Kuolema Syvärillä

By Ensio Kettunen

Väinö syntyi Ilomantsin Kuolismaan kylässä marraskuussa 1917. Hän varttui nuorukaiseksi suurten metsien ja hyvien kalavesien äärellä. Hän lähti asepalvelukseen syksyllä 1937 ja vapautui sieltä syksyllä 1939. Väinö ja muut kuolismaalaiset nuoret miehet kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin lokakuussa 1939. Talvisodan jälkeen Väinö työskenteli metsätöissä Ilomantsin salomailla kesäkuuhun 1941 saakka, kunnes Ilomantsin reserviläiset kutsuttiin jälleen ylimääräisiin harjoituksiin Enon Kaltimoon. Siellä ilomantsilaiset sijoitettiin JR 9 toiseen ja kolmanteen pataljoonaan. Kaltimosta joukot siirtyivät marssien Ilomantsin kautta Koveroon, josta matka jatkui heinäkuun alussa Tohmajärvelle.
Torstaina 10. heinäkuuta suomalaisjoukot aloittivat hyökkäyksen, tavoitteena vallata takaisin talvisodassa menetetyt maa-alueet.
Hyökkäyksen alussa eteneminen oli hidasta, sillä ensimmäisinä viikkoina rajan läheisyydessä neuvostojoukot taistelivat sitkeästi vahvasti linnoitetuissa asemissa. Elokuun puolivälissä vallattiin Sortavalan kaupunki ja siinä vaiheessa Väinö ylennettiin korpraaliksi. Syyskuussa hyökkäys jatkui Vieljärveltä Nirkan ja Kaskanan korpien kautta Äänisjärven rantaan. Kesän ja syksyn raskaissa taisteluissa haavoittui ja kaatui satoja suomalaisia.
Lokakuun 6. päivänä joukot ylittivät Syvärin ja seuraavan kuukauden aikana sinne saatiin muodostumaan sillanpääasema. Syksyn kuluessa rintamalinjat vakiintuivat ja Syvärillä alkoi kaksi ja puoli vuotta kestävä asemasotavaihe. Huhtikuussa 1942 venäläisjoukot yrittivät häätää suomalaiset Syvärin länsipuolelle, mutta suomalaislinjat kestivät venäläisten hyökkäyksen. Kelirikkohyökkäyksenä tunnetun taistelun päätyttyä, alettiin välittömästi korjata taistelujen aikana tuhoutuneita estelinjoja ja puolustusasemia. Huhtikuisena iltana, vuonna 1942, Väinö oli kaverinsa Aleksin kanssa Simanovan peltoaukealla korjaamassa vaurioitunutta estettä. Venäläistukikohdassa, tarkka-ampuja oli havainnut miehet esteellä...

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Sep 2, 2016
• ISBN: 9789523397057

Ensio Kettunen

Kirjailija Ensio Kettunen on julkaissut 2000-luvulla kuusi sotahistoriaa käsittelevää kirjaa. Kirjoissa kerrotaan Jalkaväkirykmentti yhdeksän, Sissipataljoona yhden ja Ilomantsissa kesällä 1941 taistelleiden Jääkäripataljoonien sotahistoriaa. Viimeisin kirja Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset kertoo sisällissodassa, sekä talvi- ja jatkosodissa menehtyneiden ilomantsilaisten kohtaloista.

Book preview

1940

Talvisodan vaiheita Ilomantsissa

Marraskuun alussa 1939 sää oli poikkeuksellisen lämmintä. Etelästä puhaltavat tuulet olivat loka-marraskuun vaihteessa varsin voimakkaita ja ne aiheuttivat metsätuhoja Ilomantsin alueella. Lokakuun puolivälissä satanut ensilumi suli pois marraskuun alkuun mennessä ja Kuolismaan tiet olivat kelirikon takia huonossa kunnossa. Lokakuun viimeisenä päivänä sää oli muutaman asteen pakkasen puolella, mutta jo seuraavana päivänä sää oli lämmintä, sumuista ja tuulista.

Marraskuun toisena päivänä Pahkalammen vartiostossa herättiin Neuvostoliiton puolelta kuuluviin tykin laukauksia muistuttaviin räjähdyksiin. Rajamiehet lähtivät aamulla tarkastamamaan rajaa Iljanvaarassa, mutta eivät havainnet siellä mitään erikoista.

Otto, Väinö, Aleksi, Hannes ja muut ilomantsilaiset nostomiehet olivat olleet lokakuun puolivälistä saakka Sulkulammen kämpällä. Kämpältä käsin miehet tekivät taisteluasemia Sulkulammelle, Kuolismaa-Liusvaara tien varteen, sekä muutamina päivinä aina Saarijärvellä saakka.

Marraskuun viidentenä päivänä pakkasta oli aamulla viisi astetta ja iltapäivällä alkanut lumisade kesti seuraavaan päivään saakka. Työvelvolliset ja sotilaat jatkoivat taisteluasemien rakennustöitä lumisen maiseman keskellä.

Oinassalmi talvisodan aikana SA-kuva

Marraskuun kahdeksantena päivänä nostomiehet ja sotilaat kutsuttiin Saarijärvelle kuuntelemaan Enon seurakunnan pastorin pitämää iltahartautta. Illan pimeydessä miehet marssivat liejuista tietä pitkin takaisin Sulkulammen kämpälle. Sulkulammen kämpän kohdalla alkoi voimakas räntäsade, joka kasteli päällysvaatteet ja nuoret miehet olivat onnellisia, kun pääsivät lämpimään kämppään nukkumaan. Taisteluasemien teko jatkui seuraavina päivinä koleassa ja sateisessa säässä. ErP 11. pataljoonan osastoja siirrettiin kuun alussa Kuolismaasta ja kirkonkylältä Näätäojalle, Saarijärvelle, Sulkujoelle, Liusvaaraan ja Latalammelle työvelvollisten avuksi.

Marraskuun puolivälissä tuulensuunta kääntyi pohjoiseen ja muutamina päivinä ilman lämpötila laski kymmenkunta astetta miinuksen puolelle. Järvet saivat kantavan jääpeitteen ja lunta satoi maahan useita senttejä.

Marraskuun 22. päivänä maassa oli lunta kymmenkunta senttiä, kun pataljoonan pastori tuli pitämään iltahartautta Sulkujoen kämpälle. Miehet olivat juuri lopettamassa eväiden syöntiä, kun pastori saapui Kuolismaasta kahden ErP 11. upseerin kanssa kämpälle. Hetkeä aiemmin ollut puheensorina lakkasi kuin veitsellä leikaten. Pastorin pitämä hartaushetki kesti lähes kaksi tuntia ja sen päätteeksi kämpässä olleet miehet lauloivat pastorin johdolla Jumala ompi linnamme-virren. Pastori jatkoi iltahartauden jälkeen matkaa Liusvaaraan, jossa hänellä oli tunnin päästä seuraava iltahartaus.

Marraskuun 26. päivän iltana Sulkujoen kämpälle tuli pastori H. Erviö pitämään jumalanpalvelusta, jakaen siellä oleville miehille raamattuja ja virsilauluvihkosia. Seuraava hartaustilaisuus pidettiin Sulkujoella 29. marraskuuta kello 12.30 ja sen pitäjänä oli pataljoonan oma pastori. Marraskuun viimeisenä aamuna Sulkulammen kämpällä olevat miehet heräsivät aamulla ennen kuutta. Ulkona oli pimeää ja koleaa. Kämpän kamiina hehkui punaisena ja sen ympärillä oli joukko miehiä lämmittelemässä. Seitsemän jälkeen miehet olivat syömässä aamupalaa, kun he kuulivat voimakkaita räjähdyksiä Liusvaaran ja Megrin suunnasta. Miehet olivat tottuneet rajan takaa kuuluviin räjähdyksiin, joten he jatkoivat aamupalan syöntiä. Sulkujoen kämpältä miehet lähtivät puoli kahdeksan aikaan lapiot olalla kävelemään kohti linnoitustyömaata.

Sää oli työmaalle menomatkan aikana puolipilvinen, mutta selkeä. Lunta oli maassa parikymmentä senttiä, mutta se ei haitannut miesten kävelyä. Miesten aloittaessa työt Kuolismaan tien varrella olevalla työmaalla, kuului Megrin suunnalta kaukaista tykin jylinää. Tarkkakorvaiset miehet kertoivat kuulevansa konekiväärien ja kiväärien tulitusta samasta suunnasta. Hetken ihmettelyn jälkeen työt jatkuivat normaalisti. Iltapäivällä työmaalle saapui sotilaspartio Liusvaaran suunnasta ja heidän mukana ollut sotamies Väinö Kettunen sanoi työvelvollisille:

- Viholaiset hyökkäsivät aamulla seitsemän aikaan Megriin ja ovat kohta Liusvaarassa. Alakkeehan kalappia Kuolismaan suuntaan, myö alamme tässä vartoamaan ryssiä! Alikersantti Utriainen huusi työvelvollisille:

- Lähdetään hakemaan kämpältä reput ja varusteet ja palataan Kuolismaahan saamaan lisäohjeita kapteeni Kivikolta.

Työvelvolliset lähtivät kävelemään kohti Sulkujoen kämppää ja puolen tunnin päästä miesjoukko oli jo marssilla Kuolismaan suuntaan. Illan hämärtyessä miehet saapuivat Kuolismaan vartiolle ja siellä annettiin ohje majoittua kylän taloihin seuraavan yön ajaksi. Porukka jakaantui kahtia, sillä osa meni yöksi Kuolismaan mäellä sijaitsevaan Hattusen taloon ja osa Mikitanvaaran Timoskaisen taloon.

Otto Kettunen päätti lähteä illalla kotiin Itkajärvelle. Oton koti oli kolmen kilometrin päässä rajavartiostosta, metsää kasvavan suon takana. Otto käveli pimeässä metsässä kotiin tuttua polkua pitkin. Matkan aikana hän kuuli edestä kaukaista aseiden pauketta. Pian hän ylitti Valkkijoen ponttonisillan ja saapui pimeänä olevan kotitalonsa pihaan.

Talo oli tyhjä ja Otto arveli kotiväen lähteneet aiemmin aamulla evakkoon, sillä talon tuvassa oleva uuni oli vielä lämmin. Otto sytytti öljylampun ja sen valossa hän löysi ruokakaapista ilta-aterialle ruokatarpeet. Aterian jälkeen miestä alkoi väsyttää ja hän päätti levätä tuvassa olevassa sängyssä, ennen kuin palaisi takaisin Kuolismaan kylään. Otto heräsi yöllä eteisestä kuuluvaan kolinaan. Hän oli juuri nousemassa ylös vuoteesta, kun sisään astui kaksi sotilasta. Toinen miehistä sanoi ovella;

- Ottoko se tiällä majjailloo? Lähe Otto Kuolismaan kylään, sillä viholliset ovat tulossa jo Saarijärven ja Latalammin takana!

Otto keräsi nopeasti kamarin laatikosta omia henkilökohtaisia tavaroita reppuun. Tuvasta hän otti mukaan huopikkaat ja uunin päältä paksun villapaidan, jonka mies puki päällensä. Otto sanoi ovella taloon jääville Kareiselle ja Penttiselle:

- Pitäkää huolta meijän talosta. Elekkee polttoo sitä, se on uusi ja myö tullaan vielä takaisin.

Talon ulkopuolella Otto etsi hetken aikaa suksia ja löysi ne navetan takaa. Kello oli yksitoista illalla, kun mies suuntasi suksensa kohti Kuolismaan kylää. Valkkijoen ponttonisillalla Otto kääntyi katsomaan tähtitaivaan valossa näkyvää kotitilaansa. Samalla hän huomasi Liusvaaran suunnassa tulenkajoa ja sieltä päin kuului vaimeaa kiväärien tulitusta.

Kolmen kilometrin hiihtämisen jälkeen Otto saapui Kuolismaa - Liusvaaran tielle Sairasmajan kohdalle. Sairasmajan ikkunoista näkyi himmeää valoa. Otto suuntasi sukset Ilomantsin suuntaan ja ohitti pian pimeänä olevan Iivana Timoskaisen sekatavarakaupan.

Oinasvaaraa talvisodan aikana SA-kuva

Timoskaisen kaupan jälkeen hän kääntyi vasemmalle, Kuolismaan kylään johtavalle tielle. Kivisillan ylitettyään hän suuntasi suksensa Kuolismaan Huotarinvaaralle. Kilometrin raskaan nousun jälkeen hän saapui mäen päällä olevan Hattusen talon pihamaalle. Sisällä talossa nukkui kymmenkunta miestä lattialla ja heidän viereen Otto asettui nukkumaan. Aamulla miehet heräsivät aikaisin ja kävelivät kahden kilometrin päässä olevalle Jussi Kettusen omistamalle Kuolismaan kievarille, jossa toimi ErP 11. komentopaikka.

- Tämä on isäni kotitalo, jossa hän asui kymmenluvulle saakka, sanoi Otto pihamaalla seisovalle lutikkavaaralaiselle Onni Riikoselle.

Komentopaikalla oli kymmeniä sotilaita ja kaikilla tuntui olevan kiire. Työvelvolliset saivat eräältä upseerilta käskyn siirtyä ensin Möhköön ja sieltä eteenpäin Oinassalmelle, jossa heidän piti etsiä rakennusmestari Nousiainen. Miehet lähtivät kävellen ja hiihtämällä Ilomantsia kohti. Kahdeksan kilometrin jälkeen he ylittivät Luovenjoen sillan, jonka takana oli miesryhmä kaivamassa juoksuhautoja ja pesäkkeitä. Parin kilometrin jälkeen he nousivat Miikkulanvaaran korkealle kylävaaralle ja päättivät pistäytyä Kettusen talossa. Talo oli lämmin ja sisällä tuoksui tuore leipä. Talonväki oli lähtenyt pois kiireessä, sillä tavaroita oli jäänyt levälleen pöydälle ja lattioille. Pöydälle oli jätetty lappu, jossa luki: Toivo, kun tulet kotiin, uunissa on ruokaa, ota sieltä ja syö. Uunista löytyi kattilallinen lämmintä lihasoppaa ja kun mukana oli talon oma poika Toivo, miehet nauttivat talon tarjoamia antimia. Matka jatkui tauon jälkeen ja tunnin päästä työvelvolliset ohittivat Lutikkavaaran kylän, jossa koulun pihamaalla oli sotilaita.

Leminahossa miehet joutuivat selostamaan vastaantulevalle upseerille, keitä he olivat ja minne he olivat menossa. Möhkön kylään miehet saapuivat illan hämärässä. Möhkön Pytingissä miehet käskettiin yöksi joen takana olevalle Möhkön kansakoululle. Aamulla miehet jatkoivat marssia Oinassalmelle, jossa rakennusmestari Nousiainen määräsi miehet siellä olevien linnoittajien avuksi.

Seuraavan viikon aikana linnoittajat kaivoivat juoksuhautoja ja pesäkkeitä Oinassalmen Ilomantsin puoleiselle harjanteelle. Yöt miehet nukkuivat Oinasvaarassa olevissa pahviteltoissa. Joulukuun seitsemäntenä päivänä Ilomantsin miehet siirrettiin Pienen Kuikkalammen takaiseen maastoon telttamajoitukseen ja sieltä käsin miehet tekivät päivisin töitä Taivallammen, Ravajärven ja Tetrijärven alueen metsissä. Oton työporukka kaivoi korsunpohjia ja taisteluasemia Pienen Kuikkalammen rannoille.

Joulukuun alussa vihollisjoukot lähestyivät Möhkön kylää ja siitä jouduttiin luopumaan yhdeksäs joulukuuta. Venäläisten hyökkäys jatkui seuraavina päivinä Oinassalmelle saakka, jossa suomalaisten puolustus piti ja vihollisjoukot jäivät salmen toiselle puolelle. Linnoitustöissä oleville joukoille jaettiin muutama kivääri ja nostomiehet saivat koulutusta aseen käytössä. Torstaina 14. joulukuuta miesten teltat siirrettiin Tervaruukille. Perjantaina 15. joulukuuta miehet heräsivät aamulla viiden jälkeen Tervaruukilla ja aamupalan jälkeen he marssivat hämärässä kohti Oinasvaaraa. Pienen Kuikkalammen rannalle miehet olivat kaivaneet jo viikon ajan korsuja ja teltanpohjia Oinassalmella olevien joukkojen käyttöön. Miesporukan saapuessa korsutyömaalle, läheisen Taivallammen takaa konetuliaseet ampuivat marssivia miehiä kohti.

Pienen Kuikkalammen rannalla JR 41 miehiä SA-kuva

Miehet maastoutuvat nopeasti lammen rannalla olevan harjun taakse. Suomalainen sotilasosasto ohitti hetken päästä korsukylän ja lähti etenemään kohti Oinasvaaraa. Puolen tunnin kuluttua kuului voimakasta tulitusta Muokonniemen suunnalta ja pian sieltä tuotiin miehiä hevosrekien kyydissä kohti Mustanlammen rannalla olevaa sidontapaikkaa.

Miehet siirtyivät aamun aikana kohti Ravajärveä, jonka rannalle he alkoivat kaivaa uusia taisteluasemia. Taivallammen taistelut jatkuivat yön yli seuraavaan päivään saakka. Sunnuntaina 17. joulukuuta rauha oli palannut Taivallammelle. Metsässä, lammen takana, näkyi mustia möykkyjä, jotka peittyivät pikku hiljaa lumeen. Joulua työvelvolliset viettivät Tervaruukilla olevissa pahviteltoissa. Sää oli jouluaattona kylmä, ja illalla miehet saivat ruskeaan paperiin käärityt joululahjapakettinsa.

Vuosi vaihtui napakassa pakkaskelissä. Miehet olivat edelleen majoittuneena Tervaruukin alueelle ja linnoitustöitä tekevien miesten joukko kasvoi vuoden vaihteessa toiselle sadalle. Tammikuun 14. päivänä pakkasta oli -35 astetta. Päivällä miehille ilmoitettiin, että heidät siirretään Rakennuspataljoona 4. ensimmäiseen komppaniaan.

Komppanian päälliköksi nimettiin rakennusmestari V. Nousiainen. Komppanian vääpeliksi