aloittaa Tuija Lehtisen sarjan sykähdyttäviä historiallisia rakkaustarinoita. Irlantilaisen kreivin tyttären Brighid McMahonin sydän on pakahtua halusta päästä pois uneliaasta kotikylästään. Unelmissaan Brighid tanssii jo Lontoon juhlasaleissa, mutta perhe haluaa varjella Brighidiä maailman vaaroilta, eivätkä edes Dublinin seurapiirien ovet aukene Brighidille. Brighidin kotikylän hiljaiselon keskeyttää Amerikasta saapuva Finn Nolan. Kaikki Finnissä aiheuttaa paikallisissa närkästystä, mutta Brighidiä huhut hänen seikkailuistaan kiehtovat. Kun Brighid lopulta tapaa miehen, ei tämä tunnu kuitenkaan pitävän hänestä laisinkaan, ja Finnin julkea käytös saa Brighidin mielen myllerryksiin. Sattuma saattaa Brighidin ja Finnin yhteen yhä uudestaan, eikä jännite heidän välillään jää huomaamatta myöskään kilttisydämiseltä nuorelta pappi Flanaganilta tai naapurin suloiselta Donaldilta. Voiko kukaan miehistä lopulta valloittaa omapäisen Brighidin sydämen?Mukaansatempaava romanttinen tarina on ensimmäinen osa Seurapiirejä ja suuria tunteita -sarjaa, jonka tunnelmalliset historialliset rakkaustarinat johdattavat niin puolalaisiin kartanoihin kuin 1800-luvun Pariisin teatterimaailmaan, Egyptin pyramideille ja Venäjän vallan ajan Suomeen. Juudaksen suudelma on julkaistu alun perin kirjailijanimellä Minna Skog.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 28, 2023
• ISBN: 9788728407479

Book preview

Juudaksen suudelma

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1985, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728407479

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Laaja kanervanummi levittäytyi melkein silmänkantamattomiin, tuuli sai kanervat lainehtimaan kuin aallot, ja olisi melkein tehnyt mieli heittäytyä niiden syliin keinumaan, katsoa sinistä taivasta yläpuolella ja kuvitella olevansa matkalla kauas pois. Niin kuin suuret purjelaivat matkasivat yli valtameren kohti tuntematonta, kohti Amerikkaa, kohti seikkailuja. Mutta kanervanummessa ei ollut mitään jännittävää, eikä selän takana, siellä mistä ratsastaja oli nummelle tullut, ei sielläkään ollut mitään mitä hän olisi sillä hetkellä ikävöinyt. Totuus oli, että Brighid McMahon oli kyllästynyt kaikkeen, ja varsinkin siihen, että häntä pyynnöistä huolimatta yhä kutsuttiin nimellä Brigit, joka tuntui niin lapselliselta. Eikä hän ollut lapsi enää; vaistomaisesti tyttö kohotti leukaansa ylväämmin pystyyn ja suoristi ryhtiään hevosen selässä, ja näytti — niin, viehättävältä nuorelta tytöltä, jonka silmissä oli hitunen lasta, vaikka hän kuinka yritti kätkeä sen.

Brighid McMahon oli jo kaksikymmentä täyttänyt, mutta koska hän oli viettänyt suojattua elämää kotitilalla, niin viattomuus oli yhä hänen hyveitään. Luonnonlapseksi häntä olisi voinut luonnehtia, koska kaikkinainen koketeeraus oli hänelle vierasta, samoin kuin sievistely ja flirttailukin. Brighid oli kasvanut suuressa sisarusparvessa, oli tyttäristä vanhin, ja koska nuoremmat siskot olivat yli kymmenen vuotta häntä nuorempia, niin oli selvää, että hän oli kasvanut veljien rinnalla. Ja kun vielä naapuritilallakin oli samanikäisissä vain poikia, niin ei ihme, että Brighidistä oli tullut omatoiminen ja vähän villikkomainen tyttö.

Sinä talvisena iltapäivänä Brighid kuitenkin kaipasi jotain muuta kuin kotitilan suojattua elämää. Hän laskeutui punaruskean hevosensa selästä, talutti sitä nummella ja jätti vapaana kuljeksimaan, kun löysi houkuttelevan näköisen kohdan kanervien keskellä. Sinne hän heittäytyi, vilkaistuaan toki ensin ympärilleen, ettei lähimailla ollut ketään näkemässä moista epänaisellista tekoa. Nummi oli tyhjä, ja Brighid sulki silmänsä lojuessaan kanervien keskellä. Hevosen hörähtely kuului läheltä, välillä se kosketti turvallaan hänen hiuksiaan ja loittoni taas, ja Brighidistä tuntui, että hän oli kaiken keskellä yksin.

Sininen taivas toi taas hänen mieleensä meren, meren joka erotti Irlannin Englannista. Englantiin hän olisi halunnut, Lontooseen seurapiireihin, tulla esitellyksi hovissa. Periaatteessa se olisi ollut mahdollista, koska isä oli aatelinen ja arvostetussa virassa Kilkennyn kaupungissa. Kilkenny vain oli niin kaukana kaikesta, kaukana Englannista ja kaukana jopa Dublinistakin. Brighid oli käynyt Dublinissa vain pari kertaa elämänsä aikana. Toinen kerta oli ollut ihan lapsuudessa, jonkun kaukaisen sukulaisen hautajaiset, ja hänen mieleensä oli jäänyt synkeä kuva kaupungista. Toisen kerran sitten joku kuukausi taapäin, kesällä, kun eräs Brighidin kanssa samassa luostarissa oppia saamassa käynyt aatelisneito oli vihitty erään englantilaisen lordin kanssa. Se lordi oli ollut vanha Brighidin silmissä, vanha ja kurttuinen, ja häävieraat olivat supisseet, että kyseessä olikin poliittinen liitto. Suurin osa vieraista olikin puhunut englantia, tuota kovaa, jäykkää kieltä, jota Brighid niin vierasti.

— Siitä tulee valtakieli, tyttäreni, isä tapasi sanoa Brighidille, kun tämä tuskaili englannin opetuksen kanssa.

Kai arvoisa isä oli oikeassa, Brighid mietti maatessaan nummen rauhassa. Isä oli palkannut kotiopettajan muutamiksi viikoiksi, ja ne viikot he kaikki talossa olivat puhuneet vain englantia iirin kielen sijaan. Isä oli vieläpä väittänyt, että iirin kieli katoaisi ajan myötä kokonaan, kun Irlanti oli Englannin osa. Irlanti, Brighid irvisti sanalle, Éire oli paljon kauniimpi.

Jos hoviin pääsisi, Brighid pohdiskeli ja jätti valtapoliittiset asetelmat muiden mietittäväksi, jos todella tulisi esitellyksi hänen kuninkaalliselle korkeudelleen, kuningatar Victorialle, niin täytyisi osata englantia. Siksi kai hän oli opetellut kieltä niin innokkaasti, vaikka kotiopettaja oli ollut melkoinen tylsimys ja kieli niin niin kankeaa. Mutta kotiopettaja oli kertonut kiehtovia asioita perheistä, joissa oli ollut. Lontoossa, missä oli nähnyt seurapiiritapahtumia ja käynyt teatterissa ja oopperassa, kun oli saanut isäntäväeltään lippuja. Ja ne kaikki ihanuudet odottivat nyt Aine O’Brienia, joka oli nainut sen vanhan lordin. Aine kutsui itseään nykyisin Anneksi, mikä oli Brighidistä raukkamaista. Ei kotiaan ja juuriaan saanut kieltää, vaikka Englantiin muuttikin. Hän itse ei koskaan luopuisi nimestä Brighid! Kun, hän lisäsi hymyillen tuohtumukselleen, kun hän ensin saisi kotiväen kutsumaan häntä sillä nimellä typerän lapsellisen Brigitin sijaan.

— Brighid oli keskiajalla elänyt pyhimysneitsyt, jalo ja hyvä nainen, Brighid sanoi vakavana hevoselle, joka tuli nykimään häntä ylös. — Sellaista nimeä pitää kantaa kunnioituksella.

Aine pääsisi hoviin, seurapiireihin. Se vanha lordi oli joku kuningattaren neuvonantaja talousasioissa ja oli nähnyt Ainen vieraillessaan heidän saarellaan tutkimassa maatalouden saavutuksia. Hänestä ei ollut pidetty, hän oli ihmisten mielestä vakooja, joka kertoi yksityisistä asioista hovissa. Aine oli ollut vierailulla serkkujensa luona Dublinissa, ja lordi oli heti hurmaantunut hänen kuparinpunaisista hiuksistaan ja sorjasta varrestaan, ja siitä — kuten häissä oli supistu — miten avioliitto saisi irlantilaiset suopeammiksi hallitsijaa kohtaan.

— Tyhmä kansa luulee, että Aine O’Brien voi vaikuttaa puolisoonsa ja saada jotain etuja maalle, tokaisi joku suoraan, ja siitä Brighid ymmärsi, että viha Englantia kohtaan kyti ihmisten mielissä jäytävänä tunteena.

— Tottakai he ovat sortajia, Brighid mutisi hevoselle, noustuaan seisomaan. — Mutta huonomminkin voisi olla. Ja he ovat vahvoja, vuoden 1848 kapinakin kukistettiin heti.

Vuonna 1848 ei Brighid ollut vielä syntynytkään, mutta hän oli kuullut ajoista, jolloin yritettiin muodostaa itsenäinen Irlanti. Se oli jakanut kansan, ja vieläkin oli ihmisiä, jotka eivät puhuneet toisilleen, koska olivat eri mieltä asioista. Isä, kreivi McMahon oli majesteetille uskollinen, mutta silti oikeudenmukainen mies ja ajoi seudun asioita parhaan kykynsä mukaan. Joskus isä oli käynyt puhumassa parlamentissa asti asioista, ja äidille oli teetetty loistelias matkapuvusto sitä varten. Mutta äiti ei suostunut kuvailemaan Lontoon juhlia, ei halunnut herättää heissä kaipuuta sinne. Paheelliseen elämään, Brighid ajatteli, ja tunsi levottomuutta muistellessaan, mitä Aine oli kertonut kavaljeereista ja tanssiaisista, joissa oli ehtinyt olla. Ainesta kaikki oli ollut jännittävää ja lumoavaa, kun taas äiti luonnehti samoja tapahtumia sanomalla, että ne olivat turhanpäiväisiä juoruilijoiden kokouksia.

— Paras kohtalo naiselle on naida hyvä ja työteliäs mies, äiti neuvoi häntä — Pitää koti koossa ja kunniallisena, kasvattaa lapset hyviksi katolisiksi. Sellaisen elämän Herra palkitsee.

Mutta oli niin vaikea odottaa palkintoa matkan päässä, Brighid huokaisi, ja vielä vaikeampi alistua äidin kohtaloon. Iso maatila lukemattomine asioineen oli äidin hoidettavana, kun isä keskittyi virkansa vaateisiin. Lapsi liki joka vuosi. Heitäkin oli kahdeksan elossa, neljä oli menehtynyt imeväisinä — kaksitoista yhteensä, Brighidiä ajatus palelsi ja hän karkotti sen nopeasti mielestään. Hänellä ei ollut kiire avioitua, ei ollut kiire muuta kuin elää …

— Kun pääsisi edes Dublinin seurapiireihin, Brighid mutisi hevoselle, kääntäessään sitä kohti kotia. — Se voisi olla loistokkaampaa kuin täällä Kilkennyssä. Täällä minulla on aina kavaljeerina joku Dohertyn pojista. Voi, minä tiedän, Brighid tiuskaisi hevoselle, joka luimisteli korviaan puheelle. — Tiedän, että jonakin päivänä minä olen Brighid Doherty, joko Seanin, Liamin tai Donaldin vaimo. Se asia on päätetty jo minun syntyessäni. Ja miellyttäviähän he kaikki ovat. Niin kuin veljet … kiusoitelevat kuten veljet, kohtelevat pikku-Brigitinä, eivätkä näe, että minä olen kasvanut aikuiseksi. Ne varmaan heittävät arpaa siitä, kuka tulee kosimaan minua, Brighid puuskahti hevoselle. — Ja minä, minä pidän