Musta kostaja

By Tapani Bagge

Little Big Gulchin kylään saapuu nuori muukalainen, joka väittää Juho Helapäätä isäkseen. Muukalaisen väite herättää Wild Finnin kiinnostuksen, mutta vyyhti on monimutkaisempi kuin miltä aluksi näyttää. Juho tarjoutuu auttamaan muukalaista etsimään isäänsä, ja matkalla kohti totuuden selviämistä Juho kohtaa toinen toistaan hurjempia käänteitä ja seikkailuja. Kuinka Wild Finn selviää tulitaisteluista – tai kamppailusta puuman kanssa? Musta kostaja kuuluu FinnWest-tarinasarjaan, joka kertoo historiallisista lännensankareista ja -roistoista humoristisesti ja vauhdikkaita juonenkäänteitä säästelemättä.Härmän häjy Juho Kaaponpoika Helapää vahtii oikeuden toteutumista suomalaisissa lännentarinoissa. Wild Finn kohtaa seikkailuissaan niin paatuneita roistoja kuin pyssysankareitakin.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 17, 2021
• ISBN: 9788728029299

Book preview

Ensimmäinen luku

Väärä mies

Rankkasade ruoski ruohoaavikkoa. Texasin talvi oli vetinen kuin beduiinin päiväuni. Preeria ja sen asujaimet kyyristelivät sateen alla, maa muutti saviseksi velliksi. Joet tulvivat yli äyräidensä, peittivät pellot ja tiet ja jättivät kokonaisia kyläkuntia saarroksiin.

Little Big Gulchin mutaista pääkatua ratsasti nuorehko mies, musta ja muukalainen. Hevonen oli miestäkin mustempi. Se nosteli jalkojaan kuin unessa. Sen häntä ja harja roikkuivat surkeana takkuna, ja silmistä kuvastui pohjaton alakulo.

Ratsastaja oli läpimärkä, yltä päältä kurassa ja ravassa, mutta hänestä huokui jonkinlaista uhkaa. Pitkän vaalean päällystakin kaulus oli pystyssä, hatunlieri lerppui silmillä. Kasvoista näkyi nenä ja päättäväisesti mutristunut suu.

Ensimmäisenä tulokkaan huomasi kymmenvuotias meksikolaispoika Paco, joka ryntäsi tarjoamaan vieraalle palveluksiaan:

— Minä tiedän kaiken tästä kaupungista, senor! Kymmencentisellä neuvon teille kaupungin parhaan kapakan, kauneimmat naiset ja parhaan yösijan teille ja hevosellenne!

Sateesta huolimatta Paco oli avopäin ja paljain jaloin. Musta mies pysäytti ratsunsa, silmäisi poikaa ja kaivoi taskustaan kokonaisen hopeadollarin. Hän piteli sitä hansikkaassaan Pacon näkyvillä ja sanoi:

— Saat tämän, jos neuvot minut The Moonshine of Kiteeseen ja viet sitten hevoseni kunnolliseen vuokratalliin.

— Si, senor! Securamente! Paco vannoi.

Poika nappasi kolikon ilmasta nyrkkiinsä ja lähti painamaan pääkatua eteenpäin niin että kura roiskui kintuissa. Muukalainen kannusti ratsunsa hieman äskeistä nopeampaan käyntiin. Kaviot upposivat savivelliin vuohisia myöten, mutta hevonen ei valittanut.

Pacoa ja mustaa ratsumiestä lukuunottamatta katu oli autio. Ihmiset murjottivat sisällä sateen nujertamana, ja tutuimmatkin keskustelivat väkinäisesti yksitavuisin murahduksin. Kapakan edessä oli vain pari hevosta, jotka silloin tällöin värähdyttivät nahastaan pisarapilven.

Musta mies loikkasi satulasta suoraan saluunan lautakuistille, luovutti suitset Pacolle, katsoi poikaa silmiin ja muistutti:

— Mutta auta armias, jos huomaan sinun huijanneen minua! Silloin ei sinulle kunnian kukko laula!

Kuin vakuudeksi Moralesin hullu kukko päästi kylän laitamilla pari komeaa kiekaisua. Mies kohotti kysyvästi hatunliertään ja kulmakarvojaan, ja Paco selitti:

— Se on Moralesin kukko, senor, pähkähullu lintu! Ensin se sekoitti kuun ja auringon, ja nykyään se kiekuu silloin kun sitä sattuu huvittamaan. Mutta Morales on kiintynyt siihen eikä henno katkaista siltä kaulaa, vaikka naapurit alkuun valittivatkin kovasti. Nyt siihen on jo totuttu.

Muukalainen hymähti ja painoi hatunlierin takaisin silmilleen. Hän oli jo kääntymäillään kapakkaan päin, mutta kysyikin vielä:

— Mistä The Moonshine of Kitee on saanut nimensä? Mitä se tarkoittaa?

— Se on suomalaista taikajuomaa, jota Gabriel isäntä itse valmistaa, senor. Paljon vahvempaa kuin tequila!

Musta mies heitti pojalle vielä yhden dimen, kymmencentisen, ja työntyi heiluriovesta kapakkaan. Paco lähti taluttamaan mustaa tammaa vuokratallille päin. Hevonen ei haikaillut isäntänsä perään hetkeäkään, vaan lähti nöyrästi tallustamaan heti, kun hihna kiristyi.

Kapakassa muukalainen otettiin vastaan yleisellä olankohautuksella. Puolenpäivän aikaan paikalla oli vain muutama vakioasiakas, eivätkä he juuri kiinnittäneet huomiota muuhun kuin oman humalatilansa kehitykseen. Sateen kohina katolla ja lätinä kadulla säesti uneliasta tunnelmaa.

Tulokas saapasteli tiskin ääreen ja jäi odottamaan hatunlieri tiivisti silmillä. Hänen vaatteistaan tipahteli vettä, mutta sahajauhot imivät sen ja äänen. Hän naputteli sormillaan tiskin pintaan niin, että siitä olisi saattanut tunnistaa jonkin sävelmän, jos olisi kuunnellut tarkkaan. Mutta kukaan ei kuunnellut.

Hetken kuluttua isäntä tuli kaikessa rauhassa takahuoneesta pyyhkien käsiään pyyheliinaan. Hän nyökkäsi ystävällisesti hymyillen.

— Mitähän teille saisi olla? Gabriel Thomson kysyi.

— Kahvia, mies vastasi. — Mustaa ja vahvaa. Minä pidän mustasta.

Gabriel yhtyi vieraan virnistykseen ja lähti hakemaan kahvia keittiön liedellä kuumenevasta pannusta. Mutta jokin muukalaisen ilmeessä sai kapakoitsijan varuilleen. Miehen virnistys ei ulottunut hatunlierin varjostamiin silmiin saakka; katse pysyi kylmänä kuin kuolleella kalalla.

Miehen maksaessa Gabriel ei voinut olla huomaamatta paksua setelikääröä, jota asiakas käsitteli kuin se olisi ollut pelkkää paperia. Niinhän se tietysti olikin, mutta valtionpankin takaamaa. Varovastikin arvioiden nipussa oli muutama tuhat taalaa suhteellisen sileinä kymppeinä ja viitosina.

Mies kiitti vaihtorahoista, mutta jätti ne tiskille ja vetäytyi höyryävine kahvimukeineen salin peränurkan hämyisään pöytään, jossa Juho ja Amos tavallisesti istuivat Kiteen Kirkkaaseen poiketessaan. Musta, nuori muukalainen jäi tarkkailemaan kapakkaväkeä kahvimukinsa takaa, hatunlieri silmillä lerppuen. Tummien silmien tuijotus oli melkein epämiellyttävän kiinteä, niin että vakijuopotkin alkoivat vähitellen vilkuilla epäluuloisesti nurkkapöydän suuntaan. Mutta miehen kasvoilla ei ollut vihaa — ne olivat kivettyneen ilmeettömät.

Gabriel keräsi vaihtorahat tiskiltä ja solautti ne kassataskunsa täytteeksi. Kokonaista neljä dollaria yhdeksänkymmentä centiä! Miehen täytyi olla joko hullu tai upporikas tai molempia. Luultavasti molempia, Gabriel arveli itsekseen. Upporikas, hullu neekeri on kyllä harvinainen näky näillä main — mutta ilmeisesti niitäkin sitten on. Gabriel tuumi syvämietteisesti ja katosi takahuoneeseen.

Gabriel oli joutunut keittiötöihin, koska hänen ruotsalaissyntyinen Mary-vaimonsa oli onnistunut kastelemaan itsensä sateessa ja kehittämään siitä oikean nuhakuumeen, hyvä ettei keuhkokuumetta. Kaupungin juoppo mutta ammatissaan pätevä lääkäri Ephraim Murphu oli määrännyt