Suoraan hevosen suusta

By Jukka Parkkari

Vakoilua, rikoksia ja politiikkaa menneen ajan Suomessa.Eletään 1990-lukua. Kun nuori venäläinen majuri saapuu työskentelemään Suomeen Venäjän suurlähetystöön, hän hurmaantuu uudesta asuinpaikastaan. Tiet ovat hyvässä kunnossa ja kaikkialla on siistiä ja kaunista... Autotkin ovat kuin suoraan tehtaalta. Majuri ei kuitenkaan ole saapunut Suomeen ihmettelemään sen puhtautta – hänellä on edessään operatiivinen tehtävä. Mutta tehtävä ei suju lainkaan niin kuin hän odotti...Suoraan hevosen suusta on mukaansatempaava vakoiluromaani täynnä huimia käänteitä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 27, 2022
• ISBN: 9788728519561

Book preview

Suoraan hevosen suusta

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2010, 2022 Jukka Parkkari and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728519561

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

ENSIMMÄINEN OSA :

Vladimirovin oppi

HELSINKI, PÄÄESIKUNTA

Eversti vaihtoi juuri tulleen puhelun suojatulle linjalle ja viittasi työhuoneensa ovensuussa seisovaa miestä istumaan vierastuoliin.

– Se on Moilanen suojelupoliisista. Jos odottelet siinä hetken, ei tämän pitäisi kauan kestää.

Mies rojahti nojatuoliin ja otti mukavan asennon.

Everstin puhelu ei paljon paljastanut:

– Totta kai… kyllä… miksei… ei… ei takuulla… joo… terveiset päällikölle… joo, joo… sopii mainiosti… älä kuvittelekaan…

Nojatuolimies vilkaisi ajankulukseen päällikkönsä kirjahyllyä. Hän muisti sen olevan täynnä erilaisia hakuteoksia ja englanninkielistä, lähinnä tiedustelua käsittelevää tietokirjallisuutta. Ylimmällä hyllyllä oli ainakin pari metriä tukevia venäjänkielisiä teoksia. Hyllyn päädystä löytyi kolme romaania, Graham Greenen Miehemme Havannassa sekä John le Carrén Puhelu vainajalle ja Mies kylmästä.

Everstin puhelu jatkui ja jatkui.

Nojatuolista näkyi pihan yli puolustusministeriön rakennuksen kattoa ja sen keskellä korkeimmalla kohdalla liehuva Suomen valtiolippu. Lipun sinisen ristin keskellä keinui käyrän sapelin päällä kultainen vaakunaleijona kädessään suora miekka. Taustana oli kirkkaan sininen taivas.

Suomen puolustusvoimien pääesikunnan rakennukset sijaitsevat Kaartinkaupungissa Helsingin ydinkeskustassa. Erityylisistä taloista koostuvaa rakennusryhmää kutsutaan Kaartin kortteliksi.

Kaartintorin laidalla sijaitseva korttelin komein, voimakkaankeltainen talo ei ole kuitenkaan pääesikunnan käytössä, vaan se on varattu puolustusministeriölle. Venäjän armeijan kasarmiksi suunniteltu rakennus valmistui vuonna 1822 arkkitehti Carl Ludwig Engelin piirustusten mukaan. Jatkosodan suurpommituksissa helmikuussa 1944 se vaurioitui pahoin kuten muutkin korttelin rakennukset.

Sotien jälkeen Engelin suunnittelema talo päätettiin entisöidä, vaikka siitä oli jäljellä enää pelkät seinät. Puolustusministeriö pääsi muuttamaan Kaartintorin laidalle 1956.

Kasarmitorilta katsottuna puolustusministeriön takana ovat pääesikunnan rakennukset. Niiden ja ministeriön väliin jää suuri piha, entinen sotaväen harjoituskenttä, joka nykyisin kuuluu pääesikunnan ja ministeriön tarkoin vartioituun alueeseen.

Keskellä pihaa, pysäköityjen autojen lomassa, on niin sanottuun Turkin sotaan liittyneen Gornij Dubnjakin taistelun muistomerkki.

Kivipaasi pystytettiin kasarmipihalle jo vuonna 1881. Taistelu pienessä romanialaisessa Gornij Dubnjakin kylässä oli käyty vain neljä vuotta aikaisemmin. Bulgarian lähetystön edustajat käyvät yhä joka vuosi laskemassa seppeleen muistomerkille kiitoksena Gornij Dubnjakissa taistelleelle Suomen Kaartille.

Jossakin syvällä muistomerkin ja Kaartin korttelin alla, kymmeniä metrejä kovaa graniittikalliota päällään, sijaitsee jatkuvasti miehitettynä oleva johtokeskus, josta on moninkertaiset ja varmistetut yhteydet armeijan joukko-osastoihin kaikkialla Suomessa. Siellä painetaan nappia, jos maan turvallisuus joutuu sotilaallisesti uhatuksi.

Johtokeskus on tietysti tiukasti valvottu ja vartioitu. Mutta yhtään helpompaa ei ole pääsy pääesikunnan rakennusten ylimpiin kerroksiin. Pääesikunnassa ei kuitenkaan seiso vartiossa varusmiehiä rynnäkkökivääreineen, kuten Presidentinlinnan ja päävartion edessä. Pääesikuntaa ja puolustusministeriötä vartioivat miehet ovat värvättyjä ammattisotilaita, jotka tarkkailevat tulijoita ja menijöitä tummennettujen lasien takaa pysyen itse näkymättömissä. Elektroniikalla henkilökortteineen ja tunnuslukuineen on tärkeä osa kulunvalvonnassa.

Kolmen automaattisen tarkastuspisteen takana erään pääesikunnan rakennuksen ylimmän kerroksen virkahuoneessa siviilipukuinen eversti lopetti käymänsä puhelun.

– Mikä hätä Ratakadulla taas oli? kysyi nojatuolissa istuva mies.

– Ne pyysi pieneen palaveriin. Ihan rutiinijuttuja vaan. Saat tulla mukaan, jos lupaat kieltäytyä, kun ne taas alkavat värvätä sinua Supon hommiin.

– Kieltäydytään, kieltäydytään, vaikka kuinka hyvää liksaa tarjoaisivat.

Eversti nappasi käteensä pöydällä olevan aanelosen, johon oli paperiliittimellä kiinnitetty postikortin kokoinen mustavalkoinen valokuva. Kuva esitti tavallisen näköistä nuorehkoa vaaleaa miestä, joka olisi hyvin voinut olla suomalainen. Tekstiä paperissa oli vain viitisentoista riviä normaalien koodimerkintöjen ja salassapitovelvollisuutta osoittavan punaisen leiman lisäksi.

Eversti käänsi katseensa vierastuolissa istuvaan alaiseensa, joka myös käytti siviilipukua. Päällikköään selvästi nuorempi mies oli puhelun aikana ehtinyt kirjahyllyn ja ikkunasta avautuvan näkymän tuijottelun lisäksi tutkiskella seinällä olevia vasta hiljattain virkaansa astuneen presidentti Martti Ahtisaaren ja puolustusvoimien komentajan amiraali Jan Klenbergin virallisia valokuvia.

Ahtisaaren ja Klenbergin kuvat olivat samaa kokoa, ja ne oli sijoitettu vierekkäin. Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheim tiiraili everstin virkahuonetta toiselta seinältä aivan yksinään.

Myös vierastuolin tuntumassa olevalla pikkupöydällä seisova Hornet F-18 -hävittäjän pienoismalli oli saanut odottajan huomion osakseen. Jalustalle asetettu lentokone oli vajaan kymmenen sentin mittainen ja kokonaan hopean värinen.

Pienoismallia mies ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin, vaikka hän kävi päällikkönsä huoneessa vähintään pari kertaa viikossa.

– Ensimmäinen Hornet on siis jo tullut Suomeen, totesi vierastuolin mies.

Eversti naurahti.

– Joo, tuo yksi lensi eilen suoraan Yhdysvalloista, mutta eiköhän ne isommat tule vasta joskus reilun vuoden päästä.

Nuorempi mies tyytyi nyökkäämään ja antoi everstin jatkaa.

– Silloin Yhdysvalloista lennetään Suomeen seitsemän kaksipaikkaista Hornet F-18D -konetta. Yksipaikkaiset F-18C-koneet kootaan Kuorevedellä. Jos oikein muistan, yksipaikkaisten määräksi tuli vain 57 kappaletta, kun säästösyistä tingittiin kolme konetta alkuperäisestä suunnitelmasta.

Nuorempi mies nyökkäsi taas kuin piirtääkseen oikein-merkin everstin tietojen alle. Sitten hän nappasi pienoismallin pöydältä lähempään tarkasteluun ja muisteli viime vuosien menoa. Elokuussa 1991 Gennadi Janajevin johtama juntta yritti viskin voimalla vallankaappausta Moskovassa. KGB:n johtokin oli mukana valtaa vaihtamassa. Gorbatšov henkivartijoineen eristettiin Krimin niemimaalla olevaan huvilaan, mutta panssarivaunun päälle kavunnut Boris Jeltsin nousi junttaa vastaan, ja koko Neuvostoliitto hajosi joulukuun lopulla. Jo toukokuussa 1992 Suomi teki päätöksen amerikkalaisten Hornetien ostamisesta, mikä ei olisi aikaisemmin ollut mitenkään mahdollista. Syksyllä 1993 Venäjä oli taas sisällissodan partaalla. Moskovan keskustassa raskaat panssarivaunut tulittivat Valkoista taloa, johon erikoisjoukot ryntäsivät, tosin pitkän vitkuttelun jälkeen.

Nuorempi mies arveli vuoronsa tulleen.

– Eikä Suomessakaan ole vielä päästy pälkähästä. Maailman syvin elintasokuilu kulkee yhä itärajaamme pitkin, ja jos sieltä alkaa vyöryä pakolaisia, niin me ollaan kusessa.

– Ei kannata hermoilla, eversti rauhoitteli. – Eikös pakolaisia ole varauduttu majoittamaan Lapin suuriin matkailukohteisiin, kuten Saariselälle? Rajan miehillä on valmiit suunnitelmat. Ne ovat jo perustaneet omat erikoisjoukotkin kriisitilanteita varten.

Eversti keskittyi uudelleen paperiliuskaan kiinnitettyyn valokuvaan.

– Tämä on siis se uusi GRU:n kaveri, joka on tulossa Jevgenin seuraajaksi Venäjän maavoimien sotilasasiamieheksi.

Hornetin hipelöijä pisti pienoismallin takaisin paikoilleen ja vastasi:

– Joo, se on meille toimitettu majurin passikuva. Se on niin hyvin otettu, että miestä on sen perusteella mahdotonta tunnistaa. Meidän pitää ottaa ukkelista heti rautatieasemalla parempia potretteja.

– Mitä muuta hänestä tiedetään kuin sotilasarvo, eversti kysäisi tuijottaen kuvaa kuin haluaisi löytää venäläisen majurin kasvonpiirteistä ratkaisun johonkin vaikeaan ongelmaan.

– Siinä paperissa on kaikki. Siis spetsnaz-erikoisjoukkojen koulutus ja GRU:n valmennus Suomeen. Puhuu todennäköisesti jonkinlaista suomen kieltä jo tullessaan. Nähtävästi tämä on pojan ensimmäinen komennus ulkomaille, koska jenkitkään eivät osaa kertoa hänestä enempää.

– Eivät osaa tai eivät halua, eversti jupisi ja jatkoi taas paperia silmäillen:

– Näkyy olevan vanhaa upseerisukua.

– Niinhän ne Venäjällä usein ovat, ainakin nämä ulkomaille pääsevät.

Eversti pisti paperiliuskan ja kuvan pöydälle ja aloitti yksinpuhelun:

– Jevgeni meni täällä jo liian pitkälle, mutta hänen päällikkönsä – mikä sen residentin nimi nyt olikaan – ymmärsi lähettää miehen ajoissa takaisin Moskovaan juuri kun olimme harkitsemassa jäähyä.

Tämä GRU:n nykyinen residentti onkin syytä ottaa vakavasti.

– Muistathan, että hänet karkotettiin Englannista kuusi vuotta sitten ja Ruotsissa oli käydä samoin, mutta sitten hänet siirrettiin sukkelasti Suomeen. Ruotsissa hän esiintyi eri nimellä kuin Englannissa. Täällä hänellä on sentään sama nimi kuin Ruotsissa.

– Amerikkalaiset pitävät häntä kunnianhimoisena, ovelana ja riskejä kaihtamattomana, kaikissa liemissä keitettynä tiedustelumiehenä. Eversti on ollut monissa muissakin ulkomaantehtävissä kuin sotilasasiamiehenä Englannissa ja Ruotsissa. Myös kehitysmaissa. Jenkit puhuvat hänestä sotilastiedustelun nousevana tähtenä, jota odottaa tulevaisuudessa korkea asema GRU:n johdossa.

– Minulla onkin sellainen kutina, ettei sotilastiedustelu GRU: n ylin porras ole ollut tyytyväinen työn tuloksiin Helsingissä, ja siksi päälliköksi on lähetetty tuollainen huipputason konkari.

Nuorempi mies tyytyi nyökyttelemään. Hän oli tottunut osastopäällikön pohdiskeleviin monologeihin. Vasta kun eversti jäi äänettömänä tuijottamaan alaistaan, tämä jatkoi keskustelua.

– Sain vaikutelman, että GRU-pomolla oli jo Jevgenin kanssa jotain erikoisempaa tekeillä. Se oli selvästi havaittavissa. Muuten olen sitä mieltä, että meidänkin pitäisi siirtyä kansainväliseen käytäntöön ja kieltäytyä ottamasta laittomasta vakoilusta kärähtäneitä sotilasasiamiehiksi.

– Kyllä siihen vielä päästäänkin, mutta Neuvostoliiton ajoista on kulunut vasta muutamia vuosia. Kiiruhdetaan hitaasti, niin hyvä tulee, eversti vastasi ja jatkoi saman tien melkein käskien:

– Tehdään nyt niin, että uuden miehen saavuttua sinun porukkasi ottaa hänet erikoissuojeluunsa. Katsotaan, mitä GRU: n tulokkaalla on mielessään ja mitä Helsingin residentti on varannut hänen kontolleen.

– Selvä. Eikä muuta?

– Mitäs perheellesi kuuluu?

– Ihan hyvää. Sinä tiedätkin jo, että me saatiin se kesämökki Itä-Villingistä. Kakarat varmaan tykkää. Mökki on etelän puolella, ihan rannan tuntumassa, ja siinä kalliolla on yksi niistä linnakkeen tornitykeistä. Taatusti turvallinen kesäpaikka lapsille, paitsi että kalliot saattavat olla hieman liukkaat aaltojen jäljiltä.

– Teillä on sitten komeat näköalat suoraan merelle. Ainoa ongelma saarella on se Neuvostoliiton, tai nykyisin tietysti Venäjän, sotilasasiamiesten lautamaja siellä kallioniemen nokassa.

– Niin, se on todella kummallinen juttu, mutta kai sillä on pitkä historia ja alun perin hyvät perustelut.

– Totta kai, niinhän sitä on kaikilla tämän maan kummallisuuksilla. Muistaakseni majan historia liittyy jotenkin Porkkalan vuokra-alueen palauttamiseen vuonna -56, mutta ei murehdita sitä tässä sen enempää. Sano Soilelle terveisiä. Teidän pitäisi tulla taas joskus kyläilemään.

Nuorempi mies nyökkäsi ja nousi tuolistaan. Hän sulki pääesikunnan tutkintaosaston päällikön huoneen oven takanaan ja harppoi kapeaa käytävää kohti samassa kerroksessa sijaitsevaa toimistoaan. Mies otti avaimen esiin ja työnsi sen varmuuslukkoon oveen, jonka nimikilvessä luki ainoastaan Sektorinjohtaja. Sama titteli löytyi hänen hyvin harvoin jaossa olevasta käyntikortistaan.

Päästyään työpöytänsä ääreen sektorinjohtaja tarttui pöydällä lojuvaan venäjän oppikirjaan ja työnsi sen alimpaan vetolaatikkoon. Kirja vaivasi sektorinjohtajaa, sillä se muistutti häntä pariinkin kertaan alkeiskurssiin päättyneistä venäjän opinnoista.

Sektorinjohtaja osasi hyvin ruotsia ja englantia ja tuli toimeen myös saksalla ja ranskalla. Hänen suuri ongelmansa oli kuitenkin venäjän kieli, jota hänen juuri työnsä vuoksi olisi pitänyt osata. Vähänkin pitempiä matkoja autolla ajaessaan sektorinjohtaja kuunteli aina venäjän oppitunteja, mutta se tuntui kartuttavan kielitaitoa turhan hitaasti. Keväällä hänellä oli ollut tarkoitus mennä venäjän tehokurssille, mutta juuri samoiksi viikoiksi tuli Englannista kilpaileva tarjous.

Lontoon lähellä järjestettiin tiedusteluorganisaatioiden päällystötasolle tarkoitettu kolmen viikon erikoiskurssi, jonka keskeisenä aiheena oli ajankohtainen terrorismin vastainen sota. Suomessa terrorismin torjunnan päävastuu oli suojelupoliisilla, mutta pidettiin tarpeellisena, että myös pääesikunnan tutkintaosasto oli tilanteen tasalla.

Tuli päätös, että Englantiin matkustavat muuan suojelupoliisin ylitarkastaja ja tutkintatoimiston sektorinjohtaja.

Kirjoituspöytänsä ylimmästä laatikosta sektorinjohtaja kaivoi esiin kolme valokuvaa venäläisestä majurista. Ne olivat samanlaisia kuin kuva, jonka hän oli juuri vienyt esimiehelleen. Sitten sektorinjohtaja tarttui puhelimeen.

– Tirkkonen, ota se kameramies kainaloosi ja tule tänne minun kopperooni.

Monta asiaa oli vielä hoidettava ennen kuin Moskovan juna huomenna saapuisi Helsingin rautatieasemalle.

Kieliopintoja ehtisi jatkaa myöhemminkin.

I.

Toveri Eversti !

Sain vasta tänä aamuna kuusi liuskaa konekirjoituspaperia. Vartiopäällikkö on luvannut toimittaa minulle lisää sitä mukaa, kun luovutan hänelle täyteen naputeltuja paperiarkkeja edelleen teille toimitettaviksi. Paperit on valmiiksi numeroitu yhdestä kuuteen.

Ymmärrän tietysti hyvin, että näinkin suuren vankilan hoitaminen vaatii oman byrokratiansa. Mutta joku tolkku olisi paikallaan. Tulee joskus mieleen, että se suuri venäläinen sielu onkin pelkkä byrokraatti.

Anteeksi turha kiukutteluni.

Ryhdyn siis heti käskynne mukaisesti kirjoittamaan tätä selostusta Suomen-komennukseni aikaisista tapahtumista, joita minunkin mielestäni ainakin loppuvaiheen osalta voi kutsua katastrofiksi, kuten te olette asian ilmaissut.

Vakuutan, että olen jo kaiken muistamani kertonut kuulusteluissa, jopa useaan kertaan. Jokaiseen kuulusteluissa esitettyyn kysymykseen olen vastannut rehellisesti ja seikkaperäisesti. Mutta pyrin nyt vielä kirjoittamalla kertaamaan tapahtumien kulun mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja mitään itselleni kenties raskauttavia asioita kaihtamatta.

Te sanoitte, että jokin pieni, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeä yksityiskohta saattaa tulla mieleeni, kun saan yksinäisyydessä ja kaikessa rauhassa rakentaa paperille kuvauksen vuosistani Suomessa. Olette varmasti oikeassa, ja tulen tekemään parhaani, jotta ette joutuisi taas pettymään minuun.

Luotan teidän ja sotilastiedustelumme GRU:n korkeimpien instanssien harkintakykyyn ja oikeudenmukaisuuteen. Toivon tietysti, että minuun kohdistuneet epäilyt ja syytökset saataisiin mahdollisimman nopeasti selvitettyä, jotta pääsisin jatkamaan tärkeää työtäni suuren isänmaamme Venäjän palveluksessa. Tietysti kärsittyäni ensin asianmukaisen rangaistuksen.

Edellä sanotulla en tarkoita missään nimessä sitä, että vähättelisin Suomessa tekemiäni virheitä ja erehdyksiä. Niistä olen valmis vastaamaan Venäjän lakien mukaisesti. Mutta haluan heti alussa sanoa, että en ollut missään nimessä ainoa, joka ei toiminut moitteettomasti Helsingin residentuurassa.

Uskallan sanoa suoraan, että myös minua vanhemmat, paljon kokeneemmat ja sotilasarvoltaan korkeammat työntekijät vaikuttivat tapahtumien kulkuun tuhoisalla tavalla. Enkä tarkoita tällä nyt normaalia laiskuutta tai välinpitämättömyyttä, vaan operatiivisia valintoja ja saamiani ohjeita, joiden tuloksena kiusallisen skandaali – tai katastrofi – lopulta syntyi.

Mainitsen tässä yhteydessä vain yhden esimerkin minua korkeampiarvoisten upseerien tekemistä virheistä. Se liittyy Lapissa suoritettuun salaiseen tiedusteluoperaatioon. Minulle määrättiin vaativaan ja fyysisesti rasittavaan tehtävään kumppaniksi henkilö, jonka kunto ei ollut riittävä. Seuraukset väärästä valinnasta olisivat saattaneet olla vielä paljon vakavammat. Käsittelen myöhemmin tapausta tarkemmin.

En syyttele enkä valita enempää, vaan käyn tekemään antamaanne kirjoitustyötä. Sen haluan vielä todeta, että kuulustelu- ja vankeusaikanani minua on kohdeltu asiallisesti aivan alkuvaiheita lukuun ottamatta.

Ne muutamat ikävät päivät olen jo unohtanut, koska ymmärrän, että tietyissä tehtävissä olevat toverit ovat tottuneet toimimaan tavalla, joka onkin aivan oikein isämaamme pettureita ja muita rikollisia aineksia käsiteltäessä. Yhteiskuntamme viholliset eivät ansaitse sääliä eivätkä helläkätisyyttä. Vakuutan, että minulle ei ole jäänyt katkeruutta pidätysvaiheistani tai kuulusteluajastani.

Toveri eversti, haluan kiittää teitä erityisesti minulle toimittamastanne kirjoituskoneesta. Vaikka se onkin – luvalla sanoen – vanha remppana, niin tekstiä sillä syntyy varmasti paljon nopeammin kuin kosmoskynällä, jota vartiopäällikkö aluksi tarjosi.

Moderniin tietokoneeseen verrattuna kirjoituskone on tietysti paljon hitaampi. Lisäksi kirjoituskoneella työskennellessäni en pysty stilisoimaan kirjoittamaani samalla tavalla kuin tietokoneella. Osittain tämä saattaa johtaa myös siihen, että en pysty etenemään täysin kronologisessa järjestyksessä, kuten te olette toivonut, anteeksi käskenyt.

Joudun luovuttamaan liuskat pois heti kirjoittamisen jälkeen, vielä samana iltana, joten en myöskään pysty korjaamaan niihin mahdollisesti pujahtaneita tahattomia virheitä.

Kuten tiedätte, minulla ei ole myöskään käytössäni mitään muistiinpanoja, eikä edes kalentereita. Joidenkin asioiden ja tapahtumien kohdalla muistikuvani ovat selviä ja kirkkaita. Jotkut – ehkä kaikkein ikävimmät – sattumukset pelkään unohtaneeni lähes kokonaan. Mutta nyt käskemänne työ on joka tapauksessa käynnissä.

Muonituksenkaan suhteen minulla ei ole mitään valittamista. Pitkien Suomen-vuosieni jälkeen oikea venäläinen ruoka maistuu hyvältä ja sitä on tarjolla riittävästi. Seljanka on mainiota hieman jäähtyneenäkin.

Patja saisi tietysti olla pehmeämpi ja sänky leveämpi, mutta tällaiset tunnot johtuvat vain siitä, että totuin Helsingissä liian hyviin oloihin. Sellainen on sotilaalle vaarallista. Karaistunutkin mies veltostuu nopeasti.

Ollakseni kykenevä tuleviin tehtäviini isänmaani puolesta pidän kunnostani hyvää huolta täällä vankilassakin. Voimistelen sellissäni aamuin ja illoin. Samalla harjoittelen sambon liikkeitä siinä määrin kuin se yksin on mahdollista.

Armeijamme aseeton lähitaistelulaji sambo oli pitkään rakkain harrastukseni. Menestyin lajissa varsin hyvin. Jollei komennusta spetsnaz-joukoista GRU:n tiedusteluun olisi tullut, niin on mahdollista, että olisin ollut palkintopallilla sambon mestaruuskilpailuissa joskus 1990-luvun puolen välin paikkeilla.

Mielestäni sambo on tehokkaampi taistelulaji kuin Israelin armeijan krav maga, jota monet kehuvat parhaaksi. Onhan sambo kehitetty vanhasta venäläisestä maalaispainista, tosin paljon vaikutteita on otettu muun muassa japanilaisesta judosta ja kai muistakin itämaisista tekniikoista.

Mainittakoon vielä sekin, että Vladimir Putin, joka on noussut korkeaan virkaan presidentti Boris Jeltsinin hallinnossa, kuuluu myös sambon harrastajiin ja taitajiin. Minulla on ollut kunnia otella hänen kanssaan. Julkisuudessa Putin tosin tunnetaan paremmin judokana.

Suomen armeijan lähitaisteluosaamisesta minulla on myös omat katkerat kokemukseni, joihin palaan kertomukseni myöhemmässä vaiheessa.

Anteeksi, että hairahduin heti hieman sivupolulle, mutta jatkan huomenna ohjeittenne mukaan tiukasti asiassa pysyen.

Nyt on pakko lopettaa. Vankikoppini valot sammutetaan viiden minuutin kuluttua, ja iltatoimeni ovat vielä suorittamatta.

2.

Toveri eversti !

Käskitte minun kirjoittaa kaiken, minkä voin vähänkään kuvitella liittyvän operatiivisiin tehtäviini Suomessa. KAIKEN! Sanoitte, että minun on kerrottava omin sanoin eikä niukan virallisesti, kuten raportteja laadittaessa.

Aivan kaiken kertominen on tietysti mahdotonta. En voi rajoittua tiukasti edes Suomen vuosiini, sillä halusitte minun kirjoittavan myös siitä, millaisena upseerina lähdin ensimmäiselle ulkomaankomennukselleni.

Yli kolmen