Kaksi luotia auringosta

By Ilpo Paananen

Suomensukuinen karjatilallinen Johan Jakob lähtee serkkunsa Hans Jakobin kanssa pelastamaan kapinallisten vangiksi jäänyttä ja pahasti haavoittunutta työnjohtajaansa George Randya. Vastassa on Nevadan armottomat erämaat ja auringonpaahde.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Sep 25, 2023
• ISBN: 9789528059431

Ilpo Paananen

Viitasaarella syntynyt, nykyinen outokumpulainen toimittaja ja kirjailija Ilpo Paananen tunnetaan maaseudun ihmisten kuvaajana. Kaksi luotia auringosta jatkaa hänen 2020 aloittamaa lännen tarinat sarjaa.

Book preview

Ilpo Paanasen aiemmin ilmestyneet teokset:

Nuoruuden fillarivalssi, Kustannuskynnys 2013

Kullanhuuhtojan kesä, 2016

Paraatimarssi, 2017

Sukkanauhat, 2019

Jakobs, 202o

Matkalla Deer Creekiin, 2021

Sisältö:

Viestintuoja

Kapinnallisten leiri

Lähtö

Pako

Matkalla

Palkkionmetsästäjät

Middlegate Station

Vanha kaivos

Tuomari Thompson ja Charlotte

Hopeakaivos

Vaitelias kolmas mies

Sairastuvalla

Matka jatkui

Rautatietyömaa

Doora

Apassit

Väijytys

Austin

Syntipukki

Kohtaaminen yössä

Majo

Chapman

Todd

Kotimatkalle

Nitroglyseriini

Kylmää olutta

Hirttäjäiset

Oikeudenkäynti

Hirsipuussa

Outokummussa 04.06. 2023

Ilpo Paananen

Viestintuoja

Ilma väreili joenrannan yllä ja karja työntyi veteen sammuttamaan janonsa. Johan Jakob laskeutui ratsailta ja huuhteli kasvojaan vedellä. Joen takaa kuuluneet laukaukset saivat hänet palaamaan hevosen luo ja tarttumaan kivääriin. Sotilaspukuinen ratsastaja ilmestyi pensaikosta ja kannusti hevosensa veteen. Hetkeä myöhemmin joen taakse ilmestyi kaksi kapinallisten sotilasta. Hän ennätti saada sormen liipaisimelle, kun joen takaa ammuttu laukaus sai joessa ratsastavan sinitakin kehon vavahtamaan. Johan tulitti ampujaa kohti ja näki kapinallisen putoavan ratsailta. Toinen ratsastajista hävisi pensaikkoon. Karja mylvi levottomana, kun jokea ylittänyt hevonen toi haavoittuneen rantaan. Johan auttoi hänet alas ja laski istumaan kiveä vasten. Miehellä oli yllään Unionin joukkojen verinen sotilasasu ja lähempää katsottuna hän näytti melkein poikaselta. Sotilaspusero oli avoinna ja rintapielus oli veren punaama. Johan tunsi nuorukaisen puristuksen käsivarressaan.

– Ota rauhallisesti.

– Saitko heidät?

– Sain toisen. Miksi he ajoivat sinua takaa? Sotahan on jo aika päiviä sitten päättynyt.

Nuorukainen yritti liikahtaa ja hänen kasvonsa vääristyivät kivusta. Hän kertoi karanneensa kapinnallisten joukkiosta ja kaksi kapinallista oli lähtenyt hänen peräänsä.

– Miten jouduit tänne?

– Minun piti tuoda viesti.

– Kenelle tuot viestiä ja mistä on kyse?

– Vannoin kertovani viestin vasta perille päästyäni. Tiedättekö kenties Mac Donaghin karjatilan ja voisitteko opastaa minut sinne?

– Onko kyse hevosista?

Nuorukainen kieltäytyi kertomasta enempää ennen kuin hän olisi päässyt perille.

– Olemme tilan mailla ja minä sattumalta asun siellä. Jos kyse on hevosista, en odottanutkaan saavani niitä sodasta takaisin.

– Oletteko mahdollisesti Johan? Minulla on viesti Randylta.

Nuorukainen kertoi Randyn haavoittuneen ja joutuneen kapinallisten vangiksi. Hänelle oli noussut korkea kuume eikä hän ollut uskonut selviävänsä.

– Hän pyysi, että ainakin hänen ruumiinsa haettaisiin kotiin ja maksoi minulle siitä, että toisin sanan.

– Mistä sait tuon Unionin sotilaspuvun?

Nuorukainen kertoi vaihtaneensa sotilasasun Randyn kanssa hänen itsensä pyynnöstä.

– Hän uskoi, että Unionin asussa minulla olisi paremmat mahdollisuudet päästä perille.

Johan rauhoitteli nuorukaista pysymään paikallaan ja sanoi hakevansa vettä. Hän valutti vettä leilistä haavoittuneen suuhun ja kasvoille.

– Yritätkö hukuttaa minut?

– Voin heittää sinut veteen jos haluat?

Nuorukainen huohotti raskaasti ja pyysi katsomaan miten pahasti luoti oli osunut. Takin liepeen kääntäminen paljasti takaapäin ammutun luodin lävistäneen hartian. Luoti oli pysähtynyt puseron käänteeseen.

– Sinulla oli onnea, luoti ei osunut solisluuhun. Sinut on saatava tohtorille parsittavaksi.

Nuorukainen keräsi voimia ja yritti nousta. Johan kielsi häntä liikkumasta ja irrotettuaan kaulahuivin tyrehdytti verenvuotoa.

– Et ole ratsastuskunnossa, mutta tässä on lähellä lautta ja pääset siinä tilalle. Käyn hakemassa tohtorin kaupungista, Johan rauhoitteli.

Kun hän oli laskenut nuorukaisen lautalle, haavoittunut tarttui käsivarresta ja tuijotti anovana.

– Sinun täytyy hakea Randy, lupaathan? Muuten hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä.

– Mikä on nimesi?

– Jimmy.

– Ole rauhassa, Jimmy. Sinut on saatava ensin hoitoon.

Johan ennätti kohottautua, kun laukaus kajahti. Joen takana näkyi liikettä ja hän kiirehti hevoselleen hakemaan kiväärin. Saatuaan täyttä laukkaa karkuun ratsastavan ampujan tähtäimeen hän henkäisi syvään. Bang!

Hevonen jatkoi pysähtymättä matkaansa. Hän oli jo ampumassa uudelleen, kun ratsastaja keikahti alas ja hevonen raahasi jalustimeen takertunutta miestä perässään.

Palatessaan lautalle hän sätti itseään siitä, ettei ollut varautunut väijytykseen. Kumartuessaan Jimmyn puoleen hän näki elämän pakenevan nuorukaisen silmistä. Taskusta löytyi piirretty kartta, johon oli merkitty päätepisteeksi Mac Donaghin tila. Nopeasti hän käsitti Randyn olevan päivien ratsastusmatkan päässä lähellä Utahin rajaa. Paikannimi Ely ei kertonut hänelle mitään, mutta Randy ansaitsi päästä kotiin. Muuten nuorukainen oli tapattanut itsensä turhaan.

Kapinallisten leiri

Randy heräsi polttavaan janon tunteeseen. Häikäisevä päivänvalo vihmoi päässä ja vei hetken ennen kuin hän erotti puun oksalla istuvan korpin tuijotuksen. Kun hän yritti haalia käteensä jotain heitettävää, viiltävä kipu kyljessä sai hänet parahtamaan. Korppi rääkäisi ja raahusti seuraavaan puuhun.

Leirin hiljaisuus tuntui oudolta. Olivatko kapinalliset lähteneet ja jättäneet hänet kuolemaan? Hän erotti jostain lähestyvän junan kolkkeen. Lähellä oli Elyn rautatieasema ja hän oli erottanut pillin vihellykset päiviä kestäneiden kuumehoureiden läpi.

Sota oli päättynyt tai niin hän oli luullut, kunnes oli kotimatkallaan joutunut kapinallisjoukkion vangiksi ja saanut kiväärin pistimestä haavan kylkeensä. Henkiinjäämisestään hän sai kiittää Jimmya, joka oli tyrehdyttänyt verenvuodon ja oli auttanut ompelemaan haavan. Nuorukainen oli päätynyt kapinallisten joukkoihin nyt jo mullassa makaavan isoveljensä yllyttämänä ja oli saanut vihollisuuksista tarpeekseen.

Randy ymmärsi kadottaneensa ajan tajun kuumepäivien

aikana. Hän halusi uskoa siihen, että Jimmy oli päässyt pakenemaan leiristä ja veisi viestin Johan Jakobille Mac Donaghin tilalle. Nevadan poikki ratsastaminen Kalifornian rajalle ei ollut pikkujuttu. Vasta nyt hän tajusi kuumeen laskeneen ja janon tunne yltyi. Leiri oli pystytetty puronvarteen matalan metsikön suojiin.

Hän löysi katseellaan kauempaa oksantyngästä roikkuvan lekkerin ja lähti ryömimään sitä kohti. Puun luona hän jäi istumaan puunrunkoa vasten ja keräsi voimia. Laukausien äänet havahduttivat hänet. Äänet tulivat aseman suunnalta. Ammunnan kiivaudesta päätellen kyseessä oli tulitaistelu.

Tietenkin! Kapinalliset olivat ryöstämässä junaa. Hän muisti kuulleensa leirissä puheita rahalähetyksestä ja oli luullut niitä kuumehoureiksi. Hänen onnistui kammeta itsensä puunrungosta tukemalla pystyyn. Todettuaan vesileilin tyhjäksi hän hoippuroi purolle. Uoma oli loppukesästä kuivumassa ja vesi virtasi enää heikosti kivien koloissa.

Puron pohjalle päästyään hän painoi kasvonsa veteen ja ymmärsi, että vettä oli juotava harkiten. Hän oli täyttämässä vesileiliä kivenkoloon muodostuneesta poterosta, kun ratsastusäänet lähestyivät.

Hän oli unohtanut kokonaan sen mahdollisuuden, että kapinalliset olivat saattaneet jättää miehen vartioon läheiselle kukkulalle. Hänen oli päästävä nopeasti puronvarressa olevien kivien suojaan ja haalittava kivenmurikka käsiinsä puolustaakseen itseään.

– Missä piileksit, jenkki? Turha yrittää päästä karkuun, mies karjui.

Randy arvasi, että tulija huomaisi pian puuttuvan lekkerin ja lähestyisi puroa. Hän otti pienen kivenpalan käteensä ja odotti. Pieni rasahdus paljasti miehen lähestyvän.

– Tule esiin, jenkki, päiväsi ovat luetut.

Randy odotti sopivaa hetkeä ja nakattuaan kivenpalan olkansa yli tarttui kivenmurikkaan. Laukaus kajahti ja luoti iskeytyi kiviin hänen takanaan. Hän keskitti kaikki voimansa ja kohottautui paiskaamaan kivenmurikan yllättynyttä ampujaa kohti. Viiltävä kipu kyljessä sai hänet vaipumaan maahan. Kivun hellittäessä hän havahtui outoon hiljaisuuteen ja raahautui puron töyräälle. Kapinallinen makasi verisenä maassa ja kivi oli murskannut hänen ohimonsa.

Aikaa ei ollut hukattavana ja riisuttuaan miehen asevyön hän kutsui kapinallisen ratsastaman hevosen luokseen. Ratsaille päästyään hän suuntasi puronvartta yläjuoksulle päin. Siinä kunnossa hänestä ei ollut karkuun ratsastajaksi, joten hän tarvitsi piilopaikan. Yläjuoksulla puron varresta kohosi hevoselle pääsemätön jyrkkä kallio, josta näki alas purolle.

Hän oletti, että takaa-ajajat tulisivat pian ja hänen oli säikäytettävä hevonen matkoihinsa. Hevonen oli viimeinen hänen Mac Donaghin tilalta armeijalle tuomista kolmesta hevosestaan ja siksi se oli enemmän kuin mikä tahansa koni. Hän otti vesileilin ja satulalaukun mukaansa ja lähti kiipeämään kallion halkeamaa ylemmäs.

Samaan aikaan kapinalliset palasivat leiriin ryöstämänsä rahasäkki mukanaan ja löysivät vartijan surmattuna. Ryöstön tuoma riehakkuus vaihtui yleiseksi suuttumukseksi. Joukkiota johtanut luutnantti Gene näytti rauhalliselta, mutta hänen käskyläisensä kersantti Majo oli hurjistunut.

– Minähän sanoin, että se jenkkikoira olisi pitänyt ottaa heti päiviltä. Se raato nukkui koiranunta ja huijaisi meitä.

– Hän ei ole ehtinyt kauaksi. Tarvitsemme hänet oppaaksi ja haluan hänet elävänä, Gene sanoi.

Majo määräsi kahden miehen partion kulkemaan puronvartta alavirtaan ja lähti itse toisen miehen kanssa ylävirtaan.

– Alejandro alahan laittamaan sapuskaa. Palaamme pian, Majo sanoi.

Leirikokki katsoi kysyvästi luutnanttiin ja tämä nyökkäsi.

– Jos he tuovat jenkin, lähdemme vielä tänä iltana liikkeelle. Huomenna täällä kuhisee lainvartijoita ja palkkionmetsästäjiä.

Lähtö

Kolmen ratsastajan lähestyminen sai Hannes Jaakonpojan keskeyttämään lapioinnin. Johan ei kiinnittänyt huomiota tulijoihin vaan jatkoi Jimmyn haudan täyttämistä. Aurinko porotti piha-aukion kulmalle ja kiirehti työn loppuun saattamista.

– Taidamme saada tähän seremoniaan lisää osanottajia.

Johan jatkoi lapioimista ja vasta kahden apulaisen kanssa ratsastaneen sheriffin hevosen polkiessa multakasaa, hän siirtyi haudan toiselle kulmalle. Sheriffi Clance nyökkäsi Jaakonpojalle ja tuijotti kärsimättömästi Johaniin.

– Jos haudassa ovat ne kaksi miestä, jotka oli ammuttu raukkamaisesti takaapäin, saatte kaivaa ruumiit takaisin ylös, sheriffi sanoi.

Johan jatkoi lapiointia nostamatta katsettaan. Hän viittasi pojalta jääneeseen sotilasasuun, jonka nuorukainen oli vaihtanut tilan työnjohtajan kanssa.

– Tässä makaa mullan alla viaton nuorukainen, jonka ne kaksi raukkaa ampuivat väijyksistä. Poika oli tulossa rintamalta.

Selitys ei tyydyttänyt sheriffiä, joka määräsi apulaisensa laskeutumaan ratsailta.

– Johan, sinä tiedät varsin hyvin, että tällaiset epäselvät ampumiset on tutkittava. Sota on päättynyt ja etkä voi ammuskella kapinallisia huviksesi.

Jaakonpoika oli menossa hevosensa luokse, kun sheriffi käski hänen pysähtyä.

– Otan vain vettä juodakseni. Tänne porotukseenhan kuolee janoon, Jaakonpoika sanoi ja painoi sormilla toista sieraintaan ja niistettyään jatkoi tamman luo.

Johan viimeisteli kumpua lapionterällä ja kertoi aikovansa lähteä hakemaan haavoittuneen työnjohtajan kotiin.

– Nyt tehdään niin, että sinä lähdet mukaamme asemalle ja selvitetään ensin tämä, sheriffi sanoi.

Lähimpänä ollut apulainen valmistauti lyömään aseenperällä. Johan väisti iskun ja huitaisi lapiolla miehen kumoon. Toinen apulaisista oli tarttumassa aseeseensa, kun Jaakonpojan karjaisu sai hänet muuttamaan mielensä.

– Ettekö te moukat tiedä mikä on hautarauha? Jaakonpoika piteli haulikkoa ja sheriffi Clancen liikahtaessa hän käänsi haulikon häntä kohti.

– Nyt te haudan häpäisijät korjaatte luunne ja häivytte vähän äkkiä täältä sinne mistä tulitte.

Sheriffi empi hetken ja käski apulaisiaan tottelemaan. Kun miehet olivat päässeet ratsaille, hän käänsi hevosen.

– Tämä ei jää tähän. Olen luvannut tuoda lain ja järjestyksen kaupunkiin ja sen aion myös tehdä.

Johan tarttui puuristiin ja asetteli hautakummulle. Hän riisui hattuansa ja odotti Jaakonpojan tekevän samoin. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen he painoivat hatut takaisin päähänsä.

– Pitikö sinun taas alkaa heilumaan aseen kanssa? Johan kysyi.

Jaakonpoika tarttui tamman suitsiin. Hänen ensimmäinen yrityksensä päästä nuoren hevosen selkään epäonnistui.

– No, et jäänyt sinäkään toimettomaksi lapion kanssa.

Johan otti Jimmyltä riisutun asepuvun mukaansa ja lähti kävelemään rakennuksia kohti. Jaakonpoika ratsasti perässä.

Twistin varsoma Mare oli osoittautunut tuittupäiseksi koulutettavaksi. Äksyn tamman kuriin saaminen oli koetellut kokeneen hevosen kesyttäjän hermoja. Olipa