1960-luvun Oriveden Koivuniemessä

By Pauli Korppi

Romaani kertoo 1960-luvun itäisen Suomen maaseudun elämästä. Siellä ympärivuotisissa metsätöissä taistellaan edelleen jokapäiväisestä leivästä.

Kaiken puutteen keskelläkin ihmiset näyttävät jopa onnellisilta.

Maitolavaromantiikka kutsuu iltaisin nuorisoa puoleensa. Vuosikymmenen lopulla maaseudun nuoret joutuvat lähtemään muualle työnhakuun, jolloin monelle niin rakas maalaisidylli särkyy…

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: May 2, 2019
• ISBN: 9789528077039

Pauli Korppi

Savonrannalla kahdeksanlapsiseen perheeseen syntynyt kirjoittaja aloitti elämäntyönsä maa- ja metsätöissä. Avioliitto sekä ammattikurssi ohjasivat rakennusalalle Etelä-Karjalaan. Perheen kasvaessa kolmella lapsella alkoi oman talon rakennus Taipalsaarelle. Lasten liikuntaharrastusten myötä alkoi erilaisten juttujen raapustelu paikalliseen lehteen. Viimeiset kolme vuotta kirjoittaja on pyöritellyt omaa kirja-aihetta käsissään.

Book preview

24

1

Keväällä yläpuolen vesistö purkaa ylimääräisiä lumien sulamisvesiään alempana olevaan Oriveteen. Täältä ne valuvat ilman suurempaa kiirettä Saimaan vesistöä pitkin, aina Suomenlahteen saakka.

Orivesi on alkukesästä lempeimmillään. Rantakallioita ja kivikoita hyväilevät järven aallot, jotka vaimenevat jossain kohtaa sankkaan ruohikkoon. Hiekkarantoja näkee täällä harvemmin, eikä seudun asukkaat ole osanneet niitä edes kaivata. Hiekkarannoilla loikoiluun ei riittäisi aikakaan.

Järven vesi kelpaa hyvin kahvivedeksi tervahöyryjen ja hinaajien miehistöille. Tähän järviveteen kalamiehet keittävät edelleen niin kahvin kuin kalasoppansakin. Onpa tänne hiljalleen virtaavaan Oriveteen mieltyneet myös kuningaskalamme lohi sekä kuhakin.

Näillä vesillä liikkuja voi nähdä kesäaikaan matkustajalaivan, joka liikennöi Lappeenrannan ja Kuopion välillä. Tyynellä ilmalla järven selällä jumpsuttaa usein hinaaja, vetäen suurta tukkinippulauttaa perässään.

Tätä kesäisen kaunista järveä voisi verrata vaikkapa kilttiin ja lauhkeaan tammaan, niin hieno ja ymmärtäväinen se silloin on. Syksyn tullen järvi pärskyy ja korskuu kuin paraskin villiori. Silloin järven laineille ei ole enää kovin pienellä veneellä asiaa.

Hevonen onkin ollut tällä seudulla kautta aikojen tärkeässä asemassa. Onko entisaikaan täällä kuulunut enemmän oriiden hirnumisia? Niin voitaisiin uskoa, koska oriihin viittaa järven nimikin. Vielä näin 1960-luvun alussa hevosta tarvitaan yhä moneen työhön.

Järven monet saaret tarjoavat silmänruokaa ja turvaa vesillä liikkujille. Hyviä kalasaaliita voi saada vieläkin, jos taitaa järven metkut. Onpa kylillä vielä joitain puoliammattilaisia kalastajiakin. Menneinä huonoina aikoina järvi on antanut lähikylien asukkaille sitä hyvää ruuan jatketta.

Oriveden ranta-alueilta löytyy useita tervanpolttohautojen jäänteitä. Nämä jäänteet ovat muistoina, vuosikymmenien ja vuosisatojen takaa, kertomassa ajan elinkeinosta ja -kulttuurista.

Orivedessä kulkee maakuntien raja. Itäpuolella on Pohjois-Karjalaa ja länsipuolella Etelä-Savoa. Järven rantakylissä puhutaan sekaisin molempia murteita.

Järvi on ollut kautta aikojen tärkeä liikennereitti, joten seudun pikkukyliin ja rannan taloille on edelleen huonot maayhteydet. Lähes kaikkiin taloihin on sentään jo jonkinlainen kärrypolku.

Seudun elintaso on kaukana eteläisen Suomen viljavista alueista ja teollistuneista kaupungeista. Täällä maatalous tarkoittaa lähes yksinomaan pienviljelystiloja, joista käydään talvikaudella metsätöissä. Metsätalous antaakin suurimman toimeentulon koko seudun asukkaille. Moni mökkiasuja tekee metsätöitä ympäri vuoden. Näistä tienaa sen verran, että pysyy juuri leivänsyrjässä kiinni.

Alueen kehitykselle on työttömyyttäkin suurempi uhka maaltapako. Nuorempaa väestöä on jo vähän muuttanut lähikaupunkeihin sekä jokunen myös pääkaupunkiseudulle. Välillä tuntuu kuin seudun kehitys pysähtyisi näille sijoilleen...

Tämän ranta-alueen köyhällä Oriniemen kunnalla ei ole juuri minkäänlaista teollisuutta. Tämä johtuu pitkälti huonoista tieoloista, ja rautatiekin kiertää myös kunnan turhan kaukaa.

Kunnan päättäjien keskuudessa on päästy yksimielisyyteen siitä, että pitäjän läpi kulkeva maantie on saatava pikaisesti parempaan kuntoon. Asian tiimoilta lähestytään alan ministeriötä ja keväällä toisen virkakautensa aloittanutta tasavallan presidentti Urho Kekkostakin. Hänellä kun tiedetään olevan valtaa myös näihin arkisempiin asioihin.

Presidentti Kekkosella on tälläkin seudulla jo laaja kannatus. Hänen valintansa jatkokaudelle oli hyvin vaiherikas ja riitaisa. Täällä ihmetellään itänaapurimme luottoa Suomessa vain yhteen henkilöön, Kekkoseen. Itäsuunnalta tullut ohjaava tuki koettiin myös kiusallisena ja jopa meidän vaalijärjestelmäämme halventavana.

Viime sodista ja politiikasta puhutaan näilläkin seuduilla kaiken aikaa. Puoluepolitiikan koetaan olevan valtakunnan tasolla ristiriitaista ja heijastuvan tänne kuntatasolle hyvin samanlaisena. Kylillä joutuu joskus vielä kuulemaan, kuinka joku haluaa pitää yllä sisällissota-aikaista luokkajakoa. Nämä keskustelut ovat niin värikkäitä, joten ne kannattaa kiertää kaukaa. Tällä murrealueen rajamailla, Oriniemen kunnan, Hanhivaaran kylällä eletään kuitenkin rauhallista maalaiselämää. Naapurit elävät sovussa, ja tehtaiden savupiiputkin saastuttavat jossain kaukana. Täällä uskotaan ja luotetaan vielä siihen parempaan huomiseen.

Kylällä on hyvä tekemisen meininki, ja vain yksi henkilö on työttömien kirjoissa. Hän on kyllästynyt niin itseensä kuin kaikkiin muihinkin, ja tämä hänen asenteensa estää työnteon. No, hän sentään kalastelee omiksi tarpeikseen.

Joku kaupunkilainen on ollut kyläläisille kateellinenkin niin hyvien kalavesien kuin rantatalojen hienojen järvimaisemien vuoksi. Täällä moni osaa ottaakin sen pääruuan Orivedestä ja kerätä kesäisin jälkiruokamarjat metsistä.

Hanhivaaran kylän keskipiste on postitalon ja suuren maitolavan välillä, kalliokumpareelle rakennettu seitsemänluokkainen kansakoulu. Se on jakanut lapsille ja nuorille sivistystä jo vuosikymmenien ajan. Koulu on seisonut siinä vakaana, läpi tuulten ja tuiskujen. Sitä arvostavat kaikki kyläläiset. Vanhempi väki osaa olla siitä eniten kiitollinen ja vähän ylpeäkin, sillä he ovat nähneet ajan, jolloin täällä toimi vain kiertokoulu.

Koulussa on kaksi eri luokkahuonetta sekä asunnot kummallekin koulun opettajalle. Ulkorakennuksessa on navetta. Koulun alkuaikoina opettajilla oli myös lehmä, jota he yhdessä hoitivat.

Koulun keittäjän työ vaatii jo moniosaamista. Aamulla ennen koulun alkua täytyy luokkien pönttöuunit olla lämmitettynä sekä lumityöt tehtynä. Kouluruuan keittäjä valmistaa puuhellalla. Iltatöiksi jää vielä luokkahuoneiden siivous.

Moni koululainen on ehtinyt tämänkin koulun aikana saada karttakepistä kynsilleen, tukkapöllyä tai nurkassa seisomista. Lähivuosien ilkeimpänä jälki-istuntomuotona on ollut seisottaminen pulpetin vieressä taululle piirrettyä ristiä tuijottaen. Arvasikohan opettaja kuinka vihatuksi henkilöksi hän muuttui istunnon aikana? Onpa aiempina vuosina joku joutunut viettämään osan tuntia myös eteisen harjakomeroon teljettynä. Opettajat ovat varmaankin kokeneet nämä rangaistusmuodot tehokkaiksi niin oppimisen kuin kasvatuksen kannalta.

Yläkoulun kalustoon kuuluu myös urkuharmoni, johon oppilaat eivät saa koskea. Opettajan ollessa poissa paikalta on monen tehnyt mieli kokeilla soitinta. Opettajan kuultua urkuharmonin äänen siitä on seurannut lyhyt jälki-istunto.

Koululla on järjestetty joulu- ja äitienpäiväjuhlia runsaine ohjelmineen. Koulujen päätyttyä siellä on laulettu joskus Suvi-virttä niin kovaa, että ikkunat ovat ihan helisseet.

Nuorille aikuisille koulu on tarjonnut talvikaudella opettajien vetämänä opintokerhoa. Keväällä kauden päättäjäisissä on tarjottu yleisölle monenlaista viihteellistä ohjelmaa.

Kansakoulun jälkeen olisi aina joillain oppilailla riittänyt päätä ja lukuhaluja, mutta vanhemmilla ei ole ollut varaa koulutukseen. Koulun jälkeen on pitänyt lähteä täysipainoisesti tienaamaan omaa elantoaan ja näin auttamaan koko perhettä.

Silti tämän koulun pohjaopinnoilla on muutama koulusta valmistunut noussut korkeampaan virkaan, kuten opettajiksi ja eri musiikkialojen taitajiksi. Entisten oppilaiden joukosta löytyy jo kaikkien alojen osaajia sekä sitä sitkeää periksi antamatonta Hanhivaaran kylän henkeä...

Moni kylän talo kaipaisi pikaisesti remonttia tai uusimista. Asukkailla ei ole siihen kuitenkaan yksinkertaisesti rahaa. Kylän ranta-alueilla ei ole ollut varaa myöskään sähköihin. Talvi-iltaisin palaa tuvan katossa Tilley-lamppu, ja navettatöillä käydään myrskylyhdyn valossa.

Viime kesänä lähes kylän keskelle, koulun läheisyyteen alettiin rakentaa vähän suurempaa asuinrakennusta. Tänä keväänä aloitettiin valtion lainan turvin poikkeuksellisesti kahden pienemmän asuintalon rakennustyöt, aivan Oriveden ranta-alueelle. Tämän rantaan vievän tien vaikutuspiirissä on seitsemän asumusta, näistä yksi on Koivuniemen pienviljelystila.

Koivuniemen pihapiiri on kahden pienen kivikkopellon välisellä kumpareella. Maasto nousee pihamaalta vielä pohjoispuolelle, mäntyä kasvavana puolukkametsänä. Yli kymmeneen metriin nouseva mäenlaki päättyy lopulta avokallioon. Eteläpuolen, pienoisen rantakoivikon takaa siintää kutsuvana Oriveden pieni sininen lahdelma.

Tällä piha-alueella voi aistia vahvasti menneiden vuosikymmenten elettyä, yksinkertaista ja karuakin elämää. Vuosisadan alkupuolella, tilan ollessa vielä valtion omistuksessa, täällä asusti useampi perhe. Silloin on pihamaalta kuulunut nykyistäkin enemmän sitä elämän sykettä.

Koivuniemen vuorattu, punaharmaa hirsitalovanhus seisoo tien vieressä, hieman kumaraan painuneena. Hartioita painaa yli sadan vuoden eletty elämä. Pärekaton peittää sammal, ja tuvan kurkihirret taipuvat jo uhkaavasti. Talven pakkasöinä ilmestyy jäniksen korvia tuvan seinien ja lattian rajaan. Lämpö ei tykkää pysyä enää talon sisäpuolella. Tämä vanha talo joutuu kohta väistymään uuden lautatalon tieltä. Muistot vain jäävät elämään...

Pihamaan takana oleva harmaa aittarakennuskin alkaa olla elinkaarensa päässä. Pihan sivulla on samaa rakennusarkkitehtuuria oleva harmaa hirsinen savusauna. Sen etupuolella on harva lautaseinäinen kota, jossa on muuripata. Tämä kota toimii pukuhuoneena sekä pyykkitupana. Koko rakennuksessa on maalattia, ja lautoja on laitettu vain kulkureitille.

Pihamaan perällä on suurista luonnonkivistä muurattu navetta. Paksut kiviseinät ovat tukevaa tekoa. Sitä vastoin katto ja välipohja olisivat jo saneerauksen tarpeessa, samoin kuin navetan päädyssä olevan heinäladon kattokin.

Puuvajan ja saunan takana, vähän kauempana on vielä yksi korkea rakennus, tummahirsinen riihi. Tämä on täysin käyttökunnossa.

Koivuniemen pihapiirin keskellä on vanha puutarha. Muutamia jo iäkkään näköisiä omenapuita ja marjapensaita, jotka kaikki antavat kuitenkin vielä satoa. Omenapuiden varjossa on puutarhakeinu, joka on usein iltaisin käytössä. Puutarhan halki vie syvälle uralle kulunut aittapolku. Tästä voi havaita polun olleen jo kauan käytössä...

Koivuniemen tilan omistavat nyt Jaakko ja Jaana Lehtonen. Heillä on viisi lasta: Kaija, Mervi, Eino, Marjaana ja Pertti. Vanhin Kaija-tytär meni naimisiin muutama vuosi sitten päätyen naapurikylään maanviljelijän emännäksi. Mervi-tytär vei viime syksynä mukanaan pienen omaisuutensa Heinolaan, jossa hän pääsi puunjalostustehtaalle töihin. Kotipaikalla asustavat vielä kaksi poikaa ja nuorin tytär. Eino on kahdeksantoista ikäinen ja Pertti nelisen vuotta nuorempi. Kuudentoista ikäinen Marjaana asustaa kesät kotosalla, mutta talvikaudella hänellä on Savonlinnassa opiskelija-asunto.

Jaakko-isän aika menee paljolti pelto- ja metsätöissä. Pelloista osa on vieläkin kivisiä, ja niissä viljellään ohraa, kauraa ja joskus ruistakin. Omaan käyttöön kasvatetaan myös perunaa. Olipa joku vuosi taaksepäin pihapellossa vielä pellavaakin. Talvisin Jaakko käy vieraissa metsätöissä. Jaana-äidillä on lehmien lypsyt, ruuanlaitot ja pyykkäämiset. Näiltä töiltä aikaa jäädessä Jaana on miehensä apuna muissa töissä. Jaakon ja Jaanan sisaruksia asuu myös samalla kylällä ja osa naapurikuntien puolella.

Edellisenä kesänä on Koivuniemessä varattu puutavaraa uutta taloa varten. Kuivat laudat, lankut ja parrut odottavat katetuissa taapeleissa rakennusmiehiä.

Syksyllä on koneella kaivatettu talon pohja. Keväthangelle on kylvetty reippaasti tuhkaa nopeuttamaan lumien sulamista. Huhtikuun lopulla on lapioitu pois loput lumien rippeet, ja aloitettu lopullinen kaivaustyö lapiopelissä.

Jaakko on rintamamies, sekä talvi- että jatkosodan veteraani. Samoin tuleva uusi kotikin on rintamamiestalo eli niin sanottu vennamolainen, joksi näitä kutsutaan. Taloon tulee kellarikerros ja vintille kaksi pientä kamaria. Talolle vedetään myös vesijohto sekä viemäri. Painevesisäiliö täytetään kuitenkin käsin pumppaamalla.

Tätä koko rakennustyötä on vetämässä kirkonkylältä kotoisin oleva kokenut kirvesmies Kari Pekurinen. Hän toimii niin mittamiehenä kuin valujen vastuuhenkilönäkin. Pekurisen nimi on rakennuslupaa edellyttävässä vastaavan työjohtajan paperissakin. Kunnan rakennusmestari käy paikan päällä suorittamassa vain luvanmukaiset katselmukset.

Jo heti ensimmäisellä viikolla aloitettaessa käsin kaivausta lapiopelissä Kaijan mies ja Jaakon vävy, Lasse Haapalainen, epäilee Pekurisen onnistumista. Tähän vaikuttaa Pekurisen maanantaiaamuinen henkinen ja ruumiillinen kunto, joista kumpikaan ei ole aivan kohdallaan. Haapalainen juttelee tästä ongelmasta päivän aikana Jaakon kanssa, joka oli asiasta jo ennakkoon tietoinen. Jaakko arvostaa kuitenkin Pekurisen kokemusta ja ammattitaitoa. Edellisen talon rakennuttaja oli myös kertonut Pekurisen pysyvän arkipäivät raittiina, kun on asumassa viikot isäntäperheen luona. Iltapäivällä Pekurisen vireys paraneekin huomattavasti, mutta lapiotyö näyttää olevan silti hänelle turhan raskasta...

Maanantaiaamuisin Pekurinen tulee linja-autolla maantien laitaan, josta Eino käy hänet moottoripyörällä hakemassa. Joskus tulo on jäänyt myöhäisempään autoon, mutta siitä ei ole tehty sen suurempaa numeroa. Työt ovat sujuneet kuitenkin muuten mallikkaasti. Sillä isäntäperhe ymmärtää sodan murjomaa rakentaja-veteraania.

Vastaava kirvesmies asuu arkipäivät Koivuniemen vanhan talon porstuakamarissa, josta talon porukka herättelee hänet aina aamuisin.

Talon pojat ovat rakennushommassa mukana sen minkä osaavat ja ehtivät. Pekurinen on luvannut neuvoa Einoa ja tehdä hänestä kirvesmiehen. Einolle onkin jo kertynyt vähän rakennuskokemusta muista pihapiirin talousrakennustöistä sekä pienistä rakenteluista vieraille. Pertti käy toukokuun vielä kansakoulun seitsemättä luokkaa, mutta ehtii välillä iltaisin myös rakennukselle.

Toukokuun alussa päästään aloittamaan kellarin valumuottien teko. Ensin rakennetaan ulkoseinämuotit, joihin tulee sisäpintaan eristeeksi Toja-levyt. Tämän jälkeen tehdään väliseinät ja holvimuotti. Valumuotteihin uppoaa lautaa jo kahden taapelin verran.

Ei valumuottityö suju Pekuriseltakaan aina ilman kirosanoja. Välillä vasara lipsahtaa naulankannasta etusormeen tai peukaloon. Kerran Pekurinen joutui kutsumaan luonnonvoimiakin apuun, kun kellarin ja autotallin väliseinämuotti alkoi nousta väärään paikkaan.

– Kuka riivattu ol menny tekemää merkit vika kohtaa? Nyt menee purkaissa ja uuvelleen rakentaissa monta tuntii hukkaa.

– Siehän oot sanonu jo monesti, että kannattaa mitata kahesti ja tehhä vain kerra, sanoo Eino siinä vieressä.

Vastaava kirvesmies on pohjatyön aikana muistanut mainita useamman kerran myös sähköjen puuttumisesta.

– Olispa täällä sähköä ja sirkkeli, niin ei tarviis lautoja vestellä. Saatais sen levyistä lautaa mitä milloinkii tarvitaa.

Kevät on ollut aikainen ja kuiva. Toukokuun lopulla ilma on muuttunut sateisempaan suuntaan. Vettä on alkanut sataa jo lähes päivittäin haitaten vähän työntekoakin. Sade ei tuntunut haittaavan pääskysiä, jotka lentelivät välillä ihan päätä hipoen. Oliko niiden tarkoitus kiirehtiä rakentamista, että saisivat itselleen uusia pesäpaikkoja? Juoksulankaan kytkettyä Pelle-koiraa nämä lintujen syöksyt vain ärsyttivät. Heinikossa lymyilevää Riina-kissaa näyttivät pääskyset joskus myös kiusaavan lentämällä hyppykorkeuden ulottumattomissa.

Tänä keväänä Jaakko on hoitanut lähes yksin peltotyöt. Vilja on saatu kylvettyä ajallaan, ja peruna on laitettu maahan muutama päivä sitten. Hevosäkeellä on pellot muokattu ja käsipelissä kylvetty. Nyt sitten odotellaan vain kasvien kasvamista. Vanha maamiehen sanonta on: Kaikki, mitä sataa juhannukseen asti, sataa laariin.

Nyt eletään jo kesäkuun ensimmäistä viikkoa. Koivuniemen uuden talonpohjan holviraudoitus on tarkastettu ja hyväksytty. Tänään valmistellaan kolmen seuraavan päivän betonivaluja. Betonimyllyä paikoilleen asennettaessa Pekurinen opastaa muita:

– Mylly pittää kiilata maakiiloilla tiukkaa. Traktorin remmiveto pyrkii sitä kampeemaa. Valuja varte meijän pittää saaha tännää kaikki valmiiks. Huomisesta saattaa tulla pitkä työpäivä, vaikka miten hyvi menis.

Iltapäivällä rakennetaan kärräysteitä ja varataan seiniä varten säästö- eli kiilakiviä. Pekurinen käy vielä kellarista tarkistamassa, että kaikki holvin tukitolpat ovat naulattuina paikoilleen.

Rakennusmiehet saavat paikat valukuntoon. Illalla on enää muottien kastelut, ellei sitä ennen sada. Iltaruokailuun kävellessä Pekurinen huomaa tien toisella puolella aitauksessaan olevan talon hevosen. Se heiluttelee vain joutilaana häntäänsä ja Pekurinen epäileekin, että hevonen pääsee laiskistumaan ilman ajoja. Eino kyllä vakuuttaa, että heinäaikaan hevonen saa hikoilla aivan tarpeeksi.

Koulusta kesälomalle päässeelle Pertille tämä on jo toinen pitkä työpäivä. Koulunkäyntiin verrattuna rakentaminen tuntuu kuitenkin mielekkäämmältä eikä silloin päivän pituuskaan haittaa.

Ruokailun jälkeen Pertin mieli tekisi vielä järvelle. Eino kuitenkin toppuuttelee ja sanoo sateen olevan tulossa, eikä aamulla ehdittäisi kokemaan verkkoja...

Iltaisin riittää myös kaikenlaista tekemistä. Jaanalla on jokailtainen lehmien lypsy, jossa Jaakko tai Pertti on yleensä kaverina. Silloin kun lehmissä on paljon syöpäläisiä niitä hoskataan lypsyn aikana. Näin lehmien jalat pysyvät paremmin paikoillaan.

Radiota kuunnellaan nyt Koivuniemessä enemmän, koska talossa on vieras yöpyjä. Välillä pojat kyselevät ammattitimpurilta rakentamiseen liittyvistä asioista, joista hän puheleekin mielellään. Nämä keskustelut kiinnostavat kaikkein eniten Einoa.

Eräänä iltana Pekurinen muistelee muutaman vuoden takaista, erittäin nuukaa isäntää.

– Hänele ois pitäny betonikii tehhä melkei pelkästä hiekasta. Metrisiä lauanpätkiä ei ois saanu jäähä käyttämätä. Ja nuukahan tuo ol vielä palkan maksussakii. Mie pyysin sitten isäntee ostamaa kuuven tuuman betonisia viemäriputkia. Isäntä osti sit nuukuuksissaa vaa neljätuumasii, ja sano näihen koon riittävän. Siihen talloon tul sisävessa. Isäntä sit kerto, että vaikka hän on iso mies, nii ei pysty kakistammaa yl kolmetuumasta. Eppäil, et tuskin pystyy muutkaa...

Tänään on ollut postinhakupäivä. Eino lukee Itä-Savoa ja tuumaa uutisten pysyvän päivästä toiseen pitkälti samoina.

– Vietnamin sota jatkuu ennallaan, ei ratkaisua näkyvissä. Keski-Euroopassa ylioppilaat osoittavat mieltään. Eikä tääkää oo mittää uutta, kun suurvaltojen välit ovat viilentymässä. Onkohan nuo ees kovin lämpimät olleetkaan? Ja kotimaassa hinnat nousevat palkkoja nopeammin. Näi on tainu olla jo pitemmä aikaa. Mut joku ekonomisti kiistää vielä täänkii. No hää on saanu oman palkkansa nousemaa vähä enemmän.

Iltakahvin jälkeen istutaan ja rupatellaan usein vielä vähän aikaa pöydän ympärillä, kunnes uni kutsuu puoleensa...

Kello näyttää aamulla vajaata kuutta, kun Jaana-äiti huutelee pojille herätystä.

– Jaksaako rakentajat nousta taas uutee päivää? – Yölä on satanu, ei tarvii ainakaa muotteja kastella.

Kesäisin pojat nukkuvat vanhan talon sisustamattomalla vintillä. Pojille tulee joskus herätys aiemminkin. Milloin herätys on sateen ropinaa, lepakon siipien havinaa tai ampiaisen surinaa korvan juuressa.

Rakennusmiehet lähtevät hyvissä ajoin ulos valmistautumaan kiireiseen valupäivään. Työmaalla Pekurinen tarkastaa kastuneet muotit ja vilkaisee sateen pelossa vielä taivaalle. Sitten hän nykäisee myllyä varmistaen sen paikallaan pysymisen.

– Alku näyttää ihan hyvältä, mutta etukättee ei voi tietää mite valut aina mennee.

Marjaana valmistautuu myös töihin lähtöön. Hän aloitti maanantaina kotiapulaisen ja lehmänlypsäjän työt lähellä asuvalla, petipotilaana olevalla Helvi-tädillään. Lauantaina Marjaana sai keskikoulun todistuksen, joten loma jäi vain sunnuntaipäivään.

Pääskysillä näyttää myös olevan vielä rakennuspuuhat kesken, koska lentelevät niin ahkerasti pihamaalla. Lähipetäjän kottaraisen pöntöstä kurkistellaan myös ulos ja haistellaan raikasta ulkoilmaa.

Kolme ajallaan saapunutta vierasta työmiestä asettelevat traktoria myllyn viereen. Pekurinen alkaa jakaa työtehtäviä. Itselleen hän ottaa vastuullisimman työn eli betonin tamppauksen. Pekurinen näyttää myllymiehille massan oikean notkeuden. Betoniin käytetään kahta eri sorakarkeutta sementtisuhteen ollessa yksi kuuteen.

Kohta alkaa kaksilla kärryillä tulla betonia holville. Pertti työntelee massaa lapiolla seinämuottiin. Pekurinen pääsee survimella tamppaamaan betonia ja opastaa Perttiä, kuinka kiviä heitetään betonimassaan.

– Kiilakivien ympärillä pittää olla betonii, sen takia ei voi heitellä suoraa ämpäristä. Ja silloin ei jää myös niitä rotankoloja.

Vieraalta kärrääjältä menee betonikärryt nurin jo liian aikaisin, jolloin häntä alkaa harmittaa.

– Näin käy aina suuremmissakii valuissa, kertoo Pekurinen. – Jos ei yhet kärryt menis nuri, eikä mistää muotinkolosta karkais betonii, nii myö oltais liian päteviä näihi töihi.

Hieman myöhemmin Jaakkokin saapuu omilta töiltään valupaikalle päästen tuuraamaan valuvastaavana toimivaa Pekurista.

– Käyn kellarissa kahtomassa miten muotit kestää, ja karkaako meijän kuraa omille teillee, sanoo Pekurinen Jaakolle.

Tämä selvittää Pertille, että aamulla oli yksi lehmä karannut viljapellon puolelle ja rikkonut aitaa, jota täytyi korjata.

– Joku päivä pitäis käyvä jatkamassa niitä järvien juohteita, etteivät lehmät niitä kiertäis, juttelee vielä isä pojalleen.

Kellarissa on kaikki kunnossa. Pekurinen esittää Jaakolle yleismiesvakanssia eli kivien kantoa, sorakasojen lapiointia, veden pumppausta ja mitä muuta ilmeneekään.

Pekurisen mielestä betonisatsit ovat muuttuneet nyt liian notkeiksi. Siitä täytyy myllymiehelle käydä huomauttamassa.

– Onko täällä vesimies muuttunu, kun betoni on tullu löysemmäks? Se sementtisäkin ohjekin sanoo, että säästä vettä betonin teossa, mutta älä säästä jälkikastelussa.

Eino kippaa pian jo kuivempaa betonia, jolloin valuvastaavakin on taas tyytyväinen.

– Siitä vetisestä kurasta tullee heikompaa betonia ja se karkaa muotista ulos, kertoo hän oppipojilleen.

Hetken päästä Jaana käy ilmoittamassa myllymiehille ruoka-ajasta. Mylly pestään ja traktori pysäytetään. Kärrymiehet pesevät myös kärryjen kuupat. Jaakko näyttää miehille mihin on käsienpesuvettä varattu. Uudet miehet katselevat vähän neuvottomina ympärilleen Pekurisen tullessa pelastamaan tilanteen.

– Lähtekää miun matkaan, niin näytän tien ulkohuussille. Se on niin monen mutkan takana, ettei vieras ossaa sinne kuin vahingossa.

Miehiä alkaa tulla sisälle, jolloin Jaana ohjaa heidät suoraan pöydän ääreen perunoita kuorimaan.

– Harvoin meilä on ollu näin paljon miehiä yhtä aikaa syömässä.

– Ja kannattaa syyväkkii nyt kovasti, sillä yli puolet on seinistä vielä valamatta, sanoo Pekurinen. – Aamupäivä on menny iha hyvi. Toivottavasti iltapäiväkii mennee samalla lailla.

Jaakko kertoo, että Lasse-vävy olisi tullut myös valutyöhön, mutta hänellä on selkä niin huonossa kunnossa, ettei pysty kunnolla edes omille töilleen. Valumiehet ovat Lassen tapaan naapurikylästä, Lapinsalosta, joten miehet tuntevat Haapalaisen hyvin.

– Viime viikola mie näin Lassee kaupala. Kovin vaikeeta tuola ol jo autosta nousu ja hyvin kumarassa joutu kävelemmää, kertoo kärrääjä Anttonen.

Vieraat miehet ovat ruokaillessa katselleet vanhan tuvan seiniä ja alkavatkin kyselemään.

– Eikös tää vanha talokii ois vielä asuinkuntone?

– Ei myö uutta rakennettas, jos tässä vois assuu, sanoo Jaakko. – Kahtokaahan tuonne välipohjaan, niin näätte miten paljon on jo kurkihirret notkollaan. Eikä tiiä, että miten kauan ennee kestävät. Niihe päällä on eristeenä lähes puolenmetrin kerros sammalee ja hiekan sekasta täytettä.

– Eipä taitas tuo pärekattokaa kestee ennee monen kesän vesiä, lisää siihen Jaana. – Ja pakkasella pyrkii vesämpärkii jäätymää lattiala.

Miehet kyselevät vielä tämän vanhan talon ikää.

– Ei kukkaa ees vanhoista ihmisistä oo muistanu millon tää on rakennettu, sanoo Jaakko. – Kaikki vaa sanovat, että talo on ollu aina tässä, jote on tällä ikää reilusti toista sataa vuotta.

Myllymiehet, Pykäläinen ja Laamanen, kaipaavat vielä nikotiiniannostaan, vaikka kertovatkin vähentävänsä tupakointia. He sanovat polttavansa enää vain jälikiruuaksi ja ottavat ulos mennessään taskuistaan Työmies-askit.

Traktori käynnistyy, ja käsikaasulla etsitään sopivat kierrokset myllyä pyörittävään hihnaan. Kohta myllystä alkaa kuulua taas tasainen rouske, ja välillä se suoltaa sisältään valmiin betonin kärryihin.

Maaseudulla rakentaminen kiinnostaa ihmisiä, ja etenkin talon valutöiden seuraaminen. Aamupäivällä kävi jo Muukat katsomassa betonin tekoa, ja nyt tuli vähän kauempana asuva Ryönälän isäntä. He tekivät muutamaa vuotta aiemmin talossaan suuren remontin kengittämällä uudet alahirret.

– Tää pohja näyttää hyvin pieneltä, pienemmältä kuin tuo vanha talo, sanoo vieras isäntä.

– Mahuttakohan työ kaikki tuoho asumaa?

– Pieneltähän se tässä vaiheessa näyttää, mutta tulleeha tuone alakertaa sauna, perunakellar ja muuta varastotillaa, sanoo Jaakko.

– Ja vintille on tulossa myös kaks pientä makuukamarii, sanoo vielä Eino ohi kävellessään.

– No kyllähän työ sitte mahutte, myöntää Ryönälän isäntä. – Ja tälle talolle tullee ainakii vahvat perustukset.

Kahdella seinällä on saatu betonin pinta jo holvin kantaan. Kärräysteitä saadaan myös lyhentää koko ajan. Kärrääjä Anttonen kertoo Einolle olevansa kesän ajan mieluummin kaikessa muussa kuin metsätöissä.

– Kyllä markka on tiukassa, jos se kesäaikana pittää nyhtee metästä. Mieluummin kärräisin betonia vaikka koko kesän, hän naurahtaa.

– Vetoremmi katkes! Eikä oo toista ees varala! huutaa mylläri Laamanen ja menee sammuttamaan traktorin.

– Liia hyvihän tää ois mennykkii, päivittelee Pekurinen. – Jouvutaanko sotkemaa vielä muutama kärryllinen lapiopelissä?

Myllymiehet tutkivat vetohihnaa ja alkavat nauramaan.

– Elä, Kari, ennee enempää mannaile, taijetaa saaha vielä myllykii pyörimää. Remmin liitoksesta on vaa lentäny sokka taivaan tuulii. Jos talosta löytyy neljäntuuman naula ja jotkii tongit, nii tää on sillo kunnossa.

Mylly saadaan taas pyörimään. Muutaman kärryllisen jälkeen Eino tulee tyhjillä kärryillä myllylle kertoen, että muotit tulivat täyteen ja mylly voidaan pestä.

Traktori laitetaan hiljaiseksi, ja vieraat työmiehet valmistautuvat kotiinlähtöön. Pekurinen kiittelee vielä hyvin menneestä päivästä ja pyytää miehiä laittamaan taas aamuksi kelloa soimaan.

– Ja kiitoksii myös itelles, sanoo Laamanen. – Pittää tunnustaa, et ammattimies oot. Sen näkkee jo siun kaikista otteista.

Pekurinen upottaa vielä seinävaluihin tartuntateräksiä, ja Eino lapioi sorakasoja lähemmäksi myllyä.

– Täälä taitaa olla valutyöt tehty, toteaa Marjaana miesten luokse kävellessä.

– Tämän päivän osalta on ohi, sanoo Pekurinen. – Siehän pääsit tänä iltana jo tavallista aikasemmi kotiutummaa.

– Menin vähä aikasemmi lypsyle, kun taivaanranta alko näyttää nii sateiselta.

– Äitis on myös lypsylä, sanoo Jaakko. – Lähetää kahtomaa kerkeetkö lypsää vielä yhen lehmän... Vessai siitä kohta tulloo, kun synkkenöö vaa koko aja.

Toisen päivän väliseinävalu menee jo rutiinilla, koska kaikki tietävät ja osaavat omat tehtävänsä. Väliseinät ovat sen verran ohuet, ettei niihin voi laittaa säästökiviä. Valaessa paksua uuninpohjapilaria siihen saadaan upotettua kiviä niin paljon, kuin Pertti ehtii vain heittämään.

– Tää on meilä sellanen välipäivän valu, puhelee Pekurinen Einolle ja Pertille. – Huomena on holvin valussa kiireempää, ettei betonin rintaus kuivu liikaa enne uutta massaa.

– Tulkaahan välillä ruokailemmaa, huutelee Jaana pihamaalta.

Kaikkien miesten ollessa pyödän ympärillä, keittäjä kantaa keittokattilan pöytään.

– Ei kai nuo ilmat nyt sen satteisemmas muutu, jos joskus syyvää kaalikeittookii.

Ruokaillessa betonin kärrääjä Anttonen huomaa tuvan leveät lankkupenkit.

– Noin leveitä penkkejä en oo enne nähny missää. Voiko ne olla yhtä puuta?

– Kyllä ne on yhtä ja sammaa puuta, sanoo Jaakko. – Moni vieras on niitä mittaillu. Liki kuuskymmentä senttii löytyy niistä leveyttä. Ja kenkäsuutarin jäläkiä näkkyy paljon penkin pinnassa.

– Nuo penkit vois kertoo monenlaista ja mielenkiintoista tarinaa, jos vaa osaisivat puhua, sanoo Jaana. – Niihe päälä on kerinny nukkuu jo moni matkalainenkii...

– Meijän tässä asumise aikana mielenkiintosin tarina liittyy Kalastaja-Eemeliin eli Elias Leinoseen, aloittaa Jaana kertomisen. – Hää asusti pienessä ja huonokuntosessa rantamökissä yhessä vihkimättömän vaimosa kansa. Hyö kalastel yhessä, ja saivat siitä elantonsa. Kauppareissuila kävellessää Eliaksela ol tapana poiketa täälä meilä. Tullessaa hää ain sano vaa hyvät päivät, ja lyyhistyi sitte tuoho penkile torkkumaa. Ei hää paljo puhellu, vastail vaa kysyttäissä.

Reilu parikymmentä vuotta sitte Elias tul kotoopäi taas tuoho penkile torkkumaa. Mie aloin epäillä, et hänelä vois olla asiaakii. No sillä samala asijala mie oon, niinkui kaks vuotta sittennii, puheli Elias verkalleen. Sillo mie säikähi, ja kysyin et jäikö vaimo jo synnyttämää? Synnyttämmää jäi, ja pyys hakemaa kirkolta sitä kätilöö, selvitti Elias vielä lisää. Jaakko lähti sillo hevospelissä kaupale soittamaa kätilöle. Ite lähi polkupyörälä ajamaa nii pitkäle kuin sillä vain pääs. Lopussa ol par kilometrii pelkkää kinttupolkuu, jonka menin välilä juoste ja kävele. Perilä ootti sitte hyvi lohduton näky. Synnyttäjä ol jo menehtyny runsaasee verenvuotoo, mut onneks vauva ol viel elossa. Hänet saatii pelastettuu. Kätilö tul sitte aikanaa Eliakse opastuksela... Hää ol vaa koko aja torkkunu tuos penkilä, kätilöö ootellen...

Vielähän Elias löys parin vuuen päästä itellee uuven vaimon. Susparina hyö asu sittenkii. Nyt ovat molemmat olleet hauvassa kolmisen vuotta, lopettaa Jaana kertomisen.

– Karua on ollu heijän elämä, sanoo Laamanen. – Ei kai täälä Hanhivaarassakaa oo ennee näi alkeellista asumista?

– Ei nyt iha tämmöstä, sanoo Jaana. – Mut huonossa jamassa on tääläkii vielä monen perhee elämä...

– Pitäisköhä meijän lähtee jatkamaan valuja, ettei pohjabetoni kerkees kuivuu liikaa, sanoo Pekurinen ja lähtee kävelemään ulko-ovea kohti.

Iltapäivän kahvitauon jälkeen väliseinät saadaan betonoitua.

– Huomenna onkin sitte vähä suurempi tuo holvin valu. Mut sehä mennee jo omalla painollaa, juttelee Pekurinen kotiin lähteville vieraille valumiehille.

Paikallinen sorantoimittaja tuo pihalle kaksi kuormaa holvisoraa, johon on sekoitettu myös murskattua sepeliä. Pekurinen ottaa sorakasasta soraa käteensä ja tunnustelee sen karkeutta. Koukkaa vielä toisesta kohtaa kourallisen, ja sitä tunnustellen sanoo autokuskille:

– Näin näppituntumalta voi sannoo, jotta tään pitäis olla aika oikeeta tavaraa. Tässä näyttää oleva kaikki karkeuvet. – Tällä sorala myö saahaa valettuu sellane holvi, joka kestää pitkälle toistasattaa vuotta...

Iltaruokailulla Pertti kyselee vielä Einolta järvelle lähdöstä, mutta Eino on nyt moottoripyöräajelun kannalla.

– Miepä taijankii lähtee tällä kertaa, sanoo Pekurinen. – Jospa saatas vaikka samanlaiset vonkaleet kuin viime reissula. Ja onhan tuola nyt hyvä ilma uistella ja souvella, vaikka ei kaloja tuliskaa...

Torstai-iltaisin naapurikylän kauppias tuo pakettiautollaan viikolla tilatut kauppatavarat Koivuniemen pihamaalle, koska kunnollinen autotie päättyy tähän. Tien loppupäässä on vielä viisi taloa, joista tullaan tähän auton kääntöpaikalle tavaroita noutamaan. Kainulaiset tulevat autolle useimmiten hevosella, joten kärryissä kulkee painavampikin säkkitavara. Muista taloista tullaan maitokärryillä, polkupyörillä tai reppu selässä. Polkupyörään saatetaan ripustaa niin paljon tavaraa, että pyörää pitää jo taluttaa.

Yhteisasioinnissa tulee joskus kiusallisiakin tilanteita. Kerran kauppias sanoo eräälle naiselle, ettei voi toimittaa ensi viikon ostoksia, jos he eivät sitä ennen käy lyhentämässä entisiä velkoja. Nainen lupaa kertoa miehelleen kauppiaan terveiset.

Kauppiaalle velassa oleva nainen asuu talossa tai paremminkin mökissä yhdessä seitsemän muun perheenjäsenensä kanssa. Yhdessä kamarissa asuu rouvan eläkkeellä olevat vanhemmat. Vaimo hoitaa lapsia, vanhuksia ja vielä yhden lehmän taloutta. Perheenpää on keuhkotaudista kärsivä metsätyömies, jonka täytyy elättää koko perhe. Heillä on myös Pertin ikäluokkaa olevia poikia, joiden kanssa Pertti on kulkenut yhdessä koulumatkat. Pertti ei ole varma joutuvatko lapset näkemään välillä nälkää, mutta sen hän tietää, ettei tuossa taloudessa syödä usein liharuokia.

Yöllä on sadellut sen verran, että holvimuotti on aamulla vielä kostea. Pekurinen katselee mietteissään holville ja vilkaisee välillä kelloaan. Se näyttää seitsemää, eikä vieraita valumiehiä näy eikä kuulu. Eikö olisi saanut illalla herätyskellosta mainita, hän miettii. Eivät he voineet siitä suuttua? Joko miehet ovat nukkuneet rokuliin tai auto on tullessa hajonnut. Onhan meillä jo valoisat illat tehdä pitempään. No, tuleehan ne viimein ja eivät ole kuin kymmenen minuuttia myöhässä...

– Meijän tulloon ei liity sen suurempaa tramatiikkaa, kuin että miun Volga kaipas aamula lissää virtaa, selittää Laamanen. – Sen takia jätettii auto tuoho mäen pääle, että saahaa se illalla mäkilähöllä käyntii. Mutta miehet ovat kovassa kunnossa, sitä et tarvii eppäillä, sanoo Laamanen vielä Pekuriselle.

– Nuo molemmat selitykset mie uskon iha sataprosenttisesti, vastaa Pekurinen naurahtaen. – Myö saatii nyt niin hyvä valusora, jotta tästä tullee vahva holvi. Tehhää neljän ja puolen suhteela ja sammaa notkeutta koko ajan. Laittakaa vaa mylly pyörimää, niin kahotaa yhessä ensimmäinen satsi.

Betonia alkaa tulla holville kaksilla kärryillä. Pekurinen tamppaa sitä itse tekemällä ratsulla. Eino mittaa korkokepistä korkeuden ja hiertää sen betonin pintaan. Näiden merkkien mukaan täytyy linjaroida pinta suoraksi.

– Et tarvii nyt tätä pintaa iha millintarkasti tehhä, kun pääle tulee vielä piki ja purut, sanoo vastaava kirvesmies.

– Tätä vois sitte verrata siihe muurari-rapparin työhö, vastaa Eino. – Kun kirvesmiehen milli on sentti, niin kuramiehen milli onkin jo tuuma. Niinhän sie oot opettanu.

Pekurinen on muistanut myös useamman kerran mainita, että kirvesmiehestä voi tulla muurari, mutta muurarista ei voi koskaan tulla kirvesmiestä.

Välillä valuvastaava käy kellarissa vilkaisemassa, että kannatintolpat ovat paikoillaan, eikä betonia valu alas mistään raosta.

Jaakkoa alkaa huolestuttaa sementin riittävyys, mutta Pekurinen sanoo luottavansa edelleen laskutaitoonsa.

– Jos sementti alkaa loppumaa, nii myö saahaa sitä lainaks sieltä Kosusilta, ihan kahen kilometrin päästä. Mie kävin sielä kävelemässä maanantai-iltana. Ne timpurit on miule vanhoja tuttuja. Niillä on kellarin valu vasta ens viikola.

– No hyvinhän sie oot valut varmistanu, sanoo Jaakko. – Mutta lähetää nyt välilä syömää, Jaana viittilöi jo siihen mallii tuola ikkunassa.

– Mie ajattelin pittää ruoka-ajankii myllyn käynnissä. Menkää työ muut ruokailemmaa. Myö Einon ja Laamasen kanssa tehhää sen ajan kolmestaan. Tehhää näin kaiken varalta. Aurinko kuivattaa tuota betonii nyt kovasti, ja yhelä myllylä käyp tuo valu nii hitaasti.

Neljä miestä kävelee ruokapöytään Jaanan ihmetellessä, eikös toisilla olekaan nälkä.

– Kari halluu pelata varman pääle, sanoo Jaakko. – Betonin reuna kuivus kuulemma liikaa.

Jaana kantaa kattilan pöytään.

– Tälläset keittotarpeet meijän uistelumiehet sai eile illala. Pertti tietää kertoo, miten isot vonkaleet nää ol.

– No, on niitä joskus tullu suurempiakii. Ei se kuha ollu kuin kakskilone, mutta hauki paino yli kolmen kilon. Eihä Kari meinannu saaha haavia sen hauen alle. Haavissa se koukku irtos, mut onneksi saatii kala veneesee.

– Tää Pertti taitaa ollakkii jo iha oikee kalamies, sanoo Anttonen. – Missäs päin nää kalat nappas uistimee?

– Hauki löyty pitkän ruohikon vierestä, täältä lahen puolelta, mutta kuha saatii kiini Oriveen selältä.

– Nyt ne kalapaikat tul selevile, sanoo Pykäläinen naurahtaen. – Ei muuta, kun meet Anttonen vaa uistelemmaa, eihän tuo Oriveen Savonselkä taija olla ku reilut kolomisenkymmentä kilometrii.

– Eikös jätetä nää kalajutut, ja lähetää vapauttammaa loputkii miehet ruokapöytää, sanoo Anttonen lähtien kävelemään työmaalle päin.

– Teijän ei tarvii meijän ruoka-aikana linjaroija. Ei muuta kun levitätte vaan tähän reunaan betonia ja tamppaatte samala, opastaa Pekurinen. – Eino kerkee sitten vettää lopullise pinna.

Jaakko kärrää aina välillä ehtiessään tai silloin, kun näkee Pertin kärryjen kulkevan jo liian raskaasti.

Aamullinen valupinta on kuivahtanut Einolle hierrettävään kuntoon.

Iltaviiden maissa saadaan viimeinkin holvilaudoitus piiloon. Pekurinenkin on tyytyväinen, koska muutama sementtisäkki jäi käyttämättä. Myllyn pesun jälkeen Jaakko pyytelee miehiä sisälle ja tilille. Eino jää vielä hiertämään viimeisiä betonin loppuja tasaiseksi.

– Käykää vaa pöyvän ympärile. Kenenkää ei tarvii lähtee nyt kottii nälkäisenä, kehottaa Jaana.

Jaakko alkaa samalla laskea miesten palkkoja...

Ruokailun jälkeen Jaakko ojentaa vieraille valumiehille rahat käteen kiitellen miehiä ahkerasta työstä.

2

Pekurinen oli sopinut viime syksynä yhden navetan kattotyön naapurikylän takaa, Metsovaarasta.

Eino pääsee nyt kattotyön oppiin ja samalla pienelle hanketyölle.

– Nyt sitten holvi ja seinät saa kuivuu rauhassa. Millon ei taivaalta tule vettä, niin kastelkaa aamun illoin, neuvoo Pekurinen. – Myö kahteen mieheen voitas saaha se lähes kahessa viikossa valmiiks. Alotellaa varolta huomena lauantaina. Sen jälkee aletaa hakata tähän runkoo, ja laitetaannii iso remmi pääle, että alkaa tulla näkyvää aikaseks, sanoo Pekurinen hieman naurahtaen.

– Kaheksalta mie oon sielä paikala, kertoo Pekurinen vielä Einolle.

Tämä sitä kovasti epäilee, vaan ei kehtaa sanomisellaan pahoittaa oppi-isänsä mieltä.

Lauantai-aamuna pojat saavat herätyksen vasta kuudelta. Eino oli keräillyt jo illalla vähät työkalunsa selkäreppuun. Aamukahvin juotuaan Eino valmistautuu lähtöön vähän sekavin tuntein. Hän nostaa repun selkään, nousee pyöränsä päälle ja ottaa suunnaksi Metsovaaran. Sinne on parinkymmenen kilometrin matka. Menomatkalla Eino miettii useampaan kertaan, mahtaakohan Kari olla paikalla? Hän kun meni illalla vielä kotonakin käymään. Ja osaanko tehdä yksin siellä vieraassa paikassa, Eino pohtii ajaessaan...

Viimein tulee näkyviin Pekurisen kuvailema maisema, talo ja navettakin. Eino ajaa pyörällä pihamaalle, katselee vähän ympärilleen ja laittaa pyörän varjoon. Naisihminen käy ikkunassa, ja pian isännänoloinen mies tulee rapulta huutelemaan sisälle. Käsipäivät sanottuaan Eino alkaa kysellä työhommista.

– Teijän navettako kaipaa uutta kattoo?

– Ihan oikeaa talloo osasit. Sen sijaan meijän poika ja luultavasti tämän talon tuleva isäntä on nyt ihan vika paikas, sanoo isäntä Sallinen. – Hän joutu jo talvel luultua aiemmi armeijaa.

Isäntä Sallinen kertoo lisää:

– Karin kanssahan myö sovittii tästä kattotyöstä viime syksynä. Nyt on sekä puutavara että pellit valmiina, eikä puutu ennee muuta kuin vastaava timpuri. Karin otin sen takkii, kun myö ollaa vähä sammaa sukukuntaa. Siekii oot varmaa oppint miehen tuntemaa, ja tiiät miten vaikeita nää pyhänseuvut on Karille. Mie tätä eppäilin, kun hää illalla soittel.

– Kyllähän mie jo miehen tunnen, ja epäilin kovasti. Enkä ymmärrä, et mitä varte pittää nyt lauantaina alottaa?

– Pitäs kuulemma vallaa palkkia kuivumaa, sanoo isäntä. – Miula on tässä se Karin suunnittelema kattopiirustus. Miekii jo tästä jottai ymmärrän. Tähä on piirretty kiviseinän pääl betonipalkit ja niihe pääl tulis sit katon kannatusrunko. – Siitä kai meijän pitäs alottaa, mut tutkitaa vielä tätä kuvaa. Lähetää sit paikan pääl suunnittelemaa tarkemmi...

Jaakko ja Pertti ovat tehneet Pajulahden heinälatoon olkikattoa ja käyvät päivällä syömässä lämpimät karjalanpiirakat.

Iltapäivällä on naisilla vuorossa viikkosiivous, jolloin toivotaankin miesten olevan jo muualla. Muuten saattaa tulla jopa sanomista.

– Kyllä huomaa nää sateiset kelit, ku likaakii kantautuu sisäle enemmä, sanoo Jaana.

– Ja enemmä on ollu myös niitä likaa kantavii kenkii, vastaa Marjaana. – Jospa ens kesänä ei tarviis ennee jynssätä näitä lattioita. Ehkä se uus lattia on helpompi pittää puhtaana. Ei sitä ainakaa ennee veen ja hiekan kansa hangata...

Tällä kertaa Marjaana haluaa savusaunan lämmittäjäksi. Hän lähtee hyvissä ajoin iltapäivällä virittelemään tulia saunaan, suuren kivikiukaan alle. Äidin kanssa he nostavat yhdessä vinttikaivosta vettä ja kantavat saunan muuripadan ja puusaavin täyteen. Marjaana laittaa tulet myös padan alle ja lisäilee samalla puita saunan uuniin. Marjaanakin tietää savusaunan lämmityksen luottotehtäväksi, jota ei voi antaa ihan kenelle tahansa...

Iltaruokailun jälkeen Jaakko avaa radion, josta tulee Lauantain toivotut -musiikkitunti. Alkuun tulee ulkomaalaista musiikkia, josta ei suuremmin täällä välitetä. Loppupuolella soitetaan kotimaisia levyjä, joita Jaakkokin haluaa kuunnella. Tämä radion musiikkitunti menee päällekkäin iltalypsyn kanssa. Sitäkään ei voi siirtää, koska sama aika on jo vuosikymmenien perinne. Joskus käy niinkin, että lypsyapulainen vaihtuu musiikkitunnin loppupuolella...

Einon mieli tekee mennä ensimmäisenä saunomaan.

– Miun pittää käyä kahtomassa, joko sinne uskaltaa laskee kylpijöitä, sanoo Marjaana. – Mie oonkii nyt se vastuuhenkilö ja varaankii seuraavan saunavuoron.

Marjaana kurkistaa kiukaan tulipesään ja lyö häkälöylyt. Hän odottaa ulkona vähän aikaa ja käy haistelemassa löylyjä...

– Pojat voi nyt mennä saunaa, ei tuntunu ennee häkä eikä kitku.

Eino ja Pertti käyvät kahdestaan saunassa ja pian tämän jälkeen Eino laittaa jo parempia vaatteita päälleen.

– Ollaankos sitä menossa taas tanssipaikoile? kysyy Jaana-äiti. – Ku laitoit oikee pyhävaatteet pääle.

– En nyt oo joka lauantai ollu menossa, vastaa Eino. – Näkkyyhän nuo muutkii samanikäset tanssimassa käyvän.

– Ei sielä tarvihe olla ainakaa koko yötä.

– Yölä meinasin tullakkii kottii.

– Sie tiiät, etten mie saa nukuttuu ennen kuin kuulen siun kottiintulon...

Eino oli aamulla vielä