Lemmenlaiva s/s Rolfsborg: Sylvin ja Uunon tarina

By Niilo Kalsi

S/S Rolfsborg kertoo kahden nuoren, ylikonemestari Uuno Kalsin ja Sylvi Syrjäsen tarinan, joka alkoi höyrylaiva s/s Rolfsborgin matkalla. Se kertoo rakkaudesta, kaipauksesta , luopumisen tuskasta, jälleennäkemisen riemusta, sitkeästä työstä ja selviytymisen losta.

Kertomus kulkee Sydänhämeestä Urjalasta ja Vesilahdelta Karjalaan Kurkijoelle, Pälkjärvelle,Värtsilään ja Sortavalaan ja maailman merille. Kertomus valottaa paitsi Sylvin ja Uunon, myös heidän sukujensa historiaa.

Tuohon tarinaan mahtuvat nälkävuosien painajaiset, muutot kauaksi kotoa ja merten taa , 1920 -luvun musertavan laman tuskat, kolmen sodan kauhun hetket, evakkomatkat ja viimein rauhan vuodet.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 15, 2017
• ISBN: 9789515688378

Niilo Kalsi

Niilo Kalsi , FK harrastaa kirjoittamisen lisäksi lukemista, tekemistä ja joutenoloa Iisveden Kolikkoinmäen kylässä. Puuhailuun kuuluu myös puutarhanhoito, veneily ja kehitysmaatyö. Kokemusta on kertynyt lukuisista Afrikan maista. s/s Rolfsborg on hänen ensimmäinen julkaistu kirjansa, mutta lehtiartikkelita on syntynyt lukuisia ja pöytälaatikossa odottaa muutama hurja tarina julkipääsyä. Kannattaa seurata.

Book preview

Sukupuu

Esipuhe

Innoituksen tämän tarinan kirjoittamiseen sain tutustuttuani

Kalsin ja Syrjäsen suvuista koottuihin tietoihin. Niissä oli kosolti

kiinnostavia asioita, mutta jotakin jäin kaipaamaan.

Halusin tietää enemmän sukuni elämästä, enemmän

kuin mitä sukuselvitysten numerot ja nimet kertovat.

Halusin tietää miten ja millaisissa olosuhteissa nuo menneessä

ajassa eläneet ihmiset elivät.

Olen ankkuroinut kertomukseni serkkuni Anja Simolan os.

Syrjänen Syrjäsen suvusta kokoamiin tietoihin sekä Pertti Ahosen

omien sukututkimustensa ohessa Kalsin ja Syrjäsen suvusta

kertyneeseen tietoon. Aikalaisten muisteluksia olen saanut käsiini vain vähän, mutta ne ovat olleet sitäkin arvokkaampia.

Ne ovat tuoneet tähän tarinaan aitoa ihmisen ääntä.

Tällaisia ovat äitini Sylvi Syrjäsen kirjalliset ja suulliset muistelmat,

Matti-enon värssyt ja kirjoitelmat sekä äitini äidin siskon Maijun

hellyttävät, mutta samalla traagiset kirjeet Amerikasta, samoin

kuin äitini ja isäni sodassa kaatuneiden veljien kirjeet rintamalta.

Isältäni jääneet alkuperäiset työ- ja opiskelutodistukset sekä laaja

valokuva-aineisto ovat olleet sitä perustaa, johon olen voinut

tämän tarinani rakentaa. Kuvia on käytetty paljon, ne puhuvat

enemmän kuin lukuisat tekstisivut. Ilman niitä tätä tarinaa ei olisi

syntynyt. Haluan kiittää veljeäni Paavoa, joka on tehnyt suvulle

suuren palveluksen siirtämällä digimuotoon isäni valokuvat ja

muutakin suvun vanhaa aineistoa.

Paavo on myös vastannut kuva- ja karttamateriaalin työstämisestä.

Kiitokset myös Google-sedälle ja Wikipedia-tädille, joiden avulla

olen saanut kerättyä valtaosan tämän tarinan

yleistä historiallista tausta-aineistoa.

Toivon voivani välittää lapsillemme, lastenlapsille ja heidän

jälkeensä tuleville kertomuksen siitä, mitä heidän suvuissaan tapahtui.

Tämän tarinan haluan omistaa paitsi äitini Sylvin ja isäni

Uunon muistolle, myös uskolliselle ystävälle,

Taavi-koiralle, joka menehtyi tätä kirjoitettaessa.

Tervetuloa Sylvin ja Uunon ja heidän sukujensa tarinaan.

Kolikkoinmäellä 5.9. 2017

Niilo Kalsi

Johdannoksi

Vaikka sukututkimukset pohjautuvatkin, ainakin pääosin tosiasioihin, niihin tulisi mielestäni suhtautua kuin hyvään viihteeseen. On toki hauskaa tietää menneistä esivanhemmista, mutta elämässä on silti tärkeämpää mitä itse tekee ja mitä tässä ajassa tapahtuu. Sukuselvityksistä saa sitä mitä sieltä haluaa. Epämiellyttävät asiat voi jättää vähälle ja korostaa mieluisia. Jokaisesta suvusta saa kaivettua aatelisia ja mahtimiehiä tai juoppoja ja murhamiehiä, jos vain riittävästi sukua laventaa. Pienessä Suomessa olemme lähes kaikki sukulaisia tai ainakin melkein.

Haluan vielä korostaa, että minä itse en katso olevani sukututkija. Olen kuitenkin kiinnostunut historiasta, siinäkin enemmän harrastaja kuin tuntija. Siksi sallittakoon, että olen syyllistynyt siihen, mihin useat muutkin sukuhistorian harrastajat. Olen etsinyt ja kirjannut sellaisia kiinnekohtia, joista saa kirjoitettua kiehtovan tarinan.

Uunon ja Sylvin sekä heidän sukujensa tarina on poikkeuksellisen mielenkiintoinen, vaikkakin se noudattaa pääpiirteissään yleistä historian kulkua: Suurten nälkävuosien painajaiset, maaseutuväestön kasvu 1800-luvun lopulla ja siitä kimmonnut muutto paremman elämän toivossa kaupunkeihin ja merten taa.

Kansalaissota veli veljeä vasten, 1920-luvun lama, kahden sodan kauhun hetket, evakkomatkat kauas kotiseuduilta ja viimein rauhan vuodet.

Sylvin ja Uunon kertomuksesta saa kaivettua myös huikeita persoonia: mestattu noita, kapinapäällikkö, maailman merien kyntäjä, Siperiaa välttelevä murhamies, filosofeeraaja saunottaja, pelimanni pyhäkoulunopettajana. Ja kuten jokaiseen hyvään tarinaan, niin tähänkin sisältyy romanttista rakkautta, kaipausta, luopumisen tuskaa, jälleennäkemisen riemua, sitkeää työtä, selviytymistä ja iloa.

Haluan vielä selventää nimien ymmärtämistä. Sukunimien käyttö alkoi Suomessa yleistyä vasta 1800-luvun loppupuolellla. Sitä ennen ihmiset tunnistettiin ns. patronyymien avulla. Sillä tarkoitetaan nimeämiskäytäntöä, missä ilmoitetaan kenen isän poika tai tytär etunimeltä mainittu henkilö on. Esimerkiksi Juho Kustaanpoika tai Brita Kustaantytär. Ennen 1800-luvun puoliväliä tuo sukulaisuussuhde ilmaistiin vielä Ruotsin vallan perua olleella hallintokielellä eli ruotsiksi. Tällöin käytettiin nimien ruotsalaista muotoa ja ruotsin genetiiviä kuten Johan Gustafsson ja Birgit Gustafsdotter. Minä olen käyttänyt pääosin suomennettuja nimiä, mikä helpottanee tarinan seuraamista. Jos haluaa selvyyttä vanhoista asiakirjoista, niin silloin on käytettävä myös ruotsinkielisiä versioita. Jos henkilön isää ei tiedetty, niin hänestä käytettiin patronyyminä äidin nimeä, kuten esimerkiksiMatti Eevantytär. Senaikaisessa yhteisössä isättömyys oli häpeällistä, vaikkakin yleistä. Sattui usein, että piiat saivat isättömiä lapsia. He eivät saaneet isän nimeä varsinkaan, jos lapsen biologinen isä sattui olemaan talon isäntä.

Lisään vielä, että ennen 1800-luvun loppua henkilöiden nimissä esiintyneet sukunimenkaltaiset nimet, kuten Kaltsi ja Franzila, olivat usein talojen tai paikkojen nimiä, eivätkä sen nimiset ihmiset välttämättä olleet sukulaisia.

Aloitan tämän tarinan höyrylaiva s/s Rolfsborgista, jonka kannella äitini Sylvin ja isäni Uunon polut kohtasivat. Siitä palaan ajassa taaksepäin Kalsien ja Syrjästen sukujuuria etsien: 1500-luvulle asti. Varsinainen sukutarina kattaa vuodet 1850-1950. Viimeisiin 60 vuoteen en ole kajonnut. Siitä on liian paljon tietoa, jotta siitä voisi lyhyesti kirjoittaa. Ja se on liian lähellä, jotta siitä uskaltaisi kirjoittaa tarinaa. Minä olen kirjoittanut siitä ajasta, joka on jo vaipumassa historian unhoon.

Lemmenlaiva s/s Rolfsborg

Tämä kirjan otsikko viittaa vuoden 1936 kevään huhtikuuhun, jolloin Suomen suurimpiin laivanvarustamosukuihin kuuluva Zachariassen Uudestakaupungista lähetti miehistön noutamaan juuri ostamaansa höyrylaiva Rolfsborgia Norjan Trondheimista. Rolfsborg oli sen ajan tyypillinen valtamerihöyrylaiva.

Tanskalainen Jens Alexander Zachariassen oli urkujen valmistaja, joka saapui 1865 Uuteenkaupunkiin kokoamaan vastarakennettuun kirkkoon tilattuja urkuja. Mentyään naimisiin laivanvarustaja Johan Revelin tyttären kanssa, hänestä tuli myös laivanvarustaja. Hänen perillisensä perustivat J.A. Zachariassen & Co -nimisen laivavarustamoyhtiön, joka oli vuonna 1922 Suomen suurin.

Rolfsborgia hakemaan pestattuun miehistöön kuului nuori, mutta jo paljon meriä kyntänyt 31-vuotias ylikonemestari Uuno Kalsi. Ylikonemestari oli konepuolen päällikkö kuten, kapteeni koko laivan vastuuhenkilö. Mukaan lähti myös keittiöapulaiseksi, laivanvarustajan kotona lastenhoitajana toiminut 23-vuotias Sylvi Syrjänen. Siinä missä Uuno oli jo maailmaa nähnyt, Sylvi matkasi ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen.

Keskilaivan väkeä s/s Rolfsborgissa.

Sylvi istumassa, Uuno oikealla.

Nuori Uuno, ylikonemestari.

Sylvillä oli valtava tarve nähdä ja oppia uusia asioita. Jo kotoaan Kurkijoelta Helsinkiin lastenhoitajakouluun hakiessaan hän oli päättänyt nähdä maailmaa kotiseutunsa Kurkijoen Luhovaaran peltoaukeita kauempaa. Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenhoitajakoulu Helsingissä oli ensimmäinen etappi, sen jälkeen hän halusi ruotsinkielen oppiin ja sitä tietä maailmalle. Hän päätyi Uuteenkaupunkiin laivanvarustaja Zachariassen perheeseen.

Sylvi tarttui oitis tilaisuuteen kuullessaan laivanvarustajan etsivän henkilöstöä uutta laivaansa hakemaan. Sen verran Sylvikin jo ruotsia ymmärsi, että osasi esittää kiihkeän toivomuksensa päästä tuohon laivaa hakemaan pestattavaan joukkoon. Ei Sylvi uskaltanut itse laivanvarustajalle asiaansa puhua, rouvalle kyllä. Ja kun tomeraa reipasta naishenkilöä kaivattiin, niin Sylvi sai luvan lähteä. Eihän toki laivalla lastenhoitajaa kaivattu, mutta Sylvi oli laivanvarustajan talossa osoittanut taitoa ja halua tarttua moniin muihinkin talon askareisiin ja erityisesti avustamaan keittiössä. Niinpä itse laivanvarustaja Alexander Gabriel Zachariasen antoi nuorelle reippaalle naiselle tilaisuuden nähdä maailmaa. Sylvi oli intoa täynnä. Ja kuten kuvista näkyy, nuori ylikonemestari on kuvannut ahkerasti nättiä keittiöapulaista.

Mutta ennen kuin jatkamme Sylvin ja Uunon tarinaa, on syytä tutustua Kalsien ja Syrjästen sukujen juuriin.

nuoret kahdenkin laivalla,

ja Sylvi muonittajana.