Punch

By Marton Taiga

Lordi Reginald Sommerstonen vaimo lähtee tiehensä pariskunnan lapsi mukanaan. Myöhemmin lordi kohtaa punatukkaisen pojan, joka on varttunut teräväksi kuin naskali ja saanut siksi lisänimen Punch. Punchin mukana kulkee kaiken kukkuraksi Ah-Sun, joka on kasvattanut poikaa tähän asti ja haluaa tehdä tästä oikean herrasmiehen. Reginaldilla ei ole aavistustakaan, mihin pistää päänsä, kun parivaljakko alkaa näytellä keskeistä roolia hänen elämässään.
Reippaan, ehtiväisen ja oppivaisen Punchin kasvatukseen osallistuu koko joukko ihmisiä, eikä kommelluksilta vältytä tässä alun perin vuonna 1945 julkaistussa hyväntuulisessa seikkailukertomuksessa, joka sijoittuu ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 31, 2024
• ISBN: 9788727093222

Book preview

Punch

Copyright ©1945, 2024 Marton Taiga and SAGA Egmont

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

All rights reserved

ISBN: 9788727093222

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I. kertomus.

Nälkälakko.

„Itä on Itä ja Länsi on Länsi, ei yhdy ne milloinkaan …"

Kipling.

1.

Lordi Reginald Sommerstone oli merkillinen mies.

Hän oli ensiksi toinen poika, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuuksia arvonimeen tai perintöön, sillä hänen vanhemmalla veljellään oli jonkinmoinen perhe, kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Reginald, joka silloin siis vielä oli kaikkea muuta, mutta ei lordi, makaili eräässä yliopistossa ja kulutti vuosittain sievän summan rahoja vedonlyönteihin ja muuhun sellaiseen.

Professorit väittivät kuitenkin, ettei hän menestynyt ainoastaan vedonlyönnissä ja muissa paheissa, vaan myöskin kreikankielessä, mikä seikka heidän mielestään oli ihastuttava asia ja todisti, ettei nouseva englantilainen polvi vielä kokonaan ole joutunut perikatoon.

Niihin aikoihin hänen veljensä vanhin poika kuoli johonkin hinkuyskää muistuttavaan tautiin.

Sitten tuli maailmansota, Reginald lähti tietenkin mukaan, kuten kunnon herrasmiehen sopii, ja käytyään jonkinmoisen reserviupseerikurssin hän alkoi kovin innokkaasti sotia saksalaisia vastaan Flanderissa.

Tässä vaiheessa hänen veljensä toinen poika kuoli jonkinmoiseen kuristustautiin.

No, aika kului ja sota jatkui. Hänen vanhempi veljensä kaatui Gallipolissa, jossa kaatui monta muutakin hyvää englantilaista, kiitos erinäisten suurten herrojen rajattoman typeryyden ja täydellisen tietämättömyyden sodasta ja niistä laeista, joitten mukaan sitä käydään.

Huomauttakaamme, että yliopistossa ollessaan Reginald oli mennyt naimisiin.

No, maailmansota lähestyi loppuaan. Lordinarvon nuori perijä, Reginaldin nuorin veljenpoika, oli saanut vikaa keuhkoihinsa Englannin sumuisessa ja raa’assa Ilmastossa, ja muuan kiltti tohtorisetä komensi nuorukaisen Sveitsiin, jossa tämä tietenkin käytti tilaisuutta hyväkseen kavutakseen Monte Rosalle ja tipahtaakseen matkalla erääseen kuiluun.

Vanha lordi, Reginaldin isä, hermostui tästä hommasta niin pahasti, että otti ja kuoli. Reginald oli lordi, ja hänen puolisonsa, erään pienen laivanvarustajan tytär, oli lady.

Luulisi, että se olisi riittänyt laivanvarustajan tyttärelle, mutta eipä riittänytkään. Hän lähti tiehensä erään kapteenin kanssa, veipä vielä mennessään poikansakin ja katosi sen tien.

Olisi nyt odottanut, että sir Reginald olisi ryhtynyt kovasti etsimään karkulaisia, mutta sitä hän ei tehnyt. Hän huomasi saaneensa lordinarvonsa mukana joukon kartanoita ja sen sellaista, joista neljän viimeisen sukupolven aikana oli imetty irti kaikki, mitä imettävissä oli ja hiukan enemmänkin. Hänen appensa, laivanvarustaja, joka syvästi paheksui lady Sommerstonen hämmästyttävää käytöstä, hoippui itse laivoineen vararikon partaalla. Muistammehan, että laivat olivat halpaa tavaraa maailmansodan jälkeen. No, hän oli kuitenkin etevä liikemies ja pian osoittautui myöskin lordi Sommerstone siksi. Hän jätti kreikankielen, jota hän tästä lähin käytti ainoastaan manaillakseen velkojiaan, ja heittäytyi selvittelemään Sommerstonesuvun varsin sotkuisia liikeasioita.

Viisi vuotta myöhemmin tilanne oli sellainen, että yksi maatalo Walesissa oli pelastettu, samoin pienempi asuintalo Lontoossa ja myöskin kunnia. Appi oli pelastanut suurimman osan laivastostaan, jolla jälleen alkoi olla rahteja, he olivat lyöneet tuumansa tukkoon ja tekivät kauppoja yhdessä minkä ennättivät. Lordi Sommerstone oli tullut osakkaaksi appensa liikkeeseen ja alkoi pikkuhiljaa vaurastua.

Niihin aikoihin isä ja äidinisä loivat etsivän katseensa yli Brittiläisen Imperiumin ja muitten pienempien maailmankolkkain, sillä saatuaan punnat, shillingit ja pennyt suunnilleen järjestykseen he muistivat, että tuleva perijä oleili jossakin tuntemattomassa paikassa kelvottoman äitinsä kanssa ja oli äskettäin viettänyt kahdeksatta syntymäpäiväänsä, jos sattui vielä olemaan hengissä.

Mutta he eivät nähneet vilaustakaan nuoresta miehestä, vaikka heidän katseensa kantoikin kauaksi.

Sitten, no niin, tämä oli vain jonkinmoinen esipuhe ja alkulause. Viisainta lienee aloittaa toinen luku, sillä asiaan siirrytään nyt.

2.

Appi ja vävypoika istuskelivat parhaillaan vanhan laivayhtiön konttorissa ja puhelivat nuoremmasta Sommerstonesta, jonka maa ilmeisesti oli nielaissut. Silloin muuan konttoristi tuli sisälle ja ilmoitti, että odotushuoneessa oli eräs kiinalainen, joka väitti kiihkeästi, että hänen oli päästävä lordin puheille. Tällä kiinalaisella oli mukanaan kulunut nahkasalkku, vielä kuluneempi matkalaukku, joka ei suinkaan ollut nahkaa, vaan jotakin jäljittelyä, ja pieni poika, jonka tuo itämaalainen varmaankin oli varastanut joiltakin köyhiltä vanhemmilta jostakin Itä-Intian tokkain tienoilta.

Kiinalaisella oli ollut myöskin nimikortti, ja konttoristi, joka piteli varsin varovaisesti tuota saastaista kapinetta, peläten ilmeisesti koleratartuntaa, ojensi sen pöydän ylitse. Hän ei ollut lukenut sen sisältöä, sillä hän oli jostakin kuullut, että kolera voi tarttua myöskin silmien kautta.

Lordi luki sen.

„Tuokaa heidät sisälle, molemmat", hän sanoi ojentaen kortin apelleen.

„Kutsunko varmuuden vuoksi poliisin?" konttoristi kysyi.

Lordi puisti päätään, ja konttoristi lähti suorittamaan vaikeata tehtäväänsä.

„Ah-sun, Master Stephen Sommerstonen holhooja, appi luki nimikortista. „Mitä tämä on?

„Katsotaan, sir Reginald virkkoi rauhallisesti. „Ehkäpä se on teidän tyttärenpoikanne ja minun poikani. Maailma on yhä jatkuvasti täynnä ihmeitä.

Sisälle tuli lyhyt, kohtalaisen siististi, mutta kuluneesti pukeutunut kiinalainen matkalaukkuineen ja salkkuineen, seurassaan yhdeksännellä oleva poikanen, jonka punainen tukka todisti eurooppalaista syntyperää. Poikaa oli kai myöskin koetettu siistiä, ja hän oli ilmeisesti ankarasti vastustellut moista siivottomuutta.

„Istukaa, Master Punch", kiinalainen sanoi nuorelle seuralaiselleen, kumarsi sitten kohteliaasti vanhemmalle herralle ja yhtä kohteliaasti nuoremmalle sekä alkoi puhua, haastellen englantia täysin ymmärrettävästi.

Hän kertoi surullisen tarinan kapteeni Williersistä, joka iloisessa toveriseurassa oli lyönyt vetoa, että hän joisi gallonan kiinalaista whiskyä aamiaisen aikana, ja siitä, mitä lääkäri oli sanonut kapteeni Williersin ruumiin ääressä. Hän kertoi myöskin madame Williersistä, joka oli mennyt erään venäläisen naisen omistamaan alusvaateliikkeeseen myyjättäreksi, ja itsestään, Ah-sunista, joka sekä kapteenin että madamen aikana oli toiminut perheen palvelijana, vaikka olikin käynyt lähetyskoulun ja pikakirjoituskurssin ja oli muutenkin valmistautunut kasvatusopillista elämänuraa varten.

„Sitten madame sai eräänä päivänä keuhkotaudin ja toisen ja kolmannen verensyöksyn välillä hän kertoi minulle, että nuori Master Punch ei olekaan kapteenin poika eikä hän kapteenin vaimo, vaan kaikki on pientä pilaa länsimaiseen tapaan, — ah, minä ymmärrän länsimaista kulttuuria hyvin. Hän antoi minulle kaikki paperit ja sanoi: ’Ah-sun, kun minä olen kuollut, vie nämä paperit ja tämä kirje, jonka nyt kirjoitan, Englantiin. Vie ne minun isälleni ja minun miehelleni. Rahaa on hiukan käsilaukussani, myy kaikki muu, että pääset matkustamaan. Jumala varaa sinulle hyvän paikan taivaassa, jos sen teet, Ah-sun’."

Kiinalainen piti pienen tauon ja levitti käsiään.

„Jos minä nyt olisin ollut roisto, hän jatkoi, „olisin jättänyt nuoren Master Punchin sinne, ottanut rahat ja lähtenyt yksin jonnekin. Mutta minä en ole roisto. Minä. Ah-sun, hyvät herrat, olen opettanut tätä nuorta Master Punchia, minä olen hänet kasvattanut, kun rouva on ollut työssä ja kapteeni kapakassa. Minä olen opettanut hänet lukemaan ja kirjoittamaan ja minä olen opettanut hänelle ranskaa ja portugalia ja minä olen opettanut — ah, minä olen vaatimaton mies.

Jälleen hän piti tauon, mutta nyt äskeistä pitemmän. Hän aukaisi salkkunsa ja alkoi pinota siitä papereita pöydälle. Ensiksi hän kuitenkin ojensi lordi Sommerstonelle sinetöidyn kirjekuoren.

Tämä aukaisi sen nopeasti, luki sisällön ja ojensi sitten arkin apelleen. Senjälkeen hän kääntyi tarkastelemaan Master Punchiksi mainittua nuorta miestä, joka istui tuolillaan ilmeisesti tyytyväisenä, suu täynnä gandya.

„Miksi sinua kutsutaan Punchiksi, Stephen? hän tiedusteli. „Tule tänne ja anna kättä. Minä olen sinun isäsi ja tässä on sinun isoisäsi …

Punatukkainen nuorukainen tähysteli epäluuloisen näköisenä lordia.

„Minä sanon häntä Punchiksi, sillä hän on terävä kuin naskali, Ah-sun selitti. „Master Punch, tulkaa kumartamaan isälle ja isoisälle.

Poika lähestyi verkalleen ja kumarsi syvään ja juhlallisesti, kuten Ah-sunkin oli tehnyt.

„Jo on aikakin saada uusi isä, hän virkahti venytellen. „Se entinen kittasi itsensä kuoliaaksi.

Jalosukuinen Reginald Sommerstone kohotti hieman kulmiaan ja niin teki appikin, vaikka hän ei ollutkaan erikoisen jalosukuinen.

„Ah-sun sanoo, että jos se olisi ollut skotlantilaista whiskyä, hän olisi varmasti jäänyt henkiin, joten hyvä oli, että se oli kiinalaista", poika jatkoi kumartaen äidinisälleen.

„Pesusieni, Ah-sun selitti, „minä sanoin aina, että se mies on pesusieni. Mutta pesusienikään ei kestä kiinalaista whiskyä.

„Ei epäilystäkään enää, lordi Sommerstone haasteli samana iltana apelleen. „Poika on selvästi minun, sen näkee naamastakin. Ja kaikki paperit ovat kunnossa …

Vanha laivanvarustaja pureskeli kynsiään.

„Wera sai sen, minkä hän ansaitsi, hän vihdoin virkahti raskaasti huoahtaen. „Ihmettelen, että hänellä oli niin paljon kunniantuntoa, että lähetti pojan tänne. Mutta mitä me teemme tuolle Ah-sunille Reginald, selittäkääpä se minulle.

„Hän tietenkin palaa takaisin Shanghaihin saatuaan kelpo palkkion hyvästä työstään. Sitten pojan kasvatus on aloitettava alusta. Hän, tuota, hän käyttää hieman omituista kieltä ja …"

„Kutsukaamme Ah-sun tänne", appi sanoi päättäväisesti.

Puoli tuntia myöhemmin Ah-sun istui Sommerstonein kaupunkitalon suuressa kirjastossa ja hypisteli viidensadan punnan shekkiä. Hän hymyili mielissään, taivutti shekin kokoon ja pisti sen lompakkoonsa.

„Sitten, hyvä Ah-sun, lordi Sommerstone haasteli, „voitte viipyä täällä pari päivää ensin ja senjälkeen matkustatte takaisin. Olen jo sanonut, että olen hyvin kiitollinen teille, ja tahdon sen vielä toistaa. Katsokaahan, hän on minun ainoa lapseni, hän on …

Ah-sun aukaisi verkalleen lompakkonsa, otti siitä shekin ja taivutti jälleen auki. Hitaasti hän luki sen sanasta sanaan, sitten hän laski sen pöydälle.

„Siinä tapauksessa en voi ottaa tätä rahaa, hän sanoi levollisesti. „Minä olen hänet kasvattanut, kun madame on ollut työssä ja kapteeni kapakassa  … Minä luulin, että saan jatkaa suurta työtäni, tehdä hänestä oikean gentlemannin. Hän on myöskin minun poikani, hyvät herrat.

Ah-sun kumarsi syvään ensin vanhemmalle herroista, sitten nuoremmalle. Sen jälkeen hän poistui huoneesta, ja shekki jäi pöydälle.

„Totisesti! Olen tavannut harvoja kiinalaisia, joille raha ei kelpaa, appi virkahti hetkisen kuluttua. „Entä te, Reginald?

Vävy puisti päätään.

„Olen tavannut kiinalaisia hyvin vähän", hän vastasi varovaiseen tapaansa.

3.

Lordi Sommerstonella oli tapana nousta varhain aamulla ja niin hän nousi nytkin, vaikka olikin sunnuntai. Hänen appensa oli jäänyt taloon yöksi ja oli jo ruokailuhuoneessa, kun hän ilmestyi sinne. Hetkisen kuluttua he olivat munien ja kinkun kimpussa, ja samoihin aikoihin ilmestyi sisäkkö huoneeseen.

„Sir, nuori herra ei tahdo kaakaota", hän selitti.

„Mitä hän sitten tahtoo?" lordi tiedusteli.

„Riisiä", tyttö selitti pahastuneella äänellä.

„Hm, Magda, Reginald virkkoi hetkisen mietittyään, „se nuori mies on ollut pitkät ajat idässä ja tottunut sikäläisiin tapoihin. Hänelle on aluksi annettava riisiä, kunnes hän tottuu meikäläiseen ruokaan. Sellaiset asiat tapahtuvat vähitellen, Magda.

„Käsitän sen, sir, tyttö vastasi, „ja vein hänelle riisiä ja myöskin teetä, jota hän halusi, mutta hän ei välittänyt niistä. Hän sanoi, että se …

„Mikä?"

„Se keltainen on aina tuonut hänelle ruokaa ja …"

„Mr. Ah-sun, lordi virkkoi painavasti. „Pyytäkää, että Mr. Ah-sun ystävällisesti vie hänelle riisin ja teen, sitten hän kai on tyytyväinen. Tällaisissa asioissa on oltava varovainen, Magda …

„Sir, se keltainen lähti tiehensä eilen illalla, Magda ilmoitti. „Kun hän tuli kirjastosta, hän kävi sanomassa nuorelle herralle hyvää yötä ja sitten hän lähti. Mr. Jones näki sen ja laski hopeat heti hänen mentyään, mutta kaikki oli tallella.

Mr. Jones oli talon hovimestari.

Lordi katsoi appeensa ja appi katsoi takaisin.

„Jos Mrs. Jones veisi hänelle aamiaisen", lordi ehdotti hetkisen kuluttua.

„Mrs. Jones yritti", kuuliainen Magda selitti.

„No?"

„Nuori herra kieltäytyi. Hän vaati sitä keltaista."

„Entä sitten?"

Magda oli yleensä kiltti tyttö, mutta hänellä oli hieman kaunaa talon taloudenhoitajatarta ja hovimestarin puolisoa kohtaan. Mrs. Jones oli kerran vetänyt häntä korville sellaisesta mitättömästä syystä, että hän oli tavannut Magdan ja kamaripalvelija Jamesin hopeankiilloitushuoneessa suutelutoimituksessa.

„Mrs. Jones on hieman väkivaltainen luonne, Magda virkkoi ulkonaisesti kainosti, mutta sydämessään riemuiten, „ja hän sanoi, että nuoren herran on pakko syödä teensä ja riisinsä, taikka hän syöttäisi ne väkisin.

„Mitä Stephen siihen sanoi?"

„Hän sanoi, että sopii koettaa", tyttö vastasi punastuen.

Lordi alkoi kiinnostua ja teki sen mukaisen kysymyksen.

„Kyllä. Mrs. Jones koetti. Nyt hän on huoneessaan ja miettii, minkä lääkärin luokse hänen pitäisi mennä. Hän pelkää vesikauhua, sillä nuori herra puri häntä käteen, kun hän yritti väkisin. Sitäpaitsi nuori herra heitti häntä riisikupilla päähän, ja se meni rikki — riisikuppi, tarkoitan."

Appi nousi ja lordi Sommerstone taivutti tarmokkaasti ruokaliinansa kokoon. Molemmat olivat perin päättäväisen näköisiä.

„Parasta, että menemme itse katsomaan häntä, lordi ilmoitti. „Voitte poistua, Magda.

Sommerstonen nimen nuori perijä istui kuluneessa yöpaidassa vuoteen reunalla ja katseli sanomattoman inhon ilmein teekuppia, joka oli yöpöydällä. Hän nousi äidinisän ja isän tullessa sisälle ja kumarsi Ah-sunin tapaan.

„Olen hyvin pahoillani, sir, hän alkoi, ennenkuin kumpikaan tulijoista ennätti aloittaa, „mutta hän koetti syöttää minua väkisin ja minä luulen melkein purreeni häntä. Ah-sun sanoo, että pakko on mahti, joka kuihtuu samalla kertaa kuin käskijän käsi;

„Ah-sun on epäilemättä suuri filosofi, lordi Sommerstone arveli, „mutta nyt hän on lähtenyt pois ja sinun on juotava tuo tee ja syötävä riisi, jonka Magda pian tuo. On sangen sopimatonta purra naisihmistä, Stephen.

„Joka naista pelkää, pelkää kärpästäkin, sanoo Ah-sun, poika ilmoitti. „Minä en pelännyt häntä lainkaan. ’Hieno mies kunnioittaa naista, mutta ei tottele häntä, ellei itse niin halua’, sanoo Ah-sun.

„Isoisä ja minä olemmekin miehiä, lordi Sommerstone huomautti hieman huvittuneena, „ja sinun on kiltisti toteltava, ja syötävä riisi.

„Pelkuri kumartaa pakosta, rohkea mies kohteliaisuudesta, nuorukaisen taimi siteerasi profeettaansa. „Kaikella kohteliaisuudella, sir, minä en syö, ellei Ah-sun …

„Stephen, lordi Sommerstone tiedusteli ankarasti, „minun on hyvin ikävä heti ensimmäisenä aamuna tehdä tällainen kysymys, mutta oletko saanut koskaan selkääsi?

„Entisellä isälläni, Stephen vastasi, „oli tapana piestä minua aina tullessaan kapakasta, ellei Ah-sun ennättänyt kätkeä minua siihen asti, kunnes hän nukahti. Pari kertaa hän olisi kai saanut minusta hengen lähtemään, ellei Ah-sun olisi päässyt väliin ja lyönyt häntä tainnoksiin. — Olen kyllä saanut selkääni, sir.

Appi ja vävypoika katselivat hetken toisiaan.

„On valitettavaa, että Ah-sun on lähtenyt, lordi virkkoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. „Toivon, Stephen, että syöt kiltisti ja …

Poika puisti uppiniskaisen näköisenä päätään.

„Syöt sitten, kun sinulle tulee nälkä, Stephen, lordi virkkoi, kun ovelle samassa koputettiin. „Magda, jättäkää riisiastia tuohon pöydälle.

Isä ja äidinisä poistuivat.

„Hm …" edellinen äännähti heidän päästyään ruokailuhuoneeseen.

„Hm …" jälkimmäinen vastasi.

He olivat molemmat itsepäisiä miehiä.

Puolen päivän tienoissa huolestunut Magda saapui ilmoittamaan, ettei nuori herra vielä ollut syönyt. Lordi lohdutti häntä sillä, että hän epäilemättä söisi sitten, kun hänelle tulisi nälkä. Iltapäivällä Magda kertoi silmät punaisina, että nuori herra jatkuvasti kieltäytyi syömästä. Maanantaiaamuna hän itki ilmoittaessaan, että nuori herra ei vielä ollut maistanut riisin jyvääkään.

„Hän syö päivällä", lordi ennusti.

Päivällä lordi ja hänen appensa tapasivat lounastamaan tullessaan kaksi itkevää naista ja kaksi hyvin huolestunutta miestä. Itkijät olivat Mrs. Jones ja Magda, huolestuneet miehet taas James ja Mr. Jones.

Lordi ja äidinisä menivät nuoren herran huoneeseen ja tapasivat hänet katselemassa ikkunasta ulos. Poika kumarsi kohteliaasti.

„Kauanko luulet voivasi olla ilman ruokaa?" lordi tiedusteli toiveikkaalta jälkeläiseltään.

Poika mietti hetkisen.

„En tiedä varmasti, hän sitten tunnusti, „mutta kerran, kun äiti oli sairaalassa ja isä oli joutunut vähäksi aikaa vankilaan, — se entinen isä, — ei meillä ollut yhtään ruokaa ja me lähdimme kerjäämään. Saimme vähän, ja sen kaiken Ah-sun syötti minulle. Itse hän oli noin neljätoista päivää ilman ruokaa, tai ainakin melkein ilman. Olin niin pieni silloin, että en ymmärtänyt hänenkin tarvitsevan ruokaa, ja siksi söin.

„Mutta nyt, kun sinä olet jo suuri, ymmärrät varmasti, että ihminen, joka ei syö, kuolee …" Lordi oli hyvin vakavan näköinen.

„Kuolema on portti, joka ei sulkeudu kenenkään edessä, hänen poikansa vastasi. „Ah-sun sanoi silloin niin, mutta hän kirosi kauheasti ja sanoi, ettei hänellä olisi aikaa juuri nyt kuolla, sillä hänen täytyi pitää huolta minusta. Ja sitten äiti pääsi sairaalasta ja me saimme rahaa eikä Ah-sun kuollutkaan.

„Stephen, olemme molemmat hyvin iloisia, jos nyt syöt, mutta niin ikävästi ovat asiat, että meidän täytyy antaa sinulle selkään, ellet syö …"

„Mutta ettehän te ole kumpikaan humalassa, nuori mies ihmetteli. „Äitikään ei koskaan antanut minulle päihin, ellei hän olisi ollut päissään …

„Minun on soitettava Smithille, lordi Sommerstone sanoi, kun he tulivat ulos — ja he tulivat hyvin nopeasti, „ja hänen on etsittävä käsiinsä se siunatun kirottu Ah-sun.

Smith oli Scotland Yardin korkeimpia virkamiehiä ja lordin hyvä ystävä.

„Se on parasta", äidinisä vastasi käyttäen hämärässä käytävässä tilaisuutta hyväkseen pyyhkäistäkseen takinhihallaan silmänseutujaan. Taisi