Kaamosvakoilija Pohjolassa

By Eino Penttilä

Hurjia tapahtumia Suomen Lapissa!Esa Karhi on eläkkeelle jäänyt insinöörimies, jolla on harvinaisen epätavallinen tausta – hän on työskennellyt Supolle. Kun Karhi lähtee käymään Lapissa, matkalle on erittäin pätevä syy. Karhin on tarkoitus tutkia länsirajaa. Rajalla tapahtuu nimittäin kummia – siellä on erikoista radioliikkennettä eikä kukaan tiedä, kuka on asialla. Karhi ryhtyy tutkimaan mysteeriä. Pian hän on keskellä pelottavaa tapahtumaketjua, johon liittyy valtioiden turvallisuus. Kaamosvakoilija Pohjolassa on jännittävä poliittinen dekkari Eino Penttilältä.Esa A. Karhi vaikuttaa tavalliselta insinööriltä, mutta sitä hän ei ole. Hän on tehnyt töitä Supolle – ja monet Karhin töistä ovat salaistakin salaisempia.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 29, 2022
• ISBN: 9788728445723

Book preview

Kaamosvakoilija Pohjolassa

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright © 1986, 2022 Eino Penttilä and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728445723

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Tulenarka Lappi – Kaamosvakoilijan näyttämö

Sotilaslentokenttä tekeillä Lappiin – Diplomaattiautoja käytetty tiedusteluun – Norjan puolustusvoimat ja Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATO aikovat vahvistaa joukkojaan Suomen vastaisella rajalla Käsivarren alueella – siinä muutaman vuoden takaisia otteita Suomen iltapäivälehtien otsikoista antamassa taustaa nyt lukijan käsissä olevalle jännitysromaanille. Ne eivät ole uutta asiaa. Suomen Lappi on maantieteellisen sijaintinsa perusteella tulenaralla alueella, idän ja lännen, Neuvostoliiton ja Pohjois-Atlantin puolustusliiton välimaissa eräänlaista avointa kenttää, jossa suoritetaan monenlaista tiedustelutoimintaa, niin salaa kuin puoliavoimestikin. Lehtitiedot kertovat vilkkaasta toiminnasta Suomen itä-ja länsirajalla, pitkän metsäisen rajalinjan yli saapuu vuosittain useita loikkareita idästä pyrkiäkseen maamme halki länteen, rajojen tuntumaan suunnitellaan suojavyöhykkeitä, salaisia sotilastukikohtia, joilla liikkumista on huomattavasti rajoitettu. Onpa kirjoitettu oikeudenkäynneistä, joissa syytetyt ovat olleet mukana laittomissa värväysyrityksissä, palkkaamassa maastossa liikkumaan tottuneita suomalaisia vakoilutoimintaan. Toiminta on kansainvälistä ja panokset sen mukaiset.

Tästä käynnistyy Kaamosvakoilija, jännitysromaani vakoilijoiden ja tiedustelijoiden toiminnasta Suomessa, Norjassa ja Neuvostoliitossa…

Tekijä

I

Insinööri Esa Karhi istui mietteliäänä ja ajatuksiinsa vaipuneena, tietämättä mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän oli matkalla Helsingistä Lappiin. Hän istui 44-paikkaisen kaksimoottorisen potkurikoneen ikkunapaikalla matkustajaosaston keskivaiheilla. Hänen kohdallaan oli hätäovi salpoineen ja muine varolaitteineen ja hälyttimineen. Oli kevättalvi. Parin kilometrin korkeudessa maanpinnasta oli todella kylmä; se hohkasi ikkunan läpi. Kone oli vanha ja lennellyt jo aikansa, ainakin mitä moottorien ja puisten potkurien äänestä saattoi päätellä. Varauloskäytävän ovenraoistakin tunkeutui kylmää ilmaa Karhin nilkkoihin. Kylmyys alkoi muodostaa huurretta ja jäätä ovenrakoon, joka hieman tuntui vaimentavan kylmän tuloa.

Esa oli tullut alkumatkan Helsingistä Ouluun upealla DC-kahdeksikolla. Vaihtanut siellä konetta Fokkeriin, jonka hollantilainen lentäjä Anthony Herman Gerard Fokker oli aikoinaan suunnitellut Saksan ilmavoimille.

Mistä ja kuinka nämä koneet olivat tulleet Finnairille, siitä hänellä ei ollut aavistustakaan. No se ei häntä myöskään nyt kiinnostanut. Ulkona vallitsi mitä kaunein aurinkoinen varhaiskevään sää. Tienoot olivat vielä paksun lumen peitossa. Ylhäältä lintuperspektiivistä katsottuna näkyi vain puiden latvoja ja puhtaaksi hakattuja ja koluttuja vaarojen rinteitä.

Näitä näkymiä ja tätä luonnon kauneutta hän ei oikeastaan nähnytkään tai aistinutkaan vaikka tuijottikin ulos ikkunasta. Hän havahtui vasta kun kone tössähti upouudelle jään peittämälle Kittilän lentokentälle.

Esa Karhia kiinnosti suuresti tämä uusi sotilastarkoituksiin valmistettu kenttä. Kentän rakentamisesta ei ollut tiedotusvälineissä mainittu sanallakaan ennen kuin se oli valmis ja vihittiin käyttöön. Asian teki vielä ihmeellisemmäksi se, ettei valtion tulo-ja menoarvioissa yhtenäkään aikaisempana vuonna ollut osoitettu markkaakaan tähän tarkoitukseen.

Vihkiäiset olivat tietenkin hyvin vaatimattomat ja suoritettiin hyvin vähin äänin. Mielenkiintoista kuitenkin seremonioissa oli sikäli, että niihin osallistui muutamia siviilipukuisia neuvostoliittolaisia. Mistä ja miten nämä herrat olivat sinne saapuneet ei ollut tietoa.

Esa Karhi oli entinen Suomen armeijan salaisen palvelun mies ja häntä tämäntapaiset asiat kiinnostivat suuresti.

Hän oli hyvin toimeentuleva mies. Hänen pääasiallisin asuinpaikkansa oli Helsingissä, mutta hän asui ja matkusteli paljon Lapissa.

Karhi oli varustautunut hyvin tätä matkaa varten. Hän oli hankkinut suurella rahalla ja vaivalla nykyaikaisen kiikarin. Kiikarin, jollaisia vain maailman tähtivakoilijoilla on käytössään. Sillä näki myös pimeässä – tosin kuva muistutti kuun maisemaa, mutta näkyvyys kuitenkin oli melkein kuin päivällä. Kiikariin pystyi vaikeuksitta nopeasti yhdistämään kameran. Kamera oli vain kuulakärkikynän kokoinen, mutta hiukan lyhyempi. Sen saattoi vaivatta työntää liivintaskuun. Hätätilassa sen voi kätkeä vaikkapa työntämällä peräsuoleen.

Hänen tarkoituksenaan oli kuvata tätä salaista ja hyvin vartioitua kenttää kiikari- ja kamerayhdistelmällä. Ikkunan lasit olivat kuitenkin niin huurteessa ettei niistä nähnyt ulos edes paljaalla silmälläkään saati sitten kiikarilla. Toisen kuvausyrityksen hän päätti tehdä sitten kun koneen ovi avattaisiin ja matkustajat päästettäisiin laskuportaille. Mutta vieläkään ei tullut tilaisuutta kuvaukseen. Kone oli ajettu tiheään metsikköön, josta ei näkynyt enää kentälle, koska tie teki yhdeksänkymmenen asteen mutkan ennen kuin päätyi lentopaviljongin eteen. Kaikki yritykset olivat tällä kertaa menneet myttyyn.

Karhi ajoi taksilla Kittilään, joka oli muutaman kilometrin päässä lentoasemalta etelään. Siis päinvastaiseen suuntaan kuin hänen matkansa vei. Mutka ei kuitenkaan ollut suuri.

Kittilässä hän joutui odottelemaan pari tuntia linja-autoa, joka veisi hänet Enontekiölle. Syrjäsilmällä hän tarkkaili, olisiko joku seurailemassa häntä ja hänen puuhiaan. Ketään epäilyttäviä ei kuitenkaan näkynyt. Yleensähän varjostajat olivat niin koulittua väkeä ettei heitä erottanut tavallisista kulkijoista.

Vihdoin linjuri sitten tulikin. Auto oli tupaten täynnä matkustajia, jotka työntyivät ulos ovesta siristellen silmiään kirkkaassa auringonvalossa. Karhi nousi heti autoon ja asettui istumaan aivan viimeiselle penkille ikkunan viereiseen nurkkaukseen. Näin siksi että sieltä voi seurata edelleenkin mahdollisia varjostajia. Näin tekivät kaikki ammattinsa osaavat vakoilijat. Näin pyrkivät tekemään myös varjostajat, jos he olivat ammattinsa osaavia. Tosin tunareitakin oli aina joukossa.

Auto lähti aivan pikapuoliin kohti pohjoista ja pysähtyi parinkymmenen kilometrin päässä Sirkankylässä upean Hotelli Levin eteen. Useimmat matkustajista keräsivät suksensa ja kamppeensa ja jäivät talvilomakeskukseen, joksi Sirkkaa jo hyvällä syyllä voitiin kutsua. Olihan hotellin lisäksi tarjolla useita muitakin vaatimattomampia ja halvempia majoituspaikkoja.

Esa Karhi ei edes käväissyt ulkona haukkaamassa raikasta ja puhdasta Lapin ilmaa. Hän istui vain ja seuraili hotellin pihalla häärivien ihmisten puuhia. Siinä oli nuorta ja vanhaa, miestä ja naista. Oli turkkeja ja anorakkeja. Oli myssyjä, huppuja ja lakkeja. Oli lihavaa ja laihaa. Kaikilla näytti olevan kiire. Ne törmäilivät puoleen jos toiseenkin.

Kauan ei vitkasteltu, kun auto jatkoi matkaa kohti luodetta. Matkustajat, lähinnä turistit olivat jääneet Sirkkaan laskettelemaan keväisille hangille ja erittäin hyville pujottelu-ja laskettelurinteille. Olihan siellä täysin nykyaikainen mäki hiihtohisseineen ja muine vekottimineen.

Seuraava pysähdyspaikka oli Muonio. Kuljettaja ilmoitti jo hyvissä ajoin kuuluvalla äänellä:

– Tämä auto jatkaa matkaa Kilpisjärvelle. Ne joilla on matka Hettaan päin vaihtavat autoa Muoniossa.

Useimmat alkoivatkin heti ilmoituksen kuultuaan sonnostautua poistumaan autosta.

Hettaan menevä auto olikin ja linja-autoasemalla valmiina lähtöön. Juuri ja juuri ehti siemaista kupin kahvia kun kovaäänisestä kuului krahiseva ääni:

– Auto Hettaan lähtee.

Pitempiä selostuksia ei tarvinnutkaan. Ne muutamat harvat, jotka halusivat mukaan, kiirehtivät juoksujalkaa ulos.

Auto pysähtyi hetken Hetassa, jossa oli tilaisuus juoda kahvia uunilämpimien rinkelimunkkien kera.

Huonoa tietä röykyttäen auto sitten saapui päätepysäkille pienen maalaiskaupan pihalle. Tämä oli myös Esa Karhin päätepysäkki ennen parin kilometrin matkaa lumikelkalla.

Hän oli hyvissä ajoin ennen tuloaan soittanut kauppiaalle ja pyytänyt ottamaan hänen lumikelkkansa ulos makasiinista, jossa se oli ollut säilytettävänä yli talven.

Kauppias oli tehnyt työtä käskettyä ja kelkka oli jo valmiina kaupan pihalla. Kauppa oli jo lukossa eikä kauppiaan autoakaan ollut pihalla, joten hän oli kai lähtenyt perheineen mökille viettämään viikonloppua. Olihan nyt lauantai ja iltapäivä.

Kuljettajan avustuksella Karhi sai painavan reppunsa auton tavarasäilöstä. Reppu oli tosiaankin painava ja iso. Hän oli aikoinaan ostanut sen Norjasta Kautokeinosta eräältä saamelaisukkelilta, joka valmisti niitä kaamosaikana aikansa kuluksi.

Reppu oli kaksinkertaisesta vettä hylkivästä kankaasta tehty, vaijerilla ja riippulukolla suljettava, ja niin tilava, että sinne mahtui yhden poron lihat vaivatta. Nyt siellä oli aivan muuta kuin poronlihaa. Reppu sisälsi radiovastaanottimen laitteineen.

Repun hän sitoi tukevasti isokokoisen moottorikelkan takaosassa olevaan tavaratelineeseen.

Esa Karhi sonnustautui matkaan. Hän otti virta-avaimen kelkan istuimen alta, jonne kauppias oli sen pannut kuten puhelimessa oli sovittu. Moottorista hehkui lämpöä Esan asettuessa paikoilleen istuimelle.

Kauppias oli luultavastikin kaikessa hyväntahtoisuudessaan kokeillut sitä. Startti onnistui parin kolmen nykäyksen jälkeen. Voimakas moottori rykäisi ja paksu pahalta haiseva savu työntyi pakoputkesta tupruten piha-alueelle.

Vaikka laissa oli kielletty lumikelkalla tiellä ajaminen niin hän päätti rikkoa lakia ja ajaa aurattua tietä kilometrin verran siihen suuntaan josta oli juuri tultu. Pihalta hän kääntyi tielle oikealle ja ajeli hyvin hiljaisella vauhdilla. Sitten tiukka käännös vasempaan ja kaasu pohjaan. Lynx 650 X ulvahti ja syöksyi tien vieressä olevan korkean lumivallin yli harvaan männikköön.

Matka jatkui umpihangessa lumisten puiden välissä puikkelehtien tämän tekniikan ihmeen moottorin pitäessä kovaa meteliä, joka kaikui tyvenessä varhaiskevään illassa. Kauppiaalla lieneekin ollut käynnistämisvaikeuksia ja ruuvaillut tyhjäkäyntiruuvia liian paljon auki. Tästä tämä meteli johtui.

Esan maja oli puoliksi kinoksiin hautautuneena, kun kelkka pysähtyi sen eteen. Esa potki lumen pois oven edestä ja sai oven sen verran raolleen, että pääsi sinne sisään. Sisällä oli voimakas hiirenhaju ja muutamia asteita pakkasta. Syksyllä ennen Helsinkiin lähtöään hän oli pannut kymmenkunta hiirenpyydystä vaanimaan saalistaan. Pyynti oli ilmeisestikin onnistunut ja siitä tämä lemu.

Sisällä oli pimeää, sillä paksut ikkunaverhot sisällä ja luukut ulkopuolella estivät valon tulon. Sulakekaappi ja pääkatkaisin olivat ulkona rakennuksen takaseinällä. Karhi meni kelkkansa luo, irrotti ja nosti painavan reppunsa lumiselle portaalle. Starttasi kelkan ja ajoi muutamia kierroksia rakennuksen ympäri seiniä hipoen. Tämän tempun seurauksena syntyi miehen kantava tie. Tätä tietä pitkin hän pääsi aukaisemaan ikkunaluukut ja kytkemään virran pääkatkaisimesta. Samalla hän kiipesi tikapuita myöten katolle ja poisti savupiipun päältä kivet, jotka estivät lumen ja veden valumisen hormeihin.

Sisälle tultuaan hän painoi katkaisinta ja valot syttyivät koko huoneistossa. Majassa oli sekä sähkö- että puulämmitys. Sähkäpatterit oli asetettu kakkoselle ja niistä alkoi hohkaa miellyttävää lämpöä sisään.

Karhi nosti painavan repun sisälle ja vei sen makuuhuoneen perälle ja pani sängyn taakse piiloon ikäänkuin peläten, että joku sen näkisi taikka kähveltäisi. Näin arvokkaana hän reppunsa sisältöä piti.

Rakennuksessa oli sauna samassa tasossa. Hän pani ensimmäiseksi saunan lämpiämään. Saunassa oli hitaasti lämpiävä Aito-kiuas. Sen lämmittäminen kesti normaalisti kolmisen tuntia. Nyt kun kaikki paikat olivat jääkylmiä saattoi sen lämpimäksi saamiseen mennä ainakin neljä tuntia.

Pirtissä oli isokokoinen avotakka. Siihen hän laittoi aikamoisen roihun. Syksyllä hän oli varannut polttopuita runsaasti saunaan sekä pirtin puolelle, jottei tarvinnut heti lähteä puita hakemaan vajasta umpihangessa.

Työtä tuntui olevan riittämiin. Oli lapioitava tie kaivolle ja poljettava polut käymälään ja puuvajalle. Hiki virtasi, mutta valmista tuli. Välillä oli käytävä lisäämässä puita saunan pesään ja pirtin avotakkaan. Sitten alkoi veden kanto. Karhilla oli tapana kantaa sisälle mahdollisimman paljon vettä tulipalon varalle. Vaahtosammuttimiakin hänellä oli, mutta ne menivät aina pakkasessa talven aikana käyttökelvottomiksi.

Lämpöä alkoi tulla huoneisiin ja lopulta mittari alkoikin näyttää plussan puolta. Samalla lisääntyi myös kosteus, joka ei tuntunut ainakaan miellyttävältä näissä oloissa ja tällä leveysasteella. Aurinkokin oli mennyt jo mailleen ja pakkanen alkoi kiristyä. Iltarusko oli valtava joka tietystikin tiesi kaunista ilmaa seuraavaksi päiväksi. Vain napapiirin pohjoispuolella näki näin kauniita iltaruskoja.

Puhelin oli irrotettu seinästä talven ajaksi. Sen hän kytki paikoilleen ja soitti kotiinsa Helsinkiin.

Hiiripöllö tuli tervehtimään häntä ja istahti rakennuksen edessä olevalle puoleksi kelottuneen suuren petäjän oksalle. Pyöritteli päätään ja mulkoili pelottavan näköisillä silmillään sisään ikkunasta.

Sähkön saanti oli ollut tänne erämaahan työn ja tuskan takana. Oli käyty neuvotteluja ja riidelty. Lopulta paikallinen sähkölaitoksen johtaja oli luvannut vetää sinne johdot noin kilometrin päästä sillä ehdolla, että Esa Karhi maksoi kaikki tarvikkeet, pylväät, johdot ja eristimet. Tämä ei luonnollisestikaan ollut mikään halpa juttu, mutta nyt se tuotti tuloksia. Oli valoa ja lämpökin tuntui nousevan jatkuvasti eikä kosteuskaan tuntunut enää niin pahalta.

Kun kiireisimmät työt oli suoritettu, niin hän käynnisti lumikelkan ja ajaa surautti läheiselle joelle. Hän kairasi paksuun jäähän muutamia reikiä ja pani niihin matikan koukkuja. Helsingistä kauppatorilta hän oli ostanut muikkuja syöttikaloiksi.

Nälkäkin alkoi Karhia vaivata. Majalla oli muutamia säilykepurkkeja kaiken varalta. Niistä hän aukaisi yhden ja lämmitti liedellä paistinpannussa. Olkalaukussa hänellä oli mukana vähän voita ja leipää varattuna ensihätään. Hän söi koko purkin sisällön ja ryyppäsi aina välillä raikasta kaivovettä palan painikkeeksi. Häntä alkoi ramasta niin kovasti, että oli mentävä pitkäkseen vuoteeseen vaatteet päällä. Hän nukahti ja heräsi vasta aamupuolella yötä. Valot paloivat vielä sisällä sekä ulkona. Avotakassa oli tuli jo sammunut, vain vähäinen oksan tynkä oli vielä tulessa ja sauhutteli viimeisiä sauhujaan. Saunan uunissa oli tuli jo kokonaan sammunut ja pesä oli mustana. Jonkin verran lienee ollut jo lämmön hukkaakin, mutta kiuas hohti vielä suloista lämpöä.

Esa Karhi käväisi ulkona. Hiiripöllö oli pudottanut käyntikorttinsa pakkasen kovettamalle hangelle ja lähtenyt omille saalistusmatkoilleen. Pakkasta oli kovasti. Taivaalla loistivat tähdet ja luoteisella taivaalla loimusivat revontulet. Revontulethan tiesivät aina sään muutoksia, tässä tapauksessa tietystikin huonompaan suuntaan.

Esa riisui hikiset vaatteet päältään ja pukeutui yöasuun, sammutti valot sekä ulkoa että sisältä, kuoppasi itsensä tukevien peitteiden alle kosteutta ja kylmyyttä uhkuvien lakanoitten väliin ja nukahti.

Syvä hiljaisuus vallitsi majassa sekä ulkona. Vain silloin tällöin pakkanen paukahteli majan nurkissa. Kun valot oli sammutettu, alkoivat maahiset jokaöisen puuhailunsa seinien halkeamissa ja kattopalkeissa. Puuhaa ja keskustelua tuntui olevan riittämiin. Sisällä olevat maahiset eivät ole varsinaisia maahisia vaan hyväntahtoisia haltijoita. Sensijaan varsinaiset maahiset asustivat maan alla ja olivat hyvin agressiivisia.

Näilläkin seuduilla kerrottiin, että maahisten takia oli jouduttu muuttamaan valmiiksi rakennettuja talojakin toiseen paikkaan, koska oli satuttu rakentamaan juuri maahisten asuinpaikan päälle. Nyt näistä maahisista ei ollut haittaa, kun tienoot peitti paksu lumi ja maa oli syvässä roudassa.

Tarina kertoi maahisten alkuperästä ja synnystä näin: Aatami ja Eevahan asuivat nykyaikaisittain avoliitossa ja heille oli siunaantunut runsaasti lapsia. Kerran sitten Jumala tuli katsomaan ja nuhtelemaan tätä siveetöntä pariskuntaa. Eeva näki Jumalan tulevan ja komensi lapset painumaan maan alle. Kaikki muut ehtivät noudattaa käskyä, vain Kain ja Abel jäivät maan päälle. Uskaltamatta tulla takaisin maan päälle lapset jatkavat elämistä ja runsasta lisääntymistä maan alla ja pitävät tiukasti kiinni oikeuksistaan ja asuinpaikoistaan.

II

Oli jälleen sunnuntai ja kaiken järjen ja tapojen mukaan nyt piti olla lepopäivä. Karhilla oli ollut työntäyteinen viikko. Hänen matkansa tarkoituksena oli selvittää kalottialueella olevan salaisen radioaseman paikka ja saattaa sen hoitajat vastuuseen. Jo 1960-luvulla tämän aseman tiedettiin olevan toiminnassa. Meidän salainen palvelumme oli yrittänyt paikallistaa sen. Työtäkin oli tehty, mutta mitään tuloksia ei ollut tullut.

Esa Karhi oli tietoinen kaikista näistä puuhista, mutta oli salaisen palvelun muissa tehtävissä. Eläkepäiviään varten hän oli rakentanut tänne tämän majan ja päättänyt aikansa kuluksi omin neuvoin ottaa selvää tästä piipittäjästä.

Koko viikon hän olikin sitten puuhannut melkeinpä yötä päivää ja saanut mukanaan tuomansa suuntiman paikoilleen. Makuuhuoneen nurkassa olevan vaatekomeron hän oli tyhjentänyt. Saunan eteiseen tekemänsä vaateorren päälle hän oli ripustanut vaatteet roikkumaan ja muun kaman kantanut autotalliin, jonka hän oli edellisenä kesänä rakentanut omin voimin. Rovaniemeltä hän oli ostanut viisi metriä pitkän galvanoidun kahden tuuman putken ja toisen saman mittaisen yhden tuuman putken. Putket olivat olleet hyvin kätkettyinä lautojen alle autotallin maalattialla. Edellisenä kesänä hän oli tuonut majalle matkatelevision, laittanut tilapäisen antennin seipään nokkaan ja sitonut sen köydellä savupiippuun kiinni. Näinkin se oli toiminut täysin moitteettomasti. Nyt hän oli tehnyt kattoon reiän ja pujottanut siitä molemmat galvanoidut putket tyhjentämäänsä vaatekomeroon. Putket ylettyivät lattiaan saakka komerossa ja katolla olivat päät niin alhaalla, että penkkiä apuna käyttäen voi vaivatta kiinnittää televisioantennin sen päähän. Sisimmäisen putken sisälle hän pujotteli kaksi johtoa ja kiersi välimutterilla soikean noin kolmekymmentä senttiä halkaisijaltaan olevan radiopeilauslaitteen paikoilleen.

Vaatekomerossa hän sitten nosti putket noin puolitoista metriä ylös lattiasta olevalle telineelle. Televisioantennin johto ei mahtunut putken sisään vaan se oli kierrellen putken ulkopintaa tuotava sisälle ja vietävä makuuhuoneen toiseen nurkkaan, jossa televisiokin oli.

Molemmat putket oli laakeroitu niin, että niitä voitiin kiertää erikseen täysi ympyrä. Näin olivat paikkakunnalla monet tehneet televisioantenneilleen. Näin olikin tehtävä jos halusi saada laitteensa näyttämään Yllästunturin linkin taikka Karesuvannon kautta. Jos halusi katsoa Ruotsin televisiota, oli taasen käännettävä antennin asentoa.

Radiopeilausantennia voi erikseen käännellä kaikkiin suuntiin ja etsiä salaisen radiolähettimen lähetyksiä ilman että television katselu häiriintyi.

Vaatekomeroon hän valmisti sopivan pöydän ja veti sähköjohdon ja sen päähän kaksoispistorasian. Lukon hän oli laittanut oveen edellisenä syksynä. Koppi oli pimeä, joten siellä piti olla valot päivälläkin. Pistorasian toiseen osaan hän kytki vaatimattoman valaisimen ja toiseen repustaan ottamansa vastaanottimen ja kytki sen suuntiman johtoihin. Kaikki