Historian suurin panssaritaistelu

By Maailman historia

Viljapellot hiiltyvät mustiksi sata kilometriä etelään Neuvostoliiton Kursk-kaupungista. On vuosi 1943, ja puna-armeija on puolustautunut jo viikon saksalaisten panssarivaunujen rajuja hyökkäyksiä vastaan. Kurskin valtaus suoristaisi mutkan rintamalinjassa, joten Saksa on salassa valmistautunut motittamaan kaupungin.Samaan aikaan Neuvostoliittoa puolustaa kuusi linjaa miehiä: ensimmäisen kaatuneen sotilaan takana seisoo viisi uutta valmiina uhraamaan henkensä. Puna-armeijankin panssarikalusto on viritetty tuhovoimaiseksi. Kumpi voittaa maailman suurimman panssaritaistelun? Istahda aitiopaikalle seuraamaan yhtä toisen maailmansodan käännekohdista. Silminnäkijöiden kertomukset ja kuvat elävöittävät tapahtumat käsinkosketeltavan eläviksi.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 12, 2022
• ISBN: 9788728117736

Book preview

1. Itärintaman kohtalonhetki

Saksa oli vuoden 1943 alussa ahdingossa itärintamalla. Syy siihen oli suurelta osin Stalingradin tappio. Hitler keskeytti kaikki hyökkäykset, mutta sitten hänen pöydälleen tuotiin kenraalieverstin uusi ehdotus. Upseeri oli luonnostellut Kurskin lähistölle alueen, missä neuvostojoukot olivat ehkä jo astumassa ansaan.

Teksti: Henrik Nordskilde

Etelän armeijaryhmän päämajassa Ukrainan Zaporižžjassa vieraili 18. helmikuuta 1943 tavallistakin kireämpi Kolmannen valtakunnan johtaja. Stalingradin ja vielä Harkovan sekä Kurskin taisteluiden tappioiden jälkeen natsi-Saksan ongelmat levisivät itärintamalta muuallekin. Pohjois-Afrikan sotaretki oli kääntynyt voittokulusta kompasteluksi. Ihaillun erämaan ketun Erwin Rommelin Afrikakorps oli pahan kerran puolustuskannalla, liittoutuneet lähestyivät jo Tunisiaa, ja kun – eikä jos – Afrikka menetettäisiin viholliselle, yhdysvaltalaiset ja britit yrittäisivät luultavasti maihinnousua Etelä-Eurooppaan Välimereltä.

Uhka oli todellinen, ja Adolf Hitler ilmoitti kenraaleilleen pitävänsä ainoastaan yhtä ratkaisua mahdollisena – pysäyttää kaikki hyökkäykset itärintamalla, jotta hän voisi siirtää sieltä nopeasti joukkoja Italiaan ja Balkanille, mikäli siitä tulisi tarpeellista vuoden 1943 edetessä. Saksa pyrkisi jatkossa vain puolustautumaan itärintamalla, ja Wehrmachtin pitäisi puolustaa urheudellaan ja uusilla aseillaan niitä valtavia maa-alueita ja satoja tehtaita, joita saksalaiset olivat saaneet jo vallattua edeltävinä 20 kuukautena.

Päätöstä vauhditti vielä se, että liittoutuneet olivat tihentäneet pommituslentojaan Saksaan ja Luftwaffen tärkeitä reservejä oli vedetty Neuvostoliitosta Saksan kaupunkien puolustamiseen. Saksan sotavoimilla ei ollut voimavaroja uudelleen hyökkäämiseen.

Käsky välttää kaikkia hyökkäyksiä kesällä oli viesti, jonka Hitler kuljetti mukanaan itärintaman upseereille Zaporižžjassa. Hitlerin poistuessa kaupungista lentokoneellaan paria tuntia myöhemmin suunnitelma oli kuitenkin muuttunut, ja suppea eteneminen keskellä noin 2 000 kilometriä pitkää etulinjaa oli saanut valtakunnanjohtajan täyden huomion. Rintaman keskellä oli Kurskin kaupunki, jonka neuvostojoukot olivat vallanneet muutamaa kuukautta aiemmin. Hitler näki oivan tilaisuuden sotaonnen kääntämiseen.

Saksa julisti totaalisen sodan

Hitlerin keskustellessa Ukrainassa strategiasta ja etulinjasta hänen propagandaministerinsä Joseph Goebbels piti Berliinin Sportpalastissa puheen totaalisesta sodasta. Natsihallinto oli koonnut 14 000 palavasilmäistä natsia Etelä-Berliinin urheiluhalliin, ja siellä tarkasti valikoidut puolueen jäsenet saivat kuunnella Goebbelsin lietsovan vihaa ja pelkoa radioteitse välitetyssä puheessaan. Propagandaministeri oli tietoinen siitä, että Saksa uhkasi hävitä toisen maailmansodan, joten sodankäynnin luonteen täytyi muuttua.

Sylki roiskui suusta ja kädet viuhtoivat ympäriinsä natsi-Saksan propagandaministerin kertoessa ensi kertaa kansalleen, että sitä uhkasi vakava vaara. Sodasta tulisi sekä pitkä että vaikea, mutta pelissä oli koko Saksan selviäminen, mylvi Goebbels, kun hallin yleisö puhkesi huutamaan yhä uudelleen Sieg Heil.

Puhe oli merkittävä. Bolševikit voittaisivat, elleivät saksalaiset olisi valmiita yhä suurempiin ja kipeämpiin uhrauksiin ja tukemaan sodankäyntiä kaikin tavoin omassa elämässään. Vaarassa ei ollut vain Saksa vaan koko Eurooppa, Goebbels uhkaili ja jatkoi.

Wehrmacht ja ja Saksan ylpeä kansa ovat ainoita, joilla on voimaa pelastaa Eurooppa uhalta. Vaara on lähellä, ja Saksan täytyy toimia nopeasti ja päättäväisesti, Goebbels pauhasi edelleen jättiyleisön metelöidessä korvia huumaavasti, kunnes hän päätti puheen kuuluisiin sanoihinsa vieden Saksan sodankäynnin uuteen vaiheeseen:

Uskotteko te Führerin ja minun tapaani Saksan kansan lopulliseen voittoon? Oletteko te ja Saksan kansa valmiita työhön, jos Führer määrää niin –10, 12 tai tarvittaessa 14 tuntia päivässä antaen kaiken voiton eteen? Toivotteko te totaalista sotaa? Jos se on tarpeen, haluatteko totaalisempaa ja radikaalimpaa sodankäyntiä kuin mikään, mitä ylipäätään voimme edes kuvitella vielä tänään?

Yleisö huusi hyväksyvästi, ja Goebbels lopetti:

Nouskaa ja antakaa myrskyn raivota!

Saksalaisten täytyi antaa kaikkensa – ja paikan Hitler oli juuri määrittänyt etulinjan päämajassa 2 000 kilometriä Berliinistä itään.

Tulossa oli totaalinen sota. Paikka olisi Kursk.

Natsit pelkäsivät tappiota

Goebbelsin puhe Saksaa uhkaavasta tappiosta osoitti vuoden 1943 tilanteen vakavuuden. Sportpalastin puhe oli ensi kerta, jolloin natsijohto tunnusti julkisesti, että tappio sodassa oli vaarana, ja Wehrmacht olikin ahdingossa itärintamalla helmikuussa 1943.

Talvi oli koetellut ankarasti Saksan sotakoneistoa, ja eritoten yritys valloittaa Stalingrad oli käynyt epäonnistuessaan kalliiksi. Kesällä 1942 aloitettu hyökkäys oli tyrehtynyt, ja tammikuussa 1943 kenraali Friedrich Pauluksen johtama 6. armeija joutui lopulta antautumaan piiritettynä puna-armeijalle. 180 000 saksalaista oli kaatunut ja 90 000 jäänyt vangiksi, kun aseet vaikenivat Stalingradissa 2. helmikuuta.

Sotatarvikkeita menetettiin valtava määrä, ja upseeristokin kärsi merkittäviä tappioita, sillä Hitlerin suureksi harmiksi puna-armeijalle antautui Pauluksen mukana peräti 22 kenraalia. Stalingradin tappio järkytti saksalaisia, ja jopa aina voitonvarmana esiintynyt Joseph Goebbels kirjoitti 4. helmikuuta päiväkirjaansa, että ilmoitus 6. armeijan antautumisesta oli šokeerannut saksalaiset.

Neuvostojoukot jatkoivat Stalingradin jälkeen voittokulkuaan kohti länttä ja valloittivat 8. helmikuuta takaisin rautateiden solmukohdan Kurskin noin 500 kilometriä Moskovasta lounaaseen. Saksa menetti 16. helmikuuta myös Ukrainan toiseksi suurimman kaupungin Harkovan 200 kilometriä edempänä, vaikka Hitler oli määrännyt pitämään sen, ja saksalaiset joutuivat vetäytymään pitkin rintamaa. Ahdinko sai Wehrmachtin kutsumaan itärintamalle jopa 50-vuotiaita ensimmäisen maailmansodan veteraaneja. Siellä he saivat seurakseen Hitlerjugendin nuoria, joiden piti yhtä lailla auttaa pysäyttämään miljoonien vihollisten murskaava eteneminen.

Hitlerin uusi suosikki halusi hyökätä

Zaporižžjan tapaaminen oli harvinaisen suorasanainen, ja Hitler kävi 16 päivää Stalingradin tappion jälkeen läpi Wehrmachtin ongelmia sekä loppuvuoden näkymiä. Hitlerin yllätykseksi Ukrainan rintamasta vastanneen Etelän armeijaryhmän johtaja sotamarsalkka Erich von Manstein oli vaikeasta asetelmasta huolimatta halukas hyökkäämään.

Von Manstein ajatteli, että Saksan täytyi ottaa aloite hyökkäämällä. Tarkalleen ottaen hän halusi valloittaa Kurskin lähistöllä alueen, missä puna-armeija oli iskenyt kiilan etulinjaan mutta edennyt liian pitkälle niin, että tilanne oli saksalaisille suotuisa.

Neuvostojoukot olivat edenneet noin 150 kertaa 250 kilometrin laajuiselle alueelle, joka ulottui Saksan muuten hallitsemien alueiden väliin. Neuvostoliiton eteneminen pidensi saksalaisten rintamaa noin 550 kilometrillä ja kuormitti siten tuhansia ylimääräisiä saksalaissotilaita, mutta asetelma soi samalla suotuisan mahdollisuuden hyödyntää Wehrmachtin maineikasta ja aiemmin niin menestynyttä pihtiliikettä, jolla voitaisiin motittaa satojatuhansia neuvostosotilaita. He olivat alttiina vaaralle vain Kurskin lähellä, Erich von Manstein selitti Hitlerille.

Sotamarsalkka pettyikin pahasti, kun Hitler otti ohjat ja esitteli suunnitelmansa vuodelle 1943.

Emme voi toteuttaa tänä vuonna suuria operaatioita. Emme voi ottaa mitään riskejä. Olen sitä mieltä, että meidän pitää tyytyä pienempiin operaatioihin, kertoi valtakunnanjohtaja, joka oli voittanut edellisinä kolmena vuotena kenraalit puolelleen juuri rohkealla ja hyökkäävällä sodanjohdollaan.

Stalingradin tappion jälkeen Hitlerin päätöksiä oli ryhdytty epäilemään, ja kenraalit olivat hiljalleen menettämässä luottamuksensa valtakunnanjohtajaan.

Hitler oli jäädä vangiksi

Itärintaman pulmat kävivät kerralla selviksi, kun neuvostotankit murtautuivat Hitlerin vierailun aikana Saksan linjojen läpi lähestyen Zaporižžjaa vauhdilla. Puna-armeija valloitti pikaisesti kaupungin itäpuolisen lentokentän ja lähestyi kenttää, jolla Hitlerin kone odotti lähtöä. Hitlerin kuljettaja Erich Kempka kuvaili myöhemmin Ukrainan tilannetta 18. helmikuuta:

Kenraalit kehottivat Hitleriä poistumaan kaupungista, mutta hän halusi tutustua tilanteeseen itse ja kieltäytyi lähtemästä. Hitler poistui vasta hävittäjien hyökättyä lentokentälle ja saatuaan mielestään tarpeeksi tietoa tilanteesta sekä annettuaan käskynsä tarpeellisista vastatoimista.

Hitlerin koneen noustessa kentältä, johon viholliskoneet olivat hyökänneet hetkeä aiemmin, neuvostotankit olivat vain 30 kilometrin päässä. Erich von Manstein ei ollut saanut läpi tahtomaansa suurhyökkäystä, mutta hän oli saanut ujutettua idean itämään Hitlerin aivoihin – eikä hän ollut enää ainoa, joka toivoi Saksan hyökkäävän Kurskin seudulla. Yhä useammat upseerit ryhtyivät kannattamaan ajatusta, jonka mukaan rintaman mutka Kurskissa tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden hyökätä keväällä 1943.

Ratkaisevan hyökkäyksen mahdollisuuden itse todenneisiin upseereihin kuului Saksan 2. panssariarmeijan päällikkö kenraalieversti Rudolf Smith, joka sai 10. maaliskuuta – kolme viikkoa Hitlerin vierailun jälkeen – puhelun esimieheltään sotamarsalkka Günther von Klugelta. Smith ei ensi alkuun pitänyt kuulemastaan. Hänen 2. panssariarmeijansa oli määrätty Orjoliin – hiukan pohjoiseen etulinjan kaarroksesta Kurskissa – ja hänellä oli riittämiin tekemistä hyökkäävien neuvostotankkien pitämisessä loitolla. Puna-armeijan hyökkäyksen etulinjaa tarkkaillessaan Smith huomasi, että neuvostojoukotkin alkoivat uupua. Hyökkäykset eivät olleet enää niin määrätietoisia ja voimakkaita kuin alkuvuodesta.

Rudolf Smithille puhui nyt sotamarsalkka Günther von Kluge, joka määräsi hänet vastahyökkäykseen etulinjan turvaamiseksi. Von Kluge teki kenraalilleen selväksi, että asialla oli kiire. Hyökkäyksen pitäisi onnistua ennen venäläisten rasputitsaksi kutsumaa aikaa. Rasputitsa kääntyy vuodenajaksi vailla teitä ja tarkoittaa ajanjaksoa keväisin ja