aina joku johtaa tai ilveilee

By aulis saarijärvi

Keskiajan Ruotsissa kuohuu ja veri virtaa kuninkaanlinnassakin helposti. Juuttipoika pakenee etelästä Tukkisaarelle, päästen sotilaspoikana armeijaan. Nokkelan, voimakkaan ja älykkään nuorukaisen kyvyt huomataan, joten nousu on nopeaa upseeriksi. Hallitsijoita vaihtuu, päitä irtoaa miekalla. Henrik Tass osaa luovia, lopulta pästen itäalueelle Suomeen, kuin varastoon erämaita kartoittamaan. Lopulta nousee Tukholmassa ylemmäksi sotilasarvossa ja käsketään valmiiksi Turunlinnaan apulaiskomentajaksi.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 7, 2022
• ISBN: 9789528049982

aulis saarijärvi

Saarijärvi on kirjoittanut paljon historiaa, sotaa, tekniikkaa, ihmiskuvauksia, lentämisestä ja rikollisuudesta. Hän ei ole valtion taide-eläkeläinen, apurahakirjoittaja, eikä kriitikkojen lemmikki.

Book preview

Section 1

©2021 aulis saarijärvi

Joku aina johtaa tai ilveilee

Ensimmäinen luku

Henrik Tass katseli Turunlinnan yläkerran ikkunaluukun aukosta merelle. Siellä jonona eteni kevään viimeinen hevoskaravaani Tukkisaareen- Stocholmiin lasteineen ja ihmisineen. Hänkin olisi siinä päässyt jo kuninkaan luokse. Määräyksensä olla Turunlinnan eversti oli jo ylitetty neljällä kuukaudella. Ei hän mennyt! Ei tahdollaan halunnut kulkea sinne vielä. Syitä oli monia, mutta suurin oli tieto, että Tukkisaaren linnassa on ollut koko talvi veristä ja valtataistelut jatkuvat Gotlannissa, Götassa, Skonen rajoilla ja järvien rantalinnoituksissakin. Sellaiseen paikkaan ei kannata mennä, ellei ole varma omista haluistaan saada jokin hyöty seisomisesta voittavan kuninkaan vierellä. Hävinneen vierellä oleminen voi merkitä seivästettyä mahaan linnan sisäpihassa.

Kuningas Maunu on herkästi antanut käskyn miekanpistolla valuttaa vastustajan veri ja henki linnan sisäpihaan. Heti vuoden vaihteessa oli ollut suoranaiset teurastukset upseereille, joilla oli ollut tottelemattomuutta. Heihin oli kiinnisidottuina paaluihin heittäneet alokassotilaat keihäitään! Lopuksi oli annettu ruumiiden jäätyä yön yli irvokkaisiin asentoihin. Sellaisenaan raadellut kuljetettiin kansan nähtäviksi toreille ja pelotukseksi muille.

Teko oli teko, ajatteli Henrik, jolla sai pelokkaat tottelemaan ja muut pelkäämään vielä enemmän. Se oli teko, jolla myös monet rohkaisevat mielensä. Kuitenkin muutamat nousevat yhä suurempaan kapinaan ja haluun suistaa poltettavaksi halveksittu kuningas. Siksi ei sinne kannata kiirehtiäkään. Henrik Tass ei ollut varma oliko tämä väkivaltainen, mielipuolisia kohtauksia saava, sekä toisten kärsimyksistä nauttiva kuningas sittenkään se, jota hänen piti palvella enää pitkään . Hän on tehnyt, toisen kuninkaan kanssa solmitun upseerisopimuksensa, itämailla umpeen. Läänitys oli vain lunastusta vailla. Eräänlainen lupaus nuoresta vaimostakin oli kirjeessä jo annettu. Vaimo olisi kaunis ja nuorikin, mutta ei mikään koskematon enää. Hän oli ollut erään luutnantin julkimorsian kuukausia. Häätkin piti viettää, mutta luutnantti oli ollut juopottelemassa ja tappelemassa olutkrouvissa, missä raskaalla istuimella toinen upseerijuoppo oli lyönyt pään halki! Tekijä pyrki pakoon, mutta sotilaat saivat kiinni rannalla. Hukuttivat miehen kolmeen kertaan. Kahdesti antoivat vain imaista henkeen vettä ja saada ilmaa. Kolmannella pitivät riittävän kauan veden alla.

Viimeisen reen tumma piste oli jo häipynyt saarten taakse. Siinä meni kolmekymmentä täältä Å bo-Turusta, tai ympäristöstä väkisin, köyhiltäkin varastettua hevosta ruottimiesten hyödyksi. Lisäksi kymmenen suomea puhuvaa nuorukaista, oli väärennetyin syytöksin tuomittu mukaan kymmeneksi vuodeksi kuninkaan kaartiin. Syytökset olivat maksamattomat verot, jumalanpilkka ja kuninkaasta halventavan tarinan levittäminen.

Jopa Turun kauppiaat jätettiin vain neljän vanhan hevosensa varaan kuljettaman tavaroitaan paikasta toiseen! Parin peninkulman etäisyydeltä Turusta ja ympäristöstä sotilaat vain noutivat pelloilta ja talleista hevoset Tukkisaaren kuninkaan käskyn mukaan.

Se on kaamea teko muutenkin koetellulle kansanosalle täällä!

Huudahti Tass upseereilleen. Kuitenkin itse lopulta kuitenkin laittoi käskyllään roistopartiot liikkeelle. Ellei hän sitä tekisi, niin avoveden aikaan Tukkisaarelta tulisi miehet, jotka veisivät viisikymmentä hevosta ja kolmekymmentä parasta nuorta miestä Tukkisaarelle. Lisäksi hän menettäisi everstin arvon, pudoten ehkä kapteeniksi ilman mitään tilansaantioikeutta mistään. Pahimmassa tapauksessa olisi sotamies, joka makaisi rottien ja sonnan keskellä tuolla linnan kellarissa kymmenen vuotta. Siellä niitä sotamiehiä oli nytkin mitä erilaisista syistä puolikuolleina. Tass halusikin katsoa, kuka tulee jatkajaksi tänne, joten voisi hänelle hieman opastaa ja neuvoa paikallisen asukasyhteisön asioiden ymmärtämisen.

Lisäksi everstillä oli kuittaamatta Turun linnan kuuluvat upseeri verojen osinkomäärät. Ne hän päätti kuitata itselleen vasta kesällä Tukkisaarella. Silloin ne maksetaan Ruottin ruott a laisten maksuista, eikä enää täältä miekalla vaadituista turkiksista.

Kirpeän pakkasen merituuli puhalsi sisään jäähdyttäen huoneen. Alhaalta puski kuitenkin hirvittävä ihmispaskan, keittiössä mädäntyvien suolien ja jätteiden, sekä pesemättömien miehistötilojen löyhkä. Tass huusi luutnantin paikalle vihaisena.

Käskekää kantaa merestä vettä ja huuhtokaa lattioilta tämä paskan haju pois sieltä käymälähuoneesta! Valvokaa, että keittiöstä heitetään kaikki mätänevät suolikasat ja kalajätteet ulkotunkioon! Täällä ei voi kohta hengittää! Rangaiskaa keittiön väkeä sopivasti, että muistavat asian myöhemminkin! Toimittakaa heti takkaan tänne viisi syltä koivuhalkoa! Toimikaa!

Luutnantti lähti ulvomaan käskyjään taholleen. Kohta jäälle kulkikin sotilaiden joukkio avaamaan avantoaan ja korennoillaan kantoivat saavejaan sisään. Toisella puolen tunkioon ilmestyi lumeen tummia kasoja. Luutnantti vielä määräsi keittiömiehet lopuksi pesemään miehistöhuoneidenkin lattiat. Halkojen tuojat täyttivät takkareunukset jäisillä haloilla. Kuivia halkoja lisättiin tuleen, että jonkinlainen siedettävä lämpö lisääntyi loisteesta. Käymälähuoneen seinäaukosta valui ruskeaa sontalientä pitkin Turunlinnan seinämää, jäätyäkseen siihen kiinni.

Henrik Tass lämmitteli turkisliiveissään itseään loimussa. Tämä oli hänen työtilansa ja tätä huonetta hän myös käytti nukkumiseen. Tänne pääsee vain käytävää, jossa kahden sotilaan vartio, vahva ovi ja monta tulipäretelinettä. Kesällä ikkuna-aukoista ovat näkymät portille kaupunkiin ja merelle. Vaikka hän oli laitattanut niihin aukkoihin kaksinkertaiset luukut, niin niistä merituuli vingutti kylmänsä. Tämä talvi oli tavattoman raaka ja kylmä. Miehistö oli palelluttanut jalkojaan. Eläimiä, hevosia ja lehmiä oli pitänyt teurastaa, etteivät jäätyneinä kaatuneet kuolleina paikalleen. Kaupungin ulkopuolella oli kuolleita vain jätetty hankeen odottaman kevättä. Sudet, rotat ja ketut tosin ehtii ne syödä ennen roudan sulamista. Kirkon papit olivat joutuneet jättämään helmikuussa palvelusmutinansa tekemättä. Kirkossa oli paukkunut pakkanen puuveistoksissa ja maalattia routinut kupruille.

Turunlinnan eversti Henrik Tass oli palvellen toiminut sotilaallisten käskykirjeensä mukaan. Hän muisti hyvin tässä kylmyydessä lapsuutensa tapahtumat juuttina tynnyrintekijänä, kalastajana ja sotaoppilaana. Se oli karu muisto. Siihen liittyi juonittelua upseerina ja katkeria tapahtumia. Siihen oli osa loistavaa sotilaan elämää ja jo nuorena saavutettua korkeaa sotilasarvoa. Sitä hän välillä muisteli.

Hän oli ohjannut hallintoa ja määritellyt linnan laajennusrakentamista, kattotyötä ja asekellarin aseiden lisäämistä. Tämä nykykuningas oli Tukkisaaren kuninkaan varuskunnasta poiminut juutit, baltit ja norskit upseerit tehtäviin pois Tukkisaarelta.

Se, pelkkä Turunlinnan everstin vakanssi, oli Tassille eräänlainen rangaistus ja koe, sekä samalla karkotus Tukholmasta. Täällä oli aina ollut kenraali, tai peräti kenraalivouti kuninkaan käskijänä. Nyt oli vain eversti Henrik Tass. Kenraalin arvokin jätettiin antamatta nimityksessä kolmannen kerran, vaikka everstiksi hän nousi jo 35 vuotiaana!

Tänne hänet laitettiin ensimmäinen kerta nuorena luutnanttina jään yli hevoskuormaston komentajana. Täällä hän myös oppi paikallisten puheen niin hyvin, että pystyy puhumaan heidän kanssaan.   Henri k tuntee Itäalueen, Itälopun, eli Fennon, eli Finlandin parhaiten Tukkisaaren eversteistä ja upseereista. Toimihan hän aikoinaan karttaupseerina, vakoilijana, sekä sotilasosastojen johtajana suurella alueella. On parempi katsoa lapsuudesta saakka hänen elämänsä.

Hän on isästään jonkinlainen juutti, joka syntyi Kastrup -nimisen lahdelman rannalla noin viisi kymmentä vuotta sitten. Isäjuutti menetti synnytyksessä vaimonsa, eli Henrikin äidin. Äiti saattoi olla saksi tai jopa flaami. Isä otti lapsenhoitajaksi vaimonsa siskon . He muuttivat salmen yli Skoneen. Kooppensatamassa juuttikuningas havitteli armeijansa kanssa suurentavansa alueitaan ja kaikki miehet käskettiin palvelukseen. Tällä tiedolla Tassin isä ja täti pakenivat poika sylissään pohjoiseen. Jättäytyivät tukkisaarelaisten armoille, mutta kertoivat tulevasta hyökkäyksestä. Siksi heidät säästettiin pelastaen pakolaiskuormaan ja laitettiin kulkemaan järvien rannalle kalastamaan. Heistä tuli Svean kuninkaan juutteja, eli hieman halveksittuja ja pelättyjäkin dankyläläisiä.

Täti, eli äidin sisko jossakin vaiheessa halusi järvenrantamiehelle makaajaksi ja vaimoihmiseksi. Henrik oli silloin jo kahdeksan. Hän ei ollut Henrik vaan ainoastaan poika. Poika sitä ja poika tätä, kuului käskyt. Myöhemmin Tukkisaarella piti aliupseerikoulussa olla jokin nimi ja isänsä keksi oitis Henrik Tass (käpälä on ruottiksi Tass). Siellä nimellä viisitoista täyttänyt pantiin alkeissotaoppiin. Siitä hän oppi oikean ruottinkielen, alkeellisen laskennan ja lukemisen alkutaidonkin, mutta ennen kaikkea sitkeän soturin ja erämiehen luonteen.

Täti meni siis silloin Henrikin elämässä isälleen heti miehelään. Isä otti poikansa kalastusveneeseen alta kymmenvuotiaana soutajaksi, verkon laskijaksi ja perkaajaksi. Se oli kovaa elämää soutaa, perata, suolata, kuivata ja raahata puuastioita myyntiin. Piti yöpyä saarissa. Vaadittiin heti luonnon lukutaitoa ilmoista, pilvistä, syksyn lehdistä, veden väristä ja monista asioista, joista riippui elämisen onni ja autuus. Henrik oli niissä kaikissa hyvä.

Tuli huonoja syksyjä. Ei ollut verkoissa kuivattavaa kalaa talveksi myyntiin. Jäät eivät kestäneet viimeisen kuun lopullakaan kunnolla ja sulivatkin ne jopa. Suola maksoi liikaa, että olisi kannattanut tehdä suolakalaa. Puutynnyri oli arvokas ja sinne saatu kala jo maksoi liikaa kaikil l e paitsi kirkolle. Täti sai kuumeen ja kuoli.

Sillä dankyläläisten, aluerannalla Mälarella, ei juutti saanut omistaa, eli pitää omaa venettä. Vene piti olla alkuperäisen ranta-asukkaan, tai sellaisen suvun hallussa. Veneestä piti siis maksaa kovaa vuokraa. Samoin ruvettiin muualta tulleille määräämään aluevesiä kin , joissa ei saanut kalastaa. Henrikin ollessa kaksitoista muuttui olot niin koviksi, että isä myi, mitä oli myytävissä pois. He kulkivat suureen kaupunkiin. Isällä oli taitavat käde t ja hän oli päättänyt ruveta valmistamaan niitä kalliita tynnyreitä. Niitä tarvitsi koko ajan armeija, kirkko ja kuninkaan käsky hovit.

Oli hankittavat kirveet, sahat, höylät, mitat ja muuta. Siinä auttoi kuninkaan tynnyriostajat. He lainasivat työ laitteet, kun isä Tass lupautui valmistamaan vain kuninkaan käyttöön ja kuninkaan hinnalla niin sanottuja h ehdontynnyriä. Se oli yleisin oluen ja viljan kuljetukseen tarkoitettu tynnyri, jonka kaksi miestä jaksoi nostaa ja pyörittää paikasta toiseen. Sille oli kuninkaan hovi määrännyt kappalehinnan, puun, mistä tehdään ja täyttöaukon, mallin ja kiinnitysvanteiden paikan tarkkaan.

Ensimmäinen valmistuspaikka oli taivasalla. Oli sentään kevät. Paikalle kuninkaantynnyriostajat toimittivat kaksi kuormaa priimaa mäntyä ja kuorman tammea. Tammesta tehtäisiin puolen hehdon tynnyrit pelkästään parempaan olueen ja käymissimaviiniin. Samoin tulivat irtolaudat malliksi tynnyrien kyljistä, päädyistä ja vitsakset vanteista. Seuraavana aamuna aloitettiin sahaaminen, veistäminen ja höylääminen. Mittumaariin mennessä saivat tynnyriostajat polttomerkit savuttaa, hehkuvin raudoin. Jumalan ja kuninkaan mitatut merkit uutuuttaan hohtivat tynnyrikassa kärryillisenä.

Isä Tass ei ottanut, kuin osan rahakuparina myynnistä. Osalla palkkiosta hän maksoi pois niitä lainakirveitä ja höyliään, vaatien samalla parempilaatuisia seuraavaksi käyttöönsä. Kolmannella osalla hän osti kuninkaan hovikaupasta suolaa. Hänellä oli tarkoitus suoraan kalastajilta ostaa tuoretta kalaa ja suolata sitä omaan talvitarpeeseensa ja ehkä myyntiinkin.

Niin kuluivat kesäiset helleviikot. Isä ja poika tekivät lähes yötä päivää tynnyreitä. Syksyn pimenevät illat saapui. Yhä kauemmin aamukosteus ja kylmä viipyili tynnyrityömaalla. Piti jo laittaa nuotioita, että tarkeni ja olisi ollut valoa höylätä tarkkaan mitat paikalleen. Kesä oli ollut menestys. Melkein kaikki työkalut olivat jo omia. Suolaa ja suolattua kalaa oli muutama pikkutynnyri kaivettuna maavarastossa. Piti kuitenkin lähteä kaupungin puolelle katsomaan jostakin paikka, jossa tarkenisi talvellakin. Sellaisen etsimiseen ei saisi mennä paria päivää enempää hukkaan.

Tynnyriostajat olivat kolmea paikkaa neuvoneet. Ensimmäinen oli aivan meren rannassa tuulinen ja ahdas paikka. Toinen oli puoliksi laaduttomilla nahkoilla seiniksi tehty kuilu pystysuoran kallioseinämän reunalla. Se olisi ollut valmistukseen sopiva, mutta siitä olisi pitänyt maksaa kaksi kolmatta k uparia, 2 4 kappaletta pikkukuparipenniä, vuodessa vuokraa. Vanhempi Tass laski, että se tarkoittaa puhtaana tuottorahana noin kymmentä tynnyriä, eli melkein kuukauden tekemi stä .

Kolmas paikka sitten onnistui kahdessakin tapauksessa. Se oli puoliksi kivestä ja turveseinäinen ja -kattoinen paikka, jonka toinen pää oli muurattu jotenkin kivestä ja laastista seiniksi. Kattona oli monta tuohikerrosta ja paksulti heinää maakerroksessa . Paikassa oli alkeellinen hormi ja takka. Paikan omisti leskinainen, joka itse asui kulmauksen sii stimmässä takkahuoneesta. Muutaman hetken neuvottelun jälkeen he päätyivät ajatukseen, että voivat asua kolmistaan, jopa maata samaa sänky huonetta . Samalla isä ja poika syventävät maalattiaa kaikissa osissa seisomakorkeudeksi . Tekevät lisää kaappeja ja istuimia. Eristävät, kun oli tarpeen omilla tarvikkeillaan, puulla, nahkoilla ja alkeellisilla tiilillä lisäseinää, sekä aluetta tuul i sadetta vastaan pihan höyläämöään varten.

Se oli käytännöllinen sopimus. Leski sai makaajan, lisäturvaa, vuokraa, pöytään helpompaa syötävää ja eräänlaisen muutoksen elämäänsä. Isä ja poika saivat lämpimän makuupaikan, suojatut katot ja eristetyn, osaksi lämpimän tynnyrin tekopaikan. Samalla olisi ehkä lämmintä ruokaa ja yksi silmäpari lisää seuraamaan asioita pihapiirissä.

Kiireellä kaapivat, kaivoivat paikan maalattiaa alemmaksi. Kaupungista tuli miespari, joka parasi hormia kalliilla laastilla. Liitti siihen kivillä uuden polttopesän toisesta suunnasta. Tekivät vielä tulisijat työtilaankin, ilman hormistoa. Savu saisi vapaasti nousta ylös kattoraoista. Tynnyriostajat toivat viimeiset tavarat vanhasta paikastaan rekikyydillä. Oli jo satanut loppusyksyn päivien lumet, kun uuden paikan elämä alkoi muotoutua kohdilleen. Jostakin isä Tass osti työtilaan seinäksi vielä lisää kulunutta lehmän ja hirvennahkaa. Saatiin melkein tuuleton tila tehdä nikkaroida tynnyriä. Tuulla sai jo lämmitysnuotion savun vuoksi toki hieman nahkojen välistä sisään.

Ensimmäinen talvi oli kova monessa suhteessa. Talvi alkoi lokakuussa. Pakkaset jo kiljuivat marraskuussa. Meri ja järvet olivat paksussa jäässä pimeän juhlaiseen kuuhun tultaessa. Kalastajilta loppuivat kalat. Koko kaupunki oli metsän riistan tuojien varassa. Polttopuuta ei ollut kaikille kesällä varattu tarpeeksi. Sitä varastettiin. Siitä tapettiin yön pimeydessä vartijoita. Köyhimpiä kuoli nälkään ja kylmään tammisen pahimpiin viikkoihin talojen seinille, sontatunkioihin ja jopa hyvien ihmisten näkyville! Kirkko luovutti viljaansa vasta helmisessä keitettäväksi jyvistä lientä pahimpaan puutteeseen jakeluun.   Kuningas vasta maalisessa, kun kuolleita oli jo riittävästi ja anelijoita ei enää paljon. Tukkisaarella ei tunnettu armoa, hyvyyttä, eikä oikeamielisyyttä ylhäältä alas kansaan silloin, eikä koskaan myöhemminkään.

Tass it, uudessa koko on panossaan, keplotteli vat jotenkin yli pahimman suolasilakoillaan, joita eivät ehtineet juhlan kuukauden tarvitsijoille myydä. Suolalla he vaihtoivat muutamia leipiä kuninkaan viljasta salaa leipovan ylimääräisistä erästä.

Tynnyreitä ei kannattanut tehdä. Oli niin kylmääkin, että terätkin menivät höylissä pilalle jäisessä tammessa . Vasta maalis kuun lopussa paistoi aurinko siten, että eteläisillä rinteillä alkoi jäät sulaa. Tukkisaaren kaupunki suli kauhistuttavaan kevääseen. Oli mätäneviä ruumiita päällekkäin talojen kulmilla. Kokonaisista suvuista puuttuivat vanhemmat, isovanhemmat ja lapsilaumastakin vahvimmat kauhusta laajennein silmin katselivat talojen kellareista.

Sulavesien, tunkiovesien ja raatojen alta virtaavien purojen keskelle määrättiin vangit ja jumalaan uskomattomat korjaaman ruumiit. Keitettiin vihdoin suuria eriä puuroa kuninkaanlinnan viljasta tarjottavaksi kokoamispaikoissa omiin kuppeihin. Kuningas halusi viljastaan kolminkertaisen määrän syksyllä takaisin. Ihmiset söivät kevään ensimmäistä ruohoa, voikukkaa ja koivunlehteä. Jonkinlainen normaalielämä alkoi palautua kesäkuussa.

Tynnyriostajien korkein esimies kuninkaanlinnasta kävi paikalla. Ilmoitti, että tuovat riittävät puuerät, vaikka linna ei juuri nyt tarvitse, eikä maksa tynnyreistä.

Kannattaa kuitenkin tehdä varastoon. Kaksi muuta tynnyritekijää kuoli talvella! Kaksi on raihnaista, joten teitä ei ole kaupungissa sitten montaa, kun tarvetta tulee. Ymmärrätte kai, että hinnatkin siinä nousevat teille?

Puuerät raahasi hevosparat, joissa luut meinasivat tulla nahkan läpi. Tuojatkin olivat samaa laatua ihmisenä. Muutaman hehtotynnyrin he tekivät, kuin kokeeksi, että taito oli säilynyt. Sitten puolikkaita tammesta, mutta isä työnsi taltan hirrenrakoon sanoen katkerasti.

Ei meidän kannata! Miksi tehdä, kun ei maksajaa ole? Pitääkö meidän tehdä voirasioita, kappoja ja tuoppeja? Niitä ostaa pakosta köyhä kansakin? Tehdään kalastajille suolakalatynnyriä! Ne ostaa, tai vaihtaa kalaan! Haudataan me taas tuohon maahan varastoon itsellekin ensitalveen!

Mälaren kalastajat, jotka toivat tuoreen saaliinsa kaupunkiin kuulivat, että uusia tynnyreitä oli saatavilla vaihdossa kalaan. Lisää kalaa tuomalla sai jopa himoittua suolaakin. Vanha Tass kaivoi taas takimmaisen tilan lattiaa syvemmäksi. Sinne laitettiin kahdeksantoista suolakalatynnyriä seuraavan talven varalle. Päälle asetettiin muutama riuku ja höylänlastua ja maata. Loppukesän he myivät kalatynnyreitä, voirasioita ja tuoppeja. Siihen antoi kuninkaanlinnan esimies luvan. He eivät ostaisi ennen syksyä tynnyreitä linnan käyttöön. Yksityiset porvarit, kapakoitsijat ja keinottelijat sentään ostivat muutamia.

Se kesä meni ja syksyllä Tass varautui ostamalla ruisjauhoa hehdon ja puolikkaan savustettua peuraa. He olivat päättäneet selviytyä hengissä kolmisin taas talvesta. Olisi se sitten minkälainen tahansa.

Talvi oli vuorostaan leuto ja ruokaa riitti merestä ja metsästä. Meni taas vuosi ja tuli kesävuosi, jolloin Henrik täytti viisitoista. Hän oli melkein miehen mittainen. Harteikas, voimakas ja monitaitoinen nuorukainen hänestä oli kasvanut. Isä otti pojan kevätaurinkoon istumaan ja kuulemaan asiaa.

Kävin kuninkaanlinnan upseerin luona. He ottavat nyt uusia poikaoppilaita aliupseerikoulutukseen. Pelkäksi sotamieheksi minä en sinua anna! Se kestää viisi vuotta. Siellä saa ruokaa, vaatteet ja jonkinlaisen katon päälleen. Osaajat erottuu ja pääsee upseerikouluun. Se olisi kuninkaan leipää loppuelämä ja valtaakin sitten varuskunnissa. Voi siinä joutua sotaankin ja kuolla. Ei tarvitse päättää nyt, vaan parin päivän päästä. Haluaisitko sinne, vai teetkö loppuelämäsi tynnyreitä, kun minä kylmenen?

Kahden päivän päästä seisoivat isä ja poika varuskunnan portilla. Siinä kysyttiin se nimi ensimmäisen kerran. Henrik Tass merkittiin nahkalle mustavärikynällä piirtäen. Syntyisin juutti, joka kirjattiin jollakin salakoukerolla. Se ei ollut tavallista, että tynnyrintekijän pojalla oli oikein kuninkaan tietoon pantu nimi. Piti riisua ja näyttää itseään. Kyykkyä, punnertaa ja vetää käsivarsillaan puutangossa leukaa. Henrik Tass hyväksyttiin, vaikka kokonsa ja pituutensa vuoksi epäiltiin vanhemmaksi, kuin viisitoista. Isä sai mukaansa pojan riisumat vaatteet. Tästä alkaen olisivat Ruottin kuninkaan antamat sotilasasut poika Tassin päällä.

Isä jatkoi tynnyrien tekoa oppipojakseen ottaman kodittoman pojan kanssa. Tynnyriä piti nyt käskystä tehdä kuitenkin. Ne jopa haettiin pois ja annettiin vanhan taksan mukaan suolaa, teriä, mausteita tilalle. Puutakin tuotiin niin paljon, että asumuksen paremmalle puolen tehtiin veistetty lattiakin lankuista. Se huone tuli lämpimäksi lattian erottaessa routamaan.

Henrik Tass sai kesän sotilaan alkeiskoulua. Se oli pitkälle siivousta, vanhempien aliupseerien palvelua ja asioiden juoksentelua sinne tänne. Vasta syksyllä, kun jo pakkanen oli jo kohmettanut maan, oli ensimmäinen marssiharjoitus. Sitten tuli lumi ja opeteltiin hiihtämään keihään kanssa. Siihen matkan tekoon liitettiin pieni jousi. Lopuksi piti hiihtää repputaakka selässä ja nuolierä mukana. Se ei ollut Henrikille mikään ponnistelu. Hän selvisi hyvin myös keihään heitosta ja varsijousen virittämisestä oli ainut, jonka niska ja lihakset jaksoivat vetää aikuisten sotilasmiesten jousen vireeseen.

Ensimmäisen vuoden aikana joitakin oppilaita kuoli pois. Mitenkään suuresti asiaan kiinnittämättä huomiota ruumis vain vietiin jonnekin. Syynä oli sairaus, onnettomuus ja muu, josta vain ilmoitettiin vanhemmille, jos nekään olivat enää tiedossa. Henrik tapasi isänsä   ensimmäisen vuoden aikana vain kolmasti kaupungilla. Oli tarkoitus kitkeä pojista koti-ikävä ja vanhempien riippuvuus tiehensä. Siksi toisena vuonna se erä, joka oli jäänyt jatkamaan koulua, siirrettiin Moraan. Siellä oli kuri vieläkin kovempi, kuin Tukkisaarella. Muutama lähti karkuun sieltä. Heitä takaa-ajettiin muutamat päivät, mutta Henrikin mielestä saivatkin päästä karkuun. Sotatilassakin saattaisivat tehdä saman.

Puolessa välissä poikakoulutusta Morasta tultiin Tukkisaarelle saamaan arvostelu. Henrik Tass oli paras. Hän sai jo 17 vuotiaana korpraalin arvon, joka oli merkkiviiva rintapielessä. Samalla hänet siirrettiin itseään kaksi, tai kolme vuotta vanhempien poikien mukaan tulevaan upseerikoulutukseen. Se saattaisi kestää taas kaksi, tai viisi vuotta, mutta sen aikana voisi kohota jo vänrikiksi. Nopeamminkin voi edetä. Eihän hänen tarvinnut käydä alkeitakaan kuin runsaan vuoden! Sotatilassa osaavana nousee luutnantiksikin. Kuninkaan armeijassa oli nytkin kaksikymmentä täyttänyt luutnantti ja kaksikymmentäkaksi täyttänyt kapteeni! Ne tosin olivat sotilassukujen ja aatelisien poikia vailla mitään käytännön kuri- ja taitojen näyttämistreenausta.

Alkoi aikajakso, jossa oli paljon ratsastusta. Piti ratsastaa ilman satulaa, siviilisatulalla, sotilassatulalla, täydessä sotaan lähtövarustuksessa, keihäiden, sekä jousien kanssa ja haavoittuneita auttaen. Eniten Henrik piti miekkailusta. Sen opettajat huomasivat pian, että poika oppii asioita, joita he itsekään ei kaikkia osaa väistää, lyödä ja pistää. Oli kokeilumielessä otteluja, jossa poika Tass olisi tappanut vastustajat. Siitä tuli palkkioksi yllättäen vänrikin väkänen. Ohitettiin siis Henrikin kohdalla arvot alimmista aliupseereista, mennen suoraan upseeriksi! Henrik oli niitä harvoja korpraalista vänrikiksi nousseita kolmen kruunun valtakunnassa. Väliin jäivät kersantti, vääpeli ja sotamestarin aliupseeriarvot! Niihin monelta menee yli kymmenen vuotta ja jotkut jäävät ainiaaksi vääpeliksi vain. Tuollainen Henrikin asia oli kilvoittelun malliksi tehty temppu muille. Se panisi monet yrittämään samaa, eikä alkaisi miettiä kaiken mielekkyyttä. Hyvin palvellut ja osaava nuorukainen ja vielä juutti nousi upseeristoon! Se oli älykään juoni veto Tukkisaaren komendantilta Tassin kohdalla.

Keihään heitossa ja varsinuolen ammunnassa koko vanhempi upseeri oppilasryhmä oli loistavia. Heistä muutamasta tehtiinkin jo puolessa välissä koulujaksoa vänrikkiä. Kahden muun kanssa pian Henrik sai rintapieleen luutnantin paksumman kaksois nauhan. Korkeat upseerit pitivät ihmeenä, että oli niin osaava ja onnistunut kurssi saatu aikaan!

Tuli sitten vaahtoa pärskivällä, loppuun rääkätyllä hevosella ratsulähetin Tukholmaan salamasanoma, että juuttien kolme laivaa ahdistelee Kalmarin salmessa. Lisäksi danscaniat, eli skoonelaiset olivat hevosjoukkiona tulleet pitkälle ruotsien puolelle, tappaen, polttaen ja tuhoten pikkukyliä. Aikailematta kuningas käski kenraaliensa neuvosta vähintäänkin kahden