Itärajan Korpisoturit

By Ensio Kettunen

Kesäkuun 17. päivänä 1941 Suomessa julistettiin yleinen liikekannallepano ja reserviläiset kutsuttiin aseisiin. Kesäkuun 21. päivänä aloitettiin rajakylien evakointi ja se saatiin päätökseen muutaman päivän aikana. Saksa ja Venäjä ajautuivat 22. kesäkuuta 1941 sotaan. Saksan lentokoneet käyttivät Leningradin pommittamiseen Suomen ilmatilaa ja sen seurauksena neuvostoarmeijan pommikoneet aloittivat pommittaa Suomen kaupunkeja 25. kesäkuuta. Kesäkuun lopussa lähetettiin itärajalle Ilomantsiin, Korpiselkään ja Tohmajärvelle suojajoukkoja, joiden tehtävänä oli turvata Suomen koskemattomuus. Ilomantsiin saapuivat Ryhmä Oinosen joukot, Korpiselän ja Tohmajärven alueelle siirtyivät viidennen, seitsemännen ja 11. divisioonan joukot. Rajalle siirretyt joukko-osastot tiedustelivat rajan takana olevissa korpikylissä neuvostojoukkojen tukikohtia. Partioiden oppaiksi valittiin paikallisia rajavartijoita, jotka tunsivat hyvin rajantakaiset maastot. Itärajan korpisotilaat joutuivat näillä partiomatkoilla koville. Helteiset päivät, pehmeät suometsät, palavien metsien savut ja vihollisen takaa-ajotilanteet tulivat tutuiksi rajan takana partioiville korpisotureille. Kymmeniä sotilaita kaatui tai katosi korpikyliin tehdyillä partiomatkoilla. Jatkosodan hyökkäys alkoi Karjalan Armeijan vastuualueella 10. heinäkuuta. Korpipartioiden tuomia tiedustelutietoja käytettiin hyödyksi ensimmäisten päivien sotastrategioita laadittaessa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Sep 14, 2018
• ISBN: 9789528029717

Ensio Kettunen

Kirjailija Ensio Kettunen on julkaissut 2000-luvulla kuusi sotahistoriaa käsittelevää kirjaa. Kirjoissa kerrotaan Jalkaväkirykmentti yhdeksän, Sissipataljoona yhden ja Ilomantsissa kesällä 1941 taistelleiden Jääkäripataljoonien sotahistoriaa. Viimeisin kirja Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset kertoo sisällissodassa, sekä talvi- ja jatkosodissa menehtyneiden ilomantsilaisten kohtaloista.

Book preview

Sisällys

Lukijalle

Välirauhan rajaloukkaukset

Kaukopartiot välirauhan aikana

Partiotoimintaa Ilomantsin erämaissa

Sissien kaukopartioreissu Lupasalmelle

Tiedustelumatka Hullariin

Rajakahakoita Ilomantsin alueella

Häirintäpartio Loimolan radalle

Partiomatkat Vellivaaraan

Väkivaltainen tiedustelu rajakylään

Korpiselän rajakahakat

Kohtalokas partiomatka Havuvaaraan

Partiot Tsiipakkaan ja Korpiselkään

Partiot Havuvaaraan ja Riekkolaan

Partiomatka Pälkjärvelle

Marssi rajalle

Mustalammen taistelu

Vänrikki Virtasen partio Pälkjärvelle

Partiomatka Ruokojärvelle

Vänrikki Kangasperkon partiomatkat

Lähteet

Korpisotureita Hullarin tiellä SA-kuva

Lukijalle

Talvi- ja jatkosota olivat Suomen itsenäisyydelle ja sen säilyttämiselle merkittäviä virstapylväitä. Neuvostoliiton aggressio talvisodassa pientä länsinaapuria kohtaan oli absurdia. Maamme sotilaat joutuivat taistelemaan moninkertaista ylivoimaa vastaan. Talvisodan päättyessä solmittu Moskovan rauha astui voimaan 13. maaliskuuta 1940 ja tämän jälkeen alkoi vääntö uuden rajan paikasta. Moskovassa sovitut rajat muuttuivat epäedullisemmaksi Suomelle ja monet teollisuuslaitokset jäivät Neuvostoliiton sanelupolitiikan johdosta rajan taakse Neuvostoliiton puolelle. Välirauhan aikana kesällä 1940 Neuvostoliiton rajajoukot kaappasivat tai surmasivat kymmeniä suomalaisia sotilaita ja työvelvollisia. Rajalinjojen epämääräisyyden vuoksi osa kaappauksista tapahtui Suomen maaperällä. Tapauksia tutkittiin rajavaltuutettujen toimesta, mutta kaikkia tapauksia ei pystytty selvittämään.

Kesäkuun 17. päivänä 1941 Suomessa julistettiin yleinen liikekannallepano ja kaikki reserviläiset kutsuttiin aseisiin. Kesäkuun 22. päivänä Saksa julisti sodan Neuvostoliittoa vastaan. Samana päivänä Ilomantsissa, Korpiselän Suomen puolelle jääneissä kylissä, Tuupovaarassa ja Tohmajärvellä tyhjennettiin rajakylät siviileistä.

Rajakomppanioihin alkoi virrata reserviläisiä ja uusia joukko-osastoja perustettiin ympäri Suomea. Ilomantsiin saapui suojajoukoksi 23. kesäkuuta läheisestä varuskunnasta JR 9 toinen pataljoona ja 7. divisioonan PPK. Edelliset joukko-osastot korvattiin 28. kesäkuuta Ryhmä Oinosen osastoilla. Tuupovaaran ja Korpiselän Suomen puolen kyliin tuli samaan aikaan viidennen ja yhdennentoista divisioonan joukkoja. Tohmajärvelle koottiin seitsemännen divisioonan joukot. Seitsemännen divisioonan JR 9 ja JR 51 rykmentit koostuivat ilomantsilaisista, enolaisista ja tuupovaaralaisista reserviläisistä ja varusmiehistä.

Rajan läheisyydessä olevat kylät nimettiin sotatoimialueeksi, jonne siviileillä ei ollut enää asiaa. Paikalliset rajakomppaniat lisäsivät tieja raja-alueiden partiointeja. Suomalaiset rajamiehet havaitsivat juhannuksen jälkeen, että rajan takana olevien joukkojen määrää oli lisätty merkittävästi. Neuvostoliiton lentokoneet pommittivat 25. kesäkuuta Suomen kaupunkeja, satamia ja rajan läheisyydessä sijainneita kyliä. Kaukopartiotoiminta rajan molemmin puolin lisääntyi, sillä kiristyneen kansainvälisen tilanteen johdosta haluttiin tiedustella rajan takana olevien joukkojen määrää, laatua ja varustuksia.

Talvisodan aikana Suomeen oli perustettu viisi Sissipataljoonaa. Jatkosodan alla näistä kolme (SissiP 1, 2 ja 3) saatiin rajoille kesäkuun ja heinäkuun vaihteessa 1941. Ilomantsin Hattuvaaran kylään saapui 1. heinäkuuta Kontioniemessä perustettu Sissipataljoona 1 joukko-osastot.

Tohmajärvelle siirrettiin 30. kesäkuuta Kiuruvedellä perustetun Sissipataljoona 2 komppaniat. Sissipataljoonat alistettiin aluksi rajalle määrättyjen divisioonien alaisuuteen, Ilomantsissa Ryhmä Oinosen ja Tohmajärvellä seitsemännen divisioonan alaisuuteen.

Rajajoukoille annettiin tiedusteluvelvoite kesäkuun lopussa 1941 ja osa Sissipataljoonien miehistä osallistui tiedustelupartioihin yhdessä rajavartioiden ja rajalle siirrettyjen joukko-osastojen kanssa. Lähitiedustelu hoidettiin pääasiassa rajalla olleiden joukkojen toimesta ja kaukopartiomatkat toteutettiin Päämajan sissien toimesta.

Heinäkuun alussa 1941 rajalle siirrettyjen divisioonien esikunnat tarvitsivat tietoja hyökkäyssuunnaksi määrättyjen kylien puolustuslaitteista ja joukkojen määristä. Koska Päämajan sissien resurssit olivat vähäisiä, päätettiin Ilomantsista, Korpiselästä ja Tohmajärveltä lähettää kaukopartioita tiedustelutehtäviin rajan takaisille korpialueille Itä-Karjalaan.

Systemaattinen tiedustelu käynnistyi kesäkuun lopussa 1941 ja heinäkuun alussa suomalaispartioita lähti rajan taakse jo päivittäin. Ilomantsin alueen korpipartioissa oli rajamiesten lisäksi Päämajan sissejä, Ryhmä Oinosen rakuunoita ja jääkäreitä. Korpiselässä rajamiesten kanssa partioivat viidennen ja yhdennentoista divisioonan sotilaat. Tohmajärvellä puolestaan rajamiehillä oli apuna seitsemännen divisioonan sotilaat.

Ensimmäiset tappiot suomalaispartioille tulivat jo kesäkuussa 1941. Heinäkuun alussa suomalaistappiot kasvoivat rajusti, kun neuvostojoukkojen määrä kasvoi raja-alueilla. Viimeiset välirauhan partiot lähtivät rajan taakse hiukan ennen sodan syttymistä 10. heinäkuuta ja osa näistä partioista jäi perääntyvien vihollisjoukkojen sekaan.

Pohjois-Karjalan alueen rajavalvonnasta vastasivat Rajakomppaniat. Ilomantsin alueella toimi 24. RajaK. ja sen komentajana oli majuri Viljo Kivikko. Tuupovaaran ja Korpiselän rajaa vartioi 44. RajaK. Jatkosodan alla Tuupovaaran Rajakomppanian komentajana oli majuri Saarelainen. Tohmajärvellä rajaa vartioivat 14. RajaK miehet ja sen komentajana toimivat majuri Olli Korhonen ja Eino Raitola. Pielisjärvellä rajaa vartioi 34. RajaK.

Rajakomppaniat 14 ja 44 yhdistyivät tammikuussa 1941 perustettuun Rajajääkäripataljoona neljään. Ilomantsissa toiminut 24. Rajakomppania ja Sissipataljoona yksi yhdistyivät samaan aikaan Rajajääkäripataljoona viiteen.

Tässä sotahistoriakirjassa kerrotaan kesän 1941 tiedustelupartioista Karjalan korpialueilla. Kirjaan olen koonnut joukon ennen julkaisemattomia partiokertomuksia, pääasiassa eri joukko-osastojen päiväkirjoista. Täydentäviä tietoja olen etsinyt sotaveteraanien kertomuksista, Kansa Taisteli -lehtien sivuilta ja tutustumalla raja-alueen olosuhteisiin paikan päällä Ilomantsissa ja Tuupovaarassa kesällä 2018.

Itäraja 1940 - 1941

Välirauhan rajaloukkaukset

Talvisota syttyi marraskuun viimeisenä päivänä 1939. Sodan ensimmäisinä päivinä neuvostoarmeija vyöryi itärajan yli massiivisella voimalla. Rajalla asuneet siviilit siirrettiin evakkoon Sisä-Suomeen ja Ilomantsin rajantakaisista kylistä lähti evakkoon 1 500 ihmistä. Suomalaiset joukot perääntyivät neuvostojoukkojen edessä Sisä-Suomen suuntaan. Ilomantsissa perääntyminen päättyi Koitajoen varteen Oinassalmella ja Mekrijärvellä.

Keväällä 1940 Suomi neuvotteli Neuvostoliiton kanssa rauhanehdoista useaan otteeseen. Helmikuussa Neuvostoliitto esitti itärajan uudeksi linjaksi Pietari Suuren aikaista rajalinjaa. Suomen valtuuskunnan matkustaessa 8. maaliskuuta Moskovaan, se sai kuulla, että Neuvostoliitto vaati Hankoniemen itselleen ja uusi itäraja kulkisi Virolahden kaakkoispuolelta suoraviivaisesti Ilomantsin Lahnajärvelle. Suomen eduskunnan ulkoasianvaliokunta hyväksyi rauhanehdot 11. maaliskuuta vuonna 1940. Rauhanneuvotteluissa ja sovituissa kartoissa rajalinja näytti selkeältä, mutta käytännössä raja muuttui kevään ja kesän 1940 aikana monissa kunnissa useita kilometrejä länteen. Miksi näin tapahtui?

Ilomantsin kunta menetti talvisodassa kolmasosan pitäjän pinta-alasta Neuvostoliitolle, joka tarkoitti noin 160 000 ha maata ja useita kyliä. Esimerkkinä mainittakoon Ilomantsin Melaselän kylä, joka olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt jäädä Suomelle, jäikin rajanvedossa Neuvostoliitolle. Rajaneuvotteluissa maaliskuun lopussa 1940 Neuvostoliiton edustajat vaativat myös Saarivaaran, Mannervaaran, Ruhovaaran, Mutalahden ja Longonvaaran kyliä omistukseensa, mutta rajalinja saatiin pitkällisten neuvottelujen jälkeen siirtymään mainittujen kylien itäpuolelle.

Värtsilän taajama teollisuusalueineen olisi Moskovassa tehdyssä sopimuksessa jäänyt Suomelle, mutta maaliskuun lopussa 1940 pidetyssä rajakokouksessa se jäi Neuvostoliitolle. Käytännössä Neuvostoliiton rajavaltuutetut sanelivat rajakokouksissa uuden rajan paikan.

Vuosina 1940 ja 1941 pääosa itärajan evakoista palasi takaisin omaan kotipitäjään. Rajan taakse jääneiden kylien asukkaat joutuivat etsimään uudet asuinpaikat rajapitäjien muista osista. Evakossa olleet perheet eivät uskaltaneet asettua asumaan rajan läheisyyteen, siihen syynä olivat talvisodan rankat kokemukset, sekä heti talvisodan jälkeen tapahtuneet ihmisten sieppaukset ja surmat.

Neuvostoliiton puolelle siepattiin tai eksyi välirauhan aikana 212 suomalaisista siviiliä, työvelvollista tai sotilasta. Heistä vain 79 palasi takaisin. Kuulin lapsena henkilöistä, jotka katosivat vanhaan kotikylään suuntautuneen kotiseutumatkan aikana. Rajakylän asukkaat olivat talvisodan alkaessa, evakkoon lähtiessä piilottaneet omaisuuttansa kellareihin, talojen ja riihien alle, sekä maakuoppiin. Talvisodan jälkeen, kun uusi rajalinja oli vasta työn alla, palasivat monet miehet hakemaan arvotavaroitaan kotikylästä. Osa näistä uhkarohkeista rajakylien asukkaista jäi näillä retkillä vangiksi tai heidät tapettiin rajan takana.

Moskovan rauhassa keväällä 1940 sovittu rajalinja oli epämääräinen. Rajalla olleiden neuvostoupseerien näkemys demarkaatiolinjasta erosi suomalaisesta näkemyksestä. Neuvostoliiton rajajoukkoja tavattiin mm. Ilomantsissa sovitun rajan länsipuolella. Tämän takia talvisodan jälkeen Neuvostoliiton sotilaat vangitsivat tai tappoivat suomalaisia Suomen puolella rajalinjaa. Rajaa vartioivat rajamiehetkään eivät säästyneet neuvostojoukkojen sieppauksilta. Tämän vuoksi rajamiesten työ oli talvisodan jälkeen vaarallista, aina syystalveen 1940 saakka. Vaarallisempia raja-alueita Suomessa olivat Ilomantsin, Tohmajärven, Kiteen ja Uukuniemen raja-alueet. Esimerkkeinä rajan kiroista mainittakoon Sodan ja rauhan rajalla - kirjassa kerrotut tapaukset Pohjois-Karjalan alueelta. Kiteellä lauantaina 23. maaliskuuta 1940 aseeton maanviljelijä Eliel Väistö lähti hakemaan heinäkuormaa rajan lähellä olleesta heinäladosta. Illemmalla Väistön hevonen palasi yksin kotiin ja huolestunut kotiväki ilmoitti tapahtumasta rajavartiostoon.

Rajamiehet lähtivät seuraavana aamuna etsimään Väistöä, kulkien reen jalasten jälkiä heinäladolle. Ladosta rajamiehet löysivät Väistön ammuttuna. Asiaa alettiin selvittää rajavaltuutettujen kesken. Neuvostoliiton neuvottelijan kertomuksen mukaan Väistö olisi ampunut rajapartion johtajana toiminutta upseeria, jonka jälkeen neuvostosotilaat olivat ampuneet Väistön. Suomalaiset rajamiehet ihmettelivät, miten aseeton mies olisi voinut ampua luutnantin? Maanantaina 25. maaliskuuta neuvostosotilaat sieppasivat Tohmajärven rajalta kolme rajamiestä rajan taakse.

Keskiviikkona 27. maaliskuuta Vepsänvaaran ja Hatunvaaran kylien läheisyydessä oli töissä työvelvollinen Toivo Eronen. Kun Erosta ei kuulunut illalla kotiin, hälyttivät Toivon vanhemmat rajavartioston paikalle. Rajamiehet menivät seuraavana aamuna työmaalle ja löysivät Toivo Erosen ammuttuna. Neuvostoliiton rajavaltuutetut ilmoittivat Erosen olleen heidän puolellaan rajaa ja paenneen pidätystilanteessa kohti Suomea. Valtuutetut väittivät Erosen uhanneen pidätyshetkellä rajamiehiä kirveellä. Kun mies ei totellut, hänet ammuttiin.

Valtakunnanraja Lamanahossa kesällä 2018

Tiistaina 9. huhtikuuta oli enolainen maanviljelijä Väinö Nuutinen työvelvollisuustöissä Möhkön kylän itäpuolella. Nuutista odotettiin illalla asuinpaikkaansa Möhkön kylään ja kun miestä ei kuulunut asunnolle seuraavana päivänä, rajamiehet lähtivät etsimään miestä työmaalta. Väinö Nuutinen löydettiin ammuttuna noin kilometrin päässä rajasta. Nuutisen ruumiista löydettiin viisi luodinreikää. Nuutisen kuolemaa tutkittaessa päädyttiin siihen, että mies oli teloitettu neuvostosotilaiden toimesta. Paikalla, mistä Nuutinen löydettiin, ei ollut varsinaista rajalinjaa. Tutkijoiden mielestä Neuvostoliiton rajamiehet olivat tulleet Suomen puolelle ja ampuivat rajan lähellä työskennelleen Väinö Nuutisen.

Työvelvollisia oli kesällä ja syksyllä 1940 töissä uuden rajalinjan teossa. Ilomantsissa rajalinjaa olivat tekemässä viidennen Rakennuskomppanian miehet. Kesäkuussa haavoittui Ilomantsin itärajalla rajalinjalta puita kaatamassa ollut töysäläinen Toivo Mäkinen. Hänet kuljetettiin hoidettavaksi Ilomantsin kunnansairaalaan, jossa hän kuoli 24. kesäkuuta.

Kun kesällä 1940 oli päästy jonkinlaiseen sopimukseen, hakattiin uudelle rajalinjalle raja-aukko. Kun rajalinja oli valmiina, työvelvolliset pystyttivät valtioiden rajatolpat yhdessä rajamiesten kanssa. Syksyllä 1940 oli työvelvollisia töissä Ilomantsin Sotkasenvaarassa. Tohmajärveläiset Väinö Kononen ja Väinö Turunen asuivat Sotkasenvaaran taloissa. Miehet lähtivät töihin Lamanahon Vornasten tilan maille torstaina 18. syyskuuta. Heidän tehtävänään oli pystyttää ja maalata rajatolppia. Kun miehiä ei illalla kuulunut majapaikkaan Sotkasenvaaraan, rajamiehet lähtivät etsimään miehiä. Rajalta löytyi vain maalausvälineet, mutta miehet olivat kadonneet. Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että miehet oli vangittu epäiltynä rajan ylityksestä ja vakoilusta. He olivat kuolleet joko rajalla tai sitten vankileirillä Siperiassa.

Korpiselkäläinen maanviljelijä alikersantti Allan Miinalainen katosi 22. lokakuuta 1940 ollessaan Korpiselässä rajanvalvontatehtävissä. Allan oli lähtenyt aamuyöllä raja-alueelle partioon. Partioreissulle lähtenyttä miestä odoteltiin asemapaikkaan ja kun hän ei saapunut sinne illalla, aloitettiin etsinnät. Etsinnöistä huolimatta Miinalaista ei löydetty ja etsinnät lopetettiin viikon päästä tuloksettomina. Allan Miinalainen siunattiin Korpiselän sankarihautaan kentälle jääneenä 11. lokakuuta 1942. Todennäköisesti Miinalainen pidätettiin rajaalueella ja kuulusteluissa häntä syytettiin vakoilusta ja sen jälkeen hänet teloitettiin.

Uukuniemellä Neuvostojoukot vangitsivat Päämajan valvontaosastolla työskennelleen kapteeni Aleksander Torikan (Krasheini).