Kolmannen valtakunnan tuho

By Maailman historia

Hitler oli hallinnut Saksaa 12 vuotta. Kun valtakunta kutistui keväällä 1945, Führer muutti Berliiniin. Huhtikuun puolivälissä hän linnoittautui bunkkeriin syvälle pääkaupungin alle, mutta Neuvostoliiton pommit kuuluivat sinnekin yötä päivää. Lopulta Hitlerin oli myönnettävä, että sota oli hävitty. Führer torjui pakoehdotukset ja päätti käyttää pistoolia ja syanidipilleriä, joka oli lääkärin suositus varmimmaksi tavaksi kuolla oman käden kautta. Adolf Hitler oli loppuvaiheessa vain yksi lukuisista uhreista. Sodan tuhoisimmissa ilmaiskuissa Dresdenissä kuoli tuhansia siviilejä, ja Itämerellä Saksan pakolaisalus joutui historian pahimpaan laivaturmaan. MAAILMA SODASSA -sarjan yhdeksäs osa seuraa natsi-Saksan kuolinkamppailua.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 15, 2020
• ISBN: 9788726383782

Book preview

lukuhetkiä!

1. Puna-armeija suuntasi kohti berliiniä

Tammikuussa 1945 vyöryi yli kaksi miljoonaa Neuvostoliiton sotilasta kohti länttä asemista Veikseljoelta ja Itä-Preussin rajalta. Stalin otti siten ratkaisevan askeleen Saksan maaperälle ja kohti maan pääkaupunkia. Matkalla neuvostosotilaat kävivät kostonjanoisina Saksan asukkaiden kimppuun.

Vaikka aurinko ei ollut vielä noussut ja kaikki oli lähes mustaa, marsalkka Ivan Konevin 1. Ukrainan rintaman sotilaat näkivät hyvin, miten heidän hengityksensä kohosi pieninä pilvinä jääkylmään ilmaan. Toverit kiskoivat kauluksiaan ylös pitääkseen pyryttävän lumen poissa kaulaltaan ja leualtaan, kun he hinasivat tykkejä paikoilleen. Koko rintamalla Baranówin sillanpään luona, 250 kilometriä Varsovan eteläpuolella, lumi oli pakkautunut painavan tykistön jäljiltä ja hangen pinta oli niin sileä, että sotilaat liukastelivat eteenpäin kömpelöissä sotilassaappaissaan. Odotus Veikseljoen länsirannalla oli ollut pitkä, mutta 12. tammikuuta aamulla puna-armeija oli valmis hyökkäämään Saksan asemiin.

Jopa 300 tykillä kilometriä kohti Neuvostoliiton tykistö täytti tiiviisti rintaman, ja kun kello viimein oli viisi minuuttia yli puoli viiden, tykit alkoivat suoltaa kranaattisadetta kolmeen perättäiseen puolustuslinjaan kaivautuneiden saksalaisjoukkojen niskaan.

Yli puolen tunnin pommituksen jälkeen Neuvostoliiton pataljoonat ryntäsivät kohti Saksan etummaisia juoksuhautoja ja ampuivat kaikki tulipätsistä henkiin jääneet erityisten tiedusteluyksiköiden yrittäessä osoittaa, missä Saksan jäljelle jääneet linnoitukset sijaitsivat. Havainnot ilmoitettiin suoraan marsalkka Konevin tykistöyksiköille, jotka sinkosivat uuden kranaattiryöpyn asemiin. Saksan upseerit olivat epätoivoisia:

Aloitin operaation vajaalukuisella pataljoonalla… Kun Neuvostoliiton pommituksen savu hälveni, minulla oli jäljellä vain yksi joukkueellinen taistelukykyisiä miehiä, Saksan pataljoonankomentaja Reinhardt Müller kertoi myöhemmin. Bunkkerissa Baranówin rintamalla aamulla 12. tammikuuta Müllerille oli selvää, että hänen maanmiehineen oli Puolan puolustuslinjalla ylettömän vaikeaa pidätellä puna-armeijaa. Neuvostoliiton sotilaat olivat aloittaneet rynnäkkönsä kohti Saksan maaperää, ja näin ollen lähtölaskenta Kolmannen valtakunnan romahdukselle oli alkanut.

Stalin halusi edetä oderjoelle

Neuvostoliiton sillanpää Baranówissa oli vallattu jo loppukesällä 1944 operaatio Bagrationin päätteeksi. Puna-armeija oli ajanut saksalaiset pois Valko-Venäjältä ja Puolan itäosista, ja neuvostosotilaat olivat monin paikoin ylittäneet Puolan suurimman joen, Veikselin, ja kaapanneet itselleen tärkeitä sillanpäitä Varsovan eteläpuolella. Bagrationin jälkeen rintama oli ollut melko hiljainen, mutta yksikään kenraali ei epäillyt, etteivätkö tykit pian jylisisi jälleen itärintamalla. Stalin halusi kuitenkin lykätä hyökkäyksen alkua, kunnes kylmä talvi olisi jäädyttänyt maan kovaksi kuin sementin ja Neuvostoliiton T34-panssarivaunut voisivat helpommin edetä kohti Oderjokea ja vähä vähältä tunkeutua Saksaan. Täten niin kutsuttu Veiksel–Oder-operaatio voitiin sysätä käyntiin vasta tammikuussa 1945. Siihen asti puna-armeijan oli määrä tuoda joukkoja ja kalustoa kolmeen sillanpäähän Veikselin länsirannalle, josta hyökkäys aloitettaisiin. Valmisteluissa noudatettiin maskirovka-strategiaa, jolla pyrittiin harhauttamaan vihollista. Panssarivaunut ja telatykit ryömivät rintamalle yöllä mukanaan tuhansia kuormaautoja täynnä ammuslaatikoita ja säilykepurkkeja. Samaan aikaan Neuvostoliitto yritti huijata vihollisen keskittymään Varsovan pohjoispuoleen muun muassa lähettämällä väärennettyjä radioviestejä ja pystyttämällä haamuarmeijan tuhannesta panssarivaunujen ja muiden ajoneuvojen jäljitelmästä.

Saksan tiedustelupalvelulle, Abwehrille, oli kuitenkin selvää, että hyökkäys itärintamalle alkaisi pian ja että sopivinta olisi, jos puna-armeija hyökkäisi Veikselin länsirannan sillanpäistä. Maavoimien esikuntapäällikkö, kenraalieversti Heinz Guderian, saapui siksi Führerin päämajaan ja esitteli kriittisen tilanteen Hitlerille vuoden 1944 jouluaattona. Guderian ja hänen väkensä arvioivat, että vihollisella oli käytössään 11 kertaa niin paljon jalkaväkeä, seitsemän kertaa niin paljon panssarivaunuja ja 20 kertaa niin paljon ilmavoimia kuin Wehrmacht saisi liikekannalle.

Tämä on suurin petos sitten Tšingis-kaanin! Kuka on vastuussa tästä pötypuheesta? huusi Hitler, joka ei myöntänyt arviota todeksi.

Hitlerin reaktion vuoksi ratkaisevia joukkojen siirtoja ei tehty. Hitler ei taipunut myöskään uuden vuoden alussa, kun armeijaryhmä A:sta Veikselin rintamalla vastannut kenraali Josef Harpe pyysi lupaa vetää eteen työntyneet asemansa takaisin turvallisempaan paikkaan. Führer ei suostunut hyväksymään Neuvostoliiton ylivoimaa, eikä Guderian voinut 9. tammikuuta enää peitellä tilanneanalyysiaan, kun hän tapasi jälleen Hitlerin: Itärintama on kuin korttitalo. Jos se puhkaistaan yhdestä kohdasta, loppukin romahtaa.

Konev murtautui läpi baranówin luona

Vain kolme päivää myöhemmin, 12. tammikuuta, korttitalon ensimmäinen kantava kortti oli kaatumassa, kun marsalkka Konev oli Baranówin sillanpäästä käsin murskannut Saksan kolminkertaisen puolustuslinjan. Jo puoliltapäivin Saksan 4. panssariarmeijan päämaja oli kukistettu, ja kun Neuvostoliiton jalkaväkisotilaat rynnistivät eteenpäin juoksuhautojen ja betonimurskan lomitse, eloonjääneet saksalaiset olivat liian uupuneita taistellakseen. Sillä välin Konevin 4. panssarivaunuarmeija jyrisi eteenpäin alueen lumisten metsien halki, ja iltapäivällä Wehrmacht oli työnnetty jo lähes 20 kilometriä taaksepäin.

Josef Harpen joukoille tilanne kärjistyi entisestään Veikselin puolustuslinjalla, kun puna-armeija avasi uuden rintaman Pulawyn ja Magnuszewin sillanpäihin hieman Varsovan eteläpuolelle. Yhtä tehokkaasti kuin Konevin joukot pommitti Georgi Žukovin 1. Valko-Venäjän rintama tiensä vihollisen huteran puolustuksen läpi 14. tammikuuta, ja vain kolmen päivän kuluttua vyöryivät T34-panssarivaunut Varsovaan kohtaamatta vastusta. Saksa oli ehtinyt tyhjentää Puolan pääkaupungin, jota ei tuntenut entisekseen vuosien miehityksen ja verilöylyjen jälkeen. Varsovan alun perin 1 310 000 asukkaasta oli enää 162 000 jäljellä.

Neuvostosotilaat ajattelivat vain kostoa

Veiksel–Oder-operaation vyöryessä Puolan yli Neuvostoliiton joukot tunkeutuivat eteenpäin myös pohjoisessa Saksan Itä-Preussin provinssissa, jossa asui noin 3,5 miljoonaa saksalaista. Oli elintärkeää varmistaa Veiksel–Oder-operaation pohjoissivusta, jotta voitiin estää Saksan hyökkäys Žukovin ja Konevin eteneviä joukkoja vastaan pohjoisen suunnasta. Neuvostoliiton rynnäkkö Itä-Preussiin ja Pommeriin eristäisi myös Hitlerille tärkeät huoltosatamat Itämerellä. Saksalaisille siviileille Neuvostoliiton tykkien jylinä oli merkki lähteä pian pakoon. Propagandaministeri Goebbels oli varoittanut maanmiehiään, että vihollissotilaat olivat raakalaislaumoja, jotka tuhoaisivat ja kostaisivat kaiken. Siksi sadattuhannet preussilaiset pakkasivat tärkeimmät tavaransa pieniin vaunuihin ja vaelsivat kohti Oderjokea ja Berliiniä. Vanhukset, naiset ja lapset raahautuivat lumihankien halki pahimmillaan jopa 30 asteen pakkasessa.

Propagandakone Moskovassa teki kaikkensa lietsoakseen puna-armeijan kostonjanoa Saksan armeijan Neuvostoliittoon hyökätessään tekemien julmuuksien jäljiltä. Hitlerin joukot olivat tappaneet miljoonia Neuvostoliiton sotilaita ja siviilejä ja tuhonneet kaupunkeja ja miljoonia rakennuksia, muun muassa 84 000 koulua ja 40 000 sairaalaa. Neuvostopropagandassa Berliinistä puhuttiin aina fasistisen hirviön luolana, ja kun sotilaat ylittivät rajan Saksan puolelle, heitä vastassa oli julisteita, joihin oli kirjoitettu: Puna-armeijan sotilas! Olet nyt Saksan alueella! Koston hetki on koittanut!

Viha Saksan kansaa kohtaan oli kasvanut suureksi. Joskus mennessämme taloihin löysimme vanhoja ihmisiä, jotka joukkomme olivat surmanneet. Kerran löysin naisen makaamasta sängyllä pistin rinnan läpi työnnettynä. Mitä hänelle oli tapahtunut? Poistuimme kysymättä mitään, kertoi sotilas Mihail Baitman, joka myönsi, ettei hänen yksikkönsä tehnyt eroa vihollissotilaiden ja siviilien välillä.

Sota oli tehnyt meistä hirviöitä. Saksalaiset olivat kolme vuotta näyttäneet meille, miten käyttäydytään eläinten lailla… Nyt noudatimme heidän esimerkkiään. Olen juutalainen ja olin kuullut kaiken heidän raakalaismaisesta pahuudestaan. En tuntenut myötätunnon häivääkään vaan pelkkää vihaa. Halusin vain tappaa joka ikisen heistä.

Žukov pääsi oderin rannalle

Saksalaiset eivät kohdanneet kostonhaluisia neuvostosotilaita vain Itä-Preussissa. Alle viikossa Žukovin joukot olivat vapauttaneet Łódzin, ja etelässä Konev