Al Baum -jotakin vaarallista

By aulis saarijärvi

Al (Albert) Baum oli lapsuudestaan saakka kokenut kovaa, väkivaltaista ja vaativaa maailmaa. Siinä oli vanhempien rakkautta juuri se, että elettiin, opittiin lukemaan ja laskemaan, sekä jo nuorena ampumaan. Al sai kokea sen, että pelkällä työnteolla, raatamisella ei rikastu. Maailmalla oli kaikkien vaikeuksien jälkeen tiedossa palkkiometsästäjän karu, lyhyt ja halveksittu ammatti. Oli otettava se mutta kokeiltava Texas Rangerin työtä salaa ja vaarallisesti naamioituna.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 6, 2019
• ISBN: 9789515682550

aulis saarijärvi

Saarijärvi on kirjoittanut paljon historiaa, sotaa, tekniikkaa, ihmiskuvauksia, lentämisestä ja rikollisuudesta. Hän ei ole valtion taide-eläkeläinen, apurahakirjoittaja, eikä kriitikkojen lemmikki.

Book preview

Valmistusmerkinnät

Section 1

Al Baum – jotakin vaarallista

©2019

aulis saarijärvi

Section 2

Hauta oli auki. Raakalautainen arkku oli pohjalla hieman kallellaan. Alkusyksyn kylmä viima jo preerialta antoi merkin voimistaan. Ympärillä oli perin vähän ihmisiä. Oli maksettu pappi, hautuumies apulaisineen ja pikkukaupungin tallinomistajaseppä, sekä arkussa makaavan miehen poika. Ei siinä kauaa vitkasteltu. Pappi rahasta luki ne värssynsä kirjastaan – jonkun kirkkokunnan raamatustaan. Poika heitti kourallisen pölyävää, kylmää hiekkaa arkulle. Hautuumies ja apulainen yhtyivät lapioineen asiaan. Viidessä minuutissa arkku oli peitetty maan tasalle ja loput tehtiin kummuksi. Kaikki lähtivät, kun hautuumies hakkasi kummun pääpäähän raakalautaristin. Siinä luki mustin maalitikkukirjaimin:

Jack Baum syntynyt 1829 -kuoli 1874

Vieressä oli samanlainen risti viiden vuoden takaa vaimostaan:

Viviel Baum (McGreyser) syntynyt 1833 – kuoli 1869

Hautoja katsoi nyt heidän ainut poikansa Al (Albert) Baum viisitoista täyttänyt, mutta lähes miehen mitoissa oleva jäntevä nuorukainen kuivin silmin. Ei hänen elämänsä tähänkään saakka ole itkuilla paremmaksi tullut. Se on ollut perhefarmariperheessä kovaa työtä, kun kuokka- tai lapsikäsi on osannut jotakin työtä tehdä. Onneksi viisas äiti sentään opetti itse lukemaan ja kirjoittamaan. Loput taidot tulivat katollisessa raamattukoulussa laskentoon ja muuhun sunnuntaisin hiottua jonkinlaisiksi.

Äiti Al Baumilta kuoli 36 vuotiaana lapsen keskenmenoon. Isästä tuli sen jälkeen juoppo ja väkivaltainen saluunassa istuja ja käskijä. Saluunaan hänet nyt oli sitten ammuttukin korttipelin ääreen. Riita oli pakasta, jossa ollutkin vieraalla kuusi ässää ja viisi kymppiä. Tästä oli isä Jack hermostunut. Löi jakajaa puukolla rintaan. Jakaja vuorostaan ampui kuulan puukkomieheen, viimeisenä tekonaan elämässään. Siinä korttipöydän alle räkään, viinalätäkköihin ja saappaista pudonneisiin hevosenpaskoihin molemmat kuolivat.

- Rehellinen tappaminen epärehellisessä korttipelissä!

Se oli ollut sheriffin toteamus kuultuaan silminnäkijöiden kertomukset. Oli pelipöydästä herra sheriffi ottanut kaikki rahat. Sanonut, että Jack oli ollut oikeassa. Lupasi ensin rahoista maksaa kummankin hautuukulut. Siirtää 100 dollaria sheriffin toimiston käyttöön ja loput pojalle. Al Baum oli saanut siksi sheriffiltä käteensä 85 dollaria ja isänsä puukon. Vielä opastukseksi neuvot.

- Se oli tappelu, jonka isäsi alkoi asiasta. Jos olisi isälläsi ollut ase ja ampunut, niin kaikki olisi ollut kunnossa. Se tapettu oli korttihuijari! Nyt vain Jack pisti puukon sydämeen! Tämä toinen, korttihuijari, ehti vielä ampua hyvin. Ei kannata sinun kantaa muille mitään kostomielialaa! Yritä katsoa itsellesi jokin työ! Asuminen siellä talossanne talven yli vaatii jo sisua ja sopeutumista yksin. Olen pahoillani isästäsi. Muuttuihan hän hankalaksi jo vuosia sitten. Sisällissotaa se isäsi kävi koko ajan rauhankin tultua! Niin hyvä ja ahkera mies aikaisemmin ollutkin!

Tämä hyvä ja ahkera mies oli vaimoineen tullut paikkakunnalle heti sisällissodan jälkeen, kuin pakolaisena. Olivat menneet naimisiin 1859 ja Al oli syntynyt pika puoliin Carunan kaupungissa Missourin osavaltiossa. Pahaksi onneksi sisällissodan pelko, sen tarpeellisuus ja monen haluamanakin sotatila, vaikutti paikkakunnalla jyrkkään jakoon. Kaikki eivät olleet pohjoisen mieleisiä ja osa oli vuorostaan kiihkeitä etelän, konfederaation, eli Dixien puolella. Oli lähes pakko valita puolensa, tai lähteä pois. Baumit lähtivät länteen Arkansasiin. Albert syntyi siellä. Isänsä oli työssä käsistään kätevänä puusepäntehtaassa valmistamassa huonekaluja. Äiti imetti, kasvattaen poikaa ja joutessaan teki ompelutöitä. Sitten alkoi sisällissota.

Arkansas jakautui ensin lievästi eteläalueeltaan Dixieen. Olihan siinä vieressä Louisiana ja Mississippi. Kummatkin edustuvat kiihkeitä Dixie osavaltioita. Baumien piti taas valita puolensa. He eivät oikein tienneet, mitä siinä oli tekeillä. Mitä piti valita? Miksi se valinta oli hengen ja tulevaisuuden menon panttina? Oli kaikkialla hienoja, kiihtyneitä puheita vapaudesta, oikeudesta, elämän laadusta, arvopohjasta ja tappamisesta. Piti vapauttaa etelä ja kartanoherrojen orjat. Oli kuitenkin mustia neekereitä etelän joukoissa vapaaehtoisina paljon.

Lopulta he yhtenä yönä kymmenen muun kanssa varastivat neljät kuormavankkurit, hevoset ja pakkasivat vähät tavaransa niihin ja kävelivät etelän. Pysähtyivät suuren Mississippijoen länsipuolelle Sanderon pikkukaupunkiin. Siitä Baumit parin viikon kuluttua tulivat Sallivilleen, pikkupaikkaan, jossa nyt hautausmaalla mätänemisestään maatuvat. Saivat merkitä autioksi joutuneen farmin itselleen sadan dollarin merkintähintaan osavaltiolle käyttöönsä, sekä omistukseen tuottoineen, murheineen ja töineen.

Farmin toinen pää oli ohivirtaava jokivartta noin kaksisataa askelta leveä soiro ja loppu oli Sallivilleen tulevaan tiehen noin maili. Kummuilla kasvoi puuta, pensaikkoa, sekä eläimille sopivaa syötävää. Parhaat maat, jotka nyt huusivat muokkausta, sai helpolla kasvamaan vehnää, maissia, juureksia ja ohraa. Siinä alkoi Baumin onnen etsintä ja mieleisen elämän perkaus, vaikka sota riehui raakana pohjoisempana.

Tuli Dixielle pelkää tappiota 1862 vuodesta eteenpäin. Oli miestappiota ja suuret sotatavaraerät joutuivat pohjoisen joukoille saaliiksi. Jack Baum käskettiin talven ajaksi Sallyvilleen perustettuun verstaaseen valmistamaan sotilassänkyjä, kantopaareja, sekä kenttäolojen istuimia Dixielle. Hän teki niitä muutaman muun kanssa käsketyt määrät kuukaudessa. Ne kuormastoissa vietiin taistelupaikoille jonnekin käyttöön. Seuraavan syksynä yllättäen oli Sallivillekin valittu haavoittuneiden sotilaiden hoitopaikaksi! Täyttyi koulu, kirkko ja muut jotenkin talvipakkasta pitävät tilat saluunoista alkaen miehistä joilla oli puutuvia käsiä, vuotavia haavoja jo puolen vuoden takaa ja kaikkea muuta hoitoa vaativaa asiaa. Hautausmaan reunaan kaivettiin nimettömien joukkohauta pidemmäksi ja pidemmäksi. Rouva Viviel Baum määrättiin hoitajaksi viideksi tunniksi aamusta, kuutena päivänä viikosta. Al tuli jo toimeen muiden kylän kakarojen kanssa. Oli tullut paljon espanjaa puhuvia ja mulatteja jostakin pakoon kyläänsä.

Talvi meni huonontuvassa sotaonnessa Dixien kannalta ja etelävaltioissa alettiin pelätä liikkuvia hallituksen kostoryhmiä. Ne olivat virallisesti Washingtonin käskemiä rankaisuretkeläisiä Dixien kannattajien joukkoon. Todellisuudessa ne olivat pelkkiä Washingtonin tappajia ja häikäilemättömiä raiskaajia ja kiduttajia! Sallivillessä käytiin taistelu ja yllätystulitus sellaista 18 miehen ryhmää kohtaan 1864 joulukuussa. Kaikki tapettiin väijytyksessä ja myöhemmin takaa-ajossa. Saatiin aseita, ammuksia ja 18 hyvää hevosta satuloineen. Ruumiit, sotavaatetus ja muu hävitettiin virtaavaan jokeen. Kaikki kyläläiset vannotettiin pitämään suunsa kiinni asiasta kovalla puheella, sekä kuoleman uhalla.

Tammikuussa 1865 käskettiin Jack Baum Dixien eräänlaiseen kosto- ja takaa-ajopartioon niin sanotulla asetuksella, jossa 90 vuorokautta pitää Dixietä palvella myös sotatoimissa. Kolmas päivä tammikuuta Jack veti harmaat vaatteet ja harmaan talvimanttelin päähineensä kanssa niskaansa. Otti annetun suustaladattavan Springfield kiväärin käteensä, Colt Walkerin vyölleen ja kapusi hevosen selkään. Katseli siinä vaimoaan ja Al- poikaansa päätään puristellen. Käskystä hän ja 38 muuta miestä lähti kohti pohjoista. Tultuaan helmikuun lopussa takaisin viiden muun vielä elävän kanssa, hän oli muuttunut mies. Ei puhunut sanaakaan tekemisistään. Haki pullotolkulla sitä kesken keitettyä kirkasta viskiä. Joi ja teki, mitä oli pakko tehdä sen kevään farmilla. Hävitti toukokuussa Dixien vaatteet myymällä ne ohikulkijalle 50 dollarilla. Kevään muokkaukset ja kylvöt tehtiin jotenkin. Viina virtasi Jack Baumin suusta päivittäin.

Sallivilleen tuli ensimmäinen tieto hävitystä Dixien sodasta! Paljon ihmisiä lähti muutamassa päivässä kohti Texasia. Paljon tuli tilalle tyhjiin farmeihin ja kaupungin asuntoihin pohjoisesta uutta väkeä. Baumit jäivät paikalleen. Ratsasti korskeasti pohjoisesta ensimmäinen, majurin johtama, kostoretkikunta kaupunkiin. Kokosi kaikki viisitoista täyttäneet miehet pellolle seisomaan. Nimilistan kanssa erotettiin kahdeksan miestä pois. Heidän kävelytettiin joen rantaan ja ammuttiin. Ruumiit raakasti työnnettiin jokeen virran vietäväksi. Oli Washingtonin hyvän hallituksen tahto toteutunut. Majuri karjui kimeästi tappamisvietistään tappokiimaisena pellolla, että jokaisen Dixien mukana olleen kohtalo on tämä!

- Huomenna aloitetaan tutkimukset! Nyt on täälläkin voittajan antama vapaus tähtilipussa! Vapaus on yhteinen ihon väristä riippumatta ja uskonnosta katsomatta! Vapauden vuoksi pitää tappaa pois niitä, jotka eivät vapautta ansaitse! Nyt on ihmisille vapaus, luvattu vapaus! Muille, teille, se on kuolemaakin vapaudessa! Se on jumalan ja meidän voittajan vapaa, vapaa tahto! Se on Washingtonin hallituksen vapaatahto!

Viikon kuulusteltiin niin, että piti sanoa nimi syntymäaikoineen ja paikkoineen. Kysyttiin, että oliko Dixien roisto?

- En!

Vastasi Jack Baum.

- Mikä te olette?

- Tein huonekaluja Etelän käskystä Etelän ihmisten käyttöön. Olen puuseppä.

Se merkittiin ylös. Sai mennä istumaan varjoon. Sai sinne hakea peltilautasellisen tapettujen hevosten pahaa lihaa liemessä ja jotakin pilaantunutta juuresta. Seuraavan viikon majuri kuulusteli viekkaasti kysymällä jokaiselta, että tietääkö Dixien roistoja kaupungissa? Lopuksi lupasi 300 dollaria jokaisesta paljastetusta miehestä. Kolme paljastettiin kävelemään joenrantaan ammuttavaksi. Ei kukaan kysynyt olivatko he olleet todella Dixiessä. Se oli sitä Washingtonin, voittajan ja jumalan antamaa vapautta! Paljastui kaksi ammuttujen ilmiantajaa. Heidän hakatut ruumiinsa heitettiin näytteeksi pääkadun hiekkaan muille halukkaille ilmiantajaksi ryhtyville kaupunkilaisille.

Ratsastava lähetti tavallaan päätti tilanteen, tuomalla majurille käskyn kiireesti rientää länteen, Texasin rajan lähelle taisteluun. Siellä on ainakin 700 dixietä aseineen linnoittautunut entiseen meksikolaislinnoitukseen. Heillä on 50 intiaania apunaan. Majuri käski vangit kuulemaan kimitystään.

- Me lähdemme nyt! Ette te pirut ole turvassa! Laitan tänne uuden ryhmän, kun olemme selvittäneet teidän saatanoiden jätöksiä pois maailmasta! Tulemme takaisin ja pyyhimme jokaisen dixien jokeen!

He lähtivät. Heidän peräänsä lähti vielä ihmisiä etelään, jotka pelkäsivät menneisyyttään ja näitä kostoryhmiä. Majuri ei tullut, mutta tuli jouluksi kapteenin johtama pikkuryhmä. Vääpeli ja kuusi miestä laittoi taas kuulustelukenttää kuntoon. Saivat kirkkoherralta majurin jättämät vanhat kuulustelupaperit käyttöönsä. Käytiin talo talolta hakemassa miehet taas kokoon. Puuttuvia nimilistasta etsittiin joka kolosta päiviä. Nimien mukaan käytiin nopeasti läpi, mitä mies oli kertonut ja mitä halusi lisätä. Siitä sai mennä kotiinsa. Kaksi vierasta miestä he tulijat laittoivat sidottuna hevosen selkään mukaansa. Sen jälkeen dixieläistä ihmistä ei käynyt kukaan enää uhkaamassa tai pelottelemassa Sallivillessä. Moni kuitenkin vielä 1867 eli pelon odotuksessa. Rouva Baum kysyi mieheltään, pitääkö hänenkin pelätä jotakin?

- Pitää! Nyt on etelän väki, kuin jotain ruttokoiralaumaa, jota nämä pohjoisen lahtarit ampuu huvikseen, kuin tivollissa!

- Pitääkö sinun pelätä tekojasi?

- Etkö ymmärtänyt? Mikä tahansa pohjoisen roistosakki voi ampua sinut ja minut tuohon pihaan huomenna nauraen!

Tässä pikkukaupungissa ja tässä ilmapiirissä kasvoi Al poika. Hän oppi kaiken tarpeellisen hevosista, valjaista ja maatalouslaitteista. Hän ymmärsi sellaista arki- tai talonpoikaisespanjaa, jota puhui itsekin meksikolaispoikien kanssa. Se oli karheaa ja rivoa kielenkäyttöä, mutta kaikki asiat tulivat sillä espanjaksi selväksi.

Kymmenen vanhana Al näki äitinsä pitelevän itseään ja läsähtävän istumaan hellan viereen. Äiti käski poikaansa jousta sanomaan isälle. He tulivat tupaan, jossa Viviel Baum (os McGreyser) teki kuolemaa. Hänellä oli kouristaa keskenmeno kolmannella kuukaudella. Veri valui reisien välistä hameen läpikin vaalealle lattialankulle. Viviel ei enää pystynyt sanomaan sanaakaan. Verihukka oli vienyt tajun. Jack käski juosta kaupunkiin lääkärille kertomaan. Se vei paljon aikaa ja heidän tullessa, istui Jack murtuneena jo rapusilla viinapulloineen tupakalla.

- Kiitos, että tulitte lääkäri, mutta vaimoni on jo poissa.

Lääkäri kävi sisällä, viipyen viisi minuuttia. Tuli ulos huokaisten. Istui viereen ja puhui lääkärinä.

- Jack! Sikiö oli ainakin kolmannella kuukaudella! Se tuli repien napanuorassaan tärkeän vaimosi verisuonen poikki. Se tapahtuma ei olisi ollut pelastettavissa missään olosuhteissa. Toivokaamme, että tuska ei ollut pitkä! Olen puolestasi pahoillani. Kerronko hauturille tämän mennessäni?

- Kerro!

Al meni sisään. Näki suuren verilammikon lattiassa ja äitinsä vääristyneet irvistykset poskissa. Lääkäri oli sikiön käärinyt räsymattoon. Ei itkenyt. Ei hätääntynyt, vaikka oli vasta kymmenen. Sunnuntaina oli se hauta auki ja sinne raakalauta-arkussa äitinsä peiteltiin. Jack lisäsi juomistaan. Al tavallaan jäi oman nokkeluutensa ja osaamisensa varaan. Seuraavana keväänä Jack, kuin pinnisti itsensä farmariksi toukotöihin. Siitä oli nyt neljä vuotta.

Neljäntoista vanhana isä sunnuntaina pikkupäissään otti esille vanhan Dixien Coltin Walker revolverinsa, jostakin hirsien päätä piilosta. Avasi nahkaisen käärön. Tarkasti, että nallit ja ruuti oli kuulien kanssa kuin ennenkin. Käski Alin mukaansa ampumaan kokeeksi.

- Tule mukaan! Opit lataamaan itse ruudin mitaten ja kuulan rullaan painaen Coltin. Saat ampuakin, jos ase pysyy käsissäsi.

Siinä Baumien ja kaupungin välissä oli kumpuilevat hiekkaryynit. Niissä oli yleiset ampumaradat. Luodit pysähtyivät hiekkaan. Sunnuntaisin oli kesäisin melkein aina miesporukoita kilpailemassa. Mukana viskiä ja olutta riitti puolipäivästä illan hämyyn saakka. Oli noin kahdenkymmenen viiden askeleen rata. Siinä on lautatauluja, joissa musta maaliläikkä. Isä Baum opetti suorin käsin pitämällä Alille aseen tähtäysmallia hahlosta piipun jyvään. Ampui kaksi laukausta, osumatta täplän. Ei ase ollut Alille kädessä ensimmäistä kertaa. Täällä he olivat poikien kanssa ampuneet ennenkin jonkun isän aseilla. Pari kaupunkilaismiestä seurasi, kun neljätoista täyttänyt poika piti raskasta, seitsemän tuuman pituista Colt-piippua kädessään. Eikä se ase ollut mikään kevyt. Sitten poika otti haaran, katsoi ympärilleen ja keskittyi ampumaan.

Myöhemmin ne kaupunkimiehet olivat Jackille kertoneet, että poikasi vain käänsi Coltin siihen tauluun tähtäämättä ja lonkalta veti kaksi, kuin sama laukausta vasemmalla kämmensyrjällä!

- Molemmat kuulat repivät mustuaiseen reikää! Vielä se poikasi ampui kaksi reikää samalla tavalla siihen lisää. Ei sellaiseen kaupungissa yllä moni itseään asemiehenä pitäväkään!

Se oli totta! Isä Jack nousuhumalassa silloin sunnuntaina oli sekunnissa tajunnut, että ainut poikansa oli asehuippu! Se oli pelottava havainto isälle! Lisää oli järkytystä nähdä kuinka nopeasti ja tottuneesti Al täytti revolverin rullan ruutisäännöstelijällä, painoi tallat päälle ja puristi nolla neljä neljä (11,2 mm) kuulat tiukkaan ja tökki nallit nallihuulille. Siveli suojavaseliinin nalleille ja kuulien päähän. Ojensi revolverin isälleen valmiina.

Nyt taas nousuhumalassa vieraiden kehuessa asia tuntui hyvältä. Oli ylpeyttä ajatella, että poika osaa ja pojassa on kykyä tulla aikuisena toimeen aseen kanssa. Sunnuntaina Jack oli vielä pyytänyt Alia ampumaan kuusi peräkkäin hieman kauempana olevan isompaan tauluun. Siinä oli suunnilleen ihmisen hahmo. Sen sydämen kohdalla punaisella maalilla kämmenen kokoinen ala.

Al otti asennon. Keskittyi vain ajattelemaan aseen perää käteensä. Mietti ranteen, kyynärpään ja hartian liikkeet ja jännitykset. Samassa ampui kahden laukauksen ryhmissä kolmasti. Vasen kämmensyrjä vain näytti liikahtavan, mutta kuitenkin se oli sipaissut iskurin taakse. Sieltä se voimalla iski nalliin, joka sysäsi nitrosuihkun ruutiin. Ruutipaine heitti 700 jalkaa (220 m) kuulaa sekunnissa liikkeelle. Sydämen kohdalle repesi lautaan melkein käden menevä reikä lopussa! Nyt kaikki katsojat hämmästelivät ja kävelivät vielä katsomaankin taulua. Al Baum oli tehnyt asepoikana moneen mieheen kovan vaikutuksen. Siinä oli poika, jolle ei taida olla piirikunnassa heti vastusta! Näin he sanoivat toisilleen ja hämmästelivät, että Jack Baum oli saanut tuollaisen pojan.

Matkalla kotiin Jack oli kertonut, että on hienoa, että Al osaa käsitellä asetta mestarina. Jatkoi sitten tulevaisuuden kannalta varmana asiana varoituksen.

- Kun olet noin hyvä, tulee kaikki kusipäät, luonteettomat houkkiot vaatimaan koetta. Silloin sinun pitää osata se aina voittaa, tappamatta sitä typerystä! Ampumalla jo koteloon sitä, ennen kun se vetää, menee ase rikki. Olet voittanut. Voit nöyryyttä sitä ryömimään ja pyytelemään eloon jäämistään. Toinen paikka on ampua käsivarteen, tai reiteen. Reiteen ammuttu voi ampua sinua takaisin. Vetokäsi ammuttuna lentää asekin pois. Vasta kolmas tapa on sinulla ampua vasemmalle rintaan ja päähän. Se kuolee. Sinulle tulee yhä kovempia haastajia, kun maineesi leviää. Se on pahinta asemiehelle. Joutuu tappamaan, kuin työkseen täysiä paskapäitä!

Käydään ensi sunnuntainakin ampumassa. Pitää tämä vanhentunut ruuti haaskata sinun oppimiseen. Ostan uutta tilalle. Tämä on sisällissodan aikaista ainakin yli viisi vuotta vanhaa. Tiedätkö että meksikolaisilla on parempaa ruutia? He uskaltavat jauhaa sen aivan jauhoksi ja se on ärhäkkäämpää. Tosin heille sitten räjähtelee ruutitehtaitakin usein. Sitä meksikolaista ei riitä tänne saakka myyntiin! Syksyllä, kun on saatu puinnit ja muut kuntoon, saatan katsoa sinulle jonkun käytetyn, pienempi kaliberisen, ehkä 0.38 aseen (9, 6 mm) tai 0. 32 (8,2 mm) vöineen, kuin mieheksi tulemisen lahjaksi.

He kävivät kahtena sunnuntaina ampumassa. Jack oli ylpeä, kun jo kymmenet kaupunkilaiset olivat nähneet poikansa vedon ja osumisen tarkkuuden lonkalta vaan. Syksyllä ei tullut lahjana asetta. Rahaa meni viinaa ja kaupungin saluunan naisiin. Tosin se vanha Colt oli käyttökunnossa, jos halusi käydä harjoittelemassa. Viikkoja kului ja tuli saluunasta apulaissheriffi kertomaan.

- Kuule poika! Isäsi ammuttiin saluunassa korttiriidan päätteeksi. Hauturi on jo vienyt ruumiin arkkujen veistopaikalle, jos haluat katsoa. Isäsi puukotti väärin pelurin hengettömäksi ennen kuolemaansa. Sheriff tahtoo jutella sinulle.

Tästä oli nyt päästy hautakummulle, jossa Al taakseen katsoi asiaa orpona. Oma nuori elämä oli siinä kerrottu. Se kiisi nytkin eteenpäin vain omien kykyjen ja tahdon voimalla pidettynä suunnassaan. Vieressä seisoi tallin omistajaseppä Helvetin Harry oikealta nimeltään Harry Hellsman. Hänellä oli suunnitelma valmiina.

- Tule minulle tallille töihin! Peltosi kasvaa syksyksi itsestään puitavaksi. Onko jo joku pyrkinyt ostamaan sinut pois farmista?

- Tuo italialainen tuolta joenrannasta toiselta puolen eilen kysyi.

- Paljonko tarjosi?

- 800 dollaria.

- Älä myy ilmaiseksi! Minä maksan syksyllä sinulle juureksista ja viljasta saman ja saat tilasta 1 600$ tarvittaessa minulta. Tarvitsen tosiaan lisää tilaa heinille ja varastoa muullekin tavaralle. Ei tästä teiltä ole liikaa matkaa. Ehkä tulee puolitoista mailia (2,4 km) tietä pitkin teiltä tallille. Maksan sinulle täyden miehen viikkopalkan ja saat asua melko siistissä vierashuoneessa, jossa on oma hella ja kamiina. Tallin ylisillä asuu hevosen hajussa mielellään Jere, eli Jeremias. On hieman outo, mutta osaava ja tarpeellinen ihminen tässä maailmassa monesta syystä. Ei puhu paljon, mutta kuuntelee puhujan äänestä, onko, syyttävä, pilkallinen tai uhkaavaa puhetta hänelle. Osaa sanoa kyllä lyhyesti, mitä tarkoittaa. Mennään vaikka pankkiin tekemään sellainen sopimuspaperi huomenna, että ostan lupauksella 1 600 $ tilan sinulta vaikka ensi vuonna ja maksan viljasta ja juureksista nyt syksyllä 800, sekä tarjoan 35 dollaria viikolta ja saat asunnon ja ruokaa meiltä. Sopiiko?

Se sopi Alille, kun ei ollut muutakaan tarjolla. Summa oli suuri jo viljasta syksyllä. Jack olisi myynyt talvella viinan himossa tilan jo kerran 500 dollarilla. Tuli kuitenkin järkiinsä ja osti viinaa velaksi. Se 35 dollaria viikolta on jo aikuisen lehmipojan tai nuoren teurastajana alkavaa palkkaa. Tallille Al nouti kotoaan vaatteet, keittiövehkeitä, sekä osan työkalujaan. Lisäksi hartaudella toi sen Coltin vöineen ja ammustarpeineen. Mukaan tuli myös isänsä kaksipiippuinen haulikko kaliberi 12. Sulki ulko-oven ja katsoi taakseen kerran. Ei tuntenut kaipuuta, eikä kaihoa paikkaan. Poissa oli se vanhempienkin muistaminen, jonka pitäisi sydänalaa riipaisevasti vihlaista.

Section 3

Harry Hellesman on pikkuvarakas, osaava kengitysseppä, tallin omistaja, hevoskauppias ja muutakin siinä ohessa. Perheeseen kuuluu kymmenen vuotta nuorempi vaimo Eve ja tytär Anna, sekä tavallaan se Jere. Eve on äitipuoli viisitoistakesäiselle Annalle. Harryn ensimmäinen vaimo kuoli johonkin kuumeeseen. Anna on muuttumassa lantiostaan ja tisseistään naiseksi. Aikoinaan talli oli kaupungin silloisen rajan takana. Nyt sen toisellakin puolen on jo muita kauppoja ja yrittäjiä. Kaupunki kasvoi tienreunaa lounaaseen. Salliville samalla kasvoi nopeasti ennen sotaa kaikkiin suuntiin. Aikoinaan 1801 tomera nainen Salli, pysähtyi miehensä ja kolmen muun miehensä kanssa paikkaan, jossa oli joki, pari putousta, hyvää kasvumaata ja kaikki ilmaiseksi. Siihen he, kummallinen kuningatar, jolla oli kolme työläistä ja väitetty virallinen aviomiehensä, rakensivat ensimmäiset asunnot, tallin ja perkasivat juureksilleen maata. Paikkaan pysähtyi oletetulta tieltä