Talvisota Suomussalmella III

By Väinö Mononen

TALVISOTA SUOMUSSALMELLA III

Kirjan sisältö esittelee neuvostojoukkoja ja heidän taustojaan sekä sivuaa Puna-armeijan käymää ankaraa kamppailua Suomussalmen taisteluissa ja heidän sietämättömiä olojaan rintamalla.
Kansien välistä löytyy lisäksi runsaasti erilaisia tilastoja neuvostoliittolaisten osalta, kuten suurarmeijan sotilaiden valtavaa kalustoa sekä heidän erilaisia aseitaan ja varusteitaan.
Mukana on myös yksittäisten venäläissotilaiden paljon puhuvia kommentteja sekä Puna-armeijan johdon viestejä itärajan takaa.

Sisällössä käsitellään myös Suomen armeijan omaa osuutta, jossa käydään läpi suomalaisen sotilaskoulutuksen alkuvaihetta ja sen kehityskaarta ennen talvisotaa sekä sodan jälkeisiä mietteitä itse talvisodan tapahtumista.
Mukana on niin ilmatorjuntaa kuin ilmapuolustusta sekä armeijan lääkintähuoltoa ja kansalaisten väestönsuojelua.
Lisäksi on sivuttu Suomen armeijan omia taisteluyksiköitä ja niiden kalustoa, aseita, ammuksia ja tarvikkeita sekä niiden käyttötapoja.
Puhutaan myös kansalaisten vapaaehtoistoiminnasta, suojeluskuntien ja lottien sekä ulkomaalaisten osuudesta talvisodassa.
Lopuksi on koottu JR 65:n taisteluissa vaikuttaneen luutnantti Olli Kurosen syvällisiä luotauksia talvisodasta.

MKT, tietokirjailija Väinö Mononen

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Apr 22, 2021
• ISBN: 9789528057598

Väinö Mononen

Väinö Mononen I am Väinö Mononen, born under the sign of Aquarius in 1957 in Kiihtelysvaara in North Karelia, Finland. I currently work as a non-fiction writer and war researcher. During my actual working career, I mainly worked in business, for example in sales and marketing. I completed my conscript service in the Kainuu brigade, through which I became a Finnish reserve officer, who later worked for several years in the field of voluntary national defense as a spokesperson and as the editor-in-chief of the reservists' newspaper, while traveling and participating in numerous refresher exercises around the province of North Karelia. Along with that, I also started walking in the raven landscapes of Kainuu, especially in Kuhmo, where my father also lived. The peace of nature and the inexhaustible wilderness attracted more and more people. Walking through the terrain, I couldn't help but notice the moss-covered scars of the winter war. No wonder I became seriously interested in those past events. A Finn doesn't believe until he sees with his own eyes and hears with his own ears - that's what happened to me too. Over the years, so many remembered events began to accumulate that they had to be recorded in written form. For this reason, I have previously written and published 16 non-fiction books in Finnish: - Death Alley Run (Alfamer 2006) - Flames of underworld (Edico 2011) - The War Path of a Battalion (Books on Demand 2016) - Dolin's ski brigade (Books on Demand 2018) - Fire and flint (Books on Demand 2019) - Winter War in Kuhmo I - V (Books on Demand 2020) - Winter War in Suomussalmi I - V (Books on Demand 2021) - Curse of Kianta (Books on Demand 2022) MKT, nonfiction writer Väinö Mononen Website: www.sotatutkija.jimdo.com

Book preview

Alkusanat

Sisällöstä

Talvisota Suomussalmella III on kolmas julkaisu viiden teoksen sarjasta Talvisota Suomussalmella. Se on jatkoa edelliselle teokselleni Talvisota Suomussalmella II.

Kirjan sisältö esittelee massiivisia neuvostojoukkoja ja heidän taustojaan sekä sivuaa Puna-armeijan käymää ankaraa kamppailua Suomussalmen taisteluissa ja heidän sietämättömiä olojaan rintamalla.

Ajautuessaan ahdinkoon he joutuivat vieraalla maalla ainaisen nälän ja kylmän lisäksi kestämään myös täysin epäinhimillisiä olosuhteita jatkuvassa suomalaispuristuksessa.

Rauhan tultua moni teloituksista selvinneistä passitettiin menolipun kanssa vankileireille, jotka nielaisivat tuhansittain neuvostosotilaita lopulliseen kadotukseen. Vain harva heistä palasi enää takaisin.

Veljeskansan vapauttajien kohtalo ei ollut kadehdittava.

Kansien välistä löytyy lisäksi runsaasti erilaisia tilastoja neuvostoliittolaisten osalta, kuten muun muassa suurarmeijan sotilaiden valtavaa kalustoa niin maalla kuin ilmassakin sekä heidän erilaisia aseitaan ja varusteitaan. Mukana on myös yksittäisten venäläissotilaiden paljon puhuvia kommentteja sekä Puna-armeijan johdon viestejä itärajan takaa.

Sisällössä käsitellään myös kiistan toisen osapuolen - Suomen armeijan osuutta. Käydään läpi suomalaisen sotilaskoulutuksen alkuvaihetta ja sen kehityskaarta ennen talvisotaa sekä lisäksi täydentävänä yhteenvetona sodan jälkeisiä mietteitä itse talvisodan tapahtumista.

Mukana on muun muassa ilmatorjuntaa ja ilmapuolustusta sekä väestönsuojelua ja armeijan lääkintähuoltoa. Lisäksi on sivuttu Suomen armeijan omia taisteluyksiköitä ja niiden kalustoa, aseita, ammuksia ja tarvikkeita sekä niiden käyttötapoja.

Puhutaan myös kansalaisten vapaaehtoistoiminnasta, suojeluskuntien ja lottien sekä ulkomaalaisten osuudesta talvisodassa. Lopuksi on koottu JR 65:n taisteluissa vaikuttaneen luutnantti Olli Kurosen syvällisiä luotauksia talvisodasta.

Teos on omistettu Suomussalmella 1939-1940 käydyn talvisodan suomalaisveteraaneille ja heidän unohtumattomalle muistolleen.

Enossa 30. marraskuuta 2020 Väinö Mononen

Sisällysluettelo

Alkusanat

Sisällöstä

Neuvostoliitto - pelottava vihollinen

Armeijan alkuvaiheita

Jumalattomuus ottaa vallan

Uskonnollinen vaino

Puna-armeijan joukot

Tapahtumien taustatekijöitä…

…ja linjanvetoja

Suureksi sotilasmahdiksi

Sotavoimien johtojärjestelmä

Järjestelmä elää ja voi hyvin

Aseita ja aluerajauksia

Tehokas sotateollisuus

Hallituksen erikoisjoukot

Venäjän sotilasmenot

Valmistautumista sotaa varten

Valvontaa ja vakoilua

Pyhä vala

Noitavainoja ja ilmiantoja

Avuttomia aseita ja kelvottomia karttoja

Raakoja otteita omia komentajia kohtaan

Lisäkoulutusta tarvittiin

Venäläiset perustavat hiihtopataljoonia

Venäläiset hiihtojoukot

Sotilaan tuntomerkit

Hiihtojoukkojen aseistus

Konepistooli PPD (M/34)

Konepistooli PPD (M/34-38)

Automaattikivääri AVS-36 (M/36) Simonov

Puoliautomaattikivääri SVT-38 (M/38) Tokarev

Jalkaväenkivääri m/91-30

Tarkka-ampujakivääri m/91-30

Maxim-konekivääri (m/1910)

Emma-pikakivääri m/27 Dektjarev DP-27

Revolveri Nagant M 1895

Tähti-pistooli Tokarev TT-33

Valopistooli m/1930

Naku-kranaatinheitin (50 Krh/39)

Varsikäsikranaatti RGD-33

Munakäsikranaatti F1

Varoitus!

Venäläisten olosuhteista rintamalla

Vodkaa ja voivottelua

Hermot kireällä

Ei lepoa - ei lämpöä

Muita viheliäisyyksiä

Eikä muonassakaan ollut kehumista

Tietöitä ja kuljetuksia

Suomen Kansanarmeija

Ensimmäinen armeijakunta

Pääministeri Kuusinen

Kenraali Anttila

Kirjeenvaihtoa

Viimeinen isku

Edessä uusiutumisvaihe

Uusia karttoja ja taisteluoppaita

Komeita karttalehtiä

Taktinen taisteluopas

Viimeisintä asetekniikkaa

Sarjatuliaseita saadaan

Tykistön käyttöä

Heittimiä ja muita vempaimia

Paljon panssarivaunuja

Muita aselajeja

Erikoisjoukkoja

Muita kohtaloita

Kurjuutta ja kuolemaa muuallakin

Haavoittuneiden käsittelyä

Kaatuneiden huoltoa

Rauha koittaa

Moskovan rauhansopimus

Rajanvetoa

Taistelualueiden siivousta…

…ja puhdistusta

Talvisodan hinta

Laskuoppia…

…ja tilastoja

Sotavangit

Leiriltä leirille

Puna-armeijan aseistusta

Jalkaväki

Kenttätykistö

Panssarivoimat

Venäläisten käyttämää panssarikalustoa

Puna-armeijan panssarivaunuja

Vickers 6-ton

Vaunun tekniikka

T-26 panssarivaunu

Vaunun eri mallit

T-28 panssarivaunu

T-35 panssarivaunu

BT-sarjan panssarivaunut

Vaunun eri mallit

BT-7 vaunun tekniikka

Puna-armeijan panssarikaluston käyttötarkoitus

Ilmavoimat

Neuvostoliittolaisen lentokaluston ominaisuuksia

9. Armeijan ilmavoimat

Keskitys Kuhmon rintamalle

9. Armeijan ilmavoimien lentokoneet 1.2.1940

Polikarpov I-15

Polikarpov I-16

Polikarpov I-153

Tupolev SB-2

Tupolev TB-3

Repolan lentotukikohta

Kiistatonta ilmaherruutta

Merivoimat

Massiivinen aselaji

Asevoimien vertailua

Voimasuhteet

Neuvostojoukkojen määrät rintamalla sodan loppuvaiheessa

Jalkaväkidivisioonan määrävahvuudet

Jalkaväkirykmentin määrävahvuudet

Jalkaväkirykmentin pataljoonan määrävahvuudet

Lyhenteitä ja sotilassanastoa

Puna-armeija

Jalkaväki

Tykistövoimat

Panssarivoimat

Ilmavoimat

Muita yhteyksiä

Viestejä itärajan takaa…

Sotavalmistelut

Leningradin Sotilaspiirin Esikunnan oikaisu

Ylimmän sotaneuvoston päämajan direktiivi 8., 9. ja 14. Armeijan komentajille ja sisäasiain kansankomissaarille taistelutoimista vakoilua vastaan

Moskova, SNTL:n NKVD, Toveri Berijalle

Tjp:llä välitetty sanoma

Sosialististen Neuvostotasavaltojen Kansankomissaarien Neuvoston Asetus

Liite - vientikielto

Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar

Suomen armeija - sinnikäs vastus

Mietteitä talvisodan kokemuksista

Muistutus nykypäivälle!

Yleisesikuntaeversti Matti Aarnio

Mottitaktiikka

Motti

Sotilastermin alkuperä

Motittaminen

Komentajan profiili

Armeijan kivijalka

Suojeluskuntajärjestö

Talvisodan kansanarmeija

Viipurin markovillalaiset upseerit

Upseerikokelaasta aktiiviupseeriksi

Päällystö sotaopissa

Komitea kokoontuu

Komppanianpäällikkökurssit 1929-1938

Aktiiviupseerikurssit 1931-1935

Maavoimien kapteenikurssi 1936-1937

Komentajakurssi 1936-1937

Ilmavoimien kapteenikurssit 1936-1937

Piiripäällikkökurssit 1937-1938

Aselaji- ja raskasasekurssit

Komentajan paikka

Kaipaako sota yhtä miestä?

Suomalaisupseereiden sotilasarvot

Selkeä porrastus

Sissikersantti

Aarne Korhonen (1917-2002)

Voimamies

Kiivas karjalainen

Suomussalmelle

Kurjanlinna

Tuhotöitä

Raskas yö

Tuplapotti

Ruumiskasassa

Ritariesitys

Suomen armeijan aseistus

Miinat

Panssarimiinat

Ansat

Räjähdematematiikkaa

Tuhoisia tuloksia

Kenttätykistö

Raskasta rautaa

Kirjava mallivalikoima

Panssarijuna

Aseita ja muita varusteita

Ilmapuolustus

Ilmatorjunta

Ilmatorjunnan historiaa

Komentosuhteet

Suomalainen ilmapuolustus talvisodan alla

Ilmatorjunnan keskittäminen

Raskas ilmatorjuntatykistö

Kevyt ilmatorjuntatykistö

Ilmatorjuntakonekiväärit

Valonheitinyksiköt

Huutava kalustopula

Ilmatorjunta-aseistus

Parhaimmat pudotukset

Vihollislaivueet pommittavat

Ensimmäiset pudotukset

Helsinki

Turku

Viipuri

Pommitustuhoja

Omat lentojoukot

Konetilanne oli surkea

Tilastotietoja

Pudotusten kokonaistuloksia

Konetyypeittäin olevat lentokoneiden määrät talvisodan alussa

Suomalaisten käyttämät taistelukelpoiset lentokoneet talvisodassa

Suomalaisen lentokaluston ominaisuuksia

Väestönsuojelu

Vapaaehtoistyötä

Meripuolustus

Neuvostoliiton rakentama rannikkopuolustusjärjestelmä

Hajasijoitetut patterit

Säätila muuttaa toimintatapaa

Rannikkotykistön kalusto 30.11.1939

Alukset ja meritaisteluvälineet 30.11.1939

Suomen armeijan taisteluyksiköitä

Jalkaväki

Tykistö

Lääkintähuolto

Ongelmana olosuhteet

Haasteita riittää

Vihollinen ei kunnioittanut sopimuksia

Pikasiirtoja ja kenttäkoulutusta

Pahin vihollinen

Muu tukitoiminta - vapaaehtoisjärjestöt

Suojeluskunnat

Lotta Svärd

Lotta Svärdin Kultaiset sanat

Pikkulottain Kultaiset sanat

Ulkomaalaiset vapaaehtoiset

Myötätuntoisia apujoukkoja

Talvisotaan osallistuneita ulkomaalaisia

Suomenhevonen

Sopiva sotaratsu

Hevosvetoinen armeija

Uhkatekijänä koneellistuminen

Luutnantti Olli Kurosen luotauksia talvisodasta

Suomussalmella 23.12.1939-25.1.1940

Lyhenteitä ja sotilassanastoa

Sotilaallinen toiminta

Lähdeluettelo

Lähdeluettelo

Valokuvaluettelo

Kuvalähteet

Neuvostoliitto - pelottava vihollinen

Armeijan alkuvaiheita

Jumalattomuus ottaa vallan

Uskonnollinen vaino: – Lenin itse oli jumalankieltäjä, joten ei ollut mikään ihme, että myös hänen lähimpien miestensä kannatti olla samaa mieltä hengellisistä asioista säilyttääkseen asemansa ja paikkansa neuvostohallituksessa.

Tammikuussa 1918 julkaistiin säädös, jonka nojalla kirkko erotettiin neuvostovaltion piiristä ja kansalaiset saivat oikeuden valita vapaasti uskontonsa. Samalla kirkkokunta menetti pyhän oikeutensa kastetoimituksiin, vihkimisiin, ruumiinsiunauksiin ja muihin kirkon suorittamiin virallisiin toimenpiteisiin.

Samanaikaisesti alkoi myös laajamittainen kirkon omaisuuden takavarikointi ja uskonnollinen vaino kohdistuen ensisijaisesti tietysti pappeihin ja munkkeihin, koska nämä olivat uskaltaneet asettua vallassa olevaa neuvostohallitusta vastaan.

Vainon aikana useita kirkkoja joko suljettiin tai hävitettiin ja samalla tuhottiin silmittömästi suuret määrät kirkollisissa rakennuksissa olleita taideaarteita.

Vuoden 1922 jälkeen ote vain kiristyi neuvostokirkon ympärillä, kun pappien päänmenoksi suunniteltu uskonnonvastainen propagandakoneisto käynnisti ohjelmansa. Koneistoa johti vain tätä tarkoitusta varten muodostettu seura - Jumalattomien yhdistys. Kuulostanee näin jälkikäteen enemmän kuin omituiselta, mutta yhdistyksen päätarkoitus oli hävittää maasta kaikki uskonnolliset liikkeet.

Vuonna 1929 kaikki julkinen ja yksityinen uskonnonharjoittaminen katsottiin jo täysin rikolliseksi toiminnaksi. Samalla kiellettiin myös kaikki uskonnolliset kokoukset ja lakkautettiin viimeisetkin hyväntekeväisyyttä harjoittaneet yhdistykset.

Kun viisivuotissuunnitelmien luvatussa maassa elettiin, laadittiin tietysti tämän jälkeen niin sanottu jumalattomuuspropagandan viisivuotissuunnitelma, jonka mukaan Jumalattomien yhdistyksen jäsenmäärän tuli suunnitelmakauden loppuun mennessä kohota 3,5 miljoonasta 17 miljoonaan.

Tämän jäsenhankinnan yhteydessä otteet muuttuivat suorastaan karkeiksi, kun neuvostoarmeija otettiin mukaan jäsenhankintaan ja harjoittamaan tuota samaista uskonnonkieltävää propagandaa.

Aikakausilehti Jumalaton (ven. Bjesboshnik) oli tuohon aikaan yksi vaikutusvaltaisimpia ja luetuimpia propagandan äänenkannattajia koko maassa.

Myös pyhäinkuvat ja ikonit olivat hävinneet yksityisistä kodeista ja tilalle laitettu halvat Leninin ja Stalinin värivalokuvat.

Vasta vuoden 1936 valtiosäännön 124. pykälä tasoitti hieman valtion ja kirkon välejä korostamalla kansalaisten harjoittamaa uskonnonvapautta.

Myöhemmin uskonnonvastainen propaganda hellitti otettaan jopa siinä määrin, että patriarkan toimi täytettiin uudelleen ja jäljellä olevat kirkot avattiin alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Uskonnon mahtivalta kansalaisiin Venäjällä oli jo onnistuneesti murrettu, eikä viimeisin uudistus aiheuttaisi enää todellista vaaraa hallituksen toimille.

Kylmästi laskelmoiden tämä tarkoitti sitä, että uudistus tyydyttäisi sopivasti kansalaisten uskonnontarpeen ja vaikuttaisi rakentavasti yhteishenkeen ja toivottuun neuvostokokonaisuuteen.

Tämä jumalattomuus oli tullut esille kenttäolosuhteissa heti talvisodan loputtua muun muassa jälkiensiivouksen yhteydessä, kun uteliaimmat suomalaiset olivat ihmetelleet ja kyselleet, eivätkö venäläiset pidä mitään juhlamenoja vainajia haudatessaan tai siunaa heitä jollakin tavoin.

Venäläiset olivat vastanneet vain ylimalkaisesti, ettei tarvitse, sillä heillä ei ole mitään Jumalaa.

- (Lähde: Venäjä sodassa; Alkuteos - Ryssland i krig: Sven Herman Kjellberg, suomennos Aake Ranta, WSOY, Porvoo 1945).

Puna-armeijan joukot

Tapahtumien taustatekijöitä…

– Työläisten ja Talonpoikain Punainen Armeija oli muodostettu aiemmin I maailmansodassa lyödyn ja hajonneen tsaarin armeijan raunioille. Päällystönä toimi tuolloin armeijan entisiä upseereita ja miehistöstä nousseita johtajapersoonallisuuksia.

Alkuaikoina Puna-armeija taisteli eri tahoilla Moskovaa ja Pietaria kohti hyökkääviä valkoisia venäläisiä ja näiden liittolaisia vastaan. Suurimmillaan ollessaan Puna-armeija käsitti syksyllä 1920 peräti 5,5 miljoonaa miestä.

Kansalaissotien päätyttyä vallitsi kaikkialla Neuvostoliitossa täysin kaaosmainen taloudellinen tilanne. Kaaoksesta johtuen armeijaan luotiinkin myöhemmin vuosien 1924-25 perinpohjaisessa uudistuksessa sekajärjestelmä.

Rajasotilaspiirien joukot, ilmavoimat ja laivasto muodostivat suhteellisen pienen kaaderiarmeijan eli vakinaisen runkohenkilöstön. Reservien perustana oli alueellinen miliisijärjestelmä, jossa miehet olivat kauttaaltaan huonosti koulutettuja.

… ja linjanvetoja

- NKP:n keskuskomitean sotilasjaosto käsitteli maaliskuussa 1927 Neuvostoliiton länsirajan asemaa ja samalla myös naapurimaa Suomea koskevia asioita.

Paikalla olivat puheenjohtajana, sota-asiain kansankomissaari Voroshilov, politbyroon ja keskuskomitean jäsenet Buharin, Andrejev ja Tshubar, sota-asiain kansankomissariaatista Tuhatshevski ja Kamenev, ulkoasiain kansankomissariaatista Litvinov ja sotaneuvostosta Unschlicht.

Viimeksi mainittu oli esittänyt tuolloin Kaakkois-Suomen valtaamista Kymijokea myöten ja ehdottanut sitä varten seuraavanlaisia ennakkotoimenpiteitä:

Leningradin sotilaspiirin alueelle lisätään kaksi divisioonaa

Suomen vastaista rajaa Karjalan kannaksella linnoitetaan

Laatokalla olevia merivoimia vahvistetaan

GPU:n joukkoja lisätään

Aunuksen Karjalaan siirretään suomalaisia kommunistipakolaisia, jotka sodan tultua saisivat sissitehtäviä Suomen Karjalassa

tiedustelua tehostetaan

Käydyssä keskustelussa Andrejev ja Litvinov olivat olleet toista mieltä. Litvinov piti Suomen armeijaa melkoisen mitättömänä Puna-armeijaan verrattuna, eikä nähnyt sitä millään tavalla uhkatekijänä.

Hänen arvionsa mukaan Suomea ärsyttämällä pilattaisiin vain suhteet Skandinavian maihin ja niiden suuriin työväenjärjestöihin.

Litvinov mainitsi myös Suomen työläisten olevan myötätuntoisia Neuvostoliittoa kohtaan ja suomalaisten poliitikkojenkin haluavan elää hyvissä naapuruussuhteissa.

Hän kertoi tietojensa pohjautuvan lähetystön raportteihin ja salaisen poliisin antamaan aineistoon.

– Sotilaallinen hyöty olisi pienempi kuin poliittiset haitat.

Koska oli myös ennakkoon odotettavissa, että Neuvostoliiton mahdollisesti hyökätessä Suomeen Viro ja Latvia liittyisivät heti Puolan sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Litvinov halusi annettavan kaikenpuolista tukea Kominternin suomalaiselle jaostolle ja kommunistien Suomessa toimiville soluille. Siten kommunistit saisivat puoluejärjestöt vallatuiksi sosiaalidemokraateilta.

– Tämä olisi paras tapa puolustaa Leningradia, sanoi Litvinov puheensa lopussa.

Käydyn keskustelun jälkeen NKP:n keskuskomitean sotilasjaosto hyväksyi kuitenkin Unschlichtin kovemman linjan, jonka myös NKP:n keskuskomitea 22. maaliskuuta 1927 sitten hyväksyi.

Suomen Etsivä keskuspoliisi sai 1928 haltuunsa Leningradin Sotilaspiirin saamat yleisohjeet mahdollisen sotatilanteen varalta. Tämän tyyppistä tilannetta odotettiin tuolloin aikaisintaan kevääksi -29. Ohjeiden mukaan Puna-armeijan pääoperaatioiden oli määrä kohdistua Puolaa ja Romaniaa vastaan Minskin – Kiovan suunnalla. Leningradille jäisi siten strategisia tehtäviä ensi sijassa Suomea vastaan.

Maksimisuunnitelma edellytti sieltä nopeaa hyökkäystä toisaalta pitkin Viron rannikkoa, toisaalta Karjalan kannakselle. Kannas olisi valloitettava samoin kuin Viipuri ja rintama olisi työnnettävä Kotkan – Lappeenrannan linjalle, jonne pitäisi jäädä puolustukseen maastoon tukeutuen.

Minimisuunnitelma edellytti, että Suomi ei sallisi englantilaisten operoivan alueeltaan, eikä auttaisi hyökkääjiä. Tällöin rajoituttaisiin pelkästään sulkemaan Suomen raja.

Edellä mainitun operaatiosuunnitelman maksimiohjelma vastasi Unschlichtin ja minimiohjelma Litvinovin keskuskomitean sotilasjaostossa antamia suosituksia.

Neuvostoliitto ryhtyi 1928 määrätietoisesti suorittamaan tienrakennus- ja linnoitustöitä Karjalan kannaksella, virallisesti tietenkin vain täysin puolustuksellisessa tarkoituksessa. Raja-alueiden rautateiden kuljetuskykyä parannettiin, Leningradin varuskuntaa kasvatettiin ja Itä-Karjalaan siirrettiin yli 400 suomalaista kommunistia vakoilutehtäviin siviiliasuissa.

Tuhatshevski, jota pidettiin tuolloin Puna-armeijan parhaana komentajana, siirrettiin Leningradin Sotilaspiirin päälliköksi johtamaan tuota suurisuuntaista operaatiota.

Kaiken takana näytti olevan aiemmin Unschlichtin esittämä ja keskuskomitean vahvistama ohjelma.

Lisäksi Leningradissa painettiin jo samana vuonna suomeksi Työläis-Talonpoikaisen Puna-armeijan jalkaväen taistelu -ohjesääntö. Sitä levitettiin nopeasti 1.000 kappaleen painos suomalaisemigranteille.

Suureksi sotilasmahdiksi

– Vuonna 1934 aloitettiin kaaderiarmeijan voimakas laajentaminen ja tekninen kehittäminen. Lähinnä brittiteoreetikoilta omaksutun linjan mukaisesti ratsuväen yksiköitä motorisoitiin tai muutettiin panssariyksiköiksi aikaisemmin kuin missään muualla maailmalla.

Tykistö sai runsaasti lisää uutta tykkikalustoa, samoin ilmavoimat, joiden tekniikka kehittyi huimasti ja lentokoneiden määrä kasvoi valtavasti.

Merivoimissa aloitettiin hävittäjien ja risteilijöiden uusiminen ja lisääminen. Myös Jäämeren mahtava laivasto perustettiin tuolloin.

Stalinin ajan pitkänlinjan sotasuunnitelmissa otettiin huomioon totaalisen sodan luonne. Olipa sitten kyseessä hyökkäys toisen maan alueelle tai puolustus omien rajojen sisällä, toiminnan piti jo lähtökohdiltaan joka hetki pohjautua valmiiksi laadittuun suunnitelmaan, jota tutkitaan, kehitetään, täydennetään ja saatetaan muuttaakin tarvittavien olosuhteiden mukaan. Suunnitelman peruslinja piti harkita perusteellisesti, jotta sen muuttamiseen ilmenisi tarvetta mahdollisimman harvoin.

1930-luvun puolivälissä Euroopan suurvallat olivat hyvin huolissaan turvallisuudestaan. Valtiot etsivät kuumeisesti toisistaan neuvottelu- ja sopimuskumppaneita.

Vuonna 1935 Saksa ja Englanti tekivät muun muassa keskinäisen laivastosopimuksen sekä Ranska ja Neuvostoliitto salaisen, molemminpuolisen avunantosopimuksen. Eurooppa eli vahvassa käymistilassa.

Vuodesta 1930 vuoteen 1939 Puna-armeija oli laajentunut valtavasti. Tykistö oli lisääntynyt 7-kertaiseksi, panssarintorjuntaaseistus 70-kertaiseksi, panssareiden määrä kolminkertaistunut sekä lentokoneiden määrä kasvanut 6,5-kertaiseksi.

Kaikki tämä toiminta oli osoittanut teknisten aselajien suunnatonta määrällistä kehitystä.

Myös varsinaista sotilaskoulutusta oli lisätty huomattavasti ja uusia sotakouluja perustettu tiheään tahtiin. Neuvostoliitossa oli vuonna 1939 jo 14 sota-akatemiaa, 6 erikoisopetuksen tiedekuntaa, 63 maavoimien, 14 merivoimien ja 32 ilmavoimien sotakoulua. 15 vuotta poissa olleet sotilasarvot oli otettu kenraalinarvoja lukuun ottamatta uudelleen käyttöön vuonna -35 ja sotilasunivormut uudistettu.

Läntiset tarkkailijat oli päästetty seuraamaan ja arvailemaan Puna-armeijan voimannäyttöä jokavuotisissa mahtipontisissa suurkatselmuksissa, vappuparaatissa sekä lokakuun vallankumouksen muistoparaatissa.

Sotavoimien johtojärjestelmä

Järjestelmä elää ja voi hyvin: – Järjestelmän marssijärjestys oli hyvin selkeä. Yleisvenäläinen kongressi ratkaisee sotilaalliset kysymykset ja päättää myös armeijan organisoinnista sekä sen kaikista menoista. Jos kongressi hajoaa, astuu Korkein Neuvosto sen tilalle. Jos Korkein Neuvosto ei ole jostain syystä päässyt kokoontumaan, vastuun ottaa sen puhemiehistö.

Venäjän sotavoimien toimeenpanevana hallintoelimenä toimi pitkään Sotilas- ja merenkulkuasiain kansankomissariaatti, jonka ensimmäinen puolustusasiainkansankomissaari Lev Trotski toimi samalla Vallankumouksellisen sotaneuvoston puheenjohtajana. Jokainen puolustusasiainkansankomissaarin puolustusvoimille antama pieninkin käsky kulki aina sotaneuvoston kautta, joten sama neuvosto tarkkaili samalla kaikkia komissaarin tekemisiä. Sotaneuvoston valta-asema oli kiistaton, sillä sen alaisuuteen kuuluivat käytännössä kaikki Venäjän asevoimat sotilasjohtoa ja -hallintoa myöten.

Tuo nimihirviö - Sotilas- ja merenkulkuasiain kansankomissariaatti - muutettiin myöhemmin vuoden 1934 lopussa kaikille suuhun sopivammaksi ja sen hetkistä toimintaa osuvammin kuvaavaksi Puolustusasiain kansankomissariaatiksi, joka huolehti nimenmuutoksesta lähtien suoraan sotavoimien johdosta ilman välikäsiä. Samassa yhteydessä aiempi Vallankumouksellinen sotaneuvosto lakkautettiin.

Vallankumouksellisen sotaneuvoston tilalle muodostettu Korkein sotaneuvosto ratkaisi tärkeimmät kysymykset ja puheenjohtajana toimi itseoikeutetusti Stalin. Sotaneuvoston vahvistettu jäsenmäärä oli yksitoista.

Uudelleenjärjestelyn yhteydessä muutettiin myös Puna-armeijan poliittisen johdon hallintosuhteita, joita valvoi puolestaan Venäjän kommunistisen puolueen sotilaallinen osasto.

Vähän ennen talvisotaa vuonna 1937 järjestelmää muutettiin taas. Puolustusasiain kansankomissariaatti jaettiin nyt kahteen osaan Puolustusasiain- ja merenkulkuasiain kansankomissariaateiksi. Venäjän mahtavat maa- ja ilmavoimat kuuluivat ensin mainitun organisaation alaisuuteen.

Aseita ja aluerajauksia: – Neuvosto-Venäjä jaettiin vuonna 1939 neljääntoista sotilaspiiriin ja kahteen sotilaskomissariaattiin Pohjois-Venäjä ja Kazakstan.

Tämän lisäksi Kauko-Idässä toimi kaksi itsenäistä armeijaa. Toimivaltuuksien rajanvedossa kaikki kunkin sotilaspiirin alueella toimivat joukot, sotakoulut ja sotilasviranomaiset olivat aina kyseisen sotilaspiirin päällikön alaisia.

Vahvimmin miehitettyjä alueita olivat tuolloin maan läntiset rajaseudut, kuten Pietari, Valko-Venäjä ja Ukraina.

Sotilasorganisaatioiden omat kokoonpanot olivat saman tyyppisiä kuin muillakin suurvalloilla.

Poikkeuksena tästä Venäjän armeijalla oli tuolloin käytössään suurimmat ratsuväki-, tykistö- ja taisteluvaunumuodostelmat.

Vaikka ratsuväki oli alun perin luotu aavikoille ja aroille, se osoitti tarpeellisuutensa erityisesti vaikeissa maasto-olosuhteissa, joissa eivät mitkään motorisoidut joukot tai panssarivoimat voineet edetä. Venäläinen ratsuväki liikkui tuulennopeasti ja niin sanotusta takaaajotaistelusta kehittyikin yksi sen kuuluisimmista taistelumuodon erikoislajeista.

Esikuvana toimi Budjonnyin kuuluisa ratsuväkiarmeija, jonka tarumainen ja hohdokas maine siivitti myöhemmin perustamaan muun muassa useita kasakkarykmenttejä.

Vanhoista perinteistä juonsi myös länsimaissa tunnettu kaarti -nimitys, joka annettiin taisteluissa erityisesti kunnostautuneille joukko-osastoille.

Tykistö oli aina ollut venäläisten ylpeydenaihe ja sitä oli osattu käyttää myös hyvin tehokkaasti. Talvisodassa