Nyt mä bonjaan: Suomi-stadi-sanakirja

By Heikki Paunonen and Jeongdo Kim

Gimma, brenkku ja dorga ovat useimmille tuttuja sanoja, mutta oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon Stadin slangissa on sanoja tytöstä, tyhmästä tai alkoholista? Ehkä et, mutta vastaus löytyy tästä sanakirjasta. Muita suosittuja aihepiirejä ovat mm. poliisi ja maalainen.

Tämä sanakirja perustuu Heikki ja Marjatta Paunosen Stadin slangin suursanakirjaan Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii (2000), josta he saivat vuonna 2001 Tieto-Finlandia-palkinnon.
Hakusanoina ovat yleiskielen sanat, kuten tyttö ja tyhmä. Joka sanan kohdalla on mainittu kaikki siitä Stadin slangissa käytetyt vastineet käyttöaikoineen. Hakusanoja on yhteensä yli 11 000.

Slangi ei ole koskaan ollut sosiaalisesti korrektia kieltä. "Mikään luonnollinen ei ole häpeällistä", teroitti professori Matti Kuusi opiskelijoilleen 1960-luvulla. Tämä periaate on ohjannut Heikki Paunosta slanginkeruussakin. Tässäkään kirjassa mitään ei ole sensuroitu.

Tämä kirja on myös opas Helsingin kaupunki- ja kulttuurihistoriaan yli sadan vuoden ajalta. Siitä löytyy niin 1900-luvun alkupuolen kengänkiillottajapoikien, blankkareiden ja jynssäreiden, kuin sata vuotta myöhempien graffitintekijöiden, peinttaajien ja kyhääjien, käyttämät sanat.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 21, 2021
• ISBN: 9789528092841

Heikki Paunonen

Heikki Paunonen (s. 1946) on suomen kielen emeritusprofessori Tampereen yliopistosta ja edelleen Helsingin yliopiston suomen kielen dosentti. Hän on tallentanut ja tutkinut Helsingin puhekieltä ja Stadin slangia 1970-luvun alusta lähtien.

Book preview

SISÄLLYS

ALKUSANAT

JOHDANTO

Sanakirjan käyttöohjeet

A‒Ö

Paikannimet

HELSINKI JA MUU PÄÄKAUPUNKISEUTU

HELSINGIN VANHAT RAJAT

KAUPUNGINOSAT JA ALUEET

KADUT, AJOVÄYLÄT JA KÄVELYTIET

RAKENNUKSET

Asuintalot ja taloyhtiöt

Hallintorakennukset

Pihat ja tontit

PATSAAT JA MUUT MUISTOMERKIT

TORIT JA AUKIOT

PUISTOT JA PUISTIKOT

LUONTOKOHTEET

Joet, purot, kosket

Kalliot ja mäet

Kuopat ja montut

Lammikot

Merenlahdet ja niemet

Metsät

Rannat

Saaret

ASEMAT JA PYSÄKIT

SATAMAT JA TELAKAT

OPPILAITOKSET

Koulut ja opistot

Korkeakoulut

Oppilaitosten oppilaat

Opiskelijoiden yhteisöt ja tilat

KULTTUURI JA VIIHDE

Kirjastot

Elokuvateatterit

Teatterit, konserttisalit, museot, tapahtumakeskukset

Eläintarha, sirkus, huvipuisto

TANSSIPAIKAT

Tanssilavat ja -tilat

Tanssikoulut

Työväentalot

Klubit

URHEILU JA LIIKUNTA

Stadionit ja urheilukeskukset

Kilparadat, luistinradat, urheilukentät

Uimarannat, maauimalat ja uimahallit

Hyppyri- ja laskettelumäet

USKONNOLLISET KOHTEET

Kirkot ja seurakuntatalot

Hautausmaat

POLIISILAITOS JA JÄRJESTYKSENPITO

Poliisiasemat ja poliisiosastot

Vankilat

Kasvatuslaitokset

PUOLUSTUSVOIMAT

Varuskunnat ja sotilasalueet

Joukko-osastot

LAITOKSET

SAIRAALAT

PALOKUNNAT

LIIKEYRITYKSET

OSTOSPAIKAT

Kaupat, tavaratalot, ostoskeskukset ja hallit

Kioskit ja myyntikojut

HOTELLIT

RAVITSEMUSLIIKKET

Baarit ja pubit

Kahvilat

Ravintolat

NUORTEN KOKOONTUMISPAIKAT

SIIRTOLAPUUTARHAT, KASVITARHAT JA MÖKKIALUEET

PÄIHTEIDENKÄYTTÖÖN LIITTYVÄT PAIKAT

Alkoholistien kokoontumispaikkoja

Alkoholin salamyyntipaikkoja

Alkoholistien ja muiden päihteiden käyttäjien hoitolaitoksia

Yömajoja

ROMULIIKKEET JA -VARASTOT

YLEISIÄ KAATOPAIKKOJA

PAIKKOIHIN LIITTYVÄT NUORISOJOUKOT (NJ.)

URHEILUSEURAT JA URHEILUJOUKKUEET

YHDISTYKSET JA NIIDEN JÄSENET

Yhdistykset

Yhdistysten jäsenet

MUUT PAIKANNIMET

MUU SUOMI

ULKOMAAT

Henkilö- ja kutsumanimet

ETUNIMET

SUKU- JA HENKILÖNNIMET

TAITEILIJANIMIÄ, NIMIMERKKEJÄ, KUVITTEELLISIA HAHMOJA YM.

MUITA KUTSUMANIMIÄ

Muut erisnimet

ALKOHOLILAJIKKEIDEN NIMET

AUTOT

ELINTARVIKKEET

KIRJAT JA LEHDET

KODINTAVARAT

KOSMETIIKKA

LENTOKONEET JA LAIVAT

LÄÄKKEET

MOOTTORIPYÖRÄT JA MOPEDIT

MUOTI

TAPAHTUMAT

TIETOTEKNIIKKA

TUPAKAT JA SAVUKKEET

VIIHDE

YHTYEET

Lähteitä ja kirjallisuutta

ALKUSANAT

Tämä kirja ei olisi syntynyt ilman onnellista sattumaa. Jeongdo Kim väitteli Helsingin yliopistossa 21. syyskuuta 2019 suomen kielen tohtoriksi aiheesta, joka sivuaa myös Stadin slangia. Toinen hänen työnsä ohjaajista, professori Ulla-Maija Forsberg, pyysi kevättalvella 2019 Heikki Paunosta Kimin väitöskirjan toiseksi ennakkotarkastajaksi. Niinpä Kim kutsui myös Paunosen väitöksen jälkeen järjestettyyn karonkkaan. Siinä tilaisuudessa Jeongdo, joka oli perehtynyt tutkimustyössään myös Stadin slangiin, mainitsi, että Stadin slangin suursanakirjasta pitäisi olla käänteinen versio, Suomi– stadi-sanakirja.

Heikki Paunonen oli valmistellut sellaista jo 1990-luvulla, mutta työ oli jäänyt silloin kesken. Häneltä oli kuitenkin Slangisanakirjan ilmestyttyä vuonna 2000 jatkuvasti kysytty, milloin tällainen teos valmistuu. Niinpä hän vastasi Jeongdolle: Hyvä on, pohjatöitä on jo tehty, ruvetaanko yhdessä hommiin? Niihin myös ruvettiin heti seuraavalla viikolla.

Tämä kirja on vaatinut meiltä molemmilta paljon työtä kuluneiden kahden vuoden aikana. Jeongdo Kim ei olisi voinut omistaa aikaansa Suomi–stadi-sanakirjan tekoon ilman Stadin Slangi ry:n hänelle myöntämää apurahaa. Samalla kun kiitämme yhdistystä tästä apurahasta, on paikallaan kiittää myös Marjut Klingaa, jonka osuus oli siinä vaiheessa merkittävä.

Heikki Paunonen opiskeli 1960-luvulla Helsingin yliopistossa myös folkloristiikkaa. Silloin hänen opettajansa professori Matti Kuusi antoi kaikille opiskelijoille ohjeeksi vanhan sananlaskun: Naturalia non sunt turpia ’luonnollinen ei ole häpeällistä’. Jo suomalaisen kansanrunouden kerääjät Elias Lönnrotista lähtien noudattivat tätä periaatetta. Tiedämme, että tähän kirjaan sisältyy paljon sellaista, mikä ei enää ole poliittisesti tai muutenkaan korrektia kieltä. Emme kuitenkaan ole karsineet mitään Stadin slangin suursanakirjasta, sillä kaikki siinä mainitut sanat lähteineen ovat olleet aikanaan käytössä. On hyvä muistaa, että Stadin slangin suursanakirja ilmestyi vuonna 2000.

Helsingissä 21. syyskuuta 2021

Heikki Paunonen Jeongdo Kim

JOHDANTO

Suomi–stadi-sanakirjassa hakusanoina ovat yleiskielen sanat, kuten tyttö, poika, tyhmä, poliisi ja raha. Sanakirjasta jokainen sen käyttäjä näkee, miten paljon ja millaisia slangi-ilmauksia kustakin yleiskielen sanasta on yli sadan vuoden aikana Stadin slangissa käytetty. Tällaista teosta on pitkään kaivattu.

Suomi–stadi-sanakirjan aineistona on Stadin slangin suursanakirja Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii (2000). Nämä kaksi sanakirjaa perustuvat samaan aineistoon, mutta sitä lähestytään näissä teoksissa kahdesta aivan erilaisesta näkökulmasta. Tässä johdannossa kerromme tarkemmin Suomi–stadi-sanakirjasta.

1. Mihin Suomi–stadi-sanakirjaa tarvitaan?

Vuonna 2000 ilmestyneessä Stadin slangin suursanakirjassa on esitetty mahdollisimman kattavasti Helsingissä käytettyä slangisanastoa 1880-luvulta vuoteen 2000 asti. Se on ollut mahdollista, koska vanhimmasta slangista on useita laajoja aikalaiskokoelmia ja koska 1970-luvulta lähtien slangia on Heikki Paunosen johdolla kerätty systemaattisesti muun muassa erilaisten slangikilpailujen avulla. Näin on saatu mukaan myös nuorten muuttuvaa slangia vuoteen 2000 saakka. Lisäksi esimerkiksi M. A. Numminen on nauhoittanut 1960-luvulla useiden vanhojen slanginpuhujien keskusteluja.

Stadin slangin suursanakirjassa on noin 35 000 hakusanaa. Siinä ei kuitenkaan ollut käänteistä hakemistoa, jossa olisi mainittu, mitä slangivastineita mistäkin yleiskielen sanoista on eri aikoina käytetty. Tällaista hakemistoa monet sanakirjan käyttäjät ovat vuosien kuluessa kaivanneet. Koska Stadin slangin suursanakirja on jo nykyisessä muodossaan varsin laaja, 1 381 sivua, käänteinen hakemisto ei olisi edes mahtunut samoihin kansiin. Lisäksi sen tekeminen olisi vaatinut useamman vuoden työn.

Käänteissanakirjan puute on merkinnyt sitä, ettei ole ollut mahdollista selvittää, miten paljon Stadin slangissa on synonyymisia tai muuten semanttisesti läheisiä ilmauksia. Käytännössä esimerkiksi kaikki ’tyttöä’ tai ’poikaa’ tarkoittavat slangisanat ovat hajallaan laajassa sanakirjassa. Varsinkin monet slangia käyttävät kirjoittajat ovat valittaneet, että heidän on ollut vaikea löytää Stadin slangin suursanakirjasta tarvitsemiaan ilmauksia. Käytännössä niiden etsiminen onkin ollut usein tuloksettomaksi jäänyttä hakuammuntaa. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun Stadin Slangi ry:n jäsenlehden Tsilarin aiheena oli joulu. Silloin olisi tarvittu slangivastine muun muassa sanalle joulukuusi, mutta sitä ei löytynyt. Nyt sitä ongelmaa ei enää ole, sillä Suomi– stadi-sanakirjassa on hakusana joulukuusi ja sen slangivastineena granu.

Heikki Paunonen oli kuitenkin joutunut laatimaan omaan käyttöönsä käänteisen Suomi–stadi-hakemiston ryhtyessään 1990-luvun alussa kirjoittamaan Slangisanakirjan käsikirjoitusta. Siinä vaiheessa kaikki slangisanat olivat mekaanisessa aakkosjärjestyksessä yli 200 000 sanalippua käsittävässä aineistossa. Sana-artikkeleissa oli kuitenkin tarpeen koota kaikki saman sanan äännevariantit yhteen. Esimerkiksi ’murtumista tai särkymistä’ tarkoittavasta brakaa-sanasta on ollut käytössä kuusi äännevarianttia: bragaa, brakaa, pragaa, prakaa, spragaa, sprakaa. Nämä kaikki olivat eri puolilla laajaa aineistoa.

Hakemiston laatimiseen meni kolme vuotta, 1991–1993. Sen avulla oli kuitenkin helppo löytää kaikki samaa tarkoittavat sanat peräkkäin. Tämä hakemisto on ollut Suomi–stadi-sanakirjan käsikirjoituksen pohjana. Siitä puuttuivat kuitenkin kaikki Paunosen 1990-luvulla keräämät slangisanat, niin vanhat kuin uudetkin. Hakemisto ei muutenkaan ollut aukoton. Niinpä olemme joutuneet käymään Stadin slangin suursanakirjan sana sanalta läpi ja lisäämään puuttuvat sanat lopulliseen Suomi–stadi-sanakirjan käsikirjoitukseen.

Suomi–stadi-sanakirjan päätavoitteena on koota samaa tarkoittavat slangisanat ja -ilmaukset yhden ja saman otsikon alle. Jostakin aihepiiristä kiinnostunut näkee yhdellä silmäyksellä, miten paljon ja mitä slangisanoja siitä on tiettynä aikana käytetty. Käytännössä kukaan ei tavoittaisi tällaisia tietoja, vaikka lehteilisi Stadin slangin suursanakirjaa viikkokaupalla.

2. Mitä Suomi–stadi–sanakirjasta löytyy?

Suomi–stadi-sanakirjassa on yli 11 000 yleiskielistä hakusanaa. Tavoitteena on ollut se, että kaikki Stadin slangin suursanakirjassa mainitut sanat ovat mukana myös sen käänteisessä versiossa. Valtaosa hakusanoista on hyvin tuttuja yleiskielen sanoja, kuten äiti, isä, kengät, raha, kello, kallio, meri, koulu, opettaja, auto, jalkapallo, hauska, hyvä ja tyhmä sekä syödä, juoda, laiskotella ja häipyä. Samoin lasten ja nuorten leikit ja pelit ovat hyvin edusteilla. Mutta myös elämän varjoisampi puoli nousee esiin muun muassa hakusanoissa alkoholi, humalassa olo, huumeet, murto, prostituoitu ja vankila.

2.1. Stadin slangin attraktiokeskukset

Stadin slangi oli pitkään valtaosin poikien ja nuorten miesten kieltä. Se näkyy myös slangin suosikkiaihepiireissä eli attraktiokeskuksissa. Niitä ovat koko slangin historian ajan olleet muun muassa tytöt ja naiset, pojat ja miehet, tyhmä, tylsä ja ikävä, hauska, hyvä ja mukava, seksuaalisuus, alkoholi ja myöhemmin myös muut päihteet, raha, poliisi, maalainen sekä harmittaminen ja selkään antaminen. 1990-luvulta lähtien maalaisen sijasta uutena attraktiokeskuksena mukaan ovat tulleet maahanmuuttajataustaiset ihmiset. Näitä Stadin slangin attraktiokeskuksia ei tähän saakka ole kukaan päässyt tutkimaan, koska kaikki sanat ovat olleet hajallaan. Nyt Suomi–stadisanakirja antaa siihen mahdollisuuden. Seuraavassa siitä hieman esimakua.

Ylivoimaisesti eniten slangisanoja on tytöstä, yhteensä 636 sanaa, kun pojasta niitä on vain 442. Toiseksi eniten on ’tyhmää’ tarkoittavia slangisanoja ja -ilmauksia, yhteensä 561. Poliisista on 209 sanaa ja maalaisesta 166. ’Alkoholia yleensä’ tarkoittavia sanoja on 194, mutta tähän lukuun eivät sisälly eri alkoholilajeja tarkoittavat slangisanat, kuten konjamiini konjakista, eivätkä yksittäisten alkoholijuomamerkkien slanginimitykset, kuten Tilhi Sorbuksesta.

Myös kiroukset ja solvaukset sekä erilaiset haukkumailmaukset ovat olleet slanginpuhujien keskuudessa yleisiä. Nämä aihepiirit nousevat selvästi esiin myös Suomi–stadi-sanakirjassa. Vaikka 1900-luvun jälkipuolella tytöt ja nuoret naiset ovat ottaneet yhä selvemmin paikkansa myös slanginkäyttäjinä, se ei ole juuri näkynyt slangissa. Edes 2020-luvun Stadin slangi ei ole poliittisesti eikä muutenkaan korrektia kieltä. Tämä riittäköön tässä varoitukseksi. Me olemme toimineet sanakirjassa vain kirjureina. Suomi–stadi-sanakirja ei ota kantaa siinä mainittuihin ilmauksiin eikä sitä ole tarkoitettu kielenkäytön oppaaksi.

2.2. Vanha ja uudempi puhekieli ja ammattislangit

Slangi-ilmausten lisäksi Stadin slangin suursanakirjassa on muutakin sanastoa, jota slanginpuhujatkin ovat käyttäneet. Osa siitä on vanhempaa, osa vieläkin käytössä olevaa puhekieltä. Vanhaan puhekieleen kuuluvista sanoista monet ovat olleet aikanaan Helsingissäkin yleisesti käytetyn kyökkisuomen tai -ruotsin sanoja, esimerkiksi talrikki, sokkerskooli, salusiinit, senkki, piironki ja kakluuni. Myös kaikki vanhan puhekielen sanat on poimittu Stadin slangin suursanakirjasta Suomi–stadi-sanakirjaan. Sama koskee myös uudemman puhekielen sanastoa. Raja slangin ja yleiskielen tai yleispuhekielen välillä on sitä paitsi liukuva ja elää koko ajan. Kukaan ei liioin ole voinut käyttää puheessaan vain slangisanoja.

Stadin slangin suursanakirjassa on myös runsaasti eri ammattislangien sanoja. Kaikki nekin sisältyvät Suomi–stadi-sanakirjaan. Mukana on muun muassa rakentajien, satamatyöläisten ja merimiesten sanastoa. Myös sotilasslangista on aineistoa useammaltakin vuosikymmeneltä. Lisäksi on laajahko kokoelma vankilaslangin sanastoa. Sotilasslangin ilmaukset ovat useimmille helsinkiläisille miehille tuttuja, mutta satama- ja vankilaslangin sanoja on käytetty pienemmissä piireissä. Lukiovuosinaan monet nuoret miehet olivat vielä 1950–60-luvuilla kesätöissä rakennuksilla ja satamissa, ja sen vuoksi myöhemmin akateemisiin ammatteihinkin päätyneet miehet ovat omaksuneet erilaisten ammattislangien sanastoja nuoruudessaan.

3. Suomi–stadi-sanakirjan sanojen dokumentointi ja ajoitus

Suomi–stadi-sanakirja perustuu suoraan Stadin slangin suursanakirjaan. Niinpä siinä ei ole ollut tarpeen dokumentoida erikseen slangisanatietojen lähteitä, koska ne on mainittu Stadin slangin suursanakirjassa. Siinä on myös ajoitettu jokseenkin kaikki slangisanat vuosikymmenten tarkkuudella. Kaikki nämä Heikki Paunosen 1990-luvulla Slangisanakirjaa kirjoittaessaan tekemät ajoitukset ovat perustuneet käytettävissä olleisiin lähteisiin sekä siihen käsitykseen, mikä hänellä on silloin ollut niin Stadin slangin varhaisvaiheiden kuin joidenkin keskeisten lähteidenkin ajoituksista.

2000-luvun puolella Paunosen kuva Stadin slangin varhaisvaiheista on olennaisesti muuttunut. Vanha Stadin slangi näyttää olleen jokseenkin hahmollaan ainakin jo 1880-luvulla. Koska se on kerrostunut vielä vanhemman ruotsinkielisen slangin päälle, se on puolestaan ajoitettava ainakin 1870-luvulle. Mahdollista on, että molemmat ovat sitäkin vanhempia, mutta tarkempia tietoja ei aiemmilta vuosikymmeniltä ole. (Helsingin vanhan ruotsinkielisen ja suomenkielisen slangin ajoituksista ks. mm. Forsskåhl 2015: 48–50; Paunonen 2016: 56–57.) Uudempi näkemys, jonka mukaan Stadin slangin vanhin kerrostuma on ajoitettavissa 1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkuun on jonkin verran vaikuttanut vanhimpien slangisanojen ajoitukseen Suomi–stadi-sanakirjassa. Käytännössä joidenkin sanojen ajoituksia on varhennettu.

Stadin slangin suursanakirjassa ei puolestaan vanhan puhekielen tai uudemman puhekielen sanoja ole ajoitettu. Tässä teoksessa vanhan puhekielen sanat on ajoitettu yleisimmin 1890-luvulta tai 1900-luvun taitteesta 1930- tai 1950-luvulle. Nämä ajoitukset ovat kuitenkin hyvin suuntaa antavia. Todellisuudessa monet kyökkisuomen tai -ruotsin sanat samoin vanhat ammattikielten termit ovat huomattavasti vanhempia. Niiden tarkempi ajoitus on kuitenkin vaikeaa, koska vanhoja lähteitä on kovin vähän.

Myöskään uudempien ammatti- tai -erikoislangien sanoja ei Stadin slangin suursanakirjassa ollut ajoitettu, sillä niistäkään ei ollut kattavia dokumentteja. Nyt kaikki nekin on silti ajoitettu. Kriteerinä on ollut se, miltä vuosikymmeniltä käytettävissä olleet aineistot ovat olleet peräisin. Niinpä esimerkiksi suurin osa vankilaslangin sanoista on ajoitettu 1960–70-luvuille, koska ne on kerätty silloin. Käytännössä monia sanoja lienee käytetty vankiloissa paljon aiemminkin. Sama koskee esimerkiksi satama- ja merimiesslangia. Niinpä varsinkin ammattislangisanojen ajoitukset ovat hyvin suuntaa antavia.

4. Mistä Stadin slangiin on tullut sanoja?

Stadin slangin ominaispiirteitä on se, että siinä on huomattavan paljon synonyymeja. Sen huomaa melkein heti jokainen, joka selailee Suomi–stadi-sanakirjan sivuja. Joistakin yleiskielisistä hakusanoista on kymmeniä tai jopa satoja slangivastineita. On harvinaista, että jossakin suomen murteessa olisi satoja sanoja, jotka tarkoittavat esimerkiksi ’tyttöä’ tai ’tyhmää’, mutta Stadin slangissa näin on laita. Herääkin kysymys, miksi Stadin slangissa on näin paljon sanoja ja mistä ne on saatu.

Ensimmäiseen kysymykseen on helpompi vastata, sillä slangi kertoo paljon käyttäjistään. Sanoja on paljon varsinkin sellaisista aihepiireistä, jotka ovat olleet sen puhujille tärkeitä, usein jopa affektiivisia. Lisäksi slangille on usein ominaista, että sen puhujat pyrkivät käyttämään uusia, tuoreita ilmauksia.

Toinen kysymys, mistä Stadin slangiin on saatu sanoja, on mutkikkaampi, sillä se liittyy läheisesti Stadin slangin syntyyn ja varhaisvaiheisiin. Siinä joudutaan myös perimmäisten kysymysten äärelle: mikä Stadin slangissa on lainaa, mikä jotain muuta?

4.1. Taustalla useita kieliä

Yhtenä syynä siihen, että Stadin slangissa on paljon sanoja, on se, että vanhassa slangissa on paljon sanoja kolmesta kielestä, ruotsista, suomesta ja venäjästä. Myöhemmin englanti on korvannut suomen ja ruotsin rinnalla venäjän. Varsinaisesti englantilaisperäisten sanojen määrä alkoi nopeasti kasvaa 1950-luvulta lähtien, kun uudet nuorisokulttuurit ovat vallanneet alaa meilläkin yksi toisensa jälkeen. Vanhan slangin kolme taustakieltä ovat esiintyneet aikanaan Helsingissä rinnakkain, mistä on hyvänä esimerkkinä kolme ’talonmiestä’ tarkoittavaa sanaa: talkkari (< su talonmies), gosari (< ru gårdskarl) ja dvornikka (ve dvórnik) (Paunonen 2016: 139).

Vanhimmat englantilaisperäiset sanatkin on saatu viimeistään 1800-luvun lopulla. Niistä osa oli peräisin merimiesten kielestä, kuten pukua tarkoittanut rigi sekä sana dongarit, jota käytettiin varsinkin sakilaisten pitkistä, leveälahkeisista housuista. Merimiesten englannissa rig on alun perin tarkoittanut purjelaivan takilaa ja purjeita eli purjelaivan pukua. Sitä on kuitenkin jo englannissa alettu käyttää myös vaatteista. Stadin slangiin pukua tarkoittava sana rigi on voinut päätyä joko suoraan merimiesenglannista tai ruotsin kielen kautta, mihin se oli lainautunut muodossa rigg ’vaatteet’. Merimiesten dongarit tehtiin puolestaan intialaisesta dungaree-kankaasta, jonka nimi hindiksi oli dungri ’karkea puuvillakangas’. Se taas viittasi Bombayn, nykyisen Mumbain, lähellä sijainneen kylän nimeen Dungri, missä kyseistä kangasta valmistettiin. (Paunonen 2016: 19–21.)

4.2. Mikä on vanhassa Stadin slangissa lainaa?

Olemme tottuneet ajattelemaan, että lainasanat on helppo tunnistaa: ne ovat sellaisia suomen kielessä esiintyviä sanoja, joille on osoitettavissa vieraskielinen lainalähde. Kun kundit ovat braijanneet pihoilla indarii ja skoobarii, he ovat oppineet tämän leikin vanhoista amerikkalaisista elokuvista jo 1900-luvun alussa, ja indari- ja skoobarisanatkin ovat peräisin englannista. Sama koskee uudempia nuorisokulttuureja, olipa sitten kyse punkkareista, hevareista tai skeittareista. Jokainen uusi, muualta Stadiin rantautunut nuorisokulttuuri on tuonut mukaan kymmeniä uusia slangisanoja. Tämä angloamerikkalainen vyöry alkoi 1950-luvulla.

Vanhan Stadin slangin osalta kuvio ei ole ollut näin suoraviivainen. Väinö Tanner ja Heikki Waris ovat kuvanneet vanhan Stadin slangin synty- ja varhaisvaiheita. Helsinki oli vielä 1800-luvun jälkipuolella lähes ruotsinkielinen kaupunki, ja se näkyi myös työläiskaupunginosien poikaporukoissa. Tannerin mukaan suomenkieliset kundit puhuivat Ruoholahdessa 1880-luvulla slangia, jossa melkein kaikki sanat olivat peräisin ruotsista. Heikki Waris on puolestaan väitöskirjassaan kertonut, miten Helsingin työläiskaupunginosissa suomen- ja ruotsinkieliset pojat toimivat yhdessä samoissa jengeissä. Niissä syntyi kaksikielinen ruotsalais-suomalainen sekakieli, vanha Stadin slangi, joka yhdisti erikieliset pojat samaksi sakiksi.

Koska se kerrostui vielä vanhemman ruotsinkielisten poikien slangin päälle, useimpien vanhojen ruotsalaisperäisten sanojen osalta ei voida puhua sanojen lainaamisesta vanhaan Stadin slangiin vaan siitä, että alkuaan suomenkieliset pojat ovat kaksikielisissä poikaporukoissa omaksuneet sanastoltaan uuden kielen, jota he ovat kuitenkin puhuneet kotonaan oppimallaan murteellisella suomen kieliopilla ja johon he ovat vähitellen tuoneet mukanaan myös suomenkielisiä sanoja. Seuraavassa, kaksikielisessä vaiheessa, suomalais-ruotsalaisissa poikaporukoissa on voitu käyttää kummankin kielen sanoja entistä enemmän sekaisin. Silloinkaan ei ole ollut kysymys lainaamisesta kielestä toiseen vaan siitä, että molemmat kielet – sekä suomi että ruotsi – ovat kuuluneet useiden poikien kielellisiin resursseihin, joista on voitu ottaa käyttöön uusia sanoja kummastakin kielestä. Näin käytännössä suomen ja ruotsin kielen raja on tässä vaiheessa hämärtynyt. (Tästä tapahtumasarjasta Waris 2016 [1932]: 183– 191; Paunonen 1989: 587–593, 2006a: 50–59, 2006b 241–242, 2020: 66–69.)

On kuitenkin tapauksia, joissa suomenruotsalaismurteiden sanat ovat lainautuneet suomen murteisiin, ja suomenkieliseltä maaseudulta Helsinkiin muuttaneet työläiset ovat voineet tuoda ne mukanaan. Heidän lapsensa ovat puolestaan voineet oppia ne kotonaan, ja ne ovat päätyneet sitä tietä Stadin slangiin. Tämä on kuitenkin harvinaisempi vaihtoehto. Usein slangisanojen äänneasu paljastaa niiden taustan. Jo vanhassa Stadin slangissa on tavattu ’pikkulasta’ tarkoittava sana gloddi, kloddi, skloddi. Uudenmaan ruotsalaismurteissa on esiintynyt sana klodd, joka on tarkoittanut muun muassa ’savi- tai lumipaakkua tai -kokkaretta’, mutta myös ’paksua pikkulasta’ (FO kludd). Sana on lainautunut suomenruotsalaismurteista varsinkin Turun ja Porin seudun murteisiin asussa klotti. Niissäkin sen päämerkityksenä on ollut ’paakku, kokkare, möhkäle; pölkky’. Lisäksi on pari hajatietoa merkityksestä ’pojankloppi’ (SMS klotti). Äänneasun ja merkityksen perusteella Stadin slangin sana gloddi, kloddi on kuitenkin kuulunut siihen ruotsalaispohjaiseen slangiin, jota kaksikielisissä poikaporukoissa on puhuttu.

Vanhassa Stadin slangissa oli myös paljon venäläisperäisiä sanoja. Niitä voi luonnehtia lainoiksi, vaikka suomalais-ruotsalaisissa poikaporukoissa oli venäläisiäkin kundeja mukana. Valtaosa venäläisistä lainasanoista oli kuitenkin peräisin venäläisiltä sotilailta ja kauppiailta. Pojilla oli tapana vierailla venäläisten sotilaiden kasarmeilla, ja sotilaat tarjosivat heille ruokaansa. Siitä on slangissa muistutuksena yhä edelleenkin sana safka. Toinen ruokaa tarkoittanut sana sagga on sitä vastoin jo kadonnut käytöstä. Kauppiaiden kielestä on puolestaan jäänyt meille kaikille tuttu sana lafka.

Käytännössä vanhan Stadin slangin monikielinen tausta ei kuitenkaan yksinään selitä sitä, että slangissa on paljon sanoja. Merkittävämpi syy on se, että jo vanha Stadin slangi on ollut poikkeuksellisen luova kielimuoto, jonka puhujat ovat erilaisin keinoin tuottaneet lähes loputtomasti uusia slangisanoja ja -ilmauksia. Sen seurauksena Stadin slangissa on jo alusta lähtien ollut myös poikkeuksellisen paljon erilaista vaihtelua. Osittain on kyse slangisanoissa ilmenevästä äänteellisestä vaihtelusta, mutta sanastollisesti merkittävämpi osa siitä liittyy sanojen muodostukseen. Nämä ilmiöt ovat luonteeltaan erilaisia, ja siksi on paikallaan tarkastella niitä lähemmin. Välillisesti niissäkin heijastuu Stadin slangin monikielinen tausta. Yksi sen ilmenemismuoto on Stadin slangissa esiintyvä suuri äänteellinen vaihtelu.

4.3. Äänteellinen vaihtelu Stadin slangissa

Stadin slangissa esiintyvä suuri äänteellinen variaatio on tuttu ilmiö myös sen puhujille. Heikki Paunonen on seurannut jo 1990-luvulta lähtien Stadin Slangi ry:n tilaisuuksissa sitä, miten slanginpuhujat ovat kiistelleet siitä, mikä sana tai mikä muoto on oikein. Hän on alusta lähtien kieltäytynyt toimimasta erotuomarina tai slangipoliisina, vaikka monet ovat sitä häneltä vaatineet. Hänen keskeinen kriteerinsä on ollut se, että jokainen sellainen sana tai sananmuoto on oikea, jonka käyttäjä on itse syntyperäinen stadilainen ja on itse käyttänyt kyseistä ilmausta tai kuullut sen lähipiirissään. Kaikkia tämä ei ole vakuuttanut. Selvimmin kiista on vuosikymmenien ajan kohdistunut nimeen Sörkka vai Sörkkä. Siitä on taitettu lukuisia kertoja peistä myös sanomalehtien yleisönosastoissa. Mutta usein on kiistelty myös esimerkiksi sanoista kragis ja skragis ’tappelu’.

Slangisanoissa esiintyvä suuri äänteellinen vaihtelu johtuu muutamista seikoista. Oli jo puhetta siitä, että vanhaa Stadin slangia on puhuttu Helsingin työläiskaupunginosissa kaksikielisissä poikaporukoissa. Varsinkaan alkuaikoina osa suomenkielisistä pojista ei kuitenkaan osannut ääntää sellaisia ruotsin kielelle ominaisia äänteitä, joita ei esiintynyt suomessa. Niitä olivat muun muassa b, d ja g, joista joidenkin suomenkielisten suussa tuli p, t ja k. Niinpä esimerkiksi ruotsinkielisestä sanasta gubbe ’ukko’ tuli joidenkin suomenkielisten suussa kuppe.

Sama koski myös sanan alussa esiintyviä konsonanttiyhtymiä. Niidenkin ääntäminen tuotti aluksi monille suomenkielisille vaikeuksia, ja esimerkiksi luistelemista tarkoittava sana skrinnaa saattoi yksinkertaistua asuun krinnaa tai rinnaa. Nopeasti suuri osa suomenkielisistäkin pojista alkoi kuitenkin oppia ruotsin kielen mukaisen ääntämistavan. Koska he eivät kuitenkaan tienneet, missä tapauksissa sanan alussa piti olla kaksi tai kolme konsonanttia, he alkoivat liioitella, ja niin slangiin syntyi suuri määrä vaihtelua. Niinpä samasta sanasta saattoi olla samaan aikaan käytössä useita erilaisia äänneasuja. Esimerkiksi Helsingin ruotsalaisen slangin sanasta tråkka ’myydä’ esiintyi suomenkielisten puheessa rinnan asut trokaa, trogaa, drokaa, strogaa ja rokaa. Näistä rokaa oli äännetty suomalaisittain, kun taas drokaa ja strogaa -muodoissa oli hienostelua. Tästä hienostelusta tuli sitten vanhan Stadin slangin näkyvimpiä ominaispiirteitä, ja sanan alkuun alettiin kasata yhä raskaampia konsonanttiyhtymiä. Varsinkin sananalkuisesta s:stä tuli keino luoda uusia slangisanoja melkein mistä vain.

Viittaamme vielä muutamaan esimerkkiin, jotka havainnollistavat, millaista äänteellinen vaihtelu Stadin slangin sanoissa on voinut olla. Ensimmäisenä esimerkkinä on ’ryyppyä’ tarkoittava sana knubbi. Sen taustalla on ruotsin sana nubbe ’ryyppy’. Stadin suomenkielisten slangissa sanan sisällä ovat bb ja pp vaihdelleet, ja sanan alkuun on alkanut kasaan useita konsonantteja. Niinpä siitä on kirjattu kaikkiaan seuraavat äännevariantit: nubbi, nuppi, gnubbi, knubbi, nubbi, knuppi, sknubbi, sknuppi, knubi, yhteensä 9 erilaista äänneasua.

Sama ilmiö on ulottunut suomen kielestäkin saatuihin sanoihin. Knubbi-sanan rinnalla on käytetty suomen ryyppy-sanasta saatua slangisanaa rybari, rypari. Sitten siitä on saatu vielä slangimaisemmat asut krybari ja lopulta skrybari. Tämä sama ilmiö on yhä hyvin produktiivinen. Jo hyvän aikaa sitten hyvästä ja hienosta käytetty sana makee on muuttunut asuun magee.

Kolmas esimerkki on ’housuja’ tarkoittava sana bökat. Senkin alkuperä löytyy ruotsista ’housuja’ tarkoittavasta sanasta byksor, josta joissakin suomenruotsin murteissa on esiintynyt myös asu böksor. Niin kuin vaihtelu Sörkka – Sörkkä osoittaa, kaikille suomenkielisille ei ole ollut helppoa ääntää peräkkäisissä tavuissa etu- ja takavokaaleja, tässä tapauksessa ö:tä ja a:ta, koska se rikkoo suomen kielen vokaalisointua vastaan. Niinpä toisen tavun a on muuttunut ä:ksi. Tämä sama ilmiö näkyy myös sanan bökat äännevarianteissa, joita on kaikkiaan 11: bögat, bökat, pögat, pökat, spögat, bögät, bökat, pökät, spökat, spögät, spökät. Sanan bögat taustalla on tosin voinut osin olla böksor-sanasta suomen murteisiin lainattu pöksyt-sanakin.

Merkittävä periaatteellinen kysymys liittyy saman sanan äännevarianttien asemaan: ovatko ne kaikki eri sanoja vai yhden sanan variantteja – eli onko Suomi–stadisanakirjan hakusanassa ryyppy yksi knubbi-sana vai yhdeksän äänteellisesti hieman toisistaan poikkeavaa sanaa. Sama kysymys koskee sanaa bögat ja se variantteja. Vastaus on melko helppo. Vaikka monet stadilaiset riitelevät siitä, kumpi sana-asuista Sörkka ja Sörkkä on oikea, monet heistä ovat valmiita myöntämään, että molemmat ovat yhden ja saman sanan muotoja.

Samaa periaatetta on noudatettu myös Suomi–stadi-sanakirjassa. Siinä on mainittu jokaisen sanan kaikki äännevariantit, mutta niitä ei ole laskettu eri sanoiksi. Niinpä kaikki knubbi-sanan äännevariantit edustavat vain yhtä lekseemiä eli itsenäistä sanaa, joka on tässä tapauksessa knubbi. Samoin on kaikkien bökat-sanan varianttien laita. Jos kaikki erilaiset äännevariantit olisi laskettu itsenäisiksi sanoiksi, Stadin slangin sanojen kokonaismäärä olisi moninkertainen nyt ilmoitettuihin verrattuna. (Stadin slangin äänteellisestä variaatiosta ks. Paunonen 1989: 598–606, 2000: 17–23, 2006a 53–55, 2006b 17–26, 2006c 336–339, 2015: 81–83.)

4.4. Johtaminen ja muuntelu Stadin slangissa

Suomen kielessä on paljon erilaisia sananloppuisia johtimia, joiden avulla yhdestä perussanasta voidaan tuottaa suuri määrä erilaisia johdoksia, esimerkiksi kala: kalainen, kalaisa, kalastaa, kalastus, kalastaminen. Stadin slangissa tällaisia sananloppuisia aineksia on monin verroin enemmän kuin suomen yleiskielessä tai murteissa. Suomen yleiskielessä ja murteissa johtimilla on yleensä itsenäinen merkitys, ja niillä johdetaan eri sanaluokkiin kuuluvia sanoja, kuten edellä olevista kala-sanan johdoksista näkee. Slangissa näin ei ole: slangijohtimilla tai sananloppuisilla aineksilla ei yleensä ole itsenäistä merkitystä. Niiden avulla kuitenkin suuri osa vierasperäisistä sanoista mukautetaan suomen kielen taivutusjärjestelmään. Slangisanoille on lisäksi ominaista se, ettei johtimen tai sananloppuisen aineksen raja ole läheskään aina ole yhtä selvä kuin esimerkiksi yleiskielen sanoissa kalai/nen, kala/staa. Merkittävin seikka on kuitenkin se, että erilaisten sananloppuisten ainesten avulla slangiin voidaan luoda lähes loputtomasti uusia sanoja, jos niin halutaan.

Tavallisimpia johdinaineksia Stadin slangissa ovat olleet ari, is, ka (ga, kka), ika (iga, ikka) tsa, tsi, tsu, ski, sku, sa ja de, esimerkiksi brankkari ’palomies’, gatari ’katukivi’, brekkis ’murto’, bärgga, bärika ’kallio’, nartsa ’naru’, kaltsi ’kallio’, klitsu ’liiteri, kellari’, botski ’laiva’, bansku ’banaani’, natsku ’naatta, hippa’, kalsa ’kylmä’, pide ’piha’, mude ’äiti’. Muista slangijohtimista voi mainita vielä esimerkiksi u-aineksen, joka tavataan esimerkiksi sanoissa kafru ’kaveri’ ja kifru ’kivääri’. Läheskään aina ei sitä paitsi ole selvää, mitä johtimeen kuuluu. Esimerkiksi piha-sanasta on saatu sana pitsku. Siinä johtimeen kuuluisi myös sku-ainesta edeltävä t.

Usein varsinaisesta sanavartalosta jää slangisanaan vain pari sananalkuista äännettä, esimerkiksi ha/ba ’voima’ (< hauislihas), jä/bä, jä/bö, jä/by ’poika’ (< jätkä), pi/de ’piha’ (pide on tosin voitu johtaa sanasta pitsku) ja rö/bö ’tupakka’. Stadin slangille tyypillistä on myös se, että useita johdinaineksia saattaa kasautua samaan sanaan, esimerkiksi sanoissa talkkari ’talonmies’, uikkarit ’uimapuku tai -housut’, välkkäri ’välitunti’, kumpparit ’kumisaappaat’, limppari ’limonaati’. Sanassa talkkari on kaksi slangijohdinta, kka ja ari, sulautunut yhteen. Näissä mallina ovat olleet sellaiset slangisanat, joissa k(k)-aines on kuulunut lainalähteeseen: esim. linkkari < linkkuveitsi ja valkkari < valkoviini. Kumpparit, linkkari ja valkkari ovat myös esimerkkejä siitä, miten yhdyssanat on sopeutettu slangiin. Sama pätee myös ruotsinkielisiin yhdyssanoihin, niistä esimerkkeinä sanat brenkku ’viina’ (< brännvin) ja gosari, gosis (< gårdskarl).

Johtimien tai niihin rinnastuvien sananloppuisten ainesten ja sananvartalon tarkka rajankäynti ei olekaan slangisanoissa hedelmällistä, sillä slangin sananjohdossa käytetyistä johtimista ja sananloppuisista aineksista ei ole mahdollista laatia samalla tavoin yksiselitteistä listaa kuin yleiskielen johtimista. Tämä seikka kannattaa pitää mielessä, kun puhutaan slangisanojen johtamisesta sananmuodostuskeinona. Olennaista joka tapauksessa on, että nämä ainekset ovat edelleen Stadin slangissa produktiivisia.

Samoja johdinaineksia on käytetty niin ruotsin- kuin suomenkielisissäkin sanoissa. Esimerkiksi ruotsin kalliota tarkoittavasta sanasta berg on slangiin saatu sanat baartsi, bärgga, bärika, bärtsi, bärtsika ja bärtski. Suomen kallio-sanasta on puolestaan johdettu sanat kalde, kaltsi, kaltsikka, kaltsu ja klatsu sekä klitsu. Vielä selvemmin Stadin slangille ominainen luovuus näkyy ruotsin skog-sanaan perustuvissa ’metsää’ tarkoittavissa sanoissa: kutse, skooge, skude, skudju, skuge, skugeli, skugge, skuide, skuidu, skuija, skuiji, skuju, skutsa, skutse, skutsi, skutta, skutte, skuuge, skuugeli, skuugeni ja skuugi, yhteensä 21 sanaa! Tosin näitä kaikkia ei ole käytetty samaan aikaan. Suomen metsä-sanasta on saatu vain kolme sanaa: mede, metsku ja metsu.

Johtimilla ja niihin rinnastuvilla aineksilla on ollut tärkeä tehtävä myös vierasperäisten sanojen sopeuttamisessa suomen kielen morfologiseen rakenteeseen. Suuri osa esimerkiksi ruotsalaisperäisistä sanoista on suomen kielen sanarakenteelle vieraita. Suomessa ei ole esimerkiksi yksitavuisia konsonanttiloppuisia substantiiveja. Ruotsissa niitä on runsaasti, esimerkiksi berg ’kallio, vuori’ ja skog ’metsä. Samalla kun nämä sanat on sananloppuisia aineksia käyttäen slangimaistettu, ne on myös morfologisesti mukautettu suomalaiseen sanarakennejärjestelmään. Niinpä näillä johtimilla ja sananloppuisilla aineksilla on ollut kahtalainen tehtävä Stadin slangissa.

Slanginpuhujat ovat myös irrotelleet sananloppuisten ainesten käytössä. Siitä hyviä esimerkkejä ovat -lation, -vation ja -hauskis. Näistä -lation ja -vation on lisäksi äännetty usein englantilaisittain -leiššön, -veiššön, esim. jumaleiššön ’kirosana’, Stadiveiššön ’Helsingin keskusta’. Sananloppuinen -hauskis esiintyy mm. sanoissa muatohauskis ’selkäsauna’, kanttulihauskis ’kaatuminen; konkurssi’ ja snarkkuhauskis ’uninen’.

Toinen produktiivinen keino uusia slangisanoja luotaessa on ollut muuntelu. Suomen yleiskielessä ja murteissakin esiintyy muuntelua varsinkin niin sanotuissa onomatopoieettisissa sanoissa, joissa on usein kysymys ääntä mukailevista ilmauksista, esimerkiksi piristä ~ siristä ~ tiristä; tirskahtaa ~ turskahtaa ~ tyrskähtää; kapsahtaa ~ kopsahtaa ~ kupsahtaa ~ käpsähtää; hahattaa ~ hihittää ~ hohottaa ~ hähättää ~ höhöttää; kikattaa ~ kakottaa ~ käköttää; plits – pläts; riks – raks. Slangisanoissa muuntelu on kuitenkin paljon yleisempi sananmuodostuskeino, ja sitä on voitu ja voidaan edelleen käyttää melkein mistä sanasta tahansa. Niinpä slangisanojen muuntelussa ei ole kysymys yleiskielen tapaan pelkästään tai edes ensisijaisesti onomatopoieettisista sanoista.

Kalliota tarkoittavissa sanoissa muuntelu näkyi sanoissa klatsu ja klitsu. Enemmän esimerkkejä löytyy rahaa tarkoittavista sanoista. Vanhasta ruotsalaisperäisestä slangisanasta fyrk on saatu kaikkien tuntema fyrkka, josta on koko joukko eriaikaisia johdoksia ja muunnoksia, muun muassa seuraavat: fyena, fyffe, fyffä, fyge, fygu, fyna, fyne, fyrde, fyrgumi, fyöna, fööna sekä fyrkendaal, jossa on myös harvinainen johdinaines daal.

Ruotsin omenaa tarkoittavasta äppel-sanasta on samoin saatu toistakymmentä sanaa vanhaan Stadin slangiin. Suoraan äppel-sanaan perustuvat slangisanat eblu, epeli, eplari, eppeli, epyli, äppeli ja äpyli. Alkuaan Tukholmasta Helsingin ruotsinkieliseen slangiin lainatun fikon-kielen avulla slangiin on saatu sana fibeli: äppel-fikon -> fippel-ekon ja siitä fibeli ja fiblari sekä fiblu. Fibelin muunnoksia ovat puolestaan knibeli, snibeli, sniblari ja sniblu sekä lopulta skribeliini. Tässä tapauksessa yhdestä ruotsin kielen sanasta on saatu 15 sanaa vanhaan Stadin slangiin.

Muuntelun piiriin voidaan lukea myös slangissa yleiset äänne- tai sanaleikit. Esimerkiksi 1910-luvulta on peräisin sana lipetti ’piletti’, johon liittyy vielä maininta ’leikillinen’, 1950-luvulta on sana luikas ~ pluikas ’liukas’ ja 1970-luvulta skirnaa ’luistella’ (< skrinnaa). Stadin slangin suursanakirjassa on myös joukko sanoja, joiden alussa on ts:n sijasta st, esim. stiikaa ’katsoa’ ja stuppari ’juoksupoika’. Sanojen kääntäminen on hyvin tavallista, esim. pulmasissit ’silmäpussit’.

Muuntelu on ollut tavallista reilut sata vuotta sitten 1900-luvun alussa. Se on ollut käytössä sen jälkeenkin, mutta hyvin näkyvästi se on palannut slanginpuhujien työkalupakkiin uudelleen 1900-luvun loppupuolella. Silloin on tutusta ’tupakkaa’ tarkoittavasta rööki-sanasta saatu muun muassa seuraavat muunnokset: föbelö, röblä, röbä, röbö, röbötsy, röfe, tölli, röllö, röpsy, rötski ja röysti. ’Olutta’ merkitsevästä ööli-sanasta on osin jo aiemmin saatu myös joukko muunnoksia, muun muassa seuraavat: ölffi, ölkky, ölppä, ölleri, ölmeri, ölppi, ölppä, ölppö, ölssi, ölö.

Muuntelu on kaikkiaan ollut koko Stadin slangin historian ajan hyvin produktiivi ja väljä tapa tuottaa uusia ilmauksia. Ruotsin kielen lintua tarkoittavasta fågelsanasta on slangiin saatu fogeli, foglu, foge ja vokaalisointumuunnos fögeli. Muita muunnoksia ovat spigeli, spideli sekä fitseli, fitseri ja titseri. Näissä ollaan jo kaukana alkuperäisestä lainalähteestä. Välistä luultavasti puuttuu fikon-kielinen rengas *figeli. Suomen sanasta varpunen on puolestaan saatu muunnokset stirbunen, tirpunen sekä tsirbari ja tsirbu. Sanasta kappale on saatu jo vanhaan slangiin sana kipale, jolla on ollut useita äännevariantteja: gipale, gibale, kibale, skipale, skibale. Myöhemmin siitä on saatu muunnos tsibale, tsipale. Talonmiehestä on saatu talkkari ja talari ja niistä edelleen tsilari ja slitari. Erityisesti ensi tavussa i:n sisältävät muunnokset ovat olleet yleisiä. Sokeristakin on tullut tsikori. Muuntelun seurauksena syntyneet slangisanat saattavat vaikuttaa hyvin erilaisilta. Esimerkiksi pukua tarkoittavasta sanasta rigi on saatu mm. äännevariantit prigi ja sprigi ja niistä muunnokset strigaasi ja ugaasi.

Niin kuin nämäkin esimerkit osoittavat, yhdestä sanasta on Stadin slangiin voitu saada jopa parikymmentä sanaa erilaisten sananloppuisten ainesten ja muunnosten avulla. Usein nämä keinot ovat lisäksi kietoutuneet toisiinsa. Siitä on hyvänä osoituksena kaksi Stadin slangin vanhaa ’lakkia’ tarkoittavaa sanaa tšubu ja tšapka, jotka molemmat ovat lähtöisin venäjästä. Näistä tšubu palautuu venäjän sanaan tšub ’hiuskiehkura, otsalle valahtanut hiustupsu’. Venäläisten kasakoiden kanssa ystävystyneet pojat ovat luulleet, että kasakat ovat tarkoittaneet lakkiaan puhuessaan hiustupsustaan. Tšapka-sanan lainalähteenä on ollut venäjässäkin ’lakkia’ tarkoittava šápka. Sanoista tšubu ja tšapka on sitten kehittynyt vanhassa slangissa ’lakkia’ tarkoittavat sanat tšapska, tšibba, tšibbe, tšipska, tšuba, tšube, tšubura, tšuge, tšugero, tšugu, tšupska ja tšupsku. Kahdesta venäläisestä lainalähteestä on Stadin slangiin saatu 14 slangisanaa!

Vaikka Helsingissä niin ruotsin- kuin suomenkielistäkin slangia on aikanaan puhuttu valtaosin samoissa kaksikielisissä poikaporukoissa, ruotsinkielinen slangi on poikennut suomenkielisestä slangista ainakin sananmuodostukseltaan. Mona Forsskåhlin mukaan ruotsinkielisessä slangissa on ollut vain muutama produktiivinen johdin: -is (lantis ’maalainen’), -are (kondare ’konduktööri’), -o (mongo ’tyhmä ihminen’, sanasta mongoloid), -an (Brunssan ’Kaivopuisto’) ja -ika (bulika ’pieni kivi’) (Forsskåhl 2015: 60). Näistä -is, -o ja -are tavataan myös Tukholman slangissa, esimerkiksi kondis ’työ; konditoria; konduktööri’, pundo ’tyhmä’ sanasta pundig ja pajsare ’maalainen; mies, poika, tyyppi’ (Kotsinas 1996: vii, 179).

Arvoitukseksi kuitenkin jää, missä vaiheessa ja miten suomenkielisen slangin sananmuodostuskeinot ovat muuttuneet produktiiveiksi, sillä niistä on jälkiä vanhimmissakin lähteissä. Toinen arvoitus on se, miksi niistä ole merkkiäkään Helsingin ruotsinkielisten slangissa. Yhtenä syynä saattaa kuitenkin olla se, että ruotsinkielisessä slangissa johtimilla tai muilla sananloppuisilla aineksilla ei ole ollut samanlaista morfologista tehtävää kuin suomenkielisessä slangissa. Ruotsalaisperäisiä sanoja ei ole ollut tarpeen mukauttaa ruotsin kielen sanarakenteen mukaisiksi. Ne ovat jo olleet kieliopillisesti ruotsalaisia.

Vaikka vanhaa Stadin slangia usein syystäkin luonnehditaan suomalais-ruotsalaiseksi sekakieleksi, se pätee ennen muuta sanastoon, mutta ei sananmuodostusmekanismeihin. (Stadin slangin sananmuodostuksen keinoista ks. Paunonen 2000: 25– 28, 2006a: 54–58, 2006c: 339–341.)

Johtaminen ja muuntelu ovat koko Stadin slangin historian ajan olleet ne pääkeinot, joiden avulla slangiin on voitu tuottaa lähes loputtomasti uusia ilmauksia. Niiden merkitystä on vain lisännyt se, että niiden avulla on voitu luoda myös jo olemassa olevista slangisanoista uusia slangi-ilmauksia. Tämä näkyy hyvin Suomi–stadisanakirjankin sana-artikkeleista. Se tekee myös ymmärrettäväksi, että joissakin sanaartikkeleissa on uskomattoman paljon synonyymisia ilmauksia.

Kolmas, niin ikään lähes loputon keino luoda uusia slangisanoja ovat olleet yhdyssanat, esimerkiksi duunimesta ’työpaikka’, liksapäivä ’palkkapäivä’, stogerata ’junarata’. Niitä on käytännössä voitu luoda lähes milloin vain. Usein niistä on kuitenkin vain pari kolme tietoa, ja sen vuoksi niiden tarkka ajoittaminen on ollut vaikeaa. Yhdyssanojen ajoittamisessakin on lähdetty käytettävissä olleista tiedoista, vaikka niitä lienee käytetty paljon kauemmin. On kuitenkin myös joukko sellaisia yhdyssanoja, jotka ovat aikanaan olleet erityisen suosittuja, ja niiden ajoituskin on ollut helpompaa, koska tietoja on runsaammin. Tällaiset yhdyssanat liittyvät erilaisiin merkityksenkehityksiin, ja ne tulevat puheeksi seuraavassa luvussa.

4.5. Merkityksenkehitykset Stadin slangissa

Johtamisen ja muuntelun lisäksi myös erilaisten merkityksenkehitysten kautta slangiin on saatu huomattavan paljon uusia ilmauksia. Hyvin tyypillinen ja edelleen produktiivi merkityksenkehitystyyppi on metafora, jossa ilmiötä tai oliota verrataan toiseen samankaltaisuuden perusteella. Esimerkiksi sukupuolielimiä, kuten penistä ja vaginaa, on slangissa ilmaistu sanoilla, jotka viittaavat niitä ulkonäöllisesti muistuttaviin esineisiin kuten keppiin (tai ylipäänsä pitkäomaiseen esineeseen), nuijaan, reikään, rakoon ja rasiaan: ’penis’ ‒ ilotikku, keppi, leppäseiväs, makupuikko, meisseli, miekka, nahkanuija, pamppu, seiväs; ’vagina’ ‒ hole, rako, reikä, vako, jakorasia, riemurasia, toosa. Ulkonaiseen samankaltaisuuteen perustuvat myös ne tupakan nimitykset, jotka viittaavat keppiin tai rullaan: häkäpötkö, keppi, kuntopuikko, myrkkykeppi, nikotiinisauva, syöpäputki, syöpäseiväs, syöpätanko; kääryle, myrkkykääryle, myrkkyrulla, nikotiinikääryle, paskakääryle, syöpäkääryle, syöpärulla. Metafora voi perustua ulkomuodon lisäksi myös samankaltaisiksi tulkittuihin henkisiin ominaisuuksiin tai käyttäytymiseen. Esimerkiksi useita eläimiin viittaavia sanoja käytetään prostituoidusta naisesta: espislintu, espisperhonen, fogeli, haarapääsky, kotka, lintu, metsäpeura, mäkipeura, peura.

Metaforan tapaan myös metonymiassa verrataan ilmiötä tai oliota toiseen, mutta siinä vertailtavat ovat keskenään osa-kokonaisuussuhteessa. Esimerkiksi maalaista tai poliisia on slangissa ilmaistu sanoilla, jotka kuvaavat heidän asusteitaan. Osin nämä asusteet ovat kuvitteellisia ja liittyvät esimerkiksi ’maalaista’ tarkoittavissa ilmauksissa ironisiin stereotypioihin maaseudun elämästä: heinähattu, heinäkenkä, kaurahattu, kauralakki, lantahousu, paskasaapas, ruispipo, ryynimyssy, savipläägä, toukohousu. Poliisia tarkoittavissa ilmauksissa osa on kuvitteellisia ja ironisia, kuten paskahattu, paskalakki, paskalippis. Osassa taas ei ole kysymys kuvitteellisista asusteista vaan poliisin virkapukuun liittyvistä yksityiskohdista, kuten sanoissa sinitakki, sinivuokko, tinalätsä, tinanappi, tinapää.

Metaforan ja metonymian kautta syntyy suuret määrät yhdyssanoja. Osa niistä on pitkäaikaisia, osa tyypillisiä päiväperhoja. Vanhimmat ovat peräisin Stadin slangin alkuajoilta. Erityisen paljon metaforisia ilmauksia syntyi kuitenkin 1950–1970-luvuilla, mutta uusia ilmaantuu yhä edelleen, vielä 2020-luvun slangissa.

Stadin slangissa esiintyy myös muita merkityksenkehitystyyppejä kuin metafora ja metonymia. Yksi niistä on pejoratiivistuminen, jossa sana kokee periaatteessa jonkinasteisen arvoalennuksen. Siitä on runsaasti esimerkkejä ’tyhmää’ tarkoittavissa sanoissa. Monet niistä ovat alun perin merkinneet jotain muuta kuin tyhmää. Osin on kysymys siitä, että yleiskielestä slangiin lainattu sana on samalla pejoratiivistunut. Näin on käynyt esimerkiksi sanalle onnellinen, jonka merkitys slangissa on ’tyhmä’ tai ’hassu’. Myös alkuaan neutraalit slangisanat ovat saattaneet saada pejoratiivisen lisämerkityksen. Näin on käynyt esimerkiksi sanoissa hemmo ja junnu, joiden alkuperäinen merkitys on ollut ’poika, mies, kaveri’ mutta jotka ovat alkaneet tarkoittaa myös ’tyhmää (ihmistä)’. Suuri osa ’tyhmää’ tarkoittavista sanoista on sellaisia, jotka ovat jo alun perin olleet merkitykseltään kielteisiä ja usein affektiivisiakin, esimerkiksi ’alkoholisti’ > ’tyhmä’: dena, denari, denis, spurgu. Myös monet maalaista tarkoittaneet sanat ovat saaneet rinnalle merkityksen ’tyhmä’: ’maalainen’ > ’tyhmä’: bunde, bönde (~ pönde, spönde), lande, landepaukku, lanttu. Tässä on kysymys siitä, että jo sinänsä pejoratiiviset sanat ovat saaneet uusia pejoratiivisia merkityksiä. Merkitykseltään kielteiset ja usein affektiiviset sanat ovat keränneet uusia kielteisiä merkityksiä. Tällainen merkitysten kimputtuminen on tyypillistä Stadin slangille.

Pejoratiivistumisena voidaan pitää myös sitä, että monet poikien ja miesten etunimet ovat alkaneet tarkoittaa ’tyhmää’: esimerkiksi aatami, eenokki, einari, eino, erkki, erno, huugo, ismo, keijo, paavo, pentti, reino, seppo, simo, taneli, urpo, uuno. Näistä varsinkin urpo ja uuno ovat tarkoittaneet ’tyhmää’ jo pitkään yleis(puhe)kielessäkin. Mielenkiintoista on, että ’tyhmää’ tarkoittavien sanojen joukossa ei ole ainoatakaan tyttöjen tai naisten etunimeä.

Slangissa hyvin yleinen ilmiö on, että useat alun perin samaa tarkoittaneet sanat ovat saaneet myöhemmin myös uusia merkityksiä. Esimerkiksi slangissa alkuaan vanhaa naista tarkoittavia sanoja akka, eukko, gimma, harppu, mummo, mummu ja ämmä on käytetty myöhemmin myös äidistä ja vielä myöhemmin myös tytöstä. Kuvaavaa on, että 1970-luvulta lähtien aina nykypäiviin asti yleisin ’tyttöä’ tarkoittava sana on ollut muija. Se on lainautunut viimeistään 1980-luvulla myös Helsingin ruotsinkieliseen slangiin. Nyt 2020-luvulla pojat ja nuoret miehet ovat puolestaan keskenään äijiä. Tämä kuvastaa hyvin sitäkin, että vanhat slangisanat ovat käyttökelpoisia resursseja, joita voidaan käyttää yhä uudestaan. Kyseessä on samantapainen ilmiö kuin nimenannossa: parin kolmen sukupolven takaiset etunimet heräävät usein uudelleen eloon.

Usein kun sanoja on lainattu yleiskielestä tai murteista slangiin, niiden alkuperäinen merkitys on hieman muuttunut. Voisi puhua muun muassa merkityksen laajentumisesta tai väljentymisestä. Esimerkiksi eläinten kuonoa tai kasvoja tai niiden osia tarkoittavia sanoja kuono, naama, pläsi, pärstä ja turpa on slangissa käytetty ihmisen kasvoista. Näistä naama on jo pitkään ollut tavallinen yleispuhekielessäkin. On hyvin ymmärrettävää, että näitä sanoja on tarvittu slangissa, koska ne liittyvät usein selkään antamiseen tai saamiseen. Merkityksen laajeneminen näkyy slangissa myös sanoihin alkuaan liittyneen kielteisen sävyn haalistumisessakin. Esimerkiksi murteissa huonokuntoisia vaatteita kuvaavia sanoja lumput, retkut, rytkyt, ryysyt ja rääsyt on slangissa käytetty vaatteista ylipäänsä. Tämäkin on ollut hyvin tavallinen ilmiö lainattaessa slangiin uusia sanoja niin yleiskielestä kuin murteistakin.

Pejoratiivistumisen vastakohtainen ilmiö on sanojen arvonnousu. Sitä kutsutaan melioratiivistumiseksi. Kyseinen ilmiö on kuitenkin slangissa harvinaisempi kuin pejoratiivistuminen. Yksi esimerkki melioratiivistumisesta ovat hyvää tai hienoa merkitsevät adjektiivit, jotka alun perin kuvaavat muita ominaisuuksia. Niistä hyvä esimerkki on makuaistiin liittyvä sana makee, joka nykyisin on slangissa yleensä muodossa magee. Se alkaa olla jo aika lailla yleiskielistynytkin. Myös slangissa yleinen hyvää tarkoittava adjektiivi guta on alun perin viitannut ennen muuta ’hyvään, herkulliseen’. Murteissa äänen huonoa laatua kuvaavia adjektiiveja kähee, rämee, rätee ja rötee on slangissa käytetty yleisesti ’hyvästä, hienosta, mahtavasta’. Slangissa yleinen adjektiivi pähee voi olla sanan kähee muunnelma, sillä kyseisestä sanasta ei ole tietoa mistään muusta kielimuodosta kuin slangista. Kyseessä näyttäisikin olevan yhä edelleen produktiivi malli, jonka mukaan lähes samanasuisia synonyymeja voi syntyä ikään kuin tyhjästä.

Slangissa tavataan myös sanoja, jotka kuvaavat alkuperäisen merkityksen vastakohtaa. Tätä ilmiötä kutsutaan antonymiaksi. Esimerkiksi kielteisiä ominaisuuksia kuvaavia sanoja kauhee, kehno ja paha on slangissa käytetty hyvästä. Myös yleis(puhe)kielessä vähäiseen määrään viittaavia adverbeja hieman, vähäks(i) ja vähän on käytetty slangissa paljoudesta. Erityisen hauskaa on, että slangissa sanat välkky, älypää, älyvapaa ja älyvälkky ovat voineet tarkoittaa ’tyhmää’, vaikka niistä välkky ja älypää ovat tarkoittaneet slangissa myös ’älykästä’. Sanat älyvapaa ja älyvälkky tarkoittavat puolestaan slangissa vain ’tyhmää’. Voisi ajatella, että antonyymisten sanojen käyttöön sisältyisi vaara, että ne ymmärrettäisiin väärin. Usein kuitenkin jo pelkkä käyttöyhteys antaa tarpeeksi viitteitä ilmauksen ymmärtämiseksi. Lisäksi slangi on ennen muuta puhuttua kieltä, ja silloin myös puhujan äänensävy sekä ilmeet ja eleet helpottavat kuulijan tulkintaa. Slangisanojen merkityksiä ei siis voi tulkita läheskään aina sananmukaisesti.

Erityisesti henkilönnimiin liittyy usein merkityksen abstraktistumista. Esimerkiksi poikien ja tyttöjen etunimillä voidaan viitata ylipäänsä poikaan tai tyttöön: kalle, masa, teemu, urho, ville, väinö, yrjö; anni, eeva, elli, emma, emmi, helmi, jenny, liisa, mimmi, viivi. Näistä sana mimmi on jo yleiskielistynyt, osin luultavasti urheilukielen välityksellä. Jo pitkään on puhuttu mimmiliigoista, kun on tarkoitettu naisten joukkuepelejä.

Nämä esimerkit ovat vain pieni osa Stadin slangin valtavista merkityksenkehitysmekanismeista. Kannattaa myös huomata, että johtamisen ja muuntelun tapaan erilaiset merkityksenkehittymät voivat samoissa sanoissa kietoutua toisiinsa. Esimerkiksi edellä esimerkkinä melioratiivistumisesta mainittu sana makee on kokenut myös antonyymisen kehityksen, jonka seurauksena sitä on käytetty myös ’huonosta’. Kaikkiaan erilaiset merkityksenkehitykset avaavat mahdollisuuden lainata sellaisinaan yhä uusia slangisanoja yleiskielestä ja murteista. Silloin kun lainaaminen perustuu merkityksenkehityksiin, slangisanoihin ei ole tarpeen liittää slangimaistavia sananloppuisia aineksia, vaan esimerkiksi ’hyvää, hienoa’ tarkoittava siisti on lainattu sellaisenaan – vain sanan merkitys on muuttunut. Mutta niin kuin alun perin slangissa vanhaa naista tarkoittaneet sanat osoittivat, merkityksenkehitykset koskevat myös jo slangiin vakiintuneita sanoja. Niinpä slangisanojen merkitykset elävät – mikään niistä ei ole kiveen hakattu.

Kun slangisanojen merkitykset muuttuvat, toisinaan alkuperäinen merkitys katoaa ja vain uusi merkitys jää käyttöön. Näin on tapahtunut esimerkiksi sanalle juntti, joka on alun perin tarkoittanut maalta Helsinkiin tehdastöihin muuttanutta tyttöä tai nuorta naista. Myöhemmin sen merkitykseksi on vakiintunut ’maalainen’ ja ’tyhmä’. Tavallisempaa kuitenkin on, että sanojen alkuperäiset ja uudet merkitykset jäävät elämään rinnakkain. Silloin ilmausten merkitys yleensä selviää käyttö- ja asiayhteydestä. Joskus sanojen monimerkityksisyys voi herättää kuulijan mielessä erilaisia assosiaatioita. Niistä esimerkiksi sopivat puheena olleet kimputtuneet kielteiset ilmaukset ’tyhmää’ tarkoittavien sanojen tarkastelussa. (Synonymiasta Stadin slangissa ks. Paunonen 2006c: 342–360.)

4.6. Onko Stadin slangissa ollut paljon sanoja?

Tällaiseen kysymykseen ei välttämättä ole helppoa vastausta. Kysymyksen mielekkyydenkin voisi kyseenalaistaa: mihin ja miten Stadin slangia voisi verrata. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan, sillä Stadin slangin suursanakirjan luontevana vertauskohtana voidaan käyttää Ulla-Britt Kotsinaksen Tukholman slangin sanakirjaa Stockholmsslang: Folkligt språk från 80-tal till 80-tal (1996).

Molemmat slangisanakirjat kattavat suunnilleen samanpituisen ajanjakson, ja Ulla-Britt Kotsinaksella on ollut käytössään useitakin Tukholman slangista 1900-luvun alkupuolella julkaistuja sanakirjoja. Tukholman yliopiston Pohjoismaisten kielten laitos on lisäksi kerännyt systemaattisesti Tukholman slangia eri-ikäisistä ja erilaisista kirjallisista lähteistä 1950–60-luvuilla. 1980-luvulla Tukholmassa on myös koottu nuorten slangia kouluissa tehtyjen lomakekyselyjen avulla.

Kotsinaksen sanakirja jakautuu kahteen osaan: slangisanoihin ja käänteishakemistoon. Hän ei mainitse missään yhteydessä slangisanojen summittaistakaan määrää, mutta slangisanoja käsittelevä osuus kattaa 290 sivua, joilla on keskimäärin noin 30 slangisanaa. Kaikkiaan sanoja on suunnilleen 10 000. Määrä on selvästi alhaisempi kuin Stadin slangin suursanakirjassa.

Tukholman ja Helsingin slangisanastojen ero käy vielä selvemmäksi, jos verrataan Kotsinaksen sanakirjan hakemistoa Suomi–stadi-sanakirjaan. Molemmissa on paljon samoja hakusanoja, esimerkiksi sanat flicka ja tyttö. Tukholman slangisanakirjassa ’tyttöä (flicka)’ tarkoittavia slangi-ilmauksia on 279, Suomi–stadi-sanakirjassa 636. Poliisista (polis, detektiv) Kotsinaksen sanakirjassa on 54 sanaa, Helsingin slangista niitä on 209. Selvä ero näkyy myös sanoissa kengät – skor, kängor: Suomi– stadi-sanakirjassa ’kenkiä’ tarkoittavia sanoja on 105, Tukholman slangissa 38. Polkupyörästä (cykel) Kotsinaksen sanakirjassa on 22 sanaa, Suomi–stadi sanakirjassa niitä on 67. Jos mennään alamaailman puolelle, Kotsinaksella on otsikko prostituerad kvinna, jossa mainitaan 73 slangisanaa. Suomi–stadi-sanakirjassa saman otsikon alla on 103 slangi-ilmausta. Todellisuudessa ero on edellä mainittuja lukuja suurempikin. Suomi–stadi-sanakirjassa ’kenkiä’ tarkoittavien slangivastineiden määrä (106 slangisanaa) on laskettu vain päähakusanasta kengät. Sen lisäksi sanakirjassa on useita ’erilaisia kenkiä ja jalkineita’ käsitteleviä alihakusanoja. Jos niissä esiintyvät sanat olisi laskettu mukaan, slangivastineiden määrä olisi ollut huomattavasti suurempi. Sama koskee ’poliisia’ tarkoittavia slangisanoja ja -ilmauksia. Nekin on laskettu vain päähakusanasta poliisi. Kotsinaksen Tukholman slangin sanakirjassa kaikki kunkin yleiskielisen sanan slangivastineet ovat yhden hakusanan alla.

Näyttää siltä, että Stadin slangissa on lopulta ollut ja on yhä harvinaisen paljon sanoja. Kannattaa vielä ottaa huomioon sekin, että slanginpuhujia on Helsingissä ollut määrällisesti vähemmän kuin Tukholmassa. Stadin slangin erottaa Tukholman slangista erilaisten sananmuodostuskeinojen luonne ja produktiivisuus. Tämä voi olla yhtenä selityksenä sille, miksi Tukholman slangissa on ollut selvästi vähemmän sanoja kuin Stadin slangissa.

5. Mitä muuta Suomi–stadi-sanakirjaan sisältyy?

Stadin slangin suursanakirjassa on slangisanojen ja -ilmausten lisäksi runsaasti myös konkreettisia käyttöesimerkkejä. Niiden avulla on mahdollista hahmottaa myös yli sadan vuoden ajalta sitä yhteisöä, jossa slangia on puhuttu. Suuri osa slangisanoista liittyykin laajempaan sosiaali- ja kaupunkihistorialliseen kontekstiin. Stadin slangin suursanakirjassa tämäkin aineisto on ollut hajallaan, ja siitä syystä se on jäänyt suurelta osin käytännössä hyödyntämättä. Nyt Suomi–stadi-sanakirjassa myös tämä aineisto tuodaan systemaattisesti jäsennettynä lukijan ulottuville. Käytännössä kyse on ennen muuta erilaisista nimistö- ja perinneaineksista. Seuraavassa havainnollistamme näiden aineistojen esittelyä Suomi–stadi-sanakirjassa.

5.1. Nimistöainekset Suomi–stadi-sanakirjassa

Suomi–stadi-sanakirjassa on huomattava määrä nimistöön liittyviä hakusanoja. Helsingin paikannimiä on kaupunginosien, katujen ja saarten nimistä aina kouluihin, elokuvateattereihin, poliisiasemiin ja viinan salamyyntipaikkoihin asti. Koska paikannimistöäkin on yli sadan vuoden ajalta, niissä näkyy myös alkuaan ruotsalaisperäisten slanginimien vaihtuminen vähittäin suomalaisiksi. Monesti sekä virallisista ruotsinkielisistä nimiasuista että suomenkielisistä nimistä saatuja slanginimiä on käytetty pitkään rinnakkainkin. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi hakusanoissa Kallio, Ruoholahti, Kaivopuisto ja Mustikkamaa. Paikannimistä kiinnostuneet voivat kuitenkin jatkaa tutkimusmatkaansa Stadin mestojen sivuilla.

Vuonna 1909 vahvistettiin Sompasaaren virallisiksi nimiksi Sumppari – Sumparn. Näistä Sumppari edusti nimen suomenkielistä versiota. Samalla slanginimi oli pujahtanut Helsingin virallisten nimien joukkoon. Vuonna 1928 Sumpparista tuli virallisesti Sompasaari. Vuoden 1909 jälkeen kestikin toistasataa vuotta ennen kuin Helsingin nimistötoimikunta hyväksyi viralliseen käyttöön jälleen slangiasuisia nimiä! Voisi toivoa, että Helsingin nimistötoimikunta käyttäisi myös Suomi–stadi-sanakirjaa lähteenään antaessaan uusia slangipaikannimiä Helsingissä.

Suomi–stadi-sanakirjassa on myös selvästi eriteltynä runsaasti muita erisnimiä muun muassa liikeyritysten slanginimityksistä tuotemerkkien slangiväännöksiin asti. Erityisen paljon on erilaisten alkoholijuomien nimiväännöksiä, kuten Erkin pikakivääri ja Härkäpää ’Egri bikavér’, Riehujan tenttu ja Rin-tin-tin ’Rioja Tinto’, Rio de Sorbanero ja Tilhen paukut ’Sorbus’, Asemapäällikkö, Junanlähettäjä ja Nedomanski ’Nordfors-pöytäviini’, Kakolan katkero ja Kalteriviski ’Linnaviini’, Halkinaama ja Laikkuposki ’Rommiviina’, Pehkuviina, Ruiskukka ja Timotei ’Tähkäviina’ sekä Kibis ja Kis-kis kippurahäntä ’Vaakunaviina’.

Stadin slangin suursanakirjassa on myös paljon etunimien slangiväännöksiä. Yhden ja saman etunimen slangivastineet ovat kuitenkin hajallaan laajassa sanakirjassa. Nyt ne kaikki on koottu virallisen nimiasun alle. Esimerkiksi Erkistä on 22 slanginimeä, Kallesta 16 ja Laurista 30. Tyttöjen nimistä slangimuunnoksia on vähemmän, mutta esimerkiksi Pirkosta on 12 slanginimeä, Sirkasta kymmenen ja Taimista seitsemän. Osa erisnimien slangivastineista on läpinäkyviä, kuten Kale, Kalevipoeg, Kallu, Kaltsi ja Kaltsu Kallesta tai Anjuska Anjasta, Siirukka, Sikke, Sipi ja Sirkku Sirkasta. Huomattavan paljon on kuitenkin sellaisia etunimimuunnoksia, joita on vaikea liittää nimenhaltijan viralliseen nimeen, kuten Kantapää, Kilu, Killukka, Kältsy sekä Šarkka ja Šarlotta Kallesta, Kerkkula ja Nerkki Erkistä, Timppara Ilmarista, Riemu Raimosta, Rieska ja Räiskijä Reinosta, Zierou Eerosta, Kikkari ja Kiurunen Irmasta, Kikka Sirkasta, Sälli ja Ylvi Sylvistä tai Aimi ja Tinttana Taimista.

Nämäkin esimerkit osoittavat, että varsinkin vanhemmille kutsumanimille on ollut ominaista, että ne ovat olleet pitempiä kuin varsinainen nimi. Tämä on ollut hyvin yleistä, siitä vielä muutama esimerkki: Eroka Eerosta, Erkkari Erkistä, Lemppari ja Lempukka Lempistä, Marttuski Martasta, Saikkara ja Saikkuri Saimista, Sulkkari Sulosta, Tappara ja Tappari Tapiosta sekä Tauntsika Taunosta. Vieläkin pitempiä kutsumanimiä on käytetty, kuten Larimanni Laurista ja Nilliskoukku ja Nipatuu Niilosta. Olavin vanhoja kutsumanimiä ovat olleet mm. Kolari, Nokikolari ja Sutari.

Kiintoisa on myös Onnin kutsumanimi Spora. Se on kuitenkin täysin looginen. 1900-luvun alkupuolella oli paljon -ka-loppuisia kutsumanimiä, kuten jo mainittu Eroka Eerosta. Myös Onnista käytettiin kutsumanimeä Onnika. Samaan aikaan Helsingin joukkoliikenteestä huolehti yksityinen Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö, jonka slanginimi oli Onnika. Siitä oli puolestaan saatu ’raitiovaunua’ tarkoittava slangisana onnika, jota käytettiin spora- ja skuru-sanojen ohella. Etunimissä muuntelu, äänne-ja sanaleikit ja varsin vapaa semanttinen yhdistely on viety huomattavasti pitemmälle kuin muissa slangisanoissa ja -ilmauksissa.

Yhteensä Suomi–stadi-sanakirjassa on lähes tuhat etunimihakusanaa. Kaikista niistä on useita slanginimiä. Tämä valtava aineisto on jäänyt tähän saakka nimistöntutkijoilta hyödyntämättä. Kiintoisa tutkimuskohde olisivat myös esimerkiksi erilaisten tuotemerkkien slangiväännökset. Helsingin slangipaikannimissäkin riittää yhä tutkittavaa.

5.2. Folkloristinen aines Suomi–stadi-sanakirjassa

Stadin Slangin suursanakirjassa on myös paljon folkloristisesti kiintoisaa aineistoa. Osa siitä sisältyy sana-artikkeleiden lause-esimerkkeihin. Helsingin kaksi kansallispeliä tai -leikkiä, tyttöjen barbi ja poikien skrubu, ovat saaneet Stadin slangin suursanakirjassa omat artikkelit, mutta muuten niihin liittyvät slangisanat ovat hajallaan pitkin sanakirjaa. Skrubua pelattiin aina 1910-luvun lopulle asti virkapukujen napeilla, jotka litistettiin raitiovaunun alla. Pelinapeilla oli paljon nimityksiä, joista osa liittyi niiden alkuperään ja osa niiden lento- ja muihin peliominaisuuksiin. Suomi– stadi-sanakirjan hakusanassa pelinappi on kaikkiaan 33 erilaista nimitystä pelinapeista. Kun 1920-luvun alussa skrubua alettiin pelata kolikoilla, kaikki pelinappien nimitykset katosivat hetkessä käytöstä. Se kuvastaa hyvin sitä, miten sidoksissa Stadin slangi on koko historiansa ajan ollut siihen yhteisöön, jossa sitä on puhuttu.

Stadin slangista löytyy paljon myös muuten folkloristisesti kiintoisaa aineistoa, jota on koottu muun muassa hakusanoihin loruja, nimiloruja, numeroloruja, leikinalkajaislukuja ja sanontoja. Slanginpuhujien keskuudessa kiroilu ja toisten haukkuminen on ollut myös tavallista. Niinpä hakusanoihin kirouksia, haukkumasanoja, haukkumasanontoja, häivy!, riidanhaastorepliikkejä ja solvauksia on kertynyt paljon aineistoa. Näistä esimerkiksi haukkumasanoissa ja -sanonnoissa mainitut slangi-ilmaukset tuovat mieleen sen, etteivät kaikki stadilaiset ole sata vuotta sitten olleet sen sopuisampia kuin nykyhelsinkiläiset somessa. Tämäkin aineisto on jäänyt tähän saakka kansanperinteen tutkijoilta huomaamatta.

6. Lopuksi

Mainitsimme jo alussa, että Suomi–stadi-sanakirja perustuu samaan aineistoon kuin Stadin slangin suursanakirja. Sitä on kuitenkin näissä kahdessa teoksessa lähestytty kahdesta kokonaan erilaisesta näkökulmasta. Käytännössä nämä kaksi kirjaa avaavat yhdessä lukijoille koko sen maailman, mikä yli sadan vuoden aikana koottuihin slangiaineistoihin sisältyy ja mistä Stadin slangin suursanakirjan sana-artikkelit kertovat. Tähän saakka toisiinsa liittyvät slangisanat ja -ilmaukset ovat olleet hajallaan pitkin suurta Slangisanakirjaa, eikä lukijoille ole hahmottunut kokonaiskuvaa Stadin slangin kielellisestä rikkaudesta tai siitä maailmasta, missä sitä on käytetty. Nyt koko tämä aineisto on lukijoille systemaattisesti jäsennettynä tarjolla Suomi–stadi-sanakirjan artikkeleissa.

Suomi–stadi-sanakirja on avain koko Stadin slangiin yli sadan vuoden ajalta. Samalla se on itsessään hyvin merkittävä aineistokokoelma esimerkiksi semantiikan tutkijoille. Nopeasti muuttuva Stadin slangi on myös kielellinen laboratorio kielen muutoksista kiinnostuneille. Niitäkin voi lähestyä Suomi–stadi-sanakirjan avulla entistä konkreettisemmin.

Sanakirjan käyttöohjeet

1. Sanakirjan rakenne

Tässä sanakirjassa on kaksi pääosaa: 1. Sanat ja 2. Nimet. Ensimmäisessä osassa hakusanoina ovat yleiskielen sanat aakkosjärjestyksessä A:sta Ö:hön. Jokaisessa sanaartikkelissa on mainittu kaikki kyseisestä hakusanasta Stadin slangin suursanakirjassa käytetyt slangivastineet. Osiossa Nimet on kolme alaosiota: 1. Paikannimet, 2. Henkilö- ja kutsumanimet ja 3. Muut erisnimet. Näissä nimiosioissa on useampia alakategorioita. Ne kaikki on kuitenkin esitelty yksityiskohtaisesti sisällysluettelossa.

2. Sana-artikkeleiden rakenne

Sana-artikkelit kattavat pääasiallisesti seuraavat tiedot: 1. yleiskielinen hakusana, 2. hakusanan slangivastineet äännevariantteineen, 3. slangivastineiden ajoitukset ja 4. sisäiset viitteet. Yleiskielen hakusanat on lihavoitu. Slangivastineet on puolestaan kursivoitu. Kullekin slangivastineelle on esitetty ajoitus vuosikymmenten tarkkuudella. Valtaosa ajoituksista on saatu suoraan Stadin slangin suursanakirjasta. Kyseisessä teoksessa ei kuitenkaan ole ajoitettu kaikkia sanoja, mutta nyt Heikki Paunonen on ajoittanut nekin. Ajoituksista tarkemmin jo johdannossa s. 14‒15.

2.1. Hakusanat

Suuri osa hakusanoista perustuu Stadin slangin suursanakirjassa slangisanoille annettuihin merkityksiin. Kaikki Suomi–stadi-sanakirjan hakusanat eivät kuitenkaan ole peräisin Stadin slangin suursanakirjasta, sillä Suomi–stadi-sanakirjassa on pyritty käyttämään sävyltään neutraaleja hakusanoja. Esimerkkinä niistä voi mainita hakusanan prostituoitu (nainen), jonka vastineena Stadin slangin suursanakirjassa on ’ilotyttö’. Samoin Suomi–stadi-sanakirjassa hakusanoina ovat homoseksuaali, romani, saamelainen ja tummaihoinen (ulkomaalainen), joiden sijasta Stadin slangin suursanakirjassa on mainittu merkitykset ’homo’, ’mustalainen’, ’lappalainen’ ja ’mustaihoinen’. Kannattaa muistaa, että Stadin slangin suursanakirja on kirjoitettu 1990-luvulla.

Jotkin yleiskielen sanat ovat alun perin slangilähtöisiä mutta sittemmin yleiskielistyneet, niistä selvimpänä esimerkkinä vanha slangisana kolari ’liikenneonnettomuus, yhteentörmäys’. Slangisanojen ja yleis-(puhe)kielen väliin jää kaikkiaan harmaa alue, jolle koko ajan tulee uusia slangisanoja. Sellaisia ovat olleet jo jonkin aikaa esimerkiksi farkut ja roskis. Näitä sanoja ei kuitenkaan ole otettu hakusanoiksi, koska ne esitetään slangisanojen joukossa. Niinpä hakusanoina on näissäkin tapauksissa yleiskielen sana:

farmarihousut farkut 1950–, farmarit 1950–70-l., jamekset 1950‒70-l., jenkkarit 1970‒, jiinssit 1960‒, leet 1960–70-l., levikset 1960–, pillifarkut ’tiukat farmarihousut’ 1960–80-l., Väiskit ’Vaaksa-merkkiset farmarihousut’ 1950–60-l. Ks. myös housut.

roskasäiliö b-mappi 1970-l., jasikka 1920‒30-l. mappi-ö 1960‒, rodari 1970-l., rode 1970‒, roke (~ roge) 1970‒, rosa 1950-l., roskis 1900‒, ö-mappi 1960‒.

Osassa hakusanoja on pääsanan lisäksi paikallissijainen täydennys, jota ei ole lihavoitu:

hyppiä keinuvalla jäällä bongaa (~ pongaa, spongaa) 1900–60-l., bongnaa (~ bognaa, spongnaa) 1880–1950-l., bonkkaa 1930‒40-l., pongailla (~ bongailla) 1960‒70-l., ruinaa 1910‒20-l.

Osa hakusanoista on kahdesta tai useammasta sanasta koostuvia sanaliittoja tai sanontoja. Useimmiten ne koostuvat verbistä ja substantiivista. Tällaiset ilmaukset eivät ole aakkosjärjestyksessä, vaan ne on sijoitettu aakkosiin pääsanan mukaan. Esimerkiksi ilmaus sataa lunta ei ole aakkosissa S-alkuisten sanojen joukossa vaan hakusanan lumi yhteydessä. Silloin hakusana on lihavoitu ja varustettu kaksoispisteellä, mutta sitä seuraavaa sanaliittoa tai sanontaa ei ole lihavoitu:

lumi: sataa lunta blundraa 1900–30-l., hilseillä 1970-l., lumista 1970-l., snögaa 1900‒ 30-l., 1950‒70-l.; heittää snögää 1970-l., stikkaa snödöä 1980-l., ~ snögeä (snögee) 1910‒, ~ snöree 1970-l., ~ snööaa, tulla snögee