Natsi-Saksa Suomen lentokentillä

By Lauri Lepola

Tämä kirja kertoo siitä kuinka Natsi-Saksa hyväksikäytti Suomen lentokenttiä ja poltti puoli Suomea poistuessaan.

Ryti ja Mannerheim tekivät, Suomen eduskunnan ja presidentin tietämättä, Saksan kanssa niin sanotun 'läpikulku' -sopimuksen. Sopimus johti käytännössä siihen, että natsit miehittivät koko Pohjois-Suomen Oulua myöden. Myös Suomen suurimmat lentokentät Malmi, Utti, Luonetjärvi ja Rovaniemi luovutettiin natsi-Saksan käyttöön jo ennen sotaa ja Porin lentokenttä hieman myöhemmin.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Mar 6, 2020
• ISBN: 9789528021018

Lauri Lepola

Lauri kirjoitti 2010 ensimmäisen kirjansa synnyinseudustaan. 'Kylä nimeltä Korvola' -kirjaa kirjoittaessa ja haastatteluja tehdessä hänelle alkoi avautumaan seudun karmeat tapahtumat kansalaissodan aikana. Ensimmäisen kirjan valmistumisen jälkeen Lauri jatkoi aiheen tutkintaa ja on sen jälkeen julkaissut 5 kirjaa kansalaissodan ja jatkosodan aikaisista tapahtumista.

Book preview

Natsi-Saksa Suomen lentokentillä

Omat sotakokemukseni

Natsismin sekä rotusorron eteneminen Sak-sassa ja Suomessa

Suomalainen Waffen-SS vapaaehtoispataljoona

Suomalaiset SS miehet olivat Ukrainassa

Suomalaisten naisten johtajakoulutusta natsi-Saksassa

Suomalaisia naisia SS joukoissa

Natsit miehittävät Suomen merialueet

Miksi menimme sotaan Saksan rinnalle

Jatkosota natsi-Saksan asetoverina

Malmin lentokenttä saksalaisten käyttöön

Natsi-Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941. Suomi liittyi sotaan Saksan rinnalle

Helsingin pommitukset 3.7.1941

Pommitusten uhrien hautajaiset Malmilla 14.7.1941

Länsimaat julistaa sodan suomelle

Malmin lentokenttä toimi lähes kokonaan natsi-Saksan pommikoneiden kotikenttänä.

Helsingin ensimmäisen suurpommituksen tuhoja

Pommitukset jatkuivat kymmenen päivän välein

Utin lentokenttä

Luonetjärven lentokenttä

Suomalaisvalmisteisissa lentokoneissa ongelmia

Porin ja sen lentokentän natsimiehitys

Immolan lentokenttä

Ryti-Ribbentrop sopimus

Rovaniemi ja Rovaniemen lentokenttä

Lähteet

Valmistusmerkinnät

Omat sotakokemukseni

Olin pikkumuksu talvisodan viimeisinä päivinä, kun katselin muiden sisarusteni kanssa kamarin ikkunasta ilmataistelua ja venäläisen pommikoneen putoamista kodistani noin 150 metrin päähän. Näen vieläkin sen näyn selvästi aina uudelleen, kun pistän silmäni kiinni ja muistelen tätä tapahtumaa. Kuulen samalla sen palavan koneen huminan sen syöksyessä alas ja ammusten rätinän. Meidän pihallemmekin lenteli käppyräisiä alumiinipellin kappaleita. Ihmeelliseltä näytti myös ne nopeat tulenlieskat, jotka välähtelivät edessämme olleella lumisella pellolla.

Pommikoneen putoamispaikalla, talvisodan lopulla

Pudotessaan kone katkaisi erään kuusen latvan ja iskeytyi sitten aivan Tampere - Pori radan viereen letteiseen suonsilmään, noin 100 metriä Jaakkolan pysäkiltä Nokialle päin. Sinne se vajosi nokka edellä ja nosti pyrstönsä pystyyn, painuessaan hiljalleen alaspäin ja kadotessaan kokonaan maan syvyyksiin. Kura roiskui ajoittain korkealle putoamispaikalla, vaikka kone oli jo painunut pois näkyvistä. Varmaankin jotkut ammukset vielä kuumuudessa räjähtelivät, vaikka konetta ei enää näkynytkään. Tulipalo putoamispaikalla sammui vasta seuraavana päivänä, ehkä koneen polttoainetta pulppusi pintaan ja ruokki tulipaloa. Vähän koneen putoamisen jälkeen leijui mies laskuvarjolla, aika korkealla etelän suuntaan ja laskeutui Nokianvirran toiselle puolelle, jonne hänet ammuttiin.

Kone putosi vieressä olevan Siunaukselan lastenkodin kuusiaitaan. Yksi kuusi lensi talon liiterinpäähän ja näkyy kuvassa. Lastenkodin isommat pojat olivat löytäneet koneen putoamispaikalta hoppikkaat, muuten hyvät paitsi toisessa jäätynyt jalkaterä sisällä. Sitä ne sitten sulattelivat karjakeittiössä eli krännissä niin kuin sitä yleensä sanottiin. Lastenkodin poikien kanssa minäkin melkein joka päivä oleskelin, äitini oli Siunaukselan entisiä kasvatteja. Poikien kertomuksesta minulle jäi lapsuuteen usko että ryssänliha on mustaa ja sitä vahvisti vielä loru. Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistas

Ilmahälytyksien aikana menimme aina läheiseen metsään. Äiti oli pakannut kassiin, tädiltään perimät hopealusikat ja jotain muuta vähän arvokkaampaa tavaraa jotka otimme mukaan, että edes jotain jäisi, jolla pääsisi alkuun, jos pommi osuisi kotiimme. Hänellä oli tulipalosta kokemusta, kun kotitalomme oli palanut kokonaan vuonna 1935. Muistan vieläkin sen suuren kuusen, jonka juurella me usein oltiin ja tähysteltiin taivaalle. Kotipaikkaamme Nokiaa pommitettiin aika usein. Kumitehdas oli tärkeä renkaiden tuottaja sota-ajoneuvoille.

Saksalaiset tekivät, jatkosodan aikana, Tampereelta Linnavuoren lentokonetehtaalle oman puhelinlinjan. Yksi puhelinpylväs oli meidänkin perunapellonpäässä vielä pitkään sodan jälkeen. Saksalaisilla linjanrakentajilla oli käytössään pieni kolmipyöräinen kuorma-auto mikkihiiri, joka sai meikäläisten pikkupoikien mielenkiinnon kovasti liikkeelle. Jonkin matkaa olin minäkin tässä kyydissä. Sota-aikana ei juuri muita sotilaita näkynytkään kuin saksalaisia. Linnavuoren lentokonetehtaalta kuljetettiin pommikoneiden runkoja suurilla Man kuorma-autolla Tampereelle Ja aina oli jokin saksalainen upseeri saattoautossa. Tehtiin niille natsitervehdyksiä ja saatiin karamelleja.

Äidin kanssa olin käymässä Tampereella Tammelassa, jossa äitikin oli syntynyt. Kun tuli ilmahälytys, mentiin kiireellä PMK:oon talon alakerrassa olleeseen pommisuojaan. Minulta on parhaiten jäänyt mieleeni se jännitys ja pelko, mikä silloin tuli lapsenkin mieleen. Onneksi oli oma äiti turvana. Muistan myös, kun sain ison tikun käteeni, alas suojaan mennessämme, kaiteesta joka oli tehty raakalaudasta. Puhuttiin jälkeenpäin kotona leikillään, että minäkin haavoituin sodassa.

Kävin jatkosodan aikana jo parivuotta kansakoulua. Penttilän koulu oli silloin niin täynnä, että jouduttiin käymään koulua kahdessa vuorossa, kun ei vielä Linnavuoressa ollut omaa koulua ja sinne oli tullut paljon väkeä muun muassa lentomoottori korjaamosta Kokkolasta. Eräs nainen tunnisti minut koulukaverikseen jossakin tapahtumassa hiljan ja tuli juttusilleni: Muistatko vielä, kun tulimme iltavuorosta kaikki käsikkäin rinnatusten koulusta. Talvi-iltoina oli säkkipimeää, mistään talosta ei saanut näkyä valonpilkahdustakaan, pelättiin pommituksia. Ainoat valot olivat Nokian keskustasta näkyvät valokiilat, jotka aavemaisesti risteilivät taivaalla, etsien mahdollisia viholliskoneita. Joskus vanhempi siskoni tuli meitä vastaan, eikä häntä näkynyt aiemmin ollenkaan, yhtäkkiä hän oli vain keskellämme. Tunne tästä oli niin outo, että voin jotenkin tuntea sen vieläkin.

Penttilänkoulun pikkukoululaisia 1944

Sodan jatkuessa alkoi nälkä. Lähes koko vapaa-aika pojilla kului jollaintavoin ruuan hankintaan. Kesät menivät paremmin. Käytiin omenavarkaissa, syötiin marjoja, paistettiin lokinmunia nuotiolla, kalasteltiin. Talvet olivat pahempia. Tiedettiin missä talossa leivottiin ja käytiin kerjäämässä leipää. Monessa talossa meidänkin kylässä leivottiin armeijalle neliskulmaisia leipiä. Näin itsekin niitä, mutta näitä leipiä ei koskaan saanut edes maistaa. Ne olivat jotenkin pyhiä, menihän ne omille sankareille, jotka taistelivat rintamalla meidänkin puolestamme. Kävin kerran sodan loppuvaiheessa sodassa haavoittuneen, toipumislomalla olevan tutun miehen kanssa Nokian keskustassa jollakin asialla. Naapurin mies vei meidät Voiman ruokalaan syömään. Saimme jotakin lanttukeittoa syödäksemme, tuntui että nälkä siitä vaan yltyi. Silloin puhuttiin, että saakohan sitä vielä joskus niin paljon syödä, että nälkä kokonaan menisi.

Nälkä, kylmä ja pieneksi jääneet kengät, oli silloin melkein kaikkien lapsien kärsittävänä. Sitä ei kukaan sellainen ihminen täysin käsitä, joka ei ole sitä itse kokenut. Miesten kaatuminen tai haavoittuminen ei ollut ainoa kärsimys mitä sodasta seurasi, siitä kärsi myös siviilit ja varsinkin lapset.

Aikuisena olen joutunut lentokoneiden kanssa monenkin laisiin tekemisiin. Täytettyäni kuusitoista vuotta pääsin Linnavuoren lentokonetehtaalle töihin. Siellä oli vielä silloin muun muassa lentomoottorihuolto. Helsinkiin muutin vuonna 1960. Olin siellä jonkinlaisissa johtotehtävissä maan suurimmassa moottorikorjaamossa, silloin olin paljon tekemisissä Malmin kentällä toimineen Lentohuollon kanssa. Lentomoottorien korjaamisesta on erikoisesti jäänyt mieleeni se erittäin tarkka pöytäkirja siitä, mitä moottorille tehtiin. Malmin lentokenttä tuli minulle monellakin tavalla tutuksi. Edesmennyt appiukkoni oli ollut melkein koko ikänsä Finnairin palveluksessa jo sen edeltäjien Karairin ja Aeron aikana. Finnairilta hän jäi eläkkeellekin. Hän tunsi Malmin lentokentän ja Aeron historiat, kuin omat taskunsa. Keskustelimme näistä asioita usein lennellessämme pikkukoneella Malmin kentän ja hänen kesämökkinsä yläpuolella Itäsuomessa. Näistä keskusteluista on minulle ollut monenlaista apua tätä kirjaa kirjoittaessani.

Vähitellen, yleensä vasta tämän vuosituhannen aikana on alettu jatkosodasta kertomaan vähän totuudenmukaisemmin, kun aiemmin. Enää ei kukaan viitsi lukea niitä kenraalien kirjoittamia satukirjoja jossa ne kertovat johtaneensa Suomen voittoon kaikissa sodissa ja että se johtui siitä, että he johtivat Suomen sotilaita edestä. Kyllä kenraalit pysyivät rintamalta mahdollisimman kaukana. Tosiasiassa kaikissa suomen sodissa on rintamalla kuollut vain yksi kenraali. Kaatunut kenraali oli Einar Vihma, joka älyttömällä toiminnallaan halusi näyttää rohkeuttaan ja kaatui kenties tarkoituksella, koska hänellä oli edessään sotaoikeus vankien ammuttamisesta.

Mielestäni sodassa ei ole sankareita, on vain sankaritekoja, joita on omassa hengenhädässä tehty. Suurin osa heistäkin kuoli, kun yrittivät olla urhoollisia. Kaikista näistä sankareista korkeimmalle on nostettu lentäjät ja heistäkin ylimmäksi natsilentäjät. Suomi on ainoa maa maailmassa joka kunnioittaa natsilentäjiä