Takatoosan Topi: Toivo Peltonen Ilmavoimissa, Immolasta monien vaiheiden kautta Luonetjärvelle

By Kauko Peltonen

Kirja kertoo Toivo Peltosen elämästä Suomen Ilmavoimissa ajasta ennen Talvisotaa vuoteen 1953. Hän istui koko sotilasuransa ajan lentokoneiden ' takatoosassa' eli koneen takaosassa olevassa konekivääriampujan tilassa. Talvisodan kylmä kyyti tapahtui syöksypommittaja Fokker C.X:ssä. Jatkosodassa toiminta takatoosassa oli lähinnä tähystystä Topolev SB-2 koneesta takaviistoon ja yhteydenpitoa sähkötyksellä maa-asemaan. Jatkosodan toiminta oli tiedustelua ja laivojen sekä sukellusveneiden tuhoamista Suomenlahdella. Sodan lopulla Toivo joutui upseerikurssin jälkeen hetkeksi pois lentotoiminnasta. Komennus Vienan Karjalaan oli kuitenkin mielenkiintoinen, saihan lentäjä tutustua korpisotaan.

Kirjassa on 180 valokuvaa ja 30 hienoa piirrosta.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 26, 2016
• ISBN: 9789523187986

Kauko Peltonen

Kauko Peltonen itsekin Ilmavoimien upseeri on kirjoittanut aikaisemmin tietokirjan Nummelan lentokentästä.

Book preview

Lähteet

LAPSUUS JA NUORUUS RIIHIMÄELLÄ

Toivo Peltonen syntyi 9.10.1913 Hausjärvellä, josta muutti lapsena Herajoen kylään Riihimäen lähelle. Isä oli mm. osaaikainen maanviljelijä ja äiti kauppias. Veljiä oli yksi vanhempi ja toinen nuorempi.

Pienessä kylässä oli paljon vuosien 1910–1915 välillä syntyneitä poikia. Varhainen lapsuusmuisto oli yksi omatekoinen laulu, jota Toivo äitinsä kertoman mukaan lauloi 4-vuotiaana keväällä 1918. Silloin oli puhjennut kansalaisten keskuudessa sota, jolla on monta nimeä. Herajoella oli tällöin lyhyen ajan saksalaisia sotilaita. Toivo oli sepittänyt olosuhteista johtuen lyhyen lapsenviisun:

Kotitalo Herajoella.

’Minä ja Samperin Lauri ja Laurilan Kauko on saksalaisten kanssa ruotsia opeteltu…’

Poikavuosien tapahtumia olivat uinnit Paalijärvellä, telttailut lähimetsissä, pyöräilyretket ja viekoittelevat pahanteot. Ilkeitäkin pojat olivat kun heittelivät kiviä Pajamäellä asuvan Mäkisen mökin seinään. Kiusantekoon oli kyllä syykin kun Yli-Laurilan isäntä pelotteli, että viereisessä riihessä kummittelee.

Urheilu Herajoen Yrityksessä oli suosittua. Kissalan aholla oli pituushyppy- ja keihäänheittopaikka ja Orimäessä pelattiin potkupalloa. Kylän raitilla painiskeltiin ja oleiltiin muutenkin.

Toivo menestyi etenkin juoksussa ja hiihdossa.

Erityisen innoissaan oltiin Santamäen patruunan autonkuljettajan tarjoamista autokyydeistä.

Vietyään patruunan Riihimäen asemalle, otti kuski paluumatkalla useinkin poikia kyytiin Herajoelta Kormuun saakka. Juosten tultiin takaisin kotiin lähes 10 kilometrin matka.

Koulua Toivo kävi Riihimäellä 5 luokkaa oppikoulua eli keskikoulun.

Kotitalon verannalla Lauri veljen kanssa. Toivo oikealla.

VARUSMIESPALVELUS 1935 – 1936

Varusmiespalveluksen Toivo suoritti Ilmatorjuntarykmentissä Viipurissa Neitsytniemen kaupunginosassa 440 päivässä ja siviiliin lähti alikersanttina.

Riihimäkeläisiä poikia oli samaan aikaan useita It-rykmentissä, useita jopa Herajoelta. Kotimaan tuntemus laajeni jo sillä, että he näkivät kauniin merenrantakaupungin Viipurin ja It-rykmentin kesäleiripaikan Kipinolanjärven rannalla Muurilan kylässä.

Varusmiesaika jätti Toivonkin mieleen kauniit muistot, vaikka luutnantti Niilo Simojoen 2. patterissa oltiinkin kovan kurin alla, vääpeli Toivo Karhun isällisessä hoivassa.

Kuunteluharjoitus kuulosuuntimella.

Lentokoneluokka.

Topi ja Viipurin linna.

Itse otettu kuva linnan tornista.

Kartta varusmiesajan tapahtumapaikoista.

ILMAVOIMIEN KONEKIVÄÄRIAMPUJA- JA RADIOSÄHKÖTTÄJÄKURSSI 3 (1936–37)

Kurssille lähetti hakemuksen 500 nuorukaista tai miestä kevään 1936 aikana. Heistä osa, ehkä noin 50 sai kutsun saapua Psykofysiologiseen laitokseen tarkastukseen silloisen Ilmavoimien Esikunnan olinpaikkaan Pohjoisranta-kadulle Helsinkiin.

Näistä erottui hyväksytyiksi tulleiden valiojoukko, joka ilmoittautui 1.7.36 Lentoasema 6:ssa Viipurin Tervaniemellä. Varusteiden vastaanoton jälkeen he päivän verran uljasta Viipuriakin ihailivat ja 3.7. lähtivät vt. kersantti yp:n nimityksen saaneina alikersantin natsat kesäpusakan poleteissa junalla Imatralle.

Topi: Nykyisen Virasojan pysäkiltä marssitti vääpeli Eino Vepsäläinen meidät Immolaan. Matkalla joimme limpsat eräällä kioskilla Vuoksenniskan aseman lähellä.

Oli lämmin päivä. Tämä marssi ja tämä tulo Immolaan oli käännekohta meidän elämässämme.

Olimme pestautuneet Ilmavoimiin, jonne pääsy oli silloin ja on yhäti toivottu aselaji. Se ei ollut heti, emmekä niin kuvitelleetkaan, siintelyä taivaan sinessä. Marssilla ja hikeä vuotaen alkoi kipuamisemme, niin kuin tyvestä puuhun, kohti tuntemattomia tulevia aikoja.

Immolaan tullessa oli kasarmirakennus valmiina, siinä asutimme 2 tupaa yläkerrasta.

Yksi tupa oli alakerrassa oppituntisalina.

Ruokalarakennus oli myös valmiina ja esikuntarakennus valmistautumaisillaan. Itäisin halli oli valmiimpi ja muut vielä alkuvaiheissaan. Tekninen rakennus oli valmistuvista rakennuksista ensimmäisiä. Itse kenttä oli itä-länsi suunnassa nurmikkoinen lentokentän näköinen alue. Näin näkivät Immolan ’alkuasukkaiksi’ tulleet 20 oppilasta pitkän kurssimme temmellysalueen.

Ruokala.

Keskeneräinen lentokonehalli.

Lentosotamiehiä oli etukomennuskuntana kentällä muutamia ryhmiä huoltotehtävissä ja maaliryhminä taisteluharjoituksissamme.

Siviilipuolen ’mohikaaneina’ olivat Kaukopäätä rakentavat Rautionkylän asukkaat. Kylää kutsuttiin Rämpsäläksi. Ensivaikutelmana Immolasta tulee mieleen paikkakunnalle niin verraton, tutunomainen piirre. Ja sen havaitsee melkein vieläkin ja nenällään. Sopivan tuulen myötä sekoittui siihen Tainionkoskenkin parfyymit.

Kaukopään tehtaat.

Ihan siunattu asia oli sinä kuumana kesänä käytössämme olleet Immolanjärven hienot hietikot ja kirkkaat vedet. Mikäli kiireiltämme huomasimme, niin ihanteellisissa oloissahan siellä oltiin.

Marssiessa tiet pölisi ja marssilaulut kaikuivat yllättävän reippaina tässä minivaruskunnassa.

Sen ajan lauluja olivat: Lippusemme kohoaapi taivahille sinisille, Matalan torpan hiilloksilla, Kytösavun aukeilla mailla on kansa, ym. Horst Wesselkin’.

Meillä oli hyvä