Kolmen miehen Talvisota

By aulis saarijärvi

Kolmen, lähes alaikäisen nuorukaisen tarina joutumisesta Talvisotaan. Kolme ihmistarinaa, joissa kaikissa istuu tiiviinä aikalaiskerronnan tunnelma, tuntemukset ja pelko. Heistä ainutkaan ei ollut sotahullu, kiihkoilija tai suojeluskunnan sunnuntaimölyn uskoja. He eivät haaveilleet, eivätkä puhuneet Suur-Suomesta, uusista laajoista metsäalueista Itä-Karjalasta. Kuitenkin tekivät Talvisodassa monen turhaksi osoittautuneen miehen sotahullut työt. Väritettyä kankaanpalaa ja messinkipeliä rintamuksiinsa saivat sitten muut lehtien palstoille jälkeen 13. maaliskuuta 1940.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 8, 2019
• ISBN: 9789523390270

aulis saarijärvi

Saarijärvi on kirjoittanut paljon historiaa, sotaa, tekniikkaa, ihmiskuvauksia, lentämisestä ja rikollisuudesta. Hän ei ole valtion taide-eläkeläinen, apurahakirjoittaja, eikä kriitikkojen lemmikki.

Book preview

Valmistusmerkinnät

Section 1

Kolmen miehen Talvisota

aulis saarijärvi

©2019

Section 2

Ensimmäinen mies

Näitä miehiä oli koottu ympäri Suomen makaamaan 1939 syksyllä siihen. Näistä muutamaa, oli kohdeltu, kuin rikollista. Sahapo rvari n, sotilaiden ja poliisin kanssa noudettu Kyrpäsjärven tukkiuittolaittelusta. Osa oli vasta yhdeksäntoista, eikä tiennyt mitään jostakin kutsunnoista. Heitä oli vankeina kuljetettu Tampereelta Helsinkiin ja siellä Suomenlinnan kautta Isosaari -nimiseen paikkaan sotilaskarkureina. Sikamaisen kohtelun jälkeen, kuljetettiin tänne, kuin eläiminä. Oltiin S uomenlahden jossakin kaupunkipahaisen satamassa odottamassa hiiltä ja jatkoa itään.

Satamassa oli jokin valotuikku ylhäällä vaijerissa hehkumassa. Meistä makasi siinä nurmikolla ja odotti. Kello oli varttia vaille yhdeksän. Se hiilikauha roikkui. Ruumassa laiva miehet nyt lapioivat kasaa nurkkiin. Siten sinne saadaan täysi hiilestys, jolla kai ajellaan sitten jokin aika. Siksi rumasta loikki pois kolme mustahaalarista miestä. Kauha kävi rou­haisemassa itsensä täyteen. Pudotti sisällön ruumaan. Musta pöly nousi siitä. Sisällä siis penkit ja kaikki on nyt hiilipölyssä.

Vieressä se ilmeisemmin laivoista ja muusta tietävä sanoi ääneen, että ei tästä läh­detä ennen puolta yötä.

- Nyt on ollut kattila kylmillään kolme tuntia. Ei siellä ole kunnon painetta. Voi olla, että otetaan vielä vettäkin koneelle. Sitten siistitään sisätila luuttuamalla ja päästään kel­lo kaksi köysistä irti.

Sikäli tietävä mies, että juuri niin kävikin. Sen luuttuamisen kuusikko väisti mene­mällä nimihuudon jälkeen makasiinin taakse makaamaan lastauslaiturille. Vasta höyrypil­lin kokeilujen jälkeen tulivat laiturille, jossa heille joku tuntematon pursimies tiuski. Sa­malla oli se keskipenkki mennyt. Ei siinä kuitenkaan olisi voinut nukkuakaan. Edelleen nostettiin höyrynpainetta. Neljä maitotonkkaa nostettiin juomavedeksi, josta yksi vietiin höyrypannun kupeeseen kuumenemaan, että saadaan haudutettua teetä matkalla. Sa­malla pressu kierrettiin suojaksi takatilaan. Tuli pimeää, kun sinne ei kukaan ollut keksi­nyt lyhtyä. Nyt lähdettiin periaatteessa pimeälle merelle. Se oli paljon jännempää, kuin kesävalossa Kauppatotilta Isosaareen ajelu. Ne, jotka jotakin ikkunasta näkivät, kertoivat, että mennään saarien välistä niin, että niihin pystyisi sylkäisemään. Se pursimieskin tuli näkyviin jostakin ohjaushytin uumenista, tai keulan ruumasta. Huusi tietonsa.

- Ajetaan koko yö sellaiseen paikkaan kuin Kuolemanjärvi. Tarkkaan ottaen Jäppi­län halkolaituri. Ei ole teillä pitkä matka marssia työmaallenne! Siellä teitä odottaa aa­mulla uudet asiat ja uudet työkalutkin. Teidän pitää vain tämä yö pysyä mukana nukkuen, tai valvoen. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Se tieto oli siinä ja miehet alkoivat tehdä toisiinsa nojaavia nukkumisparia. Ei lentä­nyt vitsit eikä kompakysymykset nyt matkalaisilla. Höyrykoneen uuvuttava jumpsuu ... jumsuu ... jumsuu … ja takaa potkuriakselin jytinä olivat matkaääninä. Parhailla unilahjoil­la olevat nukkuivat. Jotkut kävivät kuselle sinne ämpäriin, joka piti reunalta nostaa ja kaataa meren. Tunti meni ja toista odotettiin ja saatettiin hetkeksi väsymyksestä nukah­taakin. Aamu nousi, eikä halkolaituri ollut vielä lähelläkään. Oltiin Someri tai Narvi ohitet­tu. Teetä tuli kuitenkin maitokannullinen. Ne, joilla oli näkkileipää, kastoi sitä sinne pakis­saan. Se leipälaatikko löydettiin lopulta jostakin. Siitä riitti nyt kuusikollekin. Juus­tot oli kuitenkin joku yöllä syönyt. Järvi niitä kolmioita vaivihkaa pian omalle sakille pi­meässä työnsi. Miten pirussa olikin pystynyt siinä ahtaudessa ja pimeydessä ne varasta­maan? Se oli pimeä sapuska pimeässä tilassa. Vasta lähellä yhdeksää höyrykoneen ääni muuttui ja pursimies huusi, että saa rullata pressun auki. Oltiin tultu uuteen laituriin, kulttuuriin ja uuteen kielialueeseen. Kronstadtin saari ja Leningradin korkeimmat raken­nukset kuu­lemma näkyisi tästä kirkkaalla ilmalla. Nyt satoi heti, kun laiturissa oli keula­köysi kiinni.

- Nouskaa laiturille putoamatta mereen!

Tästä laiturille asumisesta, joka vanhuuttaan jo notkui, alkoi uusi kaaoksen kausi kuusikolle armeijaelämässä. Oli viikoissa toki paljon vapaata, uutta katsottavaa ja kuulta­vaa, sekä omapäisestikin otettua jermuilulla etuisuuksineen. Kuitenkin mikään ei ollut suunniteltu loppuun. Mikään annettu käsky ei tarkoittanut järjellistä tekemistä, eikä to­teutusta. Oli vain paljon upseereita, jotka luulivat olevansa suuria linnoitustöiden asian­tuntijoita ja suurien joukkojen siirtelijöitä. Ensimmäinen siirtely tapahtui jo siinä laiturilla, kun se kantokyky ei olisi kestänyt 37 miestä. Siksi kaikki kävelivät vastoin käskyä maalle lau­maksi.

Siinä sateessa he seisoivat puolituntia. Istuakaan märkään ei viitsinyt. Kukaan ei käskenyt. Ketään ei näkynyt nyt huutamassa. Joukossa oli varusmieskersantteja, mutta eivät ymmärtä­neet, uskaltaneet, tai osanneet ottaa ryhmiksi miehiä ja viedä sateensuo­jaan. Virralla oli tupakkaa. H eistä ei kukaan ollut tupakoinut. Nyt Virta tarjosi viidelle, kertoen, että al­kaa sitten imemään Työmiestä. Reko veti savut sisäänsä. Oli joskus en­nenkin kokeillut. Ei ollut pitänyt savun mausta, eikä tukahduttavasta tunteesta. Nyt jäi kiinni siihen. Tupa­koi siinä linnoitustyössä. Tupakoi sotaa odottaessa ja tupakoi, jos ehti sodassa. Aikaisem­min ei olisi ollut oikein rahaakaan mokomaan turhuuteen. Tupakointi on niin kielletty tabu, etten sitä kerro, vaikka siitä olisi paljonkin asiaa vuodelta 1939.

Puolituntia sinne ja miehet olivat märkiä. Toinen puolikas oli lopullaan, kun kap­teeni ja vääpeli tulivat oikopolkua mustissa kumisadetakeissaan. Huusivat ojennusta ja huusivat paririviin. Sitä siinä mättäikössä siten ruuvattiin paikalleen. Kapteeni oli sellai­nen kova ka p teeni. Kova oli puheissaan ja kova oli huutamaan. Kova oli.

- Varusmiehet! Siis varusmiesaliupseerit ja miehistön varusmiehet! Seisotte nyt py­hällä Karjalan maakamaralla. Teidät tuotiin tänne tekemään linnoitusta ja esteitä ryssän panssareille ja ryssän laumoille! Ne aikovat tulla ja tappaa teidät! Sitten ne raiskaa sis­konne! Lopulta saavat äitinnekin kokea raakalaisten inhottavan teon! Siksi te olette tääl­lä, että annatte hankenne kotinne, uskontonne ja isänmaan puolesta, että äitinne saa elää rauhassa vapaudessa! Kommunismi, jota ryssä tähänkin idylliin toisi on raakalaisuut­taja ihmisarvon huonointa aikaansaannosta! Se pitää tappaa missä sen näkee!

Tänään asettaudutaan telttoihin ja katsotaan, mitä huomenna aloitetaan. Teltat ovat tämä oikopolun ja maantien kulmassa 300 metriä tuonne! Siinä on viisi telttaa, iso ruokajakopöytä ja välillä sotapoliisin tarkastuspiste. Käymälää on pellot ympärillä. Juo­mavettä ja ruokaa ollaan tuomassa. Vääpeli ottakaa joukkue ja viekää!

Teltoille oli tulossa maantietäkin väkeä. Laahusti siinä kannaksen soratiellä väsy­nyttä nuorukaista kaikkialta Suomesta. Joillakin oli tykistön punaiset laatat. Tuossa kulki violetit ja vihreät. Paljon vilahteli mustaa ja jopa sinistäkin. Eivät kaikki siihen pysähty­neet. Nämä viisi telttaa oli laivakuljetuksen miehille. Neljä ensimmäistä täyttyi heti. Kuu­sikko kulki viimeiselle, jonne oli jo varusmieskersantti ja kolme muuta violettia asettunut. Tunkeutuivat reppuineen perille ja tekivät itselleen tilaa. Teltassa oli kuusi makuulaveria, joista tuli se makuuympyrä täyteen. Kersantti teki virheen.

- Kuinka sitä tullaan telttaan, kun on vanhempia sotilashenkilöitä sisällä?

Tulijat katsoivat kysyjää ällistyneenä. Siinä varusmieskersantti alkoi ensi sekunnilla jotakin! Reko meni sen eteen polvilleen. Puhui näin.

- Me olemme kuusi metsätyömiestä synkimmästä korvesta. Olemme olleet samoil­la savotoilla jo vuosia. Nukkuneet 35 asteen pakkasessa hangessa ja syöneet kiinni juok­semaamme jänistä melkein raakana. Me selviämme missä tahansa, miten tahansa luon­nossa. Sinä olet kai nuorempi meitä varusmies. Me emme kaipaa nyt mitään kersantti­asennetta. Sitä meihin jo on yritetty. Sinä höykytä noita kolmea, jos tahdot, tai mene tiel­le ja juoksuta siinä sotamiestä! Minä en uhkaile, kun ei tarvita uhkailua. Eletään kessu so­vussa ja sillä tavalla, että tehdään, mikä on välttämätöntä ja omaksi parhaaksemme. Muuten me haistatetaan paska armeijalle, hallitukselle ja herroille!

Kessu katsoi ihmeissään. Se ei ollut varma, että pitääkö tässä pelätä, vai juosta kantelemaan upseerille. Se onnistui ottamana parhaan asenteen. Se kysyi.

- Mistä te olette? On rannikkotykistön laatat.

- Isosaaresta. Se on Helsingin edustalla oleva persereikä.

- Tiedän paikan. Olen itse helsinkiläinen. Minut ne laittoi Riihimäelle viestiin. Nyt minä käännän kymmenen tonnin kiviä, vaikka osaamiseni ovat radiot, puhelimet ja viesti­vakoilu. Yritin ja niuhotin kai turhaan sinne ammattiakin.

- Meillä oli aikaisempikin varusmieskessu helsinkiläinen Vähälä. Tämä mieletön ar­meijan systeemi sekoitti meidät.

Katseltiin telttaa. Se oli melko uusi ja paikkaamatonkin. Kamiina oli vanha ja ruos­teinen, mutta putket katolle uudet. Uutta olivat ne laudat, jotka oli naulattu juoksuihin, niissä makuualustoissa. Nyt ei puuttuisi, kuin ruoka ja tieto, mitä tehdään. Hevosen vetä­mä soppakeittiö saapui Viipurista päin. Pitkä jono oli jo valmiina kun kuusikko teltastaan sitä katsoi. Ei sinne sateeseen viitsinyt taas mennä kastelemaan. Epäilivät kyllä että josko keitto loppuu. Silloin käveltäisiin jonnekin taloon ostamaan ruokaa, totesi Reuhka. Lopul­ta menivät sinne jonoon. Keitto oli hernekeittoa ja sitä parempaa siellä pohjalla. Ensim­mäisille oli jaettu etupäässä lientä ja läskinpalaa. Nyt oli jo jauhelihasattumaa mukana. Joki sanoi, että ovat viimeiset, joten sopii laitaa pakkiin kunnolla, niin ei tarvitse konin ve­tää kuraa takaisin. Kyllä sitä annettiin. Kessu ja kolme violettiakin otti lisää. Perään sukel­si heti pyy­täjää, jotka olivat puheen kuulleet. Mukaan annettiin reikäleipä komennolla taittaa sen neljäksi. Lopulta tuli sellainen yllätys voipaperilta, kuin iso voiklöntti.

Teltassa söivät maiskuttaen. Nälkäänsä ihminen ahmii vanhojen luolamiesaikojen tapaan. Kessu selitti, että he marssivat tähän varhain aamulla 30 kilometriä Humaljoen asemalta, vaikka tässä olisi ollut asema aivan vieressä. Se olisi nimeltään Naurisjärvi. Ih­meteltiin armeijan systeemiä ja upseerien vähäisiä älynlahjoja. Pantiin pitkäkseen nukku­maan. Odotettiin, mitä iltapalaksi tulee.

Näin alkoi linnoitustyö. Tuli iltapala, joka hämmästykseksi oli kunnon lämmin ate­ria vehnäpuurolla, teellä ja rinkeliparilla. Illalla teltalla kävi kumitakkeineen toinen kap­teeni. Otti papereihinsa nimet paikalla olijoista. Kuusiko ne luki makuultaan. Violetit pyr­ki johonkin polviasentoon. Kapteenin tietojen mukaan linnoitustyötä tehdään syyskuun loppuun. Kersantti sanoi, että heillä on kotiutus 10. syyskuuta.

- Ei se nyt tässä maailman tilanteessa taida onnistua. Maan on uhattuna. Vihollinen on vanha moskoviittivainooja, joka ei anna periksi, ennen kansamme tuhoa! Puola on jaettu, Keski-Euroopassa siirrellään rajoja.

Meni sitten maantielle ja käveli, minne käveli tietoineen. Reuhka ei malttanut olla sanomatta hieman poliittista näkemystään.

- Tuollaisen miehen tiedot ovat Uudesta Suomesta ja Hakkapeliitasta. Muistatte­ko, kun meillä oli Hakkapeliittaa käymälässä pyyhkimenä savotalla? Aina oli sormetkin paskassa!

Asialle naurettiin hieman, pyrkien uneen. Yöllä sade yltyi pahaksi. Savuputki rum­mutti alas peltipesään vettä. Katto oli tummunut siihen pisteeseen, että yksi tönäisy ja siitä valuisi vesi alas. Lisäksi joku sotapoliisilauma vouhkotti pellolla huutamassa aamu­tunteina. Tuli viitosteltankin luokse.

- Huomio! Teltta tämä! Tässä sotapoliisi puhuu. Lukekaa nimenne yksitellen. Mon­tako teitä on?

- Eikö se ole vaarallista? Ryssä tietää, että sankaripojat ovat täällä valmiina?

Se oli Virta, joka heräsi makeasta naisunesta. Se oli ensimmäinen tippurin jälkeen.

- Kuka siellä soittaa suutaan? Montako teitä on?

Kessu sanoi, että aliupseeri ja yhdeksän sotamiestä. Siihen taas karjuttiin nimiä. Kessu aloitti, violetit jatkoivat, Järvi oli nokkamies kuusikosta. Reuhka sai olla viimeinen huutaja. Jotakin unten jatkamisesta tuli pellolta ja saappaiden ääniä.

- Kylillä on varmaan ollut miestä piikojen reisien välissä ja nyt etsitään paneskelijoi­ta, arvioi Virta. Siksi se kapteeni kävi nimet telttakohtaisesti jo päivällä hakemassa.

Virta oli puoleksi oikeassa. Etsittiin neljää miestä, jotka olivat murtautuneet kylä­kauppaan. Vievät tupakkaa, juustoa ja makkaraa, sekä kassakoneesta aamun kassan. Li­säksi olivat lyöneet kauppiasta mahaan, kun tämä yritti estää kassan ryöstämistä. Nelik­koa etsitään nyt läheisestä metsästä ja tarkastetaan teloista olisiko neljä poissa jostakin. Ne löytyikin aamulla, mutta olivat paikkakunnan omia pikkukonnia Mesterjärveltä.

Seuraavana aamuna tuotiin hevoskärrylliset kankea, lapiota, kuokka ja köyttä. Se kasojen määrä jäi siihen tienviereen, kun ei tullut sitten ketään kertomaan mitä tehdään. Ruokaa sentään tuli. Tuli myös hevoskuorma klapia. Kuutoset noutivat sitä ensimmäisenä telttaansa riittävästi. Lämmittivät kamiinan, että katosta höyry nousi taivaalle. Maattiin ja puhuttiin naisista ja sodan mahdollisuudesta. Elokuu vaihtui syksyksi. Virran ja Reuh­kan teki mieli pelata ja pettää, mutta tässä teltassa sitä ei voinut tehdä. Muihin telttoihin ei oikein viitsinyt ryömiä pakka kädessä. Siksi elämä oli pitkäveteistä.

Välillä tehtiin työtäkin. Lapioitiin oletettujen kivirivien idänpuolelta multaa ja maa­ta pois. Siihen piti tulla kolme metriä syvä ja viisi leveä kaivanto. Maa piti saada itään, että tankki putoaisi kunnolla korkealta kuoppaan kumoon. Ainoastaan kaikki upseerien puheet uskovat sellaiseen luotti. Viitosteltan kuoppa eteni kaikista hitaammin. Tulipai­kalle upseeri, joka sitä ihmetteli. Joki vastasi kessun puolesta.

- Muut teltat ovat kaksitoista miestä. Meitä on vain yhdeksän ja kersantti. Lisäksi me olemme enemmän älyllisen työn tekijöitä, joten emme heti saa kiinni tästä alkutuo­tannon vaiheesta.

Se nauratti luutnanttia. Ei päässyt sitten kessu 10. päivä siviiliin, mutta sai tiedon muusta järjestelystä.

- Meidän ikäryhmän aliupseerit ja vänrikit siirretään Viipuriin uuteen kasarmiin kouluttajaksi! Kokelaat korotettiin vänrikeiksi. Sieltä vanhasta kasarmista tulee tänne ki­vityöhön kapiaista. Eikö ole ihmeellistä tämä homma?

- En usko näkeväni täällä ainoatkaan kapiaista lapionvarressa, veikkasi Mäki. Ne voi lähteä kasarmilta, mutta jotenkin pystyvät matkalla tänne saamaan itsensä ruokakärryn viereen vain olemaan.

Kessu lähti. Kuusikko ja violetti kolmikko jäi lähinnä makailemaan sadetta, kun ei ollut oikein esimiestäkään. Kerrottiin, että kaikki tilalliset vapaaehtoiset ja niiden pojat lähtee syyskyntöihinsä ja muuhun paikkojensa talvikuntoon panemiseen kotiinsa. Niitä siinä tiellä marssikin sitten seuraavana aamuna. Metsän mielestä heillä on paljon huo­nommat varusteet, kuin muilla. Lähtivät siitä katsomaan sinne Neuvostoliittoon päin oli­siko antaa kuulemastaan varusleiristä parempaa kenkää ja muuta. Tultiin paikkaan, jossa oli pitkä teltta tekstiilille ja toinen nahkatavaralle ja muulle. Violetit eivät uskaltaneet tulla mu­kaan. Reko otti johdon. Käveli sinne vääpelin luokse tervehtien sotilaallisesti.

Neuvostoliitto oli hyökännyt Puolaan ja vallannut sen itäosat! Se toitotti radio, mutta nuorukaiset eivät siitä välittäneet. Sotikoon saatanat!

- Herra vääpeli! Olemme kaivaneet nyt kolme viikkoa Isosaaresta tulleissa varus­teissamme, vailla pesua ja vaihtoa. Majuri Korhonen, käski tulla tänne selvittämään asiaa, jos­ko vaihtuu vähän parempaan saappaaseen.

- Näyttäkää!

Reko nosti oikean jalan tiskille. Vääpeli vilkaisi ja tokaisi, että eihän noita kannata enää korjatakaan! Pidetty pilalle! Kuusikko sai jalkoihinsa työsaappaiksi paremmat, kuin heidän niin kutsutut juhlasaappaansa ovat. Rättiteltassa meni Virta eteen.

- Herra vääpeli. Meillä on perin huonot vaatevarusteet tuolla montuilla kaivami­sessa. Aivan loppujen saappaiden tilalle saimme jo vaihdokit. Emme ole pystyneet kuu­kauteen pesemään vaatteitamme. Ne haisevat ja ovat täynnä syöpäläistä.

Tuo viimeinen virke oli se, joka vääpelin ajatusmaailman laukaisi.

- Syöpäläisiä! Menkää heti riisumaan ne tuonne teltan päätyyn! Sitten menette täi­saunaan tuonne metsän laitaan! Sieltä tulette ottamaan uudet alusasut ja housut ja pu­serot tästä! Menkää kiireellä! Sotamies tuo teille pyyhkeet ja saippuat. Peskää itsenne kunnolla joka paikasta! Menkää jo!

He riisuivat itsensä alasti sinne päädyn kasaan, jossa oli jo entuudesta likaista vaa­tetta märkänä. Rekon rahakasa oli vaivoina. Sotamies toi kaikille kaksi pyyhettä ja saip­puaa. Reko kääri rahat toiseen pyyhkeeseen ja työnsi sen juuri saamaansa uuteen saap­paaseen. Käveli paljas jaloin saunalle. Siellä ottivat löylyä. Hankasivat toistensa selästä kiertyvää tummaa lankaa irti. Istuivat lisää ähkimässä lauteilla. Viimein rupesivat kuivaa­maan. Oli kohta päivän ruoka-aikakin. Varastolla alastomina pukivat, mitä saivat. Ne oli­vat kaik­ki uudempaa vuoden 1936 SA. Int. leimalla tehtyä flanellia ja kesäsisallia. Teltalla violetit olivat katkeran kateellisia ja häpesivät, että eivät uskaltaneet tulla mukaan.

Syyskuussa on kolmekymmentä päivää. Ne menivät siinä teltassa. Poislähteneiden ruokaa riitti ensin syödä kahteen kertaan, ennen kuin jokin keittiöhiiriupseeri tajusi, että syöjiä on pari sataa vähemmän. Lokakuussa annokset menivät takaisin armeijamittoihin. Silloin oli ensimmäiset pakkasyötkin ja kamiinaan piti laittaa tulta yölläkin. Oli jokin kier­tävä tulimiesvahti. Kuusikko tuli yhä röyhkeämmäksi. Ensin he kävivät ilman lupaa Kuole­manjärvellä hevoskyydissä. Varsinainen asia alkoi silloin, kun Joki löysi siitä sontakäymäl­änä pidetystä kojusta kapteenin puseron. Tuli telttaan se päällä. Virta keksi heti, mitä tehdään.

-Sinä Joki olet huomenna kapteeni. Viet meidät Viipuriin erikoistehtäviin! Pidät tuon kapupuseron omasi päällä. Komennat meitä ja me tottelemme.

Ei siihen Metsä ja Saari oli heti halunneet, mutta jokin tylsyys ja halu nähdä mitä sii­täkin tulee, sai heidät suostumaan hulluuteen. Illalla sitä puseroa etsi kaksi varusmies­tä kysellen. Aamiaisen jälkeen oli Joki muuttunut kapteeniksi. Komensi viisikon riviin ja seu­raamaan. Violetit jäivät tästäkin ilosta pois. Heille annettiin käsky sanoa, että jokin kap­teeni oli tullut ja käskenyt kuusi mukaansa. Toisaalta ei teltalle tule kukaan heiltä ky­symään, jos menevät laiskottelemaan montulle. Tämän Reko heille vielä tarkensi. He kä­velivät polkua pitkin Kanneljärven asemalle, tai seisakeko se oli. Juna tuli ja kapteeni Joki käski miehet ensimmäiseen luokkaan. Konnari tuli ja kapteeni Joki komensi Reuhkaa.

- Tykkimies te! Maksakaa kaikkien matka! Maksan sen teille takaisin, kun Viipurissa käyn pankissa!

Reko maksoi. Konnari repi keltaista paperisilppua 6 markan ja 60 pennin edestä. Katsoi toki pitkään sitä ryhmää, kun ei ole tapana sotamiesten ensimmäisessä luokassa ajaa. Lisäksi upseerilta puuttui vyökin. Porukka tuli kuitenkin Viipuriin. Asemalla pohdit­tiin, mennäänkö heti juomaan parit oluet janoon Reuhkan laskuun. Se tehtiinkin asemara­vintolassa. Sieltä lähdettiin saapastelemaan pitkin kaupunkia.

- Ehdittäisiinkö pelaamaan jonnekin hieman lisää käyttörahaa? Virta pohti.

Muut, kuin Reuhka olivat vastaan, joten ajatus äänestettiin neljä kaksi kumoon. Sitä vastoin Reuhka sanoi, että hän tarjoaa lihaa ja viinaa, jos kapakassa saa. Siihen pitää kapteeni Joen olla ovella kovana. Käveltiin kortteleita aseman lähettyvillä kiertäen. Oli auki ovi, jonka päällä luki Ravintola Lucci. Oven pielessä oli ruokalista. Joki luki, että on si­pulipihviä.

- Tämä on meidän paikkamme! Tykkimiehet! Siirtykää takanani sisään! Säilyttäkää sotilaallinen sivistys! Menemme lounaalle!

Ovimies ei pyrkinytkään kapteenia estelemään. Katsoi tosin tykkimiehiä hieman, etteivät ole jo juovuksissa. Pöytään tuotiin olutta odotukseen. Puolen tunnin odotukses­sa sitä meni paritkin tuopit, kunnes pihvit, lohkoperunat, vihannekset, leipäkori ja maus­teteline nostettiin siihen. Kysyttiin snapseja, mutta ei kuulemma ennen kello kuutta illal­la. Syötiin rauhassa ja mietittiin asioita. Joen piti esittää kangen niellyttä kapteenia. Reuhka maksoi taas hinnan johon isänsä punnertaa kolme viikkoa pölliä veteen. Vielä kiersivät Viipuria mielikseen. Asemalla näkivät, että itään lähtee juna viiden minuutin päästä. Reuhkalla oli toimiva ajatus.

- Sinun Joki pitää nyt saada se pusero roskiin ja muuttua sotamieheksi. Mennään kolmanteen luokkaan, kuin kuuluukin.

Joki oli ensin vastaan. Lopulta muutkin sanoivat, että parempi niin, kuin vyöttä ja aseetta jäädä siitä kiinni. Kapteeni meni minuutiksi pensaan taakse ja tuli tykkimiehenä pois. Kiirehtivät junaan, joutuen etsimään istuimia. Tyhjää ei ollut. Nyt jokainen maksoi matkansa ja eteisessä vain seisoa möllötettiin.

Perillä pääsivät sopivasti oikopolkua kiirehtien teltalle kalasopan jakojonoon. Vio­letit sanoivat, että kukaan ei kaivannut. Eivät hekään ole ollut kaivamassa, vaan loikoili­vat tuolla metsänreunassa sammalella. Vielä riitti päiviä lokakuussakin. Loppupuolella piti marssia sinne suuren varusvaraston liepeille. Sitä ennen oli ne tyhjäksi tulleet teltat purettu, alustat kannettu kasaan ja kamiinat päälle. Hevosparat niitä kiskoi sitten kuu­lemma rajalle. Upseerit olivat tienneet, että sota tulee heti. Siellä varusvarastolla oli en­sin massoille puhe, joka tuli kahdesta kaiuttimestakin pellon reunoilla. Puhuja oli kenraali joku. Hänen äänensä kaikui hauskasti.

- Upseerit, aliupseerit ja miehistön varusmiehet! Emme saaneet valmiiksi kaikkea sitä, jota olisi kiireesti tarvittu! Nyt on tyytyminen tähän, kun talvi tulee päällemme. Se ei ole vihollisemme. Se oikea paha tulee idästä! Se on aina tullut idästä tänne ! Moni teistä on haaveillut pää­systä kotiin arjen askareisiin. Suurin osa aliupseereista ei ole ollut kotonaan kuukau­siin. Varusmiehet, jotka olisi pitänyt jo kotiuttaa, ovat vielä jatkoajalla palveluk­sessa. Sitä vaa­tii nyt isämaa ja sen turva! Me puramme nämä rakennustyömaat, odotta­maan taas kevät­tä! Me siirrymme lähemmäs rajaa odottamaan jumalan ja poliittisen johtomme pon­nisteluja maam­me parhaaksi. Toivomme jumalan katsovan meidän pienen kansamme päälle ja tuhoavan idän jättiläissavijalan! Laulamme veisaten tähän virren Jumala ompi linnamme.

Linna-virren jälkeen kerrottiin, että lapiot, hakut ja kanget annetaan nyt kuljetet­tavaksi itään. Tilalle jaetaan kiväärit ja muuta aseistusta. Lähdetään rajan pintaan katso­maan, ettei kommunismi valu sieltä pyhään, jumalan Suomeen.

Section 3

Junassa matkustettiin Laatokan länsipuolta hitaasti. Seisottiin joka paikassa, jossa oli kiskopari odottaa. Muut junat siitä ajeli ohi ja vastaan. Sellainen matkatapa ei vie päi­vässäkään, kuin Viipuriin, mutta ei kaupunkiin vaan pohjoispuolen teurastamon sivurai­teelle. Ei ollut helppo siitä kaupungille päästä kolmimetrisen lankkuaidan yli ja vartiosotil­aan katsellessa junan kylkeä saatanan vihaisen saksankoiran kanssa. Virtakin luopui ajatuksesta käydä naimassa. Jokikin olisi halunnut sormella naista. Umpivaunuissa oli kamiinat, joissa piti keittää kylmä vellinsä tai makkarakeittonsa ja teensä.

Toisena päivänä jatkettiin matkaa kävelyvauhdin nytkynnällä Koljolaan, Ojajärvelle ja Ohi Hiitolasta. Siihen jäätiin sivuraiteelle. Ei siinäkään ollut paljon kenelläkään halua lähteä minnekään. Sonnalla käytiin männikössä ja sitä teetä ja vanikkaa järsittiin, jos ei hernekeitto riittänyt viimeisiin vaunuihin saakka. Loppumatka tultiin jo illalla yötä myö­ten sysipimeässä. Tiirailija luki oviraosta aseman seinästä, joka meni ohi jotakin Sortavala ja sitten pian, että Lahdenkylä. Kuului upseerin huutokailotus, että kusta saa ja nukkua aamuun.

Kuusikko oli osa vaunun isoa miesmäärää. Siitä tulisi joko suuri joukkue tai useam­pi ryhmä. Heille tuli Juutilainen niminen vakinaisen nuori kersantti. Hänelle teki nyt Saari sen samantyylisen puheen, kuin teltalla Reuhka. Saari painotti, että tulevat luonnossa ja metsässä toimeen aina ja hyvin. Huutaminen tai vittuilu ei sovi, tai tekijä huomaan sen turhaksi. Kersantti, joka oli lähes yhtä nuori, mutta jäänyt armeijaan ja käväissyt lisäkou­lun, kuunteli. Se oli nopeaälyinen, tajuten, että kuusikko on jotakin, mitä pitää uskoa. Tehtiin ajatus, että tehdään, mikä tarvitaan ja ylimääräiset saa tehdä ne, jotka siitä tyk­kää. Se sopi kessullekin. Vaunua johti luutnantti, joka ei puhunut mitään. Se olisi päässyt upseerivaunuun, mutta kun ensin tuli miehistöön, niin päätti kestää sen loppuun saakka. Ei sen nimestäkään saanut kukaan selvää. Nyt oltiin siis junamatkan päässä, paikasta mis­tä kai marssitaan jonnekin.

Aamu oli jo viileän rapea. Vaunu oli jotenkin lämmin, kun kamiina hehkui, mutta ilma haisi pierulle, hielle ja ties mille. Ei metsämiesten kämpässäkään niin pahalle haise aamuisin! Tässä kai vaunun omakin haju terästyi ja ainainen savun haju veturista. Ruokaa toi poikkeuksellisesti kaksi kuorma-autoa läheiseltä sahalta. Kylmäksi sekin puuro ja kala­keitto oli päässyt matkalla, mutta kamiinat kuumensi pakit jotenkin. Kumpaakin lajiketta sai ottaa siinä järjestyksessä kuin halusi. Lisää oli näkkileipää ja haaleaa kahvia! Sitä moni oli juonut vain hautajaisissa, tai rikkailla sukulaisillan käydessä. Tässä kuljetuksessa oli ni­mittäin mukana vanhempaakin ikäluokkaa. Jopa kolmikymppisen näköistä miestä käveli pas­kareissuaan aidan viereen.

Junaa siirrettiin vielä mittansa verran eteenpäin. Siksi piti odottaa painetta katti­laan. Nyt saatiin kolmen viimeisen vaunun hevoset, niiden kärryt ja reet, sekä heinäpaalit pois vaunuista soraan lastaussillalle. Seuraavaksi purettiin ammuslaatikot ja junaa peruu­tettiin. Käskettiin miehiä hyppimään varustuksineen ja aseineen vaunuista. Siihen kertyi jokaises­ta miehistövaunusta kolmisenkymmentä naamaa. Upseerivaunuista tuli kymmen­kunta ja mitä lie lääkintämiestä, keittiö-kallea ja muuta kirjuritoheloa seisoi sitten viiti­sentoista pakkasen kuuraamassa sorassa.

Juna lähti, kun vaunut todettiin tyhjiksi, peruuttamaan pois Sortavalaan. Jostakin tuli turkiksissaan eversti taas vain joku kailottamaan. Se halusi koko revohkan neliriviin tasaiselle kuulemaan uutisia. Se sai odotella pitkään, että viimeinenkin niiskutti jonnekin ojentelemaan käsivartaan ja pyörimään vasempaan ja oikeaan. Kapteeni ilmoitti sakin everstille. Oli 16 upseeria 23 aliupseeria ja 270 miehistöä. Se tarkoitti pari patteria tai komppaniaa, kuinka kukin puhuu niistä. Eversti kailotti pakkasaamuun.

- Upseerit, aliupseerit ja miehistö! Me emme ole tulleet tänne iloisissa ajatuksissa! On