Ratkaisemattomat mysteerit

By Maailman historia

Natsien propagandassa Adolf Hitler esiintyi Kolmannen valtakunnan askeettisena, yksinäisenä ja nerokkaana Führerinä. Vain harva pääsi hänen lähelleen. Arvoituksellisuus ruokki lukuisia salaliittoteorioita. Myös Hitlerin omat päätökset olivat toisinaan niin erikoisia, että sekä hänen aikalaisensa että jälkipolvet ovat olleet ymmällään Führerin oudoista valinnoista.Miksi Hitler siirsi Luftwaffen kiivaat ilmapommitukset Britanniassa sotilaskohteista siviilikohteisiin? Miksi Hitler pysäytti Wehrmachtin joukot juuri ennen Dunkerqueta? Entä miksi hän vihasi juutalaisia niin paljon, että miljoonien oli kuoltava?MAAILMA SODASSA -kirjasarjan 15. osa käsittelee toisen maailmansodan arvoituksia ja historiantutkijoiden vastauksia niihin.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 15, 2020
• ISBN: 9788726383720

Book preview

lukuhetkiä!

1. Natsit etsivät menneisyyttään himalajalta

Vuonna 1938 viisi saksalaista SS-tutkijaa ponnisteli jyrkillä rinteillä Sikkimin kuningaskunnassa. Retkikunta oli matkalla Tiibetiin suorittamaan erikoista tehtävää. Sen piti todistaa, että arjalaiset olivat lähtöisin tiibetiläisten salaperäisestä maasta.

Viisi saksalaistutkijaa kiipesi vaivalloisesti ylös jyrkkää kiemurtelevaa polkua korkealla sijaitsevaa vuorensolaa kohti 22. joulukuuta 1938. Perässä seurasi joukko palvelijoita ja kantajia sekä pitkä tutkimusvälineillä lastattujen jakkihärkien ja ponien karavaani. Edessä oli rajanylitys salaperäiseen Tiibetiin – alueelle, jonne pääsyä oli odotettu lähes puoli vuotta.

Saksalaiset olivat natsien pelätyn erikoisjoukon SS:n upseereita, mutta anorakkiin pukeutuneet pitkäpartaiset miehet eivät juuri muistuttaneet kotimaan sileäksi ajeltuja mustaa univormua kantavia upseeriveljiään. Korkeasti koulutetut tutkijat eivät myöskään olleet suorittamassa tavallista SS-tehtävää, vaan heidän piti ratkaista eräs suuri mysteeri joukkojen päällikön, Heinrich Himmlerin, käskystä.

Matkan piti todistaa arjalaisten alkuperä

Tutkimusretkikunta, jota johti eläintieteilijä ja SS-Untersturmführer Ernst Schäfer, oli Heinrich Himmlerin määräämänä lähtenyt Saksasta suuntanaan Tiibet keväällä 1938. SS-johtajan kiinnostus vuorten yli kiipeävää viiden miehen ryhmää kohtaan johtui siitä, että hän monien muiden natsien tavoin halusi kiihkeästi löytää arjalaisen rodun alkukodin. Siksi Himmler oli vuonna 1935 perustanut erityisen tutkimusyksikön, nimeltään Ahnenerbe, jonka päätehtävänä oli tutkia arjalaisen rodun alkuperää ja historiaa.

Kaikki Ahnenerben tutkijat olivat SS:n jäseniä ja he saivat automaattisesti upseerinarvon joukoissa, joihin vuonna 1938 kuului lähes puoli miljoonaa huolellisesti valittua, puhdasrotuista miestä. Yhdelläkään SS:n jäsenellä ei ollut yhtään juutalaisen tai muun alempiarvoisen rodun verta suonissaan.

Himmler toivoi tutkijoiden voivan todistaa Tiibetissä, että arjalainen rotu oli peräisin Himalajan luoksepääsemättömiltä vuorilta. Sieltä arjalaiset olisivat sitten vaeltaneet kohti länttä ja Eurooppaa.

Ennen lähtöään arjalaiset olivat myytin mukaan saaneet oppinsa Atlantiksen kadonneen saarivaltion asukkailta. Niin sanotut atlantidit olivat kulttuuriltaan muita kansoja ylempänä, ja he olivat keksineet niin sähkön kuin lentokoneetkin, ennen kuin Atlantis upposi. Kansan Himalajalle asettuneet papit välittivät kokemuksensa ja tietonsa arjalaisille.

Arjalaiset egyptiläisten esi-isiä

Monet saksalaiset älymystöön kuuluvat olivat jo 1800-luvun lopulla puhuneet saksalaisen rodun ylivertaisuudesta ja pitäneet tärkeänä selvittää, mistä Saksan kansa – arjalaiset – alun perin oli lähtöisin. Suosituimman teorian mukaan kansa oli peräisin Aasiasta, joko Pohjois-Intiasta tai Tiibetistä, mistä se sitten oli vaeltanut länteen ja vallannut maailman. Arjalaiset olisivat muodostaneet siirtokuntia Egyptiin ja luoneet perustan faraoiden valtakunnalle. Pohjois-Afrikasta kansa olisi vaeltanut aina Skandinaviaan asti, mutta pääasiallisesti se olisi asettunut Saksaan. Jos teoria piti paikkansa, arjalaiset olivat siis myös intialaisten, persialaisten, egyptiläisten, kreikkalaisten, italialaisten, slaavien, skandinaavien, anglosaksien – ja etenkin saksalaisten – esivanhempia. Charles Darwinin ajatusta Afrikasta ihmiskunnan kehtona saksalaistutkijat eivät voineet hyväksyä.

Yksikään tiedemies ei kuitenkaan ollut onnistunut todistamaan rotuteorioita oikeaksi ennen vuoden 1933 natsien valtaannousua, jota kymmenettuhannet älymystöön kuuluvat olivat tukeneet. Kun Hitleristä tuli kansleri, teorioiden kannattajat saivat täyden tuen. Monet natsihallinnon johtajat olivat intohimoisen kiinnostuneita hankkeista, joiden piti osoittaa todeksi arjalaisten loistelias menneisyys. Natsit olivat myös uskomattoman innostuneita jokaisesta seikasta, joka todisti tiettyjen alueiden muinaisuudessa olleen arjalaisten asuttamia. Todisteethan laillistivat idean Lebensraumista – saksalaisalueiden laajentamisesta Itä-Eurooppaan ja Neuvostoliittoon.

Paljon riippui nyt siis niistä tuloksista, joita Himalajan retkikunta toisi tullessaan.

Britit asettivat esteitä tielle

Ernst Schäferin lisäksi Tiibetin tutkijaryhmään kuuluivat antropologi Bruno Beger, hyönteistutkija ja valokuvaaja Ernst Krause, geofyysikko Karl Wienert ja retkikunnan tekninen asiantuntija Edmund Geer. Jo 1930-luvun puolivälistä osanottajat olivat olleet SS:n upseereita, Ernst Krausea lukuun ottamatta. Juuri ennen lähtöä eliittijoukot ehtivät kuitenkin myöntää hyönteistutkijallekin SS-upseerin arvon.

Retkikunta, joka oli saanut valtaosan matkarahoistaan lahjoituksina Saksan elinkeinoelämältä, törmäsi pian ongelmiin lähdettyään Saksasta huhtikuussa 1938. Matkalaiset saattoivat päästä Tiibetiin ainoastaan Intian kautta, ja Intiaa valvoi Britannian siirtomaahallinto. Britit taas eivät välttämättä halunneet ryhmän SS-upseereja ylittävän Tiibetin rajaa.

Tiibet oli 1800-luvun puolivälistä ollut suljettu ulkomaalaisilta, koska sekä tiibetiläiset itse että naapuruston kiinalaiset pelkäsivät imperialistien iskuja. Huoli ei ollutkaan aiheeton. Vuonna 1904 britit olivat hyökänneet alueelle ja saaneet kauppasopimusten kautta vaikutusvaltaa maassa, vaikka tiibetiläiset muodollisesti yhä olivat riippumattomia. 1930-luvulla Tiibetistä oli tullut avoimempi, mutta etenkin brittien siirtomaahallinto Intiassa valvoi tiukasti maiden rajaa. Britit antoivat lopulta vastahakoisesti saksalaisille luvan pystyttää leirinsä pieneen Sikkimin kuningaskuntaan Tiibetin etelärajalle. Lupa saatiin Heinrich Himmlerin painostuksen jälkeen. Himmler käytti hyväkseen brittien toivoa eurooppalaisen suursodan välttämisestä. Ja näin SS-johtaja oli ainakin toistaiseksi tyytyväinen.

Ryhmän oli pakko onnistua

Parahin Schäfer, olen iloinen siitä, että retkikunnan matka on edistynyt ja että ryhmä toimii hyvässä yhteishengessä… Ajattelen teitä usein. Heil Hitler! kirjoitti Heinrich Himmler Schäferille, kun tutkijaryhmä lopulta kaksi kuukautta Saksasta lähdön jälkeen oli päässyt Sikkimiin.

Brittiviranomaisten määräyksen mukaan ryhmä ei missään tapauksessa saanut ylittää Tiibetin rajaa. Tuolloin 28-vuotiaalla Ernst Schäferillä ei kuitenkaan ollut pienintäkään aikomusta tyytyä tutkimaan Sikkimiä, vaikka Tiibet nyt näyttikin saavuttamattomalta päämäärältä.

Schäfer, joka jo 20-vuotiaana oli tullut Saksassa kuuluisaksi Kiinaan tekemistään tutkimusretkistä, tiesi, että hänen oli pakko viedä tuloksia kotimaahan. Epäonnistuminen ei tullut kysymykseenkään. Antropologi Bruno Beger käytti odotusajan hyväkseen tekemällä erilaisia kasvojen mittauksia ja valmistamalla naamioita sikäläisten asukkaiden kasvoista myöhempiä antropologisia tutkimuksia varten. Saksassa Beger aikoi kenttätutkimustensa pohjalta luokitella kallon muodon entistä tarkemmin suhteessa muihin rotuihin. Naamiot hän teki kipsistä, jota hän siveli paksun kerroksen asukkaiden kasvoille. Kipsin kuivuessa uhri saattoi hengittää kahden olkipillin läpi.

Schäfer sai kutsun tiibetiin

Antropologin työskennellessä Ernst Schäfer kirjoitti kaihoisasti päiväkirjaansa:

Olemme Tiibetin reunalla. Se on syvimmän kaipauksemme valtakunta. Tuolla ylhäällä – ei edes kovin kaukana – on rajasola.

Sikkimiin juuttuneet tutkijat saivat yhtäkkiä apua odottamattomalta taholta. Tiibetin vaikutusvaltaisimpiin kuuluvan miehen, Tering Rajan, lähettiläs kulki eräänä päivänä saksalaisleirin ohi, ja Schäfer ei epäröinyt käyttää tilaisuutta hyväkseen. Hän vakuutti lähettilään siitä, että Tering Rajan piti kutsua saksalaiset tilalleen Etelä-Tiibetiin. Pian Schäfer ja valokuvaaja Krause saivatkin kutsun. SS-riimukirjaimin koristetut hellekypärät päässään he ylittivät rajan. Tapaaminen oli menestys, ja Tering Raja lupasi taivutella Tiibetin hallitsijan kutsumaan tutkijat pyhään kaupunkiin Lhasaan. Schäfer ja Krause palasivat leiriin, missä he sitten odottivat saavansa minä päivänä hyvänsä virallisen kutsun.

Kului kuukausia, eikä ryhmä kuullut mitään Tiibetistä, mutta eräänä joulukuisena päivänä Schäfer lopulta sai kirjeen hallitsijalta Lhasasta. Viestin mukaan retkikunta oli tervetullut Tiibetin pyhään kaupunkiin, mutta edellytyksenä oli, että tutkijat eivät saaneet vahingoittaa asukkaita ja he saivat viipyä vain 14 päivää. Saksalaisilla oli nyt lupa ylittää