Aukko pensasaidassa

By Kaarlo Erho

Eletään 1940-lukua. Kesäkoti Mäntylä on ollut jo vuosikymmenen ajan pääkaupunkilaisten suosima kesänviettopaikka. Tänäkin kesänä Mäntylään on kerääntynyt moninainen joukko ihmisiä, joista osa on taiteilijoita ja osa puolestaan vaikuttaa liike-elämässä. Kesäkodin rauha kuitenkin särkyy, kun talon keittäjätär Miina ryhtyy väittämään, että talossa kummittelee. Onhan Miina kuullut talon yläkerrasta karmaisevia ääniä. Kesäkodin omistaja rouva Randén pitää Miinan juttuja höpsötyksinä. Vielä samana iltana yksi kesäkodin asukkaista löytyy mystisesti kuolleena – mitä kauneussalongin omistajalle rouva Venellille oikein tapahtui?"Aukko pensasaidassa" on Kaarlo Erhon jännittävä salapoliisiromaani vuodelta 1944.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 4, 2021
• ISBN: 9788726349733

Book preview

www.egmont.com

1

Kesäkoti Mäntylä oli jo vuosikymmenen ollut pääkaupunkilaisten suosima kesän- ja lomanviettopaikka, sillä sen rautapitoinen lähdevesi tarjosi omalaatuista, terveyttä tuottavaa virkistystä pääkaupungin ummehtuneisuudessa olleille henkilöille. Kun ihmisen on pakko viettää koko pitkä talvi ahtaiden katujen ja kaikenlaisten määräysten ympäröimänä, tuntee hän jonkinlaista tarvetta päästä edes kesäksi sellaiseen paikkaan, missä näitä rajoituksia ei tunneta. Siksi monet pääkaupunkilaiset valitsivat Mäntylän vapaan ilmapiirin ja terveellisen ympäristön täksi keitaaksi erämaassaan.

Kesäkoti Mäntylä sijaitsi vain vajaan puolen tunnin automatkan päässä lähimmältä asemalta länteen. Tie oli mitä ihanteellisin autotie, ja kesäkodilla olivat omat autot, jotka välittivät liikennettä aseman ja kodin välillä sekä tekivät tarpeen tullen lähimaastoon retkiä, joilla tutustuttiin ympäristön ihanuuksiin. Jokaisella retkellä oli mukana opas. Hän esitteli vieraille nähtävyydet, joita tosin ei ollut alunperin ollut kovinkaan runsaasti, mutta joita rouva Randén, kesäkodin omistajatar, oli vuosien kuluessa loihtinut ihmisten katseltaviksi vaikka kuinka paljon. Rouva Randén oli muuten sellainen ihminen, joka tahtoi, että hänen vieraansa todellakin tunsivat itsensä virkistyneiksi oltuaan muutaman päivän Mäntylässä.

Kesäkodin rakennukset sijaitsivat vihreän pensasaidan muodostaman neliön sisällä. Kukin rakennus oli sovitettu tarkoitustaan vastaavalle paikalle. Itse päärakennus oli rakennettu jo vuosisatoja takaperin ja sijaitsi pihamaan taimmaisen sivun pituussuunnassa. Rakennukseen johti leveä hiekoitettu käytävä, jota talonmies Johansson melkeinpä liiankin tunnontarkasti hoivaili haravineen ja luutineen. Päärakennus oli kaksikerroksinen, hirsistä rakennettu, valkoiseksi maalattu rakennus; aikoinaan se oli ollut jonkin nyt jo unohtuneen aatelissuvun uhkeana asuinpaikkana. Sen entinen nimi Tallbacka oli yksinkertaisesti muutettu Mäntyläksi, sillä omasta vieraskielisestä nimestään huolimatta rouva Randén suosi suomenkielisiä nimityksiä. Ostettuaan kartanon rakennukset ja perustettuaan sinne suosituksi tulleen kesäkodin hän oli antanut uuden nimen kaikelle, mikä vähänkin liittyi hänen kesäkotiinsa. Mikään ei saanut muistuttaa entistä ja ollutta. Siksi olikin koko kesäkodin ympäristö muuttunut niin paljon, että jos joku kartanon entisistä omistajista olisi noussut haudastaan sitä katsomaan, hän ei varmaankaan olisi tuntenut paikkaa samaksi, missä aikaisemmin oli itse isännöinyt.

Päärakennuksesta oikealla oli niinikään pensasaidan ympäröimänä ihana ja edustava puutarha viihtyisine lehtimajoineen ja kaksine aina lorisevine suihkulähteineen. Se olikin kodin asukkaiden suosima olinpaikka päivisin, ja usein sattui, että lounas nautittiin juuri tässä puutarhassa, joka rouva Randénin tarkan silmän ansiosta oli muuttunut vähintään yhtä paljon kuin itse päärakennuskin. Puutarha käsitti koko avaran pihamaan vasemman sivustan, ulottuen pääportista päärakennuksen vieritse pihamaan toiseen laitaan, joten päätyikkunoista oli näköala myöskin puutarhaan.

Puutarhaa vastapäätä, pihamaan vasemmalla laidalla, sijaitsi talousrakennus, jossa oli kaikkiaan neljä asuntohuoneistoa, nimittäin autonkuljettajan, talonmiehen, naispalvelijoiden ja emännöitsijän asunnot, luetellussa järjestyksessä portilta katsoen. Pihamaan portinpuoliselle sivulle oli rakennettu autotallit sekä muut tarvittavat ulkohuoneet.

Kun vielä lisätään keskelle pihamaata pystytetty lippusalko, onkin kuva kesäkodista melko perusteellinen.

Mäntylässä majailevien kansalaisten lukumäärä ei ollut suuri, mutta joukossa oli varsin monenlaisia ihmisiä.

Vierasluettelo oli seuraava:

Sulo Sakari Humina, vähän yli kolmenkymmenen vuoden iässä, ammatiltaan näyttelijä. Hän oli pitkähkö ja tavattoman laiha, esiintyi aina hyvin huolitellusti ja suurpiirteisesti, joten kaikki pitivät häntä todellisena maailmanmiehenä. Naisseurassa hän mielellään valehteli ikänsä alle kolmeksikymmeneksi vuodeksi sekä nimitti laihuuttaan solakkuudeksi. Tiettävästi ei hänen elämänsä ollut ollut ruusuillatanssimista, niin taiteilija kuin hän olikin, sillä eri kiertueiden tirehtöörit, joiden palveluksessa hän oli nuoruutensa kyvyt tuhlannut, eivät olleet oikein osanneet ymmärtää eivätkä käyttää hänen ilmeisiä lahjojaan. Mutta sitten oli onni potkaissut häntä raha-arpajaisten muodossa, ja hän oli saanut heittää hetkeksi leipähuolet harteiltaan ja kustantaa itselleen hauskan ja mukavan kesäloman rouva Randénin hienossa kesäkodissa.

Toinen taiteellista maailmaa edustava henkilö oli laulajatar Leila Sointu Salonen, joka niinikään oli jättänyt taakseen parhaat päivänsä, niin taiteen kuin ikävuosienkin kannalta katsoen. Kuitenkin hänen ulkomuotonsa, niinkuin hänen henkinen minänsäkin, oli sikäli edustavaa laatua, että hän voi nauttia täysin siemauksin taiteilijan tittelin ympärille muodostuvasta sädekehästä, mitä ei voinut välttää Mäntylässä.

Kirjallista maailmaa edusti synkkäkatseinen Simo Sakari Korpi, joka elätteli maallista tomumajaansa kirjoittelemalla jännitysjuttuja ja seikkailuromaaneja ja ruokki henkistä olemustaan sillä toivolla, että hänetkin kerran keksittäisiin ja hänen hengentuotteensa lopultakin pääsisivät niille kuuluvaan kunniaan. Hän oli vielä nuori, tuskin kolmekymmentä täyttänyt, mutta jokainen, joka häneen tutustui ja joutui hänen kanssaan juttusille, tuli siihen käsitykseen, että hän oli elänyt tässä matoisessa maailmassa vähintään yhdeksänkymmentä vuotta. Hänen käytöksensä oli hyvin luotaantyöntävää, ja vain harva kesävieraista voi kerskua sillä, että oli päässyt Korven kanssa lähempään tuttavuuteen. Korpi etsi vain yksinäisyyttä ja rauhaa, halusi olla omissa mietteissään ja kehitellä ajatuksiaan, jotka tietysti liikkuivat kaikenlaisissa kauhu- ja jännitysjutuissa. Häntä pidettiin yleensä jonkinlaisena erakkona, jonka ikävähköä seuraa yksikään kesävieraista ei erikoisesti halunnutkaan. Hänen ulkonainenkin olemuksensa uhkui jonkinlaista synkkyyttä ja salaperäisyyttä, joten naispuoliset vieraat melkein pelkäsivät häntä. Ihonväriltään hän oli tavattoman tumma, melkeinpä liian tumma pohjoismaalaiseksi; kapeissa kasvoissa, suoran ja terävän nenän kahta puolta, paloi kaksi sysimustaa silmää, joita pikimustat kaarevat kulmakarvat reunustivat. Noiden silmien katse sai ihmisen suorastaan vavahtamaan, milloin hän kohdisti sen johonkin seurassaan olijaan.

Teollisuutta edusti vilkasluonteinen, vielä nuo-nuorukaiselta vaikuttava Amerikan suomalainen, vuori-insinööriksi itseään tituleeraava mies, nimeltä Jaakko Ranta. Insinöörin titteli, niinkuin hän itsekin, oli kotoisin rapakon toiselta puolelta, vaikkakin hän nyt oli käymässä vanhempiensa kotimaassa. Koko hänen olemuksensa uhkui nuoruutta ja miehuutta, eikä kesävieraiden joukossa ollut ainoatakaan, joka ei olisi ihaillut tuota elämänhalua pursuvaa, tosin hieman vieraalta vaikuttavaa nuorukaista.

Kosmetiikkaa edusti kesävieraiden joukossa rouva Gärda Venell, jolla pääkaupungissa oli alallaan johtava liike. Tämä kauneussalonki »Venuksen» hienostunut omistajatar oli jo ajat sitten jättänyt taakseen puolivuosisadan rajapaalun, mutta yksikään inhimillinen olento ei olisi voinut päätellä sellaista hänen ulkonaisesta olemuksestaan. Hän itse olikin paras mainos liikkeelleen, eikä hän suinkaan jättänyt koskaan korostamatta sitä seikkaa, kun siihen vain ilmeni tilaisuutta. Rouva Venellin näkö oli, ehkäpä juuri kosmeettisten aineitten ilmapiiristä johtuen, heikentynyt vuosi vuodelta, niin ettei hän nyt kyennyt tarkoin erottamaan edessään seisovan henkilön kasvonpiirteitä, vaikka koetti tehostaa näkökykyään hyvin voimakkailla silmälaseilla.

Heikkonäköisyys oli rouva Venellin arka kohta. Kenellekään, paitsi tietysti lääkärilleen ja lähimmälle apulaiselleen, neiti Saalekselle, hän ei ollut sitä tunnustanut, vaan koetti esiintyä kuten ainakin näkevä ihminen. Auttajakseen tässä ásiassa, ja osaksi myös välttämättömän kauneushoidon vuoksi hän oli ottanut mukaansa lähimmän apulaisensa, jo mainitun neiti Sanny Saaleksen, joka toimi kesäkodissa hänen seuranaisenaan, kamarineitinään ja — silminään. Rouva Venell oli joskus nuoruudessaan kokenut onnettoman rakkausseikkailun. Sen tuloksena oli tosin ollut avioliitto, mutta hyvin onneton avioliitto; hänen miehensä, pankkivirkailija Venell, olikin ennen pitkää karannut ulkomaille. Samalla kun tämä aviomies oli salaperäisesti kadonnut ja jättänyt surevan vaimonsa kotiin, odottamaan pienokaista, oli hänen palvelemansa pankin kassasta kadonnut huomattava summa sekä kotimaista että ulkomaista valuuttaa. Rouva oli jäänyt melkein puille paljaille, mutta toinnuttuaan ensi masennuksesta hän oli ottanut asiat oikein vakavasti käsiinsä ja perustanut kauneussalonkinsa, mikä olikin menestynyt aivan yli odotusten hänen toimeliaan ja päättäväisen johtonsa alaisena. Siksi hän nyt olikin pääkaupungin tunnetuimpia ja kunnioitetuimpia naisia, jonka pankkitilin kirjoittamiseen tarvittiin vähintään seitsemän numeroa.

Neiti Saales oli nuori, hieman yli kahdenkymmenen. Hänet oli rouva Venell ottanut kasvatikseen aivan vastasyntyneenä, koska hänen oma lapsensa oli kuollut syntyessään. Rouva Venell olikin kasvattanut hoidokkinsa kurissa ja Herran nuhteessa sekä kustantanut hänelle hyvän yleissivistyksen. Tähän kuului varsinaisen koulunkäynnin lisäksi erinäisiä ulkomaanmatkoja, kesänviettoja hienoissa kylpypaikoissa ja yleensä kaikkea sellaista, mitä rahalla voi saada. Samalla oli rouva perehdyttänyt hänet liikkeensä kaikkiin ammattisalaisuuksiin, että tyttö voisi kunnolla ryhtyä jatkamaan liikettä rouvan kuoltua. Tiedettiinkin, että rouva on testamentannut koko huomattavan omaisuutensa kasvattityttärelleen.

Edellisten lisäksi oli kesäasukkaiden joukossa suomalaissyntyinen Amerikan kansalainen Sam Keaton, joka tituleerasi itseään koroillaan eläjäksi ja uhosi amerikkalaisuutta jokaiselta pukunsa saumaltakin. Jenkkimäisyyttä korosti myös ainainen paksu sikaari sekä eroittamattomalta »ystävältä» näyttävä ebenpuinen, musta kävelykeppi, jota hän tuskin syödessäänkään heitti kädestään. Tosin kesäkodin herravieraat tiesivät, että Keatonilla oli melkein kokonainen valikoima samanlaisia keppejä huoneessaan.

Keatonista ei kukaan tietänyt mitään muuta kuin sen, mitä hän itse oli kertonut, mutta se ei ollut suinkaan vähän. Hän oli jo melkein lapsena mennyt vanhempiensa keralla Valtoihin, missä oli