Mustasaaren kylähistoriikkien kymmenet kylät

By Jane Trygg-Kaipiainen

Kirja kertoo lyhyesti nykyisen Mustasaaren jokaisen kylän historiasta, hallinnosta, elinkeinoista, kulkuyhteyksistä, yhdistyksistä ja sosiaalisesta elämästä, ihmisistä, rakennuksista, ominaispiirteistä ja tarinoista. Kirja auttaa ymmärtämään erittäin suuria maankohoamisen ja historiallisen kehityksen aiheuttamia muutoksia kylien asukkaiden elinolosuhteissa ja kertoo, miten näistä kylistä tuli sellaisia, kuin ne tänä päivänä ovat.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Sep 21, 2023
• ISBN: 9789528059318

Jane Trygg-Kaipiainen

Filosofian maisteri, pedagogie magister ja tietokirjailija Jane Trygg-Kaipiainen on Pohjanmaalla asuva kunnallispoliitikko ja maailman tarkkailija.

Book preview

Sisällysluettelo:

Esipuhe

Mustasaari

Kylät kartalla

Anixor

Björköby

Böle

Helsingby

Puntainen

Iskmo

Grönvik

Jungsund

Kalvholm

Karkkimala

Karperö

Kaukaluoto

Koivulahti

Koskö

Martoinen

Merenkurkun Norrskär

Miekka

Munsmo

Petsmo

Raippaluoto

Riimala

Sepänkylä

Singsby

Sulva

Söderfjärden

Söderuddenin saaristo

Taurila

Tuovila

Tölby

Vallgrund

Norra Vallgrund

Södra Vallgrund

Vallvik

Vassor

Kuni

Veikkaala

Vikby

Voitila

Västerhankmo

Österhankmo

Lähteet

Esipuhe

Olen saanut pian 40 vuotta Mustasaaressa asuneena kuulla lukemattomia kertoja, että Mustasaari on kylien kunta. Lähtökohtana tähän kirjoitushankkeeseeni on ollut muualta muuttaneen halu tutustua ihan jokaiseen Mustasaaren kylään ja halu antaa kylän puhua puolestaan. Olen poiminut omasta mielestäni mielenkiintoisimmat ja kuvaavimmat tiedot kyläläisten kokoamista ja laajuudeltaan hyvin erilaisista ruotsinkielisistä kylähistoriikeista. Toisista kylistä on kirjoitettu enemmän kuin toisista, ja jotkut naapurikylät ovat kovasti toistensa kaltaisia. Vaikka samoja asioita olisi saattanut esiintyä useassa kylässä, jokaiselle kylälle on kuitenkin varattu kirjassa oma lukunsa. On hyvä huomata, että nimistön kirjoitusasu on vaihdellut eri aikoina. Olen käyttänyt lähteissä esiintyneitä mahdollisesti rinnakkaisiakin nimiä. Tämän lisäksi oman eksoottisen lisänsä tekstiin tuovat nimistön paikallismurteiden sanat.

Projektini on ollut suuri seikkailu, jonka lopputulos antaa muillekin mahdollisuuden tutustua syvemmin Mustasaaren kyliin. Olen iloinen siitä, että kolmen vuoden tutkimusmatka saa päätöksensä juuri Mustasaaren juhlavuotena. Onnea juhlivalle Mustasaarelle! Toivon, että kirjan sisältö auttaa mustasaarelaisia ja muitakin ymmärtämään paremmin laajan kuntamme kylien erilaisuutta ja sen vaikutuksia asukkaidensa elämään.

Kiitos puolisolleni Harrille, joka on koko ajan kannustanut ja auttanut keksimään ratkaisuja ongelmakohdissa. Olemme yhdessä kiertäneet Mustasaaren kyliä valokuvaamassa erilaisia mielenkiintoisia kohteita. Kiitos myös ystävälleni Harri Koivistolle, joka on uskonut kirjan valmistumiseen ja tarjonnut apuaan monessa kohtaa. Kiitos Elina Viisteensaarelle tekstin tarkastamisesta. Kiitos Leif Ingmanille ja Lotta Flemmingille toimimisesta oppainani tutustuessani kylien salaisuuksiin. Kiitos Göran Ahlbäckille hänen sukunsa arkiston avaamisesta minulle. Kiitos Marjatta ja Hans Björknäsille arvokkaan aikansa uhraamisesta kirjan taittoon. Kiitos Mustasaaren kunnalle luvasta saada käyttää juuri tätä teosta varten muokattua karttaa. Kiitos niille monille, jotka ovat antaneet hyviä vinkkejä ja muilla tavoilla auttaneet pääsemään hankkeessa eteenpäin. Kiitos kaikille kylähistoriikkien kirjoittamiseen osallistuneille, jotka ovat keränneet tietoja omista kylistään ja siten tarjonneet minulle materiaalin työskentelyyni. Ja kiitos Suomen Tietokirjailijat ry:lle, joka myönsi minulle apurahan Mustasaaren kymmenien kylien kirjan kirjoittamiseen.

Mustasaaressa syyskuussa 2023

Jane Trygg-Kaipiainen

Mustasaari

Mustasaaren kunta sijaitsee Pohjanmaan rannikolla Vaasan naapurina. Mustasaari on aikojen kuluessa tarkoittanut erisuuruisia alueita. Nykyinen kunta muodostettiin 1973 liittämällä yhteen viisi pienempää ruotsinkielistä kuntaa: Björköby, Koivulahti, Mustasaari, Raippaluoto ja Sulva, ja samassa kuntaliitoksessa osia Mustasaaren ja Sulvan alueista liitettiin Vaasaan.

Nimeä Mustasaari on käytetty sekä suomeksi että ruotsiksi pitäjän nimenä vuodesta 1423, kunnes vasta vuonna 1927 otettiin käyttöön ruotsinkielinen nimi Korsholm. Kirkollisen hallinnon yhteydessä Korsholm-nimeä on käytetty jo vuodesta 1348.

Kun tarkastellaan Mustasaaren kylien historiaa, avainsana on muutos. Tämä muutos on ollut konkreettisempi kuin historialliset muutokset sisämaan kylissä, koska vuosisatojen kuluessa tapahtunut maankohoaminen on muuttanut maiseman aivan toiseksi, ja se muuttaa maisemaa edelleen. Se on kuronut Kyrönjoen suiston, laajentanut ja yhdistänyt merenrannan saaria mantereeksi ja kaventanut laajatkin selät ja salmet aina vain pienemmiksi vesiväyliksi ja uomiksi, jopa ihan nykyisiksi puroiksi ja ojiksi. Paikkojen nimistössä ovat säilyneet vielä muinaiset ulapat, niemet, saaret ja salmet.

Useat kylät ovat alun perin syntyneet saarille ja Kyrönjoen suistoon ja siten sijainneet meren rannalla, kuten monen kylän merellinen ruotsinkielinen nimi jo kertoo. Maankohoamisen seurauksena monet kylät ovat nykyään Kyrönjoen rannoilla. Toisten kylien lähistöltä meri on puolestaan jo kaikonnut kilometrien päähän maankohoamisen ja vesialueiden kuivatustoimien seurauksena.

Kalastus oli veden lähellä asuville tärkeä elinkeino varhaisempina vuosisatoina. Kylien suolaisen meren pyyntialueilla pyydystettiin yleisesti myös hylkeitä. Myöhemminkin maata viljelevien ihmisten piti toimeen tullakseen täydentää elantoaan kalastuksella, ja kalastusalueet oli tarkkaan määritelty kylien välillä. Niistä käytiin myös kiistoja varsinkin maankohoamisen madaltaessa vesialueita, ja ratkaisua haettiin oikeudesta. Vähitellen maatalous kehittyi, ja teollisen toiminnan yleistyessä ilmaantui muitakin tapoja ansaita elantonsa.

Kun kaikkea tarmoa ei enää tarvittu elannon hankkimiseen, aikaa riitti myös erilaiseen aatteelliseen työhön ja yhdistystoimintaan. Pikkuhiljaa kyliin syntyi erilaisia palveluita. Kylistä on historian lisäksi kerrottavana tarinoita merkittävistä ja mielenkiintoisista ihmisistä, rakennuksista, nähtävyyksistä ja joka kylän omista erityisistä asioista.

Kylästä on erilaisia määritelmiä. Tässä kyläkirjassa käytetään laveinta mahdollista: kyläksi katsotaan myös kaikki taloryhmät, joita sen asukkaat pitävät kylänä, kunhan siellä on ollut jonkinlaisia palveluita.

Tilastokeskuksesta löytyy vain muutamalle kylälle erillinen asukasmäärä, sillä monissa tapauksissa kylien asukasmäärät on laskettu yhteen. Toisia kyliä näissä tilastoissa ei ole huomioitu lainkaan. Kylärajat sisältävä kartta oli myös mahdoton toteuttaa, eikä siksi voida ilmoittaa kylien pinta-alaakaan.

Mustasaari

Kylät kartalla

Mustasaaren kunnan omistamaa karttapohjaa on kirjoittajan toivomuksesta täydennetty vastaamaan tässä kirjassa esiteltäviä kyliä.

Anixor

(Anikka-saari)

Kunnanosa:

Itäinen Mustasaari, yksi Jokikylistä.

Asukkaista:

1600-luvulta lähtien kylässä on asunut sekä suomen- että ruotsinkielisiä. Isonvihan aikana 1713–1721 monet tilat tyhjenivät niiden omistajien kuoltua Napuen taistelussa Isossakyrössä tai kun heidät oli viety vankeina muualle. Monet olivat paenneet Ruotsiin.

Luonnehdinta:

Anixor on pieni rauhallinen maaseutukylä Kyrönjoen rannalla.

Historiaa:

Kylän nimi mainittiin asiakirjoissa jo 1400-luvun lopulla. Anixorin kylää pidettiin köyhimpänä koko Mustasaaren pitäjässä, koska siellä oli vain vähän peltomaata. Kylässä oli vain kaksi verotettavaa tilaa, Flemming ja Lalle. Molemmat manttaalitilat sijaitsivat 1600-luvulla edelleen Kyrönjoen saarella. Kylästä pääsi silloin merelle, ja sen kalavedet arvioitiin melko hyviksi syksyisin ja keväisin. Kylän metsät ja laidunmaa arvioitiin samaten melko hyviksi. Siihen aikaan koko peltomaa muodostui korkeimmilla mäkipaikoilla sijaitsevista peltotilkuista. Anixor oli tuolloin pääasiassa kalastajakylä, joten verot maksettiin kalassa. 1700-luvun puolivälin jälkeen suuret alueet joen rannalla olivat kosteikkoja. Metsäalueillakin oli laajoja soita, jotka vähitellen saatiin viljelyyn maankohoamisen ja kuivatuksen avulla. Kytöä poltettiin yleisesti vielä pitkälle 1800-luvulle. Flemmingin ja Lallen tilat velvoitettiin ylläpitämään muutaman muun viljelijän kanssa ruotusotilasta 1700-luvun jälkipuoliskolla. Ruotu oli numeroltaan 10. Suomen sodan aikana 1808 Anixorissa poltettiin Flemmingin tilan talot. 1850-luvulla venäläinen sotajoukko oli sijoitettu kylään.

Suosittu kuvauspaikka on näkymä Skatilan sillalta Anixorin niemelle.

Anixorin Lallen tila. Tilalla toimii nykyisin mehustamo.

Kulkuyhteydet:

Ennen kuin Kyrönjoen yli oli rakennettu Skatilan silta 1905, Anixorista mentiin joen yli Taurilaan pitkin pukkien päällä olevaa puusiltaa, joka nostettiin ylös syksyisin ja laitettiin takaisin keväisin. Talvella joen yli pääsi jäätä pitkin. Liikenne oli merkittävää, koska Erik Flemmingillä oli tilallaan kauppa 1800-luvun lopulla.

Hallintoa:

Anixorin, Martoisten ja Veikkaalan metsät olivat näiden kolmen kylän yhteisomistuksessa. Anixor, Martoinen ja Veikkaala ovat pitäneet yhteisiä kyläkokouksia, joissa on päätetty yhteisistä asioista, kuten yhteisen koulun perustamisesta. Kaksi Fleming-sukuista miestä on toiminut lautamiehinä. Kylän yhteisalueita hallitaan yhdessä Martoisten ja Veikkaalan kylien yhteismaiden kanssa.

Elinkeinoja:

Kalastajakylä muuttui vähitellen maanviljelyskyläksi, kun uusia peltoja raivattiin 1700- ja 1800-luvuilla. Anixorissa viljeltiin 1950–1960-luvuille asti, mutta silloin tilat oli lohkottu niin pieniksi, että pelkällä maanviljelyllä ei pärjännyt. Siitä oli tullut sivutoimista. Kylässä oli Lallen panimo. Nykyisin kylässä toimii Lallegårdin mehustamo.

Yhdistyksiä:

Pienen Anixorin kylän asukkaat ovat kuuluneet muiden Jokikylien yhdistyksiin.

Ihmisiä:

Erik Abrahamsson Flemming oli sotilaslääkärinä Suomen sodassa. Hän kuoli pataljoonanlääkärinä Värmlannin rykmentissä.

Gustav Edvard Cederlöf perusti Lallen panimon 1853. Koulun hyväntekijä Vilhelm Johansson Flemming lahjoitti 3200 mk ja kirjoja kansakoululle 1882. Kauppias Erik Flemming lahjoitti myös kirjoja kansakoulun kirjastoon.

Rakennuksia:

Panimorakennus paloi 1915, mutta asuinrakennuksessa toimi Lalli vilohem -niminen täysihoitola. Rakennuksessa toimi Fria Kristliga högskolan vuoteen 1973 asti, jolloin salamaniskusta syttynyt talo paloi perustuksiaan myöten.

Palveluja:

Anixor on yksinään ollut niin pieni kylä, ettei se pystynyt tarjoamaan palveluita. Anixorin, Martoisten ja Veikkaalan kylien yhteisessä kokouksessa päätettiin perustaa näille kylille yhteinen koulu kylien yhteisille maille 1855. Täysimittainen kansakoulu perustettiin 1874. Pyhäkoulu lukemisen ja kirjoittamisen harjoitteluun kaikille halukkaille perustettiin 1888.

Erik Flemming piti kylällä maalaiskauppaa.

Nähtävyyksiä:

Näkymä Skatilan sillalta Anixorin niemelle. Lallen tilan päärakennus.

Erityistä:

Musiikinopettaja ja lippujunkkari Gustav Edvard Cederlöf perusti ostamalleen Lallen tilalle 1853 Lalle bryggerin eli Lallen panimon. Tuotteita olivat baijerilainen olut, taffeliolut, portteri ja virvoitusjuomat. Lallen olut oli kuulu vahvuudestaan ja puhtaasta maustaan. Panimotoiminta jatkui omistajanvaihdoksista ja vuonna 1898 tapahtuneesta palosta huolimatta lähes puoli vuosisataa. Asiakkaina olivat kaupat ja kestikievarit Närpiöstä Oravaisiin.

Tarina:

Anixorin kylä muodostui aikanaan Kyrönjoen kahden uoman väliselle saarelle. Luultavasti nimi Anikka-saari viittaa kylän sijaintiin.

Paras selfiepaikka:

Näkymä Skatilan sillalta Anixorin niemelle.

Björköby

(Koivusaarenkylä)

Kunnanosa:

Saaristo. Entisen itsenäisen Björköbyn kunnan keskus, josta on n. 60 km linnuntietä Ruotsin mantereelle.

Björköbyn alueeseen kuuluu noin 350 saarta. Kylän pinta-ala kasvaa joka vuosi maankohoamisen vuoksi.

Asukasmäärä: 333 (31.12.2022).

Asukkaista:

Tarinan mukaan Björkön saaren kolme ensimmäistä asukasta olivat tulleet lännestä ja olivat nimeltään Brådd, Skägg ja Galt, ja kaikki maa ja vesialueet jaettiin heille kolmeen osaan. Kylän asukkaat ovat olleet pääasiassa ruotsinkielisiä. Heillä on ollut vahvat yhteydet Ruotsiin, jonne on matkaa vain noin 60 km. Asukkaissa on ollut taitavia koristemaalareita, jotka ovat koristelleet huonekaluja hienoilla maalauksilla. Merellä liikkuminen on ollut saarelaisille luonnollista jo lapsesta lähtien. Björköbyläisistä on sanottu, että he olivat erityisen hyviä soutajia. Heidät tunnettiin myös uskonnollisina ja itsenäisyyttä vaalivina henkilöinä.

Luonnehdinta:

Björköby on aito saaristolaiskylä Björkön saaren pohjoisrannalla Pohjanlahden kapeimmassa kohdassa. Saari muodostuu samansuuntaisista maankohoamisen merestä nostamista jääkauden jälkeensä jättämistä moreeniselänteistä ja niiden välisistä matalammista alueista. Historia on edelleen läsnä mm. teissä, jotka kulkevat samoissa paikoissa kuin 1700-luvulla.

Merenkurkun saaristossa on Suomen ainoa maailman luonnonperintökohde, jonka maankohoamisilmiö näkyy erityisen selvästi Björköbyn Svedjehamnissa.

Saltkaretin näkötorni Svedjehamnissa sopii niin maankohoamisen aiheuttamien jälkien kuin muunkin luonnon havainnointiin. Kuva: Harri Koivisto.

Historiaa:

Saari toimi 1000-luvulla kalastajien leiripaikkana. 1100-luvulla suurin osa nykyisestä Björkön saaresta oli jo kohonnut merestä. Se on mainittu asiakirjassa jo 1400-luvulla. Sijaintinsa vuoksi saari on aina ollut luonnollinen välietappi merimatkoilla Ruotsin ja Suomen välillä. Björköläisille verovelvollisille myönnettiin vuonna 1592 verovapaus vastineeksi kuninkaan asioilla liikkuvien henkilöiden kuljettamisesta Merenkurkun yli. 1617 Björkön nuorukaiset vapautettiin sotapalveluksesta korvauksena postin ja matkustajien kuljettamisesta Merenkurkun yli. Postia kuljetettiin Bodbackin kalasatamasta vuoteen 1809 asti. 1720-luvulla isonvihan aikana Venäjän laivasto korjasi laivojaan ja hakkasi kylän metsien puut ja rakensi kiviuuneja. Vanhin asemakaava on vuodelta 1722. Englantilainen E.D. Clarke vieraili Björkössä 1799 ja julkaisi siitä matkakertomuksen 25 vuotta myöhemmin. Venäläisten sotaretki Merenkurkun yli alkoi Björköbystä 19.3.1809. Björköbyssä sijaitsi saariston ensimmäinen 1897 perustettu kansakoulu. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alettiin rakentaa huviloita Björköhön ja sen saaristoon. 1972 hevosten vapaa laiduntaminen Björkön alueella kiellettiin. Björköby valittiin vuoden kyläksi 2000.

Kulkuyhteydet:

Liikenneyhteydet Björkön saarelle ja saaresta hoidettiin pitkään vesitse. Kirkossakin käytiin usein Holmönillä Ruotsissa ennen Raippaluodon seurakunnan perustamista, koska matka Ruotsiin kirkkoon oli lyhempi kuin kirkkomatka Vanhaan Vaasaan. Sataman paikkaa on jouduttu siirtämään muutaman kerran maankohoamisen takia.

Ensimmäinen vuorolaiva aloitti jo ennen v. 1910. Alkuvaiheessa sillä liikennöitiin Vaasaan ja takaisin kaksi kertaa viikossa. Lukemattomia laivoja on haaksirikkoutunut vuosisatojen kuluessa matalien ja kivikkoisten vesien takia.

Tie Björköbyn satamaan Svedjehamniin valmistui 1912, ja 1954 Björköbystä saatiin tie Raippaluotoon, kun näitä saaria yhdistävä silta valmistui.

Hallintoa:

Björköby kuului aluksi Raippaluodon kuntaan, 1932–1972 Björkö oli itsenäisenä kuntana, ja vuodesta 1973 lähtien se on ollut osa Mustasaarta. Kirkon asioissa Björkö kuului ensin Mustasaaren seurakuntaan, ja vuodesta 1782 Raippaluodon seurakuntaan. Björköbyssä toimii kyläneuvosto.

Tienviitoissa oleva ted on vanha tietä tarkoittava sana.

Laskiaistiistaina järjestettävän Storvarvetin avulla karkotetaan ennalta laidunnuskauden sudet pois. Kuva: Harri Koivisto.

Elinkeinoja:

Vuonna 1708 Mustasaaressa oli vain harvan kylän talonpojille annettu oikeus purjehtia Ruotsiin. Yksi näistä kylistä oli Björköby. Kylä on sijaintinsa vuoksi aina ollut merellinen yhdyskunta, jossa kalastus ja hylkeenpyynti ovat olleet merkittäviä elinkeinoja 1800-luvulle saakka. Kalastus oli 1900-luvulle asti pääelinkeino, ja Valassaaret tärkein kalastusleiri monine kalasaunoineen. Yhteisissä kalastuskunnissa toimiminen lisäsi kyläläisten yhteenkuuluvuutta. Pitemmillä kalastusreissuilla osa kalastajista yöpyi veneissä ja osa ulommille saarille rakennetuissa kalasaunoissa. Kalasaaliiden säilyttämiseen tarvittiin jääkellareita, ja saarelaiset perustivat kalansuolaamo-osuuskunnan. Merenkävijät tarvitsivat aika ajoin uusia veneitä, ja kylässä on toiminut omia arvostettuja veneenrakentajia.

Björköbyssä on ollut teollista toimintaakin, kuten kalaverkkojen ja kalaverkkokoneiden valmistusta ja vientiä 1900-luvun alusta sekä vuodesta 1956 paulatehdas, joka toimii edelleen. 1960-luvulla näissä tehtaissa työskenteli satakunta henkilöä, mikä teki Björköstä asukaslukuun suhteutettuna Suomen teollistuneimman kunnan. Parhaimmillaan saarella on ollut kolme kauppaa. Kauppias Husberg aloitti v. 1896. Kylässä on edelleen kauppa ja nykyään saarella on myös matkailuun liittyvää toimintaa.

Yhdistyksiä:

Kylässä on ollut monia yhdistyksiä, jotka ovat vihkiytyneet omille asioilleen. Björkön nuorisoseura Stjärnan toimii edelleen aktiivisesti järjestäen erilaisia tapahtumia ja toimintaa lapsille, nuorille ja muille kyläläisille. Yhdistys järjestää myös perinteistä postisoututapahtumaa. Muinaismuistoyhdistys Björkö fornminnesförening ylläpitää Mårtenin talo- ja moottorimuseota ja järjestää opastettuja historiavaelluksia. Muita yhdistyksiä ovat Björköbyn Folkhälsan, Björköbyn Marttapiiri ja kalastajien kilta Björköby fiskargille.

Ihmisiä:

Anders Ohlsilla oli kalaverkkotehdas, ja hän kehitti koneita kalaverkkojen solmimiseen. Monitaituri Mortes Emel omisti saariston ensimmäisen auton.

Rakennuksia:

Björköbyn kirkko valmistui 1859 ja nimettiin ja nimettiin Venäjän keisarinna Marian mukaan. Björkön vanhin säilynyt talo on vuonna 1791 rakennettu Soldatens stuga (Sotilaan tupa), jossa ovat yöpyneet mm. venäläiset kasakkamajuri Kiseleff ja kenraali Barclay de Tolly, ennen kuin he sotajoukkoineen ylittivät jäätä pitkin Merenkurkun matkallaan Ruotsiin. Nuorisoseurantalo Björkö UF. Baptistikirkko Betania vihitty käyttöön 1922. Helluntailaisten kirkko Sion vihitty käyttöön 1961.

Palveluja:

Kylässä on ollut koulu, mutta nykyisin alakoululaiset käyvät koulua Raippaluodossa ja yläkoululaiset Sepänkylässä. Päiväkoti on myös Raippaluodossa. Kylässä on edelleen monia palveluita. On ruokakauppa, jossa on lääkekaappi ja asiamiesposti, on kirjasto, kuntosali, minigolfradat, kirkko ja seurakuntatalo.

Nähtävyyksiä:

1919–1920 rakennettu suolaamorakennus Salteriet. Mårtenin talomuseo ja moottorimuseo Mortes museum, jonka rakennus on vuodelta 1844. Museossa on kylän vanhimpia Björkön kaappeja.

Kotiseutumuseo Sotilaan tupa rakennettiin mantereella ja siirrettiin Raippaluotoon 1700-luvulla. Tuvassa asui venäläinen kasakkamajuri Kiseleff Suomen sodan aikana. Saarella on suuri määrä kiviuuneja, joita venäläiset sotilaat käyttivät isonvihan aikana 1720-luvulla leivinuuneina ja lämmönlähteinä. Saarella on myös jäänteitä kalasaunojen perustuksista.

Björköbystä voi saada kyydin 15 km:n päässä luoteeseen oleville Valassaarille, jossa on mm. Eiffel-tornin rakentaneen yrityksen suunnittelema rautamajakka ja Valassaarten luontopolku. Björköbyn-Paniken vaellusreitti. Bodvattnetin kierros. Vikarskatin vaellusreitti.

Erityistä:

Vuonna 2006 Merenkurkun maailmanperintöalue lisättiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon Ruotsin Korkeanrannikon maankohoamisilmiötä kuvaavaksi täydentäväksi osaksi. Merenkurkun saaristossa näkyy parhaiten maankohoamisen vaikutus, sillä maankohoaminen juuri täällä on nopeinta maailmassa. Alue on toistaiseksi ainoa luonnonperintökohde Suomessa, ja hyvin suuri osa siitä sijaitsee Mustasaaressa. Björköbyn Svedjehamnissa pääsee parhaiten tutustumaan ilmiöön paikan päällä. Siellä on luontopolkuja ja näkötorni Saltkaret. Postinkuljettajien muistoksi järjestetään postisoutu vuorovuosina Björköbystä Holmöniin Ruotsiin ja Ruotsin Holmönistä Björköbyhyn. Joidenkin teiden nimissä käytetään yhä vanhaa ruotsinkielistä tietä merkitsevää sanaa ’ted’. Joka syksy vietetään lammashakupäivää, jolloin lampaat haetaan saarista. Laskiaistiistaisin illansuussa karkotetaan pois paha järjestämällä kelloilla varustettujen naamioitujen ihmisten kulkue kylän läpi.

Tarina:

Suomen sodan aikana 3000 venäläisen sotajoukko oli suuntaamassa Merenkurkun yli Uumajaa ryöstelemään. Joukko vietti matkallaan yhden yön saarella 19.–20.3.1809 nauttien kaiken ruoan ja käyttäen kaikki kylän heinät ja polttopuut. Miesten ylittäessään Merenkurkkua oli kylmä, eikä uupunut jalkaväki jaksanut kävellä. Kun miehiä kävi maahan lepäämään, he jäätyivät kuoliaaksi. Oppaina olleet björköbyläiset löysivät hyvin kotiin, koska he pystyivät seuraamaan jäälle kuolleiden ruumiiden viitoittamaa tietä. 1930-luvulla maastosta kerättiin menehtyneiden sotilaiden luunpalaset kiviröykkiön alle. Tapahtuman muistoksi on pystytetty muistomerkki.

Paras selfiepaikka: Saltkaretin näkötorni

Böle

(Pyöli)

Kunnanosa:

Vanhan Mustasaaren länsiosa, kasvanut yhteen kuntakeskus Sepänkylän kanssa ja rajoittuu Vaasaan. Historiallisen Bölen kylän alueet sijaitsevat nykyisin osin Vaasan kaupungin ja osin Mustasaaren kunnan puolella: Mustasaaren Böle ja Vaasan Böle.

Asukkaista:

Aikaisemmin riideltiin naapurikylä Sepänkylän asukkaiden kanssa kalavesistä, kun maankohoaminen aiheutti muutoksia vesialueissa. Monessa asiassa voimavarat lähinaapurin kanssa on yhdistetty, esim. vapaapalokunta ja alakoulu. Böleläisiä on lähtenyt siirtolaisiksi. Kylässä on asunut myös suomenkielisiä.

Luonnehdinta:

Suosittu luonnonläheinen asuinpaikka lähellä Vaasan ja Sepänkylän palveluita, uutta rivitalo- ja omakotitaloasutusta, jonka joukossa on muutamia vanhoja maalais- ja asuintaloja.

Historiaa:

Bölen kylä on muinoin useiden muiden kylien tapaan sijainnut saarella, joka maankohoamisen myötä kasvoi suureksi. Jo 1500-luvulla lähes koko Bölen alue oli kuivalla maalla. Värkbackenilla on ollut asutusta kauan. Bölesundin salmen rannalla on ollut ranta-aittoja, jotka siirrettiin lähemmäs meren rantaa. Böleen hankittiin viinapannu 1651. Sepänkylän ja Bölen rajana oleva Stocksundet-salmi on kutistunut nykyiseksi Stocksundsbäcken-nimiseksi ojaksi.

Bölessä toimitettiin 1920-luvulla maiden uusjako, joka hajotti entisen kylärakenteen. Osa tilallisista halusi tällöin muuttaa uudisasukkaiksi Nöötön alueelle toiveenaan saada enemmän maata itselleen. Se osoittautui pettymykseksi, sillä maa oli heikompilaatuista, tiet surkeita, lapsilla oli paljon pitempi matka kouluun ja aikuisilla pitempi matka viedä maitotinki kaupunkiin. Siksi 1930-luvun alussa lähes kaikki Nöötön tilat olivat myynnissä mutta huonolla menestyksellä.

Kulkuyhteydet:

Böleen pääsi vielä 1500-luvulla kahta reittiä mereltä. Värkbackenin mäen yli kulki tie Palosaarelle, ja siltä pääsi poikkeamaan Sepänkylään Näsin mäen yli. Koska kylä sijaitsee lähellä Vaasaa ja Sepänkylää, sinne pääsi varhain kulkemaan pitkin tietä, jolla oli avattavia portteja. Sepänkylän ohitustien rakentamisen jälkeen Böleen pääsee Sepänkylän kautta ja Vaasan Bölen kautta.

Hallintoa:

Kylän jakokunnalla on kalavesiä Söderuddenin kalastajakillassa, ja Bölen maita on vanhastaan saariston Kvicksundissa ja Granskärissä.

Elinkeinoja:

Aiemmin on kalastettu, viljelty maata, hoidettu karjaa, ja vielä nytkin Bölessä on muutama viljelijä. 1900-luvun alussa lampaat kuljetettiin kesälaitumelle Söderuddenille, ensin hevosvankkureissa Vetokannakselle ja sieltä venekunnittain purjehtien saaristoon. Lampaat haettiin takaisin Mikaelinpäivän tienoilla niitä varten pystytettyyn aitaukseen etsintäketjuilla, joita johti yksi tai useampi ketjuvouti. Takaisin Vetokannakselle saavuttaessa lampaat päästettiin vapaiksi siteistä, ja naiset ja lapset houkuttelivat niitä seuraamaan kotiin leivänpalasilla. Talvirehuksi lampaille kerättiin kerppuja heinänteon jälkeen. Kun lampaat olivat syöneet lehdet ja vuosikasvun, risuilla lämmitettiin tupaa polttamalla niitä kotiliedessä.

Jos ei viljellyt maata, pikku tuvissa asuneet henkilöt ovat elättäneet itsensä erilaisissa ammateissa: kalastajina, merimiehinä, kivityöntekijöinä ja rakennusmestareina. Lisäksi heitä on ollut tiilenpolttajana, teurastajana, puuseppänä, räätälinä, suutarina, parantajana, maalarina, ompelijana, kutojana, koneneuleidentekijänä ja opettajana. Nykyisin useimmat kyläläiset ovat töissä joko Vaasassa, Mustasaaressa tai lähikunnissa.

Yhdistyksiä:

Bölessä toimi aktiivinen suojeluskunta. Sisällissodan alkamiseen liittyvässä mobilisoinnissa 1917 Bölen joukko marssi 13 hengen vahvuisena Bölen kansakoululta talvitietä Pukinjärven yli Gerbyn kansakoululle liittyäkseen Gerbyn kolonnaan. Bölen kansakoululle jäi kahdeksan sotakelpoisen miehen joukko, joille määrättiin esikunnaksi vielä viisi miestä. Heillä oli lähetteinä vahtien, puhelimen ja esikunnan välillä viisi nuorta poikaa. Marssin eri etapeilla oli vielä vahteina 16 miestä ja muutamia nuoria poikia. Yksi böleläinen kulki Sepänkylän kolonnan mukana.

Bölen nuorisoseurantalo ja sen vellikello.

Vaasan palosta säästynyt talo on siirretty Böleen.

Sepänkylään perustetun Ny Tid -nuorisoseuran perustamisen jälkeen böleläiset nuoret olivat kuuluneet siihen. Seurojentalon palon jälkeen sepänkyläläisten suunnitteleman kalliin talon rakentamisen sijaan böleläiset halusivat oman seurojentalon, koska sille löytyi kylän keskustasta sopiva paikka. Kyläläiset tekivät yhdessä päätöksen talon rakentamisesta keväällä 1933. Nuorisoseura Vikingborg Uf:n hallitus järjestäytyi ja valitsi ensimmäiseksi puheenjohtajakseen Karl Orren ja sihteeriksi Verner Lärkan. Talon suunnitteli rakennusmestari A. Beijar. Rakennuspaikka oli louhikkoa, jonka rakennuskelpoiseksi saamiseen piti käyttää 53 kg dynamiittia, 37 kerää sytytyslankaa, 390 nallia ja 16 kantopommia. Sokkeliin käytettiin 162 säkkiä sementtiä. Kylän talolliset osallistuivat rakennukseen luovuttamalla tukkeja, ja paljon työtä tehtiin ilmaisina taksvärkkeinä. Talo valmistui syksyllä samana vuonna, ja sen arvoksi tuli 200.000 mk, josta ilmaistyön osuus oli 85.000 mk. Rahoitus järjestyi kylän kassalta ja pankilta otetuilla lainoilla sekä kylässä toimineiden Marttayhdistyksen ja Lotta Svärd -yhdistyksen avustuksilla. Vikingborgissa järjestetään yhä mm. liikuntaan liittyvää toimintaa.

Ihmisiä:

Hevosten ja kellojen vaihtaja Karl Rönnblad oli perso väkijuomille, ja hänellä ehti tarinan mukaan olla yli 1000 eri hevosta. Hän kehuskeli, että jos hänellä olleet kellot olisi levitetty yhteen paikkaan, ne olisivat täyttäneet koko pihan.

Tontasin Janne oli arvostettu kyläpelimanni, joka soitti lukuisissa pidoissa ja nurkkatansseissa jopa Vöyrillä ja Närpiössä asti. Hän soitti viuluaan vanhaan ikään asti.

Rakennusmestari Henrik Christian Ahlbäck oli Asovanmerellä Taganrogin kaupungissa Venäjällä kauppaneuvos C.C. Wollfin laivalla laivanrakennusmestarina Krimin sodan syttyessä. Englantilaiset ottivat laivan haltuunsa ja pakottivat miehistön maihin tyhjin käsin, eikä Ahlbäck saanut mukaansa edes arvokasta työkalupakkiaan. Hän alkoi yhden toverinsa kanssa kävellä kotiin halki suuren Venäjänmaan tehden ruokansa eteen mitä tahansa töitä. He näkivät puutetta ja kurjuutta. Ahlbäck tovereineen saapui Vaasaan puolen vuoden vaelluksen jälkeen. Ahlbäck vastasi kahden suuren purjelaivan rakentamisesta Wollfin telakalla. Hän osti tilan Bölestä 1868 ja siirsi sinne osan Vaasan palolta säästyneestä Wasastjernan talosta, joka on edelleen paikallaan saman suvun jäsenten hallussa.

1892 syntynyt Karl Johan Ahlbäck oli viljelykseen perehtynyt böleläinen vapaa talonpoika, joka oli käynnistämässä sekä Sepänkylän nuorisoseuraa Ny Tidiä että Bölen omaa nuorisoseuraa Vikingborgia. Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä, mm. kunnanvaltuutettuna, ja hän oli aloitteentekijänä Vaasan seudun osuuskassan perustamiselle toimien sen ensimmäisenä johtajana. Ahlbäckiä arvostettiin aikaansaavana, selkeästi ajattelevana ja tulevaisuuteen uskovana ihmisenä, joka oli kiinnostunut paitsi metsänparannuksesta ja ojituksesta myös kukkakasvien viljelemisestä, kansantarinoista ja hiihdosta.

Anna Ahlbäck oli böleläisen maatalon tyttö, josta tuli kansankorkeakoulun, kansanakatemian, kurssien ja Tammisaaren kudonta- ja käsityökoulun ja Turun kotiteollisuusopettajaopiston opiskelujen jälkeen käsityönopettaja. Hän toimi mm. naisille tarkoitetussa käsityökoulussa Koivulahdessa sen ainoana työntekijänä: johtajana, opettajana, talonmiehenä ja isännöitsijänä. Koulu toimi vanhassa tislaamossa epäsopivissa tiloissa, mutta Anna Ahlbäck onnistui saamaan koululle uuden rakennuksen 1959. Hän on kutonut tekstiilejä mm. Mustasaaren seurakunnalle ja Sepänkylän seurakuntatalolle. Eläköidyttyään hän perusti Koivulahteen Loftets hemslöjd -nimisen kesäkaupan, jossa myytiin paikallisten tekemiä käsitöitä. Myöhemmin Pohjanmaan ruotsinkielinen käsityöyhdistys otti Falanderin kellariin Wasastjernan taloon muuttaneen liikkeen hoitoonsa, ja Anna Ahlbäckistä tuli yhdistyksen kunniajäsen.

Rakennuksia:

Kylässä on ollut mylly, riihiä ja monilla tiloilla riihien tyyliin lämmitettäviä saunamökkejä. Merkittäviä rakennuksia ovat nuoriso- ja kotiseutuyhdistys Vikingborgin talo sekä 1700-luvulla rakennettu Strömin talo, joka säästyi Vaasan palolta Vanhassa Vaasassa ja siirrettiin Böleen. Taloa on kunnostettu kunnioittaen sen ikää.

Erityistä:

Kylässä asui pariskunta, joka punoi pajunoksista koreja. Ne olivat niin suosittuja, että jokaisella kyläläisellä piti olla tällainen Sådd-kori.

Kylässä tehtiin työtä yhdessä ojien perkaamisessa, puitaessa, kattojen naulaamisessa, kehräämisessä ja puun ja lannan ajossa.

Jouluaattona vietiin tontulle vatiin puuroa vintin rappusille, ja seuraavana aamuna se oli syöty. Kerran eräässä talossa unohdettiin tämä, eikä jouluaamuna saatukaan ovea auki, koska tonttu oli koonnut vanhoja kenkiä ja muuta rojua oven taakse. Jouluna käytiin kirkossa, ja nopeimmin takaisin kotiinsa ajanut saisi kesällä heinät kuljetetuksi ensimmäisenä suojaan. Lapset olivat kehitelleet seurapelin lipeäkalan selkärangan luista. He polttivat parsinneulalla reiän jokaiseen nikamaan, että saivat vahvan langan niistä läpi, yhteensä 30–40 nikamaa yhteen nauhaan, jonka päät solmittiin yhteen. Nauhalla leikittiin esim. peittämällä osa nikamista ja arvuuttelemalla, onko näkyvillä parillinen vai pariton määrä. Nuutinpäivänä tanssittiin joulu ulos 20 kynttilän palaessa takanreunuksella. Tytöt hankkivat kynttilät ja pojat pelimannin.

Pääsiäislauantaina olivat liikkeellä paitsi noidat myös isot pojat pahanteossa. He polttivat olkia ja levittivät tielle portteja ja muuta tavaraa, saattoipa joku pässikin siirtyä heidän toimestaan navetasta toiseen.

Juhannuksena kokoonnuttiin kirkolle. Sinne ajettaessa istuttiin hienoilla pitsein koristelluilla tyynyillä. Kotiin tuotiin syreenin oksia, sillä niitä kasvoi paljon kirkolla.

Laskiaistiistai oli lasten päivä. Bölessäkin pidettiin yllä laskiaismorsianperinnettä, jossa yksi varaton tyttö puettiin hienoksi, ja häntä kuljetettiin koko päivä kylän taloissa hakemassa lahjaksi joko lantteja tai ruokaa. Illalla tanssittiin ja leikittiin piirileikkejä, ja morsiamen tanssittajan tuli maksaa lantti tanssista.

Palveluja:

Ennen varsinaista koulua Bölessäkin toimi pienessä tuvassa henkilö, joka opetti lukemista ja kirjoittamista. Bölellä ja Sepänkylällä on ollut yhteistyötä kouluasioissa. Jo 1833 saivat muutamat ensimmäiset böleläislapset käydä koulua Sepänkylään perustetussa kansakoulussa, jonka rahoittajina toimi mm. kaksi böleläistä tilallista. Ajan kuluessa koulussa tuli ahdasta, ja Böleen haluttiin oma koulu. Böleläisten ja sepänkyläläisten välille tuli riita. Kunnan kanta oli, ettei pyyntöön Bölen omasta koulusta suostuta. Böleläisten koululakon jälkeen kylään perustettiin yksityinen kansakoulu, joka aloitti toimintansa 1910. Kylän koulu sijaitsi nykyisen opettaja-asuntolan paikalla. Myöhemmin Bölen Vikingborgin nuorisoseuralla on pidetty koulua peräjälkeen sekä ruotsinkielisille että suomenkielisille Sepänkylän koulujen oppilaille, kun 1960-luvulla rakennettiin uusia koulurakennuksia. Sepänkylässä sijaitsee naapurikylien yhteinen Smedsby-Bölen alakoulu. Nyt Bölessä toimii iso kaksikielinen päiväkoti.

Bölessä oli usean vuoden ajan pyhäkoulunpitäjänä Hannes Lärka.

Kylässä on ollut yksi kauppa, osuuskauppa Norra Korsholmin haaraliike. Lisäksi Lillsto Marialta Orrisbackenilta sai ostaa pikkuleipiä, jos jollekulle tuli yllätysvieraita.

Tarinoita:

Kotirannalla asunut Lehtinen haki muurahaispesiä kanoilleen 1930-luvulla ja löysi yhdestä pesästä pääkallon. Ei selvinnyt, kuuluiko kallo jollekulle venäläiselle sotilaalle, joka oli asunut kylässä, vai vöyriläiselle Vaasan markkinoilla kävijälle, joka ei ollut tullut kotiin. Sillä paikalla kummittelee.

Kun Framston Janne tuli kotiin tansseista Sepänkylästä, samaan aikaan pihaan ryntäsi susi. Vierasta katsomaan tullut koira selviytyi hengissä, mutta naapurin koira ei selviytynyt. Siksi järjestettiin susijahti erikoiseen tapaan: hevosen vetämässä reessä oli pitkiä olkia ja niiden alla aseistautuneita miehiä ja houkuttimena pussiin otettu kiljuva porsas. Ei onnistuttu harhauttamaan sutta. Toinen sudenpyydystyskeino oli perinteinen sudenkuoppa.

24-vuotias Evald Ström oli joutunut vangiksi lähellä Viipuria kesällä 1944, kun hänen korsunsa oli räjäytetty. Hänet oli viety Siperiaan ja määrätty Volgalle proomunvetäjäksi. Jouluyönä 1944 hän oli ollut jo 3–4 vuorokautta matkalla nälkäisenä ja janoisena vankeja täyteen ahdetussa junan karjavaunussa, jossa heitä vietiin tuntemattomaan määränpäähän. Juna pysähtyi, ja vangit komennettiin ulos. Heidät oli viety Suomen rajalle ja vapautettu.

Nähtävyyksiä:

Nuorisoseura Vikingborgin talo. Strömin talo, jossa Ilses dam- och herrfriseringin tiloissa on esillä Voitto Puiston kivestä ja massasta tehtyjä pienoispatsaita 1960- ja 1970-luvulta.

Paras selfiepaikka: Vikingborgin vellikellon luona.

Helsingby

(Helsinglandilaisenkylä)

Kunnanosa: Etelä-Mustasaari. Kaksi kylää: Etelä- ja Pohjois-Helsingby

Asukkaista:

Kauan sitten Puntaisissa, Gammalheimissa ja Finnkärrissä asuneet hautasivat kuolleensa muinaishautoihin. 1600-luvun loppupuolen ankarat vuodet vähensivät vakituisten asukkaiden määrää, ja idästä levittäytyneet suomalaiset kävivät kauppareissuilla rannikolla. Kylän tilattomat saivat vuokrata jakokunnan omistamalta Skatanilta tontteja. Helsingbyssä ei ole ollut torppareita.

Luonnehdinta:

Historiallisesti merkittävä, myöhemmin kehityksestä hieman sivuun jäänyt kahden kylän kokonaisuus liikenteen solmukohdassa Tuovilanjoen eteläpuolella. Tulevaisuudessa alue kehittyy voimakkaasti lähelle kaavoitettujen suurteollisuustonttien täyttyessä. Helsingby muodostaa Karkkimalan ja Tuovilan kylien kanssa yhtenäisen maantieteellisen ja toiminnallisen alueen. Erityisen leimallisia Helsingbyn kylille ovat olleet ja ovat edelleen vilkas yhdistyselämä, sivistyksen ja kulttuurin vaaliminen ja monipuolinen yrittäjyys.

Historiaa:

Ihmisten jälkiä on löydetty 3500 vuoden takaa: hautaröykkiöitä, keramiikka-astioiden palasia ja keittopaikka, hautoja, ja mahdollisesti 1000-luvulle ajoitettuja muinaishautoja Middaghultista, ja niitä on perimätiedon mukaan muuallakin. Tarkkaa asuttamisaikaa ei tiedetä. Ei myöskään tiedetä, olivatko vanhimmat asukkaat skandinaaveja ja viikinkejä.

Itse Mustasaaren pitäjä on mainittu 1348, ja Korsholman linna rakennettiin Pähkinäsaaren rauhan 1323 jälkeen tai 1360-luvulla veden vielä lainehtiessa Helsingbyn alueella. Asiakirjassa vuodelta 1390 ilmenee, että Cortham af Helsingeby omisti alueita kylässä. Ensimmäisissä maakirjoissa 1500-luvun alkupuolen kantatilojen nimet olivat samoja kuin nykyään, ja Maran tila mainitaan hyvin kehittyneenä. Mara oli vanhimpia ja Holmin tila oli suurimpia. Styrmanin tila annettiin osaksi kappalaisen palkkaa 1600-luvulla, joten papit omistivat tilan, mutta sitä hoitivat viljelijät. Sodan jälkeen tilan mailta osoitettiin sodasta palaaville rintamamiehille viljelytiloja.

Helsingby on aina ollut tärkeä teiden risteyskohta.

Helsingbyn nuorisoseura Hoppetin komea rakennus on nähnyt paljon.

Kulkuyhteydet:

Ensin kuljettiin vesitse ja Tuovilanjokea pitkin. Maankohoamisen takia joki madaltui Helsingbyssä nopeasti, ja vesitie Laihialle katkesi. Tämän takia tiet olivat sen aikaisen Mustasaaren vanhimpia. Maunu Eerikinpojan maanlaki oli käytössä v. 1374 lähtien: yleistä tietä pitkin tuli päästä jokaiseen kylään ja sieltä pois, ja kylän jokaisen maanomistajan tuli osallistua sen ylläpitoon. Vanhimpia isoja teitä on myös Postitieksi kutsuttu Uudenmaantie, nykyään Rimalintie, joka rakennettiin Tuovilan kivisillan valmistuttua 1777. Postia kuljetettiin sitä pitkin, ja kestikievareita oli reitin varrella, mm. Tuovilan kivisillan luona ja Riimalassa. Näissä matkustajat nousivat kyytiin, ja kuskeja ja hevosia vaihdettiin levänneisiin.

Rimalintien liikenne väheni, kun uusi Porintie linjattiin kulkemaan Fladanilta Vikbyn niityn kautta Riimalaan. Tampereentie eli valtatie 3 rakennettiin useassa osassa: ensin sodan aikana venäläisten sotavankien työnä valmistuen 1943, ja toinen osuus Helsingbyn läpi Laihialle valmistui 1953.

Helsingbyn kohdalla Laihiantiehen yhdistyvä moottoritie valmistui 1994, ja vuonna 1995 valmistui uusi silta Tuovilanjoen yli. Lisäksi kylissä on useita vanhoja yhdysteitä: Svedsmossavägen, Middagshultvägen, Påttbackvägen eteläkylästä pohjoiskylään ja Kalkabackvägen-Kantbackvägen sekä kolme metsäautotietä.

Hallintoa:

Isonjaon aikaan 1770-luvulla kylässä oli 19 kantatilaa, joita oli jo lohkottu 3–4 osaan. Isojako lopetti kylän kollektiivisen viljelytoiminnan ja sinetöi omistusoikeuden, koska jokainen sai nimetyt palstat niin metsää kuin maata. Samalla vahvistettiin Helsingbyn, Karkkimalan ja Tuovilan kylien rajat. Helsingbyn ja Karkkimalan metsät olivat yhteisomistuksessa ennen 1700-luvun lopulla tapahtunutta isojakoa. Manttaalinomistajilla oli osuuksia Mustasaaren yhteismetsiin Laihian, Isonkyrön ja Ilmajoen rajojen yhtymäkohdassa, mutta osuudet menetettiin, koska helsingbyläiset eivät valvoneet osuuksiaan. Manttaalitiloille oli siirtynyt oikeuksia saariston yleisiin kalavesiin mm. Idörenillä, Bredskärillä, Gunnskärillä ja Djupskärillä.

Uusjaossa 1912 Helsingby jaettiin kahtia, Pohjois- ja Etelä-Helsingbyhyn. Kyliä on kaksi, mutta edelleen on vain yksi jakokunta.

Monet helsingbyläiset ovat toimineet valtuuston puheenjohtajistossa ja valtuustossa, 1970-luvulta alkaen valtuustossa on ollut Helsingbystä myös naisia.

Elinkeinoja:

Helsingbyn joensuu mainitaan jo Kustaa Vaasan voutien laskuissa. Kalastus oli tärkeä elinkeino, ja 1600-luvulla hylkeenpyynnilläkin oli edelleen merkitystä. Pundarsin, Gammalheimin ja Finnkärrin asukkaat alkoivat viljellä maata pienillä maatilkuilla. Maankohoaminen mahdollisti peltojen kuivattamisen ja ojittamisen, ja vähitellen voitiin muokkaustöihin ottaa avuksi hevoset. Kustaa Vaasan ajoista lähtien jokaisella tilalla tuli viljellä humalaa saloissa. Humalasta ja hampusta maksettiin veroakin. Tervaa poltettiin 1400-luvulta lähtien parin kolmen vuosisadan ajan. Kaskiviljely aloitettiin, kun maa oli kuivunut tarpeeksi. Pellonraivaukseen kannustettiin, ja kylän peltomäärä kasvoi vuosisatojen kuluessa kymmenkertaiseksi. Isonvihan ja 1700-luvun puolivälin jälkeen alettiin viljellä hamppua, pellavaa ja humalaa aurinkoisilla paikoilla.

Muitakin elinkeinoja tarvittiin maanviljelyn rinnalla: tervanpolton lisäksi veneenrakennus, kauppapurjehdus ja kauppa toivat lisäansioita. Laivanrakennusta ja laajaa talonpoikaispurjehdusta harjoitettiin 1800-luvulle asti. Veneet rakennettiin ja omistettiin yhdessä, ja osakkaat osallistuivat purjehdukseen. Vuosisatojen aikana helsingbyläisiä on käynyt kauppamatkoilla Tukholmassa asti myymässä maataloustuotteita, mm. voita ja Vaasan ruista. Talonpojilla oli oikeus myydä tuotteitaan, mutta kaupungin kauppiaat yrittivät estää heitä. Nälkävuosina maahan tuotiin ruista.

Salpietarin valmistus oli vanha elinkeino, johon kruunulla oli yksinoikeus. Isonvihan jälkeen salpietaria valmistettiin Ruotsin vallan aikana itse tiloilla salpietariaitoissa ja toimitettiin se kruunulle valmiina. Suomen sodan jälkeen se kiellettiin.

Karhun, suden ja ketun metsästämisestä sai hienon turkiksen ja palkkion 1600-luvun alusta alkaen. Myös hirviä metsästettiin 1700-luvulla. Kvarnforsenissa on ollut useita myllyjä.

Elinkeinorakenne on ollut myöhemminkin maatalouspainotteinen, ja mm. maamieskilta oli kehittämässä meijeriorganisaatiota, ulkomaankauppaa käynyttä yhtiötä ja heinänmyyntiä Etelä-Suomeen. 1925 Riveliniin rakennettiin 47 vuotta toiminut meijeri, jonka huippuvuonna 1963 vastaanotettiin 7 366 460 litraa maitoa. Se yhdistyi 1972 meijeriosuuskunta Milkaan. Osuuskunta Andelslaget Korsholm keräsi yhteen yhtiöön kaikki maataloustuotteet ja rakensi viljamakasiinin Tuovilan asemalle. Kasvihuoneviljelyä oli vain vähän ja avomaaviljelyä satunnaisesti sekä sivutoimista turkistarhausta.

Kivisillalla sijaitsevalla kauppapaikalla ja Helsingbyn keskustan lähistöllä on ollut useita kauppiaita, sekä yksityisiä että osuuskauppoja 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Kylällä on ollut monenlaista muutakin liiketoimintaa: leipomo, puimurinvuokrausta, siemen- ja viljakauppaa, parkitsimo, kyläseppien paja, suutari ja ompelijoita.