Mestarien joukko

By aulis saarijärvi

Mestarien joukko elää 1300- luvun alun väkivaltaistaja alati muuttuvaa tilannetta Ruotsin itäalueella Suomessa Hämeenlinnan ja Viipurinlinna vaikutuksessa. Joukko pyrkii välttämään saamaansa kuninkaan ja kirkon mestaustuomiota. Se pienenee ja suurenee vuosien aikana. Vain alkuajan nuorin jäsen pystyy selviytymään kaikista taisteluista ja vaaroista jotenkin onnelliseen elämään.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Sep 17, 2019
• ISBN: 9789528009399

aulis saarijärvi

Saarijärvi on kirjoittanut paljon historiaa, sotaa, tekniikkaa, ihmiskuvauksia, lentämisestä ja rikollisuudesta. Hän ei ole valtion taide-eläkeläinen, apurahakirjoittaja, eikä kriitikkojen lemmikki.

Book preview

Valmistusmerkinnät

Section 1

Mestarien joukko

© 2019 Aulis Saarijärvi

Section 2

Luku 2

Mestari katseli viittä ihmispaskaläjää, myös tarkasteli kahta kauempana olevaa tarkkaan. Hän on meidän johtaja, Mestari ja vanhinkin joukostamme. Hän on tietäjä, osaaja ja siksi myös osaa parhaiten tulkita meistä ihmispaskaa, eläimen raatoa tai karhun raapimaa mäntyä . Lopulta katsoi ympärilleen, kertoen tietonsa.

- Sonnittu aamulla tänään heti aamusyönnin ja haudukkeen juonnin jälkeen. Kolme on vanhempaa miestä, tuo, tuo ja tuo, kaksi nuorehkoa naista, nämä kauempana olevat, sekä kaksi nuorta meistä nämä kaksi. Katsokaa ja pyrkijää lukemaan persereiän koko ja pökäleen työntämisen voima, joka erottaa miehen naisesta! Ikää tullessa, se kyky huononee. Siis yöpyivät tässä, söivät ja lähtivät noin seitsemännen hetken kohdalla tuonne. Mitä sinä sait selville nuotiosta Myyrä?

- Kutakuinkin nuotio sammui kahdeksannen hetken kohdalla. Vielä on aivan vähän tuhkan alla himmeää. Söivät ainakin metsälintua ja kalaa. Kummankin luita heittivät tuleen. Heillä on mukana kirves, jolla lyöty tuon kekäleen pää poikki! Tuossa on kahdeksan makausta maassa.

- Mitä arvelet sinä nuorin tästä?

Se oli minulle tehty kysymys. Olin liittynyt vajaa vuosi sitten tähän Tukholman kuninkaan ja Rooman kirkon kiroamaan joukkoon. Olimme kesällä taistelleet Hämeenlinnan miesten kanssa lännempänä. Ennen talvea jouduimme täällä rannikolla omien rantaroistojen ahdistamaksi väijytyksessä. Kummassakin menetimme miehet ja kuolinhaavoille tehtiin kolme. Siksi kelpasin parikymppisenä tähän mukaan, kun mieshukka oli melkoinen. Talven aikana lunastin jo paikkani, kovana, pakkasessa kestävänä hirvenhiihtäjänä ja melko voimallisena miehen alkuna, jolla oli ajatustakin.

- Yhdellä ei ollut paskakasaa. Miten heillä toimii noin samanaikaisesti sonnat?

- Hyvä huomio! Hyvä oli kysymyskin. He ovat tottuneet kai veneessä aina tekemään aamusta paskat yli laidan. Se on jäänyt sitten tavaksi suoleen. Se yksi, kahdeksas, on voinut jo vartiossa sontia kauemmaksi tuonne. Mitä muuta ajattelet Karl?

Nämä antoivat, tässä joukossa minulle nimen Karl (ruots. Mies), kun vanhempieni kyläyhteisössä ja maailmalla ollessa olin vain huudettu Poika.

- On oltava sitten se vene jossakin rannassa, tai ovat haaksirikkoisia.

- Edelleen hyvin ajateltu! Itse olen haaksirikkoisten kannalla. Pihka, mitä sanot jäljistä?

- Paksupohjaiset, nahkaiset jalkineet, jossa päällysnahka ja sidottu jäntein pohjaan. Näkyy punokset tuossa kosteammassa kohtaa painauksessa. Kantakorot on jokaisella, joissa luultavasti rautanaulat litistetty kiinnityksenä. Ei ole täällä, Turussa, eikä Hämeenlinnassa tehtyjä kenkiä.

- Siis taas Eestissä, Novgorodissa tai Karjalassa tehdyt kengät kulkevat täällä! Heillä voi olla jotakin hyvää mukanaan. Lähdemmekö perään ja ryöstämme?

Tuli se kohta, jossa miehet eivät osaa koskaan tehdä päätöstä, vaan odottavat Mestarin sen kuitenkin tekevän. Mestari tietää tämän. Siksi katsoi minuun.

- Karl, haluatko taiston tuoksintaan?

- Jokaisella taistelulla on se vaaransa, että menetämme näin pienestä miesmärästä yhden tai useita. Siksi pitäisi olla varmaa, että vaarannamme henkemme jostakin riittävän tarpeellisesta ja arvokkaasta. Tappamalla heidät, huomaamme, että emme saaneet saalista, oli se turha vaaran ottaminen. Mikä se sana on ... riski!

- Totta. Heillä on siis noin kuuden hetken (hetki = noin tunti) etumatka. Olemme päivämatkan päässä Borgåsta. Sama on kävellen Kymille. Hekään eivät pääse Kymin yli, jos itään ovat matkalla aivan heti. Siellä virtaa nyt kovat kevätvedet. Rannalla olisi hyvä taistella. Siinä on muistaakseni pari pienempääkin virtaa ennen Kymiä. Tämän niin, että ovat matkalla Karjalaan. Saattavat edetä hitaastikin rantaa ja odottava kaapattava venettä. Sillä pääsee yötä päivää soutaen sinne Laatokan laskujoen suulle kolmessa vuorokaudessa. Hyvä on! Seurataan! Katsotaan ensin mitä kantavat. Päätellään siitä, mitä pitää seuraavaksi tehdä. Tiedustelija, Arpi eteen ja Kettu perään! Vaihdot Karl ja Kiipijä. Minä olen siinä jossakin edessä tai katson sivustoja. Sitten pidämme puolen hetken (hetki=vajaa puoli tuokiota) tauon.

Heitettiin reput selkäämme, aseet kouriimme, sekä kiristeltiin vyöt ja laukut paikalleen. Minulla ei ole miekkaa. On vain samassa tupessa iso puukko, noin kahden vaaksan (peukalon ja nimettömän venytetty pätkä) pitkällä terällä. Sen päällä on vaaksan puukko, jossa terä hiottu molemmille puolille. Se on varsinainen työpuukkoni. Isolla lyön oksia poikki kulkiessani ja rikon vaikka isoja luita hiilloskypsytyksessä rikki. Vain harvoin, siis silloin Hämeenlinnan sotilaiden kanssa jouduin pistämään isolla puukolani miehen hengiltä. Aseeni on iso, hieman raskaan kömpelö ruotsinarmeijamiehen jalkajousi. Se annettiin minulle, kun näkivät, että pystyn niskaremmin kanssa sen virittämään viidestikin peräkkäin. Sen kaari on niin jäykkää rautaa. Se on hirven ja kauaksi ammuttavien nuolien ase. Kaikki me jaksamme sen kolmasti virittää. Taistelussa, jos olemme väijyksissä, olen tulen avaaja sovittuun kohteeseen. Samalla jään antamaan kaukaa nuolitukea muille, joita uhkaa jokin lähitaistelija, tai haavoilla makuulla olevaan pyrkii vihollinen tappamaan. Mukanani on kahdentoista nuolen varasto. Tämä jousi rikko tavallisen nuolen pyrstön voimallaan. Siksi on pyrittävä keräämään aina omat nuolet pois kaadetusta eläimestä ja ihmisestä. Siksi minulla on hyvin verimustia nämä lyhyet ja paksut nuoleni, joissa kaksihaarainen kärki ja pyrstössä metallilangalla vahvistettu jänteenura.

Etenimme siinä ryteikössä perin hitaasti, mutta äänettömästi. Arpi käsimerkein näytti meille helpompaa reittiä, mutta itse tiedusti edellä kulkeneiden jäljet. Ihmettelin, että kulkijat olivatkin valinneet merenrannan vielä tiheästä kasvavan lehtipuuryteikön, eikä ylempänä mäntyistä, harvan kasvavaa ja myrskyn kaatamaa reittiä. Meidän ei pidä antaa Arven kulkea liian kauaksi meistä. Sielläkin voi olla jälkeen jätetty odottaja ampumassa nuolensa. Tuli aika minun kulkea ryteikköön menijöiden jäljille. Arpi opasti supisten. Kiipijäkin tuli kuulemaan saman asian.

- Ovat olleet hyvin tarkkoja. Pitivät pitkät välit ja vaihtaneet tiedustelijaa neljänneshetken välein. Naisetkin on ollut tiedustelijoina. Yksi vuotaa verta. Eivät ne ole enää kuutta hetkeä edessämme vaan neljä.

Lähdin eteen isopuukko kädessä. Löin sillä roikkuvan oksan alas. Siitä kuului tietysti ääni, mutta ei neljän hetken päähän. Lisäksi osasin lukea luonnon äänet edessäni. Kun ajan makauksesta jäniksen pakolaukkaan, ei siitä ole pariin hetkeen kukaan uhkaava kulkenut. Osaan päätellä lintujen varoituksista, mitä varoitetaan. Vielä, jos hirvi tai peura säntää pois edestä, niin ei ihminen ole hetkiin siinä ollut. Kulkijoista osaan päätellä sen verta vuotavan olevan nainen. Yksi miehistä vetää jalkaansa. Kengästä jää hiekkaan sellainen viiva. Kahdella on painavat kantamukset, tai ovat hemmetin lihavia. Loukannut nainen on satuttanut itsensä aamunuotion jälkeen jossakin. Ei verta ollut siellä, tai oli tyrehtynyt. Liikkeessä haava nyt aukesi vuotamaan uudelleen. Tuli kohta, jossa oli verta enemmänkin kaatuneen koivun rungolla. Nainen oli istunut siinä. Oli naavalla ja jollakin muulla pyritty haavaa hoitamaan. Veriset tullot olivat siinä todisteena. Heilautin Mestaria paikalle katsomaan.

- Vuotava nainen hoidettu tässä. Tiputtaa verta melko paljon. Ei jaksa enää pitkään, jos oli vuotanut jo eilenkin.

- Jättävät jälkeensä, tai tappavat pois aivan pian, jos heillä alkaa kiire olla. Tässä on oltu noin kolme hetkeä sitten. Nainen voi olla heidän omaa heimoaan, tai vanki, jolla jalkineet viholliselta. Kuljetaan vielä puolikashetki ja katsotaan sopiva paikka pitää hetken tauko. Jatketaan! Kiipijä eteen!

Kiipijä lähti. Ei tämä varatiedustelijanpaikka ole juurikaan parempi. Varsinainen etutiedustelija saatetaan antaa mennä ohi ja tapetaan varamies. Joku jatkaa hänen tilallaan kulkemista, mutta takaa tulijat jää ansaan. Pirkan miehet osaa sen konstin kovin hyvin. Kuljettiin sen koko hetkenkin aika. Mestari kiirehti eteen. Katseli jälkiä.

- Alkaa veritipat olla pienempiä. Nainen on menehtymässä. Eivät ole enää kuin reippaan hetken kulkemisen päässä. Oli jo savun haju nuotiosta äsken vienosti nenääni. Jonkun metsäpalon haju on ollut kauan jo. Mennään tuonne ylemmäksi! Siellä on kallioinen kivikko. Syödään. Huolletaan varusteet ja mietitään asiaa.

Mestari tarkoitti, että metsäpalon savussa on sen kaiken palavan, sammaleen, kanervikon, varpujen, lehtipuiden lehtien ja havupuiden havujen sekoitus kytevän maan ja turpeen kanssa. Nuotiossa yleensä vain koivutuohi ja pihka havupuu tekee savua. Näiden eron oppii noin kymmenvuotias tajuamaan, kun sen aikuinen opettaa. Nyt asetuttiin kivikkoon. Syötiin kylmänä jänistä ja teertä, jotka aamulla kypsennettiin juuri päivää varten. Juotiin pelkkää vettä päälle. Mestari suunnitteli jatkoa.

- Kuten näette, nainen hidastaa heidän kulkuaan. Hänen ollessa omaa heimoa, he jättävät. Orjan he tappavat, tai vain jättävät nyt tuonne nuotiolleen. Meidän on saatava heihin näköyhteys. Katsotaan, mitä voivat kantaa. Kahdella on raskas taakka. Jos ei ole kiinnostavaa, annetaan mennä ja käännymme itse pohjoiseen. Ei meiltä kesää varten puutu, kuin suola. Sitä on saatava muutaman kuukauden tarpeet jostakin ostettua, tai varastettua. Sitten katoamme Tukkisaaren kuninkaan sotilailta Päijänteen korpiin. Voimme jopa ottaa jonkun hylätyn asumuksen käyttöömme. Saadessamme kunnon kirveet ja sahoja, rakennamme omamme, kun linnoituksen. Katsokaan varusteet kuntoon! Voi olla, että taistelemme heti, kun saamme selvyyden, mitä heillä on. Myyrä ja Kiipijä kävelette kärkeen! Olen nyt vieläkin lähempänä teitä. Takana katsokaa, ette selän takaa tule yllätystä. Kiipijä voi hyvän mäntyyn nousta katsomaan, tulevaa tuossa kohta pian. Oletteko selvillä, miten taas taistellaan? Karl pyrkii ampumaan johtajan. Me ammumme nuolemme samassa, jos pääsemme lähelle huomaamatta. Muuten hyökkäämme ja ammumme lähimpää miestä. Antautujat mahalleen ilman aseita, tai lyötte tainnoksiin.

Nyt lähdettiin jo mielessä se, että he ovat jossakin korkeintaan varttihetken kävelyn päässä nuotiolla. Otin oikealta merenrannan puolisen reunan kulkusuunnaksi. Äänettöminä etenimme Kiipijän merkkien mukaan. Nuotiosavu lisääntyi. Myyrä käveli kaartaen luokseni.

- Mestarin käsky on, että pakoon ei saisi päästää ketään. Niistä olisi vain harmia myöhemmin. Sinun kai pitää sitten osua vielä pakoon lähteviinkin.

Myyrä lähti taas kaartamaan vasemmalle. Pian Kiipijän käsi teki pyörivän liikkeen. Samalla osoitti eteensä. Se tarkoittaa, että joku on aivan lähellä ja pitää katsoa, ettei ympärille tule muita. Katsoin selkäni taakse, rantaan päin ja vieläkin kerran ympärilleni. Näin Mestarin olevan muutaman askeleen Kiipijä edellä. Hänen kätensä oli vain pystyssä. Se tarkoitta, ettei liikuta. Kävelimmekö sittenkin ansaan? Näin muiden olevan kyyristyneenä siellä pohjoispuolella. Takanani oli vielä Tarmo. Ei tapahtunut mitään. Lopulta Mestarin käsi liikkui kymmenen askelta kauempana, kuin näin viimeiseksi. Hän huitoi minuun päin kutsun. Kuljin paikkaan, jossa Mestari oli polvillaan kuolevan naisen kanssa. Hän yritti puhua. Me kaikki puhumme keskenämme sitä Päijänteen reunojen ja aina Suomenlahteen asti olevan alueen pirkkasuomea. Siitä itään savolaisilla on toinen murre, jossa samat sanatkin tarkoittaa muuta ja paljon sanontoja, joista ei saa selvää. Osa meistä osaa, minäkin tätä tukkisaarelaisten svensukuksi sanottua, kun heidän kanssaan ovat olleet tekemisissä. Minä osaa hieman eestiä ja hansasaksin kieltä. Mestarikin osaa, mutta nyt henkitoreissan olevan naisen hiljaiset sanat eivät hänelle aukea. Naisen vasen sääri oli inhottavasti pitkällä haavalla.

- Kysy onko toinen nainen orja?

Hyvin hitaasti lausuen sanat kysymyksessä. Sain kevyen nyökkäyksen ja daan. Kysyin minne he pyrkivät?

- Etsiä … vene … päästävä Neva.

Sitten hän siirteli käsiään ja heilutti päätään. Korahti ja kuoli pois. Hän kalpeanakin näytti noin kolmenkymmenen vanhalta. Ei kaunis, mutta vaatteiden alla oli naisellinen vartalo.

- Katso taskut! Saa jäädä siihen.

Ei ollut mitään, mitä olisin ottanut häneltä. Ruumis jäi nojaamaan puolukkamätästä vasten. Mestari katsoi meitä siihen tulleita. Osa oli ympärillä vartiossa.

- Niillä on neljänneshetken etumatka. Kulkevat nyt siis paljon nopeammin. Illan hetkiin on aikaa neljä, joten eivät luultavasti leiriydy aivan heti. Ovat novgorodilaisia ja orjaksi kaapattu vanki mukanaan. Pyritään vapauttamana nainen ja ryöstämään se, mitä on mukanaan otettavaa.

- Mitä sillä naiselle tehdään? Ei se selviydy yksin täällä montaa päivää.

Tähän Elon kysymykseen Mestari pohti vastausta.

- Kulkee tahdostaan mukanamme jonnekin, jossa ottavat hänet vastaan. Annamme kolmen vuorokauden ruokaa tulusvehkeet ja kuolleilta miekan, puukon ja muuta. Osoitamme Borgån tuonne ja Vehkalahden tuonne, jolloin saa ratkaista jokien ylityksen itse. Lähdetään! Elo kärkeen ja Pihka taakse! Kiipijä seuraavaan hyvään mäntyyn katsomaan eteen!

Kulkijat käänsivät nyt vasemmalle ylemmäksi metsään pois tästä viheliäisestä lepikosta. Tuli mänty, jonne Kiipijä nimensä mukaan kapusi nopeasti oksiin saakka ja niitä pitkin lähes latvaan. Katseli pitkään itään. Lopulta joka suuntaan. Tuli alas kertomaan.

- Kaksi hartiaa ja päätä kulkee noin kahden virstan (virsta = noin kilometri) päässä itään. Muita ei näy. Suuri tulipalo raivoaa pohjoisessa hyvin kaukana. Siellä taivaanranta on savussa kaikkialta. Rannikolla on kaksi pientä tulta.

- Miten kaukana tästä rannikon tulet on?

- Ehkä on viisi virstaa.

- Ei voi olla näiden tekemiä. Eivät olisi ehtineet sinne, ellei kaksi ole kulkenut yhdessä jo koko ajan edellä. Heitä on siis seitsemän ja kaksi näkyy. Missä ovat viisi? Kiipeä uudelleen ja katso vielä!

Nyt nahkaremmin kanssa hän nousi, heittäen remmin männyn ympäri ja sen varassa ja veti itseään kyynärän (kyynärä = 0,3 m)ylemmäksi. Kenkänsä ja säärensä tarttui mäntyyn kuin piikit ja nousi toisen kyynärän niiden varassa, heittäen taas nahkaremmin ylemmäksi. Se oli nopeaa ja tehokasta kiipeämistä. Oravalla olisi ollut kiire päästä pakoon edellä. Latvassa hän istui haaraoksalle katsomaan. Lopulta sieltä luisti alas kaarna pölyten.

- Nyt ei näy ketään!

- Lähdetään! Ne nähdyt olivat ehkä peräpään kaksi viimeistä nuotiolle tulijaa. Emme enää odottele! Olen kärjessä. Tarmo taakse ja sitten tulee Karl. Hajaannumme äänettömästä heidän ympäri. Vartijan saa tappaa ääntä päästämättä!

Asia noin sanottuna vaikutti helpolta. Siihen voi vaikuttaa kymmenen muutosta, yllätystä ja oikkua. Nämä ovat taistelevia erämiehiä. Ei sieltä lähde Ruottin kuninkaan rannikolle ensikertaiset kokeilijat! Se nainen hidastaa heitä yhä enemmän. On melkoisen sitkeästi kulkenut jo nyt tämän päivän. Nyt on oltava muutaman liikkeen heitä edellä ja nopeampi käsistään, nuolistaan, ehkä puukoistaankin. Lähdettiin ensin melko kovaa, kun ei luultavasti ole mitään edessä odottamassa. Virstan päästä muututtiin taas vaaniviksi ihmistaistelijoiksi. Jokaisen silmät ja korvat olivat ylikäytössä. Jokainen rasahdus ja kahahdus, kun eläin lähti liikkeelle, laitettiin mieleen. Tuli voimakas tuohen palamisen haju. Myyrä näytti kumartumista edestä. Oli näköyhteys vartijaan. Nousin tiheän kuusen taakse vetämään varsijouseni latinkiin. Kuljin muiden ohi Myyrän viereen. Tuli siihen Mestarikin kysymään.

- Ei taida kuolla ääneti, vaikka osuisit kaulaan?

- Ei. Ehtii ähkiä ja pitää kuolinääniään.

- Pihka! Mene ja tapa äänettömästi!

Pihka on noin neljänkymmenen, sitkeä, kovahermoinen, ehkä pitää ihmisen tappamisestakin. Ei koskaan ainakaan jätä tappamatta, jos siihen on paikka. Nyt hän meni puukko kädessä, jättäen varsijousensa pois, vihreään metsän alakasvillisuuteen. Näin vartijan. Ei vaikuttanut kovin innokkaalta. Nojasi mäntyä ja tikulla kaivoi kai hampaitaan. Näin Pihkankin selän kyyristyvän männyn viereisessä kusentaimien joukossa. Oli liikaa matkaa hyökätä. Pihka nousi pystyyn ja käveli, kuin sieltä toisesta suuntaa. Vartija ei heti tajunnut ja kun tajusi oli kaulasta verisuihku ilmassa. Mestari lähti kyyryssä. Otti Pihkan aseen mukaansa. Hajaannuimme leveämmälle. Pihka sai jousensa ja meni meistä eniten oikealle. Tiesimme nyt nuotion paikan. Heitä olisi enää kuusi. Se kaikki tapahtui aivan liian helposti. Pystyssä oli iso mies jokin lihakimpale kädessään ja puukko. Maassa makasi sidottuna nainen kyljellään. Viisi miestä istui syömässä ja nuotio rätisi. Se ääni oli heille viimeinen. Se nuotion ääni, joka peitti meidän vähäiset äänemme. Laukaisin seisovaan rintaan paksun, raskaan nuolen, jonka kaksi terävää kärkilevikettä leikkaa lihaa, verisuonia ja luuta rikki. Mies pudotti kaiken ja lyyhistyi. Muut saivat nuolet rintoihinsa. Elo Ketun ja Mestarin kanssa miekoillaan pisti vielä kaulaan jokaista. Olimme voittaneet. Olimme ottaneet noiden hengen pois, koska taistelu oli meille jokapäiväistä. Osaamme sen hyvin. Hävinnyt on väärässä. Voittaja on aina oikeassa. Niin tulee olemaan ihmiskunnassa aina. Kaikkien taskuista otettiin ensin siihen näkyville tavarat. Pihka haki tappamansa vartijankin laitteet ja taskukamat. Siihen riisuttiin kuolleilta kengät laukut ja päällysvaatteet, jos jollekin kelpaisi. Kävin vapauttamassa naisen. Kysyin suomeksi.

- Oletko kunnossa?

Ei vastausta, mutta ruotsiksi erikoisella murteella vastakysymys.

- Keitä olette?

- Lainsuojattomia kirkon ja kuninkaan silmissä. Tule nuotiolle syömään ja juomaan!

Hän kankeasti tuli. Katsoin tarkemmin. Hän ei voinut olla montaa vuotta yli kahdenkymmenen! Toinen asia, joka kiinnitti tavarakasassa huomiotani, oli punertava pitkäjousi. Siis kaarijousi, jolla ammutaan pitkiä nuolia. Otin sen käteeni. Pudotin jalkajousieni siihen maahan nuotion viereen. Laskin nuoliviininikin pois. Muut katselivat naista ja kyselivät häneltä asioita. Ei kai siitä selvä saatu, kun yhä enemmän tivattiin ja ihmeteltiin, mitä kieltä se puhuu. Nainen ahmi ruokaa ja vettä. Vastaili, mitä sattuu luultavasti miehille. Jousi oli erikoinen. Siinä näytti olevan punertava puuta kolme eri pitää soiroa. Ne olivat taidokkaasti jänne- ja metallilangalla sidottu yhteen. Kädensijassa oli pieni mutka. Sille voi nuolen laittaa, eikä tarvitse pitää etusormella ylhäällä. Jousi oli kevyt, mutta tavattoman jäykkä vetää. Tämän täytyi olla johtajajousi sillä ampumallani. Maassa oli kaksi viiniä pitkiä nuolia. Otin yhden. Kärki oli taidokkaasti taottua rautaa. Nuolen varsi ei ollut veltto. Perän ohjaimet olivat luuta ja jänteellä oli metallinen kuoppa. Ei mene halki nuolesta, jos lähtövoima on suuri. Mestari tuli katsomaan, kun jännitin. Ei ollut mitään ajatustakaan kuinka tähdätä näin jäykällä laitteella. Noin viidenkymmenen askeleen päässä oli paksu mänty. Ajattelin tuhlata siihen yhden kalliin nuolen. Otin lentokaarta varten ylös. Laukaisin. Männyn kyljestä lensi kaarnaa ja lastu pois. Nuoli jatkoi jonnekin metsään. Ei olisi tarvinnut lentokaareen, kuin hitunen tehdä korotusta. Tämä oli todellinen kuningasjousi! Ajattelin omistaa sen. Osa miehistä katseli jo vieraiden saappaita ja puseroja. Meillä oli kyllä melko uudet, keväällä hankitut varusteet, mutta aina reppuun voi sulloa varalle jotakin. Samalla he alkoivat katsella aseita. Oli saatavilla miekkaa. En vieläkään ottanut sellaista heilumaan kupeelle vaivaksi. Sanoin meneväni tekemään vartiokierroksen jouseni ja nuoliniininen kanssa. Otin nuotin reunalta melkoisen kimpaleen lihaa. Lähtiessäni katsoin, että tuli oli levinnyt nuotiosta vielä näkyvissä olevaan viime kesän kuloheinään. Kuvittelin miesten sen tallaavan sammuksiin. Minulla oli reppuni ja tämä uusi