Ryövärin rakkaus

By Simo Penttilä

32-vuotias lääketieteen ja kirurgian tohtori Eino Gabriel Jyrkämö on palaamassa vihdoin takaisin Suomeen kymmenen vuoden matkaltaan. Kotiinpaluumatka jää kuitenkin lyhyeen, kun konnat kaappaavat Jyrkämön sekä muut suomalaiset Shanghain-junasta. Seuraa huima seikkailu, jossa salskea suomalaistohtori joutuu laittamaan kaiken likoon, mikäli mielii selvitä kotiin ehjin nahoin.
Suomalaissankari kohtaa konnat 1920-luvun Kiinassa ja joutuu samalla keskelle kahden valtion veristä taistelua. Seikkailuun kuuluu tietenkin jännittävien taistelujen lisäksi myös henkeäsalpaavan kauniita naisia ja romantiikkaa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 31, 2024
• ISBN: 9788728559253

Book preview

Ryövärin rakkaus

Copyright ©1927, 2024 Simo Penttilä and SAGA Egmont

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemyksiä.

All rights reserved

ISBN: 9788728559253

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I.

Shanghain pikajuna pysähtyy pimeässä yössä.

— Älkää viitsikö ampua, sanoi Jyrkämö rauhallisella äänellä, heittäen samalla loppuun lukemansa australialaisen kuukausijulkaisun kädestään. — Minulla on taskussani ainoastaan kymmenen vaivaista meksikolaisdollaria, ja niiden vuoksi ei totisesti kannata tehdä murhaa — ei edes Kiinassa.

Vastapäisellä sohvalla istuva mies laski hitaasti kätensä. Vähän ajan kuluttua hän sujautti revolverin taskuunsa, sytytti savukkeen, kumartui Jyrkämön puoleen ja sanoi:

— Suokaa anteeksi, sir. Taisin olla hiukan liian pikainen. Huomaan, että olen erehtynyt teidän suhteenne. Teidänkaltaisenne henkilö ei missään tapauksessa ole urkkija!

Jyrkämö naurahti. Toisen tekemä vakaumuksellinen toteamus saattoi hänet hyvälle tuulelle. Peijakas vie: tuntui vallan imartelevalta, kun ei sentään näyttänyt aivan hunningolle joutuneelta. Ei sentään urkkijalta! Huihai. Hätäkö tässä sitten olikaan: Pekingissä olivat pitäneet bolshevikkina ja Tientsinissä jos minä.

Vastapäisellä sohvalla nyt tyynenä savukettaan poltteleva mies oli hyvästä englanninkielentaidostaan huolimatta kiinalainen, tuollainen Europassa opiskellut, melko mukiinmenevän näköinen »taivaan valtakunnan» poika, joka opiskelustaan huolimatta saattaa olla kuinka kiihkoisa tahansa, jos vain hänen pyhän kotimaansa etuja mitenkuten satut syrjäyttämään.

Mies sanoi nyt:

— Minä olen seurannut teitä Tientsinistä lähtien. Minä olen kenraali Ho-Kiangin asiamies, ja tehtäviini kuuluu toimittaa pois tieltä niin monta kuin mahdollista japanilaisten tänne lähettämistä lukuisista urkkijoista. Katsokaas, sir. Me kyllä varsin hyvin tiedämme Japanin aikeet isänmaaparkamme suhteen, etenkin nyt, kun hallitus on niin heikko ja kun eräät isänmaanystävät ovat, ikävä kyllä, joutuneet keskenään riitoihin.

Jyrkämö hymähti jälleen. Taivaan poika tuntui hiukan liian avomieliseltä ollakseen jonkun, Kiinassa nykyjään niin tavallisen, valtaa havittelevan kenraalin salainen asiamies. Puhui aivan kuin parhaalle ystävälleen hänelle, jota muutama minuutti sitten oli pitänyt urkkijana ja jonka totisesti olisi saattanut ampuakin, ellei suomalainen kylmäverisyys olisi tehnyt vaikutustaan.

Jyrkämö ei heti välittänyt vastata mitään toisen puheeseen.

Juna kiiti vinhaa vauhtia eteenpäin pimeässä yössä. Veturista silloin tällöin lennähtävä valonkajo osoitti kuljettavan tienoon samaksi lohduttoman yksitoikkoiseksi, sateettomien kuukausien kuivettamaksi nummeksi, joka jo edellisenä päivänä oli saattanut näköhermot rasittumaan ja kapinoimaan.

Niin mentiin nyt siinä sen tuhannen kyytiä, ja aamulla varhain oli määrä saapua Shanghaihin, jossa Jyrkämö nousisi laivaan, aloittaakseen vihdoinkin jo totuudessa kaiholla kaivatun matkansa Europaan, niin, ja kenties, jos kaikki kävisi hyvin, nyt kymmenen vuoden kuluttua lopulta Suomeenkin, kotimaahansa.

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Eino Gabriel Jyrkämö, 32 vuoden ikäinen, pitkähkö, pulskahko ja kasvoiltaan kaikin puolin hauskan näköinen maailmankiertäjä oli, kuten edellisestä kappaleesta mahdollisesti saattaa huomata, ollut kymmenen vuotta jatkamassa lääketieteellisiä opintojaan maailmanrannan koulussa, t. s. siitä hetkestä lähtien, jolloin hän Helsingin vanhalla seurahuoneella »sattumalta» tuli isällisesti kurittaneeksi muuatta venäläistä kenraalimajuria sillä seurauksella, että kenraalimajuri sai kaksi kuukautta kestävän sairasloman, jonka — kerrankin — tosiaan oli pakotettu käyttämään terveytensä hoitamiseen. Tohtori Jyrkämön isällisyys loppui kuitenkin lyhyeen. Hyvät ystävät hankkivat hänelle seuraavana päivänä kaikessa kiireessä kokoon tarpeellisen matkakassan, ja niin painui tämä lupaava nuorukainen Amerikkaan, jossa, ymmärtäväisesti kyllä, täydensi lääketieteellisiä opintojaan saavuttaakseen arvon. Amerikasta lähdön jälkeen tri Jyrkämön vaiheet ovat siksi moninaiset ja kietoutuivat niin nopeasti toisiinsa ja samalla moniin muihin ihmeellisiin sattumuksiin, ettei meidän vaatimaton kynämme ainakaan tähän otteeseen ota niitä kuvatakseen. Tyydymme vain toteamaan, että Jyrkämö nyt oli matkalla Europaan, tultuaan Kiinassa aivan viattomasti — hm — epäillyksi kaikenlaisista kolttosista.

— Te ette taida olla englantilainen, sir, ettekä amerikkalainenkaan, jatkoi kiinalainen puhettaan, antamatta toisen itsepintaisen vaitiolon vähääkään häiritä itseään. — Niin, minä olin huomaavinani sen teidän ääntämisestänne. Venäläinenkään te ette ole — sellaiseksi äännätte taas liian moitteettomasti. Minä olen opiskellut Oxfordissa, joten tunnen tällaiset seikat paremmin kuin saattaisitte kenties luullakaan. Niin. Kenties te olette saksalainen?

— Entä sitten? kysyi Jyrkämö vastaan. — Entä jos hyvinkin olen saksalainen?

Mies kohautti olkapäitään, pisti käden taskuunsa ja veti revolverin esiin.

— Siinä tapauksessa minun sittenkin täytyy ampua teidät, sir. Kenraali Ho-Kiang on määrännyt, että hänen asiamiestensä tulee ampua kaikki kohtaamansa saksalaiset. Valitan, sir, mutta en voi muuta.

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Eino Gabriel Jyrkämön vasen jalka lennähti samalla nopeassa kaaressa ilmaan, kohtasi vähäisen vastuksen, ja niin sinkosi isokokoinen revolveri pahaa aavistamattoman kiinalaisen pienestä kädestä miltei suoraan Jyrkämön syliin. Tämä sieppasi aseen nopeasti haltuunsa, nyökkäsi tuttavallisesti hölmistyneelle uhkailijalle ja sanoi verkkaisesti, mutta terävään sävyyn:

— Tervehtikää kenraali Ho-Kiangia ja sanokaa, että tohtori Jyr-Kä-Mö ei piittaa hituistakaan enempää hänestä kuin hänen asiamiehistäänkään. Jos tohtoria huvittaa olla saksalainen, hän yksinkertaisesti on saksalainen, ja sillä hyvä. Tervehtikää kenraalia vielä ja sanokaa, että hän tohtorin mielestä suorinta tietä voisi mennä helvettiin! Hänen asiamiehensä alkavat ikävystyttää tohtoria.

Kiinalainen oli vaiti. Hänen pienissä, vinoissa silmissään oli omituinen ilme, jota Jyrkämö ei kuitenkaan huomannut.

— Minä matkustan pois maastanne, jatkoi Jyrkämö edelleen. — Minusta ei teidän kenraaleillenne enää ole mitään haittaa, niin että antakaa te vain minun olla rauhassa. Jollei kenraali Ho-Kiang pidä minusta, en voi sille mitään. Hänelle minä kuitenkaan en koskaan ole tehnyt pienintäkään pahaa. Hän on minusta kaikista teidän typeristä kenraaleistanne typerin. Hänen komentamansa ryöväridivisioona on sikäli ensiluokkainen, että jokainen sen miehistä ansaitsisi hirsipuun — ehdottomasti maailman suurin valikoima roistoja. — Tämänkin voitte kertoa kenraalillenne lisäämällä, että se on puolueettoman, ehdottomasti luotettavan ulkomaalaisen tiedemiehen arviointi hänen »isänmaanpelastusj oukostaan». Dixi.

Kiinalainen oli edelleen vaiti. Jyrkämö katseli miehen luihunnäköisiä kasvoja ja tunsi itsensä tyytyväiseksi, että vihdoinkin pääsisi tästä kaikkien mahdollisuuksien maasta. Hän oli kokenut elämässään jos jonkinlaista, sellaistakin, joka ei sovi kasvattavassa nuorisonkirjallisuudessa kerrottavaksi, ja nyt hän oli vakavasti päättänyt lopettaa seikkailevan elämänsä, asettua pysyvästi Suomeen ja ruveta elämään oikein ihmisiksi. Nuoren miehen seikkailuhalu saa kyllä kymmenessä vuodessa tarpeekseen. Monen nuorukaisen innostus loppuisi nopeamminkin. Ei tarvitse oikeastaan muuta kuin olla yhden kerran hengenvaarassa. Sanokaamme, että yhdenkin kerran tuntee käyrän kiinalaisen, niin peijakkaan somasti koristellun tikarin kaulallaan, siinä on kyllin.

Juna porhalsi eteenpäin pimeässä yössä. Ulkona ei missään näkynyt tulia. Seuraavalle, Kishlin asemalle oli vielä viiden tunnin matka. Kuljettiin asumatonta seutua.

Jyrkämö havahtui ajatuksistaan. Pieni kiinalainen oli noussut istuimeltaan, hymyili nöyrästi tohtorille ja poistui sitten vaunun sivukäytävään. Jyrkämö antoi hänen mennä. Hän ei vielä ollut oppinut pelkäämään kiinalaisia. Hänen mielestään ne olivat niinkuin muutkin luonnonkansat: päättävä ja rohkea esiintyminen pystyy masentamaan suurisuisimmankin kerskailijan.

Jyrkämö tarttui jälleen australialaiseen kuukausijulkaisuun, ryhtyen välinpitämättömän näköisenä selailemaan sen kuvitettuja sivuja. Se oli tuollainen kevyt ajanvietelukemisto, mutta siinä oli yksi osasto, joka erikoisesti miellytti Jyrkämöä, lääketieteellis-kirurginen, tunnetun asiantuntijan, tri Maxwellin toimittama. — Ja sitten siinä oli valittu kokoelma »Australian kauneimpien naisten» taiteellisia valokuvia.

Nainen! Totta toisen kerran. Sitten miss Anitan, Venice, Ca., U. S. A., ei tohtorilla ollut ollutkaan mitään tekemistä kauniimman sukupuolen edustajien kanssa. Ja siitä oli kohta kulunut jo kaksi vuotta. Niin että … niinkuin tuokin tuossa! Miss Ethel Stone, yhdeksäntoistavuotias, vaalea, kuvanihana, Pekingiin äskettäin nimitetyn uuden englantilaisen lähettilään ainoa tytär, joka »seuraa isäänsä, huolimatta Kiinan nykyisistä sekavista oloista. Todellisen Albionin tyttären ylpeydellä mainittava perikuva.»

Valokuvastahan tosin on äärettömän vaikea päätellä ihmisen oikeata ulkomuotoa, mutta joka tapauksessa Jyrkämö tunsi verensä lämpenevän tämän nuoren naisen kuvaa katsellessaan. Hän oli matkoillaan nähnyt lukemattomia naisia ja lukemattomia kaunottariakin, mutta tässä Ethelissä oli jotakin raikasta, jotakin nuorteata ja tervettä, jotakin sellaista, jota suuret salongit ja diplomaattien ranskankieli ei vielä ollut ehtinyt turmella ja joka teki häneen, karaistuun ja avokatseiseen maailmankiertäjään, syvän vaikutuksen.

Niin, nainen, — — —, Jyrkämö ei ehtinyt lopettaa ajatustaan.

Hän ponnahti nopeasti pystyyn ja riensi ikkunaan.

Ulkona oli sysimusta pimeys. Oli alkanut sataa, ja vesi ropisi virtana pientä ikkunaruutua vastaan.

Mitä tämä merkitsi?

Juna oli äkkiä pysähtynyt.

Vauhti hiljeni ensin tuskin huomattavasti, sitten pari äkkinykäystä ja sitten pysähdys. Mitä se saattoi merkitä? Shanghain pikajuna pysähtyy keskelle erämaata pimeänä, sateisena yönä.

Jyrkämö sieppasi hatun päähänsä ja riensi ovelle, aikoen mennä ulos ottamaan selkoa pysähdyksen syistä. Tuskin hän kuitenkaan oli ehtinyt eduskäytävään, kun kuuli takaa tutunomaisen — kiinalaisen — äänen, joka ivallisen kohteliaasti sanoi:

— Kenraali Ho-Kiangilla on kunnia tervehtiä teitä vieraakseen, herra tohtori.

Jyrkämö käännähti.

Hän näki edessään äskeisen matkatoverinsa kiinalaisen ja tämän takana kolme kivääriniekkaa, rääsyihin puettua roistoa, joiden leveillä kasvoilla oli murha ja konnuus.

Jyrkämön aivoissa välähtelivät ajatukset kuumeisella kiireellä. Hän oli ollut monessa pälkähässä aikaisemminkin ja tiesi, että hätiköinti ja hämmennys vain pahentaisivat tilannetta. Hän tunsi sydämensä sykkivän entistä kiivaammin, mutta hänen äänensä oli aivan rauhallinen, kun hän sanoi:

— Tohtori Jyrkämö pyytää kiittää teidän kenraalianne. Hänen mielensä on jo kauan tehnyt tutustua kiinalaisen ryövärin elämään, ja senvuoksi hän kiitollisuudella ottaa vastaan roiston kutsun.

Kiinalainen tuli vastauksen kuultuaan aivan tohtorin viereen. Hänen keltaisilla kasvoillaan oli tyyni ilme, mutta hänen äänensä pyrki vapisemaan, kun hän lausui:

— Te olette rohkea mies, tohtori. Minä tulin huomaamaan sen jo Pekingissä, jossa te kaikista väitteistänne huolimatta toimitte japanilaisena urkkijana. Teidän tehtäviinne kuului amerikkalaisena matkailijana ottaa selkoa kiinalaisten isänmaanystävien puuhista onnettomuuksiemme torjumiseksi, ja te täytitte tehtävänne saatanallisen hyvin, tohtori. Minä olen seurannut teidän mukananne ja minä antauduin keskusteluun teidän kanssanne. Minä tein sen omaksi huvikseni, sillä teidän kohtalonne oli jo ennakolta varma. Shanghain pikajuna oli määrätty pysähdytettäväksi jo aikaisemmin. Sen kaikki matkustajat vangitaan, sillä junassa on runsaasti rikkaita ulkomaalaisia piruja. Minun kenraalini tarvitsee rahaa. Junassa on amerikkalaisia ja englantilaisia. Meksikolainen dollari on hyvä, mutta amerikkalainen dollari ja englantilainen punta ovat sitäkin parempia.

Jyrkämö naurahti:

— Älkää luulko, että minä ensimmäistä kertaa olen rosvojen kanssa tekemisissä. Mainitsitte meksikolaisen dollarin. Meksikossa, kuten täällä Kiinassakin, rosvot myöskin nimittävät itseään isänmaanystäviksi. He kai rauhoittavat sillä omaatuntoaan. On helkkarin miellyttävää olla palkallinen isänmaanystävä. Se on kannattavaa, ja siten voi helposti selittää, minkä vuoksi on roisto.

Kiinalaisen silmissä välähti, kun hän kuuli tohtorin ivallisen puheen. Hän ei kuitenkaan enää jatkanut keskustelua, viittasi vain kivääriniekoille, jotka ryhtyivät saattamaan Jyrkämöä ulos vaunusta, ja katosi sitten omille teilleen viereiseen vaunuun päin.

Ulkona satoi kaatamalla.

Ratapengermälle oli jo ennättänyt keräytyä parikymmentä enemmän tai vähemmän pelästynyttä matkustajaa Jyrkämön saapuessa paikalle. Siinä oli naisia yöpukimissaan ja herroja, joiden pyjama oli jo ehtinyt kastua aivan läpimäräksi

Jyrkämö sytytti savukkeen ja ryhtyi tarkastelemaan onnettomuustovereitaan.

Naiset värjöttelivät viluissaan, koettaen mahdollisuuden mukaan suojella itseään sateelta. Herrat olivat ryhmittyneet, ja heidän kasvonsa ilmaisivat sanoitta heidän tunteittensa laadun.

Jyrkämö oli pysähtynyt hiukan erilleen muusta joukosta. Hän oli täysin puettu ja poltteli siinä savukettaan. Muuan pitkähkö, komeannäköinen, arviolta viidenkymmenen ikäinen herrasmies astui nyt hänen luokseen ja sanoi:

— Te näytätte meistä huolettomimmalta, sir. Minä olen maassa vallan ensikertalainen ja uskallan senvuoksi kääntyä teidän puoleenne. Mitä he mahtavat tehdä meille? Onko teillä siitä minkäänlaista aavistusta?

Jyrkämö nyökkäsi:

— Luulenpa hyvinkin. Mitä minuun tulee, he varmasti hirttävät minut. Junamme ryöstänyt joukkue kuuluu kenraali Ho-Kiangin divisioonaan, ja kenraali Ho-Kiang ei luullakseni oikein pidä minusta. Mitä teihin muihin tulee, saatte maksaa runsaat lunnaat ja sitten pääsette, parin viikon kiusallisten elämysten jälkeen, vahingoitta jatkamaan matkaanne. Ho-Kiang ryöstää junia saadakseen rahaa. Meidän junamme ryöstö aiheutuu luullakseni ennen kaikkea kuitenkin siitä, että minä olin siinä mukana. Minä olen niin ollen syypää onnettomuuteen. Olen ollut Japanin hallituksen palveluksessa — tunnustan teille sen suoraan — ja kun Ho-Kiang valitettavasti tietää tämän, on hän ruvennut vainoamaan minun mitättömyyttäni.

Pitkähkö herra loi miettiväisen katseen mieheen, joka tällä tyynellä tavalla haasteli hirttämisestään ja siitä, että oli toiminut maassa vieraan vallan palkkaamana. Sitten pitkähkö herra sanoi:

— Minä olen sir Robert Stone, Englannin uusi ministeri tässä maassa. Olin matkalla Shanghaihin virka-asioissa, kun matkani näin ikävällä tavalla keskeytettiin. Minulle oli kyllä kerrottu tämän maan mahdollisuuksista, mutta en parhaimmalla tahdollanikaan voinut uskoa kaikkia kuulemiani tosiksi. Nyt huomaan erehtyneeni. — Olen iloinen saadessani tutustua teihin, herra —

— Tohtori Jyrkämö, täydensi tämä, esittäytyen.