Mies ja Punapartaiset Herrat

By Toivo Pekkanen

Kuuden kertomuksen kokoelma kertoo nimeämättömän Miehen vaiheista Punapartaisten Herrojen silmätikkuna. Punapartaiset Herrat on salaperäinen yhteisö, joka kiinnittää huomionsa Miehen radikaaliin ajatusmaailmaan.Sanotaan, että Punapartaiset Herrat ovat johtajien tekemien päätösten takana. He ylläpitävät luokkayhteiskuntaa, säätyjä ja sosiaalista hierarkia. Eivätkä he pidä siitä, että Mies on tutkinut heidän toimiaan.Mutta mitä Miehelle tapahtuu, kun hänet saadaan kiinni? Punapartaiset Herrat työntävät hänet läpi erilaisten koettelemusten. Satiirisessa teoksessa on myös ripaus runoutta.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 2, 2020
• ISBN: 9788726543209

Book preview

www.egmont.com

J o kauan aikaa ennen kuin Mies vietiin pitkälle matkalle, hänen sydäntään kolkutettiin väkevillä äänillä ja sanoilla:

Ole silmä, joka näkee syvemmälle kuin kukaan toinen. Ole korva, joka kuulee enemmän kuin ainoakaan muu. Ole sydän, joka tuntee herkemmin ja voimakkaammin, osaa rakastaa väkevämmin ja vihata enemmän kuin tavalliset ihmiset. Mutta ennen kaikkea ole omatunto, joka lakkaamatta kolkuttaa, mittaa jokaisen vääryyden, muistuttaa jokaisesta harha-askeleesta, täyttää maailman pyhällä levottomuudella oikean ja jalon puolesta.

Lakkaa elämästä ja kirjoittamasta niin kuin olet tähän asti elänyt ja kirjoittanut. Unohda mikä olet ollut ja tee tyhjäksi kaikki mitä olet kirjoittanut. Anna ajatustesi miekan syöksyä lävitsesi, että kuolisit ja voisit syntyä uudelleen. Pakene pois maailmasta ja ihmisten joukosta ja tule yksinäiseksi korkealla vuorella kuten profeetat, että oppisit näkemään mitä maailmassa todella tapahtuu ja mihin ihmisten jalat heitä todella vievät.

Sillä eikö tehtäväsi ole panna kirjaan heidän oikeat vaiheensa. Ei sitä, minkälaisia he tuntevat olevansa, mitä he kuvittelevat tekevänsä, mihin he luulottelevat menevänsä, vaan minkälaisia he todella ovat, mitä he todella tekevät ja mihin he todella ovat menossa.

He ovat ottaneet kappaleen maata, vetäneet rajan sen ympärille ja sanoneet: Tämä on valtio. Mutta sinun on astuttava valtakunnan rajojen ylitse ja kirjoitettava, että olet tehnyt sen.

He ovat koonneet joukon ihmisiä ja sanonut: Tämä on kansa. Mutta sinun on särjettävä kansakuntien rajat ja kirjoitettava, että olet tehnyt sen.

He ovat vetäneet piirejä vieläkin pienempien ihmisryhmien ympärille ja sanonut: Tämä on luokka, puolue, uskonnollinen lahko tai jokin muu etupiiri. Mutta sinun on astuttava kaikkien näiden rajojen ylitse ja pantava kirjaasi, että olet tehnyt sen.

Mutta miten voisit totuuden kirjoittaa ellet ensin opi sitä tuntemaan, ja miten tuntisit sen, jos liikkuisit vain yhtenä tuhansien joukossa? Mihin osaisi sokea toista sokeaa taluttaa? Maailma on analysoitu tyhjäksi, imetty kuiviin, tutkittu, hajoitettu ja arvosteltu, kunnes siitä on tullut epäuskottava kuori, joka ei enää tarjoa välttämätöntä kiinnekohtaa, tarkoitusta, ainoallekaan teolle.

On noustava korkealle vuorelle, luotava katse kauas ja tajuttava hetken tekojen ja ikuisuuden merkitys. On tartuttava matkasauvaan ja lähdettävä samoamaan kohti tuntematonta. On jätettävä kaikki mitä on. On unohdettava mitä tiede ja taide, uskonto ja filosofia, valtio-oppi ja yhteiskunta ovat aikaansaaneet, koska niitä kannattava maailmankuva on hävinnyt. On löydettävä uusi maailmantunne. Samoin kun on oleva yhdistämätön ero antiikin ihmisten ja meidän völillämme, samoin on oleva ero myös meidän ja tulevaisuuden ihmisten välillä. Nykyinen maailmantunne on jo eletty loppuun, mutta ehkäpä tulevaisuuden idut elävät sen hajoamisen keskellä. Siis yli rajan etsimään sitä, mikä tuleva on.

Ole syvään kyntävä aura,

kynnä peltoja, joita ei ole kynnetty.

Kynnä soita ja korpia,

kynnä rotkoja ja vuoria.

Mutta kaikkein syvimmät vakosi kynnä ihmisten sieluihin.

Niissä yksin itää tulevaisuuden siemen.

Kun Mies oli kuunnellut tällaisia sisäisiä ääniä, johtavien ihmisten ajatuksista eroavia ääniä, häntä ruvettiin epäilemään vaaralliseksi henkilöksi johtajia ohjaavissa salaperäisten Punapartaisten Herrojen piireissä ja hänet pidätettiin. Mutta ennen kuin hänet kuljetettiin Kuolemanlaaksoon, hänet vietiin sitä ympäröiviin pimeihin rotkoihin, joissa silmä ei mitään näe eikä korva mitään kuule ja hänet arvioitiin kuudessa eri kohtauksessa. Ensiksi hänet asetettiin elämänsä aikana eläneitten erilaisten, tavallisten ihmisten hahmoihin ja jokaisen tällaisen kokemuksen jälkeen hänet samalla vietiin myös elämään Punapartaisten Herrojen ja tämän apulaisten luomien erilaisten kohtausten parissa. Näistä oudoista, mutta tosista ja opettavaisista tapauksista tässä kirjassa nyt kerrotaan.

Ensimmäisen kertomuksen

ensimmäisessä osassa kuvaillaan minkälaisissa olosuhteissa ja minkälaisten ylevien aatteiden kannustamana Mies lähti elämänsä taipaleelle; toisessa osassa kerrotaan miten hän joutui kirjojen keskiikäisenä kirjoittajana salaperäisten Punapartaisten Herrojen uhriksi.

1

Massat tulevat

Kuoro:

Pimeyttä, pimeyttä! Likaa ahtailla kujilla, tietämättömyyden sumua alku-unessaan nukkuvissa aivoissa. Höyryn ulvontaa melun ja savun täyttämissä tehtaissa, yhä hurjemmin kiitävien junien vetureissa, yhä mahtavammiksi kasvavien laivojen hiostavissa uumenissa, yhä syvemmälle vuorien sisuksiin tunkeutuvissa kaivoksissa. Lapsi joka leikki ensimmäiset leikkinsä likatunkiolla ja katujen loassa. Nuorukainen joka kasvoi mieheksi kapakoissa ja katutappeluissa. Neitonen joka sai ensimmäisen suudelmansa tahratuilta huulilta. Nuoripari joka aloitti yhteisen elämänsä kellarikerroksessa köyhyys vuodetoverinaan. Äiti joka kuihtui kolmikymmenvuotiaana ja kuoli kurjuuteen viidennen lapsensa syntyessä. Isä joka tuhlasi lastensa leivän olueen ja viinaan. Se olin minä, kansa, miljoonajalkainen, tungettuna tuhansille ahtaille kujille, valottomiin pihoihin, ilmattomiin homeisiin asuinhuoneisiin, sidottu tottelemaan höyryn ulvontaa. Se olin minä, kansa, miljoonajalkainen, köyryselkäinen, elävä, mutta vielä ihmiseksi syntymätön, tuleva.

Nainen:

Harmaina ja yksitoikkoisina kuluvat vuodet ja vuosikymmenet. Oluthuurut virtaavat kapakan ovista, velka kasvaa kauppiaalle. Työttömien joukot vaeltavat yli maan. Köyhyys on tuttu, nälkä on tuttu. Naisten kauneus kuihtuu nuorena. Miesten kasvot käyvät mullanharmaiksi ja selät kumariksi. Lapset kuolevat kehtoihinsa. Mutta tehtaat vain kasvavat, kasvavat, kasvavat!

Kuoro:

Valoa, valoa! Sytyttäkää soihtuja, valaiskaa pimeyttä! Kuuntele köyryselkäinen, miljoonajalkainen. Karista unet silmistäsi, avaa ikkunasi, lakaise pihasi puhtaaksi. Herää nukkuva, astu valoon, tuleva.

Mies:

Kun paine kattilassa on tullut liian suureksi, se räjähtää. Ettekö kuule lähenevän myrskyn vapisuttavan taivaanpieliä? Ettekö tunne maan hajoavan jalkojenne alta? Viha kasvaa hetki hetkeltä. Aika on lähellä, toverit!

Nainen:

Pimeys liikehtii, hajaantuu, murtuu. Minä näen! Minä kuulen! Minä tunnen kuinka jokin kasvaa minussa.

Kuoro:

Marssikaa joukot, kerääntykää lippujen alle, ihmiset. Lähtekää matkalle, etsikää ja löytäkää. Suuria rakentajia te olette ihmiset: itsenne rakentajia. Suuria löytäjiä te olette ihmiset: itsenne löytäjiä. Suuria voittajia te olette ihmiset: oman pahuutenne voittajia. Marssi miljoonajalkainen, lähde matkalle tulevaisuuteen. Tie on avoinna rakentajille, löytäjille, voittajille.

Mies:

Vapaus, toverit! Vapauden aamu on koittanut, toverit! Antakaa vihanne pursua yli äyräittensä, antakaa kostonne vyöryä yli maan piirin. Lyökää rikki koneet, polttakaa tehtaat, räjäyttäkää rikki kaivokset. Aseet esiin, kansalaiset, barrikadeille, toverit. Hetki on lyönyt!

Nainen:

Ampukoon petoa varten taottu ase ihmisen. Lyököön rakentajaa varten taottu kirves poikki vihollisen pään ja halaiskoon vasara, joka pystytti koteja, hänen kallonsa. Tulkoon sirpistä sotilaan ase ja viikatteesta murhaajan työväline. Olemme valmiit! Eteenpäin!

Kuoro:

Paha on ihminen, julmin ja käsittämättömin kaikista luoduista on ihminen. Harhaan johtivat etsijän askeleet, viattomien veressä ovat rakentajien kädet. Hirveä on ihminen, suuri hävittäjä. Ei ole rikosta jota hän ei ole tehnyt, ei pahuutta jota hän ei tuntisi, ei kataluutta johon hän ei kykenisi. Oi häpeääsi, oi alennuksesi syvyyttä, ihminen.

Mies:

Valittaen ja verissään palaavat taistelusta lyödyt. Äänettöminä ja pitkissä riveissä makaavat kuolleet, yhdellä jalalla raahaavat ruumistaan jalattomat, avuttomina katsovat kirvestään kädettömät, toisiaan tuuppien törmäilevät hätääntyneet sokeat. Missä on nyt vapaus, toverit? Missä on nyt tulevaisuus, jonka valon näimme loistavan vastaamme? Vapaus! Eikö se lepää kuoliaaksi lyötynä kaatuneitten keskellä? Tulevaisuus! Miten voisivat sokeat sitä nähdä, miten voisivat kädettömät ja jalattomat sitä saavuttaa?

Nainen:

Harmaina ja yksitoikkoisina kuluvat jälleen vuodet ja vuosikymmenet. Oluthuurut virtaavat kapakoista, velka kasvaa kauppiaalle. Työttömien joukot vaeltavat yli maan. Köyhyys on tuttu, nälkä on tuttu. Naisen kauneus kuihtuu nuorena. Miesten kasvot käyvät mullanharmaiksi ja selät kumariksi. Lapset kuolevat kehtoihinsa. Mutta tehtaat vain kasvavat, kasvavat, kasvavat!

Kuoro:

Mutta valonsäde, joka kerran nähtiin, ei ole unohtunut. Se elää muistoissa, se elää sydämissä. Ihminen, joka kerran tunsi vapauden maun suussaan, ikävöi sitä aina. Siitä uneksitaan, siitä kuiskaillaan, siitä puhutaan ääneen. Tieto siitä leviää miehestä mieheen ja sydämestä sydämeen. Se jää perinnöksi lapsille ja tuleville sukupolville. Se elää, vahvistuu, kasvaa. Nouse ihminen, anna valon loistaa taas ylitsesi, uneksija. Älä kadota rohkeuttasi miljoonajalkainen, vyötä kupeesi uudelleen köyryselkäinen, pese kätesi ja lähde jälleen matkalle suuri vaeltaja.

Mies:

Suuren hinnan maksaa erehdyksistään ihminen. Itsesi on kuljettava takaisin polku, jonka menit harhaan, itseesi sattui isku, jonka löit, omasta ruumiistasi virtasi veri, jonka vuodatit, vain sinä voit rakentaa uudelleen sen, minkä tuhosit. Mutta katso, valo loistaa jälleen, sokea on saanut takaisin näkönsä, kirves pysyy taas kädettömän kädessä, jalattoman jalat kuljettavat häntä taas eteenpäin.

Nainen:

Suurempi kuin kostajain viha on rakentajain usko. Suurempi kuin hävittäjäin raivo on löytäjien riemu. Suurempi tuhoojien voimaa on itsensä voittajien rakkaus. Usko vielä itseesi ihminen, syvyyden vanki.

Kuoro:

Suuria löytäjiä te olette ihmiset: itsenne löytäjiä. Suuria rakentajia te olette ihmiset: itsenne rakentajia. Suuria voittajia te olette ihmiset: oman pahuutenne voittajia. Maan päällä ei ole mitään enempää kuin ihminen. Hänessä on kaikki, mitä on, mitä on ollut ja mitä on tuleva. Hyvä ja paha, kauneus ja rumuus, kunnia ja häpeä, ylistys j a pilkka. Hän on suurin rakkaus ja suurin viha, luoja ja tuhooja. Hän on henki joka rakensi ja kivi josta rakennettiin. Kerran on pimeys repeävä ympäriltäsi ja syvyydet laskevat sinut kidastaan. Pystypäisenä, kirkastunein katsein, tulevaisuuden hehku otsallaan on astuva esiin suoraselkäinen. Kauas tähyävin katsein marssii tietään miljoonajalkainen. Ihmiset, laulakaa suuren matkaajan kunniaa, joka tulee kaukaa ja pyrkii vielä kauemmas. Ylistäkää suurinta voittajaa, oman itsensä voittajaa, joka mursi pimeyden ja repäisi auki syvyydet. Väistäkää ihmistä itsessänne.

2

Punapartaiset Herrat

S inä iltana, kun Punapartaiset Herrat alkoivat vaikuttaa elämääni, olin ravintolassa. Tarkoitukseni oli vain syödä illallista, mutta ennen pitkää sinne saapui pari tuttavaa, jotka tahtoivat juhlia tapaamistamme. Aluksi yritin vastustella, sillä seuraavana päivänä minun piti kirjoittaa kahdeskymmenesensimmäinen joulukertomukseni sinä syksynä, mutta kun heidän onnistui suhteittensa avulla hovimestariin hankkia pöytään aitoa konjakkia, joka on aina ollut heikkouteni, taivuin lopulta.

Muistan selvästi, että koko illan olin huolissani laskusta, sillä pelkäsin, etteivät rahavarani riittäisi sen maksamiseen. Mutta kun sitten