Samovaari ja Huopatossu: Yrjänän pakinoita Laatokka-lehdessä

By Sari Eskola and Yrjö Laine

Kaikki tiedämme, mitä tapahtui marraskuussa 1939 ja edelleen kesäkuussa 1941 ja miten taistelu Suomen maasta eteni ja sai loppuratkaisunsa. Vähemmän on tietoisuutta siitä, miten vasta perustettu Neuvostoliitto, jota kutsuttiin muun muassa Polsulaksi, Sovettiliitoksi ja kaalimaaksi, vaikutti suomalaisten elämään etenkin Neuvosto-Karjalassa ennen sotia. Ristiveto bolshevismin ja kapitalismin välillä oli jatkuvaa, ja siitä pakinoitsija Yrjänän kirjoitukset tarjoavat monikerroksisen ja havainnollisen ajankuvauksen. Sosialistisessa «paratiisissa» elettiin idealismin aikaa ja uskottiin kaiken olevan mahdollista.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 26, 2024
• ISBN: 9789528081883

Sari Eskola

Sari Eskola on filosofian tohtori, suomentaja ja kustannustoimittaja, jonka kiinnostuksen kohteena on Suomen historia, erityisesti Venäjän vallan aika ja sodat.

Book preview

Mikä onkaan sen mainiompi laitos kuin korea, kullan- tai hopeankiiltävä samovaari? Pysyy siinä kuumana ihanainen juoma, tsaiju. Hauskaa on istua illat pitkät pöydän ääressä ja laskea aina kuumasta samovaarista kultaista juomaa, sekoitella siihen sokeria ja erilaisia hyvän tuoksun ja maun antavia marjahilloja. Hörpiskellä juomaa vaikka kymmenet lasit, tyhjentää suuren samovaarin sisällys. Kääntyy siinä hörpiskellessä kieli, laulukin kajahtaa ja vaikkapa tsajujuoman lumoissa tripatskaksikin pistää. Oi sinua onnellinen Venäjänmaan kansa, jolla on ilo omistaa tietoisuus siitä, että verrattoman samovaarin on joskus ammoisina aikoina oma kansalaisesi keksinyt.

Entä sitten huopatossu? Siitähän oikeastaan nyt olisikin ylistys- ja valitusvirsi tehtävä. Erilaatuinen on tämä kapine samovaariin verrattuna, toiset ovat sillä tarkoitukset. Se jalan kylmimmälläkin pakkasella lämpimänä pitää. Kääräiset vain rätin jalkasi ympärille ja päälle vedät pehmoisen huopatossun, niin eipä ylety pakkasen vihat varpaisiisi. Kävellä voit siinä jalkineessa vaikkapa Siperian laajat lumikentät pitkin ja poikin. Lääkäriä ei tarvita paleltunutta jalkaa poikki sahaamaan. Hyvä on samovaari, mutta hyvä huopatossukin.

ALKUSANAT

Sortavalan seminaarin lehtorit perustivat suomenmielisen Laatokka-lehden vuonna 1881. Pieni maaseutulehti ilmoitti tarkoituksekseen toimia paikkakunnan äänenkannattajana ja «niiden silmittömien hyökkäysten torjumiseksi, jotka tähtäävät meidän kansallisen ja valtiollisen olemuksemme hävittämistä».

Yrjänä oli ahkera pakinoitsija Laatokka-lehdessä 1920-luvun lopusta seuraavan vuosikymmenen loppuun. Tänä pakinoiden kulta-aikana Suomi eli tilanteessa, jossa itsenäisyys oli vielä nuori ja itäinen naapuri hengitti edelleen uh-kaavasti niskaan. Tuore sosialistinen Neuvostoliitto vaikutti etenkin Raja-Kar-jalan elämään tavoilla, joita muualla Suomessa ei osattu edes ajatella.

Yrjänän kynä oli terävä. Hän oli sivistynyt ja tarkkanäköinen maailmanpoli- tiikan ja etenkin Neuvostoliiton tilanteen pohdiskelija. Kielitaitoisena älykkönä Yrjänä pystyi seuraamaan myös venäjänkielisiä lehtiä ja raportoimaan havain-noistaan varsin yksityiskohtaisesti. Hänen retoriikkansa oli pitkälti samaa, jota käytettiin laajemminkin itänaapurista kirjoitettaessa.

Erityisesti Neuvosto-Karjalan tilanne kiinnosti Yrjänää. Sinne sisällissodan hävinneet punasuomalaiset ja Karjala-kuumeen tartuttamat amerikansuoma-laiset rakensivat omaa ihanneyhteiskuntaansa. Aluetta oli aiemmin pidetty suomalaisen kulttuurin tyyssijana, mutta nyt kaikki oli murroksessa. 1920–30-lukujen neuvostoyhteisö muodostaa aivan oman lukunsa ulkosuomalaisten historiassa. Niin sanotusta Gyllingin Karjalasta on kirjoitettu lukuisia kirjoja, mutta harvemmin aikalaisen silmin.

Yrjänä-nimimerkin takaa löytyy vuosina 1896–1948 elänyt Aarno Allan Pe-kanpoika Katermo (aik. Myllynen), joka syntyi vuonna 1896 Lieksan Pielisjär-vellä kauppiaan pojaksi. Hän liittyi vuoden 1915 alkupuolella vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Kuninkaalliseen preussilaiseen jääkäri-pataljoonaan ja taisteli ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärinta-malla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Tästä elämänvaiheesta hän mai-nitsee 2. helmikuuta 1933 kirjoitetussa pakinassa.

Maailmansodan jälkeen Katermo opiskeli Münchenissä musiikkia sekä kir-jallisuus- ja taidehistoriaa. Tämän jälkeen hän palasi Suomeen ja työskenteli Karjalan Aamulehden ja Etelä-Suomen toimituksissa. Myöhemmin hän purki ajatuksiaan eri lehtiin pakinoiden, artikkelien, arvostelujen ja novellien muo-dossa.

Laatokan pakinat loppuivat kuin seinään hieman ennen sotia. Talvisodan aikana Katermo toimi eri aikakauslehdissä, kunnes jatkosodan alkaessa hänet sijoitettiin joukkueenjohtajaksi ja vartiopäälliköksi ilmasuojelukomppaniaan Munkkiniemeen. Hän palveli myös Helsingin suojeluskuntapiirin liikennetoimistossa. Rauhan tultua Katermo jatkoi lehtialalla. Kuoltuaan hän sai viimeisen leposijan Kaartin hautausmaalta Hietaniemestä.

Suuren pohjatyön teokselle teki Yrjö Laine etsimällä järjestelmällisesti Yrjänän laajasta tuotannosta vuosien 1929–1937 Laatokka-lehden pakinat sekä skannaamalla ja puhtaaksikirjoittamalla koko aineiston. Pakinoista vain murtoosa on valikoitunut tähän kirjaan. Työn edetessä alkoi olla selvää, että Yrjänän näkökulma rajantakaiseen elämään on ainutlaatuinen ja niin värikkäästi kirjoi-tettu, että se ansaitsee tulla julkaistuksi laajemmallekin yleisölle. Yrjö myös jäljitti oikean henkilön nimimerkin takaa kahlaamalla läpi jokaisen Saksassa palvelleen 2 000 jääkärin tiedot. Pimennossa ollut Yrjänän henkilöllisyys tuli vihdoin päivänvaloon. Sari Eskola teki varsinaisen kirjan toimitustyön, jossa yhtenä tärkeänä osana oli venäjänkielisten käsitteiden avaaminen lukijalle. Molemman toimittajan kiinnostus aihetta kohtaan lähti liikkeelle oman esi-isän, aikansa suomenmielisen kansanvalistajan Georg Wasiljewin kytköksistä Raja-Karjalaan ja etenkin Laatokka-lehteen.

Pakinat julkaistaan kirjassa sellaisinaan. Kuitenkin joistain kohdin on poistettu pahimpia painovirhepaholaisia ja tekstiä tiivistetty lukemisen helpotta-miseksi. Kielen normit ja konventiot ovat muuttuneet jonkin verran historian kuluessa, eikä ole ollut tarkoituksenmukaista oikolukea pakinoita. Kielellises-tikin ne edustavat kaikkine puutteineen hyvin ajan kuvaa. Yrjänä puhuu ajan tavan mukaan itsestään monikon ensimmäisessä persoonassa.

Pakinoiden keskeisiä paikkoja, poliittisia henkilöitä ja lehtiä esitellään lyhy-esti kirjan alussa. Mainitut henkilöt ovat kaikki Neuvostoliittoon ihanneyhteis-kunnan perässä lähteneitä yltiökommunisteja. Stalinin vainoissa tapettiin suu-rin osa Neuvostoliitossa asuneista johtoasemissa toimineista suomalaisista kommunisteista. Viimeinen pakina käsittelee näitä traagisia vainoja.

Rymättylässä ja Nurmijärvellä

Tammikuussa 2024

Sari Eskola, Yrjö Laine

Keskeisiä henkilöitä

Toivo Antikainen, lempinimeltään «Toiska» (8. kesäkuuta 1898 Helsinki - 4. lokakuuta 1941 Arkangeli, Neuvostoliitto), oli kommunisti ja Neuvostoliitossa sotilas-uran tehnyt puna-armeijan upseeri. Anti-kainen säästyi Stalinin vainoilta, sillä hän sai Suomessa syytteen valtiopetoksen valmistelusta ja murhasta. Hän menehtyi lento-onnettomuu-dessa Arkangelissa. (Kuva: Museovirasto.)

Edvard Gylling (30. marraskuuta 1881 Kuopio - 14. kesäkuuta 1938 Kommunar-kan teloituspaikka, Neuvostoliitto) toimi Karjalan tasavallan pääministerinä vuo-sina 1920–1935. Gylling sai liikanimen Karjalan keisari, ja hänen mukaansa on nimetty kokonainen joenvarsi Petros-koissa. Hänen politiikallaan oli pitkään Stalinin hyväksyntä, mutta lopulta nationalismi koettiin uh-kaksi neuvostovallalle. Monen muun tavoin Gylling vangit-tiin ja teloitettiin. (Kuva: Museovirasto.)

Otto Wille Kuusinen (4. lokakuuta 1881 Laukaa - 17. toukokuuta 1964, Moskova) oli kommunisti ja vallanku-mouksen aatteellinen isä, joka pakeni valkoisten voiton jälkeen monien mui-den tavoin rajan taakse. Hän teki pitkän uran Neuvostoliiton puolella ja johti tal-visodan aikana Terijoen hallitusta. Kuusinen oli yksi har-voista, jotka selvisivät Stalinin puhdistuksista. Kuusisen toi-nen vaimo Aino kiersi Siperian vankileirejä 15 vuoden ajan. (Kuva: Työväenmuseo Werstaan kuvakokoelmat.)

Kullervo Manner (12. lokakuuta 1880 Kokemäki - 15. tammikuuta 1939 Uhta-Petšora, Neuvostoliitto) vallankumouk-sellinen kommunisti ja Suomen kom-munistisen puolueen perustajajäsen. Manner eleli muun kommunistieliitin ta-voin Neuvostoliitossa varsin etuoikeutettua elämää. Hän kuoli epäselvissä olosuhteissa Uhtpešin leirillä. (Kuva: Mu-seovirasto.)

Yrjö Murto (24. elokuuta 1899 Re-vonlahti - 17. joulukuuta 1963, Helsinki) siirtyi Neuvostoliittoon vuonna 1930. Kesällä 1935 hän sai komen-nuksen maanalaiseen puoluetyöhön Suomeen mutta jäi kiinni lähes heti ja istui vankilassa Moskovan välirauhaan (1944) asti. (Kuva: Finlandia kuva, kansan arkisto.)

Kustaa Rovio (23. tammikuuta 1887 Pietari - 21. huhtikuuta 1938 Kom-munarkan teloituspaikka, Neuvosto-liitto) oli Suomen kommunistisen puolueen ja Neuvostoliiton kommu-nistisen puolueen tärkeä yhdysmies. Gylling sai Roviosta hyvän aisaparin, kun hänet valittiin kommunistisen puoleen aluekomitean johtoon Neuvosto-Karjalaan. Rovio teloitettiin Stalinin vainoissa. (Kuva: Työväenmuseo Wers-taan kuvakokoelmat.)

Yrjö Elias Sirola (8. marraskuuta 1876 Piikkiö – 18. maaliskuuta 1936, Moskova) oli keskeinen hahmo Mos-kovassa perustetussa Suomen kom-munistisessa puolueessa. Hän johti Lenin-koulun suomalaista osastoa. Sirola säästyi Stalinin vainoilta me-nehdyttyään sairaskohtaukseen. Toi-sin kuin vainoissa kuolleet, Sirola sai Neuvostoliitossa san-karihautajaiset. (Kuva: Museovirasto.)

Keskeisiä paikkoja

Neuvosto-Karjala (Karjalan ASNT) eli kukoistuskauttaan 1920–30-luvuilla Edvard Gyllingin johdolla. Sisällissodan seurauksena «työmiehen isänmaahan» muutti tuhansia punaiselle aatteelle omistautuneita, loikkareita ja muilu-tettuja. Heitä värvättiin jopa Amerikasta ja Kanadasta asti. Suomalaiset aset-tuivat lähinnä Petroskoihin sekä Uhtuan seudulle ja Aunukseen.

Neuvosto-Karjalaan muodostui paremmasta elämästä haaveileva, toiveikas suomalaisyhteisö. Todellisuus oli kuitenkin karuakin karumpaa. 1930-luvun Neuvostoliitossa nähtiin nälkää. Kaikki romahti lopullisesti, kun Stalin halusi juuri ennen talvisotaa puhdistaa koko Neuvosto-Karjalan; suomalaisyhteisö sai kokea erittäin synkän kohtalon.

Hiilisuon valtiontilalla Petroskoin laitamilla harjoitettiin karjataloutta. Sinne ei kulkenut minkäänlaisia julkisia liikennevälineitä. Valtaosa työntekijöistä oli suomalaisia, joista puolet amerikansuomalaisia. Kyseessä oli mallisovhoosi, jossa sovellettiin Amerikasta tullutta edistyksellistä osaamista. Hiilisuo oli Gyl-lingin «lempilapsi». Stalinin vainojen alettua siellä kuoli suuri osa lehmistä il-meisesti myrkytykseen, minkä jälkeen työntekijät joutuivat vainon kohteeksi ja syytetyiksi karjan myrkyttämisestä.

Kontupohja rakentui suomalaisten ja amerikkalaisten työläisten toimesta kaupungiksi ja merkittäväksi teollisuuskeskittymäksi 1920–30-luvuilla. Stalinin vai-noissa Kontupohjassa vangittiin 11 000 suomalaista. Upeaksi rakennetun kulttuuripalatsin kellarissa suomalaisia kuulusteltiin ja kidutettiin. Suomen kielen puhuminen katsottiin rikolliseksi ja vastavallankumoukselliseksi, kuten koko Karjalassa.

Petroskoin suksitehdas oli Gyllingille nimetty Neuvostoliiton suurin suksia valmistanut tehdas. Suurin osa työntekijöistä oli suomalaisia, monet amerikansuomalaisia. Käsintehdyistä suksista siirryttiin vähitellen koneelliseen tuo-tantoon. Työpaikka oli arvostettu, ja tehtaalla oli sekä omille työläisille tarkoi-tettu klubi että soittokunta.

Solovetskin saaret Vienanmerellä muodostivat pahamaineisen leirin, jossa vangit rakensivat rauta- ja maanteitä, kuivattivat soita ja uurastivat metsätöitä epäinhimillisissä oloissa. Stalin karkotti saarelle runsaasti Neuvostovallan vastustajia tai sellaisiksi epäiltyjä. Heitä oli kaikista yhteiskuntaluokista. Harva pääsi paikasta elävänä pois.

Sisällysluettelo

1929: 8. TAMMIKUUTA

9. MARRASKUUTA

19. MARRASKUUTA

23. MARRASKUUTA

19. JOULUKUUTA

1930: 4. TAMMIKUUTA

11. TAMMIKUUTA

14. TAMMIKUUTA

18. TAMMIKUUTA

6. HELMIKUUTA

13. MAALISKUUTA

20. MAALISKUUTA

29. HUHTIKUUTA

23. LOKAKUUTA

8. MARRASKUUTA

27. MARRASKUUTA

13. JOULUKUUTA

1931: 8. TAMMIKUUTA

10. TAMMIKUUTA

12. MAALISKUUTA

16. HUHTIKUUTA

28. HUHTIKUUTA

19. TOUKOKUUTA

20. KESÄKUUTA

30. KESÄKUUTA

23. HEINÄKUUTA

12. MARRASKUUTA

28. MARRASKUUTA

15. JOULUKUUTA

31. JOULUKUUTA

1932: 11. HELMIKUUTA

18. LOKAKUUTA

3. JOULUKUUTA

8. JOULUKUUTA

1933: 19. TAMMIKUUTA

14. TAMMIKUUTA

26. TAMMIKUUTA

2. HELMIKUUTA

16. HELMIKUUTA

4. MAALISKUUTA

22. HUHTIKUUTA

27. HUHTIKUUTA

15. HEINÄKUUTA

25. HEINÄKUUTA

30. SYYSKUUTA

1934: 3. TAMMIKUUTA

9. TAMMIKUUTA

18. TAMMIKUUTA

27. HELMIKUUTA

5. HUHTIKUUTA

23. KESÄKUUTA

14. HEINÄKUUTA

21. ELOKUUTA

30. ELOKUUTA

3. MARRASKUUTA

13. MARRASKUUTA

29. JOULUKUUTA

1935: 10. TAMMIKUUTA

9. HELMIKUUTA

26. HELMIKUUTA

16. MAALISKUUTA

11. HUHTIKUUTA

25. HUHTIKUUTA

23. HEINÄKUUTA

31. ELOKUUTA

21. SYYSKUUTA

29. LOKAKUUTA

2. MARRASKUUTA

7. MARRASKUUTA

14. MARRASKUUTA

19. JOULUKUUTA

1936: 18. HELMIKUUTA

7. HEINÄKUUTA

4. ELOKUUTA

1. LOKAKUUTA

20. LOKAKUUTA

1937: 16. HELMIKUUTA

6. HEINÄKUUTA

22. HEINÄKUUTA

14. SYYSKUUTA

18. SYYSKUUTA

5. LOKAKUUTA

AIHEESEEN LIITTYVÄÄ KIRJALLISUUTTA

KESKEISIÄ LEHTIÄ

Izvestija toimi neuvostoaikana maan hallituksen lehtenä.

Pravda oli Neuvostoliiton johtava sanomalehti ja Neuvostoliiton kommunisti-sen puolueen keskuskomitean äänenkannattaja. Lehdestä kansalaiset saivat lukea puolueen virallisen kannan kaikkiin asioihin.

Punainen Karjala (Krasnaja Karelija) ilmestyi Petroskoissa vuosina 1923– 1937 ja toimi Kommunistisen puolueen äänenkannattaja Karjalan alueella. Sen nimi oli alun perin Karjalan kommuuni.

Sotsialisticheskiy Vestnik oli menshevikkien julkaisema sosialistinen lehti, joka ilmestyi Neuvostoliiton ulkopuolella.

Vapaus oli Leningradissa vuosina 1918–1937 ilmestynyt suomalaisten kommunistinen lehti.

Kaiken kaikkiaan neuvostolehdistön tavoitteena oli aikaansaada uusia, tiedostavia, bolshevistisen ideologian omaksuneita ihmisiä, joilla on vahva neuvos-toidentiteetti.

1929

8. TAMMIKUUTA

Samovaari ja huopatossu

On kuultu jonkun koiranleuan sanovan, että venäläiset eivät ole mitään muuta keksineet kuin samovaarin ja huopatossun. Ei olisi siis tämän mukaan suuren sataviitisenkymmenmiljoonaa päätä käsittävän valtakunnan kansa kovinkaan suureilla kekseliäisyydellä pilattu. Ei olisi huoleton slaavi vaivannut koreata päätään mietiskelyillä eikä himoinnut patentteja. Mutta jo ovatkin edellä sanotut tavarat todellista patenttitavaraa ja niistä kannattaa ylpeillä.

Mikä onkaan sen mainiompi laitos kuin korea, kullan- tai hopeankiiltävä samovaari? Pysyy siinä kuumana ihanainen juoma, tsaiju¹. Hauskaa on istua illat pitkät pöydän ääressä ja laskea aina kuumasta samovaarista kultaista juomaa, sekoitella siihen sokeria ja erilaisia hyvän tuoksun ja maun antavia marjahilloja. Hörpiskellä juomaa vaikka kymmenet lasit, tyhjentää suuren samovaarin sisällys. Kääntyy siinä hörpiskellessä kieli, laulukin kajahtaa ja vaikkapa tsajujuoman lumoissa tripatskaksikin pistää. Oi sinua onnellinen Venäjänmaan kansa, jolla on ilo omistaa tietoisuus siitä, että verrattoman samovaarin on joskus ammoisina aikoina oma kansalaisesi keksinyt.

Samovaareja on nähty entisessä emämaassa jos jonkinlaisia. On tavattu oikea jättiläissamovaarikin, sellainen, jota paikasta toiseen kuljettamaan vaaditaan hevosen voimat. Mahtuu tällaisen samovaarin sisään juomatavaraa toinenkin litra ja saa siinä olla poika jos toinenkin sitä tyhjentämässä.

Entä sitten huopatossu? Siitähän oikeastaan nyt olisikin ylistys- ja valitusvirsi tehtävä. Erilaatuinen on tämä kapine samovaariin verrattuna, toiset ovat sillä tarkoitukset. Se jalan kylmimmälläkin pakkasella lämpimänä pitää. Kääräiset vain rätin jalkasi ympärille ja päälle vedät pehmoisen huopatossun, niin eipä ylety pakkasen vihat varpaisiisi. Kävellä voit siinä jalkineessa vaikkapa Siperian laajat lumikentät pitkin ja poikin. Lääkäriä ei tarvita paleltunutta jalkaa poikki sahaamaan. Hyvä on samovaari, mutta hyvä huopatossukin.

Tuttava jalkine on ollut huopatossu erivärisille venäläisille. Tunsi sen tsaari-isän alamainen ja tuntee sen nykyinen Moskovan toveri herrojen trastukamraati². Käytti kyllä ennen tsaarin sotamies nahkaisia jalkineita, mutta sitten alkoi olla nahkatavara tiukassa ja pois alkoi hävitä nätti harmonikkasaapas, harmaanpuhuvan huopatossun ilmestyessä sen tilalle. Suurten vallankumouksien hyrskyjen jälkeen ei sitten enää nahkaa juuri paljoakaan ollut ja huopatossun käyttö voitti pakosta yhä enemmän alaa. Huomattiin sitten tämän jalkineen varjopuoletkin. Märällä säällä kun täytyi siinä astella, se veden itseensä imi ja ilkeältä tuntui. Yskän ja nuhan matkaan saattoi. Mutta ei ollut valinnan varaa, vaan tepasteltava oli vapaan polsheviikkisoltun huovikkaissa. Kevyesti siinä kylä jalka nousi, notkeasti juoksi solttu pistin suorana kaikenlaisia kenraalien armeijoita vastaan tai sitten pisti livohkaksi niiden edellä henkikultaansa säilyttää kokiessaan.

Oli punaisen sotilaan pohjoisilla lumimailla, naapurimaan Suomen rajalla vartijana ollessaan opeteltava myöskin suksen, tuon suomalaisten tärkeän kulkuvälineen, käyttöä. Vaikeata oli suksilla seistä, toisenkin kerran tässä opiskelussa toppahousut maata koskettivat. Ei tahtonut oikein nahoittamaton huopatossu hiihtokengäksi soveltua, ei ottanut suksipuun kanssa veljeilläkseen, vaan eron tekivät tossu ja suksi ja ankarasti täytyi ponnistella niitä toisiinsa kytkeäkseen. Lopulta saatiin sentään jalkine ja suksi jonkinlaiseen sovintoon, ja taival lumisessa metsässä hiljalleen katkesi. Kun lumi oli pehmeää, jäi siinä suksenjälkeä tavallista leveämpi vako taakse.

Ovat siis tottuneet punainen sotilas ja huopatossu vuosien vieriessä seurustelemaan. On toinenkin tossu solttu-Iivanan jaloissa puhki kulunut. Mutta nytpä alkaa kuulua kummia. Viestit rajan takaa kertovat, että huutava puute alkaa jo näistäkin jalkineista Venäjän mantereella olla. Mikä lienee syynä, että huopatossukin on vapaan valtakunnan hyljännyt? Ovatko valmistavat tehtaat tehneet vararikon, raaka-aineko on loppunut vaiko entiset ammattitaitoiset tossumestarit muuttaneet manan majoille. Niin vain tosiasia on, että ei tahdo enää punainen upseerismieskään huopatossujen omistajaksi päästä. Keinoja täytyy keksiä miten sellaiset saisi. Suomessa tietää sotaherra tätä jaloa jalkinetta olevan, tossuparin jos toisenkin rajaseudun kauppamiesten katoissa riippuvan. Ehkäpä löytää taitava, koulut jos toisetkin käynyt tärkeähommainen punaupseeri vielä keinon, jolta rajan takaa tossut itselleen toimittaa. Saanee sitä vielä huopatossujakin, kun panee runsaat ruplat likoon.

Saattaa vielä upseeriherra jollain konstilla huopatossut saada, mutta mikä tulee toveri soltun kohtaloksi. Armeija on suuri, solttuja paljon on valtion leivissä ja jalkine poikineen tarvitaan verhoamaan mahtavan sotajoukon liikennevälineitä. Ylen on murheellinen tilanne. Talvi on kovimmillaan ja jalkarätit eivät, käärii niitä koipiinsa vaikka enemmänkin. Kova on komissareilla pähkinä purtavanaan, ankarasti he arvattavasti harkitsevat tossuasiaa. Mutta onhan neuvostovaltakunta selviytynyt toki suuremmistakin vaikeuksista, joten se ei luultavasti tulle huopatossuun sortumaan.

Muiden ruumiin verhojen puolesta tullaan vielä toimeen, vanhat toppahousut ja nahkatakit ovat sitkeitä ja voidaan niitä vielä kauan käyttää, ja löytynee vanhoja vielä jalan ympärillä pysyviä jalkineitakin sen verran, että yhdestä talvesta yli päästään. Niin kova ei kohtalo sentään liene, että huopatossu tulisi kokonaan vanhaa laveata kotimaataan hylkäämään.

9. MARRASKUUTA

Pulien selvittelyä Neuvostolassa – kaamea mahorkkapula uhkaa

Neuvostojen valtakuntaa ovat koko sen olemassaoloajan kiusanneet kaikenlaiset pulat. On ollut pula pulan perästä. Yhdestä pulasta kun on alettu päästä, niin heti on toinen ollut edessä. On niitä pulia selvitellessä monen komissaarin kaunis tukka kaljuuntunut ja monta nättiä pismaa³ on pitänyt toveri-iivanoiden rauhoittamiseksi kirjoittaa.

Pulat ovat usein olleet vakavaa laatua. Milloin on vaatepulan takia moni kallis kansalainen palelluttanut itsensä kuoliaaksi, milloin taasen elintarvepulan takia on monen toverin henkikulta joutunut eroamaan yhteiskunnallistetusta ruumiistaan. Toveri komissaareilta ei kylläkään koskaan ole puuttunut ruoka, eikä heidän ole tarvinnut alasti ja risaisissa vaatteissa kulkea, vaan ylen