Margot

By Alfred de Musset

Kun Margot saapuu pariisilaiseen kartanoon varakkaan emännän seuraneidiksi, kaikki on uutta ja ihmeellistä. Margotin pää on pyörällä, eikä asiaa ainakaan auta se, että hän rakastuu palavasti talon poikaan. Seuraneiti kuuluu tyystin eri sosiaaliluokkaan kuin isäntäperheensä. Voittaako epäsovinnainen rakkaus sittenkään kaikki esteet?Herttainen pienoisromaani romantiikannälkään! Nuori Margot uskoo koko sydämestään, että on uskallettava rakastaa täysin palkein.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 29, 2022
• ISBN: 9788728250846

Alfred de Musset

Alfred de Musset (1810-1857) was a French poet, novelist, and dramatist. Born in Paris, he was raised in an upper-class family. Gifted from a young age, he showed an early interest in acting and storytelling and excelled as a student at the Lycée Henri-IV. After trying his hand at careers in law, art, and medicine, de Musset published his debut collection of poems to widespread acclaim. Recognized as a pioneering Romanticist, de Musset would base his most famous work, The Confession of a Child of the Century (1836), on his two-year love affair with French novelist George Sand. Although published anonymously, de Musset has also been identified as the author of Gamiani, or Two Nights of Excess (1833), a lesbian erotic novel. Believed to have been inspired by Sand, who dressed in men’s attire and pursued relationships with men and women throughout her life, Gamiani, or Two Passionate Nights was an immediate bestseller in France.

Book preview

Margot

Translated by Hemminki Karjalainen

Original title: Margot

Original language: French

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1838, 2022 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728250846

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

This work is republished as a historical document. It contains contemporary use of language.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I

Paha pulma.

Isossa vanhanaikuisessa talossa Rue du Perchen varrella Maraisin korttelissa Pariisissa asui v. 1804 vanha naishenkilö, jonka koko naapuristo tunsi ja josta se piti; hänen nimensä oli rouva Doradour. Hän oli menneitten aikojen nainen, ei hovin piireistä, mutta varakasta porvaristoa, rikas, jumalinen, iloluontoinen ja hyvä köyhille.

Hän eleli enimmäkseen omissa oloissaan; hänen ainoana toimenaan oli jaella almuja ja pelata bostonia naapuriensa kera. Hän söi päivällistä kello kaksi ja illallista kello yhdeksän, kävi tuskin ulkona muuten kuin kirkkoon mennäkseen, ja kotimatkalla hän teki välistä pienen kävelyretken Place Royalilla. Sanalla sanoen hän oli säilyttänyt oman aikakautensa tavat ja melkeinpä vaateparrenkin ja välitti vähät meidän aikamme pukemistavasta, luki mieluummin rukouskirjaa kuin sanomalehtiä, antoi maailman mennä menojaan ja ajatteli vain sitä, että saisi kuolla rauhassa.

Koska hän mielellään tarinoi hetkisen, olipa hiukan kieleväkin, oli hänellä aina ollut luonansa seuranainen niiden kahdenkymmenen vuoden aikana, jotka hän oli ollut leskenä. Tämä neiti, joka ei milloinkaan jättänyt häntä, oli tullut hänen ystävättärekseen. Heidät nähtiin aina yhdessä, kirkossa, kävelyllä, kotona. Neiti Ursulella oli kellarin, kaapin, vieläpä lipastonkin avaimet hallussaan. Hän oli pitkä, kuivettunut olento, hänellä oli miesmäinen käytös ja hän puhui huultensa kärjillä, pehmeän käskevästi, ja oli sen ohessa koko lailla riidanhaluinen. Rouva Doradour, joka ei ollut suurikasvuinen, riippui puhellessaan tämän ruman olennon käsivarressa, sanoi häntä kiltiksi tytökseen ja kulki hänen talutusnuorassaan. Hän luotti suosikkiinsa rajattomasti; hän oli taannut hänelle sievoisen summan testamentissaan. Tämän tiesi neiti Ursule varsin hyvin; sentähden hän olikin rakastavinaan emäntäänsä enemmän kuin itseänsä ja puhui hänestä vain silmät luotuina taivasta kohti ja kiitollisin huokauksin.

On itsestään selvää, että neiti Ursule oli talon varsinainen valtiatar. Sillä aikaa kun rouva Doradour, lepotuoliinsa hautautuneena istui ja kutoi salonkinsa nurkassa, kulki neiti Ursule avainkimppuineen majesteetillisena käytävissä, paiskeli ovia, maksoi kauppiaiden laskuja ja ikävystytti palvelusväkeä. Mutta niin pian kuin oli päivällishetki ja tuli vieraita, tuli hän hyvin vaatimattomasti ja kainosti saapuville tummaan, halpaan asuun puettuna; hän tervehti aivan nöyrästi, osasi pysyä loitolla ja oli näköjään luopunut vallastaan.

Kirkossa ei kukaan rukoillut hartaammin eikä painanut katseitaan alemmas kuin Ursule; milloin rouva Doradour, jonka jumalanpelko oli todellista, sattui nukahtamaan saarnan aikana, töytäsi neiti Ursule häntä kyynärpäähän, ja pappi oli hänelle siitä kiitollinen. Rouva Doradourilla oli tilustensa vuokraajia, vuokralaisia ja asiamiehiä; neiti Ursule tarkasti näiden tilit, ja hänellä oli tavaton rettelöimistaito. Hänen ansiotaan oli, ettei talossa ollut tomuhiukkastakaan; kaikki oli hienoa, liinavaatteet häikäisevän valkoiset, keittiöastiat kiiltävät, kellot kunnossa; tämä kaikki oli talonhoitajattarelle välttämätöntä, jotta hän voisi torailla mielensä mukaan ja hallita täydessä kunniansa kirkkaudessa.

Totta puhuen ei rouva Doradour ollut sokea hyvän ystävättärensä vioille, mutta koko elämänsä aikana ei hän ollut voinut nähdä tässä maailmassa muuta kuin sen hyvät puolet; paha ei ollut hänelle milloinkaan oikein selkeätä; hän mukautui siihen ymmärtämättä sitä. Sitäpaitsi oli tottumuksella rajaton valta häneen, ja olihan hän jo kahdenkymmenen vuoden ajan kävellyt neiti Ursulen käsikynkässä ja juonut aamukahvinsa yhdessä hänen kanssansa. Kun hänen ystävättärensä kirkui liian kovaa, päästi hän kutimensa ja kysyi piipittävällä äänellään: „Mitä nyt, kiltti tyttöseni?" Mutta kiltti tyttö ei suvainnut aina vastata, tai jos hän antautui johonkin selittelyyn, käyttäytyi hän niin, että rouva Doradour tarttui