Ratsumiehen rakkaus

By Panu Rajala

Ratsupoliisi Ville Rantala kohtaa arjessaan monenlaisia vaaroja. Kun hän tutkii Venäjän keisarin huvialuksen karilleajosta syntyvää tapausta, tämän taustat osoittautuvat luultua vaarallisemmiksi. Pian Venäjän vallankumous keväällä 1917 uhkaa rauhaa Suomessakin, kun upseereja ammutaan kaduille ja matruusit puolestaan juhlivat. Kaiken tämän keskellä Rantalan perhe koettaa pitää itsensä turvassa, eikä tilannetta ollenkaan helpota kolmiodraama, jonka Ville on saanut aikaan ihastumalla toiseen naiseen Suoma-vaimon järkytykseksi.Ratsumiehen rakkaus (2005) on Panu Rajalan historiallinen romaani 1900-luvun poliittisesta kuohunnasta, rakkaudesta ja perhe-elämästä. Kertomus on jatkoa Senaatin ratsumies -teokselle vuodelta 2003.Eletään 1900-luvun alkua. Pikkukaupungin kasvatti Ville Rantala saapuu ratsupoliisiksi Helsinkiin. Vuosien varrella mies kohtaa useita arvaamattomia pulmia ja tilanteita, niin työssään kuin perhe-elämässäänkin.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 16, 2021
• ISBN: 9788726890747

Book preview

www.egmont.com

1

Poliisimies seisoo Kauppatorin kulmassa ja odottaa uutta toimeksiantoa. Rattaat kolisevat myyntipaikoille. Syyskuun tuuli maistuu suolalta ja kalan suomuilta. Usvaa leijui ulompana meren ulapalla, auringon punalaita kamppailee esiin lyijypilven takaa, paistaa pian päivettyneille kasvoille. Tulee lämpöinen olo. Mies on maalta tullut, hän on hyvin levännyt ja kaipaa toimintaa.

Käskynjakoon poliisilaitoksella on aikaa tunti ja neljännes. Pian kuultaisiin mihin miehiä tarvitaan. Tässä tulee lain ja järjestyksen varma vartija. Virkapuku istuu kuin valettuna, kaksirivinen univormutakki mittojen mukaan, kypärän räystäs kolme sormenpaksuutta kulmakarvojen yläpuolella, pääkaupungin kruunuvaakuna kokardissa ja vyösoljessa: kaupunkia palvellaan, senaatin käskyläisiä ollaan, mutta keisarin tahtoa viime kädessä kuunnellaan, suuriruhtinaanmaan suurta etua valvotaan. Takin vyöstä riippuu sapeli, taskun pohjaa painaa pistooli.

Ville Rantala on tapansa mukaan varhain liikkeellä. Hän ei malta maata kotona tornihuoneessa, se on Suoman ja Lainin valtakuntaa, he täyttävät siellä joka sopukan. On palattu aiottua pitemmäksi venyneeltä lomalta, on totuteltu taas kivikomeron ahtauteen ja torin, Kauppahallin ja poliisilaitoksen merituuliseen kolmioon. Päivät lähtevät poliisilla sujumaan kellontarkasti, mutta vaimolla ja tyttärellä on vapaata. Suoman vaimeat valitukset kaupunkielämän ahtaudesta tuntuivat miehestä aiheettomilta, sillä vaimo saattoi järjestää päivänsä aivan kuten parhaaksi näki, yhteisten ruoka-aikojenkin mahdollisuus vaihteli vartiovuorojen mukaan. Kaiketi olivat edelleen umpisten unessa, vasta äsken mies sulki varovasti oven ja laskeutui sapelista kiinni pitäen portaat alatasanteelle.

Maassa kaikki mallillaan. Mechelin posoilee senaatin johdossa tarmoa puhkuen. Olisi vain valtaa mitä käytellä. Puhuttiin semmoistakin, että Suomen asemaan oli tulossa jokin täsmennys, uusi laki taikka mikä hän on hallitusmuoto, jota puolisalaa oli senaatissa valmisteltu. Eduskunnassa ihmeteltiin, tiesikö keisarikaan mitään kyseisestä hankkeesta. Venäjän pääministeri Stolypin oli puheiden mukaan vasta kuullut alaiseltaan, joka oli huomannut Hufvudstadsbladetista, mitä alusmaassa puuhailtiin. Oli kovasti ottanut nokkiinsa ja tiukannut Langhoffilta, mitä shvortmosnyi maneuver tsuhnat siellä taas hautovat. Ei ministerivaltiosihteerikään tiennyt maansa asioista sen enempää. Kova mies on Mechelin. Rantala oli käynyt poliisilaitoksen kahvihuoneessa heti maalta palattuaan, siellä kaikki tiedettiin.

Suurlakon jälkeen oli voimat keskitetty järjestyksen palauttamiseen, eikä Pietarissa keritty jokaisen kolkan valtiosääntöjä miettimään. Suuri valtakunta haluttiin pitää yhtenäisenä vaikka kulmissa kirskuisi. Jonkinlaista perustuslakia emämaassakin vaadittiin keisarihuoneen kauhuksi, ja siitä kai Mechelin sai rohkeuden täällä yrittää. Kohta Pietarissa saataisiin koolle duuma, ja Suomen asiat piti nykyisin esitellä ministerineuvoston kautta ennen keisarille viemistä, siinä oli pienen maan mentävä rako. Mutta Stolypin karjahti kuin pesältä herätetty karhu vahtimaan valtakuntansa separatistisia pyrkimyksiä. Yhä hullumpia muotoja ne saivat, kuten nyt Suomelle erillinen valtiosääntö! Pietarista oli odotettavissa vastatoimia. Samaan aikaan kumous keräsi kellareissaan lisää voimia, rakenteli pommeja, painoi lentolehtisiä, palopuheita pidettiin. Pian taas poliisia toden teolla tarvittaisiin. Suurlakon sekamelska voi alkaa uudelleen.

Lokki rääkäisi, teki syöksyn ja sieppasi tiskin laarista silakan piittaamatta muijan motkotuksesta. Ei näyttänyt valtiollinen tilanne paljon torikansaa kiusaavan. Sanomalehdistä oli kerättävissä auttava tilannekatsaus, mutta täällä niihin käärittiin hauenvonkaleita. Todellinen salaneuvos Gerhard oli jotensakin sopuisa kenraalikuvernööri, mutta Pietarin mielestä liian suopea suomalaisille. Stolypin vaati kovempia otteita. Kukapa tietäisi keisarin kannan? Majesteetti oli häipynyt omaan korkeuteensa, näyttäytyi polettivormussaan juhlatilaisuuksissa. Valokuvissa Nikolai näyttää hajamieliseltä ja murheelliselta. Ostajia tuli lisää kasseineen, tärinää kun uudet rattaat kolisivat myyntipaikoille. Hevosvankkurit tiiviissä rivissä Katajanokan rantaan saakka. Maailman uutiset kaikkosivat tuulen ajeltaviksi. Suoma ehtisi tehdä hankintansa myöhemmin, rahastakaan ei ollut niin kova pula, sillä Berg ehti nostaa poliisin palkkoja ennen kuin joutui vaikeuksiin. Kivääriä kantavilla konstaapeleilla nousi melkein puolella! Ratsastavilla oli entuudesta paremmat palkat, mutta niihinkin saatiin sopivia hoitolisiä. Hevosten määrä oli kohonnut jo kahdeksaankymmeneen. Mahdilla alkoi olla ahdasta, kun Sofiankadun pilttuita pienennettiin, väljempää tilaa hankittiin Leppäsuon perältä. Jalkamiehet saivat uusia huoneita Pengerkadulta ja Ratakadulta. Poliisi levitti lonkeroitaan ja voimistui silmissä. Senaatti pani tuulemaan, ja sitähän ei valtiopäivillä hyvällä katseltu. Ammattinsa osaava työmies oli neljänneksen jälessä poliisin palkoista. Kelpasi nyt virkapuvussa patsastella Kauppatorin laidassa. Ellei olisi tätä epävarmuutta ja hälinää uusien vakanssien ympärillä…

Marosenoje haroseje!

Ei ollut kolttuniekka vielä heittänyt toivoa jäätelökaupasta. Koikkelehti, koki lämmittää itseään. Joutopoika poikkesi risaparran laatikolla ja sai lantilla kylmää imeskeltävää. Kultaiset sipulit säihkyivät Uspenskin katedraalin huipulla, sinne nokan kallioille päin poika paineli saaliineen, siellä on suojapaikkoja riittämiin. Risapartaa naurattaa. Pulisee omiaan ja heiluttaa käsivarsiaan ja raakkuu samaa kutsuhuutoaan Maroosenoje haroosoje…! Tuuli heitti roskia äijän jäätelölaatikkoon… nitsevoo.

Poliisimestari Bergin hikeä noruva otsa nousi Villen silmiin. Mestari oli toistaiseksi pidätetty virasta. Oliko mies liian itsepäinen otteissaan? Kenraalikuvernööri ei koskaan vakinaistanut hänen nimitystään. Bergin epäiltiin pitäneen salaisia yhteyksiä nuorsuomalaisten jyrkkään siipeen, heidän kauttaan Voima-liittoon ja kumouksellisiin, mutta mitään vahvistusta epäilyille ei ollut esitetty. Santarmin urkkijatkaan eivät löytäneet todisteita salavehkeistä.

Kunnes keväällä paljastui se asekätkö laitoksen ullakolta.

Oliko se sinne unohtunut takavarikkosaalis vaiko tahallaan viritetty ansa, jolla kunnon Berg lopulta saatiin pois virasta? Jos poliisimestari olikin solminut yhteyksiä kumouksellisten pesäkkeisiin, sehän kuului tiedusteluosaston tehtäviin, eikä ollut pahitteeksi, vaikka ylin johtokin käytti kanaviaan tietojen hankinnassa. Mielialat poliisilaitoksella olivat sekavat. Useimmat pitivät mestarin puolia. Kuperaotsainen, ahdistuneen oloinen Berg muistettiin johtajana, joka kehitti reippain ottein poliisin taistelukoulutusta. Vasta keväällä oli opittu oikein kursseilla itsepuolustusta ja hengenpelastusta, mitä taitoja olisi alusta saakka työssä tarvittu. Kokeneet poliisimiehet pantiin opettelemaan kirjoista historiaa ja kaupunkituntemusta ja venäjän kieltäkin. Komennettujen konstaapelien oli nöyrästi mentävä Koiton saliin jonkun prilliniekan venakon pitämille kielitunneille niin vastenmielistä kuin outojen kirjainten tankkaaminen useimmille olikin.

Villekin ehti opetella aakkoset ja joitakin sanantapoja, mutta kesken jäi kurssi, kun tuli uusia komennuksia. Ei hänen kielensä kääntynyt monien ässien sortimenttiin, joten alkeet saivat riittää ja hyvin hän niilläkin uskoi pärjäävänsä.

Finski tsuhonski, sen pilkkanimen Berg oli halunnut tukehduttaa venäläisten matruusien ja upseerien kurkkuihin. Suomalaisen poliisin oli näytettävä, että se selviää omin voimin kaikenkielisten kansalaisten valvonnassa. Radikaali liikehdintä oli tukahdutettava siten, että poliisi ei samalla leimautunut sortovallan sapeliksi. Taitoa kysyvää tasapainoilua! Kaikesta päättäen Berg oli pelannut upporikasta ja alkoi olla liian hyvin selvillä siitä mitä milläkin suunnalla suunniteltiin. Suomalaisen poliisin tehostunut toimintakyky ei sittenkään ollut kenraalikuvernöörin mieleen. Ei ollut mitään takeita siitä, etteikö poliisi uusien yhteenottojen sattuessa siirtyisi omien vastarintamiesten puolelle.

Siellä jymötti kenraalikuvernöörin palatsi viistoon puiston takana, melkein oli näköyhteys poliisilaitokselta. Muuta yhteyttä pidettiin nykyään vähemmän.

Rantalan Ville vilkaisi taskukelloa. Viisari liukui minuutista toiseen hitaasti. Käskynjaossa kuultaisiin kohta uusimmat tiedot. Oli vielä vähän vartoiltava, ettei vaikuttaisi liian innokkaalta.

Marosenoje haroseje!

Pitkänuttuinen partasuti yritti vain sinnikkäästi kaupitella jäätelöään. Päivä lämpeni, mutta heikosti houkutti kauppa, pojanklopit olivat jo kaikonneet koloihinsa tai kouluihinsa. Pian Laini tulisi siihen ikään, enää kuusi vuotta. Helsingissä oli varaa valita toisin kuin Hämeenkyrön kirkolla, jossa oli vaan se opettaja Toivosen koulu jokivarressa. Ville oli Ida-siskon kortista lukenut, että nikkari Tuomisen nuorin poika loisti koulussa kuin kynttilä. Lopotti ulkoa postillat ja tiesi enemmän maailman menosta kuin opettaja. Halukkaasti julisti tietojaan Pahanojan torpissakin ja myi sen Neelmannin painokuvaa. Tuskin poika täällä kaupungissa huomiota herättäisi, täällä riitti lukumiehiä joka korttelissa.

Voisi jo mennä kahvihuoneeseen turisemaan. Mutta nautinto oli viivyttää tässäkin, aurinko hellitti jo täyden keltaisena, tuuli asettui ja tästä nousi vielä uljas syyskesän päivä. Kotopuolessa oli viljat leikattu ja puinti pian käynnissä. Mustat riihet höyrysivät ja kolkkasivat. Vartiovuoron jos saisi kauas viertoteille, voisi lepuuttaa Mahtia ja istahtaa kannon päähän ja antaa ajatusten kulkea niin kuin kloppina ennen Kyröspohjan kylätiellä. Omaa hevosta oli jo ikävä.

Kello läheni puolta yhdeksää. Kukkakauppiaat olivat saaneet kojunsa koreiksi torin länsipäässä. Oli helakkaa ja kevytmielistä, varhaisia helsinkiläisdaameja näkyi pitkissä hameissaan, laajalieriset modistihatut päässä. Jäätelöäijä oli hävinnyt altaitten partaalle, minne kokoontui muutamia onkimiehiä.

Seurahuoneen ovi kävi selän takana. Juhlapukuinen pariskunta, herralla valkea kaulaliina, rouvalla mikä lie puuhkat ja stoolat, siinä tapailivat askelia silmiä siristäen, hotellin vieraita, horjahti hiukan herra ja nainen kikatteli, taitavat olla vielä illan tunnelmissa… Siinäkin portaali, johon ei ollut aihetta vielä tullut sisälle astua. Herra vihelsi vossikkaa.

Jos nyt sitten. Jännityksen värinä tuntui pallean seuduilla. Viimeinen tarkistus, kaikki kunnossa. Nyt kun saisi hyviä tehtäviä, olisi valmis antamaan koko tarmonsa maan palvelemiseksi…

Konstaapeli Rantala otti virkailmeen, nykäisi takkinsa etumusta, käännähti kuin rakuuna ja antoi saappaankantojen iskeä nupukiviin. Hän marssi Sofiankadun kulmaan. Laitoksen raudoitettu ovi heilui vilkkaasti.

Suoma tiesi heti koska mies oli pahalla päällä. Hän oli niin iloinnut viikoista, jotka perhe oli saanut viettää maalla kotonurkilla. Ville oli siellä kuin toinen mies, nukkui ja söi hyvin. Lauhtui siellä se tummaksi jäähtynyt tuijotus ja silmänurkkiin palasivat vanhat vekkulimaiset verkot, kun mies esitteli keksintöjään.

Yllättävän aikaisin tämä nyt palasi kotiin, heitti vyön tuolin karmille, takkinsakin oven karmin yli niin että kolisi lattialle sapeleineen pistooleineen päivineen. Irrotti paidannapit, sieppasi aviisin ja istui pöytään sanan suun lausumatta.

Tiesi vanhastaan ettei nyt kannattanut mitään udella. Antaisi miehen purkaa mieltään omaan tahtiinsa, jos hän semmoiseen sulaisi. Ei pikku Lainikaan saanut tempuillaan miestä heltymään. Suomettaren taakse se katosi, jokunen murahdus kuului. Ärtyi liikahduksestakin, lehti rapisi vihaisesti. Lapsi pillahti itkuun, ja Suoman oli sitä päiväuneen tyynnyteltävä. Kantaisiko vaunuun ja lähtisi torille.

Hulda oli sisartaan ripittänyt miehen tahtoon alistumisesta. Sitä puhetta oli piisannut Mäkelän lehtimajassa. Kummallista ettes siellä Helsinkissä sen enempää ole tota tietopuolista ittelles hankkinu… Ettet vaan anna sen Vilhelmin itteäs ihan henkettömäksi polkea!

Oliko tämä sitä elämää mitä Suoma oli odottanut. Kun ei ollut ihmeellisiä odotuksia, ei vallitsevaa tilaa voinut semmoisilla mitata. Suoma oli kuitenkin kuvitellut, että miehen ja naisen yhteys tarkoitti myös omien asioitten esittämistä toiselle, niitten yhteistä puntarointia. Sitä ei tässä liitossa liiemmälti ollut. Eikö mies kaikki päättänyt vaimonkin puolesta. Kun tämä halusi joskus edes purkaa huolensa, vastauksena oli vihainen mykkyys. Antaisi hänenkin vähän ottaa osaa niihin tärkeisiin ja valtiollisiin, joista ei saanut muka ulkopuolisille puhua. Oli kai hän sentään vihitty vaimo ja Suomen kansalainen, ei kai hän nyt kokonaan voinut ulkopuolinen olla maan ja miehen asioissa.

Mies valvoi vuoteella kattoon tuijottaen. Oliko poliisiin pyrkiminen sittenkin ollut virhe. Monet toiveet tuntuivat nopeasti romahtavan. Käskynjako oli ollut tyrmäävä pettymys kaikille.

Huokauksia ja kääntelehtimistä. Olisi edes vartiovuoro illalla. Mutta listalla oli lähtö varhain seuraavana aamuna. Oli yllätettävä kohde, hah. Mikä kohde! Häpeällinen tehtävä, ei voinut muuta sanoa. Kuinka toisenlaisia toimia hän olikaan odottanut.

Suoman selkä näytti kyyristyvän kuin laukausta peläten. Eihän se nyt hänen syynsä ollut. Naisen tapa on ottaa itselleen nekin asiat, joihin hänellä ei ollut minkäänlaista arpaa. Tekisi työnsä ja purisi suitsensa. Ja tulisi sitten maata. Istui kuin kiusallaan myöhäiseen neulomassa. Jos sanoisi sille kumminkin jotakin.

Se on nyt sekaisin koko Suomen poliisi.

Vaimo hätkähti, käännähti niin että neula putosi suupielestä.

Mitä… se meinaa?

Sillä vaan, että sen on toimensa pian kokonaan topissa.

Ei kuulunut laajempia selvityksiä. Suoma odotti ja sai sitten aiheen laitella Lainin makausta paremmaksi. Silmänsä rävähtivät apposen ruskeina kun vähänkin kosketti, mutta pian nukahti taas. Oli siunatun hyvänlainen nukkuja, mutta villi päivällä. Siihen kai voimansa hukuttikin.

Mies kääntelehti ja huokaili.

Tulsit jo mun viereeni…

Häkeltynyt ilo tulvahti vaimon rintaan, itku pyrki kurkkuun. Tarvitsee häntä sentään, muuta tässä odottanutkaan. Ei mennyt anniskeluun tänä ehtoona, kävelyn teki ja palasi. Oikaisi aikaisin sänkyyn. Varhain olisi lähtö. Mihin? Ei mitään selitystä.

Suoma laittoi voileivät valmiiksi ja rutisti paperissa ikkunanpuoliskojen väliin. Mies saisi lähteissä siepata mukaansa.

Ville hamuili häntä vähän paidan helmasta, mutta alkoi pian hengittää tasaisesti ja kohta kuorsasi. Jäi neulomuksetkin suotta kesken.

Keskiyöllä vaimo havahtui muminaan, mies kiersi kyljeltä toiselle ja ulahti jotakin mistä ei saanut selvää.

Paraat… uraa… paraati… mahti marssii…

Ei saanut selvän tolkkua. Hän veti miestä hellävarain nenästä. Se tepsi taas, viikset asettuivat ja loppuyön vaimo sai maata rauhassa omia asioitaan valvoen. Jotakin hankalaa oli tulossa. Jotakin mitä ei taaskaan kuulunut vaimolle kertoa.

2

Kaksi kypäräpäistä poliisia ratsasti laiskaa käymäjalkaa Turuntieltä edelleen Läntiselle viertotielle ja yhä etäämmäs kaupungin huminasta pitäjän puolelle.

Luoja antoi kirveltävän kauniin syyspäivän, aamun kosteus sitoi hiekan kiinteän joustavaksi kavioiden astua, lätäköt kiilsivät vaunujen urissa. Pian sateet pehmittäisivät maantiet saviliejuksi, hevosia saisi puhdistaa iltamyöhään. Rantala ratsasti edellä, pidätteli menohaluista Mahtiaan, Rajamäki ei kiirehtinyt rinnalle. Hiljaisia miehiä, puheet oli aamulla valjastaessa puhuttu. Viimeaikaisissa riitti sulattamista.

Käskynjako oli ollut miehille suuri pettymys. Oliko se Jalanderin omaa keksintöä vaiko ylempää tullut toimeksianto?

Ratsupoliisit herättivät vielä kunnioitusta täällä Helsingin harmailla rajoilla. Tehtävä ensin laajempi kierros ja suunnattava sitten kohteeseen. Pari resusälliä nojaili virvoituskioskin kulmaan, luukut olivat kiinni. Ei äännähdystäkään sieltäpäin eikä elkeitä kiven sinkautteluun, jollaiseen oli saatu tottua. Katse pidettävä tiukasti eteen suunnattuna. Heitä seurattiin kyräilevin karein lipparäystäiden varjosta. Vantaanjokeen viettävässä laaksossa oli pieniä hökkeleitä vieri vieressä. Herrasväki asui huviloissaan lähempänä asemaa. Seutu vaikutti uneliaalta. Kanat ruopsuttivat mökkien pihassa. Kalvas aurinko nosti usvaa joen rantapenkereeltä. Kypärän nuppi keikkui hevosen selässä korkeammalla kuin tuonkin asumuksen savupiippu.

Jalander oli karskilla tavallaan reilu päällikkö. Puhui asiat suoraan ja kaartelematta. Berg jätti aina jotakin sanomatta, ajatkin olivat silloin ankarammat.

Te olette tehneet työnne niin kuin pitää, Jalander tunnusti. Pulinat sanomalehdissä voitte jättää omaan arvoon. Huomenna löydätte ne vaimojenne kalakääreinä ja lastenne kengäntäytteinä.

Hyväksyviä hörähdyksiä miesten riveistä.

Järjestystä on pidettävä yllä, vaikka koirat haukkuu ja monet yrittää nyt puraista meidän kuormasta itselleen maittavia paloja…

Jalander osasi puhua niin, että sanat upposivat miesten tajuntaan. Mutta väliaikaisen päällikön varsinainen sanoma ei naurattanut enää ketään.

Kaikkien tiedossa on, että senaatti on tekemällään päätöksellä karkottanut kaikki irtonaista ammattia harjoittavat naiset kaupungin alueelta peruuttamalla terveystarkastukset ja niistä annetut tarkastuskirjat, jotka oikeuttavat elinkeinon harjoitukseen.

Tätä nyt vähän vielä hörähdeltiin, mutta jatko tukki virnuilut kurkkuihin.

Näitä naishenkilöitä ei ole kuitenkaan kielletty elinkeinoa harjoittamasta muualla kuin kaupungin alueella, mistä on seurannut joukkosiirtymistä pitäjän puolelle ja ulommaksi, mistä taas on seurannut häiriöitä huvilayhdyskunnissa Huopalahden, Måsabackan, Fredriksbergin ja muilla tähän saakka rauhallisilla paikoilla, kuten Bembölessä ja Träskendassa aina Sipooseen saakka.

Sipoon kirkolle, kuka sinne menee, joku murisi.

Tulee pirun pitkä pillureissu.

Pitäjän puolelta oli ennenkin saatu komennuksia rauhoittamaan paukuttelua ja pullonheittoa ja ikkunoitten särkemistä. Saattoiko irtolainen naisjoukko saada sen suurempaa häiriötä aikaan? Komennukset taisivat olla muualta peräisin. Jalander myönsi, että poliisi oli tarkkailun kohteena. Ilmassa oli yleistä tyytymättömyyttä viimeaikaisten tapausten johdosta. Laukon häädöt, Sörkan kahvilarähinät! Liika kovat otteet. Poliisimiesten ei tulisi enää näyttäytyä kovin suurella vahvuudella kaupungin alueella. Laitoksen liioista vakansseista käytiin väittelyä eduskunnassa. Poliisi on jatkuvasti sosialistien hampaissa. Lisäksi kenraalikuvernööri katsoo edelleen karsaasti suomalaisia poliisivoimia. Sitten on nämä irtolaissakit siellä ja täällä. Poliisi on kolmen tulen välissä.

Ei pidä ärsyttää vastustajia, heidän silmiin ei saa tulla liikaa meidän sinellejä ja kypäriä. Paraadit hoidetaan niin kuin ennenkin ja vartioidaan tärkeimpiä kohteita, mutta muuten hajaudutaan entistä laajemmille aloille ja näytetään siellä asuville, kuinka suuri apu omasta poliisivoimasta voi olla.

Niin se nyt oli. Tärkein kohde oli siis huviloihin lentäneet ilolinnut. Maalaisten pillupoliiseiksi tässä oli ruvettava!

Olishan se virka sekin, mutta kun siinä on niin pirun rivo se tritteli, lainasi Rantala kyröläistä kyläsutkausta. Tritteli, hän selitti. Voitrittelin ne äijät sielläpäin tiesi mutta ei mikä semmonen titteli on…

Rantalalla oli tapana selventää juttunsa, että niille osattiin oikeasta syystä nauraa.

Nämä ei olekaan mitään lapsenruokkojuttuja, nämä on kovan luokan naisia, jotka ottavat markkansa vaikka hampaillaan herrojen perseestä…

Rajamäki väitti tuntevansa Kankaanpään kaksi huoraa, eikä niitä voinut verrata näihin liehakoihin, jotka Uudenmaankadulla ovat pyydystelleet herroja seitsemän värisiin hameisiin pynttääntyneinä.

Kasvaa suurempi jännitys kun niitä riisuu niiltä.

Poliisien puheet höltyivät, kun päästiin käskynjaon päälle kahvinjuontiin. Jalander marssi takaisin huonekäytävälle, petolinnun ilme pysyi peruslukemalla. Ei tämmöinen poliisimestarin mieltäkään ylentänyt. Vartiolistat ripustettiin seinätaululle. Uskottava oli poliisikuntaa kohdannut arvonalennus. Kas kun ei panna niitten huviloitten paskahuusseja tyhjentään! Miehet vertailivat kokemuksia kaupungin irtolaisnaisista. Kaikki olivat joutuneet tekemisiin, viran puolesta tietysti. Oli niitä helpompi nostella kuin linjojen tappelevia villikkoja Pitkänsillan takana. Hienoja naisia, monet tulleet Ruotsista tai Tallinnasta. Harvoin veitset heiluivat. Nämä oli ennen tilapään täyttöä ja nyt päätoimintaa!

Hyväuskoiset tyynnyttelivät ihmisiä siihen luuloon, että kumoukselliset lakkaisivat myyränkaivuunsa, kun vähän Venäjän ruuvi höltyi. Nehän vaan yltyy siitä! Niittenkin vähien asevarastojen tilalle, jotka poliisi oli kohtalokkain seurauksin korjannut suojiinsa, anarkistit ja nihilistit kuljettivat jo täysiä lasteja tilalle Pietarista. Rantala oli niitten pesään keväällä työntynyt, eikä Rajamäellä kuulunut olevan vastaväitteitä.

He ratsastivat edelleen käymäjalkaa pehmeää sivukujannetta pitkin sinisen Huopalahdelman väikkyessä kauempana puutarhalänttien ja rantapusikoitten lomasta.

Sekin Jalanderin antama tieto ihmetytti, että poliisin voimia sidottaisiin nyt enemmän sisätöihin konttoriin: keräämään kaupungin asukkaiden osoitteita! Oli perusteilla oikein osoite-ja tiedonantotoimisto, joka helpottaisi yhteydenpitoa, ihmisten etsintää ja valvontaa. Milläs keräät, kun poliisin kundeista puolet on vailla asuntoa ja vaarallisimmat vaihtaa niitä yhtenään. Hiekan ajamista harvaan siivilään! Tehokkaasti toiminut tiedusteluosasto halvautettiin tämän keräilytyön takia. Pomminheittäjät voittivat lisäaikaa, kun poliisit kirjoittelivat mustekynällä kunniallisten kansalaisten katuosoitteita! Kuka keräisi tietoja kumousmiehistä. Taas valjastettiin hevosta kärryjen eteen.

Virkeä Mahti pyrki kovempaan vauhtiin kuin oli tarvis. Rantala vinkkasi Rajamäen rinnalleen ja selosti ajatuksiaan. Kankaanpääläistä nauratti koko komennus ja muut kommervenkit. Konkonenäinen maakylän poika otti kovin kevyesti nämäkin koettelemukset. Kunhan mennään minne käsketään.

Eikö meidän pitäny ne yllättää, mitä me näin isoa kierrosta tehdään.

Ei ole kiirutta siivouksiin. Ilonaiset nukkuu pitkään, totesi Rantala olkansa yli. Ja ympäristö käskettiin samalla katsastaa.

Rantalan mieleen palasivat kuvat tammikuisista torpparihäädöistä. Niistä ei väsytty julkisesti jauhamasta. Poliisia pommitettiin sosialistien ja nuorsuomalaistenkin lehdissä. Ruotsalaiset ja vanhasuomalaiset ymmärsivät Laukon paronia, mutta poliisihan se raaka syntipukki oli.

Eduskunnan maatalousvaliokunnan selvityksessä oli ilmennyt, että kartanon torpparien verot olivat kohtuulliset, vieläpä huokeammat kuin monilla muilla alueilla. Paroni Standertskjöld oli ollut halukas keskustelemaan lakkolaisten kanssa yksitellen, mutta ei suuren mielenosoittajien joukon kanssa. Tampereen torpparikokous oli sitten yllyttänyt Laukon alustalaisia lakkoihin juuri heinänteon ja elonkorjuun aikaan.

Ainut varsinainen epäkohta kartanossa oli päivätyöläisten lepopirtin saastainen siivo. Mutta siihen olisivat työntekijät itsekin voineet vaikuttaa sen sijaan että sotkivat joka käynnillä lisää. Vaativat sinne rautasänkyjä. Semmoisia ei ollut suurissa taloissakaan.

Rantala oli tutkinut huolellisesti kaikki asiakirjat. Komennus oli ollut hänen työuransa tuskallisin. Kuvat tammipakkaseen ajetuista perheistä karjoineen vaivasivat öisin. Hän huomasi etsivänsä tutkijoiden lausunnoista kohtia, jotka oikeuttivat poliisin kovat otteet. Niissähän oli suorastaan säästetty voimaa. Oli tehty vähin mahdollinen käskyjen täyttämiseksi. Väitteet naisia ja lapsia ruoskivista ratsupoliiseista olivat agitaattorien värittämiä valheita.

Mikään ei hillinnyt semmoisenkaan kiihottajan kuin herra Järnefeltin pännää, kun hän huusi torpparien puolesta kostoa lentokirjasessaan: " Mutta Laukon läänissä ei ole yhtäkään poliisia sormenpäälläkään kosketettu, ei yksikään salalaukaus ole kuulunut miltään metsäkulmalta, eikä yksikään murhapolton liekki ole vieläkään leimahtanut."

Sellaista siis maassa suorastaan toivottiin. Että kosto kohtaisi virkansa täyttäneitä, ei niinkään käskyn antajia.

Onko periaatteessa mitään eroa siinä, että kumouksellisilta voimilta takavarikoidut aseet joutuvatkin ilman yleistä valvontaa poliisin omaan huostaan, pauhasi joku peitsiniekka perustuslaillisten piiristä.

Kansanedustajia knalleineen ja salkkuineen marssi ryhminä kaduilla, ja Palokunnantalolla jatkui tulimmainen puheenvyörytys poliisin liikoja vakansseja ja liian vapaita valtuuksia vastaan.

Semmoinen ei kohentanut työintoa. Jos poliisista tehdään vaihtuvien valtiopäivämiesten käsikassara, ei semmoisella virkakoneella enää mitään toimiteta. Antaisivat sitten venäläisen santarmin vastakin kurittaa kansaa, niillä siihen oli entuudesta vahva tahto ja kutsumus.

Oltiin jo Huopalahden huvilakumpujen tuntumassa. Lahteen viettävän peltoaukean laidalla näkyi muutama hailean värinen rakennus, koristeelliset portit ja aidat reunustivat rehottavia puutarhoja. Erimallisia torneja vähän huvilassa kuin huvilassa. Mitähän niissä toimitettiin, Rantala mietti. Katseleeko isäntä sieltä ehtoisin tähtiä? Vai vartooko tytär kosijaa yöllä tornikammariin kiipeäväksi?

Tornissapa sinäkin asut, Rajamäki pisti. Meren aaltojakos siellä vahditte.

Sieltähän voisi vahtia koko Etelärantaa, kuljetuksia, laivoja, satamaa, vetelehtiviä rantajätkiä, ja vahdituksi oli tullutkin, Rantala aikoi sanoa. Virkaa tuli hoidetuksi vapaallakin, ei siitä päässyt.

Kaukaisesta huvilasta kohosi muita korkeampi suippo torni. Tuntomerkit täsmäävät. Annetun karttaluettelon mukaan sillä oli sopivan kevytmielinen nimikin: Villa Västäräkki. Siitä oli alettava.

Hevoset vietiin läheisen kauppahuoneen puomiin. Mahti ja Wauhti saivat kaurapussit korvien varaan riippumaan. Astunta tuntui aina ratsastuksen jälkeen kankealta. Rajamäki viivytteli hevosten luona, Rantala lähti edeltä tekemään havaintoja. Parempi kun ei mennä ihan perätoukuria, huomaavat vähemmän. Huvila oli joskus ollut sininen, maali halkeillut ja rapissut seinistä, nurkkalaudat harmaiksi sintyneet. Ei näkynyt liikettä, verhot vedetty sisällä ikkunain eteen. Tiheää harsoa, läpi ei nähnyt. Kaidepuu nojattu vinoon. Pyöreäseinäinen verannan tapainen uloke, pieni pöytä, siinä kaatunut lasivaasi.

Ovi ei auennut toisellakaan yrittämällä. Rantala vetäisi vielä kerran soittokellosta, kuului heikko helähdys, ei muuta hiiskahdusta.

Rikotaan se.

Rajamäki ehti toimekkaana paikalle. Länkisäärillä harppoi kuin lännen ratsumies.

Onko meillä lupa?

Ei kai tänne kyläileenkään tultu.

Rantala oli varuillaan, halusi kuulostella ja edetä hitaasti. Rajamäki nousi raput ja jyskytti raikuen oveen. Ei hiiskausta.

Ei auta, rikottava se on.

Samassa takaseinällä narskahti, ikkuna työnnettiin äkkiä auki, lasi helähti, kuului hankausta ja jymähdys.

Sieltä joku pääsee karkuun!

Rantala kierähti nurkan taitse ja ehti nähdä tumman hahmon loikkivan jo kaukana pellolla, joku hyppi ojien yli, teki mutkia pää kumarassa ja katosi rannan lepikkoon. Perään pyrki yläkerran ikkunasta vaalea nyytti, helmat tuulessa kohoillen, mutta ei hypännytkään, kun näki vastaanottajan.

Kuinkas täällä ikkunasta kuljetaan kun ovikin on keksitty.

No kun rouva käski… Vastaus tuli heikosti piipittäen. Nuppumaisen nuori tyttö suori alushameen helmojaan, veti lakanaa takaisin sisälle.

Kukas se tuonne lepikkoon loikki?

Se oli yksi vaan.

Tulkaas avaan ovi että saadaan puhella.

Rajamäki olikin jo saanut oven auki, seisoi pimeässä eteishallissa ja vastapäätä sojotti nainen kukikkaassa takissa, pörröinen pää tutisi kiukusta.

Ikkunan kauttako teillä vieraita poistetaan ruokavahvuudesta, Rantala kysäisi ja yritti lisätä pirullisuutta ääneensä.

Vaikka sillä lailla kun ei maksua kuulu, muija puuskahti. Ja minä saan laittaa asukkaani kuinka minä tahdon, de hör inte ti polisen, asia on justiin niin ja sillä viisiin.

Otetaas rauhallisesti, mamma kulta, Rajamäki luritteli, solahti muijan ohi sisätiloihin ja sai entistä vihaisemman mulkauksen vastaukseksi.

Halli oli hämärä ja tyhjä. Kaareva oveton aukko johti salin tapaiseen. Pyöreitä pöytiä keskellä lattiaa, pinnatuoleja, murtunut selkänoja, matto rullalla seinän vierellä. Taustalla tarjoilutiski, jossa astioita ja liina mytyssä. Sen takaisen huoneen ikkunasta virtasi himmeää valoa ja tanssivia pölyhiutaleita. Ilma oli sakeaa hengittää.

Jaa minä en ole teitä kutsunu, te voitte mennä pois…

Silmä alkoi tottua. Hampputukkainen leveäposkinen nainen, jolla oli vinkuva hengitys ja aamutakki auki valahtaneena, alushame alla, villasukat makkaralla, toinen jalka ei mahtunut koristeelliseen punaiseen tohveliin, joka lepsotti.

Vastahan tässä sisälle päästiin.

Rajamäki seippaili ympäriinsä ja tutki kiinnostuneena paikkoja, avasi ison kaapin lasioven, astioita rivissä, kuhmuisia ja kaatuneita. Hän sulki oven. Levitteli käsiään että ei mitään.

Rantalan mieleen tulivat ravakat mökinakat kotipuolesta, turvonnut vatsa, pyöreät suuret sieraimet, viiruiksi umpeutuneet silmät, jotka melkein katosivat poskien pöhötykseen. Suupieli tempoili ja naama hehkui kuin hiilistö. Mutta maalla niillä oli jotensakin terveempi ulkoilman ja navettatyön punaisuus ja ääni aina kirkkaampi.

Miksei avattu ovea vaan ikkuna ja sekin takaa?

Rajamäki yritti virallista äänenkorotusta. Tätä nyt tässä jankattiin. Olisiko pitänyt ampua varoituslaukaus. Muijan suu kiristyi murtoviivaksi. Hiljaista oli huvilassa. Kiertyvät raput johtivat yläkertaan.

Hae se toinen alas ennen kuin sekin karkaa, Rantala sanoi. Hän päätti hoitaa kuulustelun ja antaa Rajamäen kierrellä. Tällä oli siihen nokkaa.

Mikäs paikka tämä on. Mihin tarkoitukseen huvilaa käytetään?

Se on niinkun näkyy.

Vuokraatteko huoneita, asutteko tässä itse.

Jaa kuinka vaan, kuka haluaa.

Onko teillä elinkeinolupa ja asukasluettelo.

Tämä on privat, vaan minun vieraat. Muut pois.

Minkälaista väkeä täällä käy.

Hyvä hieno väki. Te on ensimmäinen kun tulee ilman lupa.

Jassoo. No katsellaan.

Ei ollut paljon katselemista. Aikanansa ollut hienokin talo, mutta kohta koirien kirkonmenolla kuten kotopuolessa sanottiin. Rantala muisteli samantapaista hotellia jossakin Lappeenrannan laidoilla ratsuväkiaikoina. Kohottavia muistoja ei kertynyt sieltäkään.

Rajamäki talutti käsipuolesta yöpaitatyttöä yläkerrasta. Retuutus ei näyttänyt tätä naista liikuttavan, lampsi raput alas silmät ummessa ja sipaisi välistä otsalle pyrkiviä vaaleita hiuskiemuroita. Hän oli sen verran nuori, ettei kasvoissa ollut oikein piirteitä. Olisi vaikea kuvailla jälkeenpäin miltä hän näytti, Rantala ajatteli.

Tutki koko yläkerta samalla mitä sieltä löytyy, hän sanoi Rajamäelle. Poika olisi mieluummin jäänyt puhuttamaan taluttamaansa tyttöä.

Muija vierähti yllättävän ketterästi portaiden tukkeeksi koko leveydeltään.

Sinne ei enää, häiritsette vieraat unessa.

Kyllä sinne nyt vaan mennään…

Rajamäki työntäisi muijan sivuun, mutta tämä pani kädet ojossa vastaan. Kun Rajamäki kovensi otetta, parkaisu herätti viimeistään nukkujat. Portaiden yläpäästä kuului laahaavia askelia.

Va i härrens namn…

Stå där, de e bara pari hambuser, tuhahti muija, hengitys rahisi entistä