Peter Pary -ihmismetsästäjä

By aulis saarijärvi

Päri oli sukunimi, joka Amerikassa kääntyi Paryksi. Sinne piti Pärin nuoren pariskunnan Ruotsin ja Englannin kautta matkustaa vaivalla ja vaarassa. Joutuivat tulevan sisällissodan rajalinjalle, joka ei ollut paras mahdollinen paikka syntyneelle Peter Parylle. Heidät katsottiin Dixien eli Konfederaation puolella olleiksi.
Peter Pary jo lapsena osoitti kiivasta kiinnostusta aseisiin. Pystyi 12 täytettyään ampumaan paremmin, kuin aikuiset vanhalla Colt Walkerilla. Samoin ehti ladata sen irtokuulin, ruutimäärin ja vaseliinilla saumat suojaten, paremmin, kuin isänsä. Pian hän isänsä murhan jälkeen joutuikin sillä etsimään murhaajia osavaltiosta toiseen. Hänestä tuli jo 17 vanhana miestappaja ja pahamaineinen palkkiometsästäjä. Se oli elämää leirinuotioilla, saluunoissa, sheriffien toimistoissa ja talleilla. Se oli elämää kapakkanaisten ja kiinnostuneiden varakkaiden rouvien iholla, rinnoilla ja reisien välissä.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 27, 2019
• ISBN: 9789515683991

aulis saarijärvi

Saarijärvi on kirjoittanut paljon historiaa, sotaa, tekniikkaa, ihmiskuvauksia, lentämisestä ja rikollisuudesta. Hän ei ole valtion taide-eläkeläinen, apurahakirjoittaja, eikä kriitikkojen lemmikki.

Book preview

Peter Pary -ihmismetsästäjä

1. luku

2. luku

3. luku

4. luku

5. luku

6. luku

7. luku

8. luku

9. luku

10. luku

11. luku

12. luku

13. luku

14. luku

15. luku

16. luku

Valmistusmerkinnät

1. luku

Peter Pary -ihmismetsästäjä

aulis saarijärvi

©2019

Ensimmäinen luku

Pary- nimisen suvun olemisen Amerikassa 1800-luvulla, laittoivat alulle suuret muutokset Suomessa 1809. Hänen isoisänsä Jeremias Päri katseli poikansa kanssa sotaa. Ruotsalaiset upseerit peloissaan juoksivat pakoon venäläistä sotaväkeä länteen. Käskivät hölmöjen suomalaisten taistella ja kuolla. Paikka oli Pärin ohi menevän tiehaaran omistuksesta. Siinä olivat Jeremias Pärin ratsutilan kestikievari, väentupa, olut- ja viinapanimo, sekä heinälato hevostalleineen.

Suomalaiset kuolivat, haavoittuivat ja pari jäi vangiksi puoliksi tajuttomina. Jeremias pyrki näyttämään venäläisille, ettei paikkoja tuhottaisi, vaan jatkaisivat ruotsalaisupseerien perään. Osa kasakkaväestä jäi kuitenkin paikalle. Söivät hevosen, joivat oluet loppuun ja ottivat viisi lammasta mukaansa. Kaksi viimeistä muskettimiestä heitti kaikkialle palavaa tuohta. Pian roihusivat Pärin rakennukset liekein korkein. Sitä Jeremias Päri katseli itkien poikansa kanssa.

Olot vakiintuivat, kuin Romanovien ukko katsoi Suomen kuuluvan Venäjän suurruhtinaskuntana valtioonsa. Pärin tila ei vain heti toipunut suuresta hävityksestään. Vain päätalo ja sen pari pihapiirin rakennusta kauempana jäivät pystyyn. Parhaimpia peltoja ja pyrittiin viljelemään, mistä työväkeä saikin. Suurin osa metsittyi. Tyttäret muuttivat huoriksi Turkuun ja vain poika Topias jäi isän kanssa paikkaan.

Jeremias Päri taittoi niskansa 1829, pyrkiessään nostamaan hirttä uuden kievaritalon katolle. Köysi irtosi ja 70 kilon tukki jyräsi Jeremiasta niskaan koko voimalla. Mitään ei ollut tehtävissä. Hautaus pidettiin ja poika otti tilan itselleen. Nouti naapurista vaimon ja pari renkiä mukaansa kasvattamaan Pärin tilaa uudelleen elinkelpoiseksi.

Tytär syntyi 1833, josta Topias ei ollut kovin iloinen. Olisi pitänyt olla poika. Sitä poikaa piti odottaa, kun seuraavakin vaimostaan tullut oli tyttö, joka tosin kuoli polttoihin muutaman päivän jälkeen tammikuussa 1834. Tuli neljän vuoden tauko ja Topias jo epäili, että pitää ehompi nainen saada alleen, että poika syntyy. Kuin kiroukset kuultuaan mahdollinen hyvä jumala laittoi siemennesteen sellaiseen linkoon, että Topiaksen vaimo raskautti itsensä, pyöräyttäen pojan! Se tuli tammikuun alussa 1838 parkaisemaan pirttiin sydäntä särkevästi. Vielä parkaisun kiiriessä kattohirsissä, vaimo ponnisti toisenkin pojan! Topias oli iloinen. Kaksoset olivat enemmän, kuin isänsä olisi ehtinyt siinä riemussaan vaatia. Katsoi vielä, ettei vaimo vallan kolmosiin äityen puserra lantiotaan. Tila saatiin perintöoikeuksiin toiselle pojalle joskus kuuluvaksi.

Venäjän suurruhtinaskunnassa kevät seurasi kovaa talvea, kiidättäen kesää, joka antoi periksi syksylle, jota jo vaani taas se talvi. Kahdesta pojasta oli Topias jo nuorena huomannut, että ensin syntynyt oli maamies. Toinen oli hieman haaveilija, vaikka oli ruumiinrakenteeltaan voimakkaampi. Tämä oli myös hieman laiska, joi jo viinaakin 15 täytettyään! Poika viihtyi kuntoon saadussa kievarissa liikaa oluella. Tytär rippikoulun jälkeen muuttui naiseksi ja kelpasi Romanovin armeijan vääpelille uudeksi akaksi Hämeenlinnaan. Sinne varuskuntaan se lähti. Naisvaimona sai mukaansa myötäjäisasiana jonkun verran rahaa, pari lammasta, vanhan hevosen, sikapossut, sekä rattaan isältään häälahjaksi. Topias oli kova työmies ja sellainen kuluttaa ja vanhentaa mistä kovaa. Talvella 1854 tukkimetsässä Topias Päri kastui, palellutti jalkansa. Vaikeasti kotiin tullessa olivat varpaat siniset. Ne saatiin jotenkin saunassa pelastettua surkastuneiksi. Mies oli enää vain puolikas siitä raivaajamiehestä, jolla oli karhun voimat ja mieli vain raataa ja tehdä työtä talon eteen.

Ennen kevättöitä pelloilla hän käski poikansa kamariin. Vanhemman veljen akan ja kakarat käskettiin pois kuuntelemasta.

- Pokani, molemmat poikani! En ole enää entiseni. Täytin jo 59, joka on miehen kuolemisen aikaa. Viime talvi oli jo tappaa minut. En halua pitää enää isännyyttä. Te tiedätte ja olette jo kauan tienneet, kumpi teistä ottaa tilan. Tehdään nämä kevät muokkaukset ja kylvöt, sekä kesän työt kuntoon. Matias! Sinun pitää kesän aikana miettiä oma kohtalosi kuntoon! Saat riittävästi rahaa maailmalle lähtöön. Etsi jostakin riittävän varakas tytär, jolle talo tulee ja jatka siellä. Molemmille ei tässä ole tilaa. Veljesikin varmaan panee akkansa tiineeksi vielä monta kertaa.

Tässä oli arkitotuus tuleville kuukausille. Ne kevättyöt tehtiin. Matias alkoi riiata naapurissa olevaa ikäistään papin tytärtä. Pappi teki selväksi, ettei Matiaksen kannata ajatella avioliittoa, kun ei ole minne tyttären toisi asumaan. Tytär Liisa sanoi topakasti, että maailma on avara. Siellä avarassa maailmassa Matias ja Liisa kävivät Turussa. Kävivät lääninherran luona kysymässä passia ulkomaille. Kuulivat sellaisen maksavan 7 ruplaa eli 28 markkaa. Siihen pitää olla sitten papintodistus ja alaikäiseltä vanhempien todistelupa. Samalla Matias osti halvan sormuksen Turun kultasepältä Liisan sormeen ja silkiksi sanotun huivin kaulaan. Tulomatkalla Matias Liisansa kanssa harrastivat kovaa rakkautta, eli panivat ruohikossa varvin. Matias veti kalunsa ruikkimaan harmaat nesteet Liisan reisille. Se oli onnen täyttymys, jota varten kai mies syntyy ja kasvaa kullinsa kanssa kuntoon?

Jeremiaan olo tuli huonommaksi ja hän aavisti, ettei taida nähdä viljaa puituna. Tämän vuoksi hän Matiaksen kanssa kävi Turussa uuden reissun hevoskeiseillä istuen. Jeremias oli aina käynyt tallettamassa rahaa Turkuun varakkaalle Fransulle, kun sitä tuli ylimääräistä kertyneeksi.

- Minä maksan jo nyt sinulle osuuttasi talosta. Teen sen siksi, ettei teillä tule riitaa. En taida olla enää pitkäikäinen. Ota hopeisena raha nyt aina! Ei tuota Pietarin paperia tai Suomenkaan seteliä. Hopea on aina olemassa hintansa väärtti! Meinaatko sinä siitä papin likasta akkaa itsellesi? Se ei ole perimässä mitään, missä elää ja olla. Älä nai sitä! Älä nai sitä tiineeksikään!

Matias sai nahkapussillisen suomalaista, venäläistä ja ruotsalaista kolikkoa Fransun raudoitetusta arkusta. Pankkiiri sanoi tilallinen Pärille, että merkitsee paperiin jääneen 170 Ruotsin hopeaa. Se on 377 Romanovien paperiruplaa.

Illalla kotona Matias Lisan kanssa teki suunnitelmaa, että lähtevät ensin Turkuun. Kunhan Liisa uskaltaa pyytää isältään jotakin. Ellei se auta, niin Matias tulee myös hieman juttelemaan. Tämän päälle he taas yhtyivät. Sitä spermaa oli nyt Liisan vatsallakin.

Heinätyön alkaessa Jeremias Päri istui viikatteensa kanssa kivelle. Katsoi hetken poikiaan, toisen pojan akkaa ja sen alkavaa odotusmahaa. Vilkaisi kahta hevostaan ja vielä sinitaivasta. Se olikin sitten viimeinen näky tästä maailmasta. Entisen kievarin ja ratsutilan omistaja Jeremias Päri kaatui kyljelleen kiven viereen kuolleena. Ruumis vietiin riiheen. Kolmisin he vielä lämpimän ja taipuisan ruumiin riisuivat, pukivat parhaan mustan puvun ja jättivät kahden lankun päälle kangistumaan. Matias käveli pappilaan kertomaan tarvitsevansa isälleen hautauspäivän ja kuopan hautuumaalta. Asia puhuttiin ruotsiksi, koska Matias ei halunnut sitä papin ylimielistä ja tahallaan paskaa suomea kuulla. Pärissä puhuttiin etupäässä suomea, mutta ruotsikielisen naapuriston vuoksi osattiin myös itämurteen ruotsi.

Kirkonkelloja soitettiin ja kirjoista puhuttiin niitä mitä kuolleen kanssa puhutaan. Jerimias vietiin poikien rakentamassa arkussa maahan. Samat pojat lapioivat suntion kanssa kummun kuntoon. Ruumiin palvojaisen jälkeen veljekset kotona istuivat hetken ääneti. Toisen vaimo puhkaisi mätäpaiseen, asian, vaikka ei se sille yhtään kuulunut. Mutta naisen ilkeys ja juonikkuus tuli esille ruotsiksi.

- Matias kai ymmärtää, että me olemme nyt ratsutila Pärin omistajapari isäsi tahdon mukaisesti? Se tarkoittaa, ettei talo elätä Matiasta enää talon poikana, vaan perinnöttömänä renkinä, jos Matias haluaa näin asian nähdä.

Miehensä siihen jotakin kieltoa ärähti muodollisesti akalleen, mutta tätä oli Matias jo odottanutkin. Veli jotakin kesken olevista kiiretöistä ehti sanoa, mutta Matias selitti asian heti kuntoon.

- Sinun kiiretyösi tekee akkasi varmaan. Minä lähden heti! Kerään vaatteeni ja sen tavaran joka minulle kuuluu. Kai sinä velirengillesi jotakin maksatkin jo tehdystä työstäni?

Akka ehti jo huutaa, että Jeremiashan oli Turussa kanssaan jo rahansa käynyt antamassa. Taas miehensä jotakin ärähti, mutta sitten, kuin ylpeydestään isäntänä puhui, eikä puhunut, kuin veljelleen, jonka kanssa oli parikymmentä vuotta kasvanut, leikkinyt ja kehittynyt.

- Voin minä pikkuisen rahaa antaa. Paljoahan ei ole. Onko siis sinulle lähtö heti tärkeämpi, kuin Pärin talon heinätyöt, elotyöt ja syyskynnöt?

Matias sanoi, että akkansa oli jo päätöksen omistamisesta, kai sinun kanssasi valmiiksi lämmittänyt ja selväksi tehnyt. Ei hänellä ole siihen mitään tarvetta enää rukoilla, tai puuttua. Samalla Matias jo keräili pikkutavaraansa matkalaukkuun, jonne käänteli päältään mustan puvun, kengät ja kaapistaan muun tavaran. Kävi saunalla pesemässä itsensä viimeisen kerran ja puki arkisemman asun päälleen. Veli tarjosi paperirahaa noin satasta. Matiakseta olisi vain hopea hänelle kelpaavaa. Veli löysi hieman sekakolikkoa. Väitti, että voihan Matias satasen vaihtaa hopeaksi vaikka kirkonkylän apteekkarilla, tai hevoskoijarilla.

Matias Päri lähti laukkuineen kotoaan, eikä koskaan enää siihen pihaan palannut. Käveli pappilaan. Kertoi papille, mitä oli tapahtunut. Kertoi, että hän Liisan kanssa perustaa perheen ja haluaa sille asialle siunaukset, tai jotakin, sekä viralliset aikarajat kihlauksesta häihin tässä syksyllä. Lopuksi kysyi mahdollisuutta jäädä muutamaksi viikoksi töihin pappilaan, että asiat järjestyy.

Ensin pappi pillastui. Räjähti möykkäämään. Ivallisesti nauroi ja huusi osaksi suomeksi murtaen, ettei tytär ole kasvatettu talottoman miehen akaksi! Sitten ihmetteli Pärin veljesten väliä, kun isänsä hautauspäivänä toinen kotoaan pois ajetaan. Pilkkasi Pärin sukua ja sukupuuta. Huoneeseen tuli Liisakin. Sanoi, että rakastaa Matiasta! Liisa haluaa elää elämänsä hänen kainalossaan, rinnalla ja lasten äitinä. Sisään tuli kauhistuneena ruustinna. Kysyi, kuin olisi toisesta maailmasta, että mitä tytär puhuu? Syntyi ruotsiksi kauhea sekamelska. Äiti itki. Liisa itki ruotsiksi. Pappi kirosi ja huusi saatanaa murtaen suomeksi. Matias tarttui röyhkeästi pappia rinnuksista retuuttaen someklsi! Kysyi, suostuuko mies puhuttuun, vai lähteekö hän Liisan kanssa tästä heti, ilman typeriä loitsuja ja raamatusta soperrettua paskasatua?

Noin tunnin kuluttua Liisan kapsäkki oli täynnä, sitä mitä nuori nainen maailmalla voi haluta ja tarvitsee. Itkettiin. Oli todistukset valmiit passiin. Pappi kirosi tyttärensä. Äitinsä kiljui, kuin pyörtymistä odottaen herreguduuria. Matias oli pakottanut papin kirjoittamaan tyttärelleen passin luvan. Samalla piti saada mukaan sellaiset nuhteettomuustodistukset papinkirjana itsekin. Se oli viimeinen palvelus sen paikkakunnan papilta Matiakselle ja Liisalle pappi-isältään.

Hevoskoijarin luona oli ongelmaa kirkonkylässä. Se halusi satasetelistä hopeana maksaa vain 80 markkaa tai 20 ruplaa. Huusi, että se on virallinen vaihtoarvo. Kuultuaan, että nuoret ovat pyrkimässä Turkuun, se lupasi paikan keiseillään vaihdon päälle. Hänkin oli juuri Turkuun menossa hevosmarkkinoille huomiseksi. Matias otti 80 sitä ryssänhopeaa nahkapussiinsa, joka roikkui kaulasta paidan sisällä. Koijari, papin tytär Liisa ja kotoaan pois ajettu Matias Päri kolmisin istuivat pientä ravia pitävän hevosen vetämänä.

Turussa nimismiehen silmät katselivat paperia kummastakin passin pyytäjästä. Kuultuaan, että Matias on orpo, jätti hänet rauhaan, mutta pommitti Liisaa, sentään papin tytär ja haluaa pois maasta. Aikansa Liisaa kiusaten kysymyksillään, suostui passien kirjoitukseen. Niihin kirjoitettiin silmien väri, pituus, paino, kansallisuus, ammatti, erityistuntomerkit ja lyötiin leimoja musteeksi sanotulla. Tietenkin kirjoitettiin kauniisti passin saajan nimet. Matias Jeremiaan poika Päri ja Liisa Stefanusksen tytär Cant. Matiaksen ammatiksi tuli kievarinpitäjä ja Liisalle alaikäisyydestä johtuen papin tytär. Matias maksoi passit. Sitten he seisoivat lannalle haisevalla kadulla miettimässä tulevaisuuttaan.

Yöpaikaksi tuli kauppiaan makasiinista erotettu nurkkaus. Syömässä he kävivät torin laidassa olevassa Kansankuppila- nimisessä paikassa. Siellä sai ruispuuron ja lihakeittolautasen, leivän ja sahtituopin kanssa yhteensä kympillä. Maksu oli hirveä, mutta nälkä oli suurempi. Makasiinilla Matias sanoi mietittyään.

- Me pyritään lahden yli Ruotsiin heti! Se on suuri maa ja siellä löytyy työ kummallekin Tukholmasta tai sitten Skånesta. Tämä maa ei meitä elätä!

Aamulla, heti auringon nousussa, ajoi naapuripitäjän pappilan mustat kiesit Turussa ympäriinsä kysyen kaunista nuorta naista ison miehen kanssa, joka oli pukeutunut mustaan hattuun ja sarkatakkiin. Joku tiesi niiden käyneen Kansankuppilassa. Toinen epäili, että ovat joko kahden ruplan hotellissa, tai ehkä satamamakasiinissa, joka on välillä majoituspaikka. Jälkimmäisestä herra ja rouva pappi löysivät tyttärensä, sekä tämän pirun riivaaman kievarimiehen juuri poistumasta. Alkoi ensin maanittelu takaisin kotiin. Sitten taivastelu, kuultuaan, että Ruotsiin on aikomus. Lopulta siinä itkettiin naisten kesken ja pappi ojensi tyttärelleen nahkapussia.

- Älä lähde! Ota, jos kuitenkin sen teet, kuitenkin tästä rahaa! Siinä on 150 ruplaa! Se on 600 markkaa ja noin 300 Ruotsin hopiakruunua. Tule takaisin kotiin heti, jos tuo mies on väkivaltainen, tai huomaat erehtyneesi. Teet nyt tyttäreni suuren synnin jumalan edessä! Samalla rikot meidän vanhempiesi hartaimmat toiveet ja haaveet. Et neljättä käskyä nyt muista! Mooseksen juutalaisjumalan armoton laki olisi julma tästä asiasta!

Liisa ojensi rahanysäsäkän Matiakselle. Halasi ensin äitiään ja itkusta pyyteli anteeksi. Lopulta kätteli isäänsä ja kertoi asian.

- Minä tunnen tekeväni nyt oikein, mitä sydän sanoo. En hetkeäkään usko, että Matiaksen kanssa on mitään pahaa. Ei mikään muukaan mies ole varmaa sitten avioliitossa. Me pyrimme heti Ruotsissa tekemään kodin, satuamme työtä. Joskus ehkä tulette katsomaan meitä. Hyvästi nyt isä! Hyvästi vielä äiti! En minä tätä mielelläni teille tekisi. Isä! Olet vain niin kova minua kohtaan tässä miehessä nyt!

2. luku

Toinen luku

Turku ei pariskunnalle tarjonnutkaan juuri muuta, kuin hyvästijättöpaikan. Se oli samalla lopullinen poikkiside Liisan vanhempiin. Kummaltakin koko Venäjän jättiläisvaltakunnan reunimmaiseen kolkkaan. Matias kävi kysymässä matkaa Ruotsiin. Postikonttorissa istui mies, joka sanoi, että soutamalla postivenettä pääsee ensin Ahvenanmaalle ja siitä seuraavana päivänä Tukholmaan. Matias lupasi soutaa ja maksoi Liisan istuimesta 9 kuparikruunua.

Jurmon saarella yövytiin ainakin soutajat väsyneinä. Maattiin postikämpän lattioilla likaisilla ja kuluneilla lampaantaljoilla. Siinä vierusmakaaja kyseli Matiakselta, minne Tukholmassa aikovat. Tuo jurosti tunnusti, etteivät tiedä, mutta työtä, asunnot ja toimeentuloa ovat etsimässä. Siinä kuuli ensimmäisen kerran ajatuksen Amerikasta, sen valtavista aarteista, mahdollisuuksista ja tietoja jo menestyneistä eurooppalaisista suvuista siellä.

- Älkää jääkö Tukholmaan! Ette te siellä ole yhtään paremmassa asemassa, kuin Turussakaan! Ahtaat huoneet toisten kanssa jaettavana, pitkiä raadannan päiviä ja vain muutamat rikastuvat työstänne. Menkää Englantiin Hulliin, Gardiftiin tai Liverpooliin, josta viikoittain lähtee laivoja yli Atlantin. Katsokaa Amerikkaa! Se on kaksikymmentä kerta suurempi, kuin Ruotsi! Siellä on Ruotsin kokoisia alueita, joita saa vain vallata itselleen viljelyyn, karjalleen ja vaikka kaivoksilleen! Ollessani te, eli noin nuoria, en hetkeäkään miettisi Ruotsiin jäämistä. Olen sen hulluuden jo kerran tehnyt!

Jurmosta Tukholmaan päästiin suurin osa purjeella, vain saarien kupeessa soudettiin lisää vauhtia. Rannassa oli vastassa posti, poliisi ja luultavasti tullimies. Viimeinen kyseli Matiakselta suunnitelmaa. Tuo juonesti jo osasi sanoa, että läpikulkumatkalla etelään. Ei mies tarkemmin sitten kysellytkään. Vielä illan mittaan pariskunta kävi kysymässä työtä kahdessa paikkaa. Ei sitä kuulemma ollut kuin omalle väelle, ellei tulijat suostu tekemään sitä puolella palkalla. Nukkumaan mentiin Folket Husin yhteismajoitukseen. Siinä makoillessa toisen kerran Matias ja Liisa kuulivat Amerikan ihmeestä. Mies kertoi suomenruotsilla menevänsä sinne uudelleen ja pysyvästi. Oli nyt ollut vain hakemassa sukunsa perinnöt ja hoitamassa itsensä maattomaksi kansalaiseksi Romanovien maasta.

- Miten aikomuksesi on sinne mennä?

Tähän Matiaksen kysymykseen mies rehvakkaasti kertoi tulevaisuuden.

- Ylihuomenna lähtee tuosta satamasta laiva Englannin Hulliin lankkulastissa. Siinä on noin kymmenelle matkustajalle paikat. Hullista lähtee viikossa tai parissa laiva Amerikkaan. Nykyään purjehtivat vain etupäässä sinne etelään. Siellä valmistelevat sotaa pohjoisen osavaltioiden kanssa. Etelän osavaltiot haluaa erota US -valtiosta. Oletteko sinne myös innostuneita? Pitäkää kiirettä laivayhteyksien kanssa! Syyskuussa alkaa Atlantilla jo ensimmäiset myrskyt. Lokakuussa ne eivät asetukkaan ja marraskuussa ne ulvovat päivästä päivään! Tulkaa mukanani! Olen Johansson myös tuolta lahden takaa Turusta. En ota teitä vaivakseni enempää, mutta matkan aikana voin muutamia neuvoja jakaa. On varmasti parempi teille. Osaatteko englantia?

Matias myönsi olevansa osaamaton, mutta vaimo sentään ymmärtää lukusanat, viikonpäivät, mennä, olla, ostaa, myydä, nähdä ja sellaiset asiat sanoa. Johansson sanoi, että on parempi heti aamulla heidänkin käydä satamassa Westerlinje laivatoimistossa ostamassa matkaliput Hulliin. Asia jäi vaivaamaan, kiihottamaan, herättämään unelmia, nostamaan intoa ja pelkoakin kummassakin. He kuiskivat siitä keskenään ennen nukahtamista.

Aamupäivän Tukholma sitten näytti sen parhaan puolensa Matiakselle. Tarjottiin lantaloiden tyhjennystä 9 kruunua päivä. Oli mahdollisuus nuohoojaksi 7 kruunua päivä, tai kruunu tehdystä talosta. Liisalle suoraan sanottiin, että noin kaunis nainen tienaa huorana 20 kruunua helposti. Iltapäivällä he olivatkin Westerlinjellä ostamassa lippuja Hulliin. Ne maksoivat 40 kruunua aikuiselta, eli 80 eikä sitten muita enää mahdukaan. Se 80 kruunua, siis 11 puntaa, 12 pennyä ja 8 shillinkiä on kova hinta puulaverista. Muuta ei ole tarjolla, joten ei passannut jarrutella tinkien. Johansson tuli makaamaan viereen. Kehui Pärien päätöstä oikeaksi. Pärit merkittiin yhteisellä avioliittonimellä laivayhtiöön. He olivat tästä alkaen aviopari, ilman isänkään pappisvihkimistä kuolemiinsa saakka.

Hullin haisevaan ja hälisevään satamaan tultiin kolmantena päivänä. Matkalla poikettiin Malmössä ottamassa tervatynnyreitä mukaan. Helsingborgissa otettiin lisää syötävää. Hullissa jokainen laivasta halusi nopeasti pois. Johansson vei avioparin toimistoon, jonka ovessa luki Atlantic – Hullships. Ensin hän osti oman lippunsa. Sitten avusti Päriä saamaan avioparilipun, joka oli kaikkein tinkimisien jälkeen 380 dollaria, tai 102 puntaa. Se edellytti, että Matias tekee kannen alla työtä tarvittaessa. Se työ olisi hiilen lapioimista höyrykattilaan. Laiva oli kuitenkin kolmimastoinen parkki, mutta pieni apuhöyrykone oli pyörittämässä potkuria. Mies kertoi suorastaan ylpeillen asiansa.

- Meidän lastimme on aseita ja ammuksia Etelän rohkeille miehille. Siksi ajamme Savannahnaan tai Charlestoniin! Ei tarvitse pelätä! Eivät ne räjähdä! Matkustajia tulee 28 tai 30 henkeä. Vettä ja ruokaa on 18 vuorokaudeksi säännösteltynä. Lähdemme huomenna, jos tuuli on suosiollinen täältä lahden pohjasta Kanaaliin pääsyyn. Koko matkustajamäärä siis asettuu maissa etelän hallinnon alle. Sitä kutsuvat konfederaatioksi. Älkää kysykö mitä se tarkoittaa! Olkaa kaikki kolme tässä laiturissa kello kahdeksan aamulla! Silloin viimeiset vesitynnyrit tulee ja lähdemme! Matias tajusi ernglanninkielisestä puheesta vain innostuksen ja sodan pelon.

Yönsä he nukkuivat laivayhtiön sivurakennuksen lattioilla. Johansson sanoi olevansa sivistynyt mies ja meni hotelliin. Aamuvellin sai ostaa 8 pennyllä siitä oven pielestä puulautaselle. Joukkoon tuli pala leipää ja pari siivua pekoniksi sanottua sikaa. Jo puoli kahdeksan oli ihmiset seisoskelemassa laiturilla sen kolmimastoisen parkin vieressä. Matias arvioi laivan noin 40 askelta pitkäksi ja kuusi leveäksi. Siis hyvin kapea ja nopeakulkuinen kokonaisuus, jota vei eteenpäin kolmessa mastossa purjeparit. Sittemmin tulivat hevoskärryt ja juuri miehen kannettavat vesitynnyrit. Niitä oli kahdeksan. Johanssonkin saapui katsomaan. Sanoi tuon viiksikkään olevan kapteeni ja tumman nuoren olevan perämies ja toisen uneliaan myös perämies. Niiden käskyt olisivat laki.

Pitäisi vielä olla jokin moottoripursimies, jota ei näkynyt ja pari kansimiestä. Kapteeni karjui kaikkein menevän jonoon ja näyttävän lippunsa siinä hänelle. Mitään tullia tai muuta muodollisuutta ei Britannian maaperältä tarvita nyt Etelään. Mahdolliset Pohjoisen vakoilijat syötetään kaloille matkalla.

Parkki ui melko syvällä kiertäessään Englannin lounaiskärkeä kääntyäkseen länteen ja siitä lounaaseen. Johansson kuunteli kapteenin puhetta. Käänsi sen Matiakselle ruotsiksi.

- Aselasti painaa paljon. Kapteeni juuri ihmetteli, että on viideskin lankkurivi veden alla. Se on hieman jo liikaa tälle alukselle. Ei ne siitä välitä, eikä se hermostuttanut perämiestäkään. Savannahaan me olemme menossa. Sen kuulin jo laiturilla.

Siitä alkoi Pärien, joskin kapteeni yritti lukea lipusta, mutta Liisa selitti Päri, Päri, Päri, että aviopuoliso Pary, Englannin kielellä, Atlantin ylitys. Niin oli toimiston mies sen kirjoittanut passia katsottuaan ja kysyttyään Matiakselta, miten se lausuu nimensä. Tämä oli laskettu hyvällä tuulella näin kesällä kestävän