Iskurin lyöntiherra

By aulis saarijärvi

Amerikan sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva perhetarina, joka muuttuu perheen pojan kypsymiseen asesankariksi. Hänen elämänsä on leirinuotioita, ratsastusta, ihmismetsästystä ja elämän pohdintaa. Tarinassa on kohdallaan aseet, hevoset, kerrotut tapahtumat, vailla kummastusta, kuinka on noin voinut tapahtua. Osaksi painot, matkat ja muut mitat on suomalaistettu.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 8, 2019
• ISBN: 9789528018841

aulis saarijärvi

Saarijärvi on kirjoittanut paljon historiaa, sotaa, tekniikkaa, ihmiskuvauksia, lentämisestä ja rikollisuudesta. Hän ei ole valtion taide-eläkeläinen, apurahakirjoittaja, eikä kriitikkojen lemmikki.

Book preview

Valmistusmerkinnät

Section 1

Aulis   Saarijärvi

2019 ©

Iskurin lyöntiherra

Section 2

Olin muutaman mailin päässä Meksikon rajalta Deviljoen tekemän laajan järven rantakukkuloilla. Olen hieman nyt kehnossa kuosissa ja puutteellisessakin tavarassa elämää varten. Nyt on torstai. Tiistaina tulin Rio Granden yli hieman rohkeasti ja hevosparkani pakottaen kovan uintiin yli. On vielä kevätvesien sulamisenvimmaa joessa paljon. Minua ahdisti Meksikon rajajoukot, lisäksi niiden tappohaluinen siviilipoliisi. Toisella puolen piti pelätä Amerikan liittovaltion Texas Rangeria. Meksikon poliisi rajajoukkoineen on juuri samanlaista roistosakki, kuin Texas Rangerin miehet, tietysti vielä armykin. Joskus, kun sisällissodan jälkeen rangerien toimintaa sanottiin puhdistettavan, se oli pelkkä silmänkääntö, puhetta, tai valetta. Samat miehet ja suvut laittoivat itsensä pomoiksi ympäri Texasia, sekä poikiaan roistoiksi ratsastaviin joukkoihin. Ei ole mitään eroa rehellisissä roistoissa joiden naamakuvia he levittävät reward – palkkiona elävästä ja tai kuolleesta. Samalla ajatuksella puolet rangereista voisi ampua palkkioiden vuoksi. Asuin lapsuuteni Texasin ja Arkansasin rajakaupungissa Texarkanassa ja siellä oli rangerien yksi piirikasarmi. Tunnen sen hyvin. Kerron siitä ajasta joskus.

Lisäksi minulla on tuore miestappo Meksikon puolella. Pelipöydässä oli pokerissa minulla täys väri käsi miehen täyskättä vastaan. Se aikoi ammuskella minua derringerillään , mutta minun kaksi S&W: n lennättämää 0.44 lyijyä sen lopetti. Jouduin kiireellä häpeällisesti lähtemään pakoon. Osa rahoistani jäi pöytään, kun kiirehdin hevospuomille varkaisiin. H yvä ruunaani ja satulaani, sekä kiväärini jäivät hotellin tallissa odottamaan . Otin ensimmäinen kaakin alleni, joka oli tarjolla. Yötä kulutin ratsastaen pimeydessä monta tuntia. Ampumani miehen laaja suku lähti perääni. Suvussa oli kai parikin militaripoliisia ja serkkuja, sekä muuta sakkia aseineen kymmenen, joiden tarkoitus oli s a ada köysi nilkkoihini ja vetää hevosen perässä kaupunkiin takaisiin.

Menetys omasta hevosestani ja satulasta oli suuri. Siinä jäi talliin melko ampumaton kiväärinikin. Hevonen ainakin 5 00, satula 350 ja lähes uusi kivääri 500 on pitkältä toista tuhatta! Nyt minulla on kenkäviallinen vanha tamma, huonolla satulalla ja asepussissa vanha Henry- kivääri, josta en pidä. Se vaatii reunasytytteisiä patruunoita, sen makasiiniputkeen menee aina hiekkaa ja likaa, eikä patruunat kulje lukkoon asti. Lisäksi se on tavattoman paljon painavampi Winchesteriä. Ainoastaan vyölläni kulkevan Smith&Wesson 0.44 Russian kolmosmalli pelastui mukaani. Se on mieliaseeni vuosien takaa . On nopea taittaa, antaen tyhj ien hylsy jen lentää rullasta kiireellä pois. Tilalle uutta syötävää reikiin yksinkertainen pudottaa . Lyhyemmällä viiden tuuman piipulla vedän sen kotelosta ehkä Texasissa viiden parhaan kanssa samaan aikaan. Osun myös haluamaani paikkaan kolmenkymmenen askeleen päähän.

Piilottelin päivän Rio Granden rannassa, huomatakseni kahluupaikan vartioinnit molemmin puolin rajaa. Piti siirtyä aaveena pohjoisemmaksi ja siitä sitten tänä aamuna hukkumisen pelolla pakko uittaa hevonen yli. Päästiin Amerikkaan ja sen ihmeeseen viime isillä voimin. Nyt olen syöttänyt ja hoidellut itseäni ja hevosta aamupäivän tässä kukkuloilla ruohikoissa. Näin neljän rangerin rauhallisesti etsien jälkiä maasta kulkevan rajan suuntaan. Eivät löydä minun jälkiä kalliosta. Joen penkasta ehkä, jos menevät sinne pirun tiheään pensaikkoon ja kasvavaan puuviidakkoon.

Nyt on ollut jo vartti mielenkiintoni kolmessa ratsastajassa ja hyvin raskaassa kuusipyöräisessä kuormakärryssä, jota ajaa kolme miestä kiväärit käsissään. Kärry on mallia, jossa kaksi taka-akselia ottaa suurimman painon ja etuakseli pystyy hiekassakin kääntymään kuuden hevosen vetämänä. Lasti siis painaa paljon. Sen päällä on pressu. Miehet ovat luultavasti menossa joelle. Viivytellen kulkevat, kuin odottaen jotakin. Tuollaisen kärryn kuviteltu, riittävän kovapohjainen ylimenopaikka on vasta pohjoiseen 15 mailia ja siltaan on matkaa 35 mailia etelään. Ratsastajat ovat amerikkalaisia ja kuormassa istujat meksikolaisia. He pysähtyivät puiden varjoon hieman alapuolelleni. Hevoseni on puussa kiinni kauempana. Minä makailen piilossa tässä kumpareen kivien suojassa. He odottavat. Minä odotan tapahtumia, eikä joku ole kai ajoissa paikalla. On jo iltapäivän tunnit.

Odotetut vieraan tulevat hevosiaan lyöden, kuin kuoleman hädässä. Jäävät puista ainakin sata askelta aurinkoon odottamaa n . Heilauttavat kättään. Kärry lähtee liikkeelle. Ajetaan paikalle. Tervehtivät. Pressu kääritään kyljestä hieman auki. Näen, kuten arvasinkin, vihreitä kiväärilaatikoita. Niitä on kolme peräkkäin ja ties montako vierekkäin ja luultavasti kaksi päällekkäin. Lasken että 3x5x2 on 30 laatikkoa. Keskimmäisen, reunimmainen laatikko otetaan hiekalle. Kirveen terällä väännellää n päällyslautoja irti. Siellä odottaa Winchester vierekkäin laatikossa . Tulijat ottavat muutaman käteensä. Veivaavat ja vemputtelevat vipulukkoa. Joku laittaa putkilippaaseen vyöstään muutaman patruunan. Ampuu perkele minuun päin! Vingahtaa yli ja kaksi lyijyä roiskahtaa jonnekin alapuolen kiviin. Kuulen heidän naurunsa ja hyväksymishuutonsa selvästi.

Kaksi miestä ottaa satulalaukuistaan neljä raskasta pussia hiekalle. Avataan yksi ja nostellaan kiiltäviä kultakimpaleita. Ei ole hiekkaa vaan sellaista pikkusormen pään kokoista näyttää olevan. Taas nauretaan remakasti. Pussi laitetaan kiinni. Ne kannetaan kolmikon satulalaukkuihin. Laatikko aseita nostetaan kärryyn ja peitellään. Huudellaan salua- holaa tervehdyksiä ja muuta. Ajurikolmikko jatkaa joelle päin. Pitää olla nyt suuret korruptiot rangereille antaa, että laatikon Meksikoon menevät. Kolmikko ei pidä kiirettä. Odottavat, että kärryt katoavat kumpareen taakse ja pensaikko peittelee ne.

Silmieni alla on neljä painavaa kultapussia. On kolme miestä, joista tiedän S&W:lläni selviävän. Olisin maailman tyhmin Rio Granden rannalla oleva asesankari, jos en ota nyt loppuelämäni omaisuutta itselleni! Kapuan hevoseni selkään. Suunnitelmani on yksinkertainen. Ratsastan heidän luokseen ja ammun ne heti. Siirrän pussit itselleni ja valitsen paremman hevosen ja kiväärin heiltä saaliiksi. Häivyn Texasista vähin äänin nyt kesällä pohjoiseen kultani kanssa. Siellä on erämaata, riistaa, paikkoja olla vain rauhassa kultineen muutaman viikon odotusajan .

Minulla on nyt suunnitelma rikastua. Olen kaksikymmentä viisi täyttänyt ja haaveillut viimeiset kymmenen vuotta, että helppoa rahaa on jossakin. Pitää vain mennä se ottamaan. Nyt minä menin hevonen käymää näiden miesten luokse, joilla nuotio ja ruokapuuhat kesken. Siinä istuivat kovin naurussa suin, mutta vakavoituivat, kun minut näkivät. Ehtivät jo kertoa minulle hevosen selkään mielipiteensä.

- Jatka matkaasi heti! Emme tarvitse kärkkyjiä, almun pyytelijöitä, tai muutakaan harmia sinun kaltaisesta! Mene, ennen kuin saat haavan reiteesi!

Sanoin, kuin vanhoille kavereille, heittäessäni jo jalkaa satulata yli.

- Lämmitän vain nuotiossanne omaa kahvia. Ei se kai ole mikään riitajuttu?

Siinä kohta a oli S&W jo kädessäni ja ensimmäinen laukaus kajahti sitä pystyyn nousevaa rintaan. Kun olin pudonnut jaloilleni hiekkaan laukaisin. Toisen luodin laitoin istuvaan, samaan perään kolmannenkin asettaan tavoittelevaan. Tätä olin joskus harjoitellut, juuri tilannetta varten. Siksi se sujui, kuin itsestään. Varmuudeksi ammuin kolmea miestä jokaista rintaan uudelleen . Nopeasti S&W ase ponnahti tyhjäksi hylsyistä ja uudet patruunat sisään. Hevoset eivät villiintyneet. Tämä kesti pari sekuntia ja minusta tuli rikas! Kuolleet eivät tarvitse kultaa ja olin tässä ainut elävä. Käänsin ne selälleen. Kaivoin taskujansa tyhjiksi. Nämä olivat rahoissaan. Sain seteleinä yli kaksituhatta ja kolikkoinakin parikymmentä dollaria. Tämä tasoittaa jo kokemaani tappiota Meksikon puolella. Tuli tähtilippukello, jonka viisarit olivat kaksikymmentä yli kolme. Vedin sitä muutaman kierroksen. Mukavasti tikitti korvaani. Vedin äijät kasaan. Iso i mmalla oli huomattavasti paremmat saappaat, kuin minulla. Raakamielisesti raastoin ne pois siltä. Melkoisesti jalkansa haisivat, mutta ei saa olla varkaissa liian vaativa. Minulla oli puhtaat sukat, joten ajattelin niiden suojaavat nahkaani.

Hevoseltani aukaisin maharemmin. Otin laukun irti ja heitin vanhan satulani mieskasaan. Hevoseni vasen etujalka oli ollut irtonaisen kengän kanssa. Nyt Henryn piipulla kengän ja kynnen väliin taivutin ne pari naulaa poikki. Pääremmit avaten ja kuolaimet suusta ottaen läimäytin sen vapaaksi.

- Ei matkamme ollut montaa päivää, tai kymmentä mailiakaan. Nyt sinä saat olla luonnossa ja etsi sapuskasi itse!

Se otti kymmenkunta juoksuaskelta ja löntysti sitten sinne joelle päin. Tein nopean arvion kolmesta hevosesta. Hopeinen oli salvettu, nuori ruuna. Oli siis rauhallinen ja sopeutuva luonne uroksella. Ikää kolme vuotta. Olen ollut hevosten kanssa ja hevo s miesten mukana seitsemän v anhas ta isän kanssa, joten olen oppinut kaiken, mitä Amerikassa 1880-luvull a nuor en mie hen tulee niistä tietää. Siksi olen pelkillä silmäyksillä erottamass a luonnevikai s en, nivelrikkoisen tai jotakin muuta ongelmaa kantavat eläime t . Toinen hevonen oli sellainen palavasilmäinen, sekä liian hermostunut. Sekin pääsi satulalaukustaan, joka painoi pirusti eroon. Tällä ei ollut kiväärikotelossa mitään! Miehet myivät satoja kivääriä, jota tällä ei ollut ainuttakaan! Ei ollut sitten kolmannellakaan. Toisella oli sitten kuitenkin mieleiseni meksikolaismallinen, tai kuten tiedetään espanjalaismallinen kevyt satula. Siinä on kuitenkin korkealle nouseva takatuki, sekä satulanuppi korkealla. Hevon en saa nousta takajaloilleen, mutta kuitenkin ratsastaja vielä tavallaan istuu sen takanousun päällä. Helppo lepuuttaa käsiä, sekä sen etunupin ympäri voi laittaa remmissä roikkumaan tavaraa. Ei laukassakaan pääse ison nupin takaa remmi pois. Satulan toin hopeisen selkään. Samalla katsoin kolmannen hevosen kotelon Winchester in. Se ei ollut niin sanottu kultaposki messinkirunko, vaan rautaa, jota oli pajamustalla käsitelty ruostumattomaksi. Monet pitää tätä mallia parhaana. Nyt minulla oli uusi kivääri, lähes uusi, hyvä satula, järkevän oloisen hevosen selässä. Päästin kaksi hevosta suitsiremmistä ja satulasta pois. Nekin saivat kunnon läimäisyn. Vapautetut juoksivat alas rinnettä purolle. Raahasin satulalaukut kasaan tarkastettavaksi. Hopeinen katseli minua ihmeissään, kun sidoin suitset oksaan. Katsoin kenkänsä. Niillä menee talvenkin yli. Ovat olleet korkeintaan kuukauden käytössä. Työnsin sille koteloon tuohon kuolleen miehen omistaman Winchester in.

Sain himoittua laukuistaan kalatomaattisäilykettä kuusi tölkkiä! Nämä ovat olleet herkkusuita. Oli pari isoa sikanautaakin, sekä kimpale ruskeaa vuorisuolaa. Vaatteensa olivat likaisia. Puukot näyttivät huonommilta, kuin omani. Revin asevyöt kasaan. Katsoin, että vöissä oli laadukkaita Blachhillin patruunoita. Otin ne kaikki käyttööni. Pulaa ei ole nyt tarkasta lyijystä! Tämä valmistaa keskinallilla laatutavaraa 0.44 , josta kukaan ei sano, että oli toimimattomia. Eagle, Colt, Remington ja muutkin saavat haukkuja.

- Tekevät suuria sarjoja yötä päivää armeijalle ja laivastolle. Sekaan saa tulla paskaa ja siviilitkin ostaa. Blackhill ei tee, kuin hieman kalliimmalla siviilikäyttöön.

Heitin tyhjät Coltit kasaan. Heitin Henryni siihen. Kannoin muutaman kannon kasaan mukaan, sekä nostelin vaatteet palamaan. Siinä palaa nyt pian ihmislihaa, vaatetta, satulaa, kantoja, nahkaa, ruutia, ties mitä kannankin. Avasin yhden kultapussin. Kaivoin kouraani painavaa, kimaltelevaa ja arvokasta metallia. Pussi painoi ainakin 25 paunaa (n.11 - 13 kg)! Katselin paloja kourassani. Ne olivat melkoisen teräväreunaisia. Mietin, että jos on maasta vaskoolin, tai huuhtelurännin kautta tullutta, niin on aivan hiomatonta. Olisiko nämä sitenkin harkosta kirveellä irti lyötyjä? Ensimmäinen sekunti oli sitä, että ihmettelyni muuttui epäilyksi! Puukolla veistin pehmeää yhden palan terävästä reunasta. Alta tuli esiin kirkasta lyijyä! Pidin käsissäni kultamaalattua lyijyn paloja!

Tunne oli uusi ja outo. Oli ollut jo pari varttia rikas. Kiireellä avasin kaikki pussit. V eistin lyijyä jokaisesta palasta johon koskin! Olivat ostaneet maalatulla lyijyllä Winchester iä näiltä. Nämäkin kuolivat, kuvitellen olevansa rikkaita! Ravistin pussit hiekkaan. Kannoin, että olisi jotakin tekemistä, kantoja ruumiiden viereen ja päälle lisää . Olin jossakin tilassa, johon ihminen joutuu tahtomattaan. Tarkastin vielä kerran kaikki satulalaukut. Otin märkänäkin syttyviä parafiinitikkuja kuolleilta pois. Vaihdoin oman ison, kuluneen paistinpannuni heidän pienempään. Järjestin isoimman satulalaukun kiinni satulaan kahdella remmille. Olin pakannut niihin kaiken, millä oli jotakin merkitystä minulle. Kohta sytytän tuleen kolme ruumista, satulaa, laukkua, puuta ja nahkaa. Siinä palaa kolme Colttia vyössään ja yksi Henry kivääri. Näistä ei ole kenellekään koskaan enää hyötyä. Ehkä ruumiitkin palaa niin tunnistamattomiksi, että jäävät ainiaaksi siihen arvoituksesi. Laitoin palavan tiukun kuivaa n heinään. Kiipesin hopeisen, uuden hevoseni selkään puhumaan, kuin vähä-älyinen sille .

- Mennään hevoseni pois! Minun kanssani sinulla on melko mukavat olot. En hakaa liikaa ja aina pyrin juottamaan ja syöttämään tuolla mennessämme. Pian haisee paha savu, joten otahan askeleita tuonne metsään päin. Löydetään leiripaikka ennen