Porkkanan poika ja vakoilija

By Marton Taiga

Porkkanan poika Kid Barrow on palannut kotiin hurjilta seikkailuiltaan, ja koulupojan arki kulkee mainiosti opettajaneiti Perkinsin komennuksesta huolimatta. Pian Kid törmää kuitenkin pitkän miehen arvoitukseen: Kid näkee puusta käsin miehen kalliolla kameran kanssa. Aivan kuin tämä kuvaisi ohi kulkevaa Zuav-nimistä venettä! Myöhemmin pitkä mies tarkkailee veneen omistajan kotia, Villa Nimrodia. Onko tällä puhtaat jauhot pussissa vai onko kyseessä vakoilija?
Porkkanan poika Kid selvittelee vakoilijan arvoitusta ja laiminlyö samalla koulunkäyntiä. Klassinen seikkailukirja tarjoilee huumoria ja jännitystä sopivassa suhteessa!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 22, 2023
• ISBN: 9788727093215

Book preview

Porkkanan poika ja vakoilija

Copyright ©1946, 2023 Marton Taiga and SAGA Egmont

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemyksiä.

All rights reserved

ISBN: 9788727093215

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I.

PITKÄ MIES

Kid Barrow Nuorempi istui Duncan Housen puistikon äärimmäisessä nurkkauksessa, rakkaassa vaahterapuussaan, ja katseli Hudsonille. Ohitse kulki huvimatkailijoita kuljettava laiva. Soittokunta soitti ja sävelet kantautuivat pojan korviin virran toiselle puolelle. Liput liehuivat. Vaaleita kesäpukuja.

Kid ei kaivannut pääsyä tuollaiseen laivaan, mutta kuitenkin se toi hänen mieleensä seikkailut s/s Semiramiksella, johon hän oli joutunut ajaessaan takaa Iso-Laskeria, epämiellyttävää kelmiä, joka yhteistoiminnassa veljensä kanssa kerran oli ryöstänyt hänet.¹

Oikeastaan se oli ollut hienoa aikaa. Tietenkin siinä oli ollut omat vaivansa ja vastuksensa, mutta loppujen lopuksi hän kuitenkin oli päässyt päämääräänsä ja saavuttanut voiton siinä yrityksessä, johon oli ryhtynyt. Ei tietenkään pelkästään omilla voimillaan. Olisihan hieman liikaa vaadittua, että pieni poika yksin vangitsisi kaksi henkipattoa gangsteria, vaikka hän kerran olikin sattunut vangitsemaan kolme pankkirosvoa. Se oli ollut suureksi osaksi sattuman peliä, ja kukapa tietää, miten siinä loppujen lopuksi olisi käynyt, ellei setä Lewis olisi oikeaan aikaan saapunut apuun. Aiheutettuaan noitten kahden konnan vangitsemisen s/s Semiramiksessa, hänen apunaan oli ollut neljäkymmentä kersanttia, jotka tosin kaikki eivät olleet koko aikaa pelissä mukana. Mutta Kid Barrow Nuorempi oli kuitenkin aiheuttanut koko jutun. Hän sen oli pannut alkuun. Ilman häntä siitä ei olisi kehittynyt mitään.

Niin, eittämättä se oli ollut hienoa aikaa. Nyt sensijaan elämä oli nololla mallilla.

Äiti tosin tuntui alkaneen suhtautua poikaansa hieman toisin kuin ennen. Hän ei enää pyrkinyt rajoittamaan poikansa vapautta jokaisessa pikkuasiassa, mutta läksyjen määrä oli sensijaan lisäytynyt aivan valtavasti ja Miss Perkins saarnasi hänelle aamusta iltaan kaikenmoisia kummia juttuja järjettömistä luvuista, joilla ei ollut mitään tekemistä dollarien ja centtien kanssa, ja haasteli hänelle kaikenmoisista ihmisistä, jotka saattoivat tuntua kiinnostaviltakin, kunnes hän sitten sai kuulla, että he olivatkin olleet jo vuosituhansia haudassa. Kuten se Caesarkin, joka oli perustanut ensimmäisen sanomalehden Italiaan. Mitä taikaa sellaisessa kaverissa on, joka ei enää pysty antamaan työtä kenellekään? Miss Perkins sanoi, että hän oli ollut suuri propagandamestari ja oli osannut kehua itsensä kansan suosioon yhtä hyvin kuin kuka tahansa nykypäivien suurista valtiomiehistä, mutta se tuntui hieman uskomattomalta, kun siihen aikaan ei ollut radioita, joissa ihmiset olisivat voineet kuunnella häntä.

Kid Barrow Nuorempi karisti mielestään ikävät ajatukset. Hän rupesi pohtimaan Pitkän Miehen arvoitusta.

Pitkä Mies oli ilmestynyt hänen elämäänsä neljä päivää sitten. Kid oli ollut Jim Hornin kanssa jalkamatkalla lähistöllä. Erästä rinnettä kavutessaan hän äkkiä oli nähnyt Pitkän Miehen istumassa eräällä kalliolla valokuvauskone sylissään. Se oli ilmeisesti hieno kone, koska siinä oli pitkä, nikkelinen, kiiltävä objektiivi. Pitkä Mies istui liikkumattomana kalliolla ja näytti tarkastelevan loivasti viettävää pensaskasvuista rinnettä, jonka juurta viertotie kiersi, sekä sen takaista pensasaitojen ja pienten lehtojen rikkomaa maisemaa.

Muuan auto kiisi tiellä ja nousi vastapäistä rinnettä kääntyen sitten Villa Nimrodin portista sisälle. Mutta ennenkuin se oli ennättänyt sinne saakka, Pitkä Mies nosti kameran silmiensä tasalle ja näppäsi kuvan.

Siinä ei ollut mitään kummallista, mutta kuitenkin Kidin mieleen tuo tapaus jäi.

Pari päivää myöhemmin hän sitten oli mielipaikastaan puistonkolkan vaahterasta jälleen nähnyt Pitkän Miehen. Pitkä Mies istui nyt veneessä Hudsonilla, ei kovin kaukana Duncan Housen muurista, ja onki. Hän kalasteli kaikessa rauhassa. Kid tarkasteli häntä laiskasti.

Mutta sitten yhtäkkiä nousi vastavirtaan pieni, mahonkinen moottoripursi, jonka Kid tunsi Villa Nimrodin omistajan omaisuudeksi. Se oli juuri kalastajan kohdalla, kun tämä äkkiä kiilasi ongenvavan reitensä ja penkin väliin, koppasi esiin pitkäobjektiivisen kameransa ja näppäsi kuvan.

Ja nyt Kidin tähtäimessä jälleen oli Pitkä Mies. Mies istui jälleen onkimassa vaikkakin toisessa paikassa kuin edellisellä kerralla. Mahtoikohan hänellä nyt olla kamera mukanaan. Ja ottaisiko hän ehkä jälleen kuvan Zuavista, kun se tapansa mukaan nousisi vastavirtaan. Vanha herra Smythe ei ollut niitä miehiä, jotka pitävät turhaa kiirettä. Harvoin hän New Yorkiin mennessään käytti autoa, vaikka hänellä sellaisia kai oli puolisen tusinaa. Talvisin hän kulki junalla, astellen Villa Nimrodista jalkaisin Hastingsin asemalle kuin kuka tahansa autoaan säästelevä konttoristi, mutta keväisin, kesäisin ja aina myöhäiseen syksyyn saakka hän kulki moottoripurrellaan, Zuavilla.

Kid, joku huusi, Kid Barrow! Missä sinä olet?

Kid ei vastannut heti, vaan mieli synkkänä pohti tilannetta. Huutaja oli tietenkin Miss Perkins, joka taas tahtoi hänet kiusattavakseen kaikilla niillä monimutkaisilla asioilla, joita hän jostakin kummasta syystä katsoi tarpeellisiksi pienille pojille.

Ei auttanut piileskellä. Oppitunti pidettäisiin kuitenkin aikaisemmin taikka myöhemmin. Parasta oli antautua heti ja kärsiä se, mikä kärsittävä oli. Niinhän lääkekin otetaan, lusikallinen kerrallaan.

Kid loi viimeisen kaipaavan katseen joelle, liukui sitten alas puusta ja tallusteli alistuvana tietä, kunnes pääsi hieman lähemmäksi kiusaajaansa, joka yhä huhuili häntä.

Miksi sinä et heti vastannut? Miss Perkins kysyi.

Minä en uskaltanut huutaa, Kid vastasi nöyränä.

Miksi et? Minä sensijaan sain huutaa tarpeekseni, Miss Perkins moitti.

Äiti on käskenyt minun olla varovainen, Kid sanoi hurskaana. Hän epäilee, että minulla on heikko rinta, vaikka lääkärit ovat toista mieltä. Mutta eihän sitä koskaan voi tietää. On parasta olla varovainen.

Miss Perkins loi hieman tuiman katseen oppilaaseensa. Poika tuntui tänään olevan kiusallisella tuulella. Mitä hän rinnastaan puhui, sen hän puhui vasten parempaa tietoa, ja nautti ilmeisesti kovasti siitä, että hänellä oli käytettävissään tällainen valtti opettajattarensa innon hillitsemiseksi. Jos hänelle nyt esimerkiksi koettaisi opettaa laulua tai lausuntaa, hän syyttäisi heikkoa rintaansa, ja jos häntä pyytäisi lausumaan selvemmin ranskalaisia sanoja tai historiallisia nimiä, hän tekisi aivan samoin ja huomauttaisi, että se on vaikeata, kun hänen kurkkuunsa koskee.

Me istumme ehkä täällä ulkona raittiissa ilmassa, Miss Perkins lausui valtioviisaana. Vaikkapa tuossa paviljongissa. Se onkin mukava paikka. Kokeilemme hieman niitä päässälaskuja, joissa sinä jo olet melko taitava.

Kid Barrow Nuorempi huoahti alistuvasti seuratessaan opettajaansa pieneen japanilaismalliseen majaan, joka sijaitsi suuren, käppyräisen männyn vieressä. He istahtivat kumpikin penkilleen matalahkon pöydän viereen.

No niin, Villa Nimrodiin on täältä matkaa noin maili. Sanokaamme maili tasan, Miss Perkins alkoi. Sinä kuljet puoli mailia viidessätoista minuutissa …

Minä kävelen puoli mailia kymmenessä minuutissa vaikka silmät ummessa, Kid keskeytti.

Sinä olet heikkorintainen poika ja sinun täytyy säästää itseäsi, Miss Perkins huomautti ankarana. Siksi sinä kuljet hitaasti. Vain puoli mailia viidessätoista minuutissa. Pitkäkö aika sinulta kuluu, ennenkuin olet Villa Nimrodissa?

Portillako? Kid kysyi.

Portilla, Miss Perkins myönsi.

Kid syventyi pohtimaan hänelle esitettyä arvoitusta.

Neljätoista minuuttia, jos kävelen kohtalaista vauhtia, hän vihdoin ilmoitti.

Miss Perkins huomasi, että pojalla ilmeisesti jälleen oli hämärä hetkensä, jolloin hänen päässään pyöri aivan muita asioita eikä hän ottanut oppiakseen mitään.

Sinä siis kuljet viidessätoista minuutissa puoli mailia, hän sanoi kärsivällisenä. "Voitko sinä silloin kulkea puolta pitemmän matkan lyhyemmässä ajassa kuin