Siipimiehenä Kannaksella: hävittäjälentäjä Kosti Keski-Nummi

By Jukka Piipponen

Maineikkaan lentäjä-ässän jännittävät elämänvaiheet.

Kosti Keski-Nummi ihastui jo lapsena lentokoneisiin ja olisi halunnut liittyä vapaaehtoiseksi ilmavoimiin heti talvisodan syttyessä. Unelma oli vaakalaudalla, kun nuorukaisen anomus hylättiin. Määrätietoinen poika pääsi kuitenkin lopulta palvelukseen 17-vuotiaana.

Keski-Nummi kuului hävittäjälentolaivue 24:ään, joka pudotti peräti 877 viholliskonetta. Jatkosodan aikana Keski-Nummi osallistui 55 ilmataisteluun. Ura hävittäjälentäjänä oli täynnä hengenvaarallisia tilanteita, eikä hätälaskuilta vältytty. Lentäminen säilyi lähellä Keski-Nummen sydäntä silti vielä pitkään sodan päätyttyäkin.

Kiehtova ja vauhdikas elämäkerta vie lukijan Kosti Keski-Nummen (1923–2018) vaiherikkaiden sotakokemusten tuoksinaan ja kertoo omapäisen ja rohkean lentäjä-ässän poikkeuksellisen kasvutarinan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 28, 2024
• ISBN: 9788727131627

Book preview

Jukka Piipponen

Siipimiehenä Kannaksella

Hävittäjälentäjä Kosti Keski-Nummi

SAGA Egmont

Siipimiehenä Kannaksella: hävittäjälentäjä Kosti Keski-Nummi

Cover image: SA-kuva

Copyright ©2016, 2024 Jukka Piipponen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727131627

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

Nummijärven kylä, joka on yksi Kauhajoen kuudesta maakirjakylästä, kiertää maatilojen nauhana samannimistä viitisen kilometriä pitkää ja puolentoista leveää järveä. Nummijoki laskee vetensä järveen sen itärannan puolella, jossa asutus on tiheintä. Ollaan vauraalla Etelä-Pohjanmaalla.

Hiljainen maalaiskylä oli ollut Suomen sodan näyttämönä vuonna 1808, jolloin siellä oli käyty suuri Nummijärven taistelu. Everstiluutnantti Carl von Otterin johtamat Ruotsin armeijan 1 200 sotilasta olivat ottaneet yhteen 1500 venäläissotilaan kanssa elokuisessa taistelussa, joka oli kestänyt neljä tuntia. Nämä suomalaiset joukko-osastot olivat lyöneet verisesti venäläisten hyökkäyksen Nummijärvellä. Tarinan mukaan von Otterilla olisi ollut apunaan joukko suomalaisia talonpoikia, jotka olivat laskeutuneet nykyisen Nummijärven koulun rantatöyräältä parijonossa alas sotasoiton kaikuessa lakit ja tuohiset vyöt yllään sekä heinäseipäät aseina olallaan. Siitä talonpojat olivat kääntyneet takaisin metsikköön ja laskeutuneet pian jälleen alas töyrästä. Näin venäläisille oli tullut vaikutelma, että Ruotsi on saamassa lisäjoukkoja. Elokuisesta voitosta huolimatta suomalaiset lähtivät kuitenkin heti Nummijärven taistelun jälkeen vetäytymään pääarmeijan mukana pohjoiseen.

Vuonna 1895 syntyneen Kaarlo Oskari Keski-Nummen ja hänen viisi vuotta nuoremman vaimonsa Martan, os. Ikkelän, maatila sijaitsi noissa historiallisen taistelun maisemissa Nummenniemellä, järven itärannalla. Sukutila Nummela oli peräisin jo vuodelta 1638 ja 1920-luvulla maatiloja oli jo kaksi, sillä Kaarlo oli ostanut toisen tilan, Nummen, aivan naapurista. Pinta-alaa niissä oli yhteensä vajaat 29 hehtaaria, noin 20 hehtaaria metsää ja suoperäistä maata ja loput viljeltyä alaa. Kansalaissodan aikaan talossa oli ollut valkoisten joukkojen esikunta.

Perheeseen syntyi kaksi lasta, molemmat poikia. Esikoinen Erkki syntyi vuonna 1920 ja nuorempi veljeksistä, Kosti Rauni Iisakki loppiaisena, tammikuun 6. päivänä vuonna 1923. Maa- ja metsätalous antoi elannon; navetassa oli enimmillään kaksitoista lypsävää, hevosia kaksi tai useampia. Lisäksi sikala tuotti teurastettavaa myyntiin. Äiti Martta oli ahkera kutomaan. Hän sai perheelle käyttövaroja hankkimallaan sähkökäyttöisellä kutomakoneella. Kutomakone oli asetettu ikkunan ääreen lankkujen varaan ja se surisi iltakaudet tilaustyönä asiakkaiden langoista pipoja, sukkia, lapasia ja monenlaista päälle puettavaa talven lämmikkeeksi.

Ensimmäinen suru perhettä kohtasi kaksikymmenluvun lopulla, kun Kosti oli viiden tai kuuden vanha. Isänisä Aleksanteri Haasiomäki kuoli tapaturmaisesti auto-onnettomuudessa. Ukki oli tuomassa hevosella jauhokuormaa myllystä, kun auto ohitti häntä takaa päin. Hevonen pillastui juuri ohitushetkellä ja ryntäsi ravia ojan yli metsään. Kuorma kaatui ja ukki putosi kärryiltä. Autonkuljettaja lähti viemään Santeria sairaalaan, mutta tämä menehtyi vammoihinsa matkalla.

Keski-Nummen sukunimen tarina muodostuu siitä, kun Santeri Haasiomäki oli mennyt naimisiin Maija Jaskarin kanssa. Harhailtuaan vuoden verran kotivävynä hän päätti hankkia oman talon. Nummijärvellä oli valtion torppa, jonka nimi oli Keski-Nummi. Hän osti maatilan itselleen ja vaihtoi sukunimekseen torpan nimen.

Jo aivan nuorena poikasena, noin seitsemän vanhana, alkoi Kosti ottaa osaa kotitilansa töihin. Voimat lisääntyivät puupilkkeiden ja vedenkannossa veljen ja äidin pikku apulaisena. Talvella oli lumitöitä, kesällä tarvittiin paljon apua heinäpelloilla ja vähän isompana pojista oli apua mitä moninaisimmissa tilan töissä.

Jonkinlainen merkkipaalu pojan elämässä oli alle kymmenen vanhana, kun Karhumäen veljekset saapuivat Nummijärvelle eräänä kesänä suorittamaan yleisölennätyksiä. Yleisömenestys oli taattu, kun hopeanvärinen kaksitasoinen De Havilland Moth -vesitaso rullasi kylän rantaan. Haalaripukuiset, lentolaseihin ja -päähineisiin pukeutuneet lentäjät olivat sankareita nuoren pojankoltiaisen silmissä. Tungoksen vuoksi oli aluksi hieman vaikeata päästä kosketusetäisyydelle tuohon ihmeelliseen lentolaitteeseen. Joskus Kosti oli nähnyt niitä kaartelemassa taivaalla. Ne hän tiesi useimmiten Kauhavan koneiksi, jotka silloin tällöin eksyivät seudulle sadan kilometrin päästä harjoituslennoillaan. Joka kerta hän tiirasi niitä uteliaana ja arvuutteli niiden tyyppejä, olivatko ne Motheja, Sääskiä vai muita; kaksitasoja ne niihin aikoihin yleensä olivat.

Mutta nyt hän tunki itsensä ensimmäistä kertaa oikean lentokoneen vierelle. Pian ensimmäinen lennätettävä oli noussut kyytiin ja Motti kiihdytti järvenselälle ja ilmaan. Monien lennätysten jälkeen paikalle osuneista pojista innokkain pisti lennättäjiä silmään ja toinen veljeksistä, taisi olla Valto Karhumäki, nosti pojan takaohjaamoon. Rahaa ei kysytty, vaadittu sata markkaa olisikin ollut pienelle pojalle aivan liian suuri summa. Syöksyvyöt laitettiin kiinni ja niin Kosti pääsi ensimmäistä kertaa ilmaan Niilo Karhumäen leveän selän takana istuen. Oli hienoa katsella miten järvi kimalteli alapuolella kesäauringon loisteessa, kotitalo, kansakoulu ja muut kylän talot kutistuivat tulitikkulaatikon kokoisiksi ja ihmiset näyttivät muurahaisilta. Vielä ylempää katsottuna Nummijärvikin muistutti enää lampea. Moottori lauloi ja siipien pingotusjänteet ujelsivat ilmavirrassa. Kangaslakka tuoksui ohjaamossa, bensiinin ja öljyn haju tunkivat nenään ja yhdessä ne syöpyivät lähtemättömästi nuoren pojan muistiin.

Pian lyhyt lento oli ohitse, kellukkeet kohisuttivat jälleen turvallisesti järven karehtivaa pintaa ja Motti rullasi takaisin kotirantaan. Mutta pojan mieleen se jätti pysyvän kaipauksen ja haaveen lentämisestä. Haaveen, joka jäi odottamaan vain toteutumistaan tuonnempana. Sanotaanhan, että ihminen on jo lapsuudessaan sitä mitä hänestä aikuiseksi tultuaan tulee ja mitä sitten hänestä tulee, sitä hän tekeekin.

Näin jo lapsuudestaan lähtien Kostin ajatukset liikkuivat lentokoneissa. Kun lähistöllä sattui kaartelemaan jokin lentokone, liiteli poikanen mielikuvituksen siivin mukana tuossa lentolaitteessa. Kun poika oli kymmenen vanha, valmistui hänen kätevissä käsissään muutamasta vanhasta laatikkolaudasta, puupalikasta ja päreestä ensimmäinen naulaustyönä omin käsin tehty puinen lentsika. Työkaluina olivat vain kirves, saha, puukko ja vasara. Alussa hän tarvitsi vähän hohtimiakin. Myöhemmin, kun hän oli jo Kauhavan lentokoulussa, hän huomasi että tuosta puisesta lentsikasta olikin tullut muodoltaan melkein Letov Smolikin, Ilmavoimien silloisen alkeiskoulukoneen pienoismalli. Kummallinen sattuma oli se, miten siitä oli tullut mittasuhteiltaan niin lähelle Smolikin kopio, vaikka hän ei ollut milloinkaan nähnytkään koko konetyyppiä. Sen sijaan Karhumäen Motheista hän vuoleskeli muutamia pienoismalleja leppä- ja haapapuusta.

Kolmekymmenluvun loppuvuosina Ilmavoimien koulukoneet kiertelivät jo lähes päivittäin Kostin kotiseudun yläpuolella. Lennot lisääntyivät, kun Karvian Kantin kylälle parinkymmenen kilometrin päähän oli valmistunut Ilmavoimien harjoituskäyttöön tarkoitettu lentokenttä. Kiinnostus lentokoneisiin säilyi ja lisääntyi. Koneiden tyyppituntemus laajeni ja pian hän oppi erottamaan toisistaan Tuiskut, Viimat ja Aero Jupiterit.

Kosti sai viisitoista täytettyään kahdeksanluokkaisen kansakoulun päätökseen. Opettajana hänellä oli alusta loppuun Heikki Vilén. Tämä hyväntahtoinen opettaja piti leppoisaa kuria yllä. Ei hänen tarvinnut tottelemattomalle oppilaalle sanoa muuta kuin: Olepas sinä nyt kunnolla! niin häntä toteltiin. Nummijärven kansakoulu oli yksiopettajainen. Koulu oli aivan kodin naapurissa, sillä kunta oli ostanut koululle tontin ja se oli lohkaistu Keski-Nummen maatilasta.

Kouluvuodet olivat Kostille ja hänen veljelleen tervettä aikaa. Kesällä kalastettiin pitkäsiimalla, uitiin omassa rannassa, jota oli 300 metriä ja talvella istuttiin pilkillä. Liikunta oli kaikin puolin tärkeä harrastus ja talvella pojat hiihtivät maastossa ja pitkin järvenselkiä. Välitunneilla otettiin jalkapallo kainaloon ja potkittiin palloa viereisellä hiekkakentällä. Kun järjestäjä kilisytti kellolla oppilaat portaiden eteen jonoon ja takaisin tunnille, palattiin kentältä pallo kainalossa takaisin pulpetin ääreen. Kansakoulu oli tärkeä sivistyksen lähde kylällä. Kosti lainasi erittäin paljon tietokirjoja kylän kirjastosta, sillä hän oli tietoa janoava nuorukainen. Sen sijaan lyseoon ei juuri kukaan kotikylältä lähtenyt jatkamaan, sillä se oli kirkonkylällä 24 kilometrin päässä.

– Sitten on perkele, ettenkö minä vielä ole tuolla! muistetaan hänen eräänä syksyisenä päivänä, ollessaan viidentoista vanha, tokaisseen kotipihallaan, jälleen kerran töllistellessään taivaalla lentäviä koneita.

Tätä sitaattilausetta Kostille toistelivat melko usein myöhemmin ne perheenjäsenet, jotka olivat sen kuulleet.

Veljekset kasvoivat maatilalla terveellisessä ympäristössä ja Kosti vankistui maa- ja peltotöissä isänsä ja veljensä apuna. Kuusitoistavuotiaana hän osallistui jo raskaisiin metsätöihin puun kaadossa omasta metsästä.

Sodan pilvet alkoivat julmistella Euroopan yllä ja myös Suomen ylle erityisesti idän suunnalta. Missä vain kaksi tai kolme tapasivat toisensa, siellä virittyi keskustelu sodan mahdollisuudesta ja sen jalkoihin joutumisesta. Siinä vaiheessa Kostikin päätti toimia. Hän lähetti hakemuksen Kauhavalle Ilmasotakouluun, kirjoitti hakemuksen vanhemmiltaan salaa ja liitti siihen mukaan koulutodistukset. Eräänä päivänä Keski-Nummilla pärähti puhelin soimaan. Siihen vastasi Maija-mummu. Kauhavalta soitettiin! Puhelimessa oli joku kapteeni, joka kertoi Kostille, että 16-vuotiaita ei oteta armeijan palvelukseen. Sitten hän puhui mummun kanssa vielä toista tuntia. Oli odotettava seuraavaan tammikuuhun, jolloin hän täyttäisi 17 vuotta ja voisi sitten anoa vapaaehtoisena.

Talvisodan aikana Kosti palveli suojeluskunnassa. Tuo erinomainen, vapaaehtoispohjalta toiminut maanpuolustusjärjestö oli perustettu vuonna 1918 ja sen organisaatio ja tehtävät oli vahvistettu erityisellä asetuksella ja vuonna 1927 lailla. Jo heti 16 vuotta täytettyään