Joroisista Nissinvaaraan: Säkkisen suvun vaiheita

By Kalevi Säkkinen

Säkkiset ovat asuttaneet voimakkaasti Kuusamon Nissinvaaraa 1900-luvulla. Kirja kertoo tämän sukuhaaran elämänvaiheista aina 1500-luvulta alkaen, huomioiden myös sen historiallisen ajanjakson, jossa kukin sukupolvi on elänyt. Myös elämää Nissinvaaran Ahon tilalla, kylän kehitysvaiheita ja kylän varhaisempien sukujen taustoja esitellään.

Kirja on samalla Nissinvaaralla juuret omaavien Säkkisten sukukirja, joka sisältää runsaasti kuvia, sukukaavioita sekä luetteloita jälkipolvista.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Apr 23, 2020
• ISBN: 9789528056614

Book preview

Sisällysluettelo

Alkusanat

Kuusamon asuttamisesta

Muinaisasutuksia

Uudisasutus

Esi-isiemme reitti Suomeen

Nissinvaaran Säkkisten vaellus Savosta Koillismaalle

Kustaa Vaasan aika – Ruotsin vallan aika

Joroinen

Oulujärvelle

Pudasjärven Kurkikylään

Uskonpuhdistuksen toteuttaja Mikael Agricola

Taivalkosken Jokijärvelle

Kuusamon Vallioniemeen

Kuusamon seurakunnan perustaminen

Venäjän vallan aika

Paanajärven Kerkkälään

Kerkkälän asukkaat

Maantie Kuusamosta Kierettiin

Suorajärven Uutelaan

Lestadiolainen herätys Kuusamossa

Takaisin Kerkkälään

Paanajärven paimenpoika

Sortokausi alkaa

Nissinvaaraan

Nissinvaaran suvuista ja asuttamisesta

Ahon tilalla

Ensimmäisen maailmansodan aika 1914 – 1918

Sotien välinen aika 1918 – 1939

Elinkeinoelämä kehittyy

Mylly ja pärehöylä Nissinjoessa

Sairaanhoito

Kulkuyhteyksien parantamissuunnitelmia

Lippeätä, soopaa ja saepuota

Nissinvaaran miesten ansiotoimintaa

Sukulaisvierailuja

Toisen maailmansodan aika

Talvisota

Jatkosota

Lapin sota ja evakkomatka Oulaisiin

Puna-armeija miehitti Kuusamoa

Paluu evakosta

Sotien jälkeinen aika

Ahon Säkkiset rakentavat koteja Nissinvaaraan

Pikkuhaapasalo

Heimola

Mäntysalo

Kokkomäki

Pulkkanen, Nissi, Katainen

Kuvia Ahon pihapiiristä

Sotien jälkeinen kehitys

Pappilan ja kirkon rakentaminen

Rauhanyhdistyksen toimitalon rakentaminen

Ulkomaanapua Suomelle

Lauantai-ilta kämpällä

Kuusamon koululaitos

Nissinvaaralaisten uusi elämänvaihe

Äitienpäivän viettoa

Mitä kotonani valmistetaan maidosta?

Ahon Eetun talo

Aho-Törmä

Kuusamon isojako

Luonnonsuojeluajatus herää 50-luvulla

Haapasalo

Säkkinen

Rajaseutukirkko

Uusi seurakuntatalo

Nissinvaaran sikala

Kaupat

Pellot pakettiin

Oivangin kosteikko

Kuusamo kutsuu

Dna-sukututkimuksista

Isälinjakaavio Joroisista Vallioniemen Tuomakseen

Isälinjakaavio Vallioniemen Tuomaksesta Nissinvaaraan

Elsa ja Eljas Säkkisen lähisuku

Eljas ja Elsa Säkkisen esivanhemmat

Luetteloita Elsa ja Eljas Säkkisen jälkipolvista

Nissinvaaran kartta ja ilmakuvia

Lähdeluettelo

Alkusanat

Eläkkeelle siirryttyäni aloin kiinnostua sukujuuriemme tutkimisesta. Katselin netistä, mitä tietoa sieltä löytyy vanhemmistani ja heidän suvuistaan. Rakentelin sukupuuta MyHeritage-sukupuuohjelmalla. Minulla oli entuudestaan kopioita joidenkin lähisukulaisten papintodistuksista. Näin alkoi sukupuuni laajeta. Lisäsin siihen kaikki vanhempiemme, Tilda ja Eetu Säkkisen lastenlasten perheet heidän toimittamien perhetietojen mukaan.

Jälkipolvikaavioiden valmistuttua keskityin esivanhempiemme selvittämiseen.

Tässä esittämäni historialliset tiedot pohjautuvat suurelta osin muidenkin tutkimuksiin. Tarkoitukseni on ollut koota tietoja Säkkisten sukuhaarastamme ja kotikylästämme Nissinvaarasta jälkipolvillemme ja muillekin.

1900-luvun alusta alkaen on sukumme asuttanut Kuusamon Nissinvaaraa. Kerron jonkin verran myös muiden sukujen osuudesta Nissinvaaran asuttamisessa. Olen koonnut tietoa suvustamme ja elämästä kylällä. Kerron niitä asioita, mitä olen saanut selville, tietoisena siitä, että esityksessäni olisi parantamisen varaa, sillä mitä runsaammin käytän aikaa näiden asioiden tutkimiseen, sitä enemmän löydän kiinnostavia asioita, joita haluaisin tutkia vielä tarkemmin. Haluan tämän kuitenkin nyt julkaista, koska puutteellinenkin tieto on parempi kuin ei mitään. Joka tapauksessa minulla on mahdollisuus tämän kirjan tietojen täydentämiseen seuraavassa julkaisussa, jos on tarvetta.

Olen Tilda ja Eetu Säkkisen lapsista nuorin ja isän puolen serkuistammekin nuorin, siis sukupolveni nuorimmainen. Kirjan sisältämiä asioita olen esitellyt sisaruksilleni ja heidän lapsilleen sukukokouksessa sekä Säkkisen Tildan ja Eetun jälkipolvien facebook-sivustolla. Heiltä ja puolisoltani olen saanut kannustusta tietojen julkaisemiseksi. Kiitos teille!

Väestörekisterikeskuksen mukaan Säkkinen on nykyisenä sukunimenä n. 1300 henkilöllä. Mistähän nimi Säkkinen on tullut? Nimi esiintyi Savossa jo 1500-luvulla, mutta sen merkitystä voi vain arvailla. Todennäköisesti se ei kuitenkaan ole syntynyt sanasta säkki. Tuohon aikaan Savon alueella on käytetty nimiä Seck, Säck, Säckin ja Sekki. Näiden jälkipolvia on kutsuttu nimillä Sekkinen, Seckinen, Säckinen ja Säkkinen.

Säkkisistä Pentti Mainio sanoo teoksessaan Säkkinen-suku¹, että Säkkisten tarina on ihan kunniakas. Heidän ominaisuutensa ovat tavanomaisen perisuomalaisia: vapaat, pelkäämättömät, periksiantamattomat, epäilevät, auttavaiset, perinneuskolliset, luontoehtoiset ja teeskentelemättömät. Jos näin ei ole saanut olla, on ehdot voinut täyttää erämaassa, kauempana määrääjistä.

Jalosyntyisiä esivanhempia, aatelisnimiä tai kartanoherroja on Säkkinennimeä kantavista vaikea löytää. Sen sijaan esimerkiksi isäni isoisän, Johan Henrik Säkkisen äidin, Anna Elisabetin (s. Tornberg), juuret ovat mielenkiintoiset. Anna Tornberg polveutuu Ylitornion kirkkoherroista.

Näistä, Tornbergien pappissuvun kautta tulevista esivanhemmista löytyy mm. sellaisia henkilöitä kuin Esaias Mansvetuksenpoika Fellman Iljander (k. 1697), jonka jäännös on säilynyt muumioituneena Kemijärven kirkon lattian alla, sekä hänen vaimonsa Anna, joka oli kuuluisaa Sursill-sukua.

Säkkisten yleisimpiä asuinpaikkoja ovat viime aikoina olleet Kuusamo, Posio, Kemijärvi, Taivalkoski, Pudasjärvi ja Kainuu.

Tietolähteenä sukujuuristani, 1500-luvulta alkaen, olen käyttänyt, jo edellä mainitsemaani, Pentti Mainion teosta¹. Tämän mainion kirjan ja muutakin sukututkimusaineistoa, useita mappeja, olen saanut Elma-sisareltani. Näistä hänelle suuret kiitokset.

Perinteisen sukututkimuksen rinnalla olen teettänyt itselleni dna-testejä ja hyödyntänyt myös muiden teettämien dna-testien antamia mahdollisuuksia sukuhistoriamme selvittämisessä. Olen sitä kautta löytänyt lähisukulaisikseni jopa entisiä luokkakavereitani. Mitä useammat teettävät näitä testejä, sitä paremmin niistä on mahdollista saada sukutietoa.

Tarkentavia tutkimuksia olen suorittanut mm. Kansallisarkiston, seurakuntien arkistojen, Maanmittauslaitoksen ja Kuusamon kirjaston arkistojen perusteella. Tietoa Kuusamon historiasta olen saanut muun muassa nettisivustolta www2.kuusamo.fi, Johdatus Kuusamon historiaan.

Olen kerrannut Koillissanomien vanhoja vuosikertoja lapsuus- ja nuoruusvuosiltani, jolloin vielä asuimme Nissinvaaralla. Lämpimät kiitokseni kiinnostavista artikkeleista ja onnittelut Koillissanomille, joka muuten palkittiin vuonna 2019 parhaana useamman kerran viikossa ilmestyvänä paikallislehtenä. Myös muuta vanhaa lehdistöä olen selaillut.

Toivon, että tämä kirja palauttaisi muistoja Nissinvaaralla asuneille ja siitä olisi iloa heidän lapsilleen ja kaikille Nissinvaaran, Kuusamon tai sukumme vanhoista asioista kiinnostuneille.

---

¹ Pentti Mainio: Säkkinen-suku, 2008

Kuusamon asuttamisesta

Muinaisasutuksia

Merkkejä vanhemman kivikauden (yli 4200 eKr.) aikaisista asutuksista on Kuusamosta löytynyt ainakin Poussunjärveltä, Keski-Kerolta, Singerjärveltä ja Kirkonkylältä. Löydetyt kuusamolaiset kiviesineet on valmistettu paikallisesta kvartsista.

Nuoremman kivikauden (kampakeraaminen aika 4200 - 2800 eKr.) löytöpaikkoja tältä ajalta ovat edellä mainittujen vanhemman kulttuurin aikaisten asuinpaikkojen ohella mm. Rukajärven Aikkila ja Alavuotungin Ketola.

Kivikauden loppuvaiheessa (2800 - 1200 eKr.) länsivaikutteinen kulttuuri tuli Suomeen Ruotsista ja Virosta. Valtaosassa Suomea, Kuusamo mukaan lukien, vanha itävaikutteinen kulttuuri jatkoi elämäänsä edelleen. Kuusamo sai kuitenkin vaikutteita myös tästä uudesta kulttuurista. Niinpä Kuusamostakin on löytynyt lännestä peräisin olevaa keramiikkaa ja vasarakirveen jäänteitä. Myös Julman Ölkyn kalliomaalaukset sijoittuvat pääasiassa tähän kauteen.

Varhaisella metallikaudella (1600 ekr. - 300 jkr.) Kuusamolla oli läheiset yhteydet Vienanmeren rantamaihin. Pronssiset koruesineet osoittavat, että täältäkin oli oltu yhteydessä metallikulttuuriin sekä idässä että lännessä. Löytöjä tältä kaudelta on Kuusamonjärveltä Vanttajanjoen suusta, Vasaraperältä ja Iijärven luoteisrannalta. Arvellaan, että Kuusamossa olisi aloitettu, ehkä tähän aikaan, jonkinlainen alkeellinen poronhoito eli siis ensimmäisiä villipeuroja olisi kesytetty poroiksi.

Saamelaisen rautakauden (300 - 1500/1600 jkr.) löytöjä on tehty mm. Kangerjärveltä, Kirkonkylän läheisyydestä, Poussusta ja Muojärveltä.

Edellä mainitut löydöt kertovat siitä, että täältä on oltu kauppayhteyksissä sekä itään että länteen ja että tällä tavalla varallisuuttakin on kertynyt, ainakin muutamille asukkaista. Tähän samaan kauteen voidaan lukea myös muutamat saamelaisnoitien hautalöydöt, joita on tehty Kuusamon alueelta, mm. Kitkan Lehtoniemestä ja Puutteenkylän Pöyliönlammelta.

Kuusamon Kirkonkylän pohjoispuolella Tuovilan Jokela on esihistoriallinen asuinpaikka, jossa on tehty kaivauksia. Vanhimmat löydöt sieltä kuuluvat kampakeramiikan aikaan. Singerjärven Sammalojasta on löydetty mm. liuskekeihäänkärki ja Suiningin Määttälänvaaran rantakalliolta piinuolenkärki. Asuinpaikkoina ovat olleet myös Rukajärven Aikkila, Kuusinkijoen Laherma, Alavuotungin Taivalharju ja Alavuotungin Korpela. Pohjoisen Kuusamon mielenkiintoinen löytöalue on myös Oulankajoen-Juuman-Käylän ja Kallungin alue.

Kuusamon esihistoriallisen ajan asukkaiden tärkein elinkeino on ollut kalastus. Välineinä on käytetty alun perin juuriverkkoja ja myöhemmin sitten rautakaudella kangasverkkoja. Jokien suihin on rakennettu patoja, ja padon keskelle on jätetty aukko, mihin on sijoitettu eräänlainen merta. Luukoukuilla on ongittu ja metallikaudella on ilmeisesti tunnettu eräänlainen atrain, millä on pistelty kaloja tuohuksen valossa. Toinen erittäin tärkeä elinkeino oli keräily. Esihistoriallisen ajan ihminen eli luonnosta paljon tehokkaammin ja kokonaisvaltaisemmin kuin nykyajan ihminen. Hän kokeili ravinnokseen erilaisia kasveja ja kasvien juuria. Muutamat osoittautuivat hyviksi ravintokasveiksi, toiset kenties hyviksi lääkekasveiksi ja muutamilla oli kenties jotakin muuta tehtävää; esim. kuivattuja heiniä käytettiin sukkien sijasta jalkineissa lämmön eristeinä.

Metsästystä on harjoitettu ansoilla, satimilla, loukuilla, pyyntikuopilla sekä jousilla ja keihäillä. Sellaisten petoeläinten kuin karhujen ja susien pyynti oli aina koko kylän asia. Koko kylän miesten voimin tapahtui yleensä myös villipeurojen ja hirvien pyynti. Se tapahtui yleensä syksyllä siten, että eläimiä ajettiin isoin joukoin kapeille järvikannaksille ja niemiin rakennettuihin maakuoppiin, joissa usein oli vielä teräviä seipäitä pystyssä. Näin hankittiin kylälle talveksi lihavarasto.

Kylää muutettiin paikasta toiseen aina sen mukaan, mikä elinkeino oli päällimmäisenä kylän elämässä. Keväällä oli tärkeätä, että kylä oli lähellä virtapaikkoja, missä voitiin harjoittaa kalojen kutupyyntiä. Syksymmällä verkkokalastus ja keräily edellyttivät pikemminkin järvien rantoja asuinpaikoiksi. Kun miehet kerääntyivät syyspyyntiin, naisten ja lasten oli hakeuduttava suojaiseen talvikylään. Kotieläiminä on tunnettu ainakin koira kampakeramiikan ajasta lähtien ja poro luultavasti varhaisesta metallikaudesta lähtien. Edellistä käytettiin metsästyksessä ja jälkimmäistä enimmäkseen vetoeläimenä.

Kesäisin kuljettiin vesillä puusta koverretuilla ruuhilla, joskus myös lautoilla. Ilmeisesti hyvin aikaisessa vaiheessa ryhdyttiin katajasta ja pajusta valmistamaan erikoisia suokenkiä, joilla kuljettiin vetelien soiden yli. Talvisin kuljettiin suksilla, joita lykittiin yhdellä sauvalla. Sauvan toinen pää oli usein teroitettu keihääksi, joten se kävi myös aseesta. Tavaroita kuljetettiin kivikaudella ahkiolla. Myöhemmin alettiin käyttää myös rekeä, joka oli leveämpi ja johon mahtui myös enemmän tavaraa. Vetoeläimenä käytettiin alkuaikoina pelkästään koiraa, myöhemmin poroa.

Jalkineet valmistettiin yleensä peurannahkasta ja tuohesta ja niiden pehmikkeenä käytettiin enimmäkseen kuivia heiniä. Vaatteiden, jalkineiden ja kotitarve-esineiden valmistaminen oli enimmäkseen naisten työtä. Miehet valmistivat ruuhet, ahkiot, reet ja pyyntivälineet. Talvisaikaan asumusten alaosat tehtiin salvetuista puunrungoista. Niiden yläosat oli katettu pitkillä riu’uilla ja taljoilla. Kesäasumukset olivat keveitä, pelkästään riu’uista ja taljoista valmistettuja kotia, joita voitiin helposti siirtää paikasta toiseen. Asumusten katto oli keskeltä avonainen ja tulisijan paikka oli keskellä.

Kuusamon lappalaiset kuuluivat Kemin Lappiin. Eräänlainen hallinnollinen keskus oli Sompion lapinkylä, jossa useimmiten pidettiin ns. lapinkäräjät. Joskus näitä pidettiin myös muissa lapinkylissä, myös Kitkan ja Maaselän kylissä².

---

² Johdatus Kuusamon historiaan: www2.kuusamo.fi/historia

Uudisasutus

Kuusamossa olivat Iijoen jokisuun talolliset käyneet kalastamassa kesäisin ainakin jo 1400-luvulta lähtien. Lappalaiset valittivat näistä Iijoen alajuoksun asukkaiden kalastusretkistä, mutta kruunu ei kallistanut korvaansa näille valituksille, koska kalastajat maksoivat veroa.

Iiläisten ja pudasjärveläisten kalastusnautinta ulottui pääasiassa Etelä-Kuusamon kalavesiin, niin että pohjoisimmat venekunnat kalastelivat Kuusamonjärvellä ja Yläkitkan vesillä.

Näillä kalastusseurueilla oli Kuusamossa ainoastaan kalasauna ja muutamia aittoja, joissa he säilyttivät pyyntivälineitä. He viipyivät siellä keväisin ja syksyisin aina muutaman viikon ja palasivat sitten heinätöihin ja elonkorjuuseen kotiinsa. Koska iiläiset pitivät Kuusamoa yleensä varsin huonona uudisasutusalueena ennen kaikkea niittypulan vuoksi, he eivät kuljettaneet sinne karjaa eivätkä myöskään perustaneet mitään pysyvää asutusta.

Vuonna 1673 annettiin asetus Lapin asuttamisesta Tornion ja Kemin Lappiin asettuville uudisasukkaille. Heille luvattuiin tässä asetuksessa 15 vuoden verovapaus sekä vapautus sotaväenotoista. Tämä oli monille Savon ja Kainuun talonpojille aikamoinen houkutin.

Vuoteen 1687 mennessä Kuusamoon oli siirtynyt 70 perhettä ja yli 200 henkeä. Tämä koski lähinnä Maanselän Lapinkylän asutusta. Kitkan asutus alkoi tähän aikaan vasta kunnolla päästä vauhtiin. Huomattava osa Kitkan asukkaista tuli Iijoen keski- ja alajuoksuilta, mutta varsin paljon heitä tuli sinnekin Kainuusta. Kitkan suvuista lähinnä Kurtit ja Säkkiset ovat peräisin Iijoen alajuoksulta, kun taas Määtät, Haatajat ja Lämsät tulivat lähinnä Paltamosta.

Kuusamoon ensiksi saapuneet uudisasukkaat alkoivat hyvää vauhtia kaskeamalla tuhota paikkakunnan metsiä. Saamelaiset menettivät elinkeinoelämänsä perustan, sillä ensiksi katosivat villipeurat, joiden syksyinen jahti oli