Sodasta ja rakkaudesta

By Seppo Suihko

"Vinhasti räiskyy sodan pauhina. Sen aiheuttavat hirmuiset äänet monien vekottimien syytäessä kuivaa muonaa puolin ja toisin. Olemme hyökkäämässä tien suunnassa, tehtävänä ottaa yhteys lännestä tuleviin. Riitesuo käyttää siekailematta kaikkia mahdollisia keinoja ja mun joukkueeni on Herran oikean käden etusormi." Olli Suihko tyttöystävälleen.

"Minulla on se vika, että niin yhtämittaisesti tuijotan niihin, tosin sangen huomattaviin vaikeuksiin, mitä meidän välillämme on olemassa; tulen usein aivan pessimistiseksi ja olen syvästi sitä mieltä, että kaikki on suurta erehdystä ja että parempi olisi perääntyä ja uskoa ajan parantavan haavat." Leena Kuusi poikaystävälleen.

Suomalaiset joukot ovat etenemässä sodan aallonharjalla kohti unelmoidun Suur-Suomen rajoja. Nuori upseeri ja lotta tapaavat, rakastuvat ja käyvät pitkän kirjeenvaihdon.
Ainutlaatuinen, mukaansatempaava ja intiimi, kirjoittajan vanhempien 700 kirjeen pohjalle rakentuva tositarina seuraa maineikkaan Rajajääkäripataljoona 4:n kärkijoukkueen ja nuorenparin vaiheita. Oman jännitteensä tarinaan tuo aatelissuvun tytön ja karjalaispojan täysin erilainen sukutausta. Saamme olla mukana rankoilla partiomatkoilla, riemuita onnistumisista, surra menetyksiä, rakastua ja pettyä. Lukijan iholle tulee myös polioon sairastumisen kuvaus. Tarinan taustalla Suomi elää historiansa ankaraa murrosvaihetta.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 23, 2021
• ISBN: 9789528039914

Seppo Suihko

Kirjoittaja Seppo Suihko on Sibelius-Akatemian emeritus hallintojohtaja, kanslianeuvos ja sukututkija.

Book preview

Aulille, Ainolle ja Annalle

Kuorma-auto jyryyttää eteenpäin pitkin kuraista ja kuoppaista hiekkatietä. Ajoneuvo on nähnyt parempiakin aikoja. Se tärisee ja keinuu. Sataa, tuulee, on kylmä. Lavalla kyyhöttää joukko viluisia hahmoja keikkuen ison kuorman päällä, värjöttäen tamineissaan ja ajatuksissaan. Sade ja viima tunkeutuvat mantteleiden alle.

Pelto-osuudet ovat pahimmat, siellä tuuli pääsee puhaltamaan. Ja lakeuksia Karjalassa riittää.

Satunnainen metsäosuus helpottaa oloa. Takana roikkuvat ovat ylämäissä putoamaisillaan kyydistä.

Etelästä kuuluu tykkien kumu. Suomalaiset piirittävät Viipuria. Etäämpää kuuluu sodan äänimaisema. Saksalaisten saartorengas on kiristymässä Leningradin ympärillä. Sadat tuhannet sotilaat ovat vastakkain taistelukentällä.

Nykyhetki on harmaa. Mitä tuo tulevaisuus? Loma on edessä. Mutta se on lyhyt, ja sitä seuraa paluu rintamalle. Kuinka kauan tätä kestää?

Auto on lähtenyt Laatokan koillisrannalla sijaitsevasta Pitkärannasta kohti Joensuuta. Lava on lastattu kukkuroilleen asekorjauskomppanian tavaraa. Muutama matkalainen on päässyt mukaan kuorman täytteeksi.

Vänrikki on ottanut paikan lavan takareunalta. Häntä kyllästyttää viruminen armeijakunnan esikunnassa. Milloin hän pääsisi tositoimiin?

Äkkiä hän huomaa lotan, joka istuu takaperin lavan etuosassa.

Lotta istuu epämukavasti ison pomppivan tavarakollin päällä. Hänen tunnelmansa on epätodellinen. Missä hän on? Mitä tämä kaikki on? Joka tytön toiveuni; istua kroppa särkien viluisena ja märkänä hajoamispisteessä olevan auton lavalla tykkien jyskiessä taustalla.

Kaksi kuukautta sitten hän oli mukavasti perheensä kesähuvilalla muissa maailmoissa. Hyvää ruokaa, hauskaa yhdessäoloa. Miksi hänen piti isänmaallisessa tunnekuohussaan ilmoittautua vapaaehtoisena rintamalle?

Äkkiä hän havaitsee takareunalla vänrikin, joka on koko ajan vähällä pudota.

Heidän katseensa kohtaavat silmänräpäyksen. Pitkän silmänräpäyksen.

Vänrikki haluaisi tutustua lottaan. Hän ei kuitenkaan uskalla.

Lottaa alkaa tuo vänrikki kiinnostaa.

Tohmajärvellä on kahvitauko. Vänrikki tervehtii lottaa, ja he keskustelevat minuutin verran säästä. Matka jatkuu. Heidän tiensä eroavat, eivätkä he enää koskaan odota näkevänsä toisiaan.

Nuori sotamies osallistuu yön ja päivän kestäneeseen partioretkeen. Se päättyy iltapäivällä kaksintaisteluun, josta vain toinen lähtee hengissä.

Hän menee partion johtajan käskystä hyvänä hiihtäjänä edeltä tarkastamaan noin 2300 metrin päässä olevaa kukkulaa. Hiihtää vauhdilla, lähestyy itärinteeltä päin, havaitsee kolmemiehisen venäläispartion ja menee asemiin näiden huomaamatta. Kolme laukausta, venäläiset kaatuvat. Yksi lähtee liikkeelle, kaatuu. Sotamies lähestyy varovasti.

Kiväärinpiippu ja silmää kaksi

sua väijyvät rävähtämättä,

sinä surmanliekin laukaisijaksi

kohotat kättä.

Vain silmänräpäys, hyytävä hetki

ja pitkä kuin iankaikkisuus:

joko päättyy sull´ elon partioretki,

joko metsään maatuvat luus?

On hälIä oikeus tappaa, ja sullamut

mistä saitte sen oikeuden?

Ei voi hän vieraaksi majaas tulla:

hän on vihollinen.

kuin että käy joku ihmisistä

päin pistoolinsuuta.

Et tiedä, ken on hän, mistä,

et tiedä hänestä muuta,

Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,

niin kohtaavat ihmiset toisiaan.

Vain toinen muistelemaan jäi sitä,

ja toista jossakin kaivataan.

Ollin kirjeestä 18.1.1940 (Kirjoittajan kotiarkisto). Runo: Yrjö Jylhä: Kohtaus metsässä.

Kello on noin 16, hämärtää hiukan. Venäläinen kavahtaa pystyyn lyöden sotamieheltä kiväärin kädestä. Sotamies tempaa pistoolinsa, ei ehdi virittää asetta venäläisen heittäytyessä käsirysyyn. Hän lyö pistoolinperällä venäläistä kasvoihin, kompastuu tämän jalkaan ja on suin päin hangessa. Venäläinen murahtaa, suu vetäytyy irviin. Vastakkain ovat nuoruus, nopeus ja kokemus.

Sotamies saa havunoksan käteensä. Samalla kun venäläinen heittäytyy ratkaisevaan pistoon, hän väistää ja iskee tätä havulla silmiin. Hänen pistoolinsa puhuu kaksi kertaa. Kaikki kävi äkkiä, vaisto neuvoi.

Sotamies ei osaa muuta karjaista kuin p-leen ryssä! Kylmä hiki virtaa hänen kasvoistaan, lumipuku on riekaleina ja osin veressä. Kiitos lähtee Korkeuksiin vedet silmissä.

Sellaista on sota, sekunnit puhuvat, kenen järki toimii. Eversti onnittelee illalla. Se on kuin kireän kilpailun kunniapalkinto, tällä kertaa pohjolan korven lumisella ja verisellä urheilukentällä.

Suomalainen reservin sotamies kukistaa armottomassa lähitaistelussa venäläisen luutnantin.

Pitkärannasta lähteneen kuorma-auton lavalle on kuljettava kahden sodan kautta.

Sotamies on tuleva vänrikkimme ja luutnanttimme Olli Suihko. Astuessaan syyskuun alussa 1939 21-vuotiaana varusmiespalvelukseen Lahden Hennalan kasarmilla hän on taidoiltaan valmis sotilas. Siitä ovat pitäneet huolen Valkeakosken Yhtyneitten paperitehtaitten Lotilan ammattikoulu ja suojeluskunta. Kummankin yhteinen nimittäjä on hänen setänsä Ville Suihko, edellä siteeratun kirjeen vastaanottaja.

Hennalan kantahenkilökunta ei helposti hyväksy hänen rintapielessään olevia suojeluskunnan korkeita taitomerkkejä. Kapteeni tenttaa alokkaalta joka merkin rintapielessä, ja Olli karjuu suurella sotaäänellään Hänen Korkeudelleen.

Talvisota syttyy 30.11.1939. Olli pääsee rintamalle lähes kuukauden myöhässä jouduttuaan Hennalassa sairaalaan. Hän osallistuu Jääkärirykmentti 65:n (JR 65) riveissä Raatteen ja Kuhmon taisteluihin taistelulähettinä ja partioiden vetäjänä.

Raatteen tien taisteluissa suomalaiset tuhoavat venäläisten Sinisen divisioonan. Puna-armeijan tavoitteena on saavuttaa Oulu ja katkaista Suomi keskeltä. Pohjoisen taistelujen ratkettua joukot voisivat keskittyä Etelä-Suomen valtaamiseen. Suomi menettäisi maarajan Ruotsiin ja Norjaan.

Raatteen tien suurvoiton rohkaisemina suomalaiset siirtyvät hiihtomarssilla Kuhmoon. Vastassa on nyt aikaisempaa taitavampi ja voimakkaampi vihollinen; talvisessa metsässä liikkumaan tottuneet siperialaiset sotilaat. Suomalaiset menestyvät, mutta kokevat myös ankaria tappioita.

Kuhmon sankarihauta 1940. Ollin teksti. (Kirjoittajan kotiarkisto)

Helmikuun 25 päivänä 1940 Olli ylennetään reservin korpraaliksi ja heti perään 11.3. reservin alikersantiksi. Talvisota päättyy kahden päivän kuluttua. Hänen tiensä vie reserviupseerikouluun. Normaalisti RUK:n miehittävät ylioppilaat. Olli kuuluu poikkeuksiin.

Reserviupseerikoulun päätyttyä hän jatkaa marraskuussa 1940 varusmiespalvelustaan ja on sitten aseupseerina ja koulutustehtävissä. Edessä on jatkosota, mutta sen mukana myös yllättävä tapaaminen.

Entä lottamme kuorma-auton lavalla?

Hän on päässyt ylioppilaaksi keväällä 1939. Syksyllä 1939 hän on matkannut pitkin itärajaa Maan Turvan viihdytysjoukkojen laulajana. Ei aivan tyypillinen ylioppilaan välivuosi.

Hän on opiskellut musiikkia ja laulanut Heikki Teittisen perustamassa maamme ensimmäisessä kamarikuorossa ja lausujana Merjan Kaiussa. Hän solahtaa luontevasti viihdytysjoukkoon, jonka Akateeminen Karjalaseuran (AKS) Maan Turva on perustanut huolehtimaan mielialoista. Hän tulee ystävineen todistamaan talvisodan syttymistä Viipurissa.

Leena viuluniekkana noin vuonna 1930.

Heikki Teittisen uunituore kamarikuoro – kokonsa puolesta oikeastaan vielä lauluyhtye – vuonna 1938. Leena eturivissä toinen vasemmalta. Takarivissä vasemmalla Leenan Pekka-veli ja oikealla pikkuserkku Kim Borg. (Kirjoittajan kotiarkisto).

Lottamme Leena Kuusi aloittaa sodan päätyttyä opinnot Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Rauhaa kestää yhden lukuvuoden. Saksalaisia joukkoja tulee alkukesästä 1941 Pohjois-Suomeen ja sieltä itärajalle ja Petsamoon. Suomalaiset ja saksalaiset miinoittavat Suomenlahtea. Saksa hyökkää Neuvostoliittoon juhannuksen jälkeen. Suomi liittyy sotaan heti perään Neuvostoliiton pommitettua Suomen kohteita. Suomen hallitus ja eduskunta toteavat sodan syttyneeksi 25.6.1941.

Leena on 21-vuotias VI armeijakunnan esikunnan työntyessä juhannuksena Mäntyharjussa sukulaisten huviloihin ja perheen kesäpaikkaan Jylhään. Perheen Aarne-isä viettää 60-vuotispäiviään. Esikunta valtaa ison huvilan alakerran, ja perhe vetäytyy yläkertaan.

Esikunnan lähtiessä rintamalle Leena ilmoittautuu mukaan. Mistä tämä innostus? Onhan naisten rintamalle lähtö vapaaehtoista, ja Leenan opinnot ovat kesken.

Jylhän päärakennus Isotalo (Kirjoittajan kotiarkisto)

Yleinen mielipide vaatii talvisodan häpeärauhan kostamista Saksan ollessa sodassa niskan päällä. Mannerheim antaa Miekantuppi-päiväkäskyn, jossa viitataan vanhojen kalavelkojen maksamiseen. Leenan vanhemmat veljet ovat lähdössä rintamalle. Hänellä on myös oma taiteellis-sosiaalis-poliittinen taustansa.

Vuonna 1932 perustetun Oikeistolais-isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) liepeille perustettu Sinimustat-nuorisojärjestö noudattaa kristillissiveellistä kuria ja järjestystä. Mallia otetaan Italian fasisteilta ja Saksan Hitler-Jugendilta. Suuri kansallinen päämäärä edellyttää kieltäymyksiä ja ponnistelua. Nuoret ovat luova Suur-Suomen uuden kevään!

Poliittiset puolueet perustavat lausuntakuoroja. Sinimustille perustetaan syksyllä 1935 Merjan Kaiku. Sen riveihin liittyy Leenakin. Kuoroa johtaa vahvalla otteella hänen Pekka-veljensä.

Merjan Kaikukin lähtee kansalliselta pohjalta. Epäkansalliset, epäterveet taiteet vahingoittaisivat kansaa. Vain sisäisesti rakentavalla ja siveellisesti kohottavalla taiteella on olemassaolon oikeus. Taiteen tulee imeä ravintonsa oman maansa ja kansansa hengestä. Tulenkantajien liberaali linja akkunat avoimiksi kohti Eurooppaa jazzeineen ja muine arveluttavine ilmiöineen johtaa henkiseen juurettomuuteen. Merjan Kaiun idea pohjautuu kenties myös muinaiskreikkalaisen näytelmätaiteen lausuntakuoroon.

Lausuntakuoro Merjan Kaiun eläytyvää esittämistä. (Kirjoittajan kotiarkisto). Leenan teksti valokuva-albumissa: Kaukaa aroilta kohoaa Iivana Julman haamu, Turman henki se ennustaa, verta on näkevä aamu. Pekka Kuusi ohjaa, Leena laitarivissä toinen edestä lukien vierellään tuleva kälynsä Anneli Lumiala.

Merjan Kaiku esiintyy kesällä 1938 14 paikkakunnalla Helsingistä Rovaniemelle. Sen ohjelmisto koostuu Kailaan, Asunnan, Cajanderin, Kailaan ja Koskenniemen runojen ohella perheen vanhimman Matti-pojan runoista teoksesta Runon ja Raudan kirja. Ohjelman aloittaa usein Matin Myrskylaulu:

"Idän peitsiä päin,

pojat kyntäjäin,

yli hankien harmaat veljet!

Ylös ryssiä päin,

rivit ryntääjäin,

idäss´ irti on myrskyn teljet!

Läpi liekkien tie raju,

rautainen vie,

teräs sortajat sorti ja saarti.

Kun marssimme soi,

kun maa kipunoi,

ei kalpenematt´ voi edes hiisien

hornankaarti!"

Ja monesti ohjelman päättää Matin runo Vuorten huuto:

"Tule tuisku aroilta Aasian,

tule: tunturit pystyyn jää!

Raja ratko raihnaan Vanhojen maan,

raemyrsky ja salamasää!

Lyö auki Attilan portit taas,

tao Tŝingiskaanien tie,

kirot kirvoita vaaruvan Euroopan,

unet ugrien voittoon vie!

Pese sieluista spitaali nöyryyden,

revi jäljet renkiyden,

teräs terve nostata kuiluistaan,

veri vahva barbaarien!

Ja kerran, Pohja kun puhunut on,

kun on tuhkana Länsimaat,

sudet Suomen hankia hallitkoot

tai Jäämeren ruhtinaat!"

Lausuntailloissa Leena laulaa myös duettoja Pekka-veljensä kanssa.

Sinimustien itsenäisyyspäivän soihtukulkue. (Juha Kuusen kotiarkisto)

Tulevat kälyt Maan Turvan viihdytyskiertueella syksyllä 1939. Vasemmalla Anneli Lumiala, keskellä Leena Kuusi ja oikealla Kaarina Lumiala. (Kuvakaappaus Kaarina Kuusi 90 vuotta -videosta).

Sinimustat-järjestö lakkautetaan tammikuussa 1936. Merjan Kaiku jatkaa toimintaansa talvisotaan saakka. Maan Turvan viihdytyskiertueella olleet kuoron jäsenet heräävät Viipurissa 30.11.1939 ilmatorjuntaan ja pommien putoamiseen. Osa heistä, mm. Leena ja Pekka Kuusi, Anneli ja Kaarina Lumiala sekä Kim Borg, jatkaa ohjelmien tekoa radiossa ja tekee kiertueen Pohjois-Suomeen vielä tammikuussa. Parhaimmillaan esityksiä on 12 saman päivän aikana.

Merjan Kaiun jäseniä Viipurissa marraskuun 25. päivänä 1939. Pommitukseen on aikaa viisi päivää. Vasemmalta Eila Aalto, Kaarina Lumiala (sittemmin Kuusi), Leena Suihko (istumassa), Tytti Leinola ja Kasi Ilmari. (Kirjoittajan kotiarkisto).

Oikeistoradikalismin ohella näkyy Leenan kirjeissä toinenkin ulottuvuus. Kielikysymys on herättänyt vahvoja tunteita edellisen vuosisadan loppupuolelta saakka.

Leenan vanhempien suvut ovat olleet 1800-luvun lopulle saakka puhtaasti ruotsinkielisiä. Muutos on käynnistynyt vuosisadan lopulla, kun suomen kielestä on tullut sukujen käyttökieli. Isoisät pitävät ruotsinkieliset sukunimensä, kun seuraava sukupolvi Leenan isän puolelta suomentaa vuoden 1905 yleisessä aallossa Granfeltin Kuuseksi. Kallar sig Kuusi toteaa Aateliskalenterin toimitus.

Elinkeinoelämässäkin kielikysymys toimii rintamanjakajana. Vakuutusyhtiöt jakautuvat kielirintaman mukaan. Kielikysymys toimii pontimena uudelle Henkivakuutusyhtiö Salamalle, johon Leenan Aarne-isä palkataan matemaatikoksi 1910.

Auttoiko nimenmuutos, olisiko palkattu Granfeltina?

Marraskuun kuudes, Svenska dagen on suomenruotsalaisuuden symboli. Leena katselee kaupunkia, jonka taloista melkein puolet liputtaa. Juhlitaan sitä, että ruotsalainen Kustaa Aadolf on joskus maailmassa Saksan sotatantereilla niittänyt kunniaa ja mainetta Ruotsille suomalaisten hakkapeliittain avulla.

Hän muistelee sotaa edeltävien vuosien Svenska dageneita, jolloin koulujen rehtorit kielsivät aamuhartauksissa koululaisia liikkumasta kadulla ja osallistumasta illalla mellakoihin. Aleksanterinkatu oli illalla täynnä nuorisoa, koululaisetkin lähes kaikki mukana. Liikkumaan pystyi vain massan keskellä. Kyräiltiin rintapielissä olevia suomalaisuus- ja hurrimerkkejä. Tunnelman kireys purkautui sanasotaan ja tappelunnujakoihin. Paloautot ajoivat väkijoukkoon ja hajottivat vesisuihkuilla pahimmat tappelupesäkkeet.

Suomenkielinen nuoriso vihasi hurrien vierasta kieltä, suunnatonta ylemmyyden tunnetta, läheisiä välejä lahdentakaisiin viikinkiveljiin ja omahyväistä vakaumusta siitä, että he, svenska talande bättre folk olivat isäntiä tässä maassa.

Suomalaisen ja ruotsalaisen nuorison välinen railo on ylipääsemätön. Sodan sanotaan täyttäneen tuon kuilun, kun kielieroista huolimatta ollaan rintamassa ryssää vastaan. Kuilu kasvaa kuitenkin umpeen vain suomenruotsalaisten myöntäessä kuuluvansa halveksimaansa Suomen kansaan.

Heidän on ymmärrettävä, että Ruotsi on suunnattoman kaukainen, toisella planeetalla elävä maa, ja että ainoa todellinen isänmaa on tämä köyhä, uupunut Suomi. Ja myönnettävä, ettei Suomella ole varaa ylläpitää kahta erikielistä sivistystä.

Ruotsinkielinen kulttuuri aikoo ilmeisesti edelleen puolustaa oikeuksiaan.