Talvisota Suomussalmella IV

By Väinö Mononen

TALVISOTA SUOMUSSALMELLA IV


Talvisota Suomussalmella IV on neljäs teos Talvisota Suomus- salmella -sarjasta. Se on jatkoa edelliselle kokoamalleni teokselle Talvisota Suomussalmella III.
Sisältö koostuu kokonaisuudessaan suomalaissotilaiden alun
perin ennen julkaisemattomista kertomuksista Suomussalmelta.
Lisäksi mukana on muutamia siviilikansalaisten omakohtaisia kokemuksia noilta ankeilta ajoilta.
Nämä miehet ja naiset, jotka itse olivat sota-alueella taistelujen polttopisteessä, saavat viimeistään nyt kertomuksensa kuuluviin.
Suuri osa heidän omakohtaisista kertomuksistaan jätettiin vuosien varrella julkaisematta Kansa taisteli -lehdissä ja nuo toimitukseen lähetetyt käsikirjoitukset leimattiin hiljaisuudessa unohtumaan Sota-arkistoon.

Kyseiset kansalaisten kertomukset toimittajaraadin mielestä saattoivat olla joko julkaisukelvottomia tai sitten julkaistavan lehden palstatila ei vain yksinkertaisesti riittänyt niiden esittämiseen.
Olen tarkistanut ja muokannut hieman kertomusten alkuperäistä tekstimuotoa luettavampaan muotoon. Loppuosassa on esitelty sota-ajan tapahtumia SA-valokuvin Suomussalmelta.

MKT, tietokirjailija Väinö Mononen

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: May 20, 2021
• ISBN: 9789528078593

Väinö Mononen

Väinö Mononen I am Väinö Mononen, born under the sign of Aquarius in 1957 in Kiihtelysvaara in North Karelia, Finland. I currently work as a non-fiction writer and war researcher. During my actual working career, I mainly worked in business, for example in sales and marketing. I completed my conscript service in the Kainuu brigade, through which I became a Finnish reserve officer, who later worked for several years in the field of voluntary national defense as a spokesperson and as the editor-in-chief of the reservists' newspaper, while traveling and participating in numerous refresher exercises around the province of North Karelia. Along with that, I also started walking in the raven landscapes of Kainuu, especially in Kuhmo, where my father also lived. The peace of nature and the inexhaustible wilderness attracted more and more people. Walking through the terrain, I couldn't help but notice the moss-covered scars of the winter war. No wonder I became seriously interested in those past events. A Finn doesn't believe until he sees with his own eyes and hears with his own ears - that's what happened to me too. Over the years, so many remembered events began to accumulate that they had to be recorded in written form. For this reason, I have previously written and published 16 non-fiction books in Finnish: - Death Alley Run (Alfamer 2006) - Flames of underworld (Edico 2011) - The War Path of a Battalion (Books on Demand 2016) - Dolin's ski brigade (Books on Demand 2018) - Fire and flint (Books on Demand 2019) - Winter War in Kuhmo I - V (Books on Demand 2020) - Winter War in Suomussalmi I - V (Books on Demand 2021) - Curse of Kianta (Books on Demand 2022) MKT, nonfiction writer Väinö Mononen Website: www.sotatutkija.jimdo.com

Book preview

Alkusanat

Sisällöstä

Talvisota Suomussalmella IV on neljäs teos Talvisota Suomussalmella -sarjasta. Se on jatkoa edelliselle kokoamalleni teokselle Talvisota Suomussalmella III.

Kirjan sisältö koostuu kokonaisuudessaan suomalaissotilaiden alun perin ennen julkaisemattomista kertomuksista Suomussalmelta.

Lisäksi mukana on myös muutamia siviilikansalaisten omakohtaisia kokemuksia noilta ajoilta.

Nämä miehet ja naiset, jotka itse olivat sota-alueella taistelujen polttopisteessä, saavat nyt viimeistään kertomuksensa kuuluviin. Suuri osa heidän omakohtaisista kertomuksistaan jätettiin vuosien varrella julkaisematta Kansa taisteli -lehdissä ja nuo toimitukseen lähetetyt käsikirjoitukset leimattiin hiljaisuudessa unohtumaan Sota-arkistoon. Olen tarkistanut ja muokannut hieman kertomusten alkuperäistä tekstimuotoa luettavampaan muotoon. Loppuosassa on esitelty sota-ajan tapahtumia SA-valokuvin Suomussalmelta.

Teos on omistettu Suomussalmella 1939-1940 käydyn talvisodan suomalaisveteraaneille ja heidän unohtumattomalle muistolleen.

Enossa 30. marraskuuta 2020 Väinö Mononen

Liekkipatsas: - Suomussalmen talvisodan muistomerkki.

Sisällysluettelo

Alkusanat

• Sisällöstä

Julkaisemattomia kirjoituksia

• Juntusrannan ensimmäiset päivät talvisodassa 1939

o Aarne Lauronen, Ruhtinansalmi

• Talvisodan ajalta

o Eino Kemppainen, Ristijärvi, ErP 15

• Kohtalonhetkiä Suomussalmella

o Hugo Johannes Juntunen, Kianta, ErP 15

• Sattuipa Suomussalmella

o Paavo Susitaival, everstiluutnantti, JR 65

• Sinä päivänä oli tunnussana Kemi

o Feliks Kemilä, Karihaara, JR 27

• Toiveeni on toteutunut

o Veli Oittinen, Vesanto, ErP 16

• Olin kultamitalikomppaniassa talvisodassa

o Bertel Leukumavaara, Lohijärvi, II/JR 27

• Suomussalmella sotimassa talvisodassa 1939

o Martti Ala, Tuuliharju, JR 27

• Sotimassa Suomussalmella 1939

o Martti Ala, Tuuliharju, JR 27

• Kaksitoistavuotiaana vartiossa isän pyssyn kanssa, kun talvisota syttyi 1939

o Hilja Juntunen, Ilomantsi

• Kuolleet olivat heränneet

o Anna-Liisa Kinnunen, Haukipudas

• Ranualaiskomppanian kohtalonpäivä Suomussalmella 20.12.1939

o Antero Anttonen, Ranua, JR 27

• Tein sopimuksen Suomen valtion kanssa

o Reino Kaukoranta, Humppila, Sissipataljoona 5

• HOM-komppanian taistelu Raatteessa päättyy

o Eino Salmela, Simpele, I/JR 27

• Talvisota ja Koni-Kalle

o Harry Stenberg, Helsinki, JR 65

• Hyövynvaaran taistelu

o Toivo Rossi, Tampere, ErP 16

• Hävittäjien kanssa hätää kärsimässä

o Kauko Honkaniemi, Hauho, ErP 16

• Täydennysjoukkojen miehen omintakeisia kokemuksia Kainuun korvissa talvisodassa

o Pentti Jokinen, Tampere, JR 65

• Kylmyyttä ja kuumuutta Raatteentiellä

o Väinö Rantanen, Loimaa, JR 64

• Tuppurin tuho

o Leo Karttimo, rajavartiomestari, Ämmänsaari

• Punaisen päivän hyökkäykset Raatteessa helmikuulla 1940

o Lauri Mikkonen, Kajaani, ErP 15

• Hiihtohuopakengät

o Kauko Honkaniemi, Hauho, ErP 16

• Kiantajärven motissa joulukuulla -39

o Annakaisa Pyykkönen, Suomussalmi

• Moskovan joulupukki

o Annakaisa Pyykkönen, Suomussalmi

• Muistelmia talvisodan ajoilta

o Erkki Hytönen, Vesanto, JR 65

• Partiointia ja talvisotaa Raatteentiellä

o Aarne Lauronen, Ruhtinansalmi

• Katkelma talvisodasta

o Nimimerkki O. Veli

• Yö Niettussaaressa

o Eino Hyyryläinen, Kajaani, IV/KT-Pr

• Sotilaan muistelmat II

o Eino Kyllönen, Kuhmo, IV/KT-Pr

• Sotilaan muistelmat III

o Eino Kyllönen, Kuhmo, IV/KT-Pr

• Sotamuistoja

o Elias Mannberg, Kajaani, IV/KT-Pr

• Ensimmäiset terveiset Nyt on rauha! …

o Aarne J. Säkkinen, Kuusamo, 1./ErP 16

• En uskaltanut herra everstin autoa pysäyttää

o Kyllikki Ojari-Staven, Lappeenranta

• Yhtä vaille viimeiseen mieheen

o Jukka Jalkanen, JR 64

• Lonkankankaan taistelu

o Eino Kaartinen, Mieslahti, IV/KT-Pr

• Talvisodan loppumisen aattona

o Ville Miettinen, Korpijärvi

• Kuusamon ja Posion miehet tekivät talvisodan ensimmäisen motin

o Reino Paloniemi, Posio, JR 65

• Ensimmäinen tulikasteeni

o Yrjö J. Komulainen, Iisalmi

• Kutsu tuli kertausharjoituksiin Kuopioon

o Aku Korhonen, Vihtijärvi, 2./JR 64

• Täällä Suomussalmella johti Siilasvuo

o Aku Korhonen, Vihtijärvi, 2./JR 64

• Ensimmäinen tulikaste

o Aarne Jumisko, Jumisko, JR 40

• Sota-aikaa muistellen

o Einari Juntunen, Ämmänsaari, ErP 15

Sotakuvia Suomussalmelta 1939-1940

Lähdeluettelo

• Julkaisemattomia kirjoituksia

• Valokuvaluettelo

• Sotakuvaluettelo

• Kuvalähteet

Ikihonka: - Talvisodan yksi selviytyjä Kylänmäen taistelupaikalla.

TALVISOTA SUOMUSSALMELLA IV

Julkaisemattomia kirjoituksia

Juntusrannan ensimmäiset päivät talvisodassa 1939

Vihollisen hyökättyä yli rajan joutuivat pohjoisten erämaakylien harvat puolustajat erikoislaatuisiin tilanteisiin. Vähitellen sitten huomattiin, että nikkeli puri Puna-armeijan soturiinkin. Sisu nousi ja alettiin tapella oikein tosissaan - joukkueet divisioonaa vastaan!

Maanantaina 27. päivä joulukuuta 1939 lähetettiin Juntusrannan koululla majailevasta vänrikki Elon joukkueesta alikersantti Juho Tolosen partio, johon kuuluivat Hannes Lauronen ja tämän jutun kirjoittaja, kolmen päivän reissulle tekemään huomioita rajan varressa.

Määräyksen mukaan partio suunnisti Murtovaaraan ja sieltä edelleen Karttimon tyhjillään olevaan rajavartiopaikkaan.

Sodan merkit

Vartiolla olevasta tornista kiikaroitiin rajan takana olevaa Lonkan kylää, jossa jo silloin näkyi liikkuvan paljon sotilaita ja kymmeniä ratsukoita sekä monenlaisia ajoneuvoja.

Koko YH:n aikana siellä ei ollut nähty moista vilinää. Illan jo hämärtyessä partio kävi vielä rajan lähellä paikassa, jossa rajan ylittää polku Lonkka - Lehtovaara. Siellä ei huomattu mitään erikoista.

Lehtovaarassa Gunnar Seppäsen talossa sitten yövyttiin.

Koirat haukkuivat ajoittain kiivaasti. Siksi kävivät Juho Tolonen ja Hannes Lauronen aamuhämärissä rajalla ja tultuaan kertoivat yön aikana rajalle asti ilmaantuneen aivan kuin tiepaaluja.

Tämä sai partion aavistamaan pahinta eilisiltaisen Lonkasta näkyvän vilkkaan liikkeen lisäksi.

Kuitenkin jatkoimme rajamiesten partiopolkua Pirttivaaraan.

Siellä meidän olisi tehnyt mieli pyytää siviileitä lähtemään evakkoon. Emme kuitenkaan uskaltaneet sitä tehdä, koska siihen oli ylemmältä taholta jyrkkä kielto. Ilmeisesti ei uskottu sodan alkavan.

Keskiviikkoaamuna paluumatka suoritettiin Syrjälän - Myllyvaaran ja Peltolan kautta Juntusrannan koululle.

Se alkoi sittenkin

Torstaiaamu alkoi järkyttävillä ja yllättävillä tiedoilla - sota oli alkanut! Saimme käskyn jakaa kiireisesti alueella oleville siviileille käskyjä lähteä heti evakkomatkalle. Ymmärsimme kyllä heti, että tietoa oli mahdoton saada jokaiseen erämaakylään.

Partio, johon kuuluivat Gunnar Seppänen, Tammenmaa ja Heino Manninen läksi kiiruhtamaan Lehtovaaran kylään.

Vihollinen marssi kuitenkin jo vastaan kilometrin päässä kylästä!

Lyhyen tulitaistelun jälkeen oli vetäydyttävä ja otettava suunta takaisin koululle, jonne partio saapui kello 13.00.

Koulu paloi jo ja miehet aikoivat ohittaa sen rannan puolelta.

Vihollinen oli kuitenkin nopeampi - se tulikin jo vastaan ja yritti saarrostaen kaapata miehet vangiksi. Alkoi jälleen kiivas ammunta ja samalla vetäytyminen.

Seppänen ja Manninen pääsivät pakoon luullen Tammenmaan kaatuneen. Iltapäivän seikkailun jälkeen ja ylitettyään vihollisen kulkutien sekä kaukaa Juntusrannan kierrettyään he illalla myöhään saapuivat Rieskaniemelle perääntyneen joukkueen luokse.

Jaakko Moilanen oli lähtenyt luvan saatuaan Hossantien varressa olevaan kotiinsa. Iltapimeällä palatessaan hän tietämättään hiihti Juntuskylän keskelle. Vasta Mäkelän pihalla Jaakko huomasi kaksi piippalakkia.

Nyt välähti - pakoon! Mies käänsi suksensa, mutta ei kerinnyt pitkälle, kun Keskimäisen pihasta tuli vastaan vihollissotilas.

Vielä hän yritti kääntyä myötämäkeen järvelle, mutta silloin jysähti päähän kiväärinperä… sen tien musteni maailma!

Vankina

Herättyään Jaakko oli venäläisten vankina Mäkelän perähuoneessa.

Häntä kuulusteltiin heti. Ja kuulustelu jatkui seuraavana päivänä.

Vihollisen kätyrinä toimi nyt muuan paikkakuntalainen, joka heti ensisanoikseen julisti: - Tämä mies on nimeltään Jaakko Moilanen ja suojeluskuntalainen. Se on paras tappaa heti!

Keväällä 1940 Moilanen kuitenkin palautettiin Suomeen yhdessä Tammenmaan ja myöhemmin vangiksi joutuneen Vihtori Mannisen kanssa.

Arolan Lempi Seppäsen pako lapsineen rajanpinnasta ja sanantuonti vihollisesta koululle sai joukkueen tehostamaan vartiointia rajalle päin.

Tällä oli asemissa noin puolen kilometrin päähän Itäpurolle asetettu vartio lähellä Lehtovaaran ja Murtovaaran polkujen yhtymäkohtaa.

Vähän ennen yhtätoista vartiossa ollut Matti Härkönen huomasi venäläisten tunnustelijoiden olevan tulossa. Ammuttuaan kohti vihollista hän toi sanan koululle.

Joukkueenjohtaja Elo määräsi vetäännyttäväksi Kokkojärven taakse sekä koulurakennukset sytytettäväksi tuleen.

Joukkue siirtyi Juntusrannan kylän kautta viimeisten siviilien kanssa Kokkojärven taakse. Siviilit jatkoivat Paljakanvaaran kautta Salonvaaraan ja sieltä kohti tulevia evakkopaikkoja.

Pikakivääriryhmä Räisänen, ampujana Hannes Lauronen, määrättiin asemiin Kalmosärkän päähän. Muu osa joukkueesta vänrikki Elon johdolla etsi sopivia asemia Rieskaniemen rannan seutuvilla. Jonkinlaiset mieskohtaiset asemat löytyivätkin ja vartiomiehet asetettiin rannan tuntumaan.

Loput joukkueesta Elon johdolla etsivät majoituspaikkaa ensin uittomiesten kämpältä, sitten Rieskaniemen heinäladosta ja vihdoin mainitusta talosta.

Asemia laittaessamme kuului koululta kiivasta ammuntaa.

Tuolloinhan yritti aikaisemmin mainittu Seppäsen partio ohittaa koulun ja päästä joukkueen yhteyteen. Illan pimettyä tuo partio tuli tukikohtaan ja kertoi seikkailunsa.

Partiosotaa

Vähän ennen tämän partion tuloa lähti Eino Hutun nelimiehinen partio kiertämään Juntusen kylän pohjoispuolelle.

Kylän taakse metsänlaitaan oli vihollinen jo kaivanut poteroita, joita ei kuitenkaan vielä ollut miehitetty. Ei tavattu edes vartiomiehiä.

Partio hiippaili Suojeluskuntatalon seinustalle, josta seurasi elämää kylässä - kaivojen nostovintit kitisivät ja talojen seudut olivat sotilaita täynnä - tyrmistyttävän paljon väkeä!

Mäkelän rinteessä hevoset vetivät miesjoukon avustamana tykkiä rinteen päälle. Uskomaton määrä näytti olevan myös kaikenlaista materiaalia.

Palattuaan partiolla oli herroille kerrottavaa… Eivät kuitenkaan uskoneet totuutta, kun vänrikki Elo soitti raportin kapteeni Kontulalle. Meitä haukuttiin harhanäkyjen näkijöiksi ja määrättiin ajamaan pienet vihollisryhmät rajan taakse!

Kello 22.00-23.00 vänrikki Elo määräsi joukkueen vetäytymään Salonvaaraan Paljakkavaaran kautta. Joukkue lähti liikkeelle Kalmosärkän pään ohitse, jossa pikakiväärille annettiin määräys tulittaa Juntusrannan taloista näkyviä valoja.

- Kyllä ne pojat ampuivatkin!

Hossasta oli lähtenyt liikkeelle partio, johon kuuluivat Heikki Kostamo ja Martti Nurmiranta. Tullessaan Juntusrantaan he totesivat vihollisen jo miehittäneen kylän.

Ottaakseen tarkemmin selvää asioista he hiipivät Männikön talon ikkunan alle ja totesivat pirtin olevan täynnä lattialla makaavia miehiä, joita lääkintämiehet sitoivat.

Partio läksi sitten ylittämään Kokkojärveä, jolloin venäläiset ampuivat sen perään kuitenkaan osumatta. Tämä kahden miehen partio jatkoi vielä Saarikylän kautta Selkoskylälle, jossa se seuraavana päivänä totesi liikkuvan parisataa miestä käsittävän ratsuväkiosaston.

Miehet pääsivät lopulta puhelimen ääreen Piispajärvellä, josta he ilmoittivat havaintonsa Suomussalmelle ja Kiannanniemelle.

Sisu nousee

Vänrikki Elon joukkue nukkui yön Salovaarassa. Aamulla Elo määräsi joukkueensa vetäytymään Linnansalmeen.

Ryhmänjohtajamme Eino Huttu oli vetäytymisestä toista mieltä.

Hän pyysi ja sai luvan palata ryhmineen Juntusrannan suuntaan ottamaan kosketuksen ja viivyttämään vihollista.

Lähestyimme Teerelän taloa. Äkkiä vihollisen sotakoira alkoi haukkua, jolloin levittäydyimme asemiin polun molemmin puolin.

Mitään ei kuitenkaan kuulunut ja tunnin odotuksen jälkeen kävimme tutkimassa talon rakennukset ja maaston.

Totesimme siellä käyneen vihollispartion vetäytyneen.

Illan pimetessä palasimme ja tapasimme Linnansalmen takana olevasta Pitkän talosta koko joukkueen.

Majapaikassa koko joukkue halusi nyt lähteä takaisin Juntusrantaan ottamaan kosketusta viholliseen ja taistelemaan. Sovittiin, että vänrikki Elo lähtee yksin Kiannanniemelle pyytämään oikein tosissaan apuvoimia ja joukkue lähtee vääpeli Heikkisen johdolla jo samana iltana Keträn taloihin, yöpyy ja jatkaa seuraavana aamuna matkaa Juntusrannan suuntaan. Keträssä asetettiin vartioiden lisäksi taloryhmää kiertävä latupartio.

Päästiin tappelemaan

Mukana olleet muonittajalotat ja miehet kylpivät lämmitetyissä saunoissa ja tarinoivat vapautuneesti ennen nukkumaanmenoa.

Kaikki olivat tuskin unessakaan, kun ulkoa kuului laukaus!

Vartiomies ampui läheneviä venäläisten tunnustelijoita…

Vihollinen oli ilmeisesti nähnyt tien ylittävän latumme ja antanut meidän asettua rauhassa aloilleen päästäkseen siten yllättämään ja tuhoamaan joukkueen.

Pian olimme toimintavalmiina ja taistelussa pihamaalla. Venäläisiä oli kyläryhmän joka puolella ja luotia tuli tiheään - onneksi yleensä meni yli.

Ryhmänjohtajamme Eino Huttu näki paluutiemme olevan pian katkeamassa. Hän otti mukaansa Heino Mannisen ja tämän jutun kirjoittajan. Juoksimme venäläisten sivustaan ja aloitimme vihollisen ketjun päästä kiivaan tulen aivan lähietäisyydeltä.

Naapurin aseet vaikenivat nopeasti!

Sitten vain nopeasti sana talon luona oleville, että tie oli auki.

Kuormastohevoset ja niiden mukana lotat pääsivät onnellisesti pois.

Toisten osalta taistelu jatkui kiivaana. Ylätalosta peräydyttiin Matin talon luokse. Lähestyviä vihollisia ammuttiin kiivaasti valorakettien valossa. Liian lähelle päässeet torjuttiin ison perunakellarin suojasta heitetyillä käsikranaateilla.

Räisäsen pikakivääriryhmä ryhtyi avaamaan tietään oikealle.

Se pääsikin vihollisketjun läpi, mutta joutui retkellään muutamaksi päiväksi erilleen joukkueesta.

Vähitellen koko joukkue pääsi vetäytymään taloaukealta. Arvi Vuorialho ja kirjoittaja jätettiin viimeisiksi viivyttäjiksi mainitun kellarin luokse, josta tulitimme kiväärit kuumina niin kauan kuin saimme sovitun merkin poistua toisten jälkeen.

Ryhmämme peräytyi kilometrin ja asettui viivytysasemiin, jossa aamunkoittoon asti turhaan odotettiin.

Päivän valjettua ylitimme Linnansalmen ja jäimme asemiin.

Tällöin todettiin meitä olevan paikalla 27 miestä, mutta vain yksi konepistooli konetuliaseena.

Viljami Pihlajamaan ryhmä oli illalla Keträstä lähetetty partioon Juntusrannan suuntaan, josta se palasi vasta useita päiviä myöhemmin monien seikkailujen jälkeen.

Vihtori Manninen oli jäänyt partiosta haavoittuneena Kiannan jäälle. Myöhemmin hän joutui vihollisen vangiksi piileksittyään useita viikkoja Ämmänniemen talon ullakolla.

Linnansalmelta oli lähdettävä

Linnansalmen asemissa saimme odotella tuntikausia ennen kuin venäläisiä alkoi ilmestyä Linnan talojen pihoille. Kun suuria vihollisryhmiä liikuskeli ja seisoskeli pihoilla, aloimme pyydellä lupaa avata tuli, koska olimme yhtä mieltä siitä, että jos annamme hyökkääjän tulla jäälle asti ei tulivoimamme mitenkään riitä sitä pysäyttämään.

Saimmekin luvan ja suurimpiin ryhmiin suunnattiin useiden kiväärien tarkasti tähdättyjä yhteislaukauksia. Porukat hajosivat!

Sitten venäläiset levittäytyivät pitkälle alalle rannan metsien suojassa ja haalasivat asemiin konekiväärit ja jopa muutaman tykinkin. Lopulta porukka alkoi vyöryä rannalta jäälle hurjasti ampuen.

Puolustajilla ei ollut maaleista puutetta! Pieni joukkomme ei kuitenkaan pystynyt massojen rynnistystä estämään - oli lähdettävä perääntymään…

Taaskin juoksimme Vuorialhon Arvin kanssa viimeisinä kyyryssä tien vierustalle. Apuun tuotu pikakivääri ei ennättänyt leikkiin mukaan, vaan pojat joutuivat kiireesti vetäytymään, kun ilmoitimme olevamme viimeiset tulijat asemista.

- Venäläiset ovat jo samalla rannalla!

Maantien ojassa Arvin kanssa näimme Gunnar Seppäsen ja rajamies Tarkkasen siirtyvän taaksepäin. Juuri kun varoitimme heitä kehottaen poistumaan ojasta, venäläisten konekiväärisuihku pyyhki ojaa pitkin osuen vaikeasti Tarkkaseen ja Seppästä jalkaan.

Seppäsen saimme mennessämme suojaan vähän matkan päässä olevien omien luo ja palasimme hakemaan Tarkkasta lupauksemme mukaan. Häntä emme kuitenkaan enää ehtineet auttaa…

Rientäessämme Kaapinsalmea kohti saimme ensimmäiset tykinammukset saattajiksemme. Onneksi niillä oli huono osoite.

Kaapinsalmella oli jo apuvoimia. Ainakin se virkisti väsyneitä miehiämme, mutta ei tuo pieni apukaan vielä riittänyt mitenkään pysäyttämään hyökkääjiä, vaikka ratsuja ja venäläisiä näkyi kaatuvan kuin heinää.

Täältä joukkueemme pääsi vähän lepoon Ensilän tienhaaran lähellä olevaan Palovaaran taloon ja apuun rientäneet joukot saivat vastata rintamasta. Monia kahakoita käytiin ja aina oli peräydyttävä ylivoiman tieltä.

Täpärä pelastus

Kuurtolan luona asetuimme jälleen asemiin parilla konekiväärillä vahvistettuna. Olin vasemmalla siivellä viimeisenä miehenä Vuorialhon Arvi vierelläni. Oli annettu määräys, että kun oikealla oleva mies alkaa peräytyä, silloin on lähdettävä asemista.

Taistelu alkoi illan pimetessä! Venäläiset hyökkäsivät saarrostaen, kohdallammekin metsä vilisi kupeelle pyrkiviä miehiä ja toiset tulivat suoraan päin.

Taistelun tiimellyksessä emme huomanneet oikealta lähteneitä kavereita ennen kuin omien ampuminen oli lakannut.

- Nyt suksille! hihkaisi Arvi.

Talon aidan taakse hiihdettyämme tapasimme luutnantti Airanteen ja vänrikki Vuoriston. Pohdimme yhdessä tilannetta.

Äkkiä alkoi takaapäin kuulua liikettä… venäläiset saarrostavat!

- Sukset ja sauvat alle ja kuusten juurelle makuulle! suhahti Airanne hiljaa. Makasimme sydän pomppien, kun venäläisketju ohitti meidät aivan läheltä huomaamatta meitä.

Kun arvelimme olevan turvallista lähteä, marssimme kiireesti suksille. Pimeässä myötämäkeen oli helppo lasketella.

Kierrettyämme turvallisen mutkan lähestyimme neljästään tietä Kuurtolan takana lähelle tietä pistävän metsän suojassa.

Tientäydeltä kulki venäläisiä - miehistöä, kuormastoja ja ratsukoita.

- Hei pojat, eiköhän vähän säikäytetä vieraita! suhahti Airanne.

- Mikäpäs siinä! Airanne ja Vuoristo pistooleillaan ja me Arvin kanssa kivääreillämme ammuimme aseet tyhjiksi. Sitten taas kiireesti karkuun!

Oli kuitenkin käydä kalpaten… sillä vanjoilla olikin konekiväärit ampumavalmiina ajoneuvoissaan ja saimme peräämme sellaisen nikkeliryöpyn, että tuli tosi kiire!

Pimeä metsä ja nopea, mutkitteleva hiihto pelastivat kuitenkin tällä kertaa. Takaa-ajoa yrittäneet ratsupartiot eksyivät nekin pian.

Useiden tuntien hiihdon jälkeen kaarroimme Kuurtosärkälle, jota myöten lähestyimme maantielle. Siellä oli oma miehitys asemissa.

Särkällä meidät Arvin kanssa vielä pantiin parivartioon kahdeksi tunniksi. Väsytti, oli nälkä ja nukutti…

Vartiovuoron päätyttyä pääsimme Hautala -nimiseen taloon, jossa en sopinut sisälle vaan menin navettaan lehmän viereen.

Nukahdin heti.

Herättyäni tuli kiire Kuurtosärkän puolustajien avuksi. Emme kerinneet aivan perille, kun jo särkän puolustajat tulivat vastaan ja sanoivat särkän vaihtaneen omistajaa.

Iltapuolella asetuimme asemiin erään suon laitaan. Ryhmämme joutui oikealle siivelle. Illalla venäläisiä odotellessa ryhmänjohtaja Huttu lähetti minut asialle tien luona olevan luutnantti Airanteen luokse.

Tultuani paikalle suon takana suoran päässä tietä myöten marssi nelirivissä venäläisiä sadoittain!

Tuliylläkkö

Airanne kynsi korvallistaan ja sanoi konekivääriampujalle:

- Ei vielä ammuta. Ampujalla oli peukalot liipaisimella. Vihollinen lähestyi... 70 metriä… ampujan sormet vapisivat sormilevyllä.

60 metriä… ampuja vilkaisee varovasti Airanteeseen. Tämä on vain hiljaa ja tarkkaa vihollista.

50 metriä… nyt taitaa jo tulla liian lähelle… Ei vieläkään… kuuluu Airanteen hiljainen kuiskaus. Vihollinen lähenee hitaasti… - Nyt! karjaisee Airanne. - Tulta!!!

Kaksi konekivääriä, joukko pikakiväärejä ja lukuisat kiväärit ja konepistoolit aloittavat laulunsa. Vihollinen lakosi!

Toimitettuani asiani hiihtelin ryhmäni luo. Sielläkin oli päällä täysi rähinä!

Sinä iltana vihollinen ei uusinut yritystään. Pimeän tullen Airanne kävi edessä olevalla suolla laskemassa kaatuneet, joita löytyi parisen sataa.

Iltayöllä tuli vihdoinkin eteen kenttäkeittiö. Kaikki riensivät keitonjakoon. Oli niin kova hoppu, että varmistuskin unohtui…

Huonolla onnellani jouduin varmistamaan ruokailua ja jäin ilman kaivattua keittoa.

Seuraavan kerran olimme asemissa lähellä Näljängän tienhaaraa, jossa sain muonaksi reikäleivän ja ison purkin jäistä sianlihaa.

Taisi olla liian kova annos kerralla, sillä en millään pysynyt hereillä asemissa. Lopulta Huttu lähetti minut taloon nukkumaan.

Sitten porukka siirrettiin autolla Suomussalmelle ja Ämmänsaareen lepoon. Ensimmäiset taistelut oli käyty ja sota alkoi painua normaaleihin uomiinsa.

- (Lähde: Kansa taisteli - julkaisematon kirjoitus no 2440 Aarne Lauronen, Ruhtinansalmi).

Talvisodan ajalta

30.11.1939 - 2./ErP 15, joka oli koottu Ristijärven ja osaksi Suomussalmen reserviläisistä, oli majoitettuna koko ylimääräisten kertausharjoitusten ajan lastenkoti Betaniassa Haukiperän rannalla.

Taloon oli tultu lokakuun 12. päivänä, josta käytiin linnoitustöissä Purasjoki -linjalla.

Marraskuun lopulla komppania määrättiin sitten linnoitustöihin Mattilan linjalle. Lähtövalmiina piti olla 30.11. kello 8.

Tilanne rajoilla kiristyi entisestään ja komppanian tehtävä muuttui.

Yöllä jaettiin taisteluvarusteet miehille ja kuormasto lastattiin lähtökuntoon.

Kello 8 oli komppanialla lähtö ja samaan aikaan