Puolalainen kuurupiilo

By Heleena Lönnroth

Leena on modernissa minitalossa asuva eronnut nainen, joka elättää itsensä sekalaisilla kulttuurialan töillä. Leenan tausta on kuitenkin varsin erikoinen – hänellä on nimittäin Puolassa kasvanut kaksoissisko Linda, johon hän tutustui vasta aikuisiällä. Kun Linda yllättäen katoaa jäljettömiin, Leena hämmentyy toden teolla. Mitä insinööri-siskolle on oikein voinut tapahtua? Liittyvätkö Lindan uusi työ sekä tälle ilmestynyt hieno auto ja kalliit vaatteet katoamiseen?Kaakon etsivät Hakkarainen ja Valo auttavat Leenaa Lindan mysteerin selvittämisessä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 29, 2021
• ISBN: 9788726740448

Book preview

hedelmiä…

1

Pöydällä lojui kommunikaattori. Leena tuijotti sitä. Se oli hänen sisarensa puhelin. Se makasi keittiön pöydällä pahaenteisenä. Leena tiesi, ettei Linni liikkunut missään eikä koskaan ilman mobiilipuhelintaan ellei jotain poikkeuksellista ollut sattunut.

Puhelin oli painava ja viininpunainen, suorastaan seksikäs. Täynnä energiaa ja mahdollisuuksia. Ne voisivat milloin tahansa pursuta esiin ja alkaa vaikuttaa. Puhelimessa oli painon tunne kuin raa’alla kananmunalla tai vastasyntyneellä lapsella.

– Perhanan perhana, puuskahti Leena, – haluan todellakin tietää, mihin olet hävinnyt?

Akun palkit näyttivät kahta. Ahdistuneena Leena mietti, että puhelin pitäisi saada pian lataukseen, koska hän ei tiennyt Linnin pin-koodia. Laturia ei kuitenkaan näkynyt missään.

Leena oli nuorehko itsellinen nainen, joka pukeutui mielentilan mukaan, epäsovinnaisesti mutta kuitenkin hillitysti. Ikänsä kertomisen hän oli jättänyt jo vuosia sitten. Naimisissa hän oli ollut riittävästi. Lapsi, Ottopoika, oli isän hoivissa. Läheisimmäksi oli muodostunut Linda, kaksoissisko, vaikka he olivat tavanneet vasta aikuisiässä. He eivät olleet identtisiä, mutta yhteistä oli kyvyttömyys sovittautua normien pakkopaitaan.

Nainen oli päätynyt yrittäjäksi, joka kirjoitti, käänsi ja valokuvasi sekä joskus järjesteli performansseja. Muutama vuosi sitten hänellä oli ollut suuri irtiotto. Nykyään Leena ei asunut missään, tai olihan hän kirjoilla suvun vanhassa paikassa mutta asui mikrotalossa, jossa oli pyörät. Siis eräänlaisessa asuntovaunussa. Leena oli tutustunut amerikkalaisiin mikrotaloihin erään ystävänsä välityksellä ja oli mielistynyt niin paljon ideaan, että oli teettänyt itselleen 14 neliön pikkutalon. Järjestely oli toiminut hyvin. Auto takasi hänelle vapauden vaihtaa maisemaa, kun tuli tietty tunne.

Nuorella naisella oli kolme hyvää ystävää, joihin voi ottaa yhteyttä milloin tahansa. Yksi asui Etelä-Suomessa, toinen Tukholmassa ja kolmas oli Palmassa. Hänellä oli avain myös sisarensa asuntoon, pyykinpesun tukikohtaan, kuten Linda asian ilmaisi.

Leena punnitsi Linnin puhelinta kädessään. Hän oli pari päivää sitten alkanut kaipailla sisartaan, kun ei ollut saanut tähän yhteyttä. Hän tsekkasi vastaamattomat puhelut. Vanhimmat niistä olivat tulleet kuusi päivää sitten. Viikko tietymättömissä ei olisi ollut aika eikä mikään, mutta puhelintaan Linni ei jättänyt koskaan.

Kommunikaattori oli Linnin kaikki kaikessa: ystävä, luotettu, neuvonantaja, kalenteri, muistikirja, yhteyskanava maailmaan ja ihmisiin. Leena alkoi olla todella huolissaan.

Kaikki oli alkanut kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun suomalainen rekkakuski oli tavannut Poznanissa puolalaisen Danutan. Rakkaus oli leimahtanut, eikä valuuttabaarin hämärissä tai hotellihuoneen täkin alla ollut koulutodistuksia tai työpaikkoja kyselty. Tai Mauri ei ollut kysellyt. Danuta oli nuori ja nätti ja naisellinen kuten Itä-Euroopan naiset tapasivat olla. Maurin ei tarvinnut olla nuori eikä nätti, kunhan vain oli kohtuullisesti tuohta lompakossa. ·

Maurin ajoreitti oli ollut Danzigista Poznaniin ja sitten Tsekkoslovakian ja Itävallan kautta Italiaan. Hydraulisia puristimia, levyntyöstökoneita. Kaksi reissua kuukaudessa, joten Maurin ja Danutan lempi kukoisti käytännössäkin. Danuta alkoi odottaa lasta, Mauri hankki asunnon Poznanista. Ei haitannut vaikka koto-Suomessa oli jo yksi nainen ja kaksi lasta. Mitä ei tiennyt, se ei loukannut toista osapuolta. Suomi-vaimo oli töissä, joten rahaa Maurilta löytyi toiseenkin naiseen.

Aikanaan Danuta synnytti kaksostytöt. Elämä Puolassa oli halpaa. Kun tytöt olivat kaksivuotiaita, Mauri ajoi pahan kolarin ja halvautui kaulasta alaspäin. Rahantulo Puolan vaimolle loppui. Maurin vanhemmat tarjoutuivat ottamaan toisen tytön kasvattaakseen sillä ehdolla, että Danuta ei pitäisi mitään yhteyttä lapseen tai Suomeen. Isovanhemmat alkoivat kutsua tyttöä Leenaksi.

Kaikki oli sujunut hyvin. Puolasta ei otettu yhteyttä eikä Maurikaan sinne enää kaipaillut, kunnes eräänä päivänä kaksikymmentä vuotta myöhemmin Maurin vanhempien ovelle ilmestyi ulkomaalaisen näköinen tyttö, joka esittäytyi heidän poikansa Puolaan jääneeksi tyttäreksi. Tytön nimi oli Linda. Kun Puola oli liittynyt EU:hun, oli matkustaminen työn perässä tullut helpoksi. Linda sanoi, ettei hän pyytänyt mitään, mutta halusi tavata sisarensa. Niin Leena ja Linda olivat tutustuneet ja pian heistä oli tullut erottamattomat. Mauriakin Linda kävi joskus hoitokodissa katsomassa, vaikka virikkeetön elämä oli edistänyt Maurin Alzheimerin taudin puhkeamista. Hän ei muistanut enää mitään eikä tunnistanut omaisiakaan.

Linda muistutti kasvoiltaan Leenaa, mutta oli hiukan laihempi. Kun Leenalla oli ultralyhyt tukka, Lindan tukka oli pitkä ja kiiltävänruskea. Leenan ollessa pukeutumisessaan moderni Linda suosi klassisia malleja. Mutta värimaailma heillä oli yhteinen, hillityt beesit, ruskeat ja luonnonvalkoiset. Leena oli ristinyt sisarensa Linniksi.

Linnillä oli Puolassa hankittu sähköinsinöörin koulutus, Suomessa hän toimi aluksi laivasiivoojana ja kieltä opittuaan myyjättärenä kuten muutkin maahanmuuttajat. Myöhemmin hänellä oli epälukuisa määrä vuokravälitysfirmojen kautta hoidettuja keikkoja. Viimeisen vuoden aikana sisko oli vihjaillut uudesta rahakkaasta hommasta. Hänelle oli ilmaantunut kalliita vaatteita ja meikkejä sekä auto, muutaman vuoden vanha Bemari. Leena oli alkanut epäillä Lindan sekaantuneet seksi- tai huumebisnekseen.

Leena huokaisi. Linni oli kiintynyt Otto-poikaan. Oli aina hemmottelemassa lasta uusilla leluilla ja vaatteilla. Leena uskoi, että Linnilläkin oli lapsi, jota heidän äitinsä hoiti. Linni kävi säännöllisesti Puolassa ja lähetti sinne rahaa.

Nainen veti villatakin päälleen ja avasi parvekkeen oven. Syyskuinen päivä oli kauniin aurinkoinen, mutta selkenevien päivien kirpeys alkoi jo karsia selkää ja käsivarsia. Tupakka auttoi asioiden miettimisessä. Tieteellisestikin oli todistettu, että nikotiini lisäsi aivoissa synapsien välisiä yhteyksiä.

Millaista Linnin seksityö oli mahtanut olla? Missä hän otti vastaan asiakkaansa? Sen Leena ymmärsi, että asiakkaat hankittiin netistä, mutta hän ei uskonut Linnin tavanneen miehiä kotonaan. Siihen ei mikään viitannut. Oliko sisko siis tehnyt kotikäyntejä? Vai olivatko paikat olleet hotelleja? Ja missä pirussa Linni nyt oli? Se oli kysymys, johon ajatukset aina palasivat. Miksi tämä ei ollut ottanut yhteyttä? Miksi puhelin oli asunnossa?

Leena uskoi, että siskon salaisuus löytyi kommunikaattorista. Tämä kun oli pedantti kaikissa asioissaan, hänellä luultavasti oli kaikki tieto puuhistaan, matkoista ja keikoistaan kommunikaattorin muistissa. Leena ei tiennyt, puuttuiko asunnosta jotain oleellista. Isot matkalaukut olivat komerossa, mutta kannettava tietokone sen sijaan oli poissa.

Siskoksilla oli keskinäinen sopimus, että jos jotain sattuisi, toinen voisi tarkistaa toisen yhteisessä pankkilokerossa olevat dokumentit ja tavarat. Nyt Leena päätti sen hetken tulleen.

2

Pankki oli suuri ja jykevä. Korkea ja punatiilinen. Ovet kuparilla päällystetyt. Ihminen tunsi itsensä pieneksi ja syylliseksi ovesta sisään luikahtaessaan. Leena veti henkeä ja pysähtyi. Laske kahteenkymmeneen. Rauhoitu. Näytä kunnioitettavalta, älä ole arka. Ja niin nainen otti kasvoilleen tuikean itsetietoisen ilmeen.

– Sisarellani ja minulla on yhteinen pankkilokero. Haluaisin päästä lokerolle. Tässä henkilöllisyystodistukseni.

Muuta ei tarvittu. Pankkivirkailija alkoi näpytellä konettaan, joka antoi luvan. Pian Leena seisoi holvissa, johon oli kannettu heidän yhteinen laatikkonsa. Häneltä siellä oli vain testamentti tai oikeammin jälkisäädös, jossa oli lähinnä kerrottu, että hän tahtoi tulla tuhkatuksi ja siroteltavaksi suvun yhteisen perintötilan maille. Puitten suhinaan, ilta-aurinkoon, lintujen aamulauluun ja talven kuutamoon. Ei vaivaksi vaan läsnä olevaksi.

Leena kumartui laatikon puoleen. Siellä oli iso ruskea kirjekuori. Hän otti sen vapiseviin käsiinsä. Kuori sisälsi tietokoneella kirjoitettua tekstiä… Käsikirjoitus? Ensi lehdellä luki Törmäyksiä. Mitähän sekin mahtoi tarkoittaa? Alaotsikkona näytti oleva Rikki.

Nopeasti Leena sulloi kuoren laukkuunsa. Linni oli kadonnut. Hänellä oli oikeus, mutta hänellä olisi myös velvollisuus selvittää, mitä oli tapahtunut.

3

Ajan autoa mielelläni säässä kuin säässä. Auto on ainoa paikka, jossa tunnen itseni rauhalliseksi. Ja nyt on sentään syksyn kuulas kauneus ympärillä. Seksityö on osoittautunut paljon raskaammaksi kuin olin kuvitellut. Raskasta siinä on myös se, ettei voi puhua kenenkään kanssa työn ongelmista, koska on yksinyrittäjä. Ja työnohjausta olisin kaivannut jos mitä. Kaikki ne surkeat, kaltoin kohdellut ja väärinymmärretyt aviomiehet, jotka ovat yksinäisiä ja reppanoita. Kaikki ne vammaiset, jotka eivät koskaan ole saaneet ketään, ja heidän kaipuunsa ja kyyneleensä. Ja kaikki ne paskiaiset, jotka haluavat perverssiä seksiä ja älyttömiä juttuja, heistä hän ei pitänyt ollenkaan. Pahinta oli se, ettei päälle voinut nähdä, kuka oli pervertikko.

Haluaisin rentoutua. Haluaisin tavata jonkun kunnon miehen, jolla on mielessä muutakin kuin seksi. Olen sortunut vastaamaan senssisivustoilla isää muistuttavan miehen kutsuun. Mies oli tumma ja kaitakasvoinen. Hän tuntui heti luotettavalta. Olimme intensiivisesti yhteydessä mesellä, ja nyt olen menossa miestä tapaamaan.

Miksi ei? Huiskautan päätäni ylpeästi niin, että pitkä ruskea tukkani heilahtaa. Mukava mies. Asuu maalla. Eihän sitä koskaan tiedä. Jos kuitenkin johonkin mieheen voisi luottaa? Ummistan hetkeksi silmäni. Ihan vain hetkeksi. Auto kiitää syksyisten kultavaahterain reunustamalla tiellä. Olen lähtenyt liikkeelle aamuvarhaisella. Herännyt yöllä ja päähänpistosta lähettänyt tekstiviestin: Olen tulossa! Soitan kun olen perillä!

Elämäni on päin helkkaria. Olen pian kolmenkymmenen, ura on päin helvettiä, takana yksi alkuunsa rikkoutunut avioliitto, pätkäsuhteita ja -töitä, ainoa lapsi kaukana Puolassa. Olen kokeillut avioliittoa myös Suomessa, mutta sekin mies petti. Samaa paskaa kaikki tyynni! Nyt suhde on enää vain muodollisuus. Suomi ei olekaan niin mukava maa kuin olin aina kuvitellut. Eläminen on kallista. Ihmiset juroja ja umpimielisiä, humalassa arvaamattomia.

Puristan rattia ja laulaa loilotan kovalla äänellä samalla kun tarkkailen tietä ja pientareita. Näin kun saisi aina viilettää! Syksyn värit ja kirkkaus tekevät hyvää sielulle ja sydämelle. Ja edessä jotain… Jotain mitä kuitenkin odottaa. Jotain mihin ei ole tunneperäistä suhdetta eikä niin väliä vaikkei sitä tulisikaan. Tämäkö on ongelmani ylipäätään? Ettei välittänyt. Ettei osannut sitoutua?

Perhana! Edessä hiljentävä auto tuli tosi nopeasti nokan eteen. Ajaessa ei saisi vaipua liian syvälle ajatuksiin.

Pysähdyn katsomaan karttaa. Vielä viitisenkymmentä kilometriä. Mies on ilmoittanut olevansa perillä treffipaikassa tasan kello kaksitoista. Hän asuu jossain omakotitalossa, jonka sijaintia en kuitenkaan ole saanut selville. Tapaaminen on klassisesti Esson baarissa. Mies on kuvassa vaikuttanut sympaattiselta. Kaitakasvoinen, tumma. Lisäksi hän ilmoitti olevansa leski. Vaikka mistäs sen tietää, miten asiat oikeasti ovat…

Entä jos kaikki olisikin ihan kamalaa? Jos mies onkin jonkin sortin hullu? Minähän toivon jotain ihan tavallista… Kaikenmaailman narsisteja ja öykkäreitä on tullut jo kiintiö täyteen. Tavallinen suomalainen mies riittäisi. Ja mitä muuta voi kuvitella maaseudulla asuvasta leskimiehestä kuin että tämä olisi tavallinen?

Kaarran komeasti Esson pihaan. Tien toiselta puolelta kaupan pihasta irtoaa heti auto ja lähtee vyörymään tien yli.

Istun pienessä huoneessa sängyn reunalla. Huone on tyttären huone, jossa tämä yöpyy kotona käydessään. Hyllyssä on muutamia kirjoja, seinillä jääkiekkoilijoitten ja bändien kuvia, hyllyillä vuosien saatossa kertynyttä krääsää. On kuin mitään ei olisi koskaan heitetty pois. Luulin ensin, että se oli teini-ikäisen huone.

Ahdistaa. Yritän avata ikkunan, mutta en saa turvonnutta ruutua auki. Ovelta kuuluu varovainen koputus.

– Tulisitko syömään!

Mies on kattanut keittiöön kahdelle. Keittiö henkii seitsemänkymmentälukua. Ruskeaa. Oranssia. Pinnat ovat kuluneita. Tapetit myös. Kaikki, jopa tavarain kasautuminen näyttää ikiaikaiselta. Nainen ja mies ovat käyneet yhdessä pienessä kuntakeskuksen kaupassa. Mies osti kananrintoja ja riisiä, salaattikerän ja pari tomaattia. Keksejä. Kahvia.

Näen ja haistan, että kanat on haudutettu uunissa.

Lehtisalaatista ja tomaatista mies on tehnyt miksauksen. Riisit odottavat kupissa. Kurkkua kuristaa. Olen varma, etten saisi palaakaan niellyksi. Kana on varmaan mautonta ja sitkeää…

– Joo kiitos.

Tunnen olevani kuin kalvon takana toisessa maailmassa. Miehen tarjoiluun liittynyt rupattelu tunkeutuu vaivoin tietoisuuteeni.

Istuudun varovasti ja katsahdan ulos. Siellä on jonkinlainen ulkorakennus, sekametsää, keltaisia koivuja, pikkukuormuri.

– Vaimo kuoli kymmenen vuotta sitten. Olen yrittänyt kasvattaa tyttäret. Ja kalastellut. Metsähomma lopahti tässä keväällä. Teen kesäisin mökkiläisille remonttihommia.

En vastaa. Rekisteröin katseellani ympäristöä. Pannulaput. Esiliina naulassa. Lasikaapissa muutama kahvikuppi ja pikareita. Papereita jääkaapin päällä korissa. Ajan pöly on laskeutunut kaiken ylle. Jos siristän silmiäni, voisin luulla emännän vain pistäytyneen pihamaalle jotain asiaa toimittamaan. Tai naapuriin. Hiljainen epätoivo huokuu kaikkialta. Paikkoja olisi pitänyt kohentaa. Millainen vankila talo on mahtanutkaan tyttärille olla!

– Joisitko kahvia? Et syönytkään juuri mitään.

Mies kerää moittivasti astiat pöydältä ja asettelee ne tiskialtaaseen. Ottaa samalla suodatinpussin, mittaa kahvin ja veden keittimeen. Nostaa mustikkapiirakkaa pöytään.

– Sisko leipoi. Ota nyt kunnolla kylläksesi.

Kahvi maistuu seinäsammalelle ja on laihaa. En ota pullaa. Mies ehdottaa lähtöä