Itärintaman ankara todellisuus

By Maailman historia

Hyytävä viima piiskaa sotilaiden kasvoja 2900 kilometrin pituisella rintamalla vuonna 1941. Hitler on antanut heidän tehtäväkseen valloittaa Neuvostoliitto, mutta rintamalla sääolosuhteet osoittautuvat pahaksi viholliseksi. Kylmyys kangistaa sotilaitten jäseniä ja hyydyttää aseet sekä ajoneuvot, eivätkä huoltolinjat toimi. Saksan nälkäiset joukot uhmaavat säätä ja etenevät kohti Moskovaa, jota Neuvostoliitto puolustaa säästelemättä sotilashenkiä. Luftwaffe pommittaa jo päämajoja. Kuinka verinen operaatio Barbarossa päättyy? Teos kuuluu Eurooppa liekeissä -sarjaan. Tutustu toisen maailmansodan tapahtumiin viimeisten elossa olevien silminnäkijöiden kertomusten, koskettavien kirjeiden ja mielenkiintoisten asiantuntijahaastatteluiden avulla.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 13, 2021
• ISBN: 9788728021668

Book preview

Operaatio Barbarossa

1. Hitler halusi itään

Ensin he olivat verivihollisia, sitten heistä tuli liikekumppaneita ja sen jälkeen liittolaisia, kilpailijoita ja taas verivihollisia. Hitlerin ja Stalinin välinen suhde hämmensi kaikkia, joiden tehtävänä oli noudattaa kaksikon tahtoa, ja päähenkilöt itse ymmärsivät hädin tuskin tilannetta. Operaatio Barbarossa yksinkertaisti kuviota.

Teksti: Esben Mønster-Kjær

Hitler havitteli maata idästä siitä lähtien, kun hän astui ensimmäiset hapuilevat askeleensa politiikassa. Epäonnistuneen oluttupavallankaappauksen jälkeen vuonna 1924 vankilassa aloittamassaan natsiraamatussa Mein Kampf hän julisti, että Saksan tuli laajentua, jotta se olisi yhtä vahva kuin jättiläiset – brittiläinen imperiumi, Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Kiina. Puhuessamme uusista maa-alueista nykyisessä Euroopassa tulee ensimmäisenä mieleen Neuvostoliitto ja sen alaiset reunavaltiot. Kohtalo itse tuntuu osoittavan niitä sormellaan. Luovuttaessaan Venäjän bolševismin kynsiin se riisti Venäjän kansalta älyn, joka siihen saakka oli edistänyt maan olemassaoloa valtiona. Venäjän valtiomuodon järjestäminen ei ollut suinkaan slaavien valtiopoliittisten kykyjen tulosta vaan päinvastoin ihmeellinen esimerkki germaanisen kansanosan kyvystä muodostaa valtio ala-arvoisen rodun parissa, luki Mein Kampfissa.

Hitlerin mukaan saksalaiset maahanmuuttajat ja Baltian maiden saksalaiset aateliset olivat tehneet Venäjästä suuren, mutta vallankumouksessa rappiolliset juutalaiset olivat vieneet heidän paikkansa.

Yhtä mahdotonta kuin venäläisten on päästä omin voimin eroon juutalaisten ikeestä, yhtä mahdotonta juutalaisen on pitkällä aikavälillä säilyttää valtakunta mahtavana. Hän itse ei ole mikään lahjakas organisoija vaan hajottava organismi. Itäinen jättiläisvaltakunta on kypsä kaatumaan, ja juutalaisherruuden päättyminen Venäjänmaalla merkitsee myös Neuvostoliiton loppua valtiona, Hitler kirjoitti.

Toisin sanoen kohtalo hymyili Saksan kansalle.

Lebensraumia – elintilaa – tarvittiin idästä aikana, jolloin juutalais-kommunistinen hallinto oli tarttunut ohjaksiin ja vanha mahtava Venäjänmaa oli Hitlerin mielestä matkalla kohti tuhoa.

Natsit pänttäsivät Mein Kampfin sanoja, ja Hitlerin noustua valtaan niistä tuli pyhiä opinkappaleita. Siksi monet ällistyivät rakastetun johtajansa solmiessa kesällä 1939 sopimuksen Neuvostoliiton kanssa.

Vihan korvasi epäilyttävä sopimus

Syvä huoli valtasi natsien rivit, kun uutinen Hitlerin liittoumasta Stalinin kanssa tuli julkisuuteen. Mein Kampfissa Führer oli käyttänyt useita sivuja selittääkseen, miksi Saksa ei voisi koskaan tehdä yhteistyötä Neuvostoliiton kommunistien kanssa. Näytti siltä, että yhdellä kynänvedolla kaikki oli nyt unohdettu. Natsien pääideologi Alfred Rosenberg raivosi kunnioituksen puutteesta 20 vuoden poliittista taistelua, moraalisia viestejä ja Espanjan sisällissodan panostuksia kohtaan – mutta viisaasti vain päiväkirjaansa: Lehdistöllämme ei ole minkäänlaista arvokkuutta. Nyt se riemuitsee ikiaikaisesta ystävyydestä Saksan ja Neuvostoliiton kansan välillä, ikään kuin kamppailumme Moskovaa vastaan olisi ollut väärinkäsitystä ja bolševikit olisivat koko ajan olleet oikeita venäläisiä, joita johtavat neuvostomieliset juutalaiset! Sellainen syleilevä asenne on vähintäänkin kiusallinen. Natsirivistöjen nurina oli kuitenkin niin äänekästä, että se kantautui myös Hitlerin korviin. Esikunnan kokouksessa hän ilmoitti vastauksenaan, että hän oli löytänyt hengenheimolaisen ja että selustasta kuuluvat soraäänet eivät jäisi seurauksitta:

Stalin ja minä olemme ainoat, jotka osaavat nähdä meidän tulevaisuutemme. Siksi aion jo muutaman viikon kuluttua ojentaa käteni Stalinille Saksan ja Neuvostoliiton yhteisellä rajalla ja toteuttaa yhdessä hänen kanssaan maailman uudelleenjärjestelyn. Olen antanut määräykseni, ja ammun jokaisen, joka lausuu yhdenkin arvostelevan sanan asiasta.

Näin Puola jaettiin kahden diktaattorin kesken ilman avoimia vastalauseita. Sen jälkeen Stalin ahmi idän pikkuvaltiot, jotka hänelle oli luvattu virallisen sopimuksen salaisessa lisäosassa. Hitler puolestaan sai vapaasti selvittää välinsä Ranskan ja Britannian kanssa lännessä. Ranska antautui kesäkuussa 1940 salamasodan jälkeen, jollaista kukaan ei ollut pitänyt mahdollisena. Jäljellä oli enää Britannia.

Britannia voitiin lyödä itäkautta

Ranskan antautumisen jälkeisen kuukauden aikana Hitler keskusteli kenraaliensa ja amiraaliensa kanssa, miten heidän tulisi toimia, jotta myös Britannian olisi pakko taipua rauhaan. Suunnitelma hyökkäyksestä Englannin kanaalin yli eteni, mutta Hitler ei koskaan seissyt täysin sen takana. Olisi parempi, jos britit vain antautuisivat, mutta jokin piti heidän toivoaan yllä. Epäilykset alkoivat kohdistua Neuvostoliittoon, kirjoitti Saksan armeijan yleisesikunnan päällikkö Franz Halder päiväkirjaansa 22. heinäkuuta 1940:

Stalin flirttailee Britannian kanssa pitääkseen sen sodassa ja meidät kiireisinä. Hän tekee niin voittaakseen aikaa ja päiviä ja tietää hyvin, ettei saa haluamaansa, jos tulee rauha. Hänen etunsa on estää Saksaa vahvistumasta liikaa, mutta Neuvostoliiton hyökkäyksestä meitä vastaan ei ole vielä merkkejä.

Stalinia ei siis pidetty sotilaallisena uhkana, mutta voitokas sota Neuvostoliittoa vastaan saattaisi ajaa Britannian neuvottelupöytään, arveli Hitler ja teki näkökantansa selväksi Halderille ja muille johtaville upseereille, jotka oli kutsuttu Hitlerin kesäasunnolle Berghofiin Etelä-Saksaan 31. heinäkuuta:

Britannian toivo on Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain varassa. Jos Neuvostoliitto häviää kuvasta, Britannia menettää myös Yhdysvallat, koska Neuvostoliiton eliminointi vahvistaisi suuresti Japanin valtaa Kaukoidässä. Neuvostoliitto on Britannian ja Yhdysvaltain miekka Kaukoidässä, ja se osoittaa kohti Japania.

Hitler siis arvioi Neuvostoliiton häviön vahvistavan Japania niin paljon, ettei Yhdysvallat uskaltaisi lähteä sotaan. Siten Britannialla ei olisi enää toivoa avusta vaan sen olisi antauduttava. Armeija halusi hyökätä heti, mutta käytännössä oli liian myöhäinen aika vuodesta. Jo valmisteluihin vaadittiin 4–6 viikkoa.

Hyökkäyksen tavoite saavutetaan vain, jos Neuvostoliiton valtio tuhotaan yhdellä iskulla juuriaan myöten. Ei riitä, että maasta vallataan vain osia. Paikallaan pysyminen koko tulevan talven ajan voi olla vaarallista. On siis parempi odottaa hieman, mutta tuhota Neuvostoliitto päättäväisesti. Jos aloitamme toukokuussa, meillä on viisi kuukautta työn päättämiseksi. Aloitus tänä vuonna olisi paras, mutta toimien koordinointi on mahdotonta juuri nyt, luki Franz Halderin sotapäiväkirjassa. Berghofin kokouksessa ei tehty päätöstä, mutta vastedes Neuvostoliitto oli väistämätön osa Hitlerin strategiaa Britanniaa vastaan.

Stalinin hermot olivat lujilla

Stalin kiehui raivosta valtaosan vuodesta 1940. Kuten saksalaiset olivat arvanneet, neuvostojohtaja toivoi Hitlerin sodan Britanniaa ja Ranskaa vastaan kestävän pitkään. Saksan joukot kuitenkin marssivat salamavoitosta toiseen. Tärkeä kommunisti ja Neuvostoliiton myöhempi johtaja Nikita Hruštšov näki, miten huonojen uutisten tulva otettiin vastaan Moskovassa:

Hitler oli saavuttanut valtaisia voittoja Euroopan valloituksessaan. Hän miehitti Norjan ampumatta lähes laukaustakaan ja pääsi etenemään pohjoisen rajamme tuntumaan lähelle Murmanskia. Olimme kaikki koolla Kremlissä kuullessamme radiosta, että Ranskan armeija oli antautunut ja että saksalaiset olivat nyt Pariisissa. Stalin hermostui kuullessaan Ranskan tappiosta. ’Eivätkö he voineet tehdä minkäänlaista vastarintaa?’ hän kysyi toivottomana.

Nyt äärimmäisen tehokkaalla Saksan armeijalla ei ollut kiireellistä tekemistä, kun taas Neuvostoliitto oli melko puolustuskyvytön kohde. Talvisodassa Suomea vastaan oli käynyt ilmi, että puna-armeija kylläkin näytti lukumääräisesti suurelta, mutta 1930-luvulla Neuvostoliitossa tehdyt puhdistukset olivat näivettäneet armeijan hampaattomaksi paperitiikeriksi.

En tiedä, kumpi oli heikentänyt armeijaamme enemmän: asepula vai kenraaleiden riittämättömyys. Parhaat kenraalit oli raivattu pois tieltä. Armeijan esikunnan johdossa oli tehty kaksi, kolme, jopa neljä vaihdosta. Useimmat ylennyksen saaneet olivat rehellisiä ja uskollisia, mutta heillä ei ollut tarpeeksi kokemusta. Heidän oppiaikansa koitui maallemme hirvittävän kalliiksi. Meidän olisi pitänyt aloittaa teollisuutemme muuttaminen sotatuotantoa varten jo paljon aikaisemmin, Nikita Hruštšov uskoi.

Samaan aikaan Saksan ja Neuvostoliiton välisiä erimielisyyksiä alkoi tihkua esiin. Ne koskivat raaka-aineiden vaihtoa, vaikutusta Balkanilla ja Suomessa sekä Saksan sotaa Britanniaa vastaan. Stalinin ulkoministeri Molotov kävi Berliinissä syksyllä 1940, ja hän peräti neuvotteli Neuvostoliiton liittymisestä sotaan brittejä vastaan. Kaikki oli tehtävä, jotta voitiin torjua Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon.

Hitler teki suurimman päätöksensä

Diplomaattien keskustellessa Saksan armeija laati salassa hyökkäyssuunnitelmaa. Vielä syksyllä yleisesikunnan päällikkö Halder oli uskonut suunnitelman olevan tarpeeton, mutta tunnelma oli muuttunut, kun hän ja armeijan komentaja Walther von Brauchitsch esittelivät operaatio Oton Hitlerille 5. joulukuuta. Führerin epäluulo Stalinia kohtaan oli nyt niin suuri, ettei hän enää kuunnellut Moskovan neuvotteluehdotuksia. Suunnitelmassa kuvailtiin salamahyökkäys, joka tuhoaisi Neuvostoliiton puna-armeijan. Yllätyshyökkäys alkaisi toukokuun puolivälissä 1941. Jotta Saksan joukot olisivat valmiita siihen mennessä, valmistelut olisi aloitettava heti. Saksa voisi varautua apuun Romaniasta ja Suomesta, joilla kummallakin oli tilit selvitettävänä Stalinin kanssa.

Kokouksen päätteeksi kenraalit lähetettiin tekemään muokkauksia suunnitelmaan, josta 18. joulukuuta tuli virallisesti Führerin käsky nro 21. Sillä välin operaatio oli nimetty uudelleen Barbarossaksi. Kohteena olivat neuvostojoukot, eivät tietyt paikat kartalla. Vasta tuhottuaan vihollisen taistelukyvyn hyökkääjät suuntaisivat kohti suuria teollisuusalueita etelässä ja pääkaupunkia Moskovaa pohjoisessa.

Neuvostoliiton länsiosaansa sijoittamat armeijan pääjoukot tuhotaan rohkeissa operaatioissa, joiden johdossa ovat syvälle tunkeutuvat panssarikeihäänkärjet. Neuvostoliiton joukkoja, jotka vielä kykenevät tekemään vastarintaa, estetään perääntymästä maan sisäosiin. Sitten vihollista ahdistetaan voimakkaasti, jotta päästään linjalle, mistä käsin Neuvostoliiton ilmavoimat ei enää voi hyökätä Saksan maaperälle. Operaation lopullinen tavoite on muodostaa suojamuuri Neuvostoliiton Aasian-puoleisia osia vastaan Volgan–Arkangelin linjalle. Sen jälkeen Luftwaffe tuhoaa tarvittaessa viimeiset jäljellä olevat teollisuusalueet Uralilla, kuului Führerin käsky. Historian suurinta sotaretkeä varten laadittu suunnitelma oli näin ollen saatu valmiiksi.

Neuvostoupseerit saivat mietittävää

Hitlerin käynnistäessä hyökkäyksen lähtölaskennan Neuvostoliitossa alkoi armeijan vuosittainen konferenssi, joka vuonna 1940 pidettiin 23. joulukuuta. Stalin määräsi, että taktiikka, organisaatio ja koulutus tuli käydä siellä tarkasti läpi. Yli 250 upseeria ja lisäksi virkamiesjohtoa lähti