Talvisota Kuhmossa I: Kuolema kolkuttaa korvessa

By Väinö Mononen

TALVISOTA KUHMOSSA I - Kuolema kolkuttaa korvessa

Kuhmon talvisodan päättymisestä on kulunut nyt tasan 80 vuotta.
Tapahtumien ja aineiston laajuuden vuoksi olen jakanut Kuhmon talvisodan monivaiheiset tapahtumat luettavuuden helpottamiseksi useampaan eri teokseen otsikolla Talvisota Kuhmossa - Kuolema kolkuttaa korvessa.
Tämä Talvisota Kuhmossa I on ensimmäinen teos tästä sarjasta.
Se perustuu alkuperäiseen esikoisteokseeni Kuoleman kujanjuoksu, joka julkaistiin Kuhmossa vuonna 2006.

Talvisota Kuhmossa teokset sisältävät yksityiskohtaista kuvausta eversti Hjalmar Siilasvuon komentaman jalkaväkidivisioonan taisteluista Kuhmossa.
Teoksien sisältö noudattelee niin suomalaisdivisioonan kuin vihollisjoukkojen ja erillisten taisteluosastojen sekä yksittäisten miesten näkökulmasta sotarintaman tärkeimpiä tapahtumia.

Joukot, jotka oli pahimman hädän hetkellä koottu eri puolilta Suomea, sotivat kotipaikkakunnastaan riippumatta ankarissa ääriolosuhteissa menestyksellisesti ja näyttivät vajavaisista varustuksistaan ja pikakoulutuksestaan huolimatta osaamisensa osoittaen niin miesten kuin naistenkin keskuudessa ainutlaatuista uhrimieltä.
Yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta, koti, uskonto ja isänmaa yhdistivät niin miehet kuin naisetkin samalle yhteiselle asialle
taisteluun itsenäisyyden ja vapauden puolesta.
Tästä sisäisestä tunnosta rakentui kaikkia yhdistävä unohtumaton
ja ainutlaatuinen talvisodan henki.

MKT, tietokirjailija Väinö Mononen

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Apr 8, 2020
• ISBN: 9789528056294

Väinö Mononen

Väinö Mononen I am Väinö Mononen, born under the sign of Aquarius in 1957 in Kiihtelysvaara in North Karelia, Finland. I currently work as a non-fiction writer and war researcher. During my actual working career, I mainly worked in business, for example in sales and marketing. I completed my conscript service in the Kainuu brigade, through which I became a Finnish reserve officer, who later worked for several years in the field of voluntary national defense as a spokesperson and as the editor-in-chief of the reservists' newspaper, while traveling and participating in numerous refresher exercises around the province of North Karelia. Along with that, I also started walking in the raven landscapes of Kainuu, especially in Kuhmo, where my father also lived. The peace of nature and the inexhaustible wilderness attracted more and more people. Walking through the terrain, I couldn't help but notice the moss-covered scars of the winter war. No wonder I became seriously interested in those past events. A Finn doesn't believe until he sees with his own eyes and hears with his own ears - that's what happened to me too. Over the years, so many remembered events began to accumulate that they had to be recorded in written form. For this reason, I have previously written and published 16 non-fiction books in Finnish: - Death Alley Run (Alfamer 2006) - Flames of underworld (Edico 2011) - The War Path of a Battalion (Books on Demand 2016) - Dolin's ski brigade (Books on Demand 2018) - Fire and flint (Books on Demand 2019) - Winter War in Kuhmo I - V (Books on Demand 2020) - Winter War in Suomussalmi I - V (Books on Demand 2021) - Curse of Kianta (Books on Demand 2022) MKT, nonfiction writer Väinö Mononen Website: www.sotatutkija.jimdo.com

Book preview

Kuolema kolkuttaa korvessa

Alkusanat

Sisällöstä

Kertaus on opintojen äiti. Niinpä päätin tehdä yhteenvedon Kuhmon talvisodan taisteluista ja välittää näköiseni yhden miehen testamentin veteraanien puolesta nuoremmille jälkipolville.

Tapahtumien ja aineiston laajuuden vuoksi päätin jakaa Kuhmon talvisodan monivaiheiset tapahtumat viiteen eri teokseen otsikolla Talvisota Kuhmossa - Kuolema kolkuttaa korvessa.

Nämä erilliset teokset ovat laajennettu painos alkuperäisestä esikoisteoksestani Kuoleman kujanjuoksu, joka julkaistiin Kuhmon talvisotamuseossa vuonna 2006.

Olen myöhemmin laajentanut sisällöllistä aineistoa tehden siihen vielä tarpeellisia tarkennuksia sekä useita yksittäisiä lisäyksiä.

Talvisota Kuhmossa teokset sisältävät yksityiskohtaista kuvausta eversti Hjalmar Siilasvuon komentaman jalkaväkidivisioonan taisteluista Kuhmossa.

Teoksien sisältö noudattelee niin suomalaisdivisioonan kuin vihollisjoukkojen ja erillisten taisteluosastojen sekä yksittäisten miesten näkökulmasta sotarintaman tärkeimpiä tapahtumia.

Sopii vieläkin ihmetellä, miten tuolloin niin huonosti varustettu reservidivisioona yleensä edes kykeni taistelemaan Puna-armeijan määrällisesti ylivoimaista ja huippuvarusteltua valiojoukkoa vastaan.

Joukot, jotka oli pahimman hädän hetkellä koottu eri puolilta Suomea, sotivat kotipaikkakunnastaan riippumatta ankarissa ääriolosuhteissa menestyksellisesti ja näyttivät vajavaisista varustuksistaan ja pikakoulutuksestaan huolimatta osaamisensa osoittaen niin miesten kuin naistenkin keskuudessa ainutlaatuista uhrimieltä.

Yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta, koti, uskonto ja isänmaa yhdistivät niin miehet kuin naisetkin samalle yhteiselle asialle taisteluun itsenäisyyden ja vapauden puolesta.

Tästä sisäisestä tunnosta rakentui kaikkia yhdistävä unohtumaton ja ainutlaatuinen talvisodan henki.

Vaikka talvisodan päättymisestä on kulunut nyt jo 80 vuotta ja veteraanirivimme huvenneet olemattomiin, näkyvät Kainuun korpimaisemassa meille jälkipolville yhä nuo sammaleen peittämät sodan armottomat arvet, joita emme voi - emmekä saa unohtaa.

Tämä teos on omistettu Kuhmossa 1939-1940 käydyn talvisodan suomalaisveteraaneille ja heidän unohtumattomalle muistolleen.

Sisällysluettelo

Alkusanat

Sisällöstä

Valtakunnallista varautumista

Kevyt aseistus

Tarvitaan kättä pitempää

Valtion Kivääritehdas

Muuta tukimateriaalia

Raskas aseistus

Armeijan selkäranka

Aseteollisuus Oy

Valtion Tykkitehdas

Ylipäällikön päiväkäsky no 1

Sotilasvala

Yleistilanne ja ilmapiiri

Kansainvälinen tilanne ja Suomi 1930-luvun lopulla

Diktaattorien shakkilauta

Hyökkäämättömyyssopimukset

Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus 21.1.1932

Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus 23.8.1939

Salainen lisäpöytäkirja

Hyökkäämättömyyssopimuksen salainen lisäpöytäkirja

Toinen maailmansota syttyy

Sodanuhka Suomessa kasvaa

Aluevaatimuksia

Mainilan laukaukset

Kömpelö provokaatio

Talvisota alkaa

Talvisota syttyy 30.11.1939……Kartta no 1

Uusi aluepohjainen organisaatio

Jääkäriupseerit suunnannäyttäjinä

Tilannearvio heittää pahasti

Komentajaksi Wiljo (Viljo) Einar Tuompo

Korpiraja - 800 kilometriä

Edessä taktiikan muutos

Vastassa divisioonia

Tarpeelliset T-muodostelmat

Isku Laamasenvaaraan

Kohtalon kouraisu

Ammuntavälikohtaus

Kiire tuli evakkoon

Elämää evakossa

Valmiutta oli jo kohotettu

Linnoitustöitä

Rajakomppania

Suojeluskunta

Lotta Svärd

Viimeiset kertausharjoitukset

Huoltotoiminta

Jämäksen kasarmi

Kuljetukset ja liikenne

Lääkintähuolto

Taisteluvälinehuolto

Taloushuolto

Kenttäposti

Puhelinliikenne

Majoittuminen

Kohteena Kuhmo……Kartta no 2

Jättiläinen ylittää rajan

Valtava kalusto

Vastaanottokomitea

Heti tositoimiin

Karhu kiipelissä

Talot tuleen

Erillinen Pataljoona 14 - Er.P 14

Komppanianpäälliköt

Joukkueenjohtajat

Komennus Saunajärvelle

Suomalaisten vastahyökkäys

Evakkoja edessä

Neuvostojoukot hyökkäävät

Saarrostusuhka

Irtautuminen edessä

Osasto Kekkonen 1.12.-28.12.1939……Kartat no 3 ja 4

Kekkonen ja kutsumattomat vieraat

Tyrävaara ja Kekkonen

Raju takaa-ajo

Rannan talon taistelun sotasaalis

Kiekinniemen talon taistelun sotasaalis

Tapaus Hukkajoelta

Prikaati Vuokon hyökkäys 8.12.1939……Kartta no 5

Prikaati Vuokko

Isku pohjoisesta - Salonmiehen III/JR 25 Klemetissä

Isku etelästä - muut pataljoonat

Vaismaa Rastissa

Veijolan I/JR 25 Sivakassa

Tauben II/JR 25 Mämmelässä

Taktiikkaa ja tapahtumia

Sisukasta sissitoimintaa

Hyökkäyksiä puolin ja toisin

Vihollinen voimissaan

Vihollisen läpimurtoyrityksiä

Kuhmon ensimmäinen tykkipatteri

- Kova käsikähmä

- Jännittävää jäljitystä

- Kiero suunnitelma

Heinäjoen motti 20.12.1939……Kartta no 6

Savijärven taistelu

Lopullinen isku alkaa

Vaihtelevia tilanteita

Stalinin merkkipäivän suurhyökkäys

Hälyttävä uutinen

Teräsmies

Puhdistuksia

Rastissa on rauhatonta

Korpraali Hotakka

Karangon kaatuminen

Määtän tapaus

Jouluaaton operaatio

Koulumäen taistelu

Kohtalonpeliä

Prikaati Vuokko hyökkää…

Hyvää… Uutta Vuotta!

Vuosi ja vuosikymmen vaihtuvat - sota jatkuu…

Yleistilanne Kuhmon rintamalla

Tykkien jylinää ja suksien suihketta

Suksipeliä

Hurjia hiihto-osastoja

Osasto Moilasen kohtalo

Pommeja taivaalta

Uusi komentaja ja uudet joukot

Eversti Hjalmar Siilasvuo ja 5.000 miestä

Historiallinen päätös

Suomussalmelta Kuhmoon

Seurallinen, joskin kiivas komentaja

Siilasvuon motitustehtävä

Joukkojen taistelujaotus

Operaatio alkaa harhautuksella

Salonmies saa hyökkäystehtävän

Hämmentävä tuokio

Valmistautuminen suurhyökkäykseen

Suomalaisten suurhyökkäys 29.1.1940……Kartta no 7

Halosen II/JR 25

Muroleen Er.P 14

Lähtö koittaa

Kolme vihollishyökkäystä

Periksi ei anneta

Otteita Er.P 14:n sotapäiväkirjasta

Ruotsalon Er.P 12

Viholliskosketus saadaan

Yhteys omiin saadaan

Vihollinen iskee Klemetistä

Mäkiniemen Jalkaväkirykmentti 27

Sihvosen II/JR 27

Edessä hirsilinnakkeet

Niskan motti

Tie saadaan haltuun

Airimon III/JR 27

Lassilan I/JR 27

Turtiaisen osasto

Kolkko kohtaaminen

Vangin kuulustelu

Löytövaara kutsuu

Komentajaksi Reino Mankonen

Tavoitteena Löytövaara

Maantie saadaan poikki

Huolia huoltotiellä

Pikaosasto toimii

Kilpahuudantaa

Mahtava apaja

Turtiaista tarvitaan taas

Kahden tulen välissä

Paine kasvaa

Nopea ratkaisu

Airimon III/JR 27 Losossa

Kovaa yritystä

Pioneerit avainasemassa

Rämäpäisiä temppuja

Kohteena Korsukaupunki

Synkkä päivä 4.2.1940

Kaatuneet taivalkoskelaiset

Uusi vihollisdivisioona!

163. Divisioona ylittää rajan

Valtava moukari

Hakasen I/JR 65 - kohteena Kannas

Pataljoonan esikunta

Komppaniat

Hyökkäysvalmistelut

Hyökkäys alkaa

Kannaksen motti

Hyökkäysyrityksiä

Takaiskuja

Tukikohta 101

Kirottu kohde

Suontaustatukikohdan taistelu

Jäinen maa repeää!

Rumaa jälkeä

Katkaisu onnistuu

Löytövaara - Kuusijoki

Vastavoimia edessä

Jokivarren valtaus

Seitsemän oikein!

Etsittävänä vihollisen hiihtojoukko

Tuurinpeliä

Tiedustelulentoja

Hiihtojoukko löytyy sittenkin

Pommituslento Repolaan

Lentolehtisiä Saunajärven mottiin

Takaa-ajo Kuhmoon

Dolinin hiihtoprikaatin tulo Kuhmoon 10.-12.2.1940……Kartta no 8

Haamuja Hamaravaarassa

Suomalaisten harhautusyritys

Dolinin hiihtoprikaati

Partiokahakoita

Hiihtoprikaati murtautuu läpi

Osasto Vallen isku

Sotapoliisien isku

Kohtalokas yö

Papin todistus

Vihollisen valehyökkäys

Vihollinen painaa päälle kuin riivattu

Verkko viritetään

Prikaati katoaa jäljettömiin

Kohtalonpeliä

Toivonkosken ylläkkö

Isku tukkikämpälle

Toivonkosken kämppä

Viitajan kämpän taistelu

Ovela juoni

Järkyttävää jälkeä

Komentaja on kuollut!

Dramaattinen sähke

Tulkinta edellisestä

Jälkimaininkeja

Alpo K. Marttisen haastattelu

Kuka ampui Dolinin?

Sotavankien kuulustelutietoja

Jakovlev, Mihail Ivanovitsh

Matvejev, Risto Kusminin

Stepantshuk, Feodor Terentjevitsh

Dolinin hiihtoprikaatin ja Erillisen hiihtopataljoonan hyökkäys ja tuho 13.-16.2.1940……Kartta no 9

Portinvartija pohjoiseen

Hämäläisen Sissipataljoona 5

Pataljoonan ikäjakautuma

Hiihtosissit

Reservinupseeri Saastamoinen

Kuhmosta Coloradoon

Valpo ja asekätkentä

Vihollisen hiihtopataljoona hyökkää selustaan etelässä

Ahdasta Alasenjärvellä

Kestääkö Kesseli?

Ikävä vihollisisku

Kesselin pamahdus

Vetkon kannas kutsuu

Tammisalo ja Saikku satimessa

Vihollisosaston tuho

Järjestelyjä Vetkossa

Vetkon valtaus

Kovaa kamppailua Kesselissä

Muita murheita

Viheliäinen vaihe

Viholliseversti kaatuu

Kova paikka komentokorsulla

Maastonpuhdistusta

Tarkkaa touhua

Vihollisen lopullinen tuho

Suomalainen jäljityspartio

Varsinainen löytö

Tilintekoa

Erillisosastot prikaatia etsimässä

Kohtalo puuttuu peliin

Kevyesti varustettu retkikunta

Everstien ja vihollisesikunnan kohtalo

Jälkipeliä

Onnea sodassa

Laskuoppia ja lääketiedettä

Ripaskaa riihellä

Käsky Kälkäsen - Kesselin maaston puhdistamisesta

Inhottavaa inventointia

Suomalaisjoukkojen uudelleenryhmitys

Suomalaisjoukkojen järjestelyt ja niiden tulevat tehtävät

Kaikille komentajille

Everstiluutnantti Yrjö Hakasen jälkipurkauksia…

Kiivas puhelinkeskustelu

Kellarissa

Kateutta vai kaunaa?

Karttaliiteluettelo

Valokuvaluettelo

Kuvalähteet

Piirrokset ja kartat

Lähdeluettelo

Talvisodasta Kuhmossa kertovaa kirjallisuutta

Erillisiä tietolähteitä ja haastattelutietoja

TALVISOTA KUHMOSSA

Kuolema kolkuttaa korvessa

Väinö Mononen

TALVISOTA KUHMOSSA I

Kuolema kolkuttaa korvessa

Valtakunnallista varautumista

Kevyt aseistus

Tarvitaan kättä pitempää: - Heti itsenäistymisen jälkeen Suomen puolustusvoimissa oli kiinnitetty valtakunnallinen päähuomio oman sisäisen organisaation ja koulutusjärjestelmän kehittämiseen muiden toimintasektoreiden kustannuksella. Lisäksi oli aloitettu yleisluontoiset valmistelut aineellisen puolustusvalmiuden kohottamiseksi kauttalinjan vähintään tyydyttävälle tasolle. Sodanajan tarpeiden tyydyttämisen edellytyksenä oli ollut tärkeimpien taisteluvälineiden kotimainen valmistus. Tärkeysjärjestyksessä kärkeen nostettiin varsinaiset taisteluvälineet eli aseet ja ampumatarvikkeet.

Puolustusministeriön taisteluvälineosasto, joka oli vastannut 1920-luvulla kokonaisuudessaan Suomen puolustusvoimien materiaalisesta valmiudesta, oli antanut yksityisille yrittäjille patruuna- sekä kiväärin lukko- ja piipputilauksia. Tuotannon tulokset eivät kuitenkaan olleet tyydyttäneet taisteluvälineosastoa, joka oli esittänyt vuonna 1921 valtion kivääritehtaan ja vuonna 1922 valtion patruunatehtaan perustamista. Varsinainen valtion aseteollinen toiminta alkoikin vuosina 1924-27.

Toimintaan tulivat mukaan Valtion patruunatehdas Lapualla, ruutitehdas Laukaan Vihtavuoressa ja kivääritehdas Jyväskylässä. Lisäksi maassamme toimi kaksi yksityistä asetehdasta, vuonna 1912 perustettu Oy Tikkakoski Ab ja vuonna 1921 perustettu Oy Sako Ab, jotka molemmat keskittyivät lähinnä keveiden aseiden ja ampumatarvikkeiden valmistukseen.

Valtion Kivääritehdas

- Ajatus valtion oman kivääritehtaan perustamisesta oli puskenut esiin jo itsenäisen Suomen ensi vuosina. Hankkeessa oli yhdistynyt kaksi hyvin tärkeää ja kunnianhimoista tavoitetta, maan teollisuusrakenteen monipuolistaminen sekä armeijan omavaraisuuden lisääminen. Varsinaista metalliteollisuutta kuten myös sotatarviketeollisuutta, oli Suomessa hyvin vähän.

Jo ennen maamme itsenäisyyden aikaa muutamat Suomen metallitehtaat olivat toimittaneet tsaarin Venäjälle sotatarvikkeita Venäjän ja Japanin sodan aikana vuosina 1904-1905, kuten myös ensimmäisen maailmansodan aikana.

Kansalaissodan jälkeen Suomen puolustusvoimilla oli hallussaan ollut lähinnä vain sotasaaliina saatuja, sekä Ranskasta ja Saksasta käytettyinä ostettuja aseita. Lisäksi muita aseita oli jonkin verran tehty, joskin vain satunnaisesti pienissä verstaissa muutamien osaavien aseseppien käsityönä.

Jalkaväen aseistuksen pahimmaksi puutteeksi oli havaittu vähäinen pikakiväärikanta. Niitä oli tilattu siihen mennessä yleensä lähinnä Tanskasta. Niinpä Suomen armeijan jalkaväki oli pikaisesti varustettava uudenaikaisilla kevyillä pikakivääreillä ja mieluimmin vielä kunnon kotimaisella versiolla.

Ensimmäisen konkreettisen suunnitelman valtion oman asetehtaan perustamisesta oli tehnyt puolustusministeriön taisteluvälineosaston päällikkö, eversti L. Löf vuonna 1922. Löfin ehdotus oli perustunut laskelmille, joiden mukaan puolustusvoimien tarvitsemien pikakiväärien valmistaminen kotimaassa tulisi huomattavasti halvemmaksi kuin niiden tilaaminen entiseen tapaan ulkomailta. Päätöksenteko oli kuitenkin tuolloin lykkääntynyt muun muassa taloudellisista syistä.

Kun yleinen sotilaallinen tilanne oli tuolloin näyttänyt antavan mahdollisuuden lykätä armeijan asehankintoja muutamalla vuodella, puolustusministeriö oli esittänyt pikakiväärien hankintaan varatun määrärahan käyttämistä kotimaisen kivääritehtaan perustamiseen.

Myöhemmät uudemmatkin laskelmat valmistuskustannuksista osoittivat ulkomailta ostoon tarvittavien varojen riittävän sekä kotimaisen tehtaan perustamiseen, että tarvittavien pikakiväärien valmistamiseen. Puolustusvoimien tarpeet tyydyttävän tehtaan perustamisen arvioitiin maksavan tuolloin noin 20 miljoonaa markkaa.

Eduskunnalle perusteltiin myös sitä, että ulkomailta hankittava raaka-aine on vain murto-osa kiväärin valmistuksen kokonaiskustannuksista. Muilta osin kotimainen asetuotanto merkitsisi huomattavaa kansantaloudellista etua, kun asehankintoihin käytettävät varat jäisivät omaan maahan.

Lisäpontta kotimaisen asetehtaan rakentamisehdotukselle antoi se, että asevaihtoehtoja pohtinut pikakiväärikomitea oli todennut aseteknikko Aimo Lahden konstruoiman pikakiväärin prototyypin ulkomaisia kilpailijoitaan paremmaksi.

Jo aiemmin menestyksekkään konepistoolin kehittäneen Lahden prototyyppi päihitti vertailussa selvästi kaikki yksitoista ulkomaista kilpailijaansa.

Huhtikuun 3. päivänä 1925 Suomen eduskunta päätti siirtää taisteluvälineiden täydennyshankintaan myönnetyistä määrärahoista 18 miljoonaa markkaa kotimaisen kivääritehtaan perustamiseen. Esityksen läpimenoa eduskunnassa auttoi se, että aserahat olivat jo budjetissa, eikä kyse siis ollut mistään lisämenosta.

Kivääritehtaan sopivimmasta sijoituspaikasta taistelivat viimevaiheessa Keuruu ja Jyväskylä. Viimemainittua paikkaa pidettiin strategisesti erittäin sopivana ja josta uskottiin järjestyvän helpommin myös asetehtaan tulevaa työväkeä tyydyttäviä asuntoja. Niinhän siinä sitten kävi, että syyskuussa 1925 Kankaan Paperitehdas Oy luovutti viiden hehtaarin tontin kahdeksan markan neliöhintaan tulevalle Valtion Kivääritehtaalle. Saman vuoden lopulla kivääritehdas osti vielä kolme hehtaaria lisämaata mahdollisia asuintontti- ja laajennustarpeitaan varten.

Jyväskylän seudusta oli 1930-luvun alussa kehittynyt huomattava sotateollinen keskus. Sodan uhan lisääntyminen ja jännityksen kiristyminen Euroopassa 30-luvun puolivälissä heijastui myös kivääritehtaalle, jonka tuotantoa kasvatettiin mahdollisen sodan varalle. Henkilökunnan määrä nousikin vuoden 1939 loppuun mennessä jo yli kuudensadan.

Lokakuun 24. päivänä 1939 valtion sotatarviketehtaat saivat kukin käskyn siirtyä hajaryhmitykseen. Itse Suomen sotateollisuuden liikekannallepano julistettiin voimaan vasta 1. joulukuuta. Vaikka kivääritehdas oli sijoitettu keskelle Suomea ja mahdollisimman kauas rajoilta, sotateollisuuden keskukseksi muotoutuneessa Jyväskylässä osattiin odottaa vihollisen pommikoneiden hyökkäyksiä.

Sodan ensimmäiset viikot kaupunki sai olla rauhassa, mutta vuoden 1939 lopulla, kahtena päivänä se joutui tuhoisien ilmahyökkäysten kohteeksi. Joulukuun 29. päivä hyökkäsi 7 pommikonetta ja 31. päivä peräti 28 konetta aiheuttaen pahoja tuhoja Jyväskylän kaupungin alueella.

Kivääritehtaan rakennuksiin vihollinen ei kummallakaan kertaa osunut, mutta jälkimmäisellä kerralla muun muassa yksi Tourulaan pudonnut pommi surmasi yksitoista suojakaivannosta turvaa hakenutta kaupunkilaista. Vuodenvaihteen jälkeen ei Jyväskylää enää pommitettu koko talvisodan aikana.

Talvisodan alkaminen tiesi kiireisiä ja vaarallisia aikoja kivääritehtaalle, josta oli tullut armeijan kevyen aseistuksen keskeinen tuottaja. Vuoden sisällä palkattiin lisää väkeä lähes 300 henkilöä, vaikka ammattimiehistä oli pulaa ja heitä vähiäkin palkattuja olisi mieluimmin tarvittu rintamalla.

Tourulassa painettiin töitä muiden sotatarviketehtaiden tapaan vuorokaudet ympäriinsä, pääasiassa 12 tunnin työvuoroissa. Vuoden 1940 lopulla henkilökunnan määrä oli jo 891 henkilöä. Aseiden käsittelyssä noudatettiin yleensä hyvin tunnollisesti tiukkoja turvallisuusmääräyksiä.

Vaikka ennen sotaa ja sen aikana tehtaalla käsiteltiin hyvin monenlaisia aseita, yhtään vakavaa onnettomuutta niiden kanssa ei tiedetä tapahtuneen.

Muuta tukimateriaalia: - 1930-luvulla aloittivat toimintansa useat valtion omistamat ja puolustusministeriön johdossa olleet tuotantolaitokset kuten Valtion Lentokonetehdas, Valtion Laivatelakka, Valtion Tykkitehdas, Valtion Sytytintehdas, Valtion Ammuslataamo(t), Sähkölaboratorio, Optillinen laitos ja Armeijan pukimo.

Sotamateriaalia valmistivat myös yksityiset tuotantolaitokset kuten Sako, Tikkakoski, Sytytin, Ammus, Tampella, Lokomo, Kone ja Silta, Crichton-Vulcan, Lahden Rautateollisuus, Tolftan, Fiskars ja Vuoksenniska Oy:n Imatran rautatehdas.

Raskas aseistus

Armeijan selkäranka: - Puolustusministeriö oli alun perin asettanut jo 16. lokakuuta 1934 erityisen lautakunnan tutkimaan kotimaisen tykkiteollisuuden luomista. Suomen puolustusvoimat tarvitsivat selkärankaa omalle toiminnalleen.

Lautakunnan tehtävänä oli ollut selvittää yhtiön toimimuoto eli soveltuuko tykkien valmistus paremmin yksityiselle teollisuudelle vai erikseen perustettavalle valtion tykkitehtaalle.

Myös tulevan tehtaan sijoituspaikkoja oli selviteltävä sekä niiden lisäksi materiaaliavun saantia ulkomailta mahdollisen sodan syttyessä ja sen aikana. Tämän ehtona pidettiin kuljetuksien turvaamista Pohjanlahden yli.

Eversti Oiva Oleniuksen johtaman toimikunnan työn tuloksena perustettiin 10. tammikuuta 1936 puolustusministeriön alaisuuteen sotatalousosasto, jonka päälliköksi määrättiin eversti Leonard Grandell.

Sotatalousosastoon kuuluivat liikekannallepano- ja sotavarustetoimisto. Grandellin osaston tehtävänä oli valtakunnan taloudellisen puolustusvalmiuden järjestäminen ja kehittäminen, puolustusvoimien varustamiseen tarvittavien varastojen sijoituksesta ja täydentämisestä huolehtiminen sekä sotatarvikkeiden sodanaikaisen hankinnan valmistelut ja talouselämän liikekannallepano.

Samalla Taloudellisen puolustusneuvoston rooli muutettiin neuvoa antavaksi elimeksi.

Aseteollisuus Oy

- Suomessa tulevaa tykkien valmistusta varten ehdittiin 19. elokuuta 1936 perustaa Aseteollisuus Oy. Sen tarkoituksena oli valmistaa ja myytäväksi hankkia sotatarpeita sekä muita sotatarvikkeita sekä harjoittaa muuta sen yhteyteen soveltuvaa toimintaa.

Yhtiön osakepääomaksi asetettiin 10 miljoonaa markkaa jaettuna kymmeneentuhanteen tuhannen markan suuruiseen osakkeeseen. Mukana olleet perustajayritykset osakemäärineen olivat Fiskars Oy (1.000 kpl), Oy Lokomo Ab (1.250 kpl), Pietarsaaren Konepaja Oy (1.000 kpl), W. Rosenlew & Co Oy (1.250 kpl), G. A. Serlachius Oy (1.000 kpl) ja Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy (2.250 kpl) sekä Wärtsilä Oy (2.250 kpl).

Aseteollisuus Oy:n suunnitelmana oli rakentaa toimintavalmis tykkitehdas Porin läheisyyteen 1. tammikuuta 1938.

Tämä suunnitelma oli sopinut myös Tykkiteollisuuskomitealle, jonka jäsenistä kenraali Mannerheimillä ja erityisesti kenraali Waldenilla oli tuolloin olemassa hyvät yhteydet teollisuuspiireihin. Mainittakoon, että Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy oli tuohon aikaan maamme ainoa yksityinen teollisuuslaitos, joka koneittensa puolesta olisi pystynyt valmistamaan kokonaisia tykkejä täysin itsenäisesti.

Tykkiteollisuuskomitea, joka oli saanut ohjeita ja suosituksia Aseteollisuus Oy:ltä, oli solminut 8. syyskuuta 1936 lisenssisopimuksen Ab Boforsin kanssa tykkien valmistamisesta. Aseteollisuus Oy:n perustajat halusivat samalla myös takeet siitä, ettei Ab Bofors pääse dominoivaan asemaan yhtiössä.

Tämän vuoksi yhtiön tuli saada kustannuksetta kaikki tarpeelliset rakennepiirustukset, lisenssit, patenttioikeudet sekä teknilliset tiedot ja edellytykset tykkien valmistukseen.

Lisenssisopimuksen hyväksyminen kuitenkin viivästyi ja Suomen hallitus ennätti kaatua 25. päivä syyskuuta. Asian eteenpäin viemiseksi hallitus hyväksyi sopimuksen kolme päivää kaatumisensa jälkeen.

Sopimuksen tuli astua voimaan 1. marraskuuta 1936. Päätös oli epävirallinen, joten asia siirtyi pääministeri Kyösti Kallion johtamalle uudelle maalaisliittoenemmistöiselle hallitukselle. Ennen päätöstään tuoreet ministerit kuulivat asiantuntijoina puolustusministeriön taisteluvälineosaston päällikköä, insinöörieversti Aleksanteri Huuria ja sotatalousosaston päällikköä, eversti Leonard Grandellia. Lausunnot pitivät hereillä väsyneimmätkin ministerit, sillä kyseiset sotaherrat sattuivat olemaan koko hankinta-asiassa napit vastakkain.

Huuri oli sitä mieltä, että tykkiteollisuus tulisi jättää valtiolle, joka käyttäisi kotimaista yksityistä metalliteollisuutta tukenaan tarpeelliseksi katsomassaan määrin. Hän ei myöskään halunnut luopua aiemmin joulukuussa 1935 julistetusta isokaliiperisten tykkien hankintakilpailusta.

Grandellin mielestä tykistön eri tyypit ja varaosat kannattaisi hankkia samasta maasta sodanaikaisen suuren kulutuksen ja menetysten vuoksi. Lisäksi hän korosti asian tiimoilta ulkopoliittisia tekijöitä.

Tykkiteollisuuskomitean ja puolustusneuvoston mielestä strategisten syiden takia tukea kannattaisi hakea Skandinavian maista, lähinnä Ruotsista. Tämä näkemys kytkeytyi hyvin eduskuntaryhmien tuolloin omaksumaan pohjoismaiseen suuntaukseen.

Komitea esitti, että ainakin osa tuotannosta tulisi jättää yksityiselle teollisuudelle, joka pystyisi viennin avulla pitämään yllä riittävää kapasiteettia. Sen lisäksi tuotanto olisi hajautettava siten, että samat aseet ja niiden osat voitaisiin tarpeen mukaan valmistaa ainakin kahdessa eri paikassa.

Puolustusneuvosto kiirehti tykkiteollisuuskysymyksen ratkaisua lähettämällä 16. marraskuuta kirjeen Tasavallan presidentti P. E. Svinhufvudille.

Valtion Tykkitehdas

- Tykkiteollisuusasia Suomessa ratkesi vasta joulukuussa 1936 lukuisien eri tapahtumien ja tiiviiden neuvottelujen jälkimainingeissa. Puolustusministeri Arvi Oksalan käsitysten pohjalta oli joulukuussa 1936 puolustusministeriössä laadittu ehdotus hallituksen esitykseksi.

Hallituksen äänestettyä ehdotuksesta oli maalaisliittolaisten ministerien kanta ratkaissut asian valtiollisen tykkitehtaan hyväksi. Hallitus oli antanut välittömästi 4. joulukuuta eduskunnalle esityksen Valtion Tykkitehtaan perustamisesta. Sen perustana tulisivat toimimaan valtion oman laitoksen Asevarikko 1:n Korjauspajat Helsingin Katajanokalla, jotka esitettiin siirrettäviksi Jyväskylään. Eduskunta hyväksyi 18. joulukuuta tuon hallituksen esityksen.

Aseteollisuus Oy:n kohtalo oli ennätetty ratkaista jo edellisenä päivänä, kun yrityksen hallitus oli päättänyt purkaa koko yhtiön. Syynä tähän oli ollut uuden hallituksen antama esitys Valtion Tykkitehtaan perustamisesta. Johtokunnan viimeisessä kokouksessa mainittiin, että erityisesti puolustusministeri Oksalan asenne tykkiteollisuusasiassa oli täysin muuttunut.

Valtion Tykkitehtaan kustannusarvio oli 49 miljoonaa markkaa. Hankkeen toteuttamista varten hallitus oli pyytänyt lupaa käyttää vuoden 1936 perushankintamäärärahoista 19 miljoonaa markkaa, jotka olikin myönnetty asetuksella vuoden 1937 lisämenoarvioon heti tammikuussa 1937.

Eduskunnan toivomuksesta Ab Boforsin kanssa solmittiin samanaikaisesti uusi sopimus, joka oli aikaisemman sopimusmallin kaltainen. Nyt tehdyssä sopimuksessa Ab Bofors menettäisi kuitenkin etuoikeutensa suunnitella uudet tykkimallit, mikäli sen valmistamat tykit eivät tulisi täyttämään Suomen puolustusministeriön vaatimuksia.

Valtioneuvosto oli asettanut vuoden 1937 toukokuussa puolustusministeriön esityksestä tykkitehdasta varten väliaikaisen johtokunnan, jonka puheenjohtajaksi oli kutsuttu vuorineuvos Robert Lavonius. Rakennusvaiheen aikaisena toimitusjohtajana oli tuolloin toiminut insinöörieversti Aleksanteri Huuri ja teknisenä johtajana majuri Olavi Syvänen.

Huurin yllättäen kuoltua kesällä 1937 Syvänen oli nimitetty vt. toimitusjohtajaksi. Tykkitehtaan rakentaminen oli edistynyt varsin nopeasti ja tehdasrakennusten harjakaisia oli päästy viettämään jo 8. tammikuuta 1938. Virallisesti Valtion Tykkitehdas aloitti toimintansa vuoden 1938 alussa. Olavi Syvänen oli nimitetty Tykkitehtaan varsinaiseksi toimitusjohtajaksi, jossa tehtävässä hän jatkoi aina vuoteen 1946 asti.

Tykistön hankintaohjelma jakaantui siten, että Valtion Tykkitehtaan osuus oli 60 prosenttia ja loput 40 prosenttia jäi yksityiselle teollisuudelle, lähinnä tamperelaiselle Tampellalle ja turkulaiselle Crichton-Vulcanille. Tampella valmisti sekä panssarintorjuntatykkejä että haupitseja ja Crichton-Vulcan tykkien lavetteja Tykkitehtaalle ja Tampellalle.

Raaka-aineet tilattiin aluksi Ruotsista ja Saksasta, mutta Oy Lokomo Ab alkoi toimittaa kaikkien putkien raaka-aineet vuoden 1938 kesäkuusta lähtien. Ab Bofors toimitti osien takeet ja valssatut teräkset sekä myöhemmin talvisodan aikana myös tarvittavaa raaka-ainetta tykkeihin.

Tykkitehtaan valmistuttua puolustusministeriö oli määrittänyt tykistöohjelman toteuttamiseksi töiden kiireellisyysluokituksen. Sen mukaan jalkaväen panssarintorjuntatykeistä oli oltava 40 prosenttia valmiina vuoden 1939 loppuun mennessä ja pääosa kevyistä haupitseista vuoden 1941 loppuun mennessä.

Tavoitteellisena suunnitelmana oli ollut se, että aseita olisi valmistunut merkittävästi vasta vuoden 1940 aikana.

Syksyn 1939 ylimääräisten kertausharjoitusten (YH) aikana aloitetusta täysimittaisesta taisteluvälinehuollosta huolimatta teollisuuden liikekannallepano viivästyi 1.12.1939 saakka ja sotki pahasti tuotantosuunnitelmia.

Talvisodan syttyessä kotimaisilla tehtailla oli kylläkin jo edellytykset kranaatinheittimien ja jalkaväkitykkien valmistukseen ja korjaukseen.

Sen sijaan kenttä- ja ilmatorjuntatykkikalustoa voitiin vain korjata, sillä niiden uuden tuotannon aloittaminen ei ollut mahdollista koneiden ja raaka-aineiden puutteen vuoksi.

Vaihtoehtoisen Aseteollisuus Oy:n suunnitelman hyväksyminen ja toteuttaminen olisi merkinnyt ainakin kotimaisen teollisuuden korkeampaa valmiusastetta talvisodan syttyessä ja sen aikana. Tulevien kuukausien aikana oli suomalaisten vain pärjättävä näillä olemassa olevilla eväillään.

Ylipäällikön päiväkäsky no 1

Tasavallan presidentti on 30.11.1939 nimittänyt minut Suomen puolustusvoimain ylipäälliköksi.

Suomen uljaat sotilaat.

Ryhdyn tähän tehtävään hetkellä, jolloin vuosisatainen vihollisenne jälleen hyökkää maahamme.

Luottamus päällikköön on onnistumisen ensimmäinen ehto.

Te tunnette minut ja minä tunnen Teidät, että jokainen

Teistä on valmis täyttämään velvollisuutensa aina kuolemaan asti.

Tämä sota ei ole mitään muuta kuin vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös.

Me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.

Mannerheim

Sotilasvala

- "Minä N. N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan, kaikkitietävän Jumalan kautta olevani Suomen valtakunnan lailliselle esivallalle kuuliainen ja uskollinen. Minä tahdon laillista esivaltaa rehellisesti ja uskollisesti palvella sekä sen ja Suomen valtakunnan hyötyä ja parasta kaikin tavoin etsiä ja edistää ja pahalta niitä suojata. Laillisen esivallan ja Suomen valtakunnan vihollisia, sekä sisäisiä että ulkonaisia, minä tahdon hengellä ja verellä, rauhan ja sodan aikana maalla ja merellä, kaikkialla ja kaikissa tilaisuuksissa, minne minut määrätään, miehuullisesti ja urhoollisesti vastustaa.

Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä maan laillisen esivallan kukistamiseksi taikka maan valtiosäännön tai laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi tai tuhoamiseksi, tahdon sen viipymättä ilmaista ja tiedoksi saattaa.

Komennuskunnasta, laivasta tai lipusta, johon kuulun, en luovu, vaan aina käskettäessä ja niin kauan kuin minussa henkeä ja voimaa on, sitä vakavasti ja miehekkäästi seuraan ja suojelen aina viimeiseen veripisaraan asti.

Minä tahdon myöskin noudattaa sotaväen rikoslakia ja järjestyssääntöä, olla esimiehilleni, niin ylhäisemmille kuin alhaisimmillekin, kuuliainen ja tottelevainen, täyttää kaikki minulle annetut käskyt ja määräykset paraimman voimani ja omantuntoni mukaan, sekä hyvin säilyttää minulle uskotut palvelussalaisuudet. Milloinkaan en sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi, enkä myöskään lahjain ja antimien tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuksiani ja valaani.

Kaikessa tahdon käyttäytyä niin kuin uskollisen, kunnollisen, kuuliaisen ja urhoollisen sotilaan tulee, niin hyvin nykyisessä toimessani kuin myöskin siinä, mikä minulle vastedes uskotaan tai annetaan.

Kaiken tämän minä lupaan kunniani ja omantuntoni kautta uskollisesti täyttää, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta". - (Sotilaspassi / Alikersantti Vieno Johannes Haverinen, synt. 4.8.1910, Kuhmo).

- (Lähteet: