Ansojen tie

By Marton Taiga

Nostalgista seikkailuviihdettä genren taiturilta.
Tom Tomsson matkaa toverinsa John Johnssonin kanssa molempien ihannoimaan Kaliforniaan, mutta reissun aikana kulkurit törmäävät niin hankaliin junailijoihin kuin muunkinlaisiin mutkiin. Tomin kaltaiselle tekevälle miehelle sattuu ja tapahtuu, ja seurassa hölmöys tiivistyy suorastaan legendaarisesti.
Perinteistä seikkailuviihdettä parhaimmillaan! Tom Tomssonin ja John Johnssonin Amerikan-matkan yllättävät käänteet ja hulvattomat sattumukset viihdyttävät ja naurattavat alun perin vuonna 1948 julkaistussa hupailussa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 13, 2023
• ISBN: 9788727093123

Book preview

Ansojen tie

Copyright ©1948, 2023 Marton Taiga and SAGA Egmont

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemyksiä.

All rights reserved

ISBN: 9788727093123

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Elomme vaelluksen keskitiessä

ma harhaelin synkkää metsämaata

polulta oikealta poikenneena.

DANTE

I luku

»Tähän alkaa tottua’, sanoi entinen mies jäätyään toisen kerran raitiovaunun alle», pieni mies tuumi tunnustellen sääriään. »Mikäli huomaan, eivät nämä katkenneet. Miten on kaverin laita?»

»Ehjä kai minäkin olen», pitkä, kapeakasvoinen ja mustatukkainen nuori mies vastasi. »Se oli kiukkuinen kaveri.»

»Minä en ymmärrä, miksi luonto tuhlaa noin tavattomia määriä tarmoa ihmiseen, joka ei ole muuta kuin junamies», pieni mies haastoi miettiväisenä. »Se on ylellisyyttä. Tuo kaveri olisi kelvannut vaikka ulkoministeriksi, siksi pahansisuinen hän oli. Aivan toista maata kuin entisen miehen koira, joka oli niin sävyisä, että sitä sai usuttaa tuntikausia ennen kuin se puri vierasta.»

Pitkä mies ja pieni mies istuivat eräässä pensaikossa ratapenkereen juuressa lähes parinkymmenen mailin päässä Kanen rataristeyksestä ja vielä paljon kauempana säännöllisestä työstä, jokapäiväisestä leivästä ja säädyllisestä elämästä. Heidät oli juuri heitetty alas tavarajunasta. Tai oikeastaan he kylläkin olivat itse hypänneet, kun heidät oli uhattu heittää. Uhkaajalla oli nimittäin ollut kädessään parin jalan pätkä rautaputkea ja naamastaan päätellen sellainen luonne, että hän saattoi minä hetkenä tahansa tehdä ruumiillista väkivaltaa henkilöille, jotka eivät olleet voimiltaan tai asemaltaan samanveroisia kuin hän. Pitkä mies oli hypännyt ensin ja pieni mies oli loikannut hänen perässään.

»Vähän matkan päässä tuolla edessäpäin on yksi Pennsylvanian valtion valopilkuista. Sen nimi on Sheffield. Se ei kai ole yhtä suuri kuin kuuluisa kaimansa Englannissa, mutta eiköhän se sentään liene käyttökelpoinen paikka ja sopiva pielus väsyneelle sielulle, kuten entinen mies sanoi putkasta joutuessaan sinne taas lauantai-iltana. Olisikohan syytä katsoa, mahtaisimmeko saavuttaa sen kävellen?»

»Kaipa se viisainta on», pitkä mies tuumi. »Minne sinä muuten olet menossa?»

He lähtivät verkalleen astumaan radanvierustaa pitkin.

Pieni mies tarkasteli kumppaniaan syrjäsilmäyksellä, joka oli lyhyt, mutta tutkiva kuin valokuvauskoneen linssin rävähdys.

»En oikein tiedä sitä itsekään», hän vastasi hetkisen kuluttua. »Olen hieman ajatellut, että Kalifornia mahdollisesti sopisi minun terveydelleni talven lähestyessä, mutta en minä sentään suruun kuole, vaikka en sinne joutuisikaan.»

Hän otti lakin päästään ja raaputti tukkaansa, joka oli vaalea ja aika tuuhea.

»Entä kaveri?» hän kysyi.

»Kaliforniaa minäkin olen miettinyt», pitkä mies virkkoi. »Pitäisi kuitenkin kai pysähtyä jossakin välillä hieman töihin. Napit ovat vähissä.»

Pieni mies nyökkäsi tarmokkaasti.

»Sepä se», hän sanoi. »Minullakaan ei olisi mitään töitä vastaan. En pelkää niitä lainkaan, ellei niitä ole liikaa. Tappelemaan minä en kuitenkaan rupea työn takia, kuten muuan kaverini rupesi Kanessa. Satuin silloin juuri olemaan poissa paikalta, joten se tolkuttomuus pääsi täyteen vauhtiin ja kukoistukseen. Ei näet ollut ketään järkevää ihmistä paikalla.»

»Mitä siellä tapahtui?»

»Kaverini maleksi kaikessa rauhassa katua pitkin kohti sitä krouvia, jossa minä maistelin olutta. Tuli paikalle poliisi, joka huomautti hänelle, ettei Kanessa lainkaan suosita kulkureita ja kehoitti häntä olemaan näyttämättä pärstäänsä tuon kukoistavan yhdyskunnan pääkadulla noin puolta tuntia myöhemmin. Kaverini sanoi, että jo nyt on kamala asia, ettei ihminen saa kulkea kaupungissa työnhaussa, mihin poliisi sanoi, että sellaisten miesten, jotka ilmeisesti eivät ole nähneet työntekoa muualla kuin pakkotyölaitoksessa, sopisi pitää soukempaa suuta, mihinkä kaverini puolestaan taas vastasi, että eräitten poliisien sopisi joko käyttää jotakin raikashajuista suuvettä tai pitää suunsa kokonaan kiinni. Tällöin sanoi poliisi, että hänen teki mieli vetää kaverin nenä solmuun ja kaverini huomautti tähän, että se oli asia, joka ilmeisestikään ei sietänyt viivyttelyä. Mahdollisesti kiirehtiäkseen poliisia toteuttamaan kiitettävän uhkauksensa, hän pukkasi tätä mahaan. Poliisi pukkasi takaisin. Sitten he rupesivat kovasti tappelemaan. Kaverini antoi poliisille aivan valtavasti selkään, mutta poliisi antoi hänelle vielä enemmän, vahvempi kun oli. Sitten hän vei toverini putkaan ja seuraavana aamuna hän sai neljäkymmentä vuorokautta, minä taas sain sellaisen opetuksen, ettei kannata ryhtyä väittelemään poliisien kanssa. Lähdin pois siitä kaupungista, niin kuin entinen mies omastaan.»

»Miksi hän sen teki?»

»Oli kehoittanut erästä ystäväänsä menemään naimisiin ja katsoi viisaimmaksi häipyä, kun tämä palasi häämatkaltaan ja rupesi etsimään häntä haulikko kädessä.»

»Minäkin valuin pois Kanesta», pitkä mies tuumi miettiväisenä. »Sattui kaikenmoisia ikävyyksiä, vaikka ei juuri samanlaisia kuin kaverillesi tai entiselle miehelle. Olin töissä eräässä baarissa …»

»Hyvä! Se on ammatti, jonka harrastajia minä aina olen kunnioittanut ja ihaillut. He ovat hyväluontoisia ja ahkeria miehiä, jotka joutuvat melkein joka päivä tekemään enemmän hyvää kuin keskikokoinen pelastusarmeija viikossa. Kun ajattelee kaikkia niitä janoisia kameeleita, joitten janon he sammuttavat …»

»Minä olin siellä vain astianpesijänä», pitkä mies huomautti vaatimattomasti. »Uran alussa, niin sanoakseni. Mutta kyllä minä olisin jatkanut sitä, ellei joku olisi keksinyt ruveta ammuskelemaan minua. Minua kohti laukaistiin kahteen otteeseen pistooli pimeällä kadulla, mutta onneksi kummallakin kerralla ohitse. Toisen kerran jälkeen minä havaitsin, että on ikävä elää kaupungissa, jonka asukkailla on moisia tapoja ja niin minä katsoin parhaaksi lähteä liikkeelle.»

»Ikäviä sellaiset kaverit, jotka ammuskelevat lähimmäisiään», lyhyt mies sanoi. »Minä tunsin kerran erään, joka rupesi heittelemään minua käsikranaateilla. Siitä ei tahtonut tulla loppua, vaikka minä selvästi ilmaisin hänelle, ettei moinen urheilulaji nykyään ollut lainkaan yleisön suosiossa. Myöhemmin olen aina muistanut häntä, kun olen tappanut jonkun. — Mutta asiasta toiseen, kuten entinen mies sanoi hypätessään palavan talon neljännen kerroksen ikkunasta suoraan kaivoon. Mielestäni voimme jatkaa kristillistä vaellustamme tässä murheen laaksossa pitemmältäkin yhdessä kuin Sheffieldiin saakka. Meillä on molemmilla järkyttäviä elämyksiä Kanessa. Meidät pakotettiin molemmat hyppäämään kylmään maailmaan saman tavarajunan samasta kodikkaasta tavaravaunusta, vieläpä saman raakaluonteisen henkilön toimesta. Olemme kumpikin haaveilleet talvenvietosta Etelä- tai Keski-Kalifornian aurinkoisilla seuduilla. Mielestäni voimme muodostaa yhteisen retkikunnan toteuttaaksemme tämän aikomuksemme. Minun nimeni on John Johnsson ja voin kiinnittää yritykseen kaksitoista dollaria ja muutamia nikkeleitä, sekä kaikki kykyni ja kokemukseni, jotka ovat monipuoliset ja laajat.»

»Mikäpä siinä», pitkä mies vastasi. »Minä puolestani olen Tom Tomsson. Kokemuksia minulla ei ole paljoakaan, sillä minulla, näetkös, oli aivan viime aikoihin saakka vakituinen homma New Yorkissa. Minun on siis häpeäkseni tunnustettava, etten ole ollut paljoakaan liikkeellä tähän tapaan. Joskus vain kulkenut maksetulla tiketillä. Mutta kun asiat menivät hieman risaan, täytyi lähteä. Sen sijaan minulla kuitenkin on rahaa lähes kolmekymmentä taalaa.»

»Tom Tomsson … No, sehän sopii aivan yhtä hyvin kuin minun nimeni. Katsohan. Minä luulen, että tuo on jonkinmoinen krouvi. Ja koska tuolla kauempana näkyy olevan poliisi, joka saattaisi ehkä epäillä meitä kulkureiksi, lienee viisainta poiketa siihen, kun on hieman janokin. Ehkäpä voimme syödäkin siellä, mutta minun mielestäni olut ikäänkuin kuuluu tällaisen retkikunnan perustamisjuhlallisuuksiin.»

He olivat puhellessaan poikenneet radan varresta eräälle