KUOLEMAN SYÖVERI

By JUHA RAHKONEN

Saerlicy on nuori nainen, joka päättää jättää kotinsa ja lähteä seikkailemaan. Voiko tämä nainen nousta sankarittareksi, joka kykenee torjumaan pahuuden? Pysäyttääkö kuolema hänet? Pahamaineinen hiisivampyyri Deargylt himoitsee maailmaa itselleen aikana, jolloin sankareita ei ole, jotka voisivat estää tuhon. Saavuttaako paha voiton, josta on aina saanut pelkästään haaveilla? Ikuinen hyvän ja pahan kamppailu jatkuu tässä fantasiakertomuksessa, mutta millainen onkaan lopputulos?

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Apr 23, 2019
• ISBN: 9789523188501

JUHA RAHKONEN

Kuoleman syöveri (2007) on Juha Rahkosen kolmas, julkaisujärjestyksessä toinen fantasiaromaani, joka ilmestyy nyt uudelleen paranneltuna versiona ja ainoastaan e-kirjana. Hänellä riittää romaaneja ja monta on vielä tuloillaan. 2014 häneltä ilmestyi kuudes teos, joka oli omaelämäkerta/muistelma Minä & Duchenne. Scifi ja fantasia ovat kuitenkin tärkein laji hänelle, josta on hyvä ammentaa. Kaikkeaan hän ei ole vielä antanut. Ja lisää tuotantoa on luvassa pian.

Book preview

KUOLEMAN SYÖVERI

1. Alkuvaiheet

2. Lähdön aika

3. Kaksi kulkijaa

4. Laiva yössä

5. Kohtalokas teko

6. Kauhua viidakossa

7. Mirablyerbil taakse jääköön

8. Toivoton tilanne

9. Kasvoja menneisyydestä

10. Meri, tuo pelottava vastustaja

11. Liian kallis ystävyysside

12. Kohtaamisia saarella

13. Tuhat soturia

14. Kamppailua elämästä ja kuolemasta

15. Yksin pimeyden valtakunnan sydämessä

16. Miekkaan tarttuvan kirous

17. Matkalla sankaruuteen

18. Mahtava liittolainen

19. Vihollisten keskuudessa

20. Pimeyden juonet

21. Lordi Hershyrin kohtalo & Merirosvojen ystävinä

22. Arqyphilin aarteet

23. Mystinen viettelijätär

24. Totuus rakastajattaresta

25. Varjodemonit puhuttelussa

26. Epätoivoinen mies varjoissa & Vailla pakokeinoa

27. Luolan kätköissä, kunnes...

28. Merelle kuolemaan

29. Yllättävät voimat & Pako ja Esdyrfin hyökkäys

30. Merimatka jatkuu & Suhteet muuttuvat, vai kuinka?

31. Esdyrfin tehtävä

32. Arqyphilin suurenmoinen kohtalo

33. Saapuminen Hetasfyliin & Masentunut joukko pelastuu

34. Deargyrtin uudet apulaiset & Saerlicyn synkkä kohtalo

35. Demonihyökkäys

36. Saerl’icyl, Arasil ja Arqyphil tapaavat

37. Garmortin taistelu elämästä

38. Aer’qiidur ja yllättävä kohtaaminen

39. Sään ja vihollisen armoilla

40. Yksinäinen sankaritar & Uudet ystävät

41. Deargyrtin suunnitelmat

42. Katkeraa surua ja päätöksiä

43. Zergaarin valtaus & Uudet liittolaiset

44. Ei toivottu kohtaaminen & Lohikäärmeuhrauksia

45. Paha voittaa

46. Kymmenen vuotta myöhemmin

47. Kuollut sankari heräilee & Suuret suunnitelmat

48. Odottamaton vierailija & Fraqirylin uusi velvollisuus

49. Soghyla, Saerlicy, Fraqiryl ja ihmiskunnan uusi toivo

50. Hyökkäys- ja pelastusoperaatio

51. Saerlicyn tarina

52. Garmortin huononeva tilanne

53. Yllättävä mahdollisuus

54. Pelokas Deargyrt ja kaksi vastaan yksi mittelö

55. Paha saa aina palkkansa

56. Jälleennäkemisen riemua ja uuden alun ensiaskeleet

Epilogi

Valmistusmerkinnät

1. Alkuvaiheet

Eräänä hyvin synkkänä ja sateisena iltana syntyi tyttölapsi tähän maailmaan. Äiti ja isä olivat hänestä hyvin ylpeitä, ja he elivät varsin leppoisaa ja rauhaisaa elämää mökissä, joka sijaitsi lähellä merenrantaa. Tuo tyttö oli heidän ainoa lapsensa, sillä heillä ei ollut varaa hyvin köyhinä kasvattaa useampaa lasta. Mies oli paikallinen kauppias ja asemestari, jonka aseenkäsittelytaidot olivat vertaansa vailla ja nainen oli kotiäiti. Hän käytti osan ajastaan puutarhansa hoitamiseen, joka kukoisti kauniisti heidän mökkinsä seinustan tuntumassa kesäisin. Se oli aika vaatimaton, mutta kaunista katseltavaa. Frahugirin harvaan asutussa kylässä asui vain pari sataa ihmistä. Suureen Domevorin kaupunkiin oli matkaa useita virstoja.

Joidenkin mielestä Frahugir oli kovin syrjäinen kylä, eikä ulkopuolisia siellä usein liikuskellut. Tuo tyttölapsi varttui siellä miltei huomaamatta, eikä kukaan välittänyt hänestä, paitsi tytön omat vanhemmat. Tytön varhaisimmat vuodet kuluivat äidin sylissä ja tarinoita kuunnellessa vuoroin äidin ja vuoroin isän suusta. Perinteiset ritari ja prinsessa tarinat olivat ne useimmin kerrotut tarinat. Isä kertoi yleensä rosvoista, mutta koskaan tarinoissa ei menty käsittämättömiin raakuuksiin. Sadut lohikäärmeistä ja hirviöistä olivat harvinaisia, eikä niitä tuohon aikaan lapsille haluttu kertoa, jos eivät itse niitä pyytäneet.

Tytölle oli annettu nimeksi Saerlicy, joka tarkoitti urheaa sankaritarta eräällä muinaisella kielellä. Seuraavat kymmenen vuotta hän kasvoi Frahugirissä, eikä hänen elämässään ollut kurjuutta laisinkaan. Saerlicy tuli hyvin toimeen vanhempiensa kanssa, kunnes joukko murhamiehiä eräänä kauniina kesäiltana kävi hänen äitinsä kimppuun ja pelokas tyttö onnistui piiloutumaan sängyn alle.

Kun hänen äitinsä makasi verissään ja liikkumattomana lattialla, miehet etsivät kaikkialta tämän tytärtä. Naisen järkyttyneet silmät katsoivat suoraan sängyn alle ja kirkaisuun auennut suu oli yhä auki. Hänen isänsä saapui pahaa-aavistamattomana kotiin ja näki lattialla makaavan vaimonsa ruumiin. Nuo neljä vihaista miestä hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja nämä haavoittivat mies pahasti veitsillään. Kun ne miehet olivat viimein menneet, itkevä tyttö syöksyi isänsä luokse.

Isä jäi henkiin, mutta Saerlicy joutui jo kymmenen vuoden ikäisenä katsomaan sivusta kuinka hänen äitinsä haudattiin. Todella kaunis ja hyväsydäminen ihminen oli murhattu ja isä hautoi kostoa. Hänestä ei kuitenkaan ollut siihen, sillä kukaan ei olisi kasvattamassa hänen tytärtään jos hän itsensä tapattaisi. Kenties Saerlicy, hänen tyttärensä tekisi sen vielä joku päivä.

Äitisi murha täytyisi kostaa, mutta pelkäänpä, ettei minusta ole siihen, tyttöseni. Neuvon nyt sinua: Älä yritä kostaa niille kirotuille konnille, jotka asustavat mökissä metsän pimeydessä. Jos sen teet nyt, on kohtalosi turmiollinen. Sen sijaan odota kun tulet aikuiseksi. Ja anna minun opettaa sinua puolustautumaan tuollaisilta mieshirviöiltä, jotka äitisi hengen aivan suotta riistivät. Jos minä en olisi sattunut silloin palaamaan, niin tiedä vaikka ne olisivat tehneet saman sinullekin, näin isä neuvoi tytärtään eräänä iltana peitellessään tämän petiinsä nukkumaan.

Ei kulunut kauankaan kun isä aloitti tyttärensä kouluttamisen soturiksi. Saerlicy ei oikein tiennyt mitä elämältään halusi, joten tuskin sellaisesta koulutuksesta haittaakaan olisi. Eikä ollutkaan. Kun hänen isänsä oli opettanut kaiken minkä tiesi, kutsui hän avukseen vanhan ja viisaan ystävänsä Grokmodin, joka oli nuorempana ollut suurenmoinen ritari. Saerlicy oppi ja kehittyi hyvin nopeasti. Hän opetteli lukemaan ja kiinnostui kotimaansa historiasta kovasti.

Sinusta tulee vielä suurenmoinen soturi, vaikka nainen oletkin. Ja vaikka naiset paikka yleensä onkin kotona, Grokmod oli kerran sanonut.

Saerlicyn isän nimi oli Armoe Aarbourin poika ja äitinsä oli ollut Dosanil Rekumilin tytär. Aarbourin suvun mustatun maineen vuoksi kovin moni ei heistä välittänyt ollenkaan. Armoe oli heille kuin ilmaa, jonka toivoivat pian vain kuolevan pois. Vanhemmat olivat pitäneet tyttärensä enimmäkseen kotona poissa muiden luota, kuten tekivät suojelevat vanhemmat. Nyt kun äiti oli poissa, isä oli hieman muuttanut periaatetta. Hän ei vain jaksanut olla niin tarkka kuin Dosanil oli ollut. Saerlicy kuljeskeli usein yksikseen meren rannalla, eikä hänellä ollut ystäviä. Hän koki itsensä aina välillä yksinäiseksi, mutta hän oli vahva tyttö, josta oli vähitellen tulossa nainen ja todella kaunis sellainen.

Muutamassa vuodessa Saerlicystä kasvoi nainen, jonka pituus kasvoi yli isänsä mittojen. Hänen rintansa kasvoivat ja hänen ruumiinsa muotoutui kurvikkaaksi ja kauniiksi. Isällä ja tyttärellä meni erittäin hyvin, kunnes Armoe yllättäen sai oudon kohtauksen ja vajosi kotinsa lattialle. Saerlicy tunsi vain kylmyyttä isänsä ruumiissa ja tämä oli kuollut siihen paikkaan. Hän itki useita viikkoja yksikseen, eikä kukaan edes kunnioittanut hänen isäänsä. Saerlicy tunsi vihaa kotikyläänsä kohtaan, sillä se oli oikeastaan ollut varsin epämiellyttävä paikka.

Tuo nuori nainen haaveili usein meren ylittämisestä ja rakkauden löytämisestä, mutta täällä se ei häntä odottanut. Vielä yli vuoden verran kaikesta tapahtuneesta huolimatta Grokmod opetti häntä, kunnes sairastui vakavaan sairauteen, joka tappaisi miehen muutamassa vuodessa.

Saerlicy oli nyt yksin julmassa maailmassa, eikä se ollut mitenkään erityisen miellyttävä tilanne. Hänen vanhempiensa kuolemat olivat olleet niin hirvittäviä kokemuksia, että välillä myös hänestä tuntui hyvältä ajatukselta liittyä kuolleiden joukkoon. Mutta vahvana naisena hän luopui moisista ajatuksista.

Eikä muuta kerrottavaa Saerlicyn menneisyydestä ollutkaan, sillä hänen todellinen tarinansa alkoi vasta nyt. Hän oli saanut kaiken tarvitsemansa opetuksen, jotta selviytyisi elämästään yksinään. Hän ei pahemmin piitannut Jumalasta, sillä Hän oli vienyt tältä vanhemmat jo niin varhaisessa vaiheessa, varsinkin äidin. Äidin kuolema oli ollut murhamiesten syytä, kun taas isän kuolema oli ollut täysin luonnollinen. Aikaansa ei voinut koskaan tietää, sillä kuolema korjaisi ennen pitkää jokaisen. Tämä punahiuksinen nuori nainen oli päättänyt pitkän harkinnan jälkeen ottaa ja lähteä Frahugirin kylästä. Se varmasti olisi tälle nuorelle naiselle parasta.

Saerlicy kaipasi kunnon ystäviä. Kun niitä ei näkynyt täälläpäin, hänen olisi lähdettävä etsimään heitä muualta. Kyläläiset eivät piitanneet hänestä ja ilkkuivat vain ilkeästi nähdessään paholaisen tyttären kulkevan rievuissaan. Kaiken lisäksi hän oli liian köyhä lähteäkseen matkaan, sillä hän kuolisi viikossa nälkään. Grokmod oli luvannut antaa hänelle jonkin verran kulta- ja hopearahoja, jotta saisi kaiken tarvitsemansa. Mökki olisi myytävä, mutta kukapa nyt Armoe Aarbourin pojan talon ostaisi? Ei kukaan tuosta hullujen kylästä ainakaan. Sellaisena hän Frahugiriä piti ja tulisi aina pitämään. Tulevaisuus tuskin tekisi Frahugiristä paljon parempaa kuin se nyt oli.

Tuntui, että maailma oli vain muuttunut synkemmäksi ja julmemmaksi Saerlicyn vartuttua naiseksi. Hän oli päättänyt muuttaa pukeutumistaan, sillä hame ei oikein sovi soturille. Vielä yhden talven hän vietti isänsä ja äitinsä autiossa mökissä, jossa hänen seuranaan olivat vain lapsuuden ja nuoruuden iloiset ja surulliset muistot, ja tietenkin pimeys, jota hän ennen oli niin hirveästi pelännyt. Se ei huolestuttanut häntä, vaikka tuosta mökin toisessa päässä sijaitsevasta puisesta ja salvatusta ovesta voisi tunkeutua sisään vaikka mikä. Monet kerrat hän näkikin painajaisia ihmissusista.

Näin päättyi Saerlicyn nuoruus, vaikkei hän ollut vasta kuin kahdenkymmenenkahden ikäinen. Nyt tämän nuoren naisen oli tullut aika valmistautua hyvin toisenlaiseen elämään.

2. Lähdön aika

Auringontäytteisen kevään viimein saapuessa Saerlicy oli hieman piristynyt, vaikka hän olikin joutunut painimaan tosissaan ajatustensa ja useiden erilaisten masennustilojensa kanssa. Pian hän lähtisi, jättäisi viimein tämän kylän lopullisesti, mutta tietämättä ollenkaan minne mennä. Eräänä iltana hän meni tapaamaan isänsä ystävää Grokmodia, joka makasi petillä. Vaimo ja lapset hoitivat häntä parhaansa mukaan, mutta tauti olisi kuolemaksi, eikä siihen olisi olemassa mitään lääkettä.

Saerlicy, onpa hyvä nähdä sinua. Sääli, että lähdet pian pois täältä. Tiedätkö mihin olet matkalla?

Minä en tiedä, mutta en jaksa enää asua Frahugirissä. Olen niin yksinäinen ilman isääni.

Se on valitettavaa, mutta sinä olet aikuinen nainen ja osaat puolustaa itseäsi. Mene vain maailmalle etsimään hyviä ystäviä ja puoliso myös, jotta voit perustaa perheen ja elää onnellisena.

En ole aikeissa löytää puolisoa, minähän olen vielä nuori. Löydän varmasti hyvän paikan asua. Yksin ei ole kiva lähteä, mutta tuskinpa saan tästä kylästä ketään mukaani.

Niin, turhahan täällä on odottaa keneltäkään mitään ystävällisyyttä. Vanhempasi olivat ilmeisesti ainoat ystäväsi minun lisäkseni ja pian minäkin kuolen tähän tautiin. Minun täytyy antaa sinulle jotain vielä ennen kuin lähdet, mies sanoi vakavalla naamalla.

Mitähän se on, herra Grokmod?

Miekka, tikari ja muutama muu hyvin hyödyllinen esine. Maailmassa on niin paljon vaaroja, ettei tuollaisen kauniin tytön ole hyvä liikkua siellä aseettomana.

Olet oikeassa, minä otan ne mielelläni. Olisiko sinulla sattumoisin jotain karttaa, etten aivan eksy matkallani?

Kyllä, myös kartta löytyy. Minä haen sinulle ne tuota pikaa, mies sanoi huokaisten syvään.

Marvoly ja Tombol, tulkaa auttamaan minut jalkeille, hän hihkaisi pojilleen, jotka olivat kumpikin melkein neljänkymmenen vanhoja, sillä olihan Grokmod itse jo lähellä seitsemääkymmentä ikävuottaan.

Isä, sinun ei olisi hyvä nousta sängystä, mutta omapa on jääräpäisyytesi kuten aina, Marvoly totesi huolehtivaisesti ja hänen kasvoillaan näkyi huolestuneisuus.

Antakaa tytölle ne mistä oli puhetta, Grokmod käski.

Tässä!, Tombol sanoi ojentaessaan noin metrin pituista kääröä Saerlicylle.

Kiitos kaikesta, Grokmod. Olet tehnyt paljon hyväkseni, en tiedä kuinka sinua voisin kiittää.

Ei sinun tarvitse, tyttö pieni, vaikket sinä niin pieni enää olekaan. Sinulla on isäsi silmät ja äitisi kauneus. Toivottavasti elämäsi muuttuu paremmaksi kuin täällä. Nyt voit mennä, mutta jää toki lounaalle kanssamme, sillä vaimoni Sarmyl tuo pian ruuan pöytään.

Voi kiitos, minä jään tunniksi tahi pariksi, tyttö sanoi hymyillen ja jäi heidän luokseen.

Ai niin, tietysti sinä tarvitset oman hevosen kun lähdet. Saat valita vapaasti tallistamme sen itsellesi. Asetu siis pöytään kanssamme, Grokmod sanoi ja niin he asettuivat pöydän ääreen. He söivät tunnin. Saerlicy nousi pöydästä ja kiitti pian sen jälkeen.

Kiitos kaikesta, Grokmod, Sarmyl, Marvoly ja Tombol. Nyt minä lähden sitten maailmalle. Frahugir ei ole enää kotini, mutta tulen varmasti joskus käymään täällä.

Ja olet varsin tervetullut taloomme, vaikka isäämme et ehkä enää tapaa.

Täällä on aina sinulle ruokaa jos palaat. Jää hyvästi!, Sarmyl sanoi ja halasi häntä kevyesti.

Minä en oikein löydä tarpeeksi hyviä sanoja sanottavaksi. Sanon vain, että ole hyvin varovainen matkatessasi. On paljon vaaroja, jotka ovat monilta unohtuneet, isäntä sanoi.

Minä ja Tombol saatamme sinua muutaman virstan verran, vai sopiiko se neidille?, Marvoly kysyi naisen heittäessä kaavun harteilleen ja piilottaessaan päänsä hupun sisään.

Kaikin mokomin, olette hyviä miehiä. Lähdetään nyt, nainen sanoi ja lähti kohti tallia, josta valitsi mustan orin, jonka häntä ja harja olivat valkoiset. Hevosen nimi oli Fracy, jolla hän oli muutaman kerran ratsastamista harjoitellut. Hevonen piti hänestä heti, eikä vastustellut millään tavalla. Hän lähti oitis tielle Marvoly ja Tombol perässään.

Minne sinä olet ajatellut aluksi mennä, sillä on jo iltapäivä pitkällä, eikä pimeän aikaan ole mitenkään turvallista yksin kuljeskella metsien lähistöllä?, Tombol kysäisi.

Varmaankin Domevoriin. Sen jälkeistä minun täytyy miettiä sitten siellä. Eiköhän tieni minut jonnekin kuljeteta, vaikka seikkailuihin kenties.

Pidä aina ase lähettyvilläsi, sillä koskaan ei tiedä milloin sitä käyttämään joudut. Monet ystävämme eivät ole koskaan palanneet takaisin matkoiltaan. Toivottavasti sinulle suodaan parempi onni. Nämä ovat sitten hyvästit, Saerlicy Armoen tytär, Marvoly sanoi surullisena.

Minun oikeastaan harmittaa kun en aiemmin tutustunut teihin paremmin. Meistä tuli ystäviä näin myöhään. Minä taidan jatkaa tästä yksin, kiitos teille kaikesta. Pitäkää huoli vanhempieni talosta, myykää se vaikka jollekin. Eihän sitä kukaan tarvitse enää. Lupaan tulla tapaamaan teitä ennen kuin tulette isänne ikään. Jos rikon lupaukseni, olen melko varmasti kuollut tai unohtanut teidät kokonaan. No tuskinpa sentään unohtanut, Saerlicy sanoi hymyillen. Silloin heidän tiensä erkanivat ja Saerlicy oli nyt täysin omillaan.

Ilta pimeni nopeasti ja Saerlicyn synkkä varjo venyi hirvittävän pitkäksi. Domevorin portti ei ollut enää kaukana. Hän oli käynyt tuossa kaupungissa vain kerran isänsä kanssa kuusi vuotta sitten. Kaukaiset maat olivat Saerlicylle tuntemattomia ja häntä kiinnosti suuresti niissä vieraileminen. Se ei ollut aikaisemmin mahdollista, mutta nyt hän saisi vapaasi mennä ihan minne vain haluaisi. Parempi elämä odottaisi häntä kenties jossain. Eiväthän Armoe ja Dosanil kasvattaneet häntä huonosti, mutta silti häntä jossain odotti valoisampi tulevaisuus. Tuskin hän olisi jättänyt kotiaan jos nämä yhä eläisivät. Hän ei kuitenkaan voinut mennä takuuseen tulevaisuutensa vaarallisuudesta jossain muualla.

Myöhään illalla hän sitten saapui Domevorin porteille, jotka olivat jo kiinni. Muutamat sotilaat tarkkailivat häntä hyvin mielenkiintoisina.

Kuka siellä ja mitä haluat? Tiedät varmasti, ettei näin myöhään illalla mielellään lasketa ketä tahansa sisään kaupunkiimme!, yksi hihkaisi.

Minä olen Saerlicy Armoen tytär läheisestä Frahugirin kylästä. Tarvitsen vain leposijaa yhdeksi yöksi, en muuta. Minä jätin kotini, enkä palaa sinne enää takaisin. Olen matkalla länteen, joten minusta ei koidu teille mitään vaivaa. Olkaa kilttejä ja laskekaa minut sisään.

Hyvä on, mutta kaltaisesi neidon ei ole hyvä liikkua yksinään näin myöhään illalla. Altistut suurille vaaroille jos aiot aivan yksinäsi matkata lähteen.

Arvostan huolenpitoanne, mutta minä pärjään ihan hyvin. Minä en halunnut jäädä Frahugiriin, sillä minun vanhempani eivät…enää elä, Saerlicy totesi varsin synkkänä.

Domevorissa on turvallista yöpyä, mutta länteen mentäessä ei ole varmastikaan näin hyvää palvelua, portinvartija sanoi saattaen hänet sisään portista, jota ei avattu kokonaan.

Jos sinä kannat aseita, ei sinun tarvitse niistä luopua, rinnalla kävellyt ritari mainitsi.

Olette kovin ystävällisiä, en olisi uskonut, että tuollaisia miehiäkin löytyy.

Et ole ilmeisestikään käynyt koskaan juuri missään kotikylääsi kauempana.

Enpä juuri, kerran kävin täällä isäni Armoen kanssa.

Minä menen nyt omaan mökkiini lepäämään, jotta jaksan taas huomenna hoitaa velvollisuuksiani, joita portinvartijalla on. Nuku hyvin. Tämä ritari vie sinut parhaaksi katsomaansa majataloon. Me tapaamme kun jatkat matkaasi, portinvartija sanoi ja kääntyi poispäin. Ritari sen sijaan jatkoi kävelyään Saerlicyn rinnalla.

Minne minä pistän hevoseni, herra?

Ei hätää, jos viivyt vain yhden yön, voi se odottaa majatalon edessä. Muutamien majatalojen isännät pitävät mielellään hevosestasi huolen. Minä olen muuten Garmort.

Jos totta puhutaan, niin minä en tiedä yhtään minne olen menossa kun täältä lähden. Ei minulla ollut pahemmin halua jäädä kotiin. Siellä minulle ei ole edes ystäviä, Saerlicy sanoi ja huomasikin tuntevansa jotain tuota ritaria kohtaan. Rakkauttako? Ei, oli liian aikaista.

Olen tavannut monia jotka eivät ole tienneet minne ovat matkalla. Maailma on iso paikka, jos saan sanoa. En voi tietää ettetkö sinä osaa puolustautua rosvoilta ja muilta hulluilta, mutta voisin lähteä mukaasi ihan kaiken varalta, Garmort sanoi yllättävän tuttavallisesti.

Ei, sinuna en alkaisi noin tuttavalliseksi, ethän edes tunne minua. Voisit lähteä mukaani, mutta meinasin matkata aivan yksikseni. Jättäisitkö velvollisuutesi noin vain?

Kyllä vain, olen ollut täällä koko ikäni ja haluaisin lähteä jonnekin muualle. Tuossa on kuitenkin majatalo, missä sinä voit yöpyä. Missään ei ole turvallista naisen liikkua yksin, joten olisin turvanasi kun kerran sinulla ei muitakaan ystäviä.

Minä mietin sitä huomiseen ja kerron kyllä sitten mitä olen mieltä. Vaikka olenkin nainen, en ole mitenkään kykenemätön puolustamaan itseäni, sillä isäni ja hänen ystävänsä, joka on kokenut ritari, opettivat minut puolustautumaan soturin lailla.

Jos saan kysyä, kuka on tuo kokenut ritari? Eihän se tietenkään minulle kuulu.

Eihän siinä mitään. Hänen nimensä on Grokmod…

Grokmod, vieläkö se pirulainen elää? Hänhän oli täällä Domevorissa pidetty mies, kunnes lähti viettämään vanhoja päiviään Frahugiriin perheineen. Puhuin hänen kanssaan usein.

Hän opetti minua ja arvostaa minua suuresti, mutta hän on vakavasti sairas, joten hän voisi ilahtua jos poikkeaisit hänen luonaan.

En minä voi, jos lähden sinun mukaasi. Hyvää yötä sitten, hyvästi, mies sanoi ja jätti hänet yksin hevosensa Fracyn kanssa. Moerin Majatalo-nimikyltti roikkui edessä kohoavan nelikerroksisen majatalon oven päällä. Hän astui sisään pistettyään hevosensa kiinni köydellä puuhun, joka oli hevosia varten.

Tervetuloa minun, eli Moerin Majataloon. Hyvin on myöhäinen ajankohtasi tulla, mutta mitäpä se minulle kuuluu, portinvartija on todennut sinut vaarattomaksi vierailijaksi, sanoi vanhahko mies, joka haukotteli tiskinsä takana.

Älä kysele mitään, minä olen kovin väsynyt ja haluaisin huoneen ainakin yhdeksi yöksi. Kai sinulla on vapaita huoneita tarjolla?

Onko sinulla kumppaneita, jotka myös tarvitsevat huoneensa?

Ei, minä tulin yksin.

Tuollainen tyttökö liikkuu yksin? Sinä se et taida vaaroista välittää laisinkaan. Voisit olla vainaa jo. Kai sinä olet sentään aikuinen, sillä alaikäisille en tarjoa huonetta?, isäntä Moer sanoi ja se loukkasi naista jonkin verran.

Minä liikun yksin, mutta mitä se sinua liikuttaa? Hoida vain omat asiasi. En minä mikään lapsi ole, olen kaksikymmentäkaksi, enkä mitään pentu.

Enhän minä tarkoittanut…

Siltä se vain kyllä vaikutti. Et taida välittää tuon taivaallista naisten tunteista. Minä en…halua puhua kanssasi, haluan vain huoneen, ja vähän äkkiä!

Joo, joo. Ei tarvitse hermostua. Tässä on avain huoneeseen 34. Hyvästi, mies sanoi ja poistui suoraan omiin makuutiloihinsa. Saerlicy ei oikein tiennyt miten suhtautua isäntään, mutta mitäpä hän siitä välitti?

Hän nousi portaat toiseen kerrokseen ja astui huoneeseen 34, joka ei ollut kovin suuri, eikä liian pienikään. Ensimmäisenä Saerlicy riisui tumman kaapunsa. Hän levitti käärön sängylle, jossa oli metrin pituinen miekka ja pergamenttikäärö, joka oli tämän maan kartta, mutta ei sen laajempi. Lisäksi sieltä löytyi muutama veitsi ja pieni rasia, jossa oli monta kymmentä kultarahaa, joista riittäisi useaksi kuukaudeksi. Hän otti miekan käteensä ja se kimalteli kynttilän valossa kuin uusi.

Grokmod oli tehnyt sen itse aikoinaan ja siinä oli hienoja kaiverruksia. Terä oli pitkä, mutta aika ohut, että miekkaa olisi kevyt käsitellä. Sen kahva oli hyvin muotoiltu. Miekka oli tietysti tupessa, joka oli hyvin vaatimaton. Saerlicy ihaili miekkaa ja huitaisi sillä muutaman kerran ennen kuin pani sen pois käsistään. Hän mietti jonkin aikaa, että suostuisiko ottamaan Garmortin mukaan matkalleen. Mukavaltahan tuo mies vaikutti, toisin kuin majatalon isäntä. Hän paneutui makuulle sänkyyn ja vaipui oitis uneen.

3. Kaksi kulkijaa

Seuraava aamu sarasti hyvin synkkänä ja pilvisenä Domevorin kaupungissa. Saerlicy oli nukkunut hyvin ja heräili parhaillaan. Hän kuitenkin makasi yhä sängyllä ajatuksissaan. Hän oli tullut siihen lopputulokseen, että Garmort saisi lähteä hänen mukaansa. Aina olisi parempi kaksin kuin yksin. Kaksi tuntia kului vielä, ennen kuin Saerlicy oli valmis jättämään Domevorin taakseen. Hän talutti parhaillaan Fracyä portin suuntaan. Äkkiä hänen takaansa kuului hevosen hirnunta. Nainen kääntyi katsomaan ja näki Garmortin ratsastavan hurjan nopeasti valkoisella hevosellaan hänen luokseen, ja mies sai töin tuskin hevosensa pysäytettyä.

Anteeksi, olin törmätä sinuun. Ja anteeksi, että olen myöhässä. Minä olen lähdössä mukaasi. Pelkäsin jo, että ehdit lähteä yksinäsi. Haluatko minut mukaasi?

Tietysti haluan, sinähän olet varsin miellyttävää seuraa, Saerlicy sanoi ja naurahti.

Kiitos kohteliaisuudesta, arvon neiti.

Älä puhuttele minua noin, vihaan sitä, nainen sanoi virnistäen.

No Saerlicy sitten. Sinulla on muuten varsin kaunis ja mystinen nimi, mahtaako sillä olla jotain symbolista merkitystä? Olen vain utelias.

Isäni kertoi kun olin nuori, että Saerlicy tarkoittaa urheaa sankaritarta, mutta minä tuskin olen sellainen. En ole edes surmannut ketään eläessäni.

Älä nyt, urhea ei tarkoita välttämättä sellaista, joka on tappanut paljon rosvoja. Sinä saatat hyvinkin olla se nimeesi kätkeytyvä urhea sankaritar. Tiesitkös, että olet varsin kaunis nainen.

Noh, jätetäänpäs tuollaiset kohteliaisuudet. Ensinnäkin en halua olla kanssasi mitään muuta kuin ystävä, jos sinulla on jotain mielessäsi. Yritätkö iskeä minua?

Hah, emmehän me edes tunne toisiamme. No, jos tunnet olosi ahdistuneeksi seurassani, voithan toki lähteä yksin. Mutta minä tarjoan apua parhaani mukaan ja tilanteen vaatiessa sitä.

Ei, päinvastoin. Minä voin hyvinkin tarvita miekkaasi puolustamaan henkeäni. Siksi minä kohotan omani suojellakseni sinun henkeäsi.

Onko sinulla oikein miekkakin, Saerlicy?

On tietysti, Grokmod antoi vanhan miekkansa minulle.

Mutta nyt minä menen ja tule perääni omalla hevosellasi, mies sanoi ja lähti liikkeellä. Saerlicy nousi Flacyn selkään hitaanlaisesti. Portinvartija pysäytti hänet portilla.

Hei, Saerlicy Armoen tytär. Lähdet siis kunnia-arvoisen lordi Garmortin kanssa. Hän on hyvä mies, aina ollut ja häneen voi luottaa. Häntä parempaa matkakumppania et hevillä löydäkään. Oikein hyvää matkaa sinulle ja koeta selvitä maailmassa. Tule käymään joskus, olet tervetullut Domevoriin aina. Ainakin niin kauan kuin minä elän. En kertonutkaan eilen, että nimeni Artadorft. Jää hyvästi, nuori neito. Löydä hyvä mies jostain ja elä hyvä elämä, Artadorft sanoi ja siirtyi syrjään antaen heille tilaa.

Niin minä aionkin, herra portinvartija Artadorft!, nainen vastasi ja poistui iloisesti hymyillen huppunsa varjoista. Silloin muutamat vesipisarat tippuivat taivaalta ja sade oli alkamassa, mutta ei se tuota naista haitannut. Saerlicy oli yllättynyt siitä, että portinvartija puhui hänelle kuin omalle tyttärelleen. Ilmeisesti hänellä ei ollut omaa tytärtä ja sen vuoksi halusi olla niin kohtelias ja ystävällinen tuntemattomille naisille, mutta ratsastettuaan Garmortin kiinni, hän sulki Artadorftin mielestään. Tuskin yli kolmekymmentä vuotta vanhempi mies kelpaisi hänen ystäväkseen, tai niin hän itse ajatteli. Olihan mies hurjan ystävällinen. Toisaalta saattoihan hän olla muita kohtaan töykeä ja olikin varmasti. Tuskin Saerlicy halusi vaivata sen enempää päätään onnettomalla portinvartijalla, joka piti häntä jollain sairaalla tavalla tyttärenään tai jopa vaimonaan, vaikkei tämä mitään sellaista sanonutkaan, olemus vain paljasti miehen synkimmät ajatukset.

Saerlicy vain ansaitsisi ikäisiään ystäviä, vaikka ei iällä merkitystä tuossa mielessä juuri olisikaan. Garmort oli lähempänä Saerlicylle mieluisempaa kumppanin ikää, mutta nainen oli epävarma hänenkin suhteensa ainakin näin alkuvaiheessa. Iltapäivä saapui pian, eikä Domevorista enää näkynyt jälkeäkään. Se oli kadonnut. Uusi maailma kohosi edessäpäin. Viimein auringon säteet pääsivät tuomaan valoaan pilvien lomasta. Päivästä tuli kauniin kostea ja raikas. Sateen jäljiltä maailma tuntui jotenkin tuoreelta, vasta syntyneeltä.

Missä me nyt olemme?, Saerlicy kysyi tarkkailtuaan tietä, joka nousi ja laski kuin meren aalto. Alue koostui lähinnä rinteistä toisensa perään ja puita kasvoi vain harvakseltaan, eikä minkäänlaisesta asutuksesta ei ollut merkkiäkään.

Olemme nyt Faradogin metsätiellä. Ympärillämme ovat Faradogin metsät. Et ole tainnut käydä täällä saakka ennen, vai?

Ei, nyt minä olen kauempana kotoani kuin koskaan ennen. Se vähän pelottaa, mutta ehkä siihen tottuu sitten vähitellen. Ehkä tämä tuo elämääni sitä, mitä olen kaivannutkin. Olisin kuitenkin lähtenyt pois kotoani, vaikken olisi sitä nyt tehnytkään. Miten on, Garmort, miten pitkälle sinä olet valmis matkaamaan kanssani?

Aina maailman ääriin saakka, siitä voit olla varma.

En olisi uskonut, että ystäviä on näin helppo saada. Frahurigissä se ei todellakaan ollut näin helppoa. Ihmiset siellä tuskin huomasivat minua, vaikka kaunis olenkin. Olisin kiinnostunut kuulemaan jotain sinusta ja ennen kaikkea menneisyydestäsi. Sinullahan on varmasti paljon enemmän kokemusta. Kerro seikkailuistasi. Minulle tämä on vasta ensimmäinen.

En tiedä mistä aloittaisin, Saerlicy. Kuten jo kerroin, olen lähes koko ikäni toiminut ritarina Domevorissa. Minua puhutellaankin nykyisin lordi Garmortina. En ole kuitenkaan tehnyt paljon tämän maan tai kuninkaan hyväksi. Ikää minulle on kertynyt tuollaiset neljäkymmentäyksi vuotta. En muista oikein mitään seikkailuja, paitsi sen kun jouduin kerran taistelemaan yksin kymmentä peikkoa vastaan, olin vasta viidentoista.

Hurjaa, kuinka sinä selvisit niiden kynsistä hengissä?, Saerlicy kysyi osoittaen suurta kunnioitusta nyt jo tuota miestä kohtaan.

En minä oikeastaan selvinnytkään, sillä kuolin…tarkoitan, että tekeydyin kuoliaaksi. Kun ne poloiset meinasivat paistaa minut ja syödä suihinsa, metsästäjien jouset surmasivat ne. Sen koommin en ole peikkoja täällä tavannut. On tietenkin olemassa paljon peikkoja vaarallisempiakin olentoja, joista useimmat välttävät päivänvaloa. Vaikka aikaa olisikin ollut, en ole kovin hirveästi seikkaillut, enkä matkannut juuri näitä seutuja kauemmaksi. En ole koskaan ylittänyt Dumlyercin merta, mutta sen aion vielä tehdä. Ehkäpä sinun kanssasi sen ylitän. Vain viikon matkan päästä meidän tiemme päättyy rannikolle. Aiotko pitää saman suunnan koko ajan? Ainahan voisi mennä pohjoiseen. Jotkut pelkäävät merta.

Minä rakastan merta, olen kulkenut nuoruuteni meren rannalla, sillä kotini sijaitsee aivan sen rannalla. Muutaman kerran isäni kanssa kävin kalastamassa. Mutta en ole koskaan käynyt syvemmillä vesillä. Olen päättänyt, että kuljen länteen, vaikka se vaatisi meren ylittämisen. Haluan nähdä millainen maailma on sen toisella puolen. Meri on niin valtava paikka, että se tavallaan pelottaakin. Myrskyn kouriin ei ole hyvä joutua.

Me siis ylitämme Dumlyercin meren. Tästä tuleekin melkoinen seikkailu. Onneksi pääsin mukaasi. Mutta eiköhän meidän olisi kohta aika levätä ja tehdä nuotio, mitäs sanot?

Jatketaan vielä muutama tunti, niin katsotaan sitten. Eihän meille minnekään ole kiire, vaikka minulla onkin salaperäinen tunne, että meillä olisi kiire, Saerlicy sanoi. Sen jälkeen he olivat puhumattomina pitkän tovin.

Illan koittaessa he pysähtyivät ja tekivät nuotion. Hitaasti, mutta varmasti aurinko väistyi ja pimeyden varjot pitenivät heidän ympärillään. Varjot leikkivät nuotion valossa. Tuuli teki varjoista aavemaisia. Oli varmaa, että jokin pimeydessä tarkkaili noita kahta pahaa-aavistamatonta kulkijaa, jota vastaan he olivat kuitenkin valmiina puolustautumaan kuolemaansa asti.

Synkkä on ilta, suorastaan aavemainen, Saerlicy viimein sanoi. Jostain syystä hevoset olivat vähän rauhattomampia kuin normaalisti, mutta ne rauhoittuivat lopulta.

Tuuli sen tekee, me olemme aivan turvassa tässä näin. Näissä metsissä en ole juuri vaaroja kohdannut, jollei metsän eläimiä oteta lukuun. Eiköhän nukuta nyt?

Joo, minua väsyttääkin jo aika lailla. Hyvää yötä, nainen sanoi. He molemmat vaipuivatkin pian uneen. Garmort nojasi puuhun ja Saerlicy makasi kaapuunsa kääriytyneenä nuotion vieressä.

Seuraava aamu sarasti noin viisi tuntia sen kun he olivat nukahtaneet. Hyväksi onnekseen he välttyivät metsässä asustavien olentojen hyökkäyksiltä. Kun Garmort heräsi, hän ei nähnyt seuralaistaan missään. Huolestunut ritari hyppäsi jaloilleen, otti miekkansa ja jousensa ja juoksi metsikköön. Mies tunsi olonsa helpottuneeksi kuullessaan Saerlicyn kauniin laulun lammelta, jonne laski pieni vesiputous. Nainen oli pesulla, siitä kävi todisteeksi vaatteet ja aseet, jotka lojuivat rannalla. Garmort katseli naisen selkää hetken aikaa ja meni lähemmäksi.

Siellähän sinä olet, Saerlicy. Ehdin jo huolestua, hän sanoi. Saerlicy sukelsi lampeen ja nousi pintaan kädet rintojensa edessä, kunnes antoi kauniiden punaisten hiustensa valahtaa rintojensa päälle peitoksi.

Garmort, voisitko sinä…kääntyä? Olethan herrasmies, nainen sanoi hymyillen. Mies kääntyi selin ja antoi Saerlicyn pukeutua.

Lauloit todella kauniisti, ystäväiseni.

Niinkö, ei kukaan ole kehunut lauluani, paitsi isäni Armoe. Olin uimassa ja peseytymässä täällä. Mene sinäkin, jos haluat. Vesi on lämmintä. Jokaisenhan täytyy joskus peseytyä.

Olet oikeassa, minä menen uimaan hetkeksi, mutta en viivy kauaa. Käännythän sinä nyt poispäin? En minäkään katsellut sinua kun olit alasti, Garmort sanoi ja pulahti riisuuduttuaan veteen, joka ei ollut kovin syvää, vain vyötäröön asti. Saerlicy naureskeli oikein kunnolla. Hänellä oli tosi harvoin ollut niin hyvä mieli aiemmassa elämässään. Oli osoittautunutkin varsin hyväksi valinnaksi ottaa lordi Garmort mukaan. Missähän Saerlicy olisi ilman häntä? Reilun viiden minuutin pulikoinnin jälkeen mies nousi vedestä ja pukeutui.

Sinä se et kauan siellä pulikoinut, minä olin tunnin ainakin. Jätin sinut nukkumaan, sillä en raaskinut herättää. Heräsin jo kolmisen tuntia sitten. Eiköhän nyt haeta hevosemme ja jatketa matkaa? Miten sinä olet asian ajatellut, Garmort?

Eihän se ole laisinkaan minun asiani, vaan sinähän se saat päättää ihan vapaasti. Sinähän se tässä pomo olet, vaikka nainen harvoin on se, joka määrää, jollei kuningattaria oteta lukuun.

Mutta kun minä en tiedä mitä haluan. Olen vain epätoivoinen nuori nainen, joka jätti kotinsa, muttei tiedä yhtään minne voisi asettua asumaan. En ole mikään soturi, olen vain ilmaa. Sen käsityksen sain ainakin kotona Frahugirissä, nainen sanoi yllättäen masentuneeseen sävyyn ja Garmort otti hänet syleilyynsä.

Älä nyt, Saerlicy kulta. Olet kyllä minusta melkoisen paljon enemmän kuin ilmaa. Sinä olet suorastaan enkeli ja parasta mitä minulle on sattunut koskaan. Älä käsitä väärin. Olemme vain ystäviä, niinhän sinä annoit ymmärtää. Olen tavannut elämässäni liiaksi petollisia naisia, mutta huomaan sen selvästi, ettet sinä ole sellainen. Minä olen jo vanha mies sinuun verrattuna.

Höpsis, sinähän olet mies parhaassa iässä, niin kuin isänikin aikoinaan. Aivan sama, vaikka koko muu Frahugir piti häntä kuinka mitättömänä hyvänsä. Olen hänen vertaan ja ylpeä siitä. Olet varsin oikeassa, Garmort, minä en ole petollinen. Oletko sinä?

En ole, en todellakaan. Minä luotan sinuun ja sinun täytyy luottaa minuun.

En oikein tiedä pystynkö siihen, Garmort, sillä en ole luottanut keneenkään koko elämäni aikana, paitsi vanhempiini ja siihen vanhaan sankariin, Grokmodiin ja hänen poikiinsa. Hekin ovat suunnilleen sinun ikäisiäsi. Minä olen kaksikymmentäkaksi, täytänkin aivan pian kaksikymmentäkolme vuotta. Olet ensimmäinen kunnollinen ystäväni ja uskon henkeni sinun käsiisi, vaikken kunnolla luotakaan sinuun vielä.

Emmehän me ole tunteneetkaan kolmea päivää pitempään. Minä osoitan, että olen luottamuksesi arvoinen. En valehtele, enkä petä sinua millään tapaa. Lähdetään nyt matkaan, pääsemme pian pois Faradogin metsistä. Sen jälkeen meitä odottaa Mirablyerbil.

Mikä on Mirablyerbil?

Muinainen autiokaupunki, joka on uudelleen asutettu reilut sata vuotta sitten. Mirablyerbil on kuuluisa kaupunki, ja on suorastaan ihme, ettet sinä ole siitä kuullut puhuttavan. Se olkoon siis seuraava päämäärämme. Sen näkeminen on kyllä paljon parempaa kuin kuuleminen. Pidät siitä varmasti, Garmort sanoi ja lisäsi hevosensa nopeutta hiukan.

Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo salaperäinen Mirablyerbil. Sinne siis tiemme käykööt. Nyt kun kuljen tulevat ainakin paikat tutuiksi. Houkutus on suuri ylittää meri. Yksikään vaara ei ole vielä vastaan kävellyt. Tulet kyllä pitämään tästä, Saerlicy sanoi innokkaana.

4. Laiva yössä

Kuun loistaessa horisontissa lipui purjelaiva aavemaisesti tyyntä merta pitkin. Yö oli todella synkkä ja täynnä taikaa. Laivan kapteeni oli nukkumassa hytissään vaimonsa kanssa, ja kannella liikuskeli vain kymmenkunta miehistön jäsentä, jotka eivät olleet saaneet unta. Laiva ohitti hitaasti, mutta varmasti La Werguerzin saariston, joilla ei ihmisten tietojen mukaan ollut asutusta. Karilla kuitenkin näkyi muutaman laivan jäännökset, joiden miehistön kohtaloa ei voinut kukaan tietää. Ehkä he olivat kuolleet kauan aikaa sitten, tai elivät noilla saarilla parhaillaan, elleivät olleet onnistuneet pääsemään takaisin omiin maihinsa. Merimiehet eivät kiinnittäneet juurikaan huomiota saaristoon, eikä laivojen jäänteisiin rantojen läheisyydessä. Salaperäinen kohtalo saattaisi pysäyttää tämänkin laivan ja syöstä tuhoon heidät kaikki.

Aivan huomaamatta merestä nousi jotain ja niitä oli kymmeniä. Ne tarttuivat laivaan jonkinlaisilla imukuppimaisilla raajoillaan ja kantoivat koukkumaisia miekkoja. Hetkeä myöhemmin ne alkoivat nousta laivaan. Kun muutamat merimiehet huomasivat ne, oli jo aivan liian myöhäistä tehdä mitään. Miehet päätyivät kuolleina mereen, tai hyvin varmasti jonkin meressä elävän ravinnoksi. Nuo merestä nousseet olennot olivat Ginks’Quefyruers-petoja, jotka olivat tuntemattomia olentoja tässä maailmassa. Ne olivat asuneet kuiluissa meren pohjassa aina muinaisista ajoista asti. Jokin oli saanut ne liikkeelle ja jokainen noille saarille eksynyt ei selviäisi hengissä. Kenties nuo paholaismaiset merihirviöt rantautuivat maihin, vaikka niiden kidukset olikin tarkoitettu hengittämiseen veden alla.

Muutamat merimiehistä olivat kuitenkin huomanneet ne ja paenneet kannen alle. Laivassa syntyi kauhea paniikki ja kapteeni hälytettiin oitis jalkeille.

Mitä kummaa on tekeillä?, hän kysyi.

Kimppuumme hyökätään, mutta emme ehtineet nähdä mikä hyökkäsi. Kuusi miestä jo yli laidan ja olen varma, että heidät tapettiin vain muutamassa sekunnissa,