Hävinnyt

By Heleena Lönnroth

Systembolaget Visbyssä Ruotsissa. Suomalainen Ari seisoo kaikessa rauhassa kassajonossa, kun hänen niskakarvansa nousevat pystyyn. Lehtitelineessä koreilee hänen oma naamansa! Tuskan hiki kohoaa miehen kainaloihin – kaupasta on päästävä nopeasti ulos. Hän soittaa toiselle suomalaiselle miehelle, joka hänkin on Visbyssä. Nyt ollaan pulassa – miten pohjanmaalaisten miesten pakomatka voi edetä tästä lähtien? Ja mitä miehet ovat tehneet joutuakseen Interpolin etsityimpien rikollisten listalle? Tuttuun tapaan lusikkansa soppaan pistää myös Erkki Ketooja."Hävinnyt" on päätösosa Heleena Lönnrothin jännittävälle kolmiosaiselle härmäläisdekkarisarjalle. Edelliset osat ovat "Puukolla vai puntarilla" sekä "Ne tapetaan jostei tykätä".Härmällä on hurja historia – puukkojunkkareita, väkivaltaa ja varastelua. Alueen pelottava historia herää henkiin, kun alueella alkaa tapahtua karmeita henkirikoksia.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 22, 2021
• ISBN: 9788726740318

Book preview

Porri

1

Visby, Gotlannin helmi Svea-mamman rinnuksilla, kaupunki joka parhaiten Pohjois-Euroopassa on säilyttänyt keskiaikaisen olemuksensa ja vanhankaupungin ympärysmuurinsa, oli ainakin merimatkan päässä pahasta maailmasta. Ja Gotlanti, joka miltei keskellä Itämerta valvoi laivaliikennettä, oli jo viikinkiaikana, 1000-luvun molemmin puolin, ollut tärkeä idäntien solmukohta. Saari, joka oli kuulunut paitsi Norjalle, Tanskalle ja Ruotsille, oli vähän aikaa ollut myös Venäjän miehittämä 1700-luvulla ja1800-luvun alussa. Visbystä oli kehittynyt sijaintinsa vuoksi myös yksi merkittävimmistä Hansa-kaupungeista, Lyypekin, Hampurin ja muiden Itämeren eteläpuolisten kaupunkien ohella. Nyt tuomiokirkkona toimiva Santa Maria oli saksalaisten hansakauppiaitten 1200-luvulla rakennuttama.

Mies harppoi levottomana ylämäkeen väistellen turisteja. Päässä jyskytti, pitäisi voida vähän rentoutua. Oli harpottava Innerstanista kaupunginmuurin ulkopuolelle Österin kauppakeskukseen. Siellä oli viinakauppa. Asiat tapahtuivat Visbyssä joko vanhojen kaupunginmuurien sisäpuolella historiallisessa kehyksessä tai nykyajassa, muurien ulkopuolisissa keskuksissa.

Erikoista oli suuri kirkonraunioitten määrä. Niitä oli miehen mielestä enemmän kuin voi pitää kohtuullisena. Hän oli kuullut, että ympäri saarta oli miltei sata kirkkoa, ja Visbyssä mies oli kävelyretkillään laskenut raunioita 18:aan asti. Gotlannin ja Visbyn suuruudenaika oli ollut jo 1300-luvulla. Silloin saari oli ollut monikansallinen. Jokainen kauppakomppania oli rakentanut oman kirkkonsa. Kirkko oli merkinnyt Euroopan eri kolkista tulleille paikkaa, jossa Jumalan palvelun lisäksi saatiin tietoja kotimaasta. Se oli oman aikansa some. Gotlannissa oli ennen 1950-luvun kuntauudistusta yli yhdeksänkymmentä pikkukuntaa, ja jokaisella oli tietenkin oma kirkko. Maaseudulla kirkot olivat edelleenkin jäljellä.

Kirkkoja pohtiessaan mies oli kuin huomaamatta kavunnut mäen päälle, josta Österportti näkyi. Hän asteli reippaasti portista kauppakeskuksen pääväylälle ja vilkaisi puliukkoja, joita oli kerääntynyt penkeille viinakaupan lähituntumaan. Oli siinä akkojakin, ja hän kun oli aina luullut, että siistissä Ruotsissa tällaiset ilmiöt olisivat pysyneet poissa silmistä, mutta tätä väkeä näytti pyörivän kaupungilla enemmän kuin konsanaan suomalaisessa pikkukaupungissa.

Saaren päätulonlähteitä eli turisteja tungeksi kaupungin uudemmallakin puolella. Visbystä ja Gotlannista oli tullut myös dekkarinharrastajien pyhiinvaelluspaikka. Suuri dekkarifestivaali sekä Gotlannista tehdyt murhasarjat olivat vyöryttäneet massoittain tätejä ja setiä sekä kirjoittamisen harrastajia myös viinakauppajonoon.

Mies huokaisi. Suomalaista Koskenkorva Vodkaa näytti nyt saavan Ruotsissakin. Sellaisen pullon hän osti ja kassajonossa seistessään vilkaisi lehtitelineessä paistattelevia iltapäivälehtiä. Mies hätkähti. Telineessä mollotti hänen naamansa! Kädet vapisivat rahaa kaivaessa, ja kassa vilkaisi miestä tutkivasti.

Sai oikein pidätellä, ettei olisi pistänyt juoksuksi! Mies lohduttautui ajatuksella, että vaikea olisi häntä kuvasta tunnistaa. Kuvassa kasvot olivat paljaat. Nyt hänellä oli pitempi tukka ja parta. Mutta ei olisi kuin ajan kysymys, milloin joku keksisi. Ja Leva Kungsladorin tytöt varmasti! Kahden suomalaismiehen tulo yhtäkkiä töihin pari viikkoa sitten ei kai ollut ihan tavallista. Vaikka he olivat ilmoittaneet olevansa dekkarikirjailijoita, jotka halusivat saada saareen hiukan paikallistuntumaa, selitys oli kevyt, mikäli vähänkin epäilyksiä heräisi. Olisi lähdettävä, ennen kuin heräisi. Hän oli kyllä Ruotsin kansalainen, ja sisäisessä liikenteessä ei passia tarvittu, mutta…

Systembolagetissa oli tunnelma ollut aika lailla samanlainen kuin Suomessakin. Valikoimatkin olivat samat. Ehkä täällä oli hiukan enemmän kalliimpia viinejä… Teki mieli vetää heti kännit. Mennä istumaan puliukkojen penkille ja siemailla pullosta. Se varmaan kyllä helpottaisi ahdistusta sitä mukaa, kun humala saisi otteen, mutta entä kun tulisi krapula. Hän päätti jättää tempun tekemättä. Sen sijaan hän kaivoi puhelimensa esiin.

– Hei, mis oot? Tämän päivän lehdissä oli etsintäkuulutus naamakuvani kanssa. Mitäs tehdään?

– No, sittenhän ollaan samassa veneessä, totesi Henry kuivasti.

Henry oli kaupungilla ostamassa uutta takkia ja housuja. Heidän oli ollut tarkoitus mennä iltapäivällä alkavan dekkarifestivaalin avaustapahtumaan. Miehet päättivät tavata heti Almedalissa kaupunginkirjaston kahviossa. Samalla tehtäisiin suunnitelma, sillä sellaista nyt tarvittiin.

2

Tapaaminen oli päätetty Visbyn kaupunginkirjaston kahvioon. Siellä oli paljon äitejä meluisine lapsineen, siis sikäli rauhallista keskustella, varsinkin suomeksi. Ari istui pyöreässä nurkkapöydässä. Hän oli vähän mikä ei kuulu joukkoon -ulkotyöläisen näköinen. Mies oli syntynyt Göteborgissa, jonne hänen isoisänsä oli muuttanut Alahärmästä jo 1950-luvulla Volvon tehtaitten leipiin karjalaissyntyisen vaimonsa Nadezdan eli Natan kanssa. Isoisällä ei ollut poikia, vain yksi tytär, joka sai perinnökseen Alahärmän Ekolassa olevan pikkutilan. Riitta, Arin äiti, oli aina hellinyt ajatusta Suomeen muuttamisesta. Kaikki kesälomat oli vietetty Härmässä. Kun Kalle-mufa oli kuollut ja Arin riikinruotsalainen isä, taidemaalari Palle Sjöstedtkin, oli menehtynyt maksasyöpään, Riitta ja Ari olivat muuttaneet takaisin Suomeen.

Aluksi maalla selviäminen oli ollut vaikeata. Ari oli täysin pihalla maanviljelyksestä, eikä Riittakaan siitä paljoa ymmärtänyt, mutta heillä oli kova halu yrittää. He olivat laittaneet ensiksi kanoja ja muutaman lampaan. Vuosikymmenet paketissa olleista pelloista sai helposti luomukuntoisia. Oli alettu tuottaa luomulihaa ja luomumunia.

Kun Ari löysi hevoshoitajaksi Ruotsissa valmistuneen emännän, Matlenan, he olivat laajentaneet yritystoimintaa ja perustaneet pienen ratsastustallin ja maneesin sekä ottaneet hoitoon toistenkin hevosia.

Arista oli tullut kova MTK:n tukimies. Kun Alahärmän nuoret tuottajat olivat päättäneet järjestää valtakunnallisen pulaseminaarin, jossa kiinnitettäisiin huomiota maataloustuottajien taloudelliseen ahdinkoon, oli Ari nähnyt tilaisuutensa tulleen. Koska hän oli A1-luokan tarkka-ampuja, hän oli ehdottanut provokaatiota, jossa tyytymättömyyden osoituksena maa- ja metsätalousministeriä ammuttaisiin. Olkapään läpi, kuten sankareita yleensä. Ei tappamistarkoituksessa. Maataloustuottajien asialle haluttiin nyt julkisuutta ja tukea. Tällä tavoin sitä saataisiin varmasti.

Ampumisesta oli päätetty, ja se oli tapahtunut. Sitten Ari oli lähtenyt pakoreissulle, kuten he olivat emännän kanssa suunnitelleet. Sittemmin hän oli selvittänyt, että tapon tai murhan yrityksestä saisi 6–9 vuotta linnaa. Se ei houkuttanut. Tulevaisuus täytyisi löytää jostain muualta, jonne voisi saada aikanaan perheenkin mukaan. Mutta maanviljelijöitten asia oli saanut julkisuutta, lainsäädäntöä oltiin muuttamassa, halpakorkoisia hätälainoja laskettiin liikkeelle ja olevien lainojen lyhennyksissä joustettiin. Ari ei pitänyt liian kovana hintana kohtaloaan, jos siitä hyötyi koko ammattikunta.

Missä helkutissa Henry viipyi? Ari katsoi kelloaan, pyöritteli päätään ja kuikuili ympäriinsä. Ari oli Kruu nupyyn kentällä törmännyt toiseen karkulaiseen, Kauhavan kaupunginjohtajaan, joka oli paennut kiinniottoa velipuolensa murhasta epäiltynä. Matkailupäällikkö Maija Vaissi oli piilotellut miestä asunnossaan, jossa oli sitten puolivahingossa tapahtunut sisääntunkeutuneen entisen poikaystävän tappo. Henry oli jonain heikkona hetkenä kertonut, että hän oli Maijan kanssa upottanut surmansa saaneen Arto Ala-Passin Maksamaalla merenlahteen.

Miehet olivat päättäneet lyöttäytyä yhteen, koska olivat kumpikin pakomatkalla. He lensivät Tukholmaan ja sieltä Visbyhyn. Siellä pidettiin joka kesä suuri dekkarifestivaali, ja miehet olivat teeskennelleet olevansa kirjailijoita. He olivat hankkineet kesätyöpaikan Visbyn ulkopuolella olevasta Leva Kungslador -monitoimiravintolasta.

– Hei, mä haen kahvit ja pullat!

Henry läimäisi samassa Aria olalle ja häipyi tiskille, jossa hänen ei kauaa tarvinnut odotella.

– No niin! Ole hyvä.

Tarjottimella odotti kaksi lattea ja täytetyt paninit, joiden välistä pursusi herneenvarsia ja majoneesia.

– Eikö ollu tonnikalaa? Ari kysyi epäluuloisena.

– Tonnikalaa on, älä huolehdi! vastasi Henry.

Miehet keskittyivät syömiseen. Kirjaston valoisa, lasiseinäinen kahvio oli miellyttävä ja niin siisti ja hyväntuulinen, kuin vai julkinen tila Ruotsissa voi olla.

– No, oletko miettinyt? kysyi Ari ja vilkaisi Henryä, joka tunki viimeisiä leivänrippeitä suuhunsa.

– Olen. Soitin Maijalle, kun kuulin sinulta lehtijutusta. Maija sanoi poliisien käyneen useita kertoja sekä kaupungintalolla että ilmeisesti asunnossanikin… Kyllä he epäilevät minua ainakin Måns Tubben kuolemasta. Minustahan oli Suomessa etsintäkuulutus viikkoa ennen lähtöäni. Arto Ala-Passin katoamisesta ei kuulemma meteliä ole pidetty, eikä sitä minuun kukaan osaisi yhdistääkään.

– Miten täältä pääsee nopeimmin pois? Ari osoitti kysymyksensä Henrylle.

– No lentäen, kuten tiedät, tai sitten lautalla.

– Minne muualle kuin Nynäshamniin? kysyi Ari.

– Oskarshamniin. Se on Smoolantia. Siis etelämpänä.

– Minä luulen, että on valittava muu tapa…

Ari tuijotti mietteissään ulos.

– On mentävä jollakin pienveneellä Puolaan tai Baltiaan…

– Tai purjeveneellä Suomeen! Henrykin innostui. – Tiedän, että täkäläisellä pursiseuralla on ystävyysseura Loviisassa.

– Oletko harrastanut purjehtimista? kysyi Ari kiinnostuneena. – Minä en ole koskaan edes ollut purjeveneessä.

Kun Henry myönsi, oli Arilla heti ehdotus valmiina.

– Lähdetään heti huvivenesatamaan tsekkaamaan, olisiko Suomeen lähtijöitä!

Henry sai uutta puhtia. Kun näköpiirissä oli jokin selvä tehtävä, oli helpompi kestää epävarmuuttakin. Ikävää oli, että juuri kun hän oli alkanut viihtyä portsarin ja tarjoilijan työssä, tuli lähtö. Elämästä Kauhavan kaupunginjohtajana tuntui olevan ihmisikä. Se oli ikään kuin tapahtunut jollekin toiselle henkilölle, joka tuntui oudon vieraalta.

Miehet nousivat yhtaikaa, veivät kuppinsa keräilypisteeseen ja suunnistivat ulos. He kävelivät kohti satama-allasta, jossa oli veneitä kylki kyljessä. Niitä näytti olevan myös vanhassa kalasatamassa ja aallonmurtajan kupeessa. Oli ilmeisesti vierasveneitten sesonkiaika.

– Noista valitaan ne, jotka näyttävät vähiten hammasharjalla putsatuilta guttaperkkaveneiltä, murjaisi Ari ihan lonkalta.

Välillä Henryn täytyi myöntää, että tämä härmäläismaanviljelijä vaikutti enemmän maailmanmieheltä kuin hän, vaikka tietysti olisi pitänyt olla päinvastoin. Lähinnä rantapromenadia oli isohko puuvene, jonka lakkaus oli kauhtunut ja punaiset purjeet haalistuneet.

– Kysytääs tuosta! Ari tökkäsi Henryä kyynärpäällään.

– Hej, vet du, om nån båt skall segla snart till Finland?

Sitloorassa kaljaa särpivä, ruskeaksi parkkiintunut ja harmaapartainen, vanhempi herra hymyili leveästi.

– Vi ska avgå till Tallinna i morgon! Ville ni komma med?

Miehet hyppäsivät veneeseen, esittäytyivät ja saivat pian käteensä Gotlands Bryggerin Wisby Stout -pullot. Sepä oli maistuvaa ja voimakasta juomaa. Arinkin huulet vääntyivät messingille.

– Kuule, mehän lähdetään mukaan, jos sopii?

Tuli vähän liukas lähtö. Kvinnor, du vet…

Ari jätti vihjauksen leijumaan ilmaan ja katsoi samalla virnistäen kipparia.

– No teretulemast, mies sanoi ja ojensi kätensä. – Ma ole Jaan, ja nii vana, ett õpi K-kaupluse Väiskilt soome keele.

– Men du talar bra också svenska? frågade Henry.

– Svenska, finska, tyska, engelska, ryska… Kaikki käy. Voidaan puhua vaikka iga päev eri keelt.

3

Lena, myyntivastaava Leva Kungslador -ravintolassa, teki itselleen cafe Macciaton. Hän tutki samalla Aftonbladetia, jossa oli etusivulla etsintäkuulutus suomalaisesta miehestä, joka oli yrittänyt ampua maatalousministerin. Miehen oletettiin paenneen Ruotsiin, koska hän oli syntynyt Göteborgissa ja puhui hyvää ruotsia.

Nainen rypisti otsaansa ja maistoi kahviaan. Ministerimurhille oli Palmen kuolemasta lähtien oltu Ruotsissa erityisen herkistyneitä. Hän otti tiskin