Erään pataljoonan sotatie: I/JR 65 talvisodassa Suomussalmella ja Kuhmossa

By Väinö Mononen

ERÄÄN PATALJOONAN SOTATIE

I/JR 65 talvisodassa Suomussalmella ja Kuhmossa


Teos sisältää suomalaisen Jalkaväkirykmentti 65:n I Pataljoonan omakohtaista kuvausta talvisodan taisteluista Suomussalmella ja Kuhmossa. Teos on useista eri tietolähteistä koottu kertomus, joka seuraa pataljoonan ja sen komentajan näkökulmasta sotarintaman tärkeimpiä tapahtumia, jotka aiheuttivat kauhua Kainuussa ja sen siviiliväestössä vuosina 1939-1940.
Suomussalmen taistelut olivat ratkaisevan tärkeä osa koko Suomen ja Kainuun selviytymistarinaa, johon toisena oleellisena osana liittyivät myös Kuhmon ankarat mottitaistelut.

Suomussalmen taistelujen tapahtumakuvaukset ovat monelle lukijalle hyvin tuttuja, mutta vielä silti kerran sopii ihmetellä, miten niin puutteellisesti varustettu reservipataljoona kykeni kamppailemaan menestyksellisesti Puna-armeijan täysin ylivoimaista ja huippuvarusteltua sotajoukkoa vastaan.
Tämä peloton ja omatoiminen suomalaispataljoona taisteli ääriolosuhteissa ja näytti vajavaisesta sotilaskoulutuksestaan huolimatta osaamisensa osoittaen miesten keskuudessa ainutlaatuista uhrimieltä.
Monet miehistä, jotka selvisivät Suomussalmen korpitaisteluista jotakuinkin ehjinä, menehtyivät pian rintamanvaihdon jälkeen Kuhmon ankarissa mottitaisteluissa. Pataljoonan sankarivainajat ovat teoksen loppuosassa yksiköittäin aakkosjärjestyksessä eriteltyinä.
Pataljoonan sotatie on lisätty sota-arkiston sotapäiväkirjoista tiivistelmäosuutena mukaan selventämään ja jaottelemaan teoksen operatiivista osuutta. Teoksen oheen on koottu myös talvisodan yleistapahtumien hahmottamiseksi useita tilastoja. Piirroskartat ja vanhat valokuvat on liitetty helpottamaan itse rintamatapahtumien tilanne- ja paikkakohtaista seurantaa.

Teos on omistettu Suomussalmella ja Kuhmossa käydyn talvisodan suomalaisveteraaneille ja heidän muistolleen.

Väinö Mononen

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 16, 2016
• ISBN: 9789523398542

Väinö Mononen

Väinö Mononen I am Väinö Mononen, born under the sign of Aquarius in 1957 in Kiihtelysvaara in North Karelia, Finland. I currently work as a non-fiction writer and war researcher. During my actual working career, I mainly worked in business, for example in sales and marketing. I completed my conscript service in the Kainuu brigade, through which I became a Finnish reserve officer, who later worked for several years in the field of voluntary national defense as a spokesperson and as the editor-in-chief of the reservists' newspaper, while traveling and participating in numerous refresher exercises around the province of North Karelia. Along with that, I also started walking in the raven landscapes of Kainuu, especially in Kuhmo, where my father also lived. The peace of nature and the inexhaustible wilderness attracted more and more people. Walking through the terrain, I couldn't help but notice the moss-covered scars of the winter war. No wonder I became seriously interested in those past events. A Finn doesn't believe until he sees with his own eyes and hears with his own ears - that's what happened to me too. Over the years, so many remembered events began to accumulate that they had to be recorded in written form. For this reason, I have previously written and published 16 non-fiction books in Finnish: - Death Alley Run (Alfamer 2006) - Flames of underworld (Edico 2011) - The War Path of a Battalion (Books on Demand 2016) - Dolin's ski brigade (Books on Demand 2018) - Fire and flint (Books on Demand 2019) - Winter War in Kuhmo I - V (Books on Demand 2020) - Winter War in Suomussalmi I - V (Books on Demand 2021) - Curse of Kianta (Books on Demand 2022) MKT, nonfiction writer Väinö Mononen Website: www.sotatutkija.jimdo.com

Book preview

ERÄÄN PATALJOONAN SOTATIE

I/JR 65 talvisodassa Suomussalmella ja Kuhmossa

Alkusanat

Sisällöstä

Teos sisältää suomalaisen Jalkaväkirykmentti 65:n I Pataljoonan omakohtaista kuvausta talvisodan taisteluista Suomussalmella ja Kuhmossa. Teos on useista eri tietolähteistä koottu kertomus, joka seuraa pataljoonan ja sen komentajan näkökulmasta sotarintaman tärkeimpiä tapahtumia, jotka aiheuttivat kauhua Kainuussa ja sen siviiliväestössä vuosina 1939-1940.

Suomussalmen taistelut olivat ratkaisevan tärkeä osa koko Suomen ja Kainuun selviytymistarinaa, johon toisena oleellisena osana liittyivät myös Kuhmon ankarat mottitaistelut.

Vuodet vierivät ja veteraanirivit harvenevat, mutta yhä Kainuun korpimaisemassa näkyvät nuo sammaleen peittämät sodan arvet.

Suomussalmen taistelujen tapahtumakuvaukset ovat monelle lukijalle hyvin tuttuja, mutta vielä silti kerran sopii ihmetellä, miten niin puutteellisesti varustettu reservipataljoona kykeni kamppailemaan menestyksellisesti Puna-armeijan täysin ylivoimaista ja huippuvarusteltua sotajoukkoa vastaan.

Tämä peloton ja omatoiminen suomalaispataljoona taisteli ääriolosuhteissa ja näytti vajavaisesta sotilaskoulutuksestaan huolimatta osaamisensa osoittaen miesten keskuudessa ainutlaatuista uhrimieltä.

Monet miehistä, jotka selvisivät Suomussalmen korpitaisteluista jotakuinkin ehjinä, menehtyivät pian rintamanvaihdon jälkeen Kuhmon ankarissa mottitaisteluissa. Pataljoonan sankarivainajat ovat teoksen loppuosassa yksiköittäin aakkosjärjestyksessä eriteltyinä.

Pataljoonan sotatie on lisätty sota-arkiston sotapäiväkirjoista tiivistelmäosuutena mukaan selventämään ja jaottelemaan teoksen operatiivista osuutta. Teoksen oheen on koottu myös talvisodan yleistapahtumien hahmottamiseksi useita tilastoja.

Värilliset piirroskartat ja vanhat valokuvat on liitetty helpottamaan rintamatapahtumien tilanne- ja paikkakohtaista seurantaa. Lisäksi olen vuosien kuluessa kulkenut lukemattomia kertoja sotatien maastoissa varmistamassa tapahtumapaikkoja.

Vaikka talvisota on vieläkin monen veteraanin omaiselle raskas aihe, olkoon tämä teos siksi heitä henkisesti vahvistava sekä nykyisen näköalattomuuden aikana myös kädenojennus mahdollisten esikuvien puutteesta kärsivälle nuorisolle.

Teos on omistettu Suomussalmella ja Kuhmossa käydyn talvisodan suomalaisveteraaneille ja heidän muistolleen.

Enossa 30. marraskuuta 2016

Väinö Mononen

ERÄÄN PATALJOONAN SOTATIE

I/JR 65 talvisodassa Suomussalmella ja Kuhmossa

Sisällöstä

Talvisota syttyy

Uusi aluepohjainen organisaatio (Kartta no 1)

Talvisodan perustaistelija

Sotilasvala

Valmistautuminen vaikeuksiin (Kartta no 2)

Täydellinen yllätys (Kartta no 3)

Viivyttäen kohti Suomussalmen kirkonkylää

Pohjoisosan taistelujen kulku 30.11.-7.12.1939

Suomalaiset ottavat aloitteen

Raatteen tiellä taistellaan

Siviiliväestön asema (Kartta no 4)

Moukari heilahtaa Suomussalmella

Yllätys odottaa!

Pääministeri Cajander

Täydennysmuodostelmat

Oulusta Suomussalmelle

Yleistilanne Suomussalmella (Kartta no 5)

Nahkavyö ja kokardi

Ahdasta Alassalmella

Tulituksen kohteena

Ratsuväkeä ja haulikoita

Laukaus pimeässä

Tunnussana

Tuhoamistaistelut alkavat

Hyövynvaaran taistelu (Kartta no 6)

Suuntana Saarijärvi

Juntusranta (Kartta no 7)

Tormua (Kartta no 8)

Otteita sotapäiväkirjasta

Takaisin Alassalmelle

Kuhmon korpi kutsuu

Vihollisen 163. Divisioona ylittää rajan

Pataljoonan kohteena Saunajärvi ja Kannas

Kannaksen motti (Kartta no 9)

Portinvartija pohjoiseen

Etsittävänä Dolinin Hiihtoprikaati (Kartta no 10)

Palapeli kootaan

Vetkon taistelut

Kesselin taistelut

Muita murheita

Murheita muuallakin

Maastonpuhdistusta

Onnea sodassa

Vihollisen lopullinen tuho

Tilintekoa

Suomalaisjoukkojen uudelleenryhmitys

Vihollisjoukot

Suurmotti - Luvelahti

Valtausvalmisteluja (Kartta no 11)

Esikuntamotti (Kartat no 12 ja 13)

Itäinen motti (Kartat no 14 ja 15)

Tilintekoa

Komennus päättyy

Loppuratkaisu

Läntinen motti (Kartat no 16 ja 17)

Hyökkäys alkaa

Isku etelästä

Isku pohjoisesta

Otteita I/JR 65:n sotapäiväkirjoista

1./JR 65

2./JR 65

3./JR 65

1.KKK/JR 65

Käskyliitteitä Kuhmosta

Käsky I/JR 65:lle - 4.2.40

Pataljoonan hyökkäyskäsky - 6.2.40

Joukko-osastoille

Liite no 4 - 10.2.40

Hyökkäyskäsky - 24.2.40 klo 17.15

Hyökkäyskäsky - 24.2.40 klo 20.28

Hyökkäyskäsky Esikuntakukkulalle - 29.2.40

Tulisuunnitelma - 29.2.40

Hyökkäyskäsky - 1.3.40

Käsky erilliskomppanialle - 1.3.40

Hyökkäyssuunnitelma Esikuntakukkulalle - 2.3.40

Hyökkäyssuunnitelma Itämaastoon - 4.3.40

Hyökkäyssuunnitelma Itämaastoon - 5.3.40

Hyökkäyssuunnitelma Itämaastoon - 7.3.40

Tulisuunnitelma - 7.3.40

Tapahtumia sotatien varrella

Jälkimaininkeja

Rohkeutta on ruokittava

Vaikeita valintoja

Kokemusta tarvitaan

Erään kansanedustajan käynti 2.T-DE:ssa

Jälkisiivousta

Hukkareissu

Komentajan vaihto

Komentoa vailla

Myöhästyminen Haapovaarassa

Kuin kuivat akanat

Tormuan taistelusta

Kaksi puoliautomaattikivääriä

Kolme makuusäkkiä

Esimiehen arvostelua

Kaksi korpraalia

Panssarikauhua

Reumatismia

Riskipeliä

Erikoisryyppyjä

Herroja ei herätellä

Kipakka saunareissu

Vankiluutnantti

Totinen torvensoittaja

Plus miinus nolla

Porokreivi

Hovimestari Helminen

Kiivas puhelinkeskustelu

Kellarissa

Snellmanin puhuttelu

Kateutta vai kaunaa?

Erotettuja upseereita

Mårten Flink

Hugo Kahva

Kaarlo Kaila

Karl Mandelin

Mietteitä ja mielipiteitä

Murskaavaa ylivoimaa

Missä todellinen voima piilee?

Komentajan paikka

Nuoret vänrikit maksoivat raskaimman laskun

Muistutus nykypäivälle!

Mottitaktiikka

Motti

Aseveli- ja puolustushenkeä

Kestävyydellä voitetaan

10 syytä talvisotaan

Suomen armeijan aseistusta

Miinat

Panssarimiinat

Ansat

Räjähdematematiikkaa

Tuhoisia tuloksia

Kenttätykistö

Aseita ja muita varusteita

Ilmapuolustus

Lääkintähuolto

Ongelmana olosuhteet

Haasteita riittää

Vihollinen ei kunnioittanut sopimuksia

Pikasiirtoja ja kenttäkoulutusta

Pahin vihollinen

Muu tukitoiminta - vapaaehtoisjärjestöt

Suojeluskunnat

Nuoret sankarit

Lotta Svärd

Lotta Svärdin Kultaiset sanat

Pikkulottain Kultaiset sanat

Ulkomaalaiset vapaaehtoiset

Myötätuntoisia apujoukkoja

Talvisotaan osallistuneita ulkomaalaisia

Suomenhevonen

Sopiva sotaratsu

Hevosvetoinen armeija

Uhkatekijänä koneellistuminen

Puna-armeijan aseistusta

Jalkaväki

Kenttätykistö

Panssarivoimat

Ilmavoimat

Lyhenteitä ja sotilassanastoa

Suomen armeija

Puna-armeija

Asevoimien vertailua

Voimasuhteet

Neuvostojoukkojen määrät rintamalla talvisodan loppuvaiheessa

Jalkaväkidivisioonan määrävahvuudet

Jalkaväkirykmentin määrävahvuudet

Jalkaväkirykmentin pataljoonan määrävahvuudet

Pataljoonan sotatie(Kartta no 18)

Sotapäiväkirjat

Tampereelta Ouluun

Oulusta Suomussalmelle

Suomussalmelta Kuhmoon

Sodanjälkeistä toimintaa

Yrjö Hakasen palvelus puolustusvoimissa

Taistelupaikkoja Suomussalmella(Kartta no 19)

Talvisodan muistomerkit Suomussalmella(Kartta no 20)

Liekkipatsas

Talvisodan Monumentti

Raatteen tien taistelujen muistomerkki

Lehtovaaran muistomerkki

Vartiopaikan muistomerkki

Kylänmäen muistomerkki

Alassalmen muistomerkki

Haukiperän muistomerkki

Hulkonniemen taistelujen muistomerkki

Kuomanjoen muistomerkki

Paukan muistomerkki

Teloitettujen sotavankien muistomerkki

YH:n muistolaatta

Ukrainalainen muistomerkki

Venäläinen muistomerkki

Ensimmäisen kirkon muistomerkki

Räjähteiden säilytyskoppi

Taistelupaikkoja Kuhmossa(Kartta no 21)

Talvisodan muistomerkit Kuhmossa(Kartta no 22)

Sankarivainajien muistomerkki (risti)

Kiekinkosken suunnan taistelujen muistomerkki

Laamasenvaaran muistolaatta

Kilpelänkankaan muistomerkki

Mänttäläisten kivi

Paloahon muistomerkki (neuvostoliittolaisten)

Venäläisten muistomerkki

Luvelahden muistomerkki (neuvostoliittolaisten)

Taivalkoskelaisten kaatuneiden muistomerkki

Jyrkänkosken muistomerkki

Kaukopartio-osasto Marttinan muistomerkki (Jatkosota)

Veteraanien muistomerkki

Taistelu- ja tilannekarttoja

Suomussalmi ja Kuhmo

Talvisodan valokuvia

Suomussalmi ja Kuhmo

Sankarivainajia

Kaatuneita ja kadonneita

Isänmaallisia lauluja

Jääkärimarssi

Sillanpään Marssilaulu

Elämä juoksuhaudoissa

Lähdeluettelo

Kuvalähteet ja kartat

Lähdeluettelo

Talvisodasta Suomussalmella ja Kuhmossa kertovaa kirjallisuutta

Erillisiä haastattelutietoja

Suomussalmi - Kuhmo

SA-kuva no 2017: Ilmeet ovat vakavat, tilannearvio on nyt selvinnyt. Suomen ja Neuvostoliiton välit ovat kiristyneet äärimmilleen. Sota voi syttyä milloin vain. Nyt on toimittava!

ERÄÄN PATALJOONAN SOTATIE

I/JR 65 talvisodassa Suomussalmella ja Kuhmossa

Talvisota syttyy

Uusi aluepohjainen organisaatio ……Kartta no 1

Jääkäriupseerit suunnannäyttäjinä: - "Historiallisen yhtenäisyyden tähtien alla oli maa siirtynyt uuteen vaiheeseen vuonna 1917 - itsenäiseksi Suomen tasavallaksi. J. K. Paasikiven kuningasajatus kuningaskunnasta kaatui keisarillisen Saksan häviöön ensimmäisessä maailmansodassa.

Ranskan vaikutus kasvoi 1920-luvulla. Useita upseereja kävi eri sotakouluja Ranskassa. Eversti K. L. Oesch päätti kurssinsa Pariisin sotakoulussa vuonna 1926.

Hänestä tuli Suomen uuden Sotakorkeakoulun johtaja. Hän halusi ulkomaiset (ruotsalaiset, italialaiset ja saksalaiset) opettajat pois ja suosi upseerien lähettämistä opiskelemaan ulkomaille. Jääkäriupseerit olivat saaneet armeijan haltuunsa.

Samalla oli selvää, että juuri samat asiat olivat Neuvostoliiton tiedustelun erityisen kiinnostuksen kohteina. GPU keskitti tiedustelunsa kokonaisuudessaan lähetystön sotilasasiamiehelle.

Suomen oma puolustuskyky kehittyi 1930-luvulla merkittävästi.

Kenraali K. L. Oeschin johdolla suoritettu tutkimus uudeksi aluepohjaiseksi organisaatioksi toteutettiin. Suomella oli nyt kolme aktiivista divisioonaa, jotka olivat käytettävissä välittömästi suojaamistehtäviin. Kaksi niistä oli tarkoitettu Karjalan kannakselle ja kolmas Laatokan pohjoispuolelle, jossa tiettömyys vaikeuttaisi nopeiden hyökkäysten suorittamista Suomea vastaan.

Suomi oli jaettu yhdeksään alueeseen, joista kukin tuottaisi yhden divisioonan. Puolustuksen menestyksellinen suorittaminen oli varustelutason osalta vielä puutteellista.

Ulkomaisten havainnoitsijoiden mielestä asevarastojen riittämättömyys, erityisesti tykistön ja ilma-aseen puutteet sekä pätevän upseeriston vähäisyys olivat keskeiset seikat.

Suomalaisten sotilaskunto sinänsä herätti luottamusta, samaten alueellinen puolustusjärjestelmä. Mutta tarvittaessa piti olla kättä pitempää, mikäli sotilaat joutuisivat tositoimiin. Materiaalipuutteet olivat merkittäviä". - (Jukka Seppinen).

Tilannearvio: - "Suomen sodanjohto oli päätynyt omissa arvioissaan siihen johtopäätökseen, ettei varsinaisella itärajalla ollut odotettavissa mitään nopeita ja suurisuuntaisia sotatoimia. Arveltiin, ettei Punaarmeijan operatiivinen ja taktinen liikkuvuus voisi voittaa olemattoman tiestön ja maaston estearvoa. Venäläisten odotettiin operoivan näillä alueilla pataljoonan tai ehkä korkeintaan rykmentin suuruisin voimin muutamissa pääsuunnissa.

Suomalaisten suhteellisen vähäiset voimavarat pakottivat joukkojen käytössä äärimmäiseen säästäväisyyteen. Joukkojen keskitys- ja käyttösuunnitelmat muotoutuivatkin optimistiseen ja suorituskykyä yliarvioivaan suuntaan.

Venäläisten joukkojen ylitettyä rajan saivat suomalaiset tehtäväkseen lyödä ne paikallisin voimin suoritetuilla vastahyökkäyksillä. Tämän jälkeen tulevat toimenpiteet määräytyisivät sitten yleisten kehitysmahdollisuuksien mukaan. Aktiivisella toiminnalla toivottiin myöhemmin sidottavan venäläisten reservejä ja näin menetellen helpotettavan päärintaman painetta.

Venäläisjoukkojen keskitysten ei odotettu tapahtuvan mitenkään yllättäen. Epäiltiinkin Muurmannin radan kuljetuskapasiteetin myös rajoittavan suurempien sotatoimiyhtymien keskittämistä lyhyessä ajassa Vienan Karjalaan ja Muurmannin alueelle. Suomalaisten voimavarat eivät olisi mahdollistaneetkaan suurempien joukkojen keskityksiä ihan mihin tahansa.

Myös Päämajan rajalliset reservit olisivat huvenneet olemattomiin, jos niitä olisi hajotettu pitkin rajaa. Ne oli pyrittävä pitämään koottuina voimavaroina, jotka heitettäisiin tuleen vasta pakon edessä.

Periaate, että erilliset vihollisvoimat oli pyrittävä lyömään jo rajan tuntumassa ja aina kukin osasto erikseen, osoittautui lopulta oikeaksi valinnaksi". - (Veikko Karhunen).

Vastassa divisioonia!: - "Puna-armeijan suurisuuntainen yleishyökkäys murskasi sanan mukaisesti kaikki suomalaisten tekemät ennakkoarviot tulevasta tilanteesta. Moottoroidut, jättimäiset vihollismassat vyöryivät kaikkien itärajan yli johtavien teiden suunnassa sekä läpi kantavien korpikaistojen. Petsamosta Kannakselle yltänyt neuvostojoukkojen yleishyökkäys osoitti heti alusta pitäen, että kyseessä oli aivan muuta kuin pelkkä Leningradin turvallisuus.

Pohjois-Suomen Ryhmän kaistalla Uimaharju - Paatene -linjan pohjoispuolella hyökkäsivät väkivahvat 9. ja 14. Armeija. Ne etenivät yhtä aikaa kaikissa suunnissa, lukuun ottamatta Kuusamoa. Kainuun ja Pohjanlahden välinen Suomen katkaisutehtävä oli annettu 9. Armeijan tehtäväksi. Sen tuli edetä sisämaahan Suomussalmen ja Kuhmon kautta.

Lisäksi 9. Armeijan kaksi muuta divisioonaa hyökkäsivät pohjoisempaa reittiä Sallan ja Rovaniemen suuntaan. Kuhmoon eli silloiseen Kuhmonniemeen hyökkäsi Repolan suunnasta 54.

Divisioona, josta vajaa rykmentti suuntautui hieman etelämmäksi Lieksan Kivipurolle ja Inariin".

Talvisodan perustaistelija

Totuus talvisodan ihmeestä: - "Käsitys armeijan ja kansankunnan yhtäkkisestä yhteenkuuluvuudesta talvisodassa on harhaanjohtava, väittää valtiotieteen tohtori, majuri Juha Mälkki väitöskirjassaan.

Pääesikunnassa palvelevan Mälkin väitöskirjan nimi on Herrat, jätkät ja sotataito. Ruotuväki-lehden haastattelussa hän sanoo, että ammattisotilaista ja siviileistä koostunut puolustusvoimat ei toiminut saumattomasti 1920- ja 1930-luvuilla koulutuksen, eikä myöhemminkään sotien aikana.

- Sotia edeltänyt työkulttuuri tuotti jännitteitä johtajien ja alaisten välille myös asevoimissa. Mutta vaikka ristiriitoja oli, se ei estänyt kenttäarmeijaa toimimasta.

Mälkki uskoo käsityksen talvisodan ihmeestä syntyneen kotirintamalla, jossa luultiin erimielisyyksien jääneen menneisyyteen:

- Kotirintamalla koettu henkinen ihme on jäänyt jälkipolville, mutta taisteluissa koettua suorituskykyä ei ole huomioitu.

Ammattisotilailla oli selvä käsitys käskyjen tottelemisesta, mutta perussotilaille käskyjä täytyi selittää.

- Sotataidon ideaali oli ehdoton kuri ja käskyn totteleminen.

Kansalaissotilas ei vastannut tätä ihannetta, mutta onko paras sotilas se, joka tekee vain mitä käsketään? Itsellinen, ja ehkä myös itsepäinen kansalaissotilas oli toimintakykyinen sodan olosuhteissa, Mälkki pohtii Ruotuväessä.

Isänmaalla ei ollut antaa osalle sotilaista alkuun kuin kivääri, kokardi, sotilaspuvun housut ja miehistövyö. Malli Cajanderiksi ristitty varustus viittaa sodan kynnyksellä pääministerinä toimineeseen Aimo Cajanderiin, jonka hallitus oli lykännyt varustautumista sotaan. Perustarpeiden lisäksi annettiin patruunoita varten vyöhön kiinnitettävä panoskotelo ja nahkasaappaat. Vakinaisessa palveluksessa olleet ja suojeluskuntalaiset olivat asiallisemmin varustettuja: useimmilla oli sarkapuku, omat aseet ja kenttävarusteet. Malli Cajanderiin joutui talvisodan syttyessä tyytymään noin kolmasosa reserviläisistä. Ulospäin ero univormusotilaisiin ei ollut enää räikeä, kun siviilivaatteetkin jäivät lumipuvun alle. Käytössä siviilivaatteet olivat kuitenkin jopa univormua paremmat: moni veteraani onkin myöhemmin kertonut käyttäneensä mieluummin omia ja vahvoja metsätyövaatteitaan kuin tyköistuvaa ja kylmempää armeijan pukua. Sotilaan varusteisiin kuuluivat reppu ja puukko sekä ruokailuvälineet, pakki ja lusikkahaarukkayhdistelmä. Yöpymistä varten miehillä oli vähintään päällystakki, mantteli tai turkki sekä monella huopa. Alusvaatteet, villapaidat, villasukat ja -käsineet olivat lähes kaikki otettu mukaan kotoa.

Valtaosa poikamiehiä: - Talvisodan liikekannallepanossa lokakuussa

1939 palvelukseen kutsuttiin ikäluokat 1900-1918. Helmikuussa 1940 aseisiin kelpasivat vanhemmatkin - ikäluokat 1894-1899. Ikäeroa vanhimmilla ja nuorimmilla talvisotureilla oli siis enimmillään 24 vuotta! Jonkun kerran nähtiinkin isä ja poika sotimassa rintarinnan.

Talvisota sodittiin kaikkiaan 350.000 miehellä. Se oli lähes yhtä paljon kuin mitä Suomen kaupungeissa asui tuolloin miehiä. Suurin osa sotimaan lähteneistä olikin vielä lähtöisin maaseudulta. Upseerit tosin olivat voittopuolisesti kaupunkilaisia.

Duunareita ja palkkaväkeä oli vain kolmasosa, kaksi kolmesta sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Samassa suhteessa oli poikamiehiä ja ukkomiehiäkin - vain kolmasosa oli naimisissa.

Sairaudet söivät miesvoimaa: - Miesvoimaa talvisotaan lähdettäessä söi 1900-luvun alun vuosikymmenten korkea imeväiskuolleisuus: keskimäärin tuhannesta syntyneestä lapsesta kuoli 130. Tämä kutisti syntyvyydeltäänkin alhaisen, vuoden 1919 ikäluokan joukkoa.

Lisäksi miesvoimaa söivät nuorten miesten heikko kunto, huono terveys ja pienikasvuisuus. Niiden takia kutsunnoissa jouduttiin hylkäämään monta miestä.

1920-luvulla vain 60 prosenttia nuorukaisista oli kelvannut varusmiespalvelukseen ja heistäkin oli jouduttu vielä kahdeksan prosenttia raakkaamaan alokkaiden tulotarkastuksessa. Taustalla olivat monet kansantaudit kuten tuberkuloosi, riisitauti, heikko ravitsemus ja kova ruumiillinen työ. 1930-luvulla tilanne parani, mutta vielä noin 25 prosenttia tarjokkaista jouduttiin hylkäämään. Kaikkiaan on arvioitu, että vuosina 1921-39 kutsuntaikään tulleista 220.000 hylättiin tai he saivat lykkäystä.

Myös kotirintama tarvitsi miehiä: - Kotirintamalle jäi liian nuorten tai vanhojen miesten lisäksi heitä, jotka eivät terveydentilansa tai työtehtäviensä takia voineet olla rintamalla. Sinne jäi myös tavallisia miehiä, joita ei enää ikänsä vuoksi hyväksytty rintamatehtäviin.

Monet heistä eivät nykymittapuun mukaan olleet edes vanhoja, vain vasta hieman yli 40-vuotiaita. Osa heistä työskenteli keskeisillä paikoilla sotatarviketeollisuudessa, osa ilma- tai rannikkopuolustuksessa.

Päävastuun kotirintaman puolustuksesta hoitivat suojeluskuntalaiset, osa heistä oli alaikäisiä sotilaspoikia. Suojeluskuntalaisista muodostettujen ilmasuojelujoukkojen tehtäviin kuuluivat erilaiset vartiointitehtävät, desanttien torjunta, väestönsuojelu sekä palon- ja kulontorjunta.

- Kotirintama tarvitsi huomattavan määrän kansakunnan miespuolisesta väestöstä pystyäkseen ylläpitämään yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja ja sotapotentiaalia sekä varmistaakseen, että vastustaja ei päässyt strategisiin kohteisiin ainakaan ilman vastarintaa, sanoo aihetta tutkinut valtiotieteen tohtori, majuri Juha Mälkki.

Miten sitten taisteluissa mukana olleet suhtautuivat kotirintamamiehiin?

- Todellisen sodan kokenut talvisodan veteraani ei todennäköisesti vähätellyt kotirintamalla olleita, elleivät nämä sitten liioitelleet omaa osuuttaan talvisodan sotilaallisen ihmeen muodostamisessa.

- Pitää muistaa, että kaikki rintamalla olleet eivät välttämättä edes nähneet taisteluja, vaikka ehkä kuulivatkin tykkien jylinää kaukaisuudessa. Jokaisella oli kuitenkin oma tärkeä tehtävänsä".

- (Lähde: Iltalehti 4.12.2009: Talvisodan perustaistelija - Timo Kiiski).

Sotilasvala

- "Minä N. N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan, kaikkitietävän Jumalan kautta olevani Suomen valtakunnan lailliselle esivallalle kuuliainen ja uskollinen. Minä tahdon laillista esivaltaa rehellisesti ja uskollisesti palvella sekä sen ja Suomen valtakunnan hyötyä ja parasta kaikin tavoin etsiä ja edistää ja pahalta niitä suojata.

Laillisen esivallan ja Suomen valtakunnan vihollisia, sekä sisäisiä että ulkonaisia, minä tahdon hengellä ja verellä, rauhan ja sodan aikana maalla ja merellä, kaikkialla ja kaikissa tilaisuuksissa, minne minut määrätään, miehuullisesti ja urhoollisesti vastustaa.

Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä maan laillisen esivallan kukistamiseksi taikka maan valtiosäännön tai laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi tai tuhoamiseksi, tahdon sen viipymättä ilmaista ja tiedoksi saattaa.

Komennuskunnasta, laivasta tai lipusta, johon kuulun, en luovu, vaan aina käskettäessä ja niin kauan kuin minussa henkeä ja voimaa on, sitä vakavasti ja miehekkäästi seuraan ja suojelen aina viimeiseen veripisaraan asti.

Minä tahdon myöskin noudattaa sotaväen rikoslakia ja järjestyssääntöä, olla esimiehilleni, niin ylhäisemmille kuin alhaisimmillekin, kuuliainen ja tottelevainen, täyttää kaikki minulle annetut käskyt ja määräykset paraimman voimani ja omantuntoni mukaan, sekä hyvin säilyttää minulle uskotut palvelussalaisuudet.

Milloinkaan en sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi, enkä myöskään lahjain ja antimien tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuksiani ja valaani.

Kaikessa tahdon käyttäytyä niin kuin uskollisen, kunnollisen, kuuliaisen ja urhoollisen sotilaan tulee, niin hyvin nykyisessä toimessani kuin myöskin siinä, mikä minulle vastedes uskotaan tai annetaan.

Kaiken tämän minä lupaan kunniani ja omantuntoni kautta uskollisesti täyttää, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta".

- (Lähde: Sotilaspassi / alikersantti Vieno Johannes Haverinen, Kuhmo).

Valmistautuminen vaikeuksiin ……Kartta no 2

Komentajaksi Wiljo (Viljo) Einar Tuompo: - "Rajavartiostojen päällikkö kenraalimajuri Wiljo Tuompo siirtyi lokakuun ylimääräisissä harjoituksissa (YH) suunnitelmien mukaisesti sodanaikaisen Pohjois-Suomen Ryhmän (P-SR) komentajaksi.

Pornaisissa 23.9.1893 syntyneen Wiljo (Viljo) Einar Tuompon sotilasura alkoi Saksassa helmikuussa 1915 niin sanotulla partiokurssilla (Pfadfinder). Vapaussodan jälkeen Tuompo palveli muun muassa eri tehtävissä Yleisesikunnassa, rykmentinkomentajana ja Yleisesikunnan komento-osaston päällikkönä ennen siirtymistään Rajavartiostojen päälliköksi maaliskuussa 1935.

Tuompo oli suorittanut yleisesikuntaupseerikurssin Ruotsin Kuninkaallisessa Sotakorkeakoulussa vuosina 1926-27. Talvisodan päätyttyä Tuompo palasi jälleen Rajavartiostojen päälliköksi. Hänelle myönnettiin 1. luokan Vapaudenristi rintatähden ja miekkojen kera 6.7.1940.

Jatkosodan alkamiseen liittyen Tuompo aloitti 10.6.1941 toimintansa Päämajan komentoesikunnan päällikkönä, jossa tehtävässä hän oli joulukuuhun 1944 asti. Päämajassa ylipäällikkö määräsi hänet toimimaan yleisesikunnan päällikkönä lyhyen ajan heinäkuussa 1941 ja tammikuussa 1942. Tuompo ylennettiin kenraaliluutnantiksi 11.12.1941. Tuompolle myönnettiin omasta pyynnöstään ero puolustusvoimien virasta heinäkuussa 1945, jonka jälkeen hän oleskeli Ruotsissa vuoteen 1948. Hän kuoli 1957". - (Ari Raunio).

Korpiraja - 800 kilometriä!: - "Puolustusvoimien ryhmityksessä rajavartiostojen päällikön, kenraalimajuri W. E. Tuompon alaisuudessa Pohjois-Suomessa toimi kaikkiaan seitsemän suojapataljoonaa ja yksi erillinen komppania sekä ylipäällikkö C. G.

E. Mannerheimin reservinä ollut 9. Divisioona.

Itärajan pohjoisosa alkoi etelän suunnalta Pielisjärven eteläpäästä Uimaharjun - Koitereen - Seesjärven tasalta ja ulottui kauas pohjoiseen aina Jäämereen saakka. Puolustettava itäraja oli pituudeltaan noin 800 kilometriä ja oli kauttaaltaan huonotiestöistä ja harvaan asuttua korpiseutua.

Pohjoisen sotatoimialueen laajuuden ja harvan tieverkon vuoksi suojajoukoille jaettiin erilliset toimintasuunnat ja tehtävät seuraavasti:

Lieksa - Repola suunnassa toimivan Pohjois-Karjalan Ryhmän oli keskityksen jälkeen edettävä Repolaan kolmena rivistönä.

Kuhmo - Miinoa - Luvajärvi suunnalla olevan joukon (ErP 14) tehtävänä oli torjua Kuhmon suuntaan mahdollisesti etenevät vihollisvoimat ja valmistautua etenemään Miinoan kautta Luvajärvelle.

Suomussalmi - Raate - Vuokkiniemi suunnalla olevien voimien (ErP 15) tehtävänä oli päävoimin vallata Vuokkiniemi.

Kuusamon suunnalla olevien voimien (ErP 16) tehtävä oli lyödä mahdollisesti Kuusamon suuntaan etenevät vihollisvoimat ja valmistautua etenemään päävoimin Uhtuan suuntaan.

Sallan suunnalla olevien voimien tehtävä oli lyödä alueelleen itärajan yli mahdollisesti saapuvat vihollisosastot ja lähettää vahva sissiosasto tai useita pieniä osastoja Muurmannin radalle.

Petsamon suunnalla olevien voimien tehtävä oli Petsamon alueen puolustus ja edetä pienemmillä sissijoukoilla itärajan taakse vihollisen todennäköisiin lähtöasemiin. Laivoilla oli suoritettava rannikkovartiointia. Ylivoimaisen vihollisen etenemistä oli hidastettava maantien suunnassa etelään".

Edessä taktiikan muutos: - "Alkuperäinen suojajoukoille suunnattu hyökkäysvoittoinen haaveilu sai äkillisen tulikasteen ja saadun sotakokemuksen jälkeen jäädä taka-alalle. Massiivisen vihollisen työntyessä itärajan yli, taktinen ajattelu suuntautui pakon sanelemana hyvin nopeasti puolustus- ja viivytystaisteluihin.

Puolustuksen kannalta suurin etu oli lumipeite, jossa saattoi edetä nopeasti silloisen kaluston huomioon ottaen oikeastaan vain hiihtäen ja hevosreellä - joskin hangen paksuus kasvoi ratkaisevasti vasta tammikuun -40 puolivälin jälkeen.

Huonot tieyhteydet, vaaraiset sekä laajat metsä- ja korpialueet loivat erinomaiset mahdollisuudet hyökkäyksen torjumiseen, hyökkääjän voimien kuluttamiseen ja sen toimien hidastamiseen. Vankka metsä tarjosi suojaa samalla myös vihollisen voimakasta lentoasetta vastaan.

Tykistöä oli Lieksan suunnalla, joka oli painopistesuunta, yksi kevyt kanuunapatteri ja Petsamossa vuoden 1883-mallinen kolmen tykin patteri. Vastaavasti Kuhmossa, Suomussalmella, Kuusamossa ja Sallassa ei ollut ensimmäistäkään tykkiä, kuten ei myös mitään panssarintorjunta-aseistusta".

Täydellinen yllätys ……Kartta no 3

Suunnitelmat uusiksi: - "Suomussalmea vastassa olevat vihollisvoimat arvioitiin alkuvaiheessa korkeintaan yhdeksi pataljoonaksi, jota mahdollisesti vahvennettaisiin parin viikon jälkeen rykmentillä tai kahdella. Laskelmat olivat pahasti vanhentuneita ja perustuivat Pohjois-Suomen Ryhmän keskityssuunnitelmaan (VK 1)

vuodelta 1934. Suunnitelman mukaan ei Neuvostoliiton katsottu mahdollisessa sotatilanteessa ryhtyvän Kainuun alueella mihinkään suurisuuntaiseen operaatioon ainakaan tieverkon heikkouden ja maaston yleisluonteen perusteella.

Totuus olikin toisenlainen! Suomussalmen kaistalle hyökkäsi yllättäen valtavat sotavoimat - Neuvostoliiton 9. Armeijan 47. Armeijakunta, joka eteni kahtena portaana. Ensimmäisessä hyökkäsi 163. Divisioona Juntusrannan - Kiannanniemen - Kirkonkylän suunnassa. Ja myöhemmin toisessa portaassa vyöryi sisämaahan 44. Divisioona, joka eteni Raatteen - Kirkonkylän suunnassa.

Vihollisen käyttämien joukkojen suuruus ylitti moninkertaisesti ne voimat, joita ennakkoarvioinneissa oli pidetty mahdollisina.

Suomalaispuolustuksen strateginen perusta oli heti sodan alusta alkaen aivan toinen mihin oli osattu varautua. Niinpä Pohjois-Suomen Ryhmän Esikunnan alkuperäisissä keskityssuunnitelmissa suojajoukoille antamat tehtävät tulivat voimatasapainon muuttuessa mahdottomiksi toteuttaa".

Erillinen Pataljoona 15 (ErP 15): - "Rajaesikunnan lähettämän erittäin salaisen kirjekuoren käskyn perusteella oli Suomussalmen harjoituskeskuksesta perustettava suojapataljoonaksi Suomussalmelle Erillinen Pataljoona 15, jolle oli alistettava 9. Erillinen Pioneerijoukkue sekä 1. ja 2. Tie- ja siltarakennuskomppania sekä Pohjois-Suomen Ryhmän Esikunnan johtoon tulevat huoltomuodostelmat: - 40. Sotasairaala, 2. Huoltojoukkue, 4.

Huoltoryhmä ja 1. Eläinlääkintäryhmä sekä taistelujoukkona toimiva Erillinen Osasto 3 II T/P-SR, joka sai päällikkönsä kapteeni E.

Kontulan mukaan nimen Er.K Kontula.

Lisäksi pataljoonan oli varmistettava Kuhmon ja Lieksan suunnalla tapahtuva aktiivinen vihollisen toiminta etenemällä Suomussalmen - Raatteen - Vuokkiniemen maantien suunnalla, lyötävä alueella olevat neuvostoliittolaiset rajavartiojoukot ja vallattava Vuokkiniemi.

Sodan syttyessä ErP 15 joutui käytännössä yksin ottamaan vastaan Neuvostoliiton 163. Divisioonan hyökkäyksen. Kunnan pohjoisosassa Juntusrannan Lehtovaarassa hyökkäsivät JR 81 ja JR 662 ja Raatteessa JR 759. Neuvostodivisioonan ensimmäinen tavoite oli Suomussalmen kirkonkylä, jonka jälkeen sen aikomus oli jatkaa kohti Oulua ja katkaista Suomi sen kapeimmalta kohdalta".

Viivyttäen kohti Suomussalmen kirkonkylää

Vihollinen työntyy rajan yli: - "Neuvostojoukkojen aloittaessa hyökkäyksensä 30.11. aamulla oli Raatteen vartiolla vain pari ryhmää.

Osasto vetäytyi nopeasti käymänsä lyhyen kahakan jälkeen Myllypuron viivytyslinjalle, missä puolustuksessa oli vain pari kiväärijoukkuetta. Neuvostoliittolaisten jatkaessa hyökkäystään ja ryhtyessä saartamaan viivytysasemia suomalaiset vetäytyivät noin kello 15.00 Purasjoki -linjan läpi Likoharjun taloon lepäämään.

Suomalaisten menetykset taisteluissa rajoittuivat muutamaan haavoittuneeseen. Purasjoki -linja miehitettiin kirkonkylästä saapuneilla apuvoimilla, joita oli kaikkiaan neljä kiväärijoukkuetta vahvennettuina kahdeksalla konekiväärillä ja yhdellä kranaatinheitinosastolla. Yksi joukkue oli tuolloin reservinä.

Hieman pohjoisempana Puraksen suunnalla (Jänismaalla) oli suomalaisilla yksi kiväärijoukkue, kaksi pioneeriryhmää, konekivääripuolijoukkue, pataljoonan kaasunsuojeluelin ja neljä rajavartiomiestä.

Kuhmon tien suunnalla oli puolestaan kaksi joukkuetta ja pioneeriryhmä. Osaston pioneerit räjäyttivät 30.11. illalla Kattilakosken sillan".

Purasjoki -linjasta luovutaan: - "Joulukuun 1.-3. päivinä käytiin menestyksekkäät torjuntataistelut tien läheisyydessä. Pian vihollisuhka kasvoi kuitenkin Puraksen suunnalta, jonne jouduttiin nopeasti siirtämään lisäjoukkoja. Neuvostojoukot hyökkäsivät jo 3.12.

voimakkaasti tykistön ja heittimistön tukemina tuota puolustuslinjaa vastaan.

Iltapäivän ensi tunteina hyökkääjien onnistui kiertää Puraksen puolustusasema pohjoisesta, mutta tilanne saatiin selvitetyksi.

Uhkaavan vaiheen vuoksi Purasjoki -linja jouduttiin kuitenkin 3.-4.12.

jättämään viholliselle. Joulukuun 3. päivänä Suomussalmelle oli saapunut tilannetta helpottamaan tarpeellisia lisäjoukkoja Kajaanista, kuten Kenttätäydennysprikaatin IV Pataljoona (IV/KT-Pr).

Mattilan maastossa, noin 10 kilometriä Purasjoelta länteen päin oli seuraava puolustuslinja. Tähän Kokkojärven - Teerisen - Pyöreäisen kapeikkoon saatiin aikaan jo huomattavasti vahvempi miehitys kuin oli ollut Purasjoella. Suomalaisilla oli alueella jo niin paljon omia joukkoja, että 5.12. voitiin ryhtyä vastahyökkäykseen. Hyökkäys oli kuitenkin keskeytettävä illansuussa ja joukot palautettava Mattilan linjalle 6.12. kuluessa".

Pohjoisosan taistelujen kulku 30.11.-7.12.1939

Ensimmäiset laukaukset: - "Vihollisen hyökkäys Lonkasta kohti Juntusrantaa alkoi 30. marraskuuta aamuyhdeksältä. Puna-armeijan 662. Jalkaväkirykmentti (JR 662 - noin 3.000 miestä) ja 163.

Divisioonalle alistettu 81. Vuoristojalkaväkirykmentti (81.Vuor.JR - noin 1.500 miestä) ylittivät rajan Karttimon rajapuomin kohdalta torvimusiikin tahdittaessa marssia.

Karttimon rajapuomilla ei ollut pysyvää rajanvartiointia, vaan siitä vastasi päivittäinen partio. Ensimmäisen havainnon vihollisesta tekikin siviili. Arolan talon emäntä Lempi Seppänen huomasi lähestyvät venäläiset joukot, haali nopeasti lapsensa vesikelkkaan ja kiiruhti Kulmajärven kautta Juntusrantaan.

Hän toi suomalaisjoukoille ensimmäisen tiedon Neuvostoliiton hyökkäyksestä. Suomalainen partio kohtasi hyökkääjän kärjen Lehtopurolla, jossa ammuttiin ensimmäiset talvisodan laukaukset Juntusrannan suunnassa".

Vihollinen vyöryy päälle: - "Suomalaisten suureksi yllätykseksi neuvostojoukot hyökkäsivät Suomussalmella rajan yli siis myös Juntusrannan suunnalla Lehtovaarassa. Siellä kotonaan olleet siviilit havaitsivat rajanylityksen ja veivät sanan Juntusrannan kylässä olleille suomalaisille. Noin kello 10 reservin vänrikki M. Elo ilmoitti kirkonkylään ErP 15:n komentopaikkaan taistelujen alkamisesta.

Iltapäivällä koko Juntusrannan kylä joutui jo neuvostojoukkojen käsiin. Vähäisten suomalaisjoukkojen pikainen perääntyminen länteen oli alkanut.

Joulukuun 1.-3. päivinä käytiin viivytystaisteluja Salovaaran, Keträn, Linnansalmen ja Kiannanniemen alueilla. 3.12. suomalaisjoukot saivat ensimmäiset vahvistukset Kaapinsalmella. Suomalaiset eivät kuitenkaan pystyneet pitämään asemiaan. Niinpä jo 4.12. neuvostojoukot saavuttivat Suomussalmi – Kuusamo maantien Palovaarassa.

Palovaarassa 5.12. neuvostojoukot suuntasivat hyökkäyksensä sekä pohjoiseen (JR 662) että etelään Suomussalmen kirkonkylää kohti (JR 81). Vasta nyt suomalaiset olivat lopullisesti selvillä 163. Divisioonan ryhmityksestä. 5.12. oli suomalaisille kova päivä, sillä neuvostojoukot olivat edenneet 15 kilometriä Käpylästä Kuurtolaan. Suomussalmen kirkonkylä oli jo varsin lähellä".

Viivyttäen vesistölinjalle: - "Joulukuun 6.-7. päivinä käytiin kiivaita taisteluja Myllypurolla ja Kovajärven kannaksella, jonne oli saatu lisää vahvistuksia. Voimakkaan tykistötulen ja miesylivoiman turvin neuvostojoukkojen onnistui murtaa nämä linjat 6.12. illalla. Suomalaiset olivat pakotettuja vetäytymään seuraavaksi Kylänmäen tienhaaran maastoon.

Nämäkään linjat eivät kestäneet hyökkääjän musertavaa tykistön suorasuuntaus- ja panssarivaunutulta sekä niiden suojassa vyöryvää jalkaväkeä. Muutamien yksittäisten väijytysten jälkeen suomalaiset siirtyivät illansuussa 7.12. puolustukseen Kiantajärven vesistön eteläja länsirannalle. Neuvostojoukkojen tie kirkonkylään, jonka suomalaiset itse olivat vetäytyessään sytyttäneet palamaan, oli täysin vapaa.

Palovaarasta pohjoiseen suunnannut majuri Sharovin komentama JR 662 pysäytettiin Piispajärvellä, jossa taisteltiin ankarasti 6.-26.12. Suomalaisten puolustuksesta vastasi aluksi Kuusamosta siirretty ErP 16, jonka avuksi joulun tienoilla saapui JR 65 everstiluutnantti Mandelinin johdolla.

Suomalaisten pohjoisen rintamaosan taistelujoukot opittiin joulun jälkeisen hyökkäysvaiheen aikana tuntemaan Ryhmä Sutena johtajansa everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen mukaan".

Kirkonkylä poltetaan: - "Joulukuun 7. päivänä suomalaisten oli irtauduttava Mattilasta ja siirryttävä Haukiperään, Kiantajärven vesistön etelärannalle. Syynä tähän oli pohjoisrintaman tilanne, jossa neuvostojoukot olivat valloittaneet Suomussalmen kirkonkylän kokonaisuudessaan. Suomalaiset olivat tuolloin vaarassa joutua saarroksiin. Ensimmäinen taisteluvaihe Raatteen tien suunnalla oli ohi.

Neuvostorykmentit pääsivät yhtymään kirkonkylässä, jonka suomalaiset olivat sytyttäneet palamaan vetäytyessään kirkonkylältä.

Kaikki suomalaiset joukot vetäytyivät 8.12. kuluessa Kiantajärven vesistön etelärannalle ja asettuivat puolustukseen. Linjan painopiste oli Haukiperän lossin lähimaastossa, jossa aloitettiin heti puolustuksen lujittamistyöt.

Joulukuun 8. päivä sujui vielä suhteellisen rauhallisena, mutta 9.12. aamuhämärissä neuvostojoukot onnistuivat oman tykistönsä, ja kranaatinheittimistönsä tulen suojassa ylittämään salmen. He saivat aikaan murtuman suomalaisten asemiin ja pääsivät etenemään tienhaaran maastoon. Jää ei kuitenkaan kantanut panssarivaunuja eikä muuta raskasta kalustoa. Suomalaisten onnistuikin nopealla vastahyökkäyksellä lyödä hyökkääjät takaisin vastarannalle.

Suomussalmen taistelijat saivat kaivatun avun, kun eversti Hjalmar Siilasvuo saapui joukkoineen 9.12. illalla Suomussalmelle.

Suomalaisia oli tuolloin yhteensä viisi pataljoonaa, kolme erillistä komppaniaa ja kaksi tiedusteluosastoa. Vain tarvittava tykistö ja panssaritorjunta-aseet puuttuivat".

Suomalaiset ottavat aloitteen

On tehtävä jotakin ja nopeasti! - "Yleistilanne vihollisen toiminnan suhteen oli selvinnyt suomalaisille. Vihollisvoimien painopiste ei ollutkaan Raatteen suunnassa, kuten oli arvioitu. Hyökkääjä, joka saattoi vapaasti valita tulotiensä, lähestyi nyt päävoimillaan suunnasta, jota oli kaikkien laskelmien mukaan vähiten odotettu.

Raatteen suunnasta lähestyvien vihollisjoukkojen tehtävänä oli sitoa suomalaiset tässä suunnassa kiirehtimättä erikoisemmin eteenpäin.

Heidän oli vain odotettava, kunnes pohjoisen suunnalta etenevät joukot ehtisivät Suomussalmen kirkonkylään. Vasta tämän jälkeen murskattaisiin vähäiset suomalaiset suojajoukot kahden massiivisen hyökkäysosaston tekemässä iskussa kirkonkylän ja Raatteen välisellä tiellä.

Joka tapauksessa kaksi hyökkäysrivistöä oli Suomussalmella tunkeutunut rajan yli - voimakkaampi pohjoisessa Lonkasta käsin ja heikompi etelässä Raatteen kohdalta. Nuo rivistöt olivat työntyneet nopeasti sisämaahan ja päässeet yhtymään jo 7.12. Suomussalmen kirkonkylässä.

Tilanne eli koko ajan, sillä lisäjoukkoja saapui jatkuvasti, varsinkin pohjoisesta Lonkan kautta. Yhtynyt vihollinen pyrki välittömästi jatkamaan etenemistään Hyrynsalmen ja Taivalkosken suuntiin, joihin johti ensiluokkaiset maantiet.

Oli havaittavissa vakavia huolia. Noin 40 kilometriä leveä korpialue Suomussalmen kirkonkylästä Kuusamoon päin oli täysin varmistamatta, sen jälkeen, kun joukot olivat vetäytyneet Suomussalmen kirkonkylän eteläpuolelle. Myös maantie Suomussalmelta Ylinäljängälle ja edelleen Taivalkosken ja Puolangan kautta Ouluun oli avoin viholliselle.

Samoin Kuhmon suunta oli kokonaan vartioimatta. Tämä noin 90 kilometriä leveä erämaa-aukko tarjosi viholliselle useita etenemismahdollisuuksia, joista houkuttelevin ja vaarallisin reitti oli Moisionvaaran kautta suoraan Hyrynsalmelle. Erittäin vaarallisena reittinä oli pidettävä mahdollista vihollisen hanketta pyrkiä Suomussalmelta luoteeseen suomalaisten vasemman siiven ohi kohti Oulua.

Nyt oli tehtävä jotakin ja nopeasti! Eversti Siilasvuo sai yksinkertaisen toimintaohjeen hyökätä ja lyödä Suomussalmen kirkolle edennyt neuvostodivisioona. Hyökkäys kirkonkylään alkoi 11.12.1939.

Everstiluutnantti Johan August Mäkiniemen komentaman JR 27:n hyökkäys suuntautui idästä päin loivasti kaartaen kirkonkylän eteläpuolelle. Puoleen päivään mennessä saavutettiin Palovaarassa Kuhmon – Suomussalmen tie eli Raatteen tie.

Pääjoukko kääntyi tämän jälkeen kohti kirkonkylää, jota vastaan tehdyt hyökkäystoimet kestivät tässä vaiheessa aina 18.12. saakka.

Lopullista ratkaisua ei kirkonkylän valtaamiseksi saatu kuitenkaan aikaan".

Painopisteen muutos: - "Siilasvuo suuntasi tuolloin hyökkäyksensä painopisteen Hulkonniemelle, jossa oli taisteltu sitkeästi pienemmin joukoin 11.12. lähtien. Tilanne Hulkonniemessä ratkesi vasta 28.12., kun neuvostojoukot irtautuivat ja vetäytyivät pitkin Kiantajärven jäätä Juntusrantaan. Saman tien myös Suomussalmen kirkonkylä jäi suomalaisille - joskin poltettuna.

Vähän ennen ratkaisua saapui Siilasvuolle vielä lisävoimia, kun täydennysjoukoista muodostetut JR 64 ja JR 65 kuljetettiin Suomussalmelle. Eversti Siilasvuon komentamista joukoista muodostettiin näin 9. Divisioona.

Kirkonkylän taistelujen aikana Siilasvuo suojasi selustansa Raatteen suuntaan Kuomasjoella. Sinne ryhmitetty Osasto Kontula, jonka kokonaisvahvuus oli noin 300 miestä, suoritti annetun tehtävän onnistuneesti pysäyttämällä pitkin Raatteen tietä lähestyvän uuden neuvostoliittolaisen 44. Divisioonan kärjen".

Raatteen tiellä taistellaan

Selkeä suunnitelma: - "Raatteen tien suunnalla oli YH:n aikana tehty myöhäsyksyn sääolosuhteista huolimatta kenttätöitä ahkerasti.

Alueelle oli rakennettu ennakoivasti puolustusasemia ja pikalinnotteita, jotka osoittautuivatkin myöhemmin hyvin tarpeellisiksi. Työmäärä oli ollut pelkin reserviläisvoimin mahdoton toteuttaa, niinpä avuksi pestattiin työvelvollisia kolmena 200-miehisenä eränä. Reserviläisten ja työvelvollisten yhteenlaskettu työmäärä - noin 8.000 miestyöpäivää ei mennyt siis hukkaan.

Kun taistelut kirkonkylästä pohjoiseen olivat kääntyneet suomalaisten eduksi, keskitti Siilasvuo kaikki irti saatavat voimansa Raatteen tielle, joka oli neuvostoliittolaisten hallussa Kuomasjoelta Likoharjulle saakka. Pääosa neuvostojoukoista majaili tuolloin Haukilan maastossa.

Siilasvuon suunnitelma oli jälleen yksinkertainen ja selväpiirteinen.

Neuvostojoukkojen yhteydet itärajan taakse oli katkaistava ja joukot oli paloiteltava osiin sekä syntyneet motit tuhottava. Suunnitelman toteuttamiseksi avattiin Alanteenjärven - Vuokkijärven jäälle autotie, jota käytettiin hyväksi joukkojen keskittämisessä ja niiden huoltamisessa".

Päähyökkäys alkaa: - "Siilasvuon joukkojen hyökkäys alkoi heti vuoden