Voittajat ja voitetut

By Toivo Pekkanen

Kotka-trilogian viimeisessä osassa työläishahmot ovat muotoutuneet omiksi itsekseen, ja Kotka on kehittänyt identiteettiään varteenotettavana suomalaisena kaupunkina.Läänin kuvernööri saapuu Viipurista juuri, kun hänen hallintopiirissään on tapahtunut ryöstö. Hänen pitäisi tavata pääkaupungista paikalle tulevia senaattoreita ja esitellä paikkakuntaa ja sen mahdollisuuksia hyvillä mielin. Miten rikollisuus tällaiseen kuvaan muka sopisi?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 18, 2020
• ISBN: 9788726543094

Book preview

www.egmont.com

Korkeita vieraita

I

Läänin kuvernööri, hyvänsuopa ja kansan parasta harrastava mies, saapui laivalla Viipurista vain pari päivää kapakanryöstön jälkeen. Hän oli juuri matkalle lähtiessään kuullut tapahtumasta ja oli sen vuoksi epätavallisen tuikeassa mielentilassa. Olihan häpeällistä, että sellainen rosvomainen teko oli saattanut tapahtua, ja kaksin verroin häpeällistä, että se oli tapahtunut juuri hänen hallintopiirissään hetkellä, jolloin pääkaupungista oli tulossa kokonaista neljä senaattoria tutkimaan tämän samaisen paikkakunnan olosuhteita. Tarkoituksena oli selvitellä saaren sopivaisuutta kaupungiksi. Mitähän herrat senaattorit nyt sanoisivat?

Laivan saapuessa satamaan hän katseli yhtä ihmetellen kuin uudet tulokkaat tavallisesti lahdella kelluvien lukemattomien laivojen mastometsää ja rannoilla näkyviä valmiita ja puolivalmiita saharakennuksia. Näky virkisti häntä hetkeksi, sillä kuten kaikki aikakauden edistysmieliset hallitusmiehet hän piti kunnia-asianaan suosia taloudellista yritteliäisyyttä ja uskoi teollisuuden luomien rikkauksien pian hävittävän kaikki köyhyydestä johtuvat surulliset epäkohdat maailmasta. Suuttumuksen aiheuttama tuikeus haihtui hänen luonnostaan lempeistä silmistään ja valkoinen hyvinhoidettu käsi kohosi sivelemään mietteliäänä tuuheaa, jo hiukan harmaantunutta partaa.

Ajaessaan Pedersenin laiturilta satamassa vastassa olleiden paikkakunnan herrojen seuraamana hotelliin hän sai jo jonkinlaisen käsityksen saaren sisäosistakin. Hän hämmästyi asutuksen merkillistä sekasortoisuutta — työläisten parakkeja ja hät’hätää laudoista kyhättyjä vajoja, venäläistyylisiä huviloita omituisine torneineen ja lisäkkeineen, uusia täysin kaupunkilaismallisia taloja, varakkaiden, vahvojen aitojen sulkemia alueita, joiden sisäpuolella olivat tallit ja navetat niinkuin maalaistaloissa. Teillä oli nautojen jättämää likaa ja lehmiä näytti käyskentelevän vapaina ei ainoastaan katujen vieressä vaan kaduillakin. Kerta kaikkiaan omituisin ja villein asutusrykelmä mitä hän oli koskaan nähnyt. Ja hän oli sentään nähnyt monenlaista varsinkin palvellessaan nuorena upseerina Liettuaan sijoitetussa rykmentissä.

Sen sijaan hotelli, jonne pian saavuttiin, näytti paikkakunnan oloihin katsoen yllättävän viihtyisältä. Huolellisesti suittu ja jännityksestä kalvennut Bergman johdatti itse kuvernöörin ja hänen seurueensa herrat huoneisiinsa ja tiedusteli syvään kumarrellen, mitä herra kuvernööri suvaitsisi käskeä.

Kuvernööri pysähtyi hänen eteensä ja ilmoitti suopeasti, että hän pyysi paikkakunnan herroja ystävällisesti kokoontumaan hotellin ruokasaliin, sillä hän halusi neuvotella heidän kanssaan senaattorien vastaanotosta. Mutta sitä ennen hän tahtoi puheilleen nimismiehen, valtion metsänhoitajan ja poliisi Mobergin, koska hän oli saapunut paikkakunnalle päivää aikaisemmin kuin senaattorit nimenomaan juuri saadakseen tutustua paikallisiin virkamiehiin ja kuulla heidän mielipiteensä paikkakunnan olosuhteista.

— Sitä paitsi minusta näyttää, että heidän virkatoimensa ovat tarkastuksen tarpeessa, jatkoi hän äkkiä kiivastuen muistaessaan jälleen paikkakunnalla tapahtuneen häpeällisen teon.

Sillä välin kun kuvernööri virkistäytyi nauttimalla kevyen aamiaisen, kerääntyivät satamasta kiiruhtaneet paikkakunnan herrat käskyn mukaan hotellin ruokasaliin. Nimismies käveli heidän joukossaan levottomana, pullisteli rintaansa, kääntyili kantapäitään kopahutellen henkilöstä toiseen ja yritti näyttää mahdollisimman tärkeältä ja paljon tietävältä salatakseen sisintään kalvavan pelon. Kuultuaan että kuvernööri halusi kuulustella myöskin poliisi Mobergia, hän säikähti entistä enemmän ja lähetti heti kiireesti noutamaan tätä. Nyt hän oli varma, että hänen korkea päällikkönsä halusi perusteellisia tietoja myöskin kapakan ryöstöstä, ja sen tutkiminen ei koituisi hänelle miksikään kunniaksi. Luonnostaan epäluuloisena hän rupesi pian kuvittelemaan, että myöskin paikkakunnan herrat suhtautuivat häneen kylmästi ja jotenkin vieroksuvasti. Kuten tavallisesti tärkeinä hetkinä hän tunsi olevansa jälleen yksin. — No hyvä, sanoi hän itselleen ja pullisti rintaansa entistä pöyhkeämmin. Olen kestänyt ennen ja kestän nytkin. Valitettavasti olivat kaikki niin touhuissaan, ettei kukaan ennättänyt kiinnittää huomiota leimuaviin katseisiin, joita hän loi ympärilleen.

Metsänhoitaja oli joutunut selvittelemään paikkakunnan oikeudellisia kysymyksiä sen vuoksi, että saarella sijaitsevat kruunun alueet kuuluivat hänen valvontaansa. Useimmilla upseeri- ja virkamiesperheillä oli oikeus käyttää tonttejaan vain niin kauan kuin perheen valtion palveluksessa ansioitunut päämies tai hänen leskensä elivät, jonka jälkeen niiden oli määrä siirtyä takaisin valtiolle. Asianomaiset eivät kuitenkaan halunneet käsittää omistusoikeuttaan niin väliaikaisesti. Määräyksiä rikottiin joko siten, että perheet jäivät itsepäisesti paikoilleen vielä senkin jälkeen kun heillä ei enää ollut siihen oikeutta, tai sitten niin että he myivät talonsa ja tonttinsa omistussuhteista tietämättömille ostajille. Jotta valtion edut olisivat tulleet turvatuiksi ja sen edustaja voinut toimia suuremmalla arvovallalla näissä loputtomissa rettelöissä, oli metsänhoitajalle pari vuotta sitten myönnetty oikeus nostaa syytteitä rikkojia vastaan ja ajaa niitä kaikissa oikeusasteissa. Näin hänen nimensä oli tullut tunnetuksi kuvernöörin kansliassa myöskin oikeudellisten asiain yhteydessä ja häntä oli totuttu pitämään lain miekkana paikkakunnalla yhtä hyvin kuin nimismiestäkin.

Metsänhoitaja, karaistunut ulkoilmaihminen, tunsi itsensä muuten täysin rauhalliseksi. Paitsi sitä että hän tiesi hoitaneensa hyvin virkatehtävänsä, kaikki hänen tietonsa kuvernöörin luonteesta kehoittivat häntä odottamaan puheille pääsyä mieli rohkeana. Kun paikkakunnan tulevaisuus ei häntä juuri kiinnostanut, hän ei paljoakaan osallistunut kaikkialta kuuluvaan vilkkaaseen keskusteluun. Mitäpä häntä liikutti tuliko saaresta kaupunki vai ei.

Puutavaraherrat sen sijaan olivat niin tulvillaan innostusta, että näyttivät unohtaneen kaikki keskinäiset kiistansa ja kateutensa. Vieläpä aina hieman skeptillinen Strömkin oli nyt vakava ja tosissaan kiinnostunut. Kaikesta näki, että tämä oli suuri hetki heidän elämässään. Eikä tietysti ollutkaan mikään pieni asia olla ensimmäisten joukossa synnyttämässä kokonaista uutta kaupunkia.

Erikoisen paljon puhuttiin suurta huomiota herättäneestä kapakan ryöstöstä. Arvailtiin oliko se eduksi vai vahingoksi heidän asialleen. Toisten mielestä oli selvää, että juuri tuo tapaus osoitti kuvernöörille ja huomenna saapuville senaattoreille vastaansanomattomasti kuinka välttämätöntä oli muodostaa tänne riippumaton kunta ja antaa sille kaupunkioikeudet, koska ilman sitä paikkakunnan olosuhteita ei saataisi järjestykseen. Toiset taas pelkäsivät, että tuo julkea ilkityö närkästyttäisi korkeita viranomaisia siinä määrin, että he pitäisivät yhdyskuntaa vielä täysin kypsymättömänä kaupungiksi.

Vanha järjestysmies Moberg saapui hotelliin hengästyksissään, mutta ei uskaltanut mennä ravintolaan herrojen seuraan, vaan jäi odottamaan käytävään. Tämä onneton mies oli näinä päivinä elänyt elämänsä vaikeimmat hetket. Paikkakuntalaiset olivat käyneet hänen kimppuunsa vihaisina kuin pedot, ikään kuin hän olisi ollut ei vain kykenemätön estämään koko seudulle häpeää tuottanutta rosvousta, vaan pääsyylleen siihen. Mutta se kaikki oli ollut kuitenkin pelkkää lastenleikkiä verrattuna siihen vimmaan, millä eilen paikalle hälytetty nimismies oli häntä kurmottanut. He olivat pitäneet tutkintoja hävitetyssä talossa, kuulustelleet lukemattomia henkilöitä ja ajaneet syyllisiä takaa saaren pahamaineisimmissa tiheiköissä. Moberginkin oli ollut pakko unohtaa kokonaan jätkiä kohtaan tuntemansa pelko ja tunkeutua nimismiehen ja mantereelta tulleen poliisin mukana irtoväen salaisimpiinkin pesimispaikkoihin. Koko vaivannäön tuloksena he olivat saaneet pidätetyksi vain kaksi suhteellisen viatonta miestä, jotka köysiin pantuina oli kuljetettu pitäjän vankilaan odottamaan tuomiotaan. Korkean viranomaisen saapuminen oli nyt keskeyttänyt tutkimuksen, mutta hänen kohdaltaan se oli muuttanut asiaa yhä pahemmaksi. Sanottiinhan, että hänen täytyisi selostaa tapahtumien kulkua itselleen kuvernöörille. Pelkkä sen ajatteleminenkin sai hänet vapisemaan. Hän käyskenteli levottomasti hätkähdellen ja harmaita riippuvia viiksiään nykien edestakaisin käytävässä, mielessään samanlainen kauhistunut tyhjyys kuin kuolemaantuomitulla, jonka jo muutaman hetken kuluttua on astuttava mestauslavalle. Onneksi kuvernööri ei tuntunut vielä olevan valmis ottamaan vastaan ketään, ja herra Bergman tiesi kertoa, että hän aikoi syötyään ensin hiukan lepäillä, ennen kuin ryhtyisi virkatoimiinsa. Se merkitsi Moberg-paralle ainakin lyhyttä armonaikaa.

Lähes parin tunnin hermostuttavan odotuksen jälkeen tuli muuan kirjuri vihdoin ilmoittamaan, että herra metsänhoitaja saisi astua sisään. Tämä paransi ryhtiään ja seurasi kirjuria reippaasti kopahtelevin askelin ja pää uljaasti pystyssä, varmana siitä ettei hänellä ollut mitään pelättävää.

Kohtaus alkoikin varsin miellyttävästi. Kuvernööri tervehti ystävällisesti ja istuutui sitten epämukavaan tuoliin pienen hotellipöydän taakse, johon oli kasattu joukko erilaisia papereita. Selailtuaan niitä hetken hän katsoi metsänhoitajaan lempeillä silmillään ja rupesi tiedustelemaan joitakin yksityiskohtia metsänhoitajan viimeksi vireille panemista oikeusjutuista. Varsinkin eräs Panomaroffien mamselleja vastaan käyty juttu tuntui herättävän hänen erikoista mielenkiintoaan. Metsänhoitaja selosti asian vaiheet lyhyesti ja täsmällisesti. Juttu oli ollut pakko panna vireille, koska mamsellit itsepintaisesti kieltäytyivät luopumasta talosta ja alueesta, joiden olisi pitänyt joutua valtiolle jo useita vuosia sitten, mamsellien sisaren, kapteeninrouvan kuoltua. Kuvernööri kuunteli vaiteliaana, ikään kuin hieman väsähtäneen näköisenä ja huomautti sitten, että asia tuntui kyllä oikeudelliselta ja lain kirjaimen kannalta selvältä, mutta kenties täytyisi ottaa huomioon sekin, että häädetyt ehkä joutuisivat kovin säälittävään asemaan, kuten tässä tapauksessa luultavasti oli asianlaita. Hänelle oli kerrottu, että mamsellit olivat molemmat jo vanhoja eikä heillä ollut mitään omaisuutta.

Kun metsänhoitaja ei osannut sanoa tähän mitään, kuvernööri tarkasteli vielä hetken papereitaan miettivän näköisenä. Sitten hän siirsi ne äkkiä päättävästi syrjään ja ilmoitti huomattavasti karskimpaan sävyyn ottavansa tämän asian uudelleen esille myöhemmin. Sen sijaan hän halusi nyt kuulla herra metsänhoitajan mielipiteen paikkakunnalla vietettävästä ylen huonomaineisesta elämästä, jonka viileydestä kiersi koko läänin mainetta vahingoittavia huhuja ympäri maata. Erikoisesti hän tahtoi tietoja viimeksi sattuneesta, kaikki entiset teot räikeydessään voittavasta kapakan ryöstöstä. Uljas metsänhoitaja hämmentyi. Hän ei ollut koskaan kuvitellut, että tavallinen järjestyksen ylläpitäminenkin kuuluisi jollakin tavoin hänen virkavelvollisuuksiinsa ja että hänen pitäisi, kuten kuvernöörin kysymys tuntui viittaavan, olla jollakin tavoin vastuussa siitä, minkälaista elämää paikkakunnalla vietettiin. Sehän oli selvä nimismiehen asia. Kapakkametelin aikana hän oli ollut kaikessa rauhassa virkatalossaan mantereen puolella, useitten kilometrien päässä täältä ja saanut vasta seuraavana päivänä kuulla, mitä oli tapahtunut. Hän vastasi epäröiden ja vältellen, yrittäen selittää että puutavaraliike oli tuonut paikkakunnalle äkkiä suuret määrät kansakunnan huonointa ainesta, jota oli mahdoton pitää kurissa näissä yhteiskunnallisesti vielä järjestymättömissä olosuhteissa. Hänen onnettomuudekseen kuvernööri luuli hänen uskaltavan vihjailla, että olojen järjestymättömyys oli jossakin yhteydessä lääninhallituksen kanssa, jolle kyllä oli tehty useampiakin esityksiä voimakkaamman järjestysvallan lähettämiseksi paikkakunnalle. Väsähtänyt lempeys haihtui äkkiä hänen silmistään ja hänen niskansa rupesi heikosti punoittamaan. Karski sotilas tuli esiin suopean kansanvalistajan ja hallitusmiehen alta. Keskustelun sävy muuttui nopeasti. Kun metsänhoitaja ei kyennyt vastailemaan riittävän varmasti ja selkeästi hänen yhä terävämmiksi muuttuviin kysymyksiinsä, kuvernööri iski äkkiä nyrkkiä pöytään ja rupesi haukkumaan paikallisia virkamiehiä saamattomiksi nahjuksiksi, typeriksi laiskureiksi, joilla ei olisi pitänyt olla mitään oikeutta olla niin vaativassa tehtävässä kuin kruunun palveluksessa. Sen sijaan, että he olisivat täyttäneet velvollisuutensa ja ylläpitäneet valtion ja hallitsijan arvovaltaa väestön keskuudessa, he saattoivat sen naurunalaiseksi. Ei ollut ihmeteltävää, jos oppimaton, vaikkakin pohjaltaan hyvää ainesta oleva kansa menetti käsityksensä oikeasta ja väärästä, kun sillä oli kaitsijoinaan tuollaisia virkamiehiä… Metsänhoitajan päästessä lopulta palaamaan toisten joukkoon hänen kasvonsa punoittivat hikisinä kuin hän olisi saapunut kylvystä.

Nyt oli järjestysmies Mobergin vuoro astua leijonanluolaan. Hän lähti liikkeelle vavisten ja höpisten itsekseen Jumalan nimeä. Aivan lähellä ovea hänen jalkansa kuitenkin kieltäytyivät tottelemasta ja hän näytti juuttuvan paikalleen. Kirjuri katseli hetkisen ylenkatseellisesti hänen hermostuneesti nytkähteleviä harmaita kasvojaan, avasi äkkiä oven ja sysäsi hänet voimakkaalla töytäyksellä sisään.

Oven sulkeuduttua sen takana vallitsi taas jonkin aikaa verraten tyyni sää. Kuvernööri aloitti kysymyksensä jälleen rauhallisesti ja ystävällisesti, koettaen saada suopeudellaan järjestysmiehen voittamaan silminnähtävän pelkonsa. Mutta kun Moberg ei siitä huolimatta kyennyt antamaan ainoatakaan käsitettävää vastausta, hän menetti uudelleen malttinsa ja rupesi huutamaan ja hakkaamaan pöytää nyrkeillään. Jo viiden minuutin kuluttua kuvernöörin sotilaspalvelija lennätti Mobergin ulos ovesta vieläkin rivakammin kuin kirjuri oli äsken sysännyt hänet sisään. Oven vielä ollessa raollaan ulkopuolella olevat kuulivat kuvernöörin antavan kiihtyneellä äänellä kirjurilleen määräyksen merkitä papereihinsa, että järjestysmies oli tehtäväänsä sopimattomana erotettava.

Ketään muita ei enää kutsuttu sisään. Paikkakunnan herrat käyskentelivät levottomina ravintolassa ja käytävässä jatkaen kiihtyneellä äänellä keskusteluaan. Kuvernöörin huoneeseen kannettiin juomatavaroita. Metsänhoitajan ja Mobergin osaksi tullut kohtelu osoitti selvästi, että hyväntahtoiseksi tunnettu kuvernööri oli tällä kertaa erikoisen tyytymätön. Mutta kenen oli syy, jos paikkakunnan olosuhteet eivät tuottaneet kunniaa läänin päämiehellekään? Eikö hänen kansliaansa ollut useita kertoja lähetetty selostuksia asioiden tilasta ja samalla anottu paikkakunnalle riittävää järjestysvaltaa? Ja nämä aloitteet oli aina tehty yksityisten kansalaisten eikä valtiovallan edustajien taholta. Nimismies, jonka velvollisuuksiin kai lähinnä olisi kuulunut… No niin, tiedettiinhän että kaikilla kunnassa toimivilla virkamiehillä oli yleensä tapana pysytellä täältä mahdollisimman kaukana ja tietää mahdollisimman vähän siitä mitä täällä tapahtui. Syyttäkööt nyt itseään. He toiset pesevät kätensä.

Nimismies pompahteli paikasta toiseen aivan onnettomana, kuvitellen joutuneensa julkisen häväistyksen uhriksi sen vuoksi ettei häntä ollut lainkaan kutsuttu sisään. Olihan hän sentään korkein järjestysvallan edustaja paikkakunnalla. Kun kerran vähäpätöinen Mobergkin oli saanut antaa selostuksensa, niin miksei hän? Aiottiinko hänen toimenpiteensä virkamiehenä tuomita häntä itseään edes kuulematta. Paikkakunnan herrat, joille hän yritti valittaa kohtaloaan uhaten tehdä senaattiin valituksen kuvernööriä vastaan, kohauttelivat vaieten olkapäitään ja käänsivät hänelle selkänsä. Yksinpä hänen vävynsä Strömkin jaksoi kuunnella häntä vain erittäin vaivautuneena ja pujahti tiehensä hänen läheisyydestään heti ensimmäisen tilaisuuden tultua.

Lopulta hän kohtasi käytävässä kuvernöörin kirjurin ja tiedusteli häneltäkin, miksi hänet oli syrjäytetty. Kirjuri hymyili viekkaasti ja uskoi kuin puolittain salaisuutena, että kuvernöörin tapoihin kuului yleensä ottaa asioista selvää kaikilta mahdollisilta tahoilta voidakseen sitten verrata tietojaan virkamiestensä selontekoihin. Kysymyksessä ei siis suinkaan ollut mikään syrjäyttäminen, vaan nimismies sai valmistautua siihen, että hänenkin vuoronsa kyllä tulisi.

Alemmille virkailijoille ominaisella alttiudella hän lupasi ottaa selvää milloin vastaanotto tapahtuisi ja pujahti kuvernöörin huoneeseen. Palattuaan hetken kuluttua takaisin hän selitti kuvernöörin haluavan kuulla hänen selontekonsa myöhemmin iltapäivällä. Siihen mennessä nimismiehen oli paras laatia mahdollisimman tarkka ja yksityiskohtainen raportti saaren viimeaikaisista tapahtumista ja omista toimenpiteistään. Ja tietenkin olisi hyvä, jos hänellä olisi esitettävänään ehdotuksia järjestysvallan uudelleen järjestämiseksi paikkakunnalle.

Nimismiehen turhamaisuus oli nyt täysin tyydytetty, mutta samalla hänet valtasi uudelleen pelko, voisiko hänen virkatoimenpiteitään parhaallakaan taidolla selittää ansiokkaiksi. Hän oli ehkä todellakin tullut lyöneeksi laimin tätä levotonta sahayhdyskuntaa. Mutta kuka olisi voinut arvata, että senaattorit ja kuvernöörit vaivautuisivat henkilökohtaisesti tarkastamaan mokomaakin nousukasseutua. Hänellä oli jo valmiina laaja ja huolellisesti sommiteltu virkatoimiaan kuvaileva selonteko, mutta siitä puuttui luonnollisesti tärkein asia, selostus kapakan ryöstöstä. Hädissään hän sulkeutui erääseen hotellihuoneeseen, antoi ankaran määräyksen ettei häntä saanut häiritä ennen kuin kuvernööri vaati häntä puheilleen ja ryhtyi täydentämään raporttiaan.

Noin puolen tunnin kuluttua ilmoitettiin ravintolassa ja käytävässä parveileville herroille, että kuvernööri saapuisi hetken kuluttua. Herrat kerääntyivät nopeasti kaikki ravintolaan ja puheensorina hiljeni. Kiihtymys kohosi jännitykseksi. Vaikka yritettiinkin ajatella, että kuka tuo nyt oikeastaan oli olevinaan tuo venäläisten palveluksessa ylennyt kenraali, tunsivat rohkeimmatkin itsensä epätavallisen juhlallisiksi. Kuvernööri ei ollut vain läänin päämies. Hänen takaansa häämötti koko tsaristisen Venäjän valtava byrokratia, keisarillisen virkavaltaisuuden loistelias ja pahamaineinen pyramidi, jonka korkeimpana huippuna loisti uudenajan mahtavin hallitsija, rajaton itsevaltias, keisari.

Kun ravintolaan johtava kaksoisovi sitten avautui, jäykistyivät kaikki paikoilleen. Muutamat eivät uskaltaneet edes kunnollisesti hengittää, vaan seisoivat paikoillaan kuin suolapatsaat, muuttuen kasvoiltaan vähitellen punaisiksi tai kalpeiksi ilman puutteessa. Mutta kun kuvernööri lopulta tuli näkyviin, huokasivat kaikki äkkiä helpotuksesta. Tuossa ystävällisessä tuuheaa poskipartaansa hypistelevässä herrassa ei ollut sotilaallisesta ryhdistä ja koreasta asepuvusta huolimatta mitään pelottavaa. Hän päinvastoin aivan säteili hyväntahtoisuutta ja ryhtyi heti kättelemään tuttavallisesti lähimpänä seisovia.

II

Seuraavana päivänä valtion omistamalla »Suomi»-laivalla saapuvien senaattorien vastaanotto sujui jo paljon luontevammin ja vähäisemmällä jännityksellä. Oli saatu tottumusta. Sen lisäksi oli päävastuu nyt kuvernöörin hartioilla. Laiturilta ajettiin hotelliin pitkässä komeassa jonossa katuvierillä seisovien joutilaitten ääneti töllistellessä ylhäisten vieraitten komeutta. Kun senaattorit aikoivat viipyä paikkakunnalla vain päivän, aloitettiin neuvottelut, joiden aikana paikkakuntalaiset saivat esittää ja perustella ehdotuksiaan, miltei välittömästi heidän tulonsa jälkeen. Ne venyivät pitkiksi, sillä herrat halusivat tutustua asioihin perusteellisesti. Aamiaisen syötyään he tekivät kiertomatkan saarella ja sitä ympäröivillä vesillä, jonka jälkeen kokousta jälleen jatkettiin.

Sillä aikaa valmistauduttiin naisten piirissä illalla korkeitten vieraitten kunniaksi toimeenpantaviin juhliin. Rouva Strömkin oli jättänyt tänä päivänä kaikki taloushuolensa keittäjättärelleen ja sulkeutunut sisäkkönsä kanssa huoneeseensa. Sisimmässään hän tunsi hillittyä riemua, jota lievä hermostuneisuus ja epävarmuus vain korostivat. Sen jälkeen kun hän talvella oli synnyttänyt terveen ja vahvan pojan, hän ei ollut vielä saanutkaan mieleisellään tavalla loistaa seuraelämässä. Nyt oli siis ilmeisesti hänen suuri tilaisuutensa tullut. Vilkaistessaan peiliin hän vakuuttui taas kerran siitä, ettei raskaus ollut vähääkään turmellut hänen kauneuttaan. Se vähäinen pyylevyys, mikä siitä oli hänen vartaloonsa jäänyt, antoi vain lisää loistoa ja arvokkuutta hänen olemukselleen.

Tämän iltaista juhlaa ei kuitenkaan tehnyt hänelle tavallista jännittävämmäksi tai oikeastaan suurimmaksi ja tärkeimmäksi kaikista juhlatilaisuuksista, joissa hän koskaan oli ollut mukana, vain se että hän tapaisi siellä hyvin korkeassa asemassa olevia herroja. Senaattorit ja kuvernööri olivat lopultakin vain miehiä jotka hänen oli tietyllä tavalla valloitettava, saatava hiukan kiihottumaan, hymyilemään suopeasti, lausumaan hienoja kohteliaisuuksia. Ja siihen hän nykyään uskoi ilman muuta pystyvänsä. Jännityksen syvin lähde pulppusi kokonaan muualla.

Ensiksikin heitä ei ollut enää vain kaksi, vaan kolme kilpailijatarta. Pari viikkoa sitten oli nimittäin rouva Guttormkin saapunut ensimmäisen kerran tähän maahan ja asettunut asumaan uuteen huvilaansa. Hän ei ollut — ainakaan rouva Strömin mielestä — varsinainen kaunotar, mutta sen sijaan rikasta ja ylpeää pankkiirisukua. Sen lisäksi ulkomaalainen, joka ilmeisesti kuvitteli jo pelkän kansallisuutensakin nojalla olevansa yläpuolella kaikkia täkäläisiä ihmisiä.

Tänä iltana rouva Ström uskoi kuitenkin kykenevänsä näyttämään, miten perusteellisesti ylpeä norjatar oli erehtynyt.

Mutta tämäkään asia ei ollut tärkeintä. Tärkeintä oli se, että hän nyt kohtaisi taas pitkästä aikaa insinööri Kramin. Kram saisi jälleen nähdä hänet suurimmassa naisellisessa loistossaan.

Kuten kaikki ulkomaalaiset oli Kramkin viettänyt synkimmät talvikuukaudet kotimaassaan ja paluunsa jälkeen ollut niin kiinni valmistumisvaiheessa olevassa sahassaan, ettei ollut ehtinyt juuri näyttäytyäkään muualla. Mutta tänä iltana hän ei voisi olla tulematta. Senaattorien ja kuvernöörin vierailu oli sentään sellainen tapaus, josta ei minkäänlaisen syyn takia voinut olla poissa.

Tietenkään rouva Ström ei edes salaisimmissa ajatuksissaan liittänyt tähän tapaamiseen mitään säädyllisyyden rajat ylittäviä toiveita. Hän oli aikoinaan saanut kasvatuksensa Haminan ranskalaisessa koulussa, jossa opetuksen pääpaino oli pantu vankan siveellisen ryhdin ja horjumattoman uskonnollisen mielialan herättämiseen, ja tämän koulun kylvö muodosti yhä edelleenkin hänen olemuksensa syvimmän perustan. Kenties hän parina edellisenä vuotena, päästyään äkkiä vapautumaan kodin ankarasta valvonnasta ja hieman hullaannuttuaan uuteen elämäänsä saapuneista vähäisistä suuren maailman tuulahduksista ja erikoisesti kauniitten nuorten miesten helposti syttyneestä ihailusta, oli silloin tällöin päästänyt tyttömäisyytensä liiaksi valloilleen. Ehkä hän toisinaan oli nauranut liian avoimesti insinööri Kramillekin. Mutta lapsensa syntymän jälkeen hänestä oli tullut vakaantunut nainen, jonka täytyi kokonaan unohtaa sellaiset lapselliset haihattelut. Nyt hän tahtoi saada kaiken kunniansa ja arvonsa siitä, että täytti paikkansa perheensä äitinä ja talonsa emäntänä.

Mutta kuitenkin! Katsellessaan uusinta iltapukuaan ja tietäessään näyttävänsä siinä uhkeammalta kuin milloinkaan ennen hän nautti enimmin siitä, että uskoi insinööri Kraminkin näkevän hänet se yllään. Ajatellessaan loistetta, joka syttyisi Kramin tummiin tulisiin silmiin heidän kohdatessaan, hän värähti sisäisestä mielihyvästä, joka kosketti tuskin tuntuvasti kuin unen siipi hänen sieluaan. Tuon katseen hän tahtoi nähdä, sitä kohtaamaan hän valmistautui. Niin tärkeätä kuin kaikki muu olikin, senaattorien ja kuvernöörin läsnäolo, kilpailu rouva Ahlfeltin ja rouva Guttormin kanssa ja että hän esiintyi miehensä vieressä edustamassa Strömien perheyhteisöä, se kaikki oli kuitenkin kuin jollakin tavoin epäoleellista tuon yhden ainoan henkilön katseen rinnalla.

Kun hänellä ei ollut pukeutumista varten käytettävissään kyllin varmaa asiantuntevaa apua, sillä sisäkkö ei ollut riittävän taitava tällaisissa tehtävissä, hänen täytyi pitää tarkkaavaisuutensa joka hetki valveilla, jotta kaikki tulisi suoritetuksi mahdollisimman huolellisesti. Pukeutuminen juhlaa varten ei ollut vain sitä, että riisui arkivaatteet ja puki toiset ylleen, se oli samalla sekä ruumiillista että henkistä muuntumista kokonaan toiseksi olennoksi, arkisiin talouspuuhiin ja äidin huoliin syventyneestä perheenemännästä juhliin soveltuvaksi kaunottareksi, jonka nähdessään kukaan ei tulisi ajatelleeksikaan lapsia ja keittiötä. Seuraelämän tilaisuudet olivat kaiken muun ohella myös eräänlaisia edustusnäyttelyitä, joissa perheyhteisöjen oli pidettävä yllä arvoaan ja asemaansa. Mies edusti niissä varallisuuttaan, älyään ja kykyjään sekä julkista asemaansa, naisen osa oli paljon hämärämpi ja epämääräisempi. Hänen täytyi voittaa paikkansa ja pitää se hallussaan naisellisuutensa salaperäisellä vaikutusvoimalla. Fyysillinen kauneus, luonteen miellyttävyys, käytöstavan viehkeys ja pukeutumisen aistikkuus olivat eräitä sen ulkonaisia ilmenemismuotoja, mutta eivät asia itse. Sisimmältään se oli jotakin paljon syvemmällä piilevää, mahdotonta tarkoin määritellä, itse naisellisuuden mysteriosta säteilevää. Arkiaskareitten parissa se joko kätkeytyi emännän käskevän hahmon taa tai otti muotoja, jotka soveltuivat hallittaessa perheen sisäistä piiriä, aviomiestä, lapsia ja palvelijoita, mutta olisivat tuntuneet liian kotoisilta ja kenties hempeiltäkin käytettäviksi julkisuuden häikäisevässä valaistuksessa. Siellä täytyi naisellisuuden virittäytyä kokonaan toisella tavalla, edustaa sitä naisellisuuden salamyhkäisempää, säälimättömämpää, kohtalonomaisempaa elementtiä, joka saa miehet laskemaan herruutensa heidän jalkojensa juureen.

Juuri tästä sisäisestä valmistautumisen tarpeesta johtui, että pukeutuminen kesti ylettömän kauan, että jokainen sellaitienkin pieni yksityiskohta, jonka olemassaoloa kukaan ei osannut aavistaa sitten kun hän olisi valmiina uudessa asussaan, koeteltiin moneen kertaan. Ovi pidettiin lujasti suljettuna, koska Ström olisi voinut äkkiä kotiin tullessaan yllättää heidät ja käsittämättä pukeutumistoimituksen vertauskuvallisuutta, sitä että sen yksityiskohtainen perusteellisuus oli vain sisäisen valmistautumisen heijastusta, voisi turmella koko tunnelman jollakin sopimattomalla huomautuksella tai ylimielisellä naurulla. Erikoista huolta aiheutti kureliivien nyörien ei aivan tuskaton kiinnittäminen, joka antoi vartalolle sen juhlavimman ryhdin ja kipua tuottaessaan korosti sitä tosiasiaa, ettei juhlaan meno ollut vain nautintoa, vaan myöskin uhrautumista naisena olemisen pyhille velvollisuuksille. Kun aikaa oli riittävästi, he eivät pitäneet kiirettä, vaan syventyivät tehtäväänsä rauhallisesti ja keskustelivat väliin pitkiä aikoja jostakin yksityiskohdasta. Sisäkkö oli asiasta vähintään yhtä innostunut kuin hänen emäntänsäkin.

Katsellessaan kuvaansa korkeasta, raskaitten, leikkauksilla koristettujen kehysten kannattamasta peilistä ja nähdessään kuinka se vähitellen muutti muotoaan, kuinka hänen entisestä olemuksestaan ikään kuin kasvoi toinen, rouva Ström tuli ajatelleeksi, ettei ihminen yleensäkään ollut koko ikäänsä sama olento. Tämä hänen nykyinen muodonvaihdoksensa oli vain tilapäinen ja esitti hänen nykyisen minuutensa eri puolia. Jo huomenna, kun hän pukeutuisi taas arkivaatteisiinsa ja lukitsisi juhlapukunsa kaappiin, hän muuttuisi itsekin jokapäiväiseksi rouva Strömiksi, tunnolliseksi ja taitavaksi perheen äidiksi. Mutta ihmisessä tapahtuu sellaisiakin muutoksia, jotka jäävät pysyviksi. Joissakin, kuten esimerkiksi hänen miehessään, ne tapahtuivat niin hitaasti ja vähitellen, ettei niitä juuri huomannutkaan. Tuollaisista ihmisistä saattoi saada vaikutelman, etteivät he oikeastaan muuttuneet, vaan kasvoivat, liittivät minuuteensa yhä uusia ominaisuuksia. Vasta pitkien aikojen kuluttua ja vain tietoisesti vertailemalla heidän entistä olemustaan nykyiseen voi hämmästyen havaita, ettei ollutkaan enää tekemisissä saman olennon kanssa kuin vuosia sitten. Hänen elämässään ne sitä vastoin tapahtuivat aina miltei yhtäkkiä, niin että hän saattoi selvästi erottaa elämänsä eri jaksot. Ensin oli ollut lapsi-Amalia, raju ja miltei hurjapäinen tyttö, josta koulussa ollessa oli yhtäkkiä sukeutunut salamyhkäisten uskonnollisten kuvitelmien ja sekavien ja lapsellisten haaveitten täyttämä neitonen. Tämä neitonen oli vuorostaan antanut tilaa avioliiton ja muiden uusien kokemustensa hämmentämälle tyttövaimolle, jota rouva Ahlfelt oli täysin oikeutetusti niin monta kertaa nöyryyttänyt. Tyttövaimosta oli sitten tullut edellisen vuoden lapsellisesti omaan naiselliseen viehätysvoimaansa ja sen hänelle miehiin antamaan valtaan ihastunut nainen, ja tästä taas nyt viimeksi, lapsen syntymän jälkeen, hänen nykyinen minänsä. Luonnollisesti näillä kaikilla oli paljonkin yhteisiä piirteitä, mutta ne tuntuivat tajuavan olemassaolonsa niin eri tavalla kuin kaikki olisivat olleet eri olentoja. Aikaisempi minä oli aina ikään kuin häipynyt olemattomiin samalla kun siitä oli putkahtanut esiin toinen, joka ei ainoastaan tuntenut ja arvostanut itseään eri tavalla, omannut toisenlaisia mielitekoja ja toisenlaista kunnianhimoa, vaan näki ympärillään olevat ihmiset ja olosuhteetkin toisenlaisina kuin tämä. Tyttövaimo oli esimerkiksi katsonut rouva Ahlfeltiin ikään kuin korkealle ylöspäin ja pitänyt hänen käyttäytymistään ja maailmankokemustaan kadehdittavana ja naisellisen hienouden huippuna ja vielä edellisen kesän vallanhaluinen kiemailijatarkin oli vavissut oman miehensä herruuden edessä. Nyt hän ei tehnyt enää kumpaakaan. Rouva Ahlfeltista oli tullut hänen silmissään pelkkä vaarallista ikää lähentelevä ja sen vuoksi hämmentynyt naisparka ja Ströminkin miehinen salaperäisyys ja kaukaisuus olivat lopulta näyttäytyneet paljon vähemmän syviksi ja etäisiksi kuin hän oli kuvitellut. Ulkonaiseen toimintaan, rakentamiseen ja hallitsemiseen uppoutuneiden miesten minuus oli, niin hän tällä hetkellä uskoi, kaikesta miesten väkevyydestä, älykkyydestä ja herruusominaisuuksista huolimatta paljon pinnallisempaa ja helpompaa käsittää kuin konsanaan naisten epämääräinen naisellisuus.

Ström palasi kotiin vasta illan lähetessä. Pukeutuminen oli jo silloin ehtinyt niin pitkälle, että hänet voitiin vaaratta laskea sisään kertomaan päivän tapauksista. Hän oli väsynyt ja kiihdyksissään ja selitti kaupunkiasian olevan hyvällä tolalla. Korkeat vieraat olivat kaikki suhtautuneet suopeasti heidän toiveisiinsa ja luvanneet piakkoin lähettää paikkakunnalle kartoittajan laatimaan karttaa tulevan kaupungin alueista. Sen sijaan oli tapahtunut muuta vähemmän miellyttävääkin. Kiertomatkallaan herrat olivat pistäytyneet katsomassa myöskin ryöstettyä kapakkaa ja antaneet kapakoitsijan selostaa koko tapahtuman sellaisena kuin hän oli sen nähnyt ja käsittänyt. Se oli luonnollisesti herättänyt heissä suurta suuttumusta