Diverssikauppiaan kuolema ja muita murhia

By Heleena Lönnroth

Erik Strömfors on tehnyt elämässään monenlaisia töitä. Hän on ollut romukauppias ja autopurkaamon omistaja. Viime ajat hän on kuitenkin ollut diverssikaupan omistaja – ja vihdoinkin menestynyt liikemies! Erik etsii vanhoja tavaroita myytäväksi ympäri Eurooppaa. Mitä erikoisempi tavara, sitä varmemmin se löytää uuden omistajan. Erikin on tarkoitus siirtyä pian eläkkeelle, mutta sitä ennen tapahtuu jotain yllättävää – hän nimittäin katoaa mystisesti Italian matkallaan. Pian Erikin lähipiirissä alkaa tapahtua muitakin kummallisia asioita. Kaakon etsivillä Hakkaraisella ja Valolla on edessään hankala tehtävä. Mitä ihmettä Erik Strömforsille oikein tapahtui?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 29, 2021
• ISBN: 9788726740417

Book preview

www.egmont.com

1

Asseri Valo, entinen ylikonemestari, kielitaitoinen ja fyysisestä kunnostaan huolta pitänyt eläkeläinen askelsi rivakasti Merenkulkijankatua, sitten kallion yli, jota aikoinaan oli lohkottu Kotkan katujen nupukiviksi. Asseri oli hyvällä tuulella, hän oli matkalla liikekumppaninsa Unto Hakkaraisen autotallille. Unto oli eläkkeellä oleva rikosylikomisario. Kumppaneilla oli jo muutaman vuoden ollut yhteinen etsivätoimisto, jonka tiedot löytyivät sivuilta www.kaakonetsivät.fi.

Autotallin nosto-ovi alkoi surrata, Valolla oli nimittäin avaimenperässään elektroninen avaaja. Sen verran usein oli palaveria Hakkaraisen konttorissa, joksi autotallia leikillisesti nimitettiin.

– Terve-terve! Istu perseelles.

Valo teki työtä käskettyä ja sytytti nortin.

– Lähdemme Roomaan! ilmoitti Hakkarainen.

– Älä helkutissa? Millä lihaksilla?

– Olen voittanut lotossa kymppitonnin, eikä Annikki ole kiinnostunut tähän aikaan muuta kuin maatilasta. Siellä on perunanmultaus kohta ajankohtainen, kurkut ja tomaatit vaativat jatkuvaa paapomista, ja pian alkaa mansikka-aika. Ja sehän on juuri sitä, mistä Annikki nauttii!

Unto Hakkaraisen jäätyä eläkkeelle Annikkivaimo oli toiminut vielä muutaman vuoden pankinjohtajana, mutta tällä oli aina ollut haaveena puutarhatila ja siellä touhuaminen. Tila oli ostettu sittemmin Viron Viljandista rahoilla, jotka Annikki oli saanut pienimuotoisesta sijoitustoiminnastaan. Johonkinhan sitä rahaa oli käytettävä, kun sitä kerran oli siunaantunut. Sitä paitsi lapsenlapset viettivät mielellään aikaa mummin kanssa Virossa. Hakkaraista ei maanviljely kiinnostanut. Juhannukset ja elonkorjuujuhlat ja muutamat viikonloput kyllä menettelivät ja tietysti summalaisella puksuttaminen Viroon. Siitä oli tullut pari kertaa kesässä Asserin ja Unton hupi.

Valo ei sanonut mitään. Hän odotti jatkoa.

– Olen nimittäin aina halunnut matkustaa tähän kuuluisaan herra Berlusconin maahan, ja nyt olisi mahdollisuus. En halua kuitenkaan lähteä yksin. Että kiinnostaako?

– Totta hemmetissä!

Valo oli heti valmis.

– Meillähän ei ole nyt mitään meneillään, että siinä mielessä pieni loma sopii hyvin ohjelmaan.

– No hyvä! Katsoin eBookersista hintoja, ja vaikuttaa, että ensi viikolla heti maanantaina kannattaisi lennähtää Venetsiaan.

– Ai-ai! Siitä onkin aikaa, kun niillä nurkilla on tullut pyörittyä. Italian satamat ovat aika outoja minulle! myhäili Valo.

Valo ja Hakkarainen olivat varanneet Norwegianin suoran lennon Venetsiaan Marco Polon kentälle. Kumpikin oli sitä mieltä, että kun kerran Italiaan mentiin, ei Rooma olisi ainoa paikka, joka nyysittäisiin. Venetsia oli ollut Asserin haave ja Napoli Unton. Molemmat paikat siis sisällytettiin Rooman ohella ohjelmaan. Kummallakin miehellä oli odotuksissa, että olisi kuumaa ja kuivaa. Suomessa oli ollut koko alkukesän märkää ja kylmää.

Yleensä Venetsian alueella oli ennen juhannusta lämmintä eikä ainakaan matalapainetta. Nyt oli. Ukkosti. Sade valui. Tosin se oli valunut muuallakin. Kiinassa, Intiassa ja Venäjällä. Valo oli esittänyt, että yövyttäisiin Venetsian rantakaupungissa Sottomarinossa. Hän tiesi vanhastaan, että sieltä löytyi halpaa majoitusta, kun vain käveleskelisi pitkin katuja, joilla mummot päivystivät talonsa edustalla käsitöitä tehden. Rannoilla oli kalastusaluksia pilvin pimein, myös huvialuksia löytyi joka lähtöön. Kotkalaisittain tuurimoottorilla voisi käväistä paikallisessa Kaunissaaressa eli Pellestrassa. Ihana saari ja mereneläviä tarjoavia ravintoloita vieri vieressä.

Miehet olivat pysähtyneet kolmannen mummon kohdalle, talo miellytti heitä, myös huoneisto, jossa oli pieni keittiö, olohuone ja makuuhuone sekä parveke, hinta vain puolet kahden tähden hotellista. Kauppa muutamasta yöstä oli pian tehty. Valo ja Hakki kantoivat tavaransa sisään, kävivät suihkussa ja alkoivat siistiytyä iltaa varten. Kadulla sykki meluisa elämä. Koko kaupunki tuntui oleskelevan ulkona. Mummot istuivat vieretyksin puiston penkillä tai talojen edustalla. Perheet söivät ulkona ravintoloissa ja trattorioissa. Sisällä käytiin lähinnä nukkumassa, peseytymässä ja tekemässä välttämättömyyksiä. Kaupat olivat pieniä ja supermercatotkin olivat pieniä. Ruoka oli halpaa Suomeen verrattuna. Varsinkin viini. Alle kahden euron sait kaupasta litran putelin hyvää arkiviiniä. Hinnat ravintoloissa olivat korkeintaan Kotkan tasoa.

Sottomarino oli nimenomaan italialaisten lomaja viikonloppupaikka. Hiekkarantaa riitti. Aamulla vanhemmat pariskunnat kävelivät rannalla, päivemmällä ihmiset grillasivat itseään aurinkotuoleissa. Uimassa ei veden likaisuuden takia käynyt juuri kukaan.

Sottomarinosta pääsi vuoroveneellä Venetsiaan, joka vaikutti Hakkaraisen mielestä yhtä romanttiselta kuin Pariisi. Se ei ollut suinkaan haiseva, turistien pilaama loukko. Pyhän Markuksen aukio ja kirkko olisivat vaatineet vähintään viikon tullakseen edes välttävästi ihailluksi, ja siinä olisi ollut aikaa vasta ulkopuolelle. Arkkitehtuuri oli monimuotoista, ravintolat ja pienet putiikit samoin. Muranon lasia myytiin kaikkialla. Varsinkin koruja. Samoin Venetsian karnevaaleihin liittyvää rekvisiittaa.

Venetsian kukoistava kaupunkivaltio oli 1700-luvulla sortunut moraaliseen rappioon. Yläluokka oli alkanut pitää karnevaalinaamioita joka päivä voidakseen rietastella naamion suojissa. Sitten tuli Napoleon ja valloitti. Mutta karnevaalien aika oli jäänyt kansan yhteiseen muistiin, ja kanaaleja, fondamentia ja siltoja riitti edelleenkin.

Miehet liikkuivat etupäässä jalan tai vaporettolla, paikallisella vesibussilla. Gondolituristeiksi ei sentään haluttu heittäytyä. Hakkarainen halusi yöpyä myös Venetsiassa, mutta ei maksaa itseään kipeäksi. Siispä hän pani tyttärensä bongaamaan netistä vaihtoehtoista majoitusta. Sieltä löytyikin pariksi yöksi japanilaisen nuoren miehen omistama asunto keskeltä kaupunkia: keittiö ja kylpyhuone sekä makuuhuone. Keittiö oli tosin yhteinen parin muun porukan kanssa, jotka yöpyivät toisissa makuuhuoneissa, Uudesta Seelannista tullut it-insinööri sekä korealainen perhe. Aamupala oli talon puolesta, mutta ruokaa sai laittaa itsekin. Mutta kukapa Venetsiassa olisi ruoanlaittoon aikaa tuhlannut!

Valo ennätti jo ruveta puhumaan Venetsiaan muutosta, mikäli hintasuhde pysyisi ennallaan. Hakkarainen taas mielistyi paikkaan, koska huonokuuloinenkin pärjäsi siellä loistavasti. Poikkeuksetta kaikkien puheessa oli volyymia, joka ei jättänyt arvailulle sijaa. Ellei sana mennyt perille, käsimerkit auttoivat asiaa.

Suomessa oli meneillään kuuden puolueen hallituksen kriisi ja uskottavuusongelma. Koska Suomi ei ollut Italia, oli vaikea ymmärtää Berlusconin jatkuvaa suurta suosiota italialaisten keskuudessa. Italiassa on noin 60 miljoonaa ihmistä ja varmaan 10 miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa. Italian talous pyörii pitkälti laittoman halvan työvoiman varassa. Sama Kiinasta tullut työläinen tekee niin ranskalaisten kuin italialaistenkin muotihuoneitten luomukset sekä samalla ammattitaidolla myös kopiot niistä. Alkuperäinen tuote maksaa 4000 euroa ja kopio 40. Tavara on sama, kopiomarkkinat ovat saman bisneksen lanseeraamat ja toimivat provokatiivisena mainontana. – Hakkarainen osti asiaan perehdytettynä täysin vailla tunnontuskia erinomaisen Cucci-laukkukopion Annikille tuliaisiksi. Maassa maan tavalla.

Joka ilta katsottiin television ajankohtais- ja uutisohjelmista iki-Berlusconia, hänen tatuoidulta näyttävää tukkaansa ja kiristettyjä poskiaan. Show must go on… Olivatko siitä showsta enää kovin kaukana Suomenkaan poliitikot. Muutaman päivän miehet vielä nauttisivat varakkaasta Venetsiasta, sitten lennettäisiin köyhään, lakkojen kiusaamaan Napoliin.

2

Erik Strömfors täytti vuosia. Viimeinkin hän voi kutsua itseään kunnialliseksi liikemieheksi. Monenlaista hän oli elämässään yrittänyt, kunnes pikkuhiljaa oli noussut romukauppiaasta ja autopurkamon omistajasta menestyväksi ¹ diverssikauppiaaksi. Hän oli nuoresta lähtien reissannut Euroopassa, Pariisissa, Barcelonassa ja Roomassa sekä Lontoossa. Hän oli nuohonnut pitkien kirpputorikatujen tarjontaa ja päätynyt viimein ajatukseen, että ihmiset olivat kiinnostuneita sellaisesta, mikä ei kuulunut heidän omaan kulttuuriinsa. He olivat kiinnostuneita joko vanhasta tai muualta peräisin olevasta. Mitä kauempaa sen parempi.

Erik oli kehittänyt uudenlaisen, kansainvälisen roinan sisustustavaratalon. Se oli kuin Pariisin tai Ateenan katukirppis, mutta siirrettynä vanhan Stockforsin tehtaan katon alle. Ja tavara oli alkanut mennä kuin kuumille kiville. Kiinasta, Egyptistä, Thaimaasta tai Intiasta tuodut huonekalut, tekstiilit, astiat, puutarhakalusteet. Kaikki kävi ja kaikki meni. Ja millä hinnalla! Miehen oli pakko uskoa, että ihmisillä oli joko liikaa rahaa tai he olivat täydellisen hulluja ja edesvastuuttomia. He maksoivat maltaita roinasta, jota Erik Strömfors ei olisi huolinut ilmaiseksikaan. Tai ei ainakaan sillä hinnalla, jonka hän tavarasta nylki.

Mutta nyt Erik Strömfors täyttäisi seitsemänkymmentä vuotta. Hän oli nähnyt maailman ja väsynyt siihen ja sen tavaraan. Hän halusi lopettaa ja vetäytyä Lapin kalamajalleen. Hän oli saanut tarpeekseen ihmisistä. Vielä kerran hän järjestäisi syömingit ja juomingit yhteistyökumppaneilleen, ystävilleen ja sukulaisilleen, sitten kaikki olisi loppu. Poika jatkaisi. Strömfors huokaisi pitkään. Onneksi vaimo järjesti juhlat. Kutsuvieraslistassa oli sata nimeä, ei enempää eikä vähempää. Kyllikki oli hyväksynyt pitkäaikaisen kakkosvaimonkin kutsumisen, joten mitään epämiellyttäviä tunteenpurkauksia ei ollut odotettavissa. Niitäkin oli tähän mennessä nähty ja kuultu riittämiin.

Toimitusjohtaja kaatoi itselleen gintonic-paukun. Se oli hänen vakituinen lohtunsa. Kello ei ollut vielä ihan puolta päivää, mutta hän katsoi ryypyn ansainneensa. Oli alkamassa odotettu syntymäpäivävastaanotto, ja talo oli jo täynnä väkeä. Strömfors oli saanut ostaa vanhan Stockforsin tehdaskiinteistön, joka uuden moottoritien linjauksessa oli sopivasti tavoitettavissa. Strömforsilla oli sen verran suhteita, että hänen tehtaansa kohdalle rakennettiin Pyhtään kirkonkylän moottoritieliittymä.

Syntymäpäivävastaanotto pidettiin tehtaanjohtajan entisessä residenssissä, joka oli myös siirtynyt Strömforsin omistukseen. Hän oli kuin paraskin uuden ajan ruukinpatruuna.

– Hei, täällähän sinä oletkin! Kyllikki-vaimo pyyhälsi sisään. – Miten rosvopaisti voi?

– Mitä sinä vouhotat? Se on sitä paitsi maauunipaisti! Ja minähän olen palkannut siihen asiantuntijan. Monttujen lämmitys aloitettiin eilen iltapäivällä. Sataa henkeä varten on varattu kolme lammasta. Ne ovat ehtineet loistavasti kypsyä. Onko Raimo jo tullut?

– Raimo ehtii kyllä, soitti aamulla Frankfurtista.

Raimo oli kauppaneuvoksen ainoa poika, jolle neuvos oli yrityskaupalla siirtänyt äskettäin Diverssikaupan osakekannan. Raimo oli käynyt Suomen liikemiesten kauppaopiston kuten isänsäkin ja täydentänyt Ollin oppivuosiaan Sveitsissä ja Englannissa. Toki hän ollut pari kesää myös Ruotsissa töissä. Strömforsin maahantuonti käsitti Euroopan, Aasian ja Pohjois-Afrikan. Kielten ja bisneksen hallinta oli tärkeää. Raimo oli pienestä pitäen autellut perheyrityksessä, kyllä Erik poikaansa luotti.

– Laitamme juuri niin kansanomaisen ruuan kuin halusitkin. Rosvopaistia, snapseja, olutta ja viiniä, muuna palanpainikkeena Lapin puikula ja korvasienimuhennos sekä minttuhyytelö. Jälkiruoaksi kuutamokiisseliä, kuten toivoit ja nirppanokille puolukkaparfeeta. Lopuksi kahvi ja jallu tai mustaherukkalikööri.

– Kaikki kuulostaa hyvältä. Juuri niin kuin halusinkin. Kyllä nyt kelpaa päivällispöydässä ilmoittaa sukupolvenvaihdoksesta.

Kyllikki ei sanonut mitään. Hänellä oli omat epäilyksensä. Hän toivoi ainoastaan, että syntymäpäivistä selvittäisiin kunnialla, muut asiat kyllä ehtisi setviä myöhemminkin.

Kauppaneuvos oli sattunut syntymään vanhana juhannusaattona kahdeskymmeneskolmas kuudetta. Juhannusaatoksi sitä päivää heillä kutsuttiin edelleenkin, vaikka juhannus ei enää automaattisesti ollutkaan kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä kesäkuuta.

Vanha tehtaanjohtajan talo oli moitteettomassa kunnossa, mutta koska tarjolla oli rosvopaistia ja sää näytti täydelliseltä, pitkät pöydät valkoisine liinoineen oli katettu pihalle koivujen alle. Aurinko lämmitti lenseästi, pääskyset lentelivät korkealla taivaan sinessä, aikaa juhlavieraiden saapumiseen oli puolisen tuntia.

Kokit ja pitopalveluyrityksen sorjat tytöt asettelivat boolimaljoja koivunköynnösten somistamalle tarjoilupöydälle. Tulojuomaksi tarjottaisiin vihreillä kiivinpalasilla raikastettua kauniinpunaista spritziä. Erik Strömfors ei perustanut