Sukellusveneet Atlantilla

By Maailman historia

On helmikuu vuonna 1941. Saksalaiset ovat päättäneet tuhota jälleen yhden brittien sukellusveneistä. Saksa ja Iso-Britannia ovat kamppailleet vuosia Atlantin herruudesta, sillä Saksa haluaa estää saattueet, joilla liittoutuneet yrittävät auttaa brittejä. Tällä kertaa voitonvarmat saksalaiset merikapteenit yllättyvät karvaasti. Paljastuu, että eräs brittien taitavimmista sukellusvenekapteeneista on mukana suojaamassa saattuetta ja hänellä on vaarallinen ässä hihassaan. Yksi kaikkien aikojen hurjimmista meritaisteluista on alkamassa. Miten käy saattueiden miehistölle ja matkustajille, kun ympärillä velloo valtameri ja vastustajan syvyyspommi saattaa räjähtää hetkenä minä hyvänsä?Teos kuuluu Eurooppa liekeissä -sarjaan. Tutustu toisen maailmansodan tapahtumiin viimeisten elossa olevien silminnäkijöiden kertomusten, koskettavien kirjeiden ja mielenkiintoisten asiantuntijahaastatteluiden avulla.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 13, 2021
• ISBN: 9788728021583

Book preview

Kolmas valtakunta hyökkäsi

1. Sukellusvenesota käynnistyi

Brittilaivaston sydän oli Scapa Flow’n luonnonsatama, jonne Saksan keisarikunnan laivasto upotettiin nöyryyttävällä tavalla ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Saksalainen kapteeni Günther Prien halusi kostaa tapauksen lokakuisena yönä 1939, kun hänen sukellusveneensä lipui uhkarohkeaan hyökkäykseen.

Teksti: Else Christensen

Yö oli pimeä ja kuuton 13. lokakuuta 1939, kun Saksan U-47-sukellusvene lähestyi Orkneysaaria Skotlannin pohjoisrannikon edustalla. Sukellusveneen tornissa aluksen kapteeni, kapteeniluutnantti Günther Prien tähysi merelle. Paksut pilvet peittivät taivaan sinä yönä, ja tiheä tihkusade täytti ilman. Näkyi vain häivähdys aallonharjojen valkeaa vaahtoa. Kaukaisuudessa paapuurin puolella saarien rikkonainen rannikko häämötti mustana varjona tumman taivaan alla.

Aiotteko tehdä pikku visiitin Orkneysaarille, herra kapteeniluutnantti? kysyi sukellusveneen kakkosmies, luutnantti Engelbert Endrass, joka seisoi Prienin vierellä leudossa yötuulessa. Äänensävy oli kepeä, mutta kapteeni tiesi erittäin hyvin, että Endrass oli hoksannut esimiehensä aikeet. Hän voisi siis yhtä hyvin vastata rehellisesti.

Olkaa valmiina, Günther Prien sanoi. Olemme matkalla Scapa Flow’hun, hän vastasi selittämättä sen enempää ja kääntyi palatakseen sukellusveneen uumeniin suuntamaan kurssin kohti länttä.

Kapteeni lisäsi vielä: Ensin ajamme rannikon tuntumaan ja kutsumme miehet messiin.

Salailu oli perusteltua. Seuraavana päivänä U-47:n oli määrä lipua salaa satamaan ja iskeä Britannian laivaston sydämeen, Scapa Flow’n sotasatamaan, joka oli imperiumin Home Fleetin kotipaikka. Prien toivoi ovelan operaation horjuttavan brittien sitkeää uskoa laivastonsa ylivoimaan ja todistavan Saksan sukellusveneiden olevan iskukykyisiä ja taistelukelpoisia.

Amiraali kilpaili ilmavoimien kanssa

Prien ei ollut ainoa, joka odotti suuria operaatiosta. Saksan sukellusvenelaivastoa komentanut amiraali Karl Dönitz halusi innokkaasti todistaa alusten arvon etenkin voimainmittelyssä Britanniaa vastaan. Dönitz uskoi, että suuren ja iskukykyisen vedenalaisen laivaston jatkuvat hyökkäykset etenkin kauppalaivojen kimppuun katkaisisivat Britannian huoltotoimitukset ja rapauttaisivat maan kansalaisten mielialaa.

Sodan käynnistyttyä muutamaa viikkoa aiemmin Dönitzillä oli ollut kuitenkin vain 57 sukellusvenettä, joista vain 30 oli taistelukelpoisia. Hän myös kilpaili armeijan ja Luftwaffen kanssa Führerin suosiosta ja siten tuesta ja varoista joukkojen laajentamiseen. Saadakseen Hitlerin huomion hänen oli toteutettava näyttävä operaatio. Entisenä ensimmäisen maailmansodan sukellusvenekapteenina Dönitz oli itse ajanut aluksellaan syvälle vihollisen alueelle. Sotaretkellä Välimerellä keväällä 1918 hän oli torpedoinut Italian laivastotukikohdan Porto di Augustassa ja saanut saavutuksestaan rautaristin ritariristin. Sen takia Dönitz toivoi iskun brittien tärkeimpään laivastosatamaan olevan samanlainen voitto Prienille, joka myös halusi esitellä sukellusveneiden voimaa Hitlerille.

Monille saksalaisille onnistunut tehtävä Scapa Flow’hun olisi myös vertauskuvallisesti tärkeä, sillä tuulisten Orkneysaarien satamaan liittyi suuria tunteita. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan britit olivat siirtäneet sen valtamerilaivaston alukset Scapa Flow’hun. Suunnitelmana oli jättää laivat sinne ankkuriin sodan vastapuolten neuvotellessa aselevon ehdoista. Saksalainen amiraali Ludwig von Reuter kuitenkin pelkäsi laivojen päätyvän jaettavaksi liittoutuneiden kesken ja antoi miehistöille siksi käskyn upottaa alukset itse. Monien saksalaisten, etenkin Hitlerin Kriegsmarinen jäsenten, mielestä toimenpide oli uhmapäinen sankariteko. Onnistunut tehtävä samassa satamassa palauttaisi Saksan kunnian ja vahvistaisi Dönitzin arvostusta niin laivaston sisä-kuin ulkopuolellakin.

Lähes koko syyskuun ajan Karl Dönitz teki tiiviisti töitä valmistellessaan hyökkäystä Scapa Flow’hun. Hän tutki karttoja ja Luftwaffen ylilennoillaan 26. syyskuuta ottamia ilmakuvia sekä kävi läpi tuuli-ja myrskyoloja koskevia havaintoja, jotka U-16-sukellusvene oli kerännyt salaisessa tehtävässä samassa kuussa sataman sisääntuloväylän läheisillä kulkuvesillä.

Nopeasti kävi ilmi, että Scapa Flow’n puolustusrakennelmat olivat heikompia kuin britit olivat antaneet muun maailman ymmärtää. Vahvat puomit ja metalliverkko tosin suojasivat sataman sisääntuloa ja niin kutsutut upotushylyt sulkivat aukot ankkuripaikkaa ympäröivien lukuisten saarten välissä. Saksan lentäjien ilmakuvissa näkyi kuitenkin 15 metrin aukko hylkyjen välissä yhdessä itäisistä tuloväylistä, Kirksalmessa.

Keskikokoinen sukellusvene mahtuisi ajamaan aukosta pysyttelemällä pinnassa. Dönitzin suunnitelman toteuttamiseen tarvittiin vain pimeä yö ja huimapäinen sukellusvenekapteeni, ja sukellusveneiden komentaja tiesi jo tarkalleen, kuka voisi suoriutua tehtävästä.

Prien sai tarkat taustatiedot iskuun

31-vuotiaalla Günther Prienillä todella riitti tarmoa ja uskallusta. Hän oli syntynyt ylempään keskiluokkaan tuomarin poikana, mutta vanhemmat olivat eronneet, minkä jälkeen Prien oli varttunut vaatimattomissa oloissa. Auttaakseen perheen elatuksessa myöhempi kapteeni oli liittynyt jo 16-vuotiaana Saksan kauppalaivastoon. Hän ehti edetä upseeriksi Atlantilla purjehtineella Hamburg-höyrylaivalla, kunnes hän jäi 1930-luvun lamassa miljoonien saksalaisten tavoin työttömäksi. Kun Hitlerin noustua valtaan laivastoa alettiin varustella, Prien ilmoittautui heti palvelukseen ja osoittautui nopeasti taitavaksi kapteeniksi. Sodan alkuviikkoina oltuaan ensimmäisen kerran partioimassa hän onnistui upottamaan mereen kolme brittilaivaa, painoltaan yhteensä 66 000 tonnia.

Lokakuun alussa Günther Prien oli palannut Kieliin. Dönitz oli pannut merkille hänen menestyksekkään sotaretkensä, ja niin häntä pyydettiin saapumaan sukellusvenekomentajan puheille tukilaiva Weichselille. Siellä yksi upseereista levitti pöydälle suuren kartan ja alkoi osoitella sitä.

Alueella on vartiointia joka puolella tavalliseen tapaan. Sotapäiväkirjaan merkitsemäni erityiset toimenpiteet kohdistetaan seuraaviin paikkoihin, upseeri aloitti tilannekatsauksensa.

Prien kuuli sanat mutta ajatteli vain suuria kirjaimia keskellä karttaa: Scapa Flow. Sitten Dönitz näytti puomit ja muut esteet ja katsoi Prieniin.

Kaikista varotoimista huolimatta voin hyvin kuvitella, että päättäväinen kapteeni voi päästä läpi juuri tästä kohdin. Näin sanoessaan sukellusvenekomentaja osoitti karttaa harppinsa kärjellä. Se ei ole helppoa, koska virtaus saarien välillä on voimakas. Uskon kuitenkin, että se kaikesta huolimatta voisi onnistua. Mitä sanotte, Prien? Dönitz kysyi ja korosti nopeasti, että kapteeni saisi luonnollisesti aikaa perehtyä kunnolla asioihin ennen kuin päättäisi, suostuuko tehtävään. Sen jälkeen amiraali lähetti Prienin kotiin käskien tämän ilmoittaa vastauksensa 48 tunnin sisällä.

Prien paneutui heti tehtävään. Syötyään illallista vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa kapteeni alkoi tutkia saamiaan karttoja ja valokuvia. Tehtävä olisi hankala, sillä Scapa Flow sijaitsi Atlantin ja Pohjanmeren välillä, ja saariryhmän ympärillä tosiaan oli voimakkaita virtauksia. Suunnistaminen kapeilla kulkuvesillä oli vaarallista päivänvalossakin, mutta nuori kapteeni ei epäröinyt. Upotushylyt sijaitsivat niin, että sukellusvene voisi täpärästi pujotella niiden ohi. Jos joku selviytyisi tehtävästä, niin hän.

Jo seuraavana päivänä Prien palasi Dönitzin luo:

"Astuessani sisään ovesta amiraali Dönitz istui kirjoituspöytänsä ääressä.

’Hyvä päivää, herra komentaja.’

Hän ei vastannut tervehdykseeni vaan näytti siltä, kuin hän ei olisi lainkaan kuullut sitä. Hän vain katsoi minua pitkään ja kysyi:

’Kyllä vai ei?’

’Kyllä, herra komentaja.’

Hymy häivähti hänen kasvoillaan.

’Oletteko harkinnut tarkkaan? Ja muistanut Emsmannia ja Henningiä?’ (ensimmäisessä maailmansodassa Scapa Flow’hun hyökänneet sukellusvenekapteenit. Heinz von Henning jäi sotavangiksi ja Hans Joachim Emsmann kuoli, toim.)

’Kyllä olen’, vastasin hänelle.

’Saattakaa sitten aluksenne valmiiksi. Ilmoitan, milloin teidän tulee lähteä matkaan.’

Amiraali nousi seisomaan, astui pois kirjoituspöytänsä takaa ja puristi kättäni. Hän ei sanonut mitään, mutta kädenpuristus oli luja."

U-47 lastattiin täyteen räjähteitä

U-47 lähti Kielistä 8. lokakuuta 1939 kauniina syksyisenä sunnuntaina. Alus ajoi Kielin kanavaa pitkin mukanaan 43 valikoidun merisotilaan miehistö, joka oli käynyt läpi Saksan sukellusvenekoulun raudanlujan koulutuksen. Ajamalla öisin pinnalla ja päivisin sukelluksissa alus pääsi täysin huomaamatta Pohjanmeren halki Orkneysaarille, jotka sijaitsevat noin 16 kilometriä Skotlannin mantereen pohjoispuolella.

Viisi päivää satamasta lähdön jälkeen Prien seisoi neljän aikaan yöllä pimeässä ja tihkusateessa lähimmän alaisensa Endrassin kanssa. Oli vihdoin tullut aika vihkiä miehistö amiraalin suunnitelmiin:

"Menin etummaiseen messiin. Kaikki olivat koolla. He seisoivat seiniä vasten tai istuivat kyyryssä petien päällä. Kuvuttomien lamppujen kovassa valossa kasvot näyttivät kalmankalpeilta ja silmäkuopat pikimustilta aukoilta.

’Huomenna ajamme Scapa Flow’hun’, sanoin kiertelemättä. Oli täysin hiljaista, niin hiljaista, että lauhdeveden tiputtelu kuului. ’Nyt kaikki ne, joilla ei ole vahtivuoroa, menevät lepäämään.’"

Prien käski miehistön himmentää valot ja asettua makuulle hapen säästämiseksi. Sukellusveneeseen laskeutui rauha, mutta Prien itse ei saanut unta. Aina sulkiessaan silmänsä hän näki edessään Scapa Flow’n kartan. Lopulta hän nousi ylös vuoteesta ja siirtyi upseereiden messiin. Siellä yliperämies Wilhelm Spahr seisoi jo kumartuneena kartan ylle. Minun vain täytyi nähdä kartta vielä kerran, Spahr selitti nähdessään hämmästyneen Prienin. He seisoivat hetken hiljaa tuijottaen kartan viivoja ja merkintöjä, jotka osoittivat reitin satamaan. Uskotteko todella, että voimme päästä läpi, herra kapteeniluutnantti? Spahr rohkeni kysyä. Kyllä, Spahr, Prien vastasi esittäen rauhallista.

Entä ellei se onnistu? Spahr jatkoi.

Siinä tapauksessa meillä on hemmetin huono tuuri, kapteeni Prien vastasi alaiselleen.

Neljältä iltapäivällä kokki herätti sukellusveneen miehistön. Aamupala oli katettu pöytään: kinkkua ja lehtikaalia. Miehet nauttivat ateriasta, joka ylitti jokapäiväisten ruokailuiden tason moninkertaisesti. Prien oli jo kertonut heille, että tästä eteenpäin siihen asti, kun tehtävä oli viety loppuun, heidän olisi pärjättävä leipäviipaleilla, joiden kanssa oli tarjolla voita ja vähän suklaata. Sitten Prien tarkasti aluksen uudelleen:

Kävin koko aluksen vielä kerran läpi ja annoin miehistölle ohjeita. Tupakointi oli ankarasti kielletty koko tehtävän ajan, ja vielä tärkeämpää oli, ettei kukaan saanut puhua, ellei se ollut täysin välttämätöntä. Kaikki tarkastivat omat pelastusliivinsä. Vilkaisin vielä poistumisluukkua. Suunnistaja kiinnitti karttansa visusti paikoilleen.

Prien tarkasti myös aseistuksen. U-47-sukellusvene oli 88 mm:n kansitykin ja 20 mm:n ilmatorjuntatykin lisäksi varustettu 15 torpedolla. Ne voitiin laukaista viiden torpedoputken avulla, joista neljä oli edessä ja yksi peräsimen vieressä. Lataaminen ja laukaisu olivat aikaa vievää puuhaa, joten suunnittelun ja menettelytapojen oli oltava kunnossa ennen ensimmäisen hyökkäyksen aloittamista. Prienin varmistettua vielä kerran, että sukellusvene oli valmis taisteluun,