Maammöykky: Maanviljelijä Martti Asunnan 100 vuotta Petäjäveden Pohkalassa

By Riku Savonen

Myö muut oltiin maammöykkyjä, maaviljelijöitä vaan.

Maanviljelijä Martti Asunta (s. 1918) asui koko elämänsä Petäjäveden Metsäkulman Pohkalassa. Tavallinen suomalainen mies: oppi ammatin itse tekemällä, kävi sodan, meni naimisiin, sai lapsia, rakensi talon, teki työtä, jäi leskeksi. Tavallisuudesta poikkeavaa hänessä on lähinnä yli satavuotiaaksi eläminen.

Martti Asunnan elämän kautta pohdiskellaan, mitä jälkiä kukin meistä jättää. Runkona ovat 95-vuotiaan Martin ja tyttärenpoika Rikun nauhoitetut keskustelut, joissa Martti kertoo elämästään. Historiallisten tapahtumien lisäksi avautuvat näkymät rikkaaseen keski-suomalaiseen murteeseen sekä suullisen tarinankerronnan katoavaan perinteeseen. Martin elämä ei ole aikajärjestystä noudattava jana, vaan ihmisten ja sattumusten ympärillä rönsyilevä tarinapuutarha. Kerronnassa sekoittuvat monen sukupolven kokemukset: osa on itse koettua, osa useamman välikäden kautta hankittua tietoa.

Kirja kannustaa samalla muitakin tallentamaan edellisten sukupolvien muistelua, vielä kun he ovat keskuudessamme.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Apr 5, 2019
• ISBN: 9789528076933

Riku Savonen

Riku Savonen (s. 1983) on kotoisin Lahesta ja asuu nykyisin Tampereella. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri venäjän kielen kääntämisestä. Tämä kirja on kirjoitettu ensisijaisesti Martti Asunnan lapsenlapsena ja toissijaisesti kielten- ja historianharrastajana. Muualla asuvana Savonen tarkkailee petäjävetistä elämänpiiriä ulkopuolisen silmin.

Book preview

Myö muut oltiin maammöykkyjä, maaviljelijöitä vaan.

Sisällys

Lukijalle

Kuka on Martti Asunta?

Lapsuuteni Martti-pappa

Satavuotias Martti Asunta

Miksi Martti Asunta?

Haastattelujen teko ja käsittely

Kuvitukset, muut lähteet ja kirjan rakenne

Martti Asunta kielenkäyttäjänä

Mitä puhe kertoo ihmisestä?

Martin kieliympäristö

Millaista murretta Martti puhuu?

Lainasanoja, armeijatermejä ja maanviljelyksen kieltä

Martin värikäs sanavarasto

Tarinat perimätiedon välittäjinä

Tarinoiden päähenkilöt

Huumori tarinoissa

Siitä ei supistu

Martti Asunnan elämä

Martin juuret

Siirtyminen Keuruulta Petäjävedelle

Juho Asunta hankkii Pohkalan

Martti ja sisarukset

Juho Asunta, Petäjäveden merkkimies

Sisällissodan vaikutukset Pohkalaan

Liikunnallinen ja taiteellinen Pohkala

Martin koulupolku

Sisarusparvi sodassa

Martin sotareissu

Martti talvisodassa

Martti jatkosodassa

Asekätkentää Pohkalassa

Martin perhe

Martin elämä Julian kuoltua

Lopuksi

Lähde- ja kirjallisuusluettelo

Lukijalle

Useimmat tämän päivän suomalaisista käyttävät päivittäin älypuhelinta tai tietokonetta. Niiden mukana meistä jokaisesta tallentuu kasvavassa määrin tietoa internetin valtateille. Tein pienen tauon jälkeen Google-haun omalla nimelläni ja totesin, että minunkin edesottamuksiani löytyy monta hakusivullista. Suurin osa on työssä syntynyttä ja monia sellaisiakin asioita, joita en itse enää edes muistanut. Vain osa tiedosta on itse tuottamaamme. Paljon on jo sellaistakin, joka tallentuu automaattisesti nettihakujemme, some-päivitysten ja liikkumisemme perusteella.

Pappani Martti Asunta (s. 1918) Petäjävedeltä edustaa viimeisiä sukupolvia, joita Google ei kunnolla tunne. Metsäliiton täysnimikaimasta tietoa löytyisi hyvin, mutta Metsäkulman Martin etsimisessä saa olla tiedonhaun puoliammattilainen. Pappani käytti radiota, lankapuhelinta ja televisiota, mutta älylaitteisiin hänellä ei ollut tarvetta koskea. Siksi se, mitä netti hänestä tietää, on toisten kirjoittamaa. Viime vuosina erilaiset digitointiprojektit ovat pelastaneet vanhoja materiaaleja kenen tahansa tietokoneen näytöltä luettavaksi. On ollut iloinen yllätys löytää Martti tai joku muu Asunta jonkin vanhan sanomalehden sivuilta. Siltikin tuntuu hassulta epäsuhdalta, että Martti-papan sadan vuoden elämästä on löydettävissä paljon vähemmän näkyviä jälkiä kuin vaikkapa minun tähän mennessä 35 vuoden mittaisesta taipaleesta.

Olen iloinen, että tajusin vuonna 2013 ottaa nauhurin ja istua pariksi päiväksi juttelemaan 95-vuotiaan Martin kanssa. Tuolloin papan muisti pelasi säkenoivästi ja sain nauhoille hyvän määrän keskusteluja. Martin oman äänen ja tarinoiden lisäksi tallentui yleisemminkin metsäkulmalaista kertomusperinnettä, joka muuten todennäköisesti olisi ajan saatossa hävinnyt.

Alussa epämääräinen tavoitteeni oli saada talteen papan muistoja, ennen kuin on myöhäistä. Kun sain ne kirjoitettua nauhoilta paperille, alkoi tuntua, että niistä pitäisi kirjoittaa enemmänkin. Ensin sain sukulaisten kuvitusten avulla aikaiseksi näyttelyn ja nyt on koossa pieni kirja Martti Asunnasta. Se on yhtä aikaa Martin lyhyt elämänkerta ja tutkielma siitä, mitä yhdestä, ns. tavallisesta ihmisestä voidaan eri lähteitä kuuntelemalla päätellä. Kirja sisältää tiedon, mitä pappa itsestään minulle kertoi ja mitä hänestä kirjallisten lähteiden ja tietokoneen äärellä saadaan selville. Olen kirjoittanut kirjan kotoani Tampereelta, joten siinä yhdistyy lapsenlapsen henkilökohtainen ja Petäjäveden yhteisön ulkopuolelta katsojan tutkimuksellinen näkökulma. Pidemmälle ei minulla ole tarvetta mennä, vaikka lisääkin aineistoa voisi löytyä, esimerkiksi muita petäjävetisiä haastatellen.

Kirjan nimi, Maammöykky, oli itsestään selvä valinta jo hetken aikaa. Se on Martin itseidentifiointi, määritelmä itsestään suhteessa opintielle lähteneisiin sisaruksiinsa: "Myö muut oltiin maammöykkyjä, maaviljelijöitä vaan". Maammöykky on malliesimerkki Martti Asunnan rikkaasta, lempeän humoristisesta kielestä. Se kuvastaa nöyrää, tiedostavaa ja sitoutunutta asennetta omaan kotiin ja työhön. Kaunista symboliikkaakin ihmisestä maanmöykkynä voi löytää.

Kiitos papalle arvokkaista juttutuokioista! Ihan kaikkea en varmastikaan saanut nauhalle, eikä ollut tarkoituskaan. Kiitos Ristolle ja Kyllikille haastattelujen mahdollistamisesta, yltäkylläisistä kahvituksista ja Jaffa-kekseistä! Kiitos sukulaisille innostumisesta tarinoiden kuvittamiseen: ne elävöittävät tämän kirjan sivuja! Kiitos kotiväelle kannustuksesta, oikoluvusta ja hermojen kestämisestä: olen tehnyt kirjoitustyön oman työn ohessa iltaisin ja loma-aikoina!

RS: Minulla on vähän semmonen ajatus että minä jossain vaiheessa jonkunlaisen kirjankin kirjotan, niistä sinun asioista.MA: Joo. RS: Jos se sinulle sopii. MA: Joo kyllä.

Tällaisen lupauksen annoin Martille syksyllä 2017. Tätä kirjoittaessa maaliskuussa 2019 Martti edelleenkin kitturoi, kuten itse sanoi, Jyväskylän Sairaskodilla. Olisi hieno ehtiä antaa oma kirja Martin käsiin, katsotaan miten käy.

Tampereella 21.3.2019

Riku Savonen

Kuka on Martti Asunta?

Lapsuuteni Martti-pappa

Ei vielä. Ei vielä. E-ei vieee-lä. No nyt.

Lapsuuteni mummolamatka oranssissa Volkswagen Kleinbusissa Lahdesta Petäjävedelle sähköistyi Metsäkulman mäkisellä etapilla. Alkoi arvuuttelu, minkä kumpareen päältä tie Pohkalaan kääntyy. Risteyksen jälkeen viimeinen kilometrin kapea hiekkataipale, nousu Pohkalanmäelle ja siinä on Ala-Pohkalan vaaleankeltainen talo piharakennuksineen. Pihalle antavassa ikkunassa vilkuttaa iloisesti Julia-mummo ja ottaa vieraat vastaan avaraan tupakeittiöön. Martti-pappakin ilmestyy jostain paikalle. Tervehdysten ja yhteisen ruuan jälkeen pappa katoaa omiin askareihinsa.

Lapsuuteni mummolan keskushenkilö oli mummo. Talouden pyörittäjä, tomera asioiden organisoija ja ohjeistaja, tietotoimisto, herkuilla kestitsijä. Ulkoaktiviteetteja järjestivät ja maalaiselämää esittelivät enot Risto ja Saku. Martti-pappa oli itsenäinen, hiljainen ja usein huomaamaton tekijä, jonka jäljiltä kuitenkin puuliiterissä halkopinot ulottuivat kattoon ja marjapakastimet tursusivat. Papan keskeinen ominaisuus on aina ollut, että hän on.

En muista lapsuudessani juurikaan tehneeni papan kanssa mitään kahden kesken. Tunsin hänet lähinnä muiden puheista: Muista puhua lujaa, papalla on huono kuulo. Pappa joutui nuorena sotaan ja sai luodin olkapäästä läpi. Pappa on säästäväinen. Pappa tykkää seurata luontoa. Lenkkeilee joka päivä, ties vaikka elää satavuotiaaksi. Jollain lailla minua jäi vaivaamaan, että toiset tuntuivat aina tietävän, mitä pappa ajatteli, vaikkei sitä häneltä itseltään kysytty. Toisaalta tämä rooli näytti aivan hyvin käyvän Martille.

Kun mummo kuoli tapaninpäivänä vuonna 1999, myös Ala-Pohkala muuttui. Puheessa mummola pysyi mummolana, mutta sinne lähdettiin katsomaan pappaa. Yhä useammin ensimmäisenä ikkunassa näkyi lehtiä lukeva pappa. Meidän perheessä Marttia muuten kutsutaan papaksi, kun taas serkuilleni Akselille ja Elinalle hän on ollut vaari. Martti aktivoitui vanhoilla päivillään. Hänestä tuli sukujuhlien vakiokävijä ja ikinestori, jonka hyvää kuntoa yhdessä päiviteltiin.

Ensimmäisen kahdenkeskisen keskustelun muistan vuodelta 2005, kun olin yksin käymässä Pohkalassa. Teimme pitkän kävelylenkin talvisessa metsässä ja pappa esitteli matkan varrella, minne sodan jälkeen oli kätketty aseita. Alkoi vahvistua käsitys, ettei pappa ole hiljainen. Hänellä vain ei ole taipumusta tyrkyttää omia ajatuksiaan.

Huhtikuussa 2013 pidin papan 95-vuotisjuhlissa pienen historiikin, jossa käytiin maailman tapahtumien kautta läpi Martti Asunnan vuosikymmeniä takautuvasti nykypäivästä vuoteen 1918. Aina kunkin vuosikymmenen aikana syntyneet nousivat seisomaan. 1910-luvulle päästessä istumassa oli enää Martti-pappa. Esityksen lopuksi lupasin, että kävisin haastattelemassa pappaa hänen elämästään. Ensimmäiset haastattelut tein kesällä 2013 ja pienempiä täydentäviä haastatteluja on kertynyt myöhemminkin, vielä Martin jo siirryttyä Jyväskylän sairaskotiin syksyllä 2017. Näiden haastattelujen myötä opin itsekin tuntemaan pappaa paremmin.

Papan 100-vuotisjuhlaan 18.4.2018 syntyi Martin tarinoista ja sukulaisten kuvituksista koostuva näyttely. Tässä kirjassa tutkin syvällisemmin haastatteluja ja muuta papasta löytyvää aineistoa. Olen kiinnostunut siitä, miten lähes satavuotias Martti Asunta omaa elämäänsä katsoo ja jäsentää. Miten Martti määrittelee itsensä osana Asunnan sukua, Metsäkulmaa ja Petäjävettä? Miten Martin persoona näkyy hänen kielessään? Mitä muut lähteet kertovat papasta?

Satavuotias Martti Asunta

Huhtikuussa 2018 juhlittiin Martti Asunnan satavuotisjuhlia Petäjäveden Kumpusessa. Päivänsankari kyyditettiin paikalle Jyväskylän sotainvalidien sairaskodilta ja juhlapaikalla hän liikkui rollaattoriin tukien. Käyn aluksi tiivistetysti, mitä Martin sataan vuoteen oli mahtunut.

Martti Asunnan syntyessä 18.4.1918 Suomi oli ollut itsenäinen neljä kuukautta ja käynnissä oli sisällissota. Martti syntyi maanviljelijä Juho ja Alma Asunnan (os. Mikkola) seitsemäntenä lapsena. Yhteensä perheeseen syntyi 11 lasta, joista poikia oli kahdeksan ja tyttöjä kolme. Perhe asui Petäjäveden Metsäkulman kylällä Pohkalan talossa, jonka isä Juho oli ostanut vuonna 1909. Molemmat vanhemmat olivat keuruulaislähtöisiä. Pohkalan talo oli Petäjäveden mittakaavassa suuri ja Juho Asunta oli mukana monissa kunnan ja kylän luottamustehtävissä.

Martin kiinnostus kohdistui lapsesta lähtien maanviljelykseen ja erityisesti hevosiin. Martti kävi pakolliset luokat Metsäkulman koulussa, mutta jatko-opintoihin ei ollut kiinnostusta. Kun armeijan aika tuli keväällä 1939, Martti päätyi omasta toiveestaan Lappeenrantaan Hämeen ratsurykmentiin. Asepalvelus muuttui sotakomennukseksi. Talvisodassa Martti palveli Karjalan Kannaksella ja Laatokan pohjoispuolella. Sodan jälkeen hän ehti olla kotona reilut puoli vuotta, ennen kuin kesällä 1941 oli lähdettävä jatkosotaan. Hämeen ratsurykmentti taisteli alkuun Itä-Karjalassa viettäen vuoden mittaisen asemavaiheen Äänisen pohjoispuolella. Sodan loppuvaiheessa Martti taisteli Kannaksella ja Ilomantsissa. Martti haavoittui lokakuussa 1941 olkapäähän, jonka seurauksena hän kuului loppuelämänsä sotainvalideihin.

Sodan päätyttyä Martti palasi Pohkalaan ja löysi kirkonkylän iltamista koskenpääläisen Julia Valkeajärven. Pariskunta avioitui juhannuksena 1946 ja heille syntyi neljä lasta: Sinikka (1948), Risto (1949), Sakari (1956) sekä Anitta (1961). Perhe asui Pohkalan talossa yhdessä Martin kolmen sisaruksen kanssa vuoteen 1961, jolloin Pohkalan viereen rakennettiin Ala-Pohkalan talo. Tila harjoitti karjanhoitoa ja se siirtyi Riston omistukseen vuonna 1985. Julian kuoltua joulukuussa 1999 Martti jäi asumaan Ala-Pohkalaan, Riston ja vaimonsa Kyllikin huolehtiessa talonpidosta.

Pappa kertoi jo kesän 2013 haastatteluissa, että sotainvalidina hänellä oli valmis paikka hoitokodissa, kun siltä alkaisi tuntua. Vielä silloin ei ollut sen aika:

MA: Joo, ja näin hyvässä kunnossa, että kuinka kauan tässä nyt vielä kitturoi?

RS: (Naurahtavat) No etköhän sinä kitturoi vielä monta vuotta!

MA: En tiiä, en tiiä, kyllä se aika hyvältä tuntuu vielä tuo, mutta eihän sitä tiiä missä vaiheessa sitä köpertyy. Kyllä minä tunnen monta saman ikästä, tai nuorempia, kaheksankymppisiä tuttuja kirkolta, invalitiakin, niin tuolla sairaskoilla niin pökertyneenä, nii ettei tunne ei kettää, ja siellä hoitavat sairaskovilla Jyväs(-kylässä). Ja se se on minullaki että jos sairastun niin ei maksa mittään kun mä menen sinne.

Martti viihtyi kotonaan lopulta 99,5 vuotiaaksi asti. Vielä 24.9.2017 kävimme neljän sukupolven - papan, tytär Sinikan, minun ja oman tyttäreni Hillan kanssa – kirkkoreissulla Pohkalasta Petäjäveden kirkossa. Kirpeän aurinkoisessa syyspäivässä oli haikeuden tuntua, kun pitkäaikaisen kirkkoherra Seppo Ojalan viimeinen työsyksy oli käynnissä. Ojala oli vahingossa laitattanut juhlavat valkoiset alttarivaatteet kirkkopyhään kuuluvan vihreän sijaan. Pian tämän jälkeen lokakuussa 2017 pappa muutti Sotainvalidien sairaskotiin Jyväskylään. Kunto oli vielä ikään nähden hyvä ja vanhoja juttuja tuli mieleen, mutta arkipäiväinen muisti ja tekeminen olivat alkaneet horjua. Tämänkin jälkeen tein papan kanssa vielä pieniä haastatteluja. Marraskuussa 2017 sairaskodilla pappa kertoi pitkän elämänsä salaisuuden.

RS: Mutta ei ole enää teitä veljeksiä, oli ykstoista niin ei oo muita enää jäljellä?

MA: Se on ihmeellistä, miten minä oonkin niin kovahenkinen että.

RS: No mistä se johtuu että sinä oot niin kovahenkinen. Onko se se työ vai?

MA: En tiiä, mutta yks voi olla siinä, kun minä oon ahkera kävelijä. Joka päivä minä menny kävelylle. Siitä on saattanu olla siitä apua.

Liikunta, elämäntavat ja ripaus pitkän iän geenejä lienevät hyvä yhdistelmä. Myös kiinnostus ulkomaailmaa kohtaan on säilynyt vanhoille päiville asti. 16.11.2018 papan luona sairaskodilla käydessäni hän luki Keskisuomalaista ja söi Omar-karkkeja. Olin vienyt niitä tuliaisiksi, vaikka äitini on sen kieltänyt, kun pappa kuulemma muutenkin syö liikaa makeaa. Vauhti korjaa virheet, luki pappa autoaiheisesta artikkelista.

Miksi Martti Asunta?

Martti Asunta ei ole tyypillinen elämänkerran aihe. Hän ei ole julkisuuden henkilö, eikä ole muutenkaan itseään esille tuonut. Kolminumeroinen ikäkään ei nyky-Suomessa aivan tavatonta ole, vaikkei jokaiseen sukuun satavuotiasta tervaskantoa satukaan. Kirjallisia lähteitä Martin toiminnasta on vähän, eikä hän itsekään ole juuri mitään kirjoittanut. Kuvaava on Metsäkulman kyläkirjassa kerrottu tarina Pohkalasta taitavaa sukua, jossa Pohkalan 11 sisaruksesta 10 mainitaan. Vain Martti on listasta jäänyt uupumaan. ¹ Martin intohimo on kohdistunut maanviljelykseen, eikä taiteilulle tai persoonan esiintuonnille ole riittänyt aikaa tai mielenkiintoa.

Halu tutustua paremmin pappaan, tarve tallettaa papan muistoja nauhalle sekä hänen korkea ikänsä olivat liikkeellepaneva voima, kun aloin kesällä 2013 tehdä haastatteluja Martin kanssa. Pian alkoi kyteä idea kirjasta ja äänen antamisesta maanmöykylle, tavalliselle maaseudun asukkaalle. Itseäni on kiinnostanut, miten Martti näkee itsensä suhteessa usein kehuttuun sisarussarjaansa ja sen saavutuksiin. Samoin haastattelut avaavat näkymiä Metsäkulman maaseudun elämään, ihmisiin ja kieleen.

Martti Asunta edustaa todennäköisesti viimeisiä suomalaisia sukupolvia, joilla ei ole suhdetta internetiin. Hän ei itse ole tuottanut itsestään mitään jälkiä sähköisiin verkkoihin. Tavallisesta suomalaisesta on tähän asti jäänyt melko vähän tietoa jälkipolville: Se, mitä hän itse on kirjoittanut, mitä hänestä on kirjoitettu tai mitä tarinoita hänestä suullisesti on jäänyt elämään. Ihmisestä on vähimmillään voinut jäädä vain tieto nimestä sekä syntymä- ja kuolinpäivästä. Nyt on toisin: tänä päivänä jokainen jättää itsestään sähköiseen bittiavaruuteen monenmoisia kirjoituksia, kuvia ja videoviestejä ja lisäksi tiedostamattaan tietoa myös arkipäivän käyttäytymisestään, kiinnostuksen kohteistaan ja kulkureiteistään. Vaikka tietoa Martin menneisyydestä soisi löytyvän enemmänkin, tämän työn valmistumisen kannalta on ollut ihan hyvä, ettei pappa ole ollut internet-aktiivi. Muuten valmista ei olisi vieläkään.

Toisaalta päähenkilöstä löytyvä lähdemäärä ylittänee reilusti keskimääräisen. Martti Asunta syntyi yhteen paikkakunnan suurimmista taloista ja hänen vanhempansa liittyivät Petäjäveden keskeisiin suhdeverkostoihin. Martilla oli iso sisarussarja, johon mahtui myös kuuluisuuksia ja persoonia. Näistä johtuen Martin suvusta voi löytää viitteitä aina sadan vuoden takaakin.

Tämän kirjan pääaineistona ovat kaksitoista 12.7.2013–2.1.2018 nauhoitettua haastattelua, jotka sisältävät reilut neljä tuntia keskusteluja Martti Asunnan kanssa. Lisäksi olen saanut käsiini muutaman lyhyen, Martin itse kirjoittaman tekstin. Taustatietoa antavat mm. Martin pojan Risto Asunnan kanssa tehty haastattelu, Mäntyrannan kesämökin mökkipäiväkirjat 1997–2017 ja sekä pelastama Metsäkulman menijöiden kerhokirja vuodelta 2006. Taustakirjallisuudesta merkittävimmät ovat olleet Petäjäveden historia (Ari T. Manninen 1994), Petäjäveden veteraaniteos (Veteraanimatrikkelitoimikunta 2004) sekä Metsäkulman kyläkirja Perhe kuin puolet pitäjää (toim. Lea Lerkkanen 2013). Myös internetistä oli lopulta iloa: Paljon hyödyllistä taustatietoa on saatu esimerkiksi Kansallisarkiston digitoiduista aineistoista sekä harrastusfoorumeilta, kuten sukututkimussivustoilta. Vastaan on tullut yllätyksiäkin, joista on toivottavasti iloa myös Petäjäveden historiaa paremmin. Oletettavasti petäjävetisiä ja historiantuntijoita haastattelemalla aineistoa olisi saanut laajemmaksi, mutta