Porkkanan poika

By Marton Taiga

Duncan Housen palvelusväki on alkanut saada tarpeekseen Kid juniorin kolttosiin. Kid Barrow vanhempi, tuttavallisemmin Porkkana, ei ole itse paikalla kaitsemassa poikaansa, jonka kanssa muiden hermot ovat kireällä. Vastakkainasettelu talossa kiristyy, ja Porkkanan poika ryhtyy vastatoimiin palvelijoita vastaan. Mutta pian käy ilmi, että rouva Perkins suunnittelee talosta lähtemistä... Sangen tavanomaiset tapahtumat kiihtyvät vähitellen, ja Kid nuorempi pistää lusikkansa lopulta varsin jännittävään ja toiminnalliseen soppaan.
Porkkanan poika joutuu jännittävään seikkailuun, jossa pikkupoikien vaaralliselta vaikuttavat kolttoset ovat pelkkää alkusoittoa sille, mitä tuleman pitää.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 3, 2024
• ISBN: 9788727093192

Book preview

Porkkanan poika

Copyright ©1945, 2023 Marton Taiga and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727093192

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I.

MISS PERKINSIN SALAISUUS.

Keittäjätär hengähti syvään lopetettuaan raporttinsa, joka koski Kid Barrow Nuoremman eräitä viimeaikaisia tempauksia. Se oli sydäntäriipaiseva rikostarina, joka liikkui etupäässä kosmeettisen teollisuuden alalla ja jossa muuan huulipuikko esiintyi tärkeimpänä todistuskappaleena. Sen kirsikanpuna oli jollakin salaperäisellä tavalla muuttunut myrkynvihreäksi, mitä väriä edellämainitsemamme keittäjätär oli hätäisesti hipaissut huuliinsa juuri ennenkuin astui Hastingsin suurimman elokuvateatterin valaistuun aulaan tapaamaan sulhastaan.

Mr. Holmes painoi lihavien sormiensa päät yhteen, kohentautui istuimellaan pöydän päässä ja loi seurakuntaansa huolestuneen katseen sinisestä silmäparista, joka johdatti ajatukset huonolle laitumelle joutuneeseen lehmään. Hän yskäisi arvokkaasti, kuten isomman talon hovimestarille sopii.

„Sanassa puhutaan paljon, hän virkkoi juhlalliseen sävyyn, „eräästä Egyptin maan faaraosta, joka kansoineen joutui kokemaan moninaisia vitsauksia, kun ei tahtonut antaa juutalaisten muuttaa maastaan. Ne olivat epäilemättä kovia vitsauksia, mutta eivät kuitenkaan vaikuttaneet niin nopeasti kuin minä arvelisin master Kidin vaikuttavan, jos hänet vastaavanlaatuisessa tapauksessa lähetettäisiin vitsaukseksi vastaavanlaatuiseen paikkaan. Hän on todellinen maanvaiva. — Minulla on ollut tapana — uneni takia — iltaisin juoda lasillinen tai pari portviiniä …

Hän suipisti paksuja huuliaan ikäänkuin olisi tuntenut portviinin maun kitalaessaan. Autonkuljettaja maiskautti kevyesti suutaan. Lakeija hymyili onnellisen näköisenä. Sisäkkö Betty myhäili.

„Me tiedämme sen", keittäjätär sanoi kuivasti.

Kaikki tiesivät sen. Iltaisin, huoneeseensa vetäydyttyään Mr. Holmesilla todellakin oli tapana nauttia lasillinen tai pari portviiniä. Ja välillä pullollinen tai pari. Jälkimmäisessä tapauksessa hänen huoneestaan kuului hiljaista hissutusta, naurunkiherrystä, jopa hyräilyäkin:

„Oi sa kaukainen Alabama …"

„Lasillinen tai pari portviiniä, Mr. Holmes jatkoi olematta huomaavinaan hymyjä, maiskutuksia tai myhäilyjä enempää kuin keittäjättären kuivaa huomautustakaan. „Niin minun piti, tehdä eilenkin. Siihen aikaan, jolloin te, Miss Burton, kiirehditte elokuviin, minä vetäydyin kammiooni rakkaan Dhammapadani seuraan. Luettuani sen ensimmäisen luvun minä kaadoin itselleni lasillisen ja tyhjensin sen sillä kunnioituksella, jonka hyvä viini ansaitsee. Mutta se ei ollut hyvää viiniä, eikä se ollut viiniä lainkaan. Minä luulen, että se oli punaista mustetta. — Totisesti, ellen minä olisi vuosikausia harrastanut sitä oppia, jota Dhammapada opettaa, oppia, joka neuvoo malttiin ja kärsivällisyyteen, minä en olisi tässä talossa enää päivääkään.

„Enkä minä olisi, ellei täällä maksettaisi kaksinkertaista palkkaa, sisäkkö ilmoitti, „ja lääkärinlaskut lisäksi. Kun ajattelen, että se kirottu vekara pani syyhypulveria ihojauherasiaani …

Hän pärski ja raaputti kaulaansa tämän hirveän muiston valtaamana.

Lakeija James tuijotti häneen hurjan näköisenä ja nieleskeli sitä tehdessään kouristuksenomaisesti. Hänen mielensä teki kertoa jotakin hänenkin, mutta varovaisuus voitti ja hän vaikeni tuoreimmista kokemuksistaan. Niihin kuuluivat ensiksikin muuan nuori nainen ja Hastingsin raittiusseuran tanssiaiset sekä muuan sivuhuone ja kaksi mehusta juuri tyhjennettyä juomalasia, ynnä sen lisäksi kaunis hopeinen taskumatti. Sen piti sisältää melko iso annos Mr. Kid Barrow Vanhemman viinikellarista varastettua erinomaista likööriä ja oli tarkoitettu lakeija Jamesin ja hänen mielitiettynsä pieneksi mielenvirkistykseksi raittiusyhdistyksen kuivissa tanssiaisissa, — ja jota se sisälsikin, mutta sisälsi lisäksi vielä noin kaksi tusinaa toinen toistaan inhottavampia alkoholimyrkytykseen kuolleita kärpäsiä, jotka taskumattia kallistettaessa valuivat tahmean vihreän juoman mukana laseihin ikäänkuin mykkinä todistajina väkijuoman turmiollisuudesta. Tästä James olisi halunnut kertoa, mutta ei kertonut, sillä olihan itsestään selvää, että vain talon hovimestarilla oli oikeus tullata isännän viinikellaria. Mutta jotakin James kuitenkin tahtoi sanoa.

„Jos se olisi minun poikani", hän virkkoi synkkänä.

Jatkamatta pitemmälle hän läimäytti kämmenellään merkitsevästi pöytälevyyn, ja hänen kasvoillaan oli tuokion sellainen ilme, kuin hän olisi uskonut tuon mainitun levyn olevan puheena olleen nuoren miehen se ruumiinosa, jota jo muinaisista ajoista alkaen on kaikissa maanosissa ja kaikkien kansojen keskuudessa käytetty mitä tärkeimpänä nuorisokasvatuksen välikappaleena.

„Sanos muuta", hovimestari huoahti.

„Harvoin kukaan on ansainnut niin hyvän selkäsaunan kuin se vietävän sikiö", keittäjätär Miss Burton lausui syvää vakaumusta äänessään.

„Esimerkiksi vyöllä, sisäkkö tuumi. „Isännällä on kai nyt vyö, kun hän on olevinaan sodassa.

„Solkipuolella, James ehdotti verenhimoisena. „Jo olisi Porkkanan aika tulla kotiin kasvattamaan vesaansa.

Mr. Holmes rypisti hieman kulmiaan. Hovimestarin ominaisuudessa hänen ei sopinut täysin hyväksyä näin tuttavallista nimitystä talon isännästä, joka jo pari vuotta oli oleskellut sotakirjeenvaihtajana kaukaisilla sotanäyttämöillä. Muuten hän kuitenkin oli täysin Jamesin kannalla.

He pysähtyivät hetkeksi tuijottamaan lumoavan kauniiseen näkyyn, jonka toteutuminen ehkä odotti jossakin tulevaisuudessa:

Kid Barrow Vanhempi, tunnetumpi nimellä Porkkana, karkoittamassa amerikkalaisen upseerivyön solkipuolella pahojahenkiä pojastaan ja perijästään Kid Barrow Nuoremmasta. Se oli näky, jonka nähdäkseen kannatti odottaa, kärsiä ja toivoa.

Autonkuljettaja työnsi lautasensa syrjään ja sytytti savukkeen.

„Minä myönnän, että tämä nuori Kid saattaa joskus olla hieman kiusallinen kapine, hän virkkoi leppoisalla äänellä, „mutta kun te puhutte hänestä ikäänkuin hän olisi itse Hitler taikka joku työväenjohtaja, joka vaatii ammattiliittonsa jäsenille kymmenen centin lisäystä tuntipalkkaan, minun täytyy nousta vastustamaan. Meidän on koetettava olla tasapuolisia. Meidän on otettava huomioon, että kun hänen isänsä oli siinä iässä, missä poika nyt, hän jo opetteli myymään sanomalehtiä New Yorkin kaduilla, ja muutamaa vuotta myöhemmin hän elätti itsensä ja äitimuorinsa. Poikanen on perinyt isänsä tarmon, ja samaa lajia hän on perinyt myöskin kauniilta äidiltään. Hänessä on yhtä paljon energiaa kuin atomipommissa. Ja kaikki tämä voima on teljetty yhdeksän jalkaa korkean muurin sisäpuolelle ja sitä on pantu vahtimaan yksi opettajatar, joka muistuttaa vain suunnilleen kesytettyä krokotiiliä, sekä kaksi kaksijalkaista ja kaksi nelijalkaista poliisikoiraa. Poikaa lellitään ja hellitellään kaikin tavoin. Jos hänen äitinsä voisi, hän varmaankin pitäisi lasta isossa juustokupukassa, johon olisi tehty mukava pesä pumpulista. Se, ettei hän sitä tee, todistaa, että hänellä on vielä hiukkanen järkeä tallella. Hän arvaa, että poika rikkoisi kupukan. Kaikki se, mitä meille täällä tapahtuu, on vain lapsiparan epätoivoisia yrityksiä särkeä sitä isompaa kupukkaa, jota hän ei voi nähdä, mutta jonka olemassaolon hän kuitenkin tuntee. Hänen täytyy saada purkautua, sillä muuten hän pakahtuu ja halkeaa. Kun hän ei voi purkautua tavalliseen tapaan tappelemalla samanikäisten kanssa ja elämällä tavallisen pojan tavallista elämää, hän purkautuu kaikissa näissä koirankureissa. Meidän on ymmärrettävä …

„Ymmärtää ja ymmärtää, hovimestari ärähti. „Te olette suvaitsevaisia tomppeleita, joitten käsiin tämän maan johtoa onneksi ei milloinkaan uskota. Te olette valmis ymmärtämään mitä tahansa. Tahtoisin nähdä teidän ymmärtävän mustetta portviinipullossanne, hyvä ystävä …

„Viinikellarin avaimet eivät ole minun hallussani, autonkuljettaja virkkoi surumielisen merkitsevästi. „Vakuutan teille kuitenkin, että koetin ymmärtää häntä, kun ollessani viimeksi ajamassa asemalle rouvaa vastaan pistin käteni vaunun ovitaskuun, jossa tavallisesti säilytän savukkeitani. Niitä ei nyt ollut, mutta sensijaan siellä oli melko hyvässä kunnossa oleva, perin pirteä tarhakäärme. Saan kiittää rautaisia hermojani, etten ajanut ojaan.

Sisäkkö kirkaisi kauhistuneena.

Keittäjätär teki samoin.

„Mutta siitä on puhuttava Miss Perkinsille! hovimestari huudahti tuohtuneena. „Olisihan voinut tapahtua vaikka miten vakava onnettomuus …

„Siitä ei puhuta Miss Perkinsille, autonkuljettaja virkkoi päättäväisenä. „Asia on täysin minun ja master Kidin välinen ja me setvimme sen niinkuin miehet ainakin. Minä en tarvitse siinä hommassa yhdenkään etikkaan kastetun kalkkarokäärmeen apua.

„Mutta kuitenkin …", Mr. Holmes mutisi tyhjennettyään kahvikuppinsa.

Palvelusväen lounas päättyi aina siihen, että Mr. Holmes tyhjensi kahvikuppinsa sirolla kulauksella.

Duncan Housen erään sivurakennuksen — joita talossa oli kaikkiaan kaksi — yläkerrassa sijaitsivat palvelusväen makuuhuoneet, mutta pääkerroksessa oli heidän suuri olohuoneensa, pienempi ruokailuhuone heitä varten, sekä keittiö, tarjoiluhuone, hopeainsäilytyshuone, liinavaatesäiliö ja joukko ruokakomeroita. Eräästä tällaisesta ruokakomerosta johti pienoinen ilmanvaihtoluukku ruokailuhuoneeseen. Tämän luukun kautta oli muuan valpas, siniharmaanvihertävä silmäpari tarkkaillut koko lounaan ajan talon palvelusväkeä ja hieman punertava korvapari oli valppaasti ahminut jokaisen lausutun sanan. Kun hovimestari nyt nousi, tuon silmä- ja korvaparin omistaja alkoi omasta puolestaan vilkkaasti toimia. Hän kääntyi niin paljon, että ulottui työntämään sylissään olevan korin ulos ikkunasta. Se heilui hetken tyhjyyden yläpuolella, sitten