Hyökkäys Tolvajärvellä

By Ensio Kettunen

Pihtiputaalaiset Ensio, Erkki ja Matti saapuivat jääkäripataljoonansa mukana Ilomantsiin kesäkuussa 1941. Jääkärien ensimmäinen hyökkäys Ilomantsin Peurujoelle 8.7.1941 epäonnistui. Kun seuraavienkaan päivien hyökkäykset eivät johtaneet Peurujoen valtaamiseen, kylä päätettiin jättää mottiin. Mottia jäi vartioimaan kaksi jääkärikomppanan joukkuetta. Heinäkuun puolivälissä jääkärikomppaniat siirrettiin Ilomantsista Tolvajärvelle. Ension komppania hyökkäsi Ristisalmen maastossa yhdessä saksalaisen 163. Infanterie divisioonan pioneerien ja panssarijääkärien kanssa 27.-28.7.1941. Hyökkäys epäonnistui. Taistelussa kaatui, katosi ja haavoittui satoja saksalaisia ja suomalaisia sotilaita. Ristisalmella ja Yläjärvellä jääkärit taistelivat kapteeni Paavo Katajan ja vanhemman luutnantin Ivan Turuljewin pataljoonien (I ja III/JR 52) kanssa 6.8.1941 saakka. Pataljoonissa oli sotilaina Suomesta Neuvostoliittoon paenneita punaisia, karjalaisia ja inkeriläisiä miehiä. Eversti M. Birmannin johtamat JR 52 pataljoonat perääntyivät 6.8.1941 Aittojoelle. Vetäytyminen jatkui 19.8.1941 edelleen vanhan rajan taakse Tsalkkiin, Onkamukseen ja Olkkoilaan. Perääntyvät JR 52 joukot kärsivät kesän ja syksyn 1941 aikana satojen miesten tappiot. Pihtiputaalainen Ensio määrättiin syyskuun ensimmäisenä päivänä Olkkoilassa hyökkäykseen ja siinä kaatui useita Pihtiputaalaisia miehiä. Ension ja hänen kavereidensa kohtalot, ovat luettavissa kirjan sivuilta.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 26, 2020
• ISBN: 9789528014751

Ensio Kettunen

Kirjailija Ensio Kettunen on julkaissut 2000-luvulla kuusi sotahistoriaa käsittelevää kirjaa. Kirjoissa kerrotaan Jalkaväkirykmentti yhdeksän, Sissipataljoona yhden ja Ilomantsissa kesällä 1941 taistelleiden Jääkäripataljoonien sotahistoriaa. Viimeisin kirja Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset kertoo sisällissodassa, sekä talvi- ja jatkosodissa menehtyneiden ilomantsilaisten kohtaloista.

Book preview

Sisällysluettelo

Tulikaste Peurujoella

Peurujoen motin vartijat

Polkupyörillä Tolvajärvelle

Tolvajärven Matkailumajalla

Kuikkajärven Kauniskankaalla

Lepoa ja tiedustelua

Etulinjassa Taikinajärvellä

Hyökkäys Ristisalmelle

Lepohetki Tolvajärvellä

Oinosen joukot Tolvajärvellä

Kaatuneitten hautaus

163. Infanterie Division (Wehrmacht)

Koukkaus Ristisalmen taakse

Yläjärven ja Shemeikan taistelut

Asemasotaa Aittojoella

Hyökkäys Vegarusjoella

Rajan taakse Onkamukseen

Vuohtjärven taistelut

Kohteena Karhumäki

Loppusanat

Lähteet

Karjalan armeijan hyökkäyssuunnitelma 10.7.1941

(Suomen sota 1941–1945)

Lukijalle

Samoillessani kesällä 2019 Tolvajärven mäntykankailla, mietin tulevan kirjani mielenmaisemaa. Kirjan päähenkilö Ensio oli samoilla kankailla kesällä 1941 ja odotteli tulevaisuutta pelonsekaisin tuntein. Hänen ja muiden sotilaiden ajatuksia olen koonnut tähän kirjaan sotapäiväkirjoista ja kirjallisista dokumenteista.

Liikekannallepano alkoi 18.6.1941 ja kirjassa mainitut suomalaiset joukko-osastot siirtyivät heinäkuun alussa 1941 itärajalle. Karjalan Armeijan komentajana toimi kenraalimajuri Axel E. Heinrichs ja suomalaisia vastassa Pohjois-Karjalan alueella oli kenraaliluutnantti Filipp Gorelenkon 7. Armeija. Värtsilän ja Ilomantsin rajalla oli puna-armeijan 71. Divisioona. Sen komentajana toimi vuosina 1940– 1941 punakenraali Akseli Anttila, kesällä 1941 eversti Vasili N. Fjodorov ja 1.8.1941 alkaen eversti M. Pepeljajev.

Ilomantsin itärajan takana suomalaisjoukkoja vastassa olivat 80. Rajavartio-osasto (eversti Molotshnikov) ja suomalaissyntyisen majuri Valter Vallin johtama JR 126 (keväällä 1941 sen komentajana toimi eversti Ivan Mihailovitš Petrov eli suomalainen Toivo Vähä). Valter Vallin JR 126 rykmentissä palveli 3 200 sotilasta. Vallin sotilaat olivat Suomen sisällissodan aikana Neuvostoliittoon paenneita punaisia sekä karjalaisia, inkeriläisiä, ukrainalaisia ja venäläisiä. Rykmentillä oli käytössään runsaasti konetuliaseita ja tykistöä. Vallin JR 126 rykmentti ja 80. Rajavartiosto-osasto vastasivat Ilomantsin Hullarista Korpiselkään (noin 40 km) ulottuvan rajalinjan valvonnasta.

Neuvostoliitto linnoitti vuosina 1940–1941 rajalla olleet korkeat kylävaarat: Hullarin, Vellivaaran, Lehmivaaran, Lutikkavaaran, Louhivaaran, Ontrovaaran, Peurujoen ja Melaselän. Ilomantsilaisvaaroilla puna-armeijan osastot estivät suomalaisten etenemisen Ilomantsin alueelta itään 6.8.1941 saakka. Vallin rykmentissä upseereina toimivat Suomesta aiemmin paenneet kapteenit Poikolainen ja Toivo Aaltonen, sekä yliluutnantti Ville Vainio (Artturi Vähä), hän oli Ivan Mihailovitš Petrovin veli. 71. Divisioonan tykistökomentajina toimivat everstiluutnantit Toivo Tommola ja Budanov.

Ilomantsin raja-alueelle tulivat kesäkuun lopussa 1941 Ryhmä Oinosen joukot; Hattuvaaraan URR (eversti Hans von Essen) ja Sissipataljoona 1 (everstiluutn. Kaarlo Kari). Möhköön HRR (eversti Gustaf Ehrnrooth), 24. RajaJK (majuri Viljo Kivikko ja luutnantti Siippola), sekä 2. JPr (eversti Viktor Alonso Sundman ja siihen kuuluivat JP 5, JP 6 ja JP 7).

Eversti V. Sundman Sormuksenahossa 10.7.1941

Korpiselässä suomalaisia vastaan taisteli 71. Jalkaväkidivisioonan JR 52 ja osia JR 131:stä. Puna-armeijan JR 52 rykmentissä oli suomalaisia, inkeriläisiä, karjalaisia, venäläisiä ja gruusialaisia sotilaita. JR 52 komentajana toimi eversti M. Birman. Pataljoonan komentajina olivat kapteeni Paavo Kataja ja vanhempi luutnantti Juho Turunen. Hoilolaan ja Korpiselkään keskitettiin eversti Paalun 1. Divisioonan (JR 14, JR 35, JR 56 ja Kev.Os. 8) ja kenraalimajuri Tapolan johtamat 5. Divisioonan joukot (JR 2, JR 22, JR 23, JR 44, Kev.Os. 4) sekä 1. JPr. (eversti Lagus). Tapolan 5. Divisioona hyökkäsi 10.7. rajan yli Korpiselkään ja kylä saatiin haltuun 11. heinäkuuta 1941. Hyökkäyksessä aiheutettiin vihollisen JR 52 joukoille raskaat tappiot. Suomalaiset JR 22, JR 23, JR 44, sekä JP 2, JP 3 ja JP 4 jatkoivat hyökkäystä Korpiselästä itään, kohti Tjokkin ja Kokkarin kyliä. Tässä vaiheessa 5. Divisioonan komentajaksi Tapolan sijalle siirrettiin eversti Lagus. Punaarmeijan JR 52 joukot perääntyivät Korpiselästä Tolvajärvelle 13.7.1941 mennessä.

Heinäkuun 12. päivänä JR 22, JR 23, JP 2 ja JP 3 siirtyivät Tolvajärven Lehmivaaran kautta Loimolan suuntaan menevälle tielle. Majuri Tiirikkalan johtama II/JR 44 eteni 12.7.1941 vetäytyvän puna-armeijan perässä Tolvajärvelle. Sen valtauksen jälkeen heidän sijalleen siirrettiin Ilomantsista eversti Viktor Sundmanin 2. Jääkäriprikaatin joukot (JP 5, JP 6, JP 7, tykkikomppania ja pioneerijoukkue). Sundmanin osastosta saapui ensimmäisenä Tolvajärvelle Taisteluosasto Susi, joka majoittui Tolvajärven matkailumajalle 13.7.1941.

Puna-armeijan JR 52 pataljoonat perääntyivät 14.7.1941 mennessä Tolvajärveltä noin 10 kilometriä Vegaruksen suuntaan sijaitsevan Ristisalmen sillan itäpuolelle, Taikinajärven ja Sorsajärven itärannalle. Eversti Birman määräsi rykmenttinsä Ristisalmen sillan itäpuolella olevalle harjulle puolustukseen. Harjulla oli talvisodan aikaisia taistelukaivantoja, joita eversti Birmanin määräyksestä paranneltiin ja puolustuslinja levitettiin 10 kilometrin matkalle Taikinajärven, Sorsajärven, Tolvajärven ja Yläjärven rannoille sekä Kitelänselkään.

Ristisalmen aluetta jäi puolustamaan kaksi puna-armeijan pataljoonaa (Paavo Katajan ja Ivan Turuljewin/Juho Turusen). Pataljoonissa palveli inkeriläisiä ja karjalaisia sotilaita sekä vankeja. Eversti Birman määräsi Ristisalmen alueen komentajaksi kapteeni Paavo Katajan.

2. JPr: hyökkäys Peurujoelle 8. – 11.7.1941

Kapteeni Paavo Kataja toimi rintamakomentajana 14.7.-5.8.1941 välisenä aikana Ala-Tolvajärven, Taikinajärven, Sorsajärven ja Ylä-Tolvajärven alueella. Heinäkuun 15. päivänä eversti M. Birman, jonka esikunta oli siirtynyt Ägläjärven kylään, kävi Ristisalmella kapteeni Katajan luona ja käski torjua kaikki Ristisalmelle kohdistuvat suomalaishyökkäykset.

Majuri Sulo Suden (JP 6) tiedustelupartio eteni Ristisalmelle iltayöstä 14.7.1941. Yöllä partio ilmoitti Sudelle, että Ristisalmen takana viholliset kaivavat asemia. Taisteluosasto Suden pyhäjärveläisistä miehistä koottu iskujoukko eteni yöllä Ristisalmen sillan maastoon ja ensimmäinen hyökkäys Ristisalmen kapeikkoon tehtiin 15.7.1941 kello 11.30–13.30 kolmen patterin tukemana. Hyökkäyksen alkuvaiheessa puna-armeijan tykistökeskitys keskeytti ylityksen ja osasto palasi takaisin Taikinajärven ja Sorsajärven väliselle harjulle. Majuri Sulo Suden ensimmäinen pataljoona (JP 6) kärsi hyökkäyksessä raskaat tappiot; siinä kaatui 20 sotilasta ja kymmeniä miehiä haavoittui. Hyökkäyksen jälkeen Suden taisteluosasto siirtyi 16. heinäkuuta Honkavaaran ja Haukivaaran kylien kautta Yläjärven kylään. Yläjärveltä 2. Jääkäriprikaatin oli tarkoitus hyökätä Ratsuväkiprikaatin (HRR ja URR) tukemana Ristisalmen itäpuolelle ja tuhota sieltä käsin eversti M. Birmanin JR 52 joukot.

Sorsajärven ja Taikinajärven väliselle alueelle jätettiin etulinjaan vänrikki Holman komppania (JP 6). Sen avuksi Tolvajärvelle saapui 19.7.1941 saksalainen 163. Divisioona (163. Infanterie-Division). Saksalaiset majoittuivat aluksi Tolvajärven Kotijärven rannalle. Joukkojen komentajana toimi kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecht ja Tolvajärven alueen sotatoimen johto siirrettiin eversti Sundmanilta 20.7.1941 saksalaiselle everstiluutnantti G. Ritzmannille. Samalla Holman komppania alistettiin Ristisalmella saksalaisjohdon alle.

Tässä vaiheessa hyökkäyksen pääsuunnaksi valittiin Yläjärvi. Sieltä oli tarkoitus hyökätä kapteeni Katajan taistelujoukkojen taakse. Tolvajärven taisteluihin osallistui saksalaisen everstiluutnantti G. Rizmannin JR 307 ja saksalainen Pi.Btl. 234. Suomalaisista Tolvajärven taisteluihin osallistuivat URR, HRR, eversti Sundmanin johtama 2. JPr, JP 1, Tykkikomppania ja Kevyt patteristot 12 ja 13 everstiluutnantti Lars Klärichin johdolla.

Heinäkuun 20. päivänä saksalaisen kapteeni Franz Mengin johdolla III/JR 307 hyökkäsi saarrostaen Taikinajärven pohjoispuolelta Hillolammen alueelle. Siellä ollut puna-armeijan II/JR 52 torjui hyökkäyksen. Tolvajärven eteläpuolelta, Sorsajärven takaa ja Ristisalmen sillan kautta kapteeni Erhard Weinerin II/JR 307 yritti vallata Ristisalmen takaiset asemat, mutta sekin hyökkäys epäonnistui. Ristisalmen sillan kautta hyökännyt luutnantti Baumannin osasto kärsi suuria tappioita. Luutnantti Baumann ja 16 saksalaista jääkäriä jäi aamuyöllä 21.7.1941 puna-armeijan vangiksi.

Majuri Nevansaaren JP 7 tuli Tolvajärvelle 23. – 24.7.1941 ja sen toinen komppania määrättiin etulinjaan 24. heinäkuuta. Ristisalmella olleet everstiluutnantti G. Rizmannin JR 307 pataljoonat siirtyivät seuraavan vuorokauden aikana Tolvajärven pohjoispuolella sijaitsevaan Yläjärven kylään. Saksalaiset suunnittelivat uutta hyökkäystä Ristisalmen kapeikkoon ja se toteutettiin 27. – 28.7.1941 majuri H. Th. Schwartzin johdolla. Hyökkäykseen osallistui tykistön lisäksi suomalainen II/JP 7 ja saksalainen 2. Pionier-Kompanie 234. Hyökkäys alkoi sunnuntaina 27.7.1941 kello 20.40 everstiluutnantti Klärichin johtamalla tykistökeskityksellä. Keskityksen jälkeen syöksy- ja kumiveneet kuljettivat neljä kertaa II/JP 7 miehiä Taikinajärven itäpuolelle. Muutamia veneitä tuhoutui jo menomatkan aikana tykistö- ja konekivääritulessa. Taikinajärven taakse viedyt jääkärit jäivät rannalle voimakkaan konekivääritulen vuoksi ja vain muutamia miehiä pääsi etenemään puna-armeijan etulinjaan saakka. Voimakkaan vihollistulen vuoksi hyökkääjiä kaatui ja vain osa heistä pääsi terveenä palaamaan takaisin omalle puolelle. Taikinajärven taakse syöksyveneillä menneistä suomalaisista kaatui viisi miestä ja kymmeniä haavoittui. Osa suomalaisista pääsi uimalla takaisin Ristisalmen länsirannalle.

Ristisalmen taistelualueen kartta 1941

Hyökkäyksen alussa saksalaiset pioneerit ja yksi II/JP 7 joukkue oli määrätty etenemään Ristisalmen sillalle. Kello 21.00 rynnäkköjoukot siirtyivät Ristisalmen sillan länsipuolelle. Tykistökeskityksen jälkeen saksalaiset rynnäkköjoukot lähtivät hyökkäämään Ristisalmen sillalle. Siinä vaiheessa viholliset avasivat voimakkaan konekivääritulen siltaa ylittäviä saksalaisia kohti. Samaan aikaan venäläistykistön keskitys osui Ristisalmen alueelle. Siltaa ylittämässä olleista saksalaisista sotilaista pääosa kaatui venäläisten konekivääritulessa. Ristisalmen sillan itäpuolella, puna-armeijan konekivääribunkkerissa, olivat inkeriläiset Pjotor Tikiljainen, Arvid Savenus, Grigori Iskandrov ja Mikko Puolukainen. He estivät saksalaisten pääsyn Ristisalmen itäpuolelle. Aamuyöllä 28. heinäkuuta klo 00.30 majuri H. Th. Schwartz keskeytti hyökkäyksen ja eloon jääneet palasivat takaisin Tolvajärven Kauniskankaalle.

Taikinajärven taakse edenneistä suomalaisista jääkäreistä palasi ehjänä takaisin vain yhdeksän miestä. Useita miehiä kaatui hyökkäyksessä ja muutamia miehiä hukkui Taikinajärveen. Saksalainen 234 Pioneeripataljoona kärsi tuntuvat tappiot, sillä sen miehistä kaatui lähes sata miestä Ristisalmella. Ristisalmen taistelun loputtua, everstiluutnantti G. Rizmann päätti, että uutta yritystä ei tehdä.

Ristisalmen takana olleet eversti M. Birmanin JR 52 joukko-osastot lähtivät perääntymään 5.8.1941 kohti Ägläjärveä. Osa sen miehistä perääntyi metsien kautta kohti Loimolaa. Seuraavana päivänä suomalaiset ja saksalaiset joukot koottiin uudelleen ja ne lähtivät perääntyvän vihollisen kannoilla kohti Ägläjärveä. Hyökkäys pysähtyi Aittojoelle, jossa puna-armeija sai koottua joukot hyviin puolustusasemiin. Elokuun 20. päivänä suomalaisten ja saksalaisten eteneminen jatkui Suojärven pohjoispuolen kyliin ja sieltä edelleen vanhan rajan taakse Onkamukseen.

Marraskuun lopussa 1941 kirjassani mainitut joukko-osastot 2.JPR ja Rakuunat etenivät Karhumäen eteläpuolelle. Juustjärveltä ja Käppäselästä Karhumäkeen edenneistä taisteluista olen kirjoittanut Taistellen Karhumäkeen -nimisessä kirjassani, joka julkaistiin syksyllä 2019.

Tutustuessani kesällä ja syksyllä 2019 Tolvajärven taistelumaastoihin, minulle hahmottui tilannekuva Ristisalmen alueella heinäkuussa 1941 käydyistä taisteluista. Suomalaiset ja saksalaiset joukot etenivät Tolvajärven kapeaa harjua itään ja kohtasivat Ristisalmella linnoitetuissa asemissa olleet Paavo Katajan JR 52 miehet. Hyökkäys 27.7.1941 päättyi verilöylyyn, jossa kaatui satoja miehiä - turhaan!

Peurujoki 8.–9. heinäkuuta 1941

Tulikaste Peurujoella

Aamuyöllä Peurujoen soiden ja lampien ylle nousi sumua. Auringon noustua ilma lämpeni nopeasti ja öinen sumu katosi pikkuhiljaa Haapolammen pinnalta. Jääkäripataljoonan miehet olivat nukkumassa Peurujoelle johtavan