Anti-Jante

By Jussi Mäntysaari

Anti-Jante on romaani pikkukaupungeista, metallimusiikista, unelmista, vallankumouksesta, lukiosta, musikaaleista ja aikuistumisesta.

Tapio Mangård on hevimetalliin mieltynyt muusikko, joka pakenee liian ahdistavaksi käynyttä levyprojektia pikkukaupunkiin. Hänestä tulee lukion musiikinopettaja, jonka tehtäväksi annetaan rehtorin lempilapsi, Rantakarin lukion musikaalinäytelmä. Näytelmästä muodostuu Tapion pakkomielle, jonka edessä työt ja tyttöystävä ovat vain tiellä. Samalla paikalla sata vuotta sitten käyty sisällissotaa edeltävä kahakka pyrkii sekin tunkemaan Tapion maailmaan, monumentaalisin seurauksin.

Samaan aikaan lukiolaiset Niina, Pauli, Tissi ja Pete yrittävät löytää paikkansa maailmasta ja murtautua läpi pikkukaupunkia ympäröivän muurin.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 13, 2019
• ISBN: 9789528013532

Jussi Mäntysaari

Anti-Jante on Jussi Mäntysaaren (s. 1980) esikoisromaani. Siviiliammatiltaan hän on musiikkipäällikkö. Mäntysaari elää puolison, tytärpuolen ja kahden koiran kanssa Espoossa, mutta lapsuutensa hän vietti pikkukaupungissa nimeltä Huittinen

Book preview

Kiitos Suvi ja Tinka että annoitte aikaa kirjoittaa. Kiitos Ilkka Koskinen, Jussi Vuola, Ville Malja ja Eetu Kauppinen kommenteista. Kiitos paskarinkiläisille rohkaisusta ja Kari Jokiselle kannesta.

Kirja on omistettu Suomen pikkukaupungeille ja erityisesti sille yhdelle, jota ilman en olisi minä.

Sisällysluettelo

Prologi

Luku I

Luku II

Luku III

Luku IV

Luku V

Luku VI

Luku VII

Luku VIII

Luku IX

Luku X

Luku XI

Luku XII

Luku XIII

Luku XIV

Luku XV

Luku XVI

Luku XVII

Luku XVIII

Luku XIX

Luku XX

Luku XXI

Luku XXII

Luku XXIII

Luku XXIV

Luku XXV

Luku XXVI

Luku XXVII

Luku XXVIII

Luku XXIX

Luku XXX

Luku XXXI

Luku XXXII

Luku XXXIII

Luku XXXIV

Luku XXXV

Luku XXXVI

Luku XXXVII

Prologi

Saviojan torppa ei ollut seudun komein tölli, mutta Martta Juhantytär oli ylpeä hänen ja miehensä Aukustin kotitilasta. Torpan pihapiirin tallissa oli kaksi suomenhevosta ja hyväkuntoiset hevoskärryt, ja lato alkoi jo täyttyä tämän vuoden heinästä. Lehmiä oli seitsemän, ja niistä huolehtiminen Martan lempipuuhaa.

Elettiin helteistä heinäkuuta. Normaalisti Martta olisi lähtenyt viemään lehmiä laitumelle jo aamuvarhain, mutta riita miehen kanssa oli viivästyttänyt lähtöä. Riidan aihe oli toistunut lähipäivinä usein. Aukusti oli innokkaasti mukana läheisen torpan isännän kokoamassa lakkoporukassa, mistä Martta ei pitänyt. Ajatus maatyöläisten lakosta oli hyvä, mutta Martta vastusti kiivasluonteisen naapurin taipumusta rähinöintiin.

Tänään talon piikakin oli lähtenyt naapurin isännän koolle kutsumaan kokoukseen. Martta oli varma, että piikaa kiinnosti enemmän Ala-Jokelan kartanon hevostallin renki kuin lakko-oikeus, muttei ollut jaksanut rähistä piialle riideltyään koko aamun miehensä kanssa.

Lehmiä ei lakko kiinnostanut, joten Martta lähti kuljettamaan niitä laitumelle. Helteisessä ilmassa oli jotain pahaenteistä. Sirkat sirittivät tavallista varovaisemmin, eikä lehmien liikkeissä ollut niille tyypillistä iloluontoisuutta. Martta lauleli lehmille kaikki niiden lempilaulut, mutta elikoiden korvat pysyivät varovaisessa luimussa.

Laidun, jota Martta tänä kesänä käytti, oli kirkonkylän toisella puolen. Matka ei ollut pitkä, mutta hänen piti ylittää päätie läheltä meijerisiltaa. Päästessään tielle Martta kuuli huutoa ja laulua. Tietä pitkin lähestyi tutun näköinen joukko. Joukon kärjessä marssi naapuritorpan ukko, talikkoa heiluttaen. Aukustin vaalea hiuspehko erottui porukasta myös. Miksi Aukustin piti lähteä tällaiseen mukaan?

Marttaa suututti, mutta hänen oli saatava lehmät pois metelöivän joukon tieltä, etteivät ne pelästyisi ja juoksisi minne sattuu. Tien toisella puolella oli Suomelan kartanon niitty, jonka kautta hän päätti oikaista.

Kyyneleet kohosivat Martan silmiin, kun hän paimensi lehmät tien yli. Aukusti saisi kuulla illalla kunniansa. Suomelan niityllä hänen huomionsa kiinnittyi keltaiseen kiiltävään möykkyyn. Mikä se oli? Pienillä ikkunoilla varustettu metallinen mökki? Miksi se oli Suomelan niityllä?

I

Tapio Mangård astui sisään parhaat päivänsä nähneelle bussiasemalle. Hän oli noussut bussiin kolme tuntia aiemmin Helsingin Oopperatalon luona, ja nyt hän oli kaukana Oopperatalolta.

Lattiaan oli teipattu viivoja. Yhden viivan vierellä kulki punaisia teipattuja askeleita kohti pubia. Tapio tuijotti pubin ikkunateippauksia. Remmel Pubi, perustettu 1992. Teippaukseen kuului hymyilevä oluttuoppi, jonka pään päältä kuohuva olut valui sen reunoja pitkin. Tuoppia hymyilytti. Sisältä kuului rock-biisi, jonka Tapio tunnisti Thin Lizzyn The Boys Are Back in Towniksi.

Toinen viiva vei pieneen kahvilaan, joka oli oikeastaan pelkkä tiski bussiterminaalin kulmassa. Tiskin takana ylipainoinen nainen pakkasi hymyillen munaleipiä tuorekelmuun. Tarjolla oli myös mehupurkkeja, muutamaa eri limsamerkkiä ja kahvia. Pepsi Max -mainos kiersi tiskin reunaa.

Kolmas viiva vei infotiskille ja vessaan. Tapio oli virtsannut horjuen bussin vessassa puoli tuntia ennen määränpäätä, joten tämä viiva oli hänelle hyödytön. Hän ei koskaan suostunut istumaan bussin nöyryyttävän pienelle vessanpöntölle, vaikka bussin vessan seinään teipatut ohjelaput olisivat sanoneet mitä. Tapion äheltäessä vessan ovea auki hän oli kohdannut väsyneen näköisen nuoren naisen katseen, joka jonotti pääsyä vessaan.

Remmelissä oli kolme asiakasta ja baarimikko, jolla oli silmiinpistävän tuuheat viikset. Asiakkaista kaksi – parikymppiset miehet pilottitakeissaan – touhusivat kännykällä ohjattavan jukeboksin kimpussa, ja ihon keltaisesta kelmeydestä päätellen maksakirroosin loppusuoraa viettävä nainen nuokkui baaritiskillä edessään ilmeisesti kossuvissyä.

Tapio irvisti varovasti naiselle ja kiersi viiksivallun luo.

- Olisko sulla IPAa?

- Kolmosta, nelosta, lonkeroo, siideriäkuivaamakeeta.

Puhe vaikutti tulevan kaikkialta Tapion ympäriltä ja samaan aikaan ei mistään tietystä pisteestä, sillä miehen huulia ei näkynyt viiksien takaa, eivätkä viikset edes liikkuneet hänen puhuessaan.

Tapio tilasi kolmostuopin ja katui ensimmäistä kertaa muuttoaan pikkukaupunkiin. Hän käveli ikkunapöytään todetakseen, että ikkunaan teipattu valtava ylitsevuotavan oluttuopin kuva peitti suurimman osan näkymästä ulos. Sen verran Tapio ikkunasta näki, että bussiaseman takana kulki tie, jota pitkin pääsi muutaman sadan metrin päässä nököttävään ruokakauppaan ja sen sivusta kulkevalle tielle, joka kännykän kartan perusteella oli pikkukaupungin pääkatu.

Olut maistui siltä, että Remmelin hana pitäisi puhdistaa, ja pian. Tapio nieleskeli olutta pienin kulauksin ja kurkisteli tarran takaa ohikulkevia tuulitakkeja. Tavallaan hän halusi, että joku istahtaisi hänen seurakseen mutta samalla hän pelkäsi sitä. Hän ei suostunut kirjoittamaan laulunaihetta ylös, vaikka se pyöri hänen mielessään: Kaiken menettänyt mies kuivuu peräkylän paskabaarissa valtavan potentiaalin valuessa kusen mukana pisuaariin.

Kusen ajattelemisesta tuli välittömästi hätä. Tapio vilkaisi Remmelin asiakkaita, ja jätti vaatteista pullean putkikassinsa ja olkalaukkunsa ikkunaloosiin, ja lähti kohti Remmelin WC-tilaa. Ukot ja Akat, luki oviin kiinnitetyissä peltikylteissä. Tapio avasi ukkojen huoneen oven, vaikka peltikyltin kaaressa kuseva mahakas isäntä sotikin hänen mieskäsitystään vastaan.

Kondomiautomaatti oli hakattu muodottomaksi. Odotellessaan lorinan loppumista Tapio ehti miettiä montakin mahdollista syytä kondomiautomaatin nuijimiseen. Hän hymyili ajatuksilleen, pesi kätensä ja palasi pöytään.

Vessakäynnin aikana hänen pöytäänsä oli istahtanut kaksi nuorta miestä ja samanikäinen nainen. Poikia ja tyttö, mietti Tapio. Kaikki virnuilivat hänen lähestyessään pöytää.

Tapio istahti arvovaltaisin elkein kassiensa viereen ja hörppäsi kitkerää kolmosolutta.

- No?

- Aateltiin tulla moikkaamaan, uus tyyppi. Täällä ei paljon uusia tyyppejä näe.

- Mistä te tiesitte, että tässä pöydässä istuu uusi tyyppi, minä kävin vessassa.

- Nähtiin kun tulit bussista, tuossa kipsalla oltiin.

- Okei. Jaha. Keitäs te sitten ootte?

Seurue vilkuili toisiaan. Epämukavan pitkältä tuntuvan hiljaisuuden jälkeen tyttö sanoi:

- Mä oon Tiina, ja nää on Pauli ja Tissi.

- Just, no minä olen mulkku.

- Eikun mä oon Timo, mut sanovat Tissiksi.

- Mä oon vaan Pauli.

- Käytte jotain koulua varmaan?

- Tietty, lukioo.

- Täällä ei oo amista, eikä me muutenkaan.

- Mä aion insinööriksi.

- Niin tota, me tässä Paulin ja Tissin kanssa mietittiin, että voisitkohan sä hakea meille juomaa. Pölli, eli toi ukko tuolla, ei katsele meitä kovin kauaa jos me ei osteta jotain. Voidaan vaikka kiitokseksi vastailla sun kysymyksiin jos sulla sellaisia on.

- Jos minä sitten haen teille juomaa. Mitä otatte?

Tiina halusi oluen, Pauli ja Tissi ottivat lonkeroa. Betonii, he sanoivat kilistäessään laseja keskenään. Hakiessaan juomia jurottavalta baarimikolta Tapio mietti, miten helposti uuteen paikkaan saapuessa omaksuu uuden roolin. Nyt hän oli mies joka tarjosi tuntemattomille juomia. Tätä ei Kalliossa uskoisi kukaan.

- Ensimmäinen kysymys: Kuka on nuijinut spärdäriautomaatin?

Tiina, Pauli ja Tissi tuijottivat Tapiota.

- Eikö se oo sellanen juttu vähän, että kortsuautomaattia pitää lyödä, katsoa jääkö siihen jälki.

- Niin, se on siistiä jos saa metalliin jätettyä jäljen.

- Naisten vessassa ei ole kortsuautomaattia.

- Vaan pitäiskö olla.

- Älä viitti Pauli.

Tapio myönsi itselleen että oli toivonut kolmikon hämmentyvän slangisanasta. Hän oli ehkä lähestynyt tutustumista väärästä suunnasta.

- Toinen kysymys: Minne täällä kannattaa mennä viettämään iltaa näin perjantaisin?

- Sä oot siis jäämässä?

- Minä kysyn, koska minä ostin oluet. Jos haluatte kysyä, ostakaa minulle juotavaa.

- North Starissa täällä käydään. Nortti. Ainoa yökerho. Tamppausmusaa ja mimmejä.

- Ja kaupungin kalleimmat kaljat, eli jonkun kotona me kitataan. Niin tai täällä Remmelissä tai jossain.

Tapio uskoi tietävänsä minkälaisesta paikasta oli kyse.

- Minä olen Tapio, muuten. Unohtui tuossa sanoa, kun luulin että vittuilitte sen Tissi-nimen kanssa. Mutta hyvä on, sinä olet Tissi, kyllä me tällä pärjätään.

Kukaan ei oikein osannut tehdä sen jälkeen mitään. Tiina, Pauli ja Tissi halusivat lisää juotavaa – tai ainakin Tiina – mutta heillä ei ollut rahaa. Tarkasti budjetoitu perjantaiilta ei kestäisi neljän euron tuoppia tähän kohtaan.

Tapio oli ollut kaupungissa vasta puoli tuntia, mutta Pub Remmel alkoi tuntua jo kotoisalta. Hänellä oli seurue, oluet lämmittivät mukavasti ja äskeinen pakokauhu alkoi väistyä. Hän lähtisi illalla Norttiin.

- Niin mitä sä teet täällä?

- No tänään minä ajattelin humaltua hyvässä seurassa.

- Eiku ihan oikeasti, kai sä voit meille kertoa? Onko sulla sukua täällä? Tulitko moikkaamaan serkkuja?

- Tulin töihin.

Tapio nosti taas tuopin huulilleen. Hän tuijotti hetken kadulla löntystäviä eläkeläisiä näkyvyyttä häiritsevän teippauksen sivuitse.

- Kysymys kolme. Tai onko tämä neljäs, viides? Miksi tämän paikan nimi on Remmeli?

Tapio otti paremman asennon, tyytyväisenä kädenojennuksestaan. Hän oli paikalla, ja innokas oppimaan. Hän käänsi päätään hieman kallelleen ja otti kasvoilleen varovaisen hymyn.

- Omistaja on nimeltänsä Remmel. Ei koskaan täällä töissä.

- Mutta mihin sä oot tulossa töihin? Tehtaalle?

- Saatte kyllä tietää aikanaan.

Keskustelu tyrehtyi taas. Tuopit olivat tyhjät. Tapio ei pystynyt päättämään, lähtisikö jatkamaan Helsingistä tulleen maailmanmiehen alentuvia elkeitä, vai tunnustaisiko kolmelle ensimmäisenä tapaamalleen ihmiselle hätänsä ja turvattomuutensa. Kertoisiko hän, että tarvitsisi seuraa, ettei voisi vain mennä uuteen asuntoonsa odottelemaan töiden alkua? Kertoisiko hän, että sellainen tyhjyys ajaisi hänet lähtöpisteeseensä, Kallioon?

Ei tietenkään kertonut, se oli osasyynä siihen että hän oli täällä. Mutta jatkaakseen yhteistä hetkeä Tapio keksi, ettei tiennyt missä hänen uusi kämppänsä sijaitsi.

- Kuulkaa, minä olen vuokrannut täältä asunnon. Jonkun omakotitalon pihasta pienemmän kämpän. Osaatteko sanoa missä tällänen olis?

Tapio kaivoi kännykästään kartan ja kuvan. Lähimpänä ollut Pauli kumartui katsomaan. Ei ollut kaukana, heti pääkadulta seuraava poikkikatu. Mukava alue, hienoja taloja. Tiinakin asuu siellä.

- Jaaha, pitäiskö meidän mennä? Oli hauska nähdä Tapsa, ehkä törmätään Nortissa!

Ylipirteä lähtörepliikki herätti Paulinkin räpläämästä kännykkäänsä. Kolmikko katosi pöydästä yhtä nopeasti kuin oli siihen ilmestynytkin.

Tapio olisi yhtä hyvin saattanut kuvitella äskeisen kohtaamisen. Oikeasti hän istuisi vielä bussissa matkalla tähän paikkaan, joka olikin ihan erilainen. Ei mitään pubia, ei edes linja-autoasemaa, vain R-Kioski, jonka kassalla myydään lippuja, S-Marketin parkkipaikka jonka takana pääkatu. Ei Remmeliä, ei uteliaita nuoria.

Baaritiskin pubiruusu hikkasi niin, että se kuulosti oksentamiselta.

II

Vuokrafirmalta saatu kuva vastasi täydellisesti todellisuutta. Tapion uusi asuinalue oli juuri niin idyllinen kuin mitä mainosteksti oli luvannut. Vanhat koivukujat kiersivät kunnostetuista rintamamiestaloista koostuvaa katuruudukkoa. Helsingissä moinen alue tarkoittaisi vähintään puolen miljoonan euron taloja, täällä murto-osaa siitä. Alue oli kirjaimellisesti heti keskustan tuntumassa ja talot olivat kauttaaltaan siistejä. Kiiltävä farmari-Volvo lipui Tapion ohi kun hän käveli kohti määränpäätään. Jäykän oloinen mies ja nainen permanenttikampauksessa tuijottivat häntä auton lipuessa ohi. Tapio nyökkäsi.

Nurmikot oli leikattu siisteiksi, postilaatikoissa oli taidokkaasti veistettyjä nimikylttejä. Tapio oli havaitsevinaan pientä kilpailutrendiä kylttien koristeellisuudessa ja yksityiskohtien runsaudessa. Autoilla täällä ei pröystäilty, sillä jo bongatun farmari-Volvon lisäksi pihojen autokatoksia kansoittivat lähinnä Skodat ja muutaman vuoden vanhat Volkswagen Golfit.

Hänen uusi kotitalonsa oli piilotettu hyvin hoidetun pihan perälle. Pieni punavalkoinen mökki hönki kodikkuutta. Tontin päärakennus oli pääväriltään vihreä. Talon kulmat ja ikkunanpielet oli maalattu valkoisiksi. Päärakennukseen oli selvästi hiljattain vaihdettu tummankiiltävä peltikatto. Tahraton Skoda kiilsi pihakäytävällä. Tapio kiersi auton varoen astumasta istutuksiin, joiden kukkapaljoudesta hän ei tunnistanut ainuttakaan kasvilajia.

Betonisissa portaissa oli sammalta ja metallinen kaide tuntui vuosikymmenten kulutuksen jälkeen silkkiseltä ja turvalliselta. Koska Tapio ei voinut jäädä seisomaan portaille turvallista kaidetta hipelöiden, hän otti viimeiset pari

askelta ja soitti ovikelloa. Riitasointuinen sävelmä kilahti soimaan sisällä talossa.

- Se on auki!

Sisään. Nakkikeitto, Kulta Katriina, nahkakenkien suojasuihke ja vanhat päällystakit. Tapio huomasi kuvittelevansa itselleen supervoimia, kun hänen nenänsä pystyi erittelemään hajut niin nopeasti. Ei kai tällaisen talon eteisessä muulta voinut haistakaan.

Supervoimistaan rohkaistuneena Tapio otti nahkarotsinsa pois ja ripusti sen verkkari- ja tuulitakkien päälle. Buutsitkin lähtivät tavallista sujuvammin jaloista, eikä tennissukkien haju haitannut tässä sekamelskassa.

Kyökin puolella istui hänen vuokraemäntänsä Terttu. Kahvitteli siinä. Tapio työnsi hiuksiaan korvan taakse ja rykäisi tervehdyksen.

- Niin Tapio Mangård. Teidän kämppään tulossa.

- Niin minä aattelinkin. Tule hyvä mies peremmälle, istumaan kiireen päälle, vai onko sinulla kiirettä? Minä olen Terttu.

- No kai minä ehdin hetken.

- Kahvia?

- Ei.

- Nakkikeittoa?

- No miksikä ei.

- Mitäs ruokajuomaksi?

- Kaljaa?

- Ei.

Terttu ei tehnyt ruokajuomaehdotuksesta sen suurempaa numeroa. Nousi vaan, ja pisti Tapiolle reilun lautasen nakkikeittoa liedellä olevasta kattilasta. Kun Terttu otti margariinia jääkaapista Tapio näki hyllyllä komean rivin Karjala-tölkkejä. Hän sai lasin vettä.

Nyt oltiin edetty niin nopeasti, ettei Tapio tiennyt mitä sanoa. Hän mussutti nakkikeittoa – hyvää – ja vilkuili syödessään Terttua, ja väläytti tälle nopean hymyn aina kun ympäri keittiötä touhuavan rouvan katse osui häneen.

Terttu keräsi kirjekuoreen tavaraa. Muutama avain, avainkaulanauha (Agri-Market, nauhassa luki) ja lasku vilahtivat kuoreen.

- Oikein mukavaa että tulit. Tässä on avainta, ja vuokra pitäis sitten maksaa joka kuun viides, paitsi mehän sovittiin, että tämän ensimmäisen kuun maksat heti kun tulet. Pakettiauto toi sulle jotain tavaraa, kannettiin ne sisään. Ei siinä montaa laatikkoa ollut.

Terttu asetti kuoren Tapion eteen ja kävi ikkunan edessä olevalle porrasjakkaralle istumaan. Hän kääntyi katsomaan Tapion tulevaa asuntoa.

- Vieraita saa olla, minä en niistä välitä, mutta pihalla ei kekkuloida kännissä tai munasillaan.

Keskustelun jyrkkä käänne yllätti Tapion, joka tipautti lusikastaan nakinpalasen takaisin lautaselle.

- Täällä oli niitä virolaisia rakennusmiehiä pari kuukautta. Kaljaa kittasivat joka ilta ja meteli oli hirveä.

Syy oluiden pysymiseen kaapissa selvisi. Tapio nojasi taaksepäin tuolissaan ja heilautti kätensä viereisen tuolin selkänojalle.

- Ei minusta ole sellaisia ongelmia. Kyllä sitä välillä tulee muutama otettua, mutta ei näissä hommissa sovi juopotella.

- Kyllä minusta haisee siltä, että olet ottanut tänäänkin muutaman.

Takaisin lähtöpisteessä. Terttu oli varteenotettava vastus.

- Ajattelin käydä tutustumassa paikallisiin, ystävystymässä. Asemalla sanoivat, että yökerhossa on tänään menoa.

- Poliisit siellä käyvät joka viikonloppu.

- Ei minusta tule olemaan häiriötä.

- Toivotaan näin.

- Teillä on kaunis puutarha.

- Onhan tuota koittanut laittaa.

- Seudun hienoimmalta tuo minusta näytti.

Terttu silitteli essunsa helmaa ja hymyili. Sitten huoneessa kävi kylmän ilmavirran humahdus.

- No tuletko sinäkin tervehtimään uutta vuokralaista.

Kerrastoon pukeutunut tummatukkainen ja -silmäinen äijä nilkutti huoneeseen, vilkaisi Tapiota ja rojahti häntä vastapäätä. Tuoli oli selvästi äijän oma, sillä sen selkänojalla oli lampaantalja, ja pöydällä hänen edessään likainen kahvikuppi.

- Tämä on Isto, minun mies. Ei mikään pälättäjä, mutta hyvä mies se on.

Isto vilkaisi vaimoaan äkäisen näköisenä ja näpräsi kahvikuppiaan.

- Millonkas sinulla alkaa hommat?

- Maanantaina heti. Aamulla.

Tapio ihaili Iston sisääntuloa. Klassinen änkyrä, jonka leppymättömän kiukun oli tarkoitus tehdä häneen vaikutus. Tavallaan onnistuneesti.

- Terttu varmaan ehti kertoa säännöt.

- Ei perusteta moottoripyöräjengiä tai uhrata pieneläimiä saatanalle?

Olisi pitänyt arvata, ettei Istolla ollut huumorintajua.

- Meillä on ollut tätä kaupunkieläjää täällä. Kenenkään persettä en halua pihallani nähdä, ja viinapäissäs menet suoraan sisään, etkä puljaa pihalla. Ja autoon et koske.

Tapio muotoili mielessään Facebook-päivitystä nuoresta pitkätukkaisesta miehestä, joka kohtaa maaseutupitäjään saapuessaan vanhanaikaisia ennakkoluuloja. Sitten hän pyyhki nuoren pois, ja vaihtoi tilalle vasta aikuistuneen.

- Niinkuin minä tässä Tertulle totesin niin osaan kyllä käyttäytyä. Näissä hommissa ollaan kunnolla. Asialliset hommat hoidetaan. Röökattua tulee silloin tällöin, mutta tumppeja ette minun jäljiltäni löydä.

Keitto oli syöty, eikä Tapio nähnyt syitä jäädä tupaan pidemmäksi aikaa. Hän nappasi kirjekuoren ja kiirehti takaisin eteiseen. Vuokraan hänellä oli varaa, ja jos Tertusta ja Istosta tulisi ongelmia hän muuttaisi muualle. Eikä hänen ollut muutenkaan tarkoitus jäädä pikkukaupunkiin pysyvästi asumaan.

Pihan poikki oli rakennettu eri mallisista kivilaatoista siisti polku ulkorakennukseen, jota Tapio tästä lähin kutsuisi omaksi talokseen. Alun perin rakennus lienee ollut aitta, mutta Tapio arvasi, että Isto oli itse remontoinut siitä asumiskelpoisen. Ison hirsisen oviaukon ympärille oli taidokkaasti rakennettu tiivis kehikko, johon oli asennettu perinteinen omakotitalon ovi. Ovessa oli loppukesän kukkia hehkuva kranssi.

Sisällä aitta-talossa tuoksui mäntysuovalle. Pienessä eteisessä ja siitä olohuoneen ja keittiön virkaa toimittavaan huoneeseen johtavassa käytävässä oli muuttolaatikoita joissa oli Tapion vaatimaton maallinen omaisuus. Vaatteita, kirjoja, levyjä, tietokone ja muutama tietokoneen kovalevy.

Seistessään viehättävästi, mutta tarkasti aitasta omakotitaloksi muutetussa asunnossaan Tapiota rupesi vituttamaan Iston ihmistyyppi. Ahdasmielinen änkyrä, jolla ei luultavasti ollut yleissivistystä nimeksikään, mutta joka pystyi muuttamaan tarpeettoman rakennuksen talviasuttavaan kuntoon alusta loppuun omin käsin. Eikä hän edes tiennyt oliko Isto remontoinut talon, mutta häntä suututti ajatus pahansisuisesta ukosta tekemässä näin tyylikästä remppaa. Terttu sai huutaa häntä turhaan nakkikeitolle, jos Isto sattui juuri silloin olemaan remontoinnin flowtilassa.

Hän nappasi vaatelaatikon mukaansa ja astui makuualkoviin. Terttu oli pedannut hänelle valmiiksi sängyn. Lainannut lakanoita, kuten oli luvannut. Tapio avasi laatikon, etsi sileimmän kauluspaidan ja pisti sen tuolin selkänojalle roikkumaan.

Suihku oli itse asiassa suihkukoppi, joka oli sijoitettu milllintarkasti mosaiikkilaatoitetun huoneen perälle. Suihkukopin vieressä oli uusi pesukone ja siisti allaskaappi. Käsienpesualtaan hana toimi liiketunnistimella. Miksi ihmeessä kurpat olivat kunnostaneet aitan näin hienoksi, kun päärakennus oli keittiön ja eteisen perusteella paksulti ajan patinassa? Ehkä kyse oli tottumuksesta. Rintamamiestalosta oli huolehdittu, mutta liiallinen remontointi tekisi siitä asukkailleen vieraan.

Seistessään lämpimässä suihkussa Tapio irtaantui ruumiistaan. Kun aivot vastaanottavat liikaa uutta tietoa, ne pistävät jossain vaiheessa paniikkijarrut päälle. Veden valuessa Tapio tunsi myös todellisuuden valuvan. Parin viime tunnin tapahtumat muuttuivat unikuviksi. Hän oli kokenut uuden alun ensiaskeleet, tavannut miehen nimeltä Tissi ja asettunut ärsyttävän hienosti remontoituun aittaan asumaan.

Oliko hänellä uusi työpaikka? Oliko hän pakannut elämänsä ja päättänyt aloittaa jotain uutta, vai oliko hän jämähtänyt ajattelemaan näitä tapahtumia entisessä elämässään?

Tapio pesi itseään, ja reagoi kosketukseen paisumalla. Uudessa alussa oli ainakin lupaus paremmasta. Tunteessa oli niin aidon tuntuista energiaa, ettei hän uskonut pystyvänsä kuvittelemaan tätä. Toisaalta hän ei halunnut poistua suihkusta, joka oli mahdollisesti portti tähän uuteen maailmaan, tai vaihtoehtoisesti ainut turvallisen tuntuinen paikka juuri nyt.

- Sitä kuumaa vettä täytyy riittää tähän taloon myös!

Iston ulkoa kuuluva huuto lävisti kaikki kuvitelmat ja todellisuuden tasot.

III

North Star, eli Nortti, oli kaksikerroksinen yökerhoksi itseään kutsuva establismentti, jonka kellarikerroksesta löytyi karaokehuone sekä suomipop-huone. Narikasta pääsi pääkerrokseen tai portaita pitkin alakertaan, jos mieli teki laulaa karaokea tai kuunnella Eppu Normaalin katalogia.

Pääkerros oli nimeltään Disco Floor, ja sen kruununa oli seinän mittainen baaritiski, jonka takana oli monivärisin valoin valaistu pullohylly. Sinne tänne hyllyjen rimoihin oli kiinnitetty rintaliivejä ja kravatteja.

Jonossa paikallinen nuorimies oli sivistänyt Tapiota Nortin historiasta. Tyyppi oli ehtinyt käydä Nortissa vasta pari vuotta, joten enin osa hänen historiikistaan perustui toisen käden tietoon. Joka tapauksessa mies väitti, että vielä viisi vuotta sitten paikan nimi oli ollut Club Teneriffa eli Riffa, mutta sitten uusi omistaja oli päättänyt tehdä siitä trendikkäämmän, ja nimi oli muuttunut North Stariksi.

Tapio oppi myös, että jos halusi pilkun jälkeen tapella, kannatti lampsia ovelta suoraan oikealle, ja jos taas halusi seksiä, piti kävellä ovesta vasemmalla olevalle röökipaikalle. Tämän illan päätteeksi Tapio aikoi kävellä röökipaikalle.

Maksettuaan neljä euroa kyllästyneen oloiselle portsarille Tapio käveli pääsaliin. Karaokekerrokseen hän ei laskeutuisi kuin äärimmäisessä hädässä. Tapion itsensä sitä huomaamatta hänen askeliinsa tuli rentoa kepeyttä, rintakehä pullistui ja leuka nousi aavistuksen pystyyn. Tässä saapuu suoraan Suomen pääkaupungista maailmaa nähnyt mies, juntit väistäkööt.

Väkivaltaista konfliktia Tapio ei hakenut, mutta hienosti alkanutta rullausta ei niin vain pysäytetty. Baaritiski tuli onneksi eteen. Disco Floorin toistaiseksi harvalukuinen yleisö ei näyttänyt reagoineen hänen läpimarssiinsa millään tavalla.

Ennen kuin baarimikko ehti sanoa mitään, Tapio tilasi gin tonicin. Hetken hän mietti antavansa palautetta, jos baarista ei löytyisi Napue Giniä, mutta hän tyytyi maksamaan juomansa ilman vastalauseita. Parin euron tipin baarimikko sujautti Hullut Hua Hiniin -lapulla varustettuun peltirasiaan.

Tapion katse harhaili juomahyllyyn kiinnitettyihin rintaliiveihin. Hän tuijotti sirosankaisia mustia pitsiliivejä ja mietti niiden entistä omistajaa, kun geelillä ananastukkansa taakse sukinut mies seisahtui hänen viereensä pitkälle tiskille.

- Mikäs äijä?

- Tapio Mangård, hauska tavata.

- Mikä äijällä meininki?

- Vasta pääsin sisään. Muutin tänään kaupunkiin, sanoivat että tämä on paras mesta illalla.

- Ei täällä huumeita ole.

- En ole huumeita hakemassa.

- Mitään pillutouhuja?

- Toistaiseksi ei.

Tapio huomasi, että mitä epämääräisempää kieltä keskustelukumppani puhui, sitä lähemmäs kirjakieltä hän korjasi ilmaisuaan.

- Miksi sä tänne tulit?

- Ai siis tähän baariin? Seuran takia kai.

- Ei kun tähän kaupunkiin.

- Tulin töihin. Aloitan maanantaina.

- Se on helvetin hyvä.

Keskustelukumppani oli hieman humalassa, mutta Tapio koki hänen älyttömän virnistyksensä jonkinlaisena haasteena.

- Nimi on muuten Silva. Lähdetkö vetämään Pitkän kuuman kesän karaokeen?

- En varmasti lähde.

- Pitkä tukka ja kaikki! Pate! Jätkä on Pate!

- Tapio, enkä diggaa Popedasta.

- No jo nyt on vittu!

- Ei millään pahalla.

- Ei pahalla ei. Tarjoo juoma!

- Enpä taida.

Lähistöllä vaaninut baarimikko näytti helpottuneelta, kun Silva tilasi itse oman juomansa. Hän ryysti lonkeroa ja vilkuili Tapiota. Tapio koki olevansa tarpeeksi vanha tietämään, milloin ei jaksanut nähdä keskustelun vaivaa.

- Mitä duunaat kun et ole baarissa?

- Töitä. Röitä röitä. Patotecillä. Seuraavan sukupolven pneumaattisia ratkaisuja saatana. Minä oon lähettämössä, pistän lootaa eurolavalle ja katon että kuskit ottaa oikean lastin mukaan. Ei siinä diplomia tarvita.

Silvan reteä röhönauru ei ollut millään lailla looginen. Olisiko Tapion pitänyt ihailla hänen välinpitämättömyyttään ilmaisen, yleissivistävän koulutuksen suhteen? Tapion oli myönnettävä, että ihaili vasta tapaamansa miehen suoruutta. Ikään kuin olisi tavallista, että joku selvästi ulkopaikkakuntalainen tulee baariin kysymään nuorukaisen työtilanteesta. Eikä Tapio sitä paitsi ollut kysynyt Silvan töistä, kunhan rupatteli.

Sitten Silva näki neljästä nuoresta naisesta koostuvan porukan astuvan saliin. SONJAAAAAAA, mies huusi juostessaan kiharatukkaisen ja siististi farkkuihin, korkokenkiin ja valkoiseen avokauluksiseen paitaan pukeutuneen naisen kimppuun. Sonja läpsäytti Silvan sivuun, mutta tämä jäi silti juttelemaan naisille paljon äskeistä lammasmaisemmin.

Naiset vilkuilivat Tapion suuntaan, mutta tämä ei lähtenyt paikalle. Leidit näyttivät Silvan ikätovereilta, eli aivan liian nuorilta.

Tapio lähti syvemmälle Nortin diskokerroksen uumeniin. Gin tonic -lasi hikoili hänen kädessään, ja vesitipat jättivät jälkiä hänen vaaleanharmaisiin pillifarkkuihinsa. Tapion päässä pyöri lause näin soi Mäntässä rock & roll, vaikkei hän ollut Mäntässä. DJ räpätti biisien väliin jotain tyhjänpäiväistä, kunnes polkaisi käyntiin Kasmirin Vadelmaveneen. Tää on muisto kesästä, tiskijukka huusi intron päälle. Tapio inhosi pop-musiikkia, mutta Vadelmaveneen rosoinen ja sattumanvaraisen tuntuinen kitaraintro oli aina viehättänyt häntä.

Hän saapui alueelle, jonne musiikki ei kuulunut kovin lujaa. Tanssilattian sivussa sijaitseva pöytien ja peilitolppien rykelmä oli kenties suunniteltu läheisemmän tuttavuuden tekemiseen. Kuin olisi astunut suurkaupungin vilkkaimmalta ostoskadulta pienpanimoravintoloiden ja levykauppojen alueelle. North Starin gentrifikoitu alue. Tapio hymyili omalle ajatukselleen ja mietti Helsingin Kalliota, jonka asukkaisiin oli vielä eilen kuulunut.

Astellessaan peilipintaisten tolppien viidakossa Tapio pelästyi omaa peilikuvaansa muutamaan otteeseen. Oliko kaupungissa muitakin pitkätukkaisia miehiä? Oliko täällä muusikoita? Ei luultavasti, Tapio Mangård se oli, eksyneen näköisenä gin tonic kädessään. Tapio mietti olisiko hänen pitänyt ostaa myös pähkinöitä, jotta voisi ripotella niitä reittinsä varrelle.

Alue vaikutti niin sokkeloiselta, että varmuus poispääsystä olisi helpottanut Tapion oloa. Hetken vaelleltuaan Tapio huomasi sokkelossa logiikkaa. Kääntyessään kulman takaa hän näki muitakin ihmisiä vaeltamassa labyrintissa. Kaikki menivät samaan suuntaan. Pystytukkainen mies, jolla oli tribaalikuvioita kauluspaitansa selässä ei edes katsonut eteensä kun vaelsi kännykkä ja tupakka-aski kädessään – ilmeisesti kohti labyrintin keskustaa.

Tupakka-askin nähdessään Tapio tajusi haistaneensa vaimeaa tupakansavua muutaman risteyksen kohdalla. Vihjeestä rohkaistuneena hän nuuhkaisi teatraalisesti ilmaa seuraavassa kulmassa ja valitsi savuisimman reitin.

Tupakkakoppi hehkui valoa. Tapio erotti savun keskeltä neljän ihmisen hahmot. Hänellä ei ollut tupakkaa, eikä hän polttanut kuin