Sukkanauhat

By Ilpo Paananen

Sukkanauhat on outokumpulaisen toimittaja/kirjailija Ilpo Paanasen neljäs romaani. Teoksessa palataan 60-luvulle pieneen keskisuomalaiseen maalaiskylään. Koulutiensä aloittavan pojan elämää varjostavat atomipommi ja hevosen sairastuminen. Lukemaan oppiminen tuo lohtua, ja palava halu oppia kirjoittamaan. Isoveljien kanssa hypätään talvella hyppyrimäestä, kesällä soditaan karhunputkilla. Pojat on aina poikia, ja sen saa kokea myös verkkosukkiin ja sukkanauhoihin pukeutunut naapurin ihana Kaisa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: May 20, 2019
• ISBN: 9789528077190

Ilpo Paananen

Viitasaarella syntynyt, nykyinen outokumpulainen toimittaja ja kirjailija Ilpo Paananen tunnetaan maaseudun ihmisten kuvaajana. Kaksi luotia auringosta jatkaa hänen 2020 aloittamaa lännen tarinat sarjaa.

Book preview

Ilpo Paanasen aiemmin ilmestyneet teokset:

Nuoruuden fillarivalssi, Kustannuskynnys 2013

Kullanhuuhtojan kesä, Books on Demand 2016

Paraatimarssi, Books on Demand 2017

Sisältö:

Rekku

Poju

Hyppyrimäki

Jouluaatto

Verkkosukat

Teryleenit

Hyvästit koululle

Lehmien kapina

Lautta

Naurismaa

Tukkijoella

Sukkanauhat

Savotalla

Yöretkellä

Kesäduunissa

Puintilomalla

Kirje

Kirja on kunnianosoitus kaikille maalaiskylien kasvateille.

Outokummussa 09.01.2019

Ilpo Paananen

Rekku

Kurkistin tuvan ikkunasta ulos ja näin isän taluttavan hevosta vanhalta tallilta. Kiirehdin kuistin avoimesta oviaukosta ulkorappusille. Katselin taivaalta leijailevia lumihiutaleita ja juoksin katsomaan kun isä peruutti hevosen reen aisojen väliin.

Äiti tuli tuvasta Liisan kanssa eväsreppu mukanaan. Kiinnitettyään reen aisat luokkiin isä meni latoon, ja toi hevosen heinäsäkin, jonka hän asetteli reenpankolle. Reessä oli etummaisen reen ja takana olevan reen päällä ronkeli. Kyydissä oli pokasaha, joka oli pujotettu reen tappiin. Kirves roikkui reen nokassa nahkalenkissä.

Äiti istuutui Liisa sylissään pankolle säkin päälle, minä kapusin ronkelin reunapuulle ja pidin kiinni ronkelin tapista, joka oli kiinnitetty puuhun porattuun reikään. Isä ohjasi hevosen rantaan päin johtavalle rekiuralle ja hypättyään kyytiin, istuutui äidin viereen pankolle. Ilmassa tuntui tallin tuoksu. Etummaisen reen ja takimmaisen reen yhdistävät ristiin vedetyt kettingit kilahtelivat lanatessaan rekiuran keskivallia, johon hevonen oli polkenut omat kavionsijansa.

Isoveljet olivat koulussa, ja äiti oli sanonut, että meidän pitää ehtiä kotiin ennen kuin pojat tulevat nälkäisinä koulusta. Hevonen kulki myötäiseen laskevaa rekiuraa juoksujalkaa. Kavioiden kopse sekoittui reen kitinään. Luminen metsä näytti kauempaa seinältä, jossa ei ollut aukkoa. Mutta sinne hevonen jolkotti puiden välistä, ja jatkoi painanteelle laskevaan mäkeen. Painanteen jälkeen matka jatkui kangasta pitkin, ja pian tulimme kohtaan, jossa näkyi puiden havuja ja kapeaa tietä muistuttava aukko.

Isä käänsi uralta sivuun ja pysäytti hevosen.Reestä noustuaan hän sitoi suitset reen nokkaan. Käsitin isän puheista, että rekeä ei käännetä vielä kotia päin, koska hevonen saattoi säikähtäessään karata kotiin ja jättää kyydistä.

Äiti alkoi heti touhuta nuotiota, jotta nuotion pohjan tuhkassa kypsytettävät perunat ehtisivät valmistua.

Isä pilkkoi kirveellä tervaspuita ja potki nuotiopaikan maan paljaaksi. Äiti jäi laittamaan nuotiota, kun isä lähti pokasahan kanssa kaatamaan puita. Isä näytti sarkatakissaan ja karvalakki korvillaan karhulta, joka pieksi puita. Ennen sahaamisen aloittamista hän kopisteli puurunkoa, ja lumi pölähti oksilta alas.

Nuotioon syttynyt tuli oli ihmeellistä. Meidän piti Liisan kanssa laittaa jotakin tuleen. Viskasimme nuotioon pienet kuusenhavut. Valkoinen savu tuprusi ja rätisi iloisesti.

– Ei tuoreita havuja nuotioon, tulee vaan savua. Pitää olla kuivia risuja.

Äiti oli halunnut metsään auttaakseen isää, ja karsi puita kirveellä. Isä katkoi koivut metrinmittaisiksi pölkyiksi, jotka hän halkoi kotona keskeltä. Minun tehtäväni oli katsoa Liisan perään. Sisko oli vasta kolmevuotias, ja minulla oli ekaluokkalaisena keskiviikkona vapaapäivä. Odotimme, että isä kaatoi kuusen, ja aloimme kerätä latvasta käpyjä. Pihkaisina ne tarttuivat lapasiin, ja niitä oli ravisteltava irti. Pikkusisko konttasi kuusenhavujen päällä ja yritti nousta kävelemään, mutta muksahteli nurin.

Nuotio oli hiilloksella, kun äiti kaivoi repusta eväät ja sanoi, että kohta saadaan perunat nuotion pohjalle. Silloin hän muisti, että alumiinipaperi oli jäänyt kotiin. Perunat oli laitettava nuotiopohjan hiiltyneeseen tuhkaan paljaaltaan.

– Hevoselle pitäisi antaa heiniä, isä sanoi.

– Saanko minä antaa? kysyin.

Isä pyyhkäisi rukkasella nenänsä alta, ja antoi luvan. Äiti varotteli menemästä hevosen jalkoihin. Liisa halusi mukaan.

– No, tule sitten.

Juoksin reelle, ja hevonen hörähti ja kuulosteli korvillaan. Otin heinäsäkin pankolta ja raahasin hevosen eteen. Liisa seurasi perässä, vaikka upposi hankeen ja joutui konttaamaan. Hevonen sieppasi turvallaan säkistä ja hamusi avoimesta säkinsuusta heiniä. Poju oli kiltti ja kuuliainen hevonen. Sillä oli tuuhea oljenvärinen etuharjas ja sen alla valkoinen läikkä. Kuolaimet kalisivat kun se alkoi pureskella.

– Jättäkää säkki siihen, hevonen osaa itse ottaa siitä, isä huusi.

Äiti oli kaivanut hopeisen termospullon repusta. Kotona olimme kurkkineet uteliaina tyhjän termospullon sisään. Se oli sisältä kirkas kuin peili, josta oma lilliputin naama kurkisti takaisin.

Äiti nosti villasukan sisään työnnetyn maitopullon esiin ja kaatoi maitoa mukeihin. Saimme ruisleipäpalaset, joiden päällä oli paksu siivu teemakkaraa. Se maistui hyvälle. Isä ja äiti puhelivat aikuisten juttuja.

Isä kaivoi taskukellon vyötäröltä ja sanoi, että kello on vartin yli kaksitoista. Isän taskukello vitjoineen oli meistä hieno ja ihmeellinen. Hän ei tykännyt siitä, että emme malttaneet pitää siitä näppejä erossa niinä harvoina hetkinä kun se ei ollut hänen taskussaan. Isän epäluulo johtui siitä, että halusimme avata pohjan ja nähdä hienon koneiston käyvän. Eikä siinä ollut kaikki, sormet syyhysivät pakonomaisesti vääntämään vetonupista ja liikuttamaan viisareita. Meillä ei ollut seinäkelloa ja oikean ajan joutui tarkistamaan herätyskellosta tai radion aikamerkistä.

– Meidän on oltava pihassa ajoissa, että ehdimme ennen poikia. Siellä on ovet lukossa, äiti sanoi.

Ulko-ovea pidettiin lukossa mustalaisten takia. Kun äiti oli yksin kotona meidän lasten kanssa, hän löi oven lukkoon nähdessään mustalaisten hevosen tulevan tiellä. Mustalaiset kaupittelivat aina jotain, ja joskus äiti oli vaihtanut jonkun rätin voipakettiin. Joskus kun olimme pahankurisia, äiti hermostui ja saattoi sanoa, että jollette ole ihmisiksi, mustalaiset tulevat ja vievät mukanaan.

Kesällä tiellä saattoi ajaa monta mustalaisten hevoskärryä peräkkäin. Äidin mukaan ne menivät Tikka-Lempin luo kauppaamaan pontikkaa. Isä ei pontikasta välittänyt, ja äiti ei senkään vertaa.

Äiti kaivoi repusta perunoita ja peitteli ne tummuneeseen hiillokseen. Isä lähti jatkamaan puiden kaatamista. Äiti pakkasi evästarpeet takaisin reppuun ja otti kirveen. Hän varoitteli koskemasta nuotioon.

Päivä tuntui pitkältä, ja pikkusisko näytti uniselta. Minun oli keksittävä jotain ajankuluksi. Lumi oli muuttunut nuoskaksi nuotion ympärillä, ja aloimme tehdä lumipalloja. Halusin kokeilla kuinka korkealle lähimmän koivun kylkeen saisin heitettyä osuman. Koivurunko oli niin kaukana, että pikkusisko ei jaksanut heittää lumipalloa sinne asti. Minä sain osuman parin metrin korkeuteen.

Liisa kiukustui ja kahlasi puun juurelle heittämään. Pallo putosi heiton jälkeen suoraan hänen naamalleen. Pikkusiskon naama muuttui synkäksi, ja enteili parkumisen olevan tulossa. Säikähdin ja pelkäsin saavani toruja.

– Älä itke, älä!

Liisa yritti pidätellä itkua, mutta silmät kastuivat ja suu alkoi väristä. Kiirehdin ja autoin hänet pois hangesta.

– Älä itke, minä ostan sinulle kaupasta tikkarin ja tuon huomenna koulusta.

Pikkusisko nieleskeli hetken ja kasvoille kohosi hymy. Olin helpottunut, mutta harmissani. Jos Liisa muistaisi vielä aamulla lupaukseni, minä joutuisin tuhlaamaan omista rahoistani viisipennisen. Ehdotin, että haemme kuusenkäpyjä ja viemme niitä kotiin. Ehkä pikkusisko unohtaisi koko asian.

Olin itsekin jo unohtanut tikkarin kun isä tarttui hevosen päitsimistä ja alkoi kääntää hevosta reen kanssa kotiin päin. Se näytti hurjalta tappelulta. Kun reki oli käännetty, isä alkoi lastata puita rekeen.

– Liisa saa huomenna tikkalin, pikkusisko sanoi.

Äiti vilkaisi Liisaan ja ihmetteli kuka sellaista oli luvannut. Tunnustin ja sanoin, että Liisa olisi muuten alkanut vollottamaan. Odotin turhaan äidin sanovan jotain, mutta hän kaivoi perunan nuotion tuhkasta. Se oli musta ja näytti palaneelta. Äiti taittoi perunan keskeltä auki.

– Kyllä nämä on jo kypsiä.

Äiti tarjosi perunaa meillekin, mutta emme halunneet ottaa mitään niin epäilyttävän näköistä. Äidin naamalla oli nokea, kun hän söi perunan loppuun ja lähti auttamaan isää puiden lastaamisessa. Alkoi tulla kylmä ja mieli teki kotiin.

Kun puut oli saatu reen kyytiin, äiti tuli ja kaivoi loput perunat nuotion pohjasta ja käärittyään ne sanomalehteen pakkasi reppuun.

Kiipesin rekeen puukuorman päälle, ja äiti nosti Liisan kuorman päälle. Isä odotti, että olimme asettuneet ennen kuin hoputti hevosen liikkeelle. Kuului aisojen kitinä, ja reki nytkähti liikkeelle. Hevosen harja hulmusi ja häntä liekehti, kun se paineli kohti painanteen yläpuolella olevaa mäen rinnettä. Isällä oli kokemusta puunajosta hevosella ja hän tiesi, että hevonen on käskytettävä vauhdilla vastamäkeen. Jos vauhti tyssäsi rinteeseen, oli piru merrassa.

Isä läimäytti kevyesti suitsilla.

– Antaa mennä!

Poju kiristi vauhtia ja veti reen mäen päälle. Sen kiiltävissä kupeissa oli räjähtävää voimaa.

Meille oli loppusyksyllä valmistunut uusi navetta, joka oli vielä jäänyt maalaamatta. Edellisenä keväänä pihassa oli ollut valtava määrä sahapuita. Sitten olivat sahamiehet tulleet ja sahanneet isän kanssa puut. Sahajauhoa oli kertynyt jättimäinen kasa. Sen alta löytyi sulamatonta lunta vieläelokuussa. Sahajauhoaolikuskatuullakolleyläpohjan lämmikkeeksi, ja saimme käyttää sitä myös korkeus- ja seiväshyppypaikan alastulon pehmikkeenä ja pituushyppypaikan tekoon.

Sahauksen jälkeen piha oli ollut täynnä lautoja, lankkuja, piiruja ja parruja. Kaikkein suurin oli ollut pihkainen pintakasa. Isä oli taaplannut laudat korkeiksi taapeleiksi. Kun silmä vältti, olimme kiivenneet taapelille ja laskeutuneet ristikkäin ladottujen lautojen väliin syntyneisiin aukkoihin. Se oli hyvä piilopaikka, ja siellä oli suojassa tuulelta.

Äiti oli leiponut heinäkuussa Liisan syntymäpäivänä kesän ensimmäisen mustikkapiirakan. Olimme menneet syömään piirakkaa lautataapelin sisään, jokainen omiin koloihinsa. Leikkiessämme karttupiiloa taapelin sisään ei saanut mennä.

Lehmät oli saatu siirrettyä uuteen navettaan vasta joulukuussa. Navetan yhteyteen rakennettu puimala ja lato-osa olivat jääneet sisältä vielä keskeneräiseksi. Lehmistä Omena oli poikinut ensimmäisenä uudessa navetassa, ja olimme saaneet äidin pihkamaidosta keittämää keittoa ja uunijuustoa. Uunijuustoon laitettiin päälle sokeria ja kanelia, ja se nautittiin maidon kanssa. Suurinta herkkua oli pihkamaidosta uunissa paistettu pannari.

Isä pysäytti reen navetan ladon kohdalla olevan pinon luo. Äiti nosti Liisan maahan ja otti repun. Juoksimme Liisan kanssa pihaan, ja näimme isoveljien tulevan tieltä. Kekkoset ja Nuutilan Matti jatkoivat matkaa. Järvenpään Sanni seurasi heidän perässään.

Isoveljet kisasivat postilaatikolla, kuka ehtii ottamaan postin laatikosta. Heitä kiinnosti ainoastaan Kansan Lehdessä olevat sarjakuvat, ja se kuka saisi lukea ne ensimmäisenä. He kinasivat vielä eteisessä, kun äiti etsi avaimen parrun päältä ja avasi oven.

– Älkää nyt repikö sitä lehteä!

Tuvassa äiti sanoi, että antakaa olla kengät jalassa ja käski hakemaan liiteristä puita hellaan ja saunaan ennen syömistä. Hän avasi hellan luukun ja alkoi sytyttää tulia. Hellan sisässä oli keskuslämmityksen vesisäiliö, jonka kautta lämminvesi kiersi patteriverkostoon. Kamarin lisäksi lämpöpatterit olivat myös vinttikamareissa. Kovimpien pakkasten aikaan siirryttiin alakertaan nukkumaan, ja isä sulki yläkerran vesikierron. Sitten hän laski vintin pattereista vedet pois, koska muuten vesi olisi jäätynyt.

Äiti oli pessyt perunat ja halkonut ne kattilaan valmiiksi ennen metsään lähtemistä. Ne, joille ei kelvannut nuotionpohja perunat, saisivat syödä suolapottuja lihapullakastikkeen kera.

Hella- ja saunapuut oli sahattava kaarisahalla navetan rakentamisessa käytetyn sahatavaran sahauksesta syntyneistä pinnoista. Osa oli niin paksuja, että ne piti pilkkoa kirveellä pienemmiksi. Pintapuusta tehdyt pilkkeet lomittuivat tulipesässä yhteen ja hiiltyivät. Ohuet kaarnapuut puolestaan paloivat liian nopeasti. Lämmitykseen niistä ei ollut.

– Kuka käy hakemassa Annalta Keskisalosta kananmunia, niin voidaan paistaa illalla lettuja, äiti kysyi.

Liisa tarttui pelästyneenä kädestäni. Annan nuorin poika Tenho oli käynyt joululomalla Keskisalossa. Hänestä oli tullut muusikko, jolla oli pasuuna mukanaan. Käydessämme jouluna kylässä isoveljet olivat mankuneet Tenhoa soittamaan pasuunalla. Serkkumme oli töräyttänyt mahtipontisesti Iltatähti ja meripoika -sävelmän. Liisa oli pelästynyt soittoa ja parkunut täyttä kurkkua. Sen jälkeen Liisaa ei millään saanut lähtemään käymään Annan luona, vaikka kuinka yritimme vakuuttaa, ettei Tenho ollut siellä.

Me kävimme mielellämme Anna-tädin luona. Saimme häneltä kettukarkkeja ja joskus rusinasoppaa.

Tapani kertoi nähneensä Rekku-koiran juosseen tiellä tädin talon suuntaan. Isoveli vihasi sitä, ja niin minä ja Liisakin. Vaikka koira ei ollut kuin pystykorvankokoinen, se oli äreä räkyttäjä, joka kävi lapsien päälle ja repi vaatteista. Usein se tuli meidän pihaan asti, ja yllätti hyökkäämällä pimeästä. Silloin oli jo liian myöhäistä pinkaista sisälle. Meistä ei ollut yhtään hauskaa, että koira aikansa räyhättyään vei lapasen kädestä.

Tapani sanoi, ettei hän lähde sen räkyttäjän revittäväksi. Antti ja Jarmo lupautuivat hakemaan munia. He ehdottivat, että minäkin voisin lähteä heidän mukaansa. Minusta tuntui aina hyvältä, kun isoveljet halusivat ottaa minut mukaan tekemisiinsä. Tapani oli usein jäänyt suosiolla pois meidän seikkailustamme. Hänellä oli synnynnäinen jalkavamma, joka haittaisi hänen liikkumistaan. Hänellä oli